Posts tagged ‘Roland’


Boss SY-300 – now on SoundCloud!

Boss SY-300
• polyphonic guitar synth
• uses the guitar signal, no MIDI-pickup necessary
• three oscillators and four FX blocks
• 70 factory presets, 99 user patches
Guitar used: Gibson Melody Maker SG


Lisätiedot: Roland


Boss SY-300 ++ testi tulossa ++ review coming soon

Lisätiedot: Roland


Review: Boss DD-500


The brand-new Boss DD-500 will quite likely prove to be a definite milestone in the effect company’s history. Boss’ newest creation isn’t just another run-of-the-mill delay pedal; instead, the company’s R&D-department has set out to create a genuine ”mother of all delay pedals”, aiming to take the user all the way, from the illustrious past of echoes and delays right into the here-and-now of top notch audio processing.



The Boss DD-500 (current street price in Finland approx. 370 €) comes over as a very matter-of-fact, businesslike pedal with a very clean and uncluttered look.

Despite the fact that each effect patch contains quite a number of different adjustable parameters, Boss have provided the user with physical knobs and buttons to access the most important features directly. In addition to the all-important Delay Mode selector, you’ll find controls for Time, Feedback, Effect Level, Tone, and Modulation Depth. This makes tweaking any patch very fast and easy.

The Model-selector goes right to the heart of what the DD-500 does, offering you access to the different delay types on offer. The DD-500’s twelve Modes really run the whole gamut of all delay types known to mankind, starting with a state-of-the-art, contemporary delay (Standard) and leading you all the way to some of the best digital models of tape- and bucket brigade-delays you’re likely to hear. Let’s not forget about the more special delay types on offer here, such as Boss’ own Tera Echo Mode, Shimmer, Slow Attack, or Reverse. The outlandishly bit-crunching SFX setting, as well as the fat and chewy Filter Mode will take your playing closer to the realms of synthesizers and Electronica. Depending on the chosen mode, the maximum delay time on offer stretches to a whopping ten seconds!

Naturally, the DD-500 also comes with a phrase looper, which can loop up to two minutes of audio.


The Boss DD-500 will work equally well in mono or stereo setups.

The Control/Expression-jack lets you hook up an additional (double) footswitch unit or an expression pedal (not included) to the delay unit, allowing for real-time control of almost any parameter(s) you choose.

You can use MIDI to synchronise your delays to an outside source (such as an audio sequencer), as well as for remote effect patch switching.

The DD-500’s USB-port can handle both MIDI data, as well as digital audio, making it easy to record your effected guitar signal straight into your sequencer.

The Boss DD-500 offers plenty of memory space for effect patches:

Set to factory specifications, the delay unit will give you access to 99 banks of two patches each (A & B), that you can turn on and off using the switches of the same name. In this configuration the third switch is set aside for tap tempo and parameter control duties. You can change the factory configuration, though, which makes it possible to use 99 banks of three patches each (A, B & C). And if you’re really adventurous, you can also choose a setting that lets you use two delay patches simultaneously.

The Boss DD-500 can be run as a true bypass-effect, meaning that the input signal goes straight to the unit’s output, whenever the delay is turned off. If you have a long effect chain, or if you’re forced to run long cables to your backline, you will appreciate the delay’s buffered output option, too, which will keep all your precious trebles and dynamic content intact.



Boss’ internal digital signal processing, with a sample rate of 98 kHz and a 32-bit resolution, lays the perfect groundwork for the DD-500’s excellent audio quality and amazing versatility. This isn’t your daddy’s delay box, where you can only set the delay time, feedback, and effect level; the DD-500 allows you to delve very deep to hone your tone in exactly the way you want. For example, all Delay Modes come with their dedicated semiparametric EQ, a comprehensive modulation section, and a ducking compressor.

Adding the possibilities offered by the CTL-switch – or additional switches, or an expression pedal – into the mix, further multiplies the tonal options on tap in the DD-500. If you don’t need the tap tempo function, you can use the built-in CTL-switch for special effects, such as – among others – Hold (the repeats don’t fade away, while the footswitch is pressed), Warp (basically a modern version of tape-spin; your delay running wild) or different types of Roll (changing the note value of your delay).

Yes, there is a long list of different parameters that you can tweak, but the DD-500 is still surprisingly easy to use. Despite the fact that this unit is much more versatile than a simple analogue delay, making your own delay patches is still relatively simple.

In my opinion, the new Boss DD-500 is the best and most versatile delay pedal available today.

Even used ”straight” – that is without further modulation or filtering – the basic Delay Modes sound great, offering you the widest possible scope to take you on a sonic journey par excellence. Here’s a short clip introducing all twelve Modes, using the same knob settings (with Modulation Depth set to zero). I start with Standard and work my way forward in a clockwise direction:

The factory patches in the DD-500 offer so many different types of delays that a review, such as this, can’t cover them all. The demo track features 12 different factory patches on the lead guitar, plus an additional patch, used to simulate a violin sound.

Here’s a mix of just the lead guitar parts:

And here’s the full track:



I’m pretty sure that the Boss DD-500 will put an end to many a guitarist’s epic search for the ”perfect delay pedal”.

This delay unit offers you such a wealth of different sounds, delay types, and tonal options, that I probably could have spent weeks on end with the DD-500, without bumping into the outer walls of this universe of inspiration. The Boss DD-500 is an equally excellent choice for the traditional guitarist, looking for authentic versions of legendary delay sounds, as it is for the fearless sound traveller, who will draw a sheer never-ending wealth of inspiration from this device.



Boss DD-500

street price ca. 370 €

Contact: Roland



+ value-for-money

+ 12 delay types

+ broad scope for adjustment

+ large patch memory

+ sound


Testipenkissä: Boss DD-500


Upouusi Boss DD-500 on melkoinen merkkipaalu firman kitaraefektien keskellä. DD-500 ei ole nimittäin ”vain” Bossin tuorein delay-pedaali, vaan idea on ollut kehittää ”kaikkien viive-efektien äiti”. Sellainen pedaali, joka tarjoaa soittajalle koko delay-efektin historian yhdessä rasiassa.



Boss DD-500 (katuhinta noin 370 €) ulkoinen olemus on hyvin selkeä ja asiallinen, mikä helpottaa työskentelyä laitteen kanssa.

Vaikka jokainen efektipatchi sisältää runsaan määrän eri ohjelmoitavia parametrejä, pääsee käyttäjä kuitenkin käsiksi kaikkiin tärkeisiin kohtiin suoraan etupaneelin säätimillä. Tarjolla on viivemoodin lisäksi viiveaika, feedback, efektin volyymitaso, efektin master tone, sekä modulaation syvyys. Kevyt presetin editointi lennossa sujuu säätimien ansiosta erittäin helposti.

Mode-kytkin on DD-500:n toiminnan kannalta keskeisessä asemassa – sillä valitaan efektipatchille se delaytyyppi, joka halutaan käyttää. Tarjolla on peräti 12 vaihtoehtoa, jotka ulottuvat nykyaikaisesta ”state of the art -viiveestä” (Standard) nauhakaiku- ja analogidelay-mallinnukseen (Tape ja Analog), unohtamatta erikoisempia viiveitä kuin Tera Echo, Shimmer, Slow Attack tai Reverse. Erikoisefektien ystävät voivat kehitellä hyvin mielenkiintoisia delay-vaihtoehtoja käyttämällä Filter-moodia tai bittisyvyytä rajoittavaa SFX-viivettä. Pisin mahdollinen viive (moodista riippuen) on peräti kymmenen sekuntia!

Luonnollisesti DD-500 voi käyttää myös audioloopperina, ja pisin looppi voi olla jopa kahden minuuttin pituinen.


Boss DD-500 toimii sekä monofonisessa että stereofonisessa efektiketjussa yhtä hyvin.

Control/Expression-jakkiin voi liittää (tupla-) jalkakytkimen tai ekspressiopedaalin (eivät kuulu hintaan), jolla voi vaikuttaa soiton aikana (itse valittuun) parametriin (tai parametreihin).

MIDIn kautta voi esimerkiksi kauko-ohjata DD-500:n ohjelmavaihtoja ja tahdistaa viiveaikoja.

Myös USB-portti pystyy lähettämään ja vastaanottamaan MIDI-käskyjä, mutta sen lisäksi Bossissa on myös sisäinen äänikortti, jolla efektipedaalin signaalin voi lähettää digitaalisessa muodossa esimerkiksi sekvensserille.

Boss DD-500 tarjoaa myös erittäin runsaasti tilaa omille efektipatcheille:

Tehdasasetuksilla laite on konfiguroitu näin, että muistissa on 99 pankkia, joissa on kaksi patchia (A ja B), jotka laitetaan päälle ja pois pedaalin samannimisillä jalkakytkimillä. Kolmas kytkin on silloin varattu Tap Tempo- (tai Control) -toiminnolle. DD-500 voi kuitenkin käyttää myös niin, että TAP/CTL-jalkakytkin muutetaan kolmanneksi patchikytkimeksi, jolloin muistiin mahtuu 99 pankkia, joissa on kolme patchia (A, B ja C) per pankki. Tosi monisävyisien delay-soundien ystäville Boss tarjoaa myös sellaisen konfiguraation, jossa voi ketjuttaa kaksi patchia samanaikaisesti.

Boss DD-500 voi toimia true bypass -pedaalina, mikä tarkoittaa että signaali menee suoraan tulosta lähtöön, silloin kun pedaali on pois päältä. Jos oma efektiketju on kuitenkin hieman pidempi, voi laittaa tässä pedaalissa myös bufferin päälle, jotta signaalin diskantti ja dynamiikka pysyisivät ehjinä.



Bossin digitaalinen prosessointi 98 kilohertsisenä ja 32-bittisenä luo vankan perustan DD-500:n huikean äänenlaatuun, sekä sen erittäin vaikuttavaan vääntöön signaalin muokkauksessa. Tämä ei nimittäin ole mikään tavallinen viiverasia, jossa asetetaan vain aika, toistojen määrä, toistojen kirkautta ja efektin volyymiä kohdallaan, vaan DD-500:ssa on paljon enemmän mahdollisuuksia signaalin muokkaukseen. Jokaisessa delay-tyypissä on mukana myös esimerkiksi puoliparametrinen EQ (jolla saadaan viivesoundin just sellaiseksi kuin mitä haluaa), modulaatio-osasto (esimerkiksi huojunta- tai chorusefektejä varten), ja ducking-kompressori (joka nostaa viiveet esiin soittotauoissa).

CTL-kytkimen – tai lisäpedaalien – käyttö laajentaa DD-500:n tarjoamia ominaisuuksia vielä entisestään. Jos Tap Tempoa ei tarvita CTL-kytkimellä voi ohjata sellaisia toimintoja kuin esimerkiksi Hold (viivet jäävät ikäänkuin seisomaan), Warp (viive ”villiintyy” ja kasvaa) tai erilaiset Roll-tyypit (jossa aikajako muutetaan painalluksen ajaksi).

Vaikka parametrimäärä on DD-500:ssa hyvin runsas, on onnistettu kuitenkin tehdä käyttökokemuksesta helppo ja suoraviivainen. Vaikka tässä on kyse perus-delaytä paljon monipuolisemmasta lattiaefektistä, efektipatchien ohjelmointi on tehty suhteellisen simppeliksi.

Mielestäni Boss DD-500 on paras delay-efekti, johon olen tähän mennessä törmännyt.

Perus delay-moodit kuulostavat jo erittäin terveiltä, ja ne tarjoavat erittäin monipuolisen lähtökohdan erilaisille perinteisille, sekä ei-niin-perinteisille ja hyvin erikoisille viiveille. Tässä kaikki 12 viivemoodia, soitettu samoilla asetuksilla (ja ilman lisämodulaatiota). Aloitetaan Standardista ja mennään sitten kytkimen asentoja läpi myötäpäivässä:

DD-500 tarjoaa jo tehdaspatcheissa niin monta eri soundivaihtoehtoa, että niiden läpikäymiseen menee jo melkoinen tovi. Käytin demobiisissä 12 eri patchia soolokitaran kanssa, sekä yhtä patchia, jolla matkin viulusoundia.

Ensin vain ne soolo-osuudet:

Ja tässä koko biisi:



Mielestäni näyttää hyvin paljon siltä, että monien kitaristin ”ultimatiivisen delay-pedaalin” etsintä voisi päätyä Boss DD-500:n hankinnalla.

Olen melko varma, että olisin itse voinut tutustua tähän pedaaliin vielä paljon pitempään ja perusteellisemmin, ilman että olisin törmännyt DD-500:n tarjoaman luovuuden rajaan. Bossin DD-500 sopii yhtä hyvin sellaiselle kitaristille, joka tarvitsee suuren määrän erilaisia ”autenttisia” viive-efektejä, kuin myös kokeilunhaluiselle soittajalle, jolle tämä pedaali tarjoaa lähes ehtymättömän lähteen inspiraatiolle.



Boss DD-500

katuhinta noin 370 €

Lisätiedot: Roland



+ hinta-laatu-suhde

+ 12 delay-tyyppiä

+ erittäin laajat muokkausmahdollisuudet

+ iso patch-muisti

+ soundi


Boss DD-500 – the Kitarablogi-video


Lisätiedot: Roland


Boss DD-500 – now on SoundCloud


Lisätiedot: Roland


Boss DD-500 – testi tulossa – review coming soon


Video by The Tone King.

Lisätiedot: Roland


”Just one more!” – Living with G.A.S.


Just one more…pleeeeeeze!


We’ve all seen the memes on social media, haven’t we? And let’s be honest – there’s plenty of truth in them!

Many – if not most – of us guitarists seem to have an annoying tendency to want to amass a wide selection of instruments and/or effect pedals and/or guitar amps for personal use. This gear lust, which often leads to crammed living conditions, empty pockets, and considerable trouble with our significant other, is generally known as Gear Acquisition Syndrome, colloquially shortened to G.A.S. (or GAS).

It seems that GAS has become ever more prevalent over the last couple of (or three) decades, but the roots of this problem reach as far back as popular music and the advent of mass media.

MM2015 – Schecter USA Sunset Custom


G.A.S. through the decades

The early days

Gibson Nick Lucas Signature

It’s hard to pinpoint exactly the onset of GAS, but many people would agree that Gibson’s Nick Lucas Special signature model (first released in 1927) played a crucial part.

Nick Lucas (1897-1982) was an accomplished guitarist and popular crooner, whose biggest hits (in the late Twenties and early Thirties) coincided with the popularity of the radio and the wider availability of phonograph records.

The Nick Lucas Special was Gibson’s first signature guitar, laying the groundwork for the endorsement deals we’re familiar with these days. Apart from riding on an artist’s popularity, a signature guitar also tends to suggest to the guitarist that, were he (or she) to play this particular instrument, some of the magic (as well as the technical prowess) of the endorsing artist might rub off. In short, the message is ”buy this guitar, and you will become a better and more popular player!”

As most male guitarists not only care for their playing technique, but also for the opposite sex, becoming more popular always sounded (and still sounds) like a good idea.

The Fifties and Sixties – the guitar boom

Squier Cabronita Telecaster – body beauty

During the first half of the 20th Century the guitar grew from a not-very-common, specialist instrument into a popular mainstream choice – not least thanks to Country music and the ”singing cowboys” featured on radio and records, as well as in the movie theatres.

But it was Rock ’n’ Roll that put the guitar in all its shapes on the top of the desirability list for masses of youngsters in the so-called Western World.

Yet, GAS wasn’t such a serious issue at that time, because musical instruments were outrageously expensive then, and some of the top US-brands almost impossible to get hold of in Europe.

Andy Babiuk’s fantastic book ”Beatles Gear” gives the reader a very good idea of how difficult it was for the guitarists of the late Fifties and early Sixties to even scrape together enough money to buy a single guitar (or amp). Owning multiple guitars was the privilege of the biggest stars only. Back in 1965 a new, baby blue Fender Stratocaster would have set you back around 3,000 euros in today’s money! This makes a current American Standard Stratocaster seem dead cheap at approximately 1,500 euros. And remember, back then there was no such thing as a quality (licensed) copy, and even substandard instruments from Eastern Europe weren’t really cheap (Harrison’s Czech-made Futurama cost him the better part of 1,200 euros in today’s money).

Still, young players were brand-conscious, at least to some degree, and lusting for the exact guitar they knew their idol was playing. Even if they couldn’t afford it…

They don’t make ’em like they used to

Les Paul Burst

The transition of the plain old ”used guitar” to the ”vintage guitar” we all know today got to a start in the late Sixties, mostly fuelled by the two best-known brands – Gibson and Fender:

When flagging sales of the Gibson Les Paul prompted the company to scuttle the model in favour of the instrument we now know as the Gibson SG, nobody could have foreseen that the move would lead to the first run on a discontinued electric guitar model ever. Caused by the exposure given to the ”out of print” Les Paul Standard by the new wave of Blues players, spearheaded by Mike Bloomfield and Eric Clapton, many serious guitarists started actively searching for used Les Pauls. The fact that Gibson chose to reissue the Les Paul in the late Sixties, but failed to sense that the crowd lusted for the double-humbucker Burst (instead of the Goldtop and the Custom), quickly turned the original Standards produced between 1958 and 1960 into the stuff of legend.

Both Fender and Gibson became parts of large business conglomerates before the Sixties were over, and a feeling started to seep into the guitar community that the earlier instruments were of a higher quality than those produced under the new managements.

Big in Japan

Tokai ES-162 – body beauty

The proliferation of reasonably well-made guitars from Japan – often dead-on copies of US classics – at reasonable prices was what truly kicked off the phenomenon we now call GAS.

For the first time amateur and semi-professional guitarists could afford to own more than a couple of guitars. Effect pedals, too, would start to benefit from Far Eastern efficiency and mass-production.

Many of the 1970s Tokai-, Ibanez- and Yamaha-guitars – as well as the earliest Roland/Boss-effects – are now considered vintage classics in their own right.

Tokai ATE-33N Thinline – body beauty 1

Licensed copies

Epiphone Casino – April 2012 – close-up

The Eighties finally ”sealed our fate”, when it comes to GAS.

Many large brands started to release official (=licensed) copies of their own instruments in the 1980s, with the rest following suit in the following decades. Brands like Squier, Epiphone, or Sterling make it affordable to hoard instruments that offer at least some of the clout of their famous, upmarket brethren.

Sterling SUB Ray4 – body beauty


The Five Types of GAS-sufferers

J Leachim Jazzcaster – body beauty

We are all different – we don’t all lust after the same guitars, and we don’t all accumulate gear for the same reasons or in the same way.

I think one could divide us Gassers up into five basic categories, according to how and why we ”simply have to have that guitar”.

1. The Fan

The Fan is a hardcore follower of one (or two) Rock bands (or guitar gods), and he (or she) focusses on acquiring as much of the gear used by their idol as humanly possible. The Fan hopes to come as close as possible to their idol’s famous guitar tone, and he/she wants to feel (and look) the way his (or her) idol does when playing those classic riffs and songs.

2. The Nostalgist

The Nostalgist comes from a similar place as the Fan, having a clear vision of what it is he’s looking for. But, instead of trying to relive a certain band’s or player’s tone, as the Fan does, the Nostalgist wants to reclaim the (his/her own?) past. The Nostalgist longs for the classic looks and tones gleaned off vintage equipment, the sounds of a cooler, more vibrant place than the current here-and-now. Some Nostalgists also buy all the stuff they wanted, but couldn’t afford to get, when they were young.

3. The Hunter and Gatherer

The Hunter and Gatherer simply loves to get new toys, especially when he can claim to have ”snapped up a real bargain”. These are the guys that constantly trail the Internet, on the lookout for something, anything really, that might whet their considerable appetite. Very often it doesn’t even matter if it is an instrument (or other piece of gear) the Hunter and Gatherer really ”needs”; as long as it’s cool and ”a bargain” it’s a viable acquisition.

4. The Specialist

The Specialist has a strong focus on one, two or three specific pieces of equipment, that he (or she) simply cannot get enough of. These are the guys who seem to have a perfectly good reason for buying several dozen Telecasters, or a whole flock of Fender Tweed-era amps – or maybe they zone in solely on gear manufactured during one specific year…

5. The Pragmatist

The Pragmatist comes over as very reasonable, even though he’s an addict like the rest of us. The Pragmatist tells his wife that he doesn’t yet own an archtop guitar with DeArmond pickups, but that he needs just such a guitar to complete his ”colour palette” or ”toolbox”. Some Pragmatists – like professional guitarists, studio owners, or guitar reviewers – can make a real art form of their Gassing, meaning it takes the unsuspecting wife years (if not decades) to see through this charade.

Fuzz 2015 – Nice, old Tellies!

Naturally, things aren’t always as clear cut in real life as they might seem on paper. Most of us GAS-sufferers tend to display a mixture of two of three of the above GAS-categories.


”You can’t play more than one guitar at a time!”

GJ2 Guitars – Concorde 4-Star + 5-Star

Does owning more than one or two guitars have real advantages? If you ask me, my answer would be a resounding ”yes and no”!

The ”yes” part of my answer has to do with the fact that playing guitar (or bass guitar) is always a tactile experience. Different instruments have different neck profiles, they have different overall dimensions, different actions, different fret sizes, different fingerboard radii, and they simply smell and feel differently.

This is probably the main reason why we don’t all play Line 6 Variax guitars. They might be decent instruments with an astonishingly realistic array of different tones, but they completely lack the important tactile element that is so crucial in inspiring you to come up with different licks and different ways of approaching the guitar as an instrument.

A big, fat Jazz box will make you play noticeably differently to a sleek Strat or SG, and the same holds true for the differences between, say, an ES-335 and a Floyd Rose-equipped Metal axe.

On the ”no” side of the equation, buying a new piece of equipment will surely inspire you, but it won’t automatically turn you into a ”better” guitarist. Even though it’s hard to admit, only regular practice will move you forward on the long and winding road to improvement.

Tokai SG-75 – body angle


Damned If You Do…

In a way, we’re extremely lucky these days. There has never been a better time to be a guitarist than now. There’s an abundance of cool gear available, and much of it at rather reasonable prices.

The downside to this is, of course, that it’s so much easier to become a gear addict, because the price tag doesn’t necessarily act as much of a threshold, anymore.

Still, I tend to see the positive side of things, because the affordability of decent equipment makes it much easier for guitarists these days to try out different stuff on their way to finding the gear that’s most suitable for the music they make.

The Valve Bimbo – with SG


Musikmesse Frankfurt 2015 ++ kuvagalleria ++ picture gallery

MM2015 – Danelectro Baby Sitar

Kitarablogin Musikmesse-galleria on nyt netissä. Löydät sen TÄÄLTÄ.

Check out Kitarablogi’s Musikmesse-gallery HERE.

MM2015 – Marshall Astoria

MM2015 – EBS Sweden new guitar pedals

MM2015 – Boss SY-300 guitar synth

MM2015 – Italia Maranello Speedster XR


Testipenkissä: Boss VE-1 + VE-2

Boss VE-1 + VE-2 teaser

Boss VE-1 Vocal Echo (noin 170 €) ja VE-2 Vocal Harmonist (noin 200 €) ovat erittäin käteviä efektiratkaisuja laulajalle, trubaduurille, sekä taustalaulua hoitavalle bändisoittajalle, jotka antavat itse muusikolle kaikki laulusoundinsa ainekset käteen.

Boss VE-1 on enemmän laulusolistille suunnattu työkalupakki, joka tarjoaa portaattomasti säädettävää vireenkorjausta ja laajan valikoiman eri kaiku- ja viive-efektejä. Boss VE-2 taas on stemmakone, joka pystyy tunnistamaan biisin soinnut myös suoraan omasta kitaratulostaan.



VE-1 Vocal Echo tarjoaa yllättävän paljon kompaktissa paketissa:

Nimensä mukaan VE-1 tarjoaa seitsemän eri kaiun ja viiveen yhteisefektiä. Viiveet pystyy tahdistamaan tap tempo -toiminolla. Toistojen määrää ja viiveen voimakkuutta pystyy myös säätämään. Tilaefektien yleissoundiin vaikuttaa helppokäyttöinen Tone-säädin.

Enhance-napilla voi ottaa Bossin automaattisen kompressorin käyttöön. Enhance tarjoaa kaksi eri vaihtoehtoa – miedompi ja vahvempi kompressio.

VE-1:n reaaliaikaista vireenkorjausta säädetään Correct-potikalla, ja säätövaraa riittää hyvin miedoista korjauksista rankkaan Rap- tai EDM-meininkiin. Tarvittaessa voi myös muokata vireenkorjatun signaalin ”sukupuolta”, enemmän miehekkääksi tai naiselliseksi.

Viimeinen efektiosasto on Bossin tarjoama automaattinen tuplaus (Double), jonka ansiosta livelauluun saadaan mukaan monilta levyiltä tuttua efektiä.

VE-1:n sisäiseen muistiin voi tallentaa kolme eri patchia, esimerkiksi illan setin eri lauluja varten.


Boss VE-1:n takapaneelista löytyy kaikki tarpeelliset liittimet:

Balansoitu mikrofonitulo phantomsyötöllä, balansoitu XLR-lähtö, sekä minikokoinen kuulokelähtö.

Footswitch-liittimeen voi kytkeä esimerkiksi Bossin FS-5U- tai FS-6-jalkakytkimet, joilla pystyy vaihtamaan Memory-patcheja lennossa tai laitamaan Double-tuplausta päälle ja pois.

USB-portin kautta voidaan äänittää oman laulusuorituksensa suoraan digitaalisesti tietokoneelle (tarvittaessa jopa taustanauhan kera).

Boss VE-1 toimii joko neljällä AA-paristolla tai (lisävarusteena saatavalla) virtalähteellä.



Punainen Boss VE-2 on oiva stemmakone:

Vocal Harmonist -osastolta löytyy Type-valitsimen ja Variation-napin avulla peräti 24 erilaista taustalaulun vaihtoehtoa – unisono- ja oktaavivaihtoehdoista kolmisointuihin (= laulettu ääni plus kaksi keinotekoista laulajaa).

Taustaköörien soinnut/sävellajit määritellään joko etukäteen Key-kiertokytkimellä tai ohjailua hoidetaan interaktiivisesti Auto Harmonist -ominaisudella, jolloin VE-2 tunnistaa omatoimisesti kitaralla soitetut soinnut. Auto Harmonistin oiva hybriditila – jolloin VE-2 käyttää Key-kytkimen asetusta aina, kun kitarasignaalista ei pysty tunnistamaan sointuja – mahdollistaa myös kitarasoolon soittamista, ilman että stemmakone jäisi roikkumaan väärässä soinnussa.

Harmonist-osaston Balance-säätimellä määritellään tulosignaalin ja keinokuoron välistä signaalitasoa.

VE-2:n Enhance-nappi tarjoaa kaksi vaihtoehtoa – vain automaatista kompressointia tai kompressorin lisäksi myös vireenkorjausta mikrofonitulon signaalille.

Echo-säädin on helppokäyttöinen tapa lisätä koko signaaliin kaikua, viivettä, tai molemmat yhdessä.

Myös VE-2 tarjoaa kolme muistipaikkaa omille asetuksille.

Bossin omalla jalkakytkimellä voi vaihtaa kolmen tilan välillä:

Sininen valo tarkoittaa, että koko VE-2 on päällä, kun taas keltainen valo kertoo käyttäjälle, että ainoastaan Enhance- ja Echo-osiot ovat käytössä. Kun Boss on kokonaan pois päältä, valo sammuu.


VE-2:n takapaneelista löytyy enemmän liittimiä ja kytkimiä kuin VE-1:ssä:

Guitar In on kitaratulo, kun taas Guitar Thru -lähdöstä kitarasignaali syötetään muuttamattomana eteenpäin kitaravahvistimeen.

Balansoidussa XLR-lähdössä taas on VE-2:ssa mahdollisuus maalenkin katkeamiseen (Ground Lift).

Footswitch-tuloon voi kytkeä esimerkiksi Bossin FS-5U- tai FS-6-jalkakytkimiä, joilla pystyy vaihtamaan Memory-patcheja lennossa tai laitamaan Variation-vaihtoehdon päälle ja pois.

USB-portin kautta voidaan VE-2:ssakin äänittää oman laulusuorituksen suoraan digitaalisesti tietokoneelle (tarvittaessa jopa taustanauhan kera).

Myös Boss VE-2 toimii joko neljällä AA-paristolla tai (lisävarusteena saatavalla) virtalähteellä.



Bossin VE-1 Vocal Echo osoittautui testissä hyvin helppokäyttöiseksi laitteeksi, jolla on pro-tason soundi.

Mikrofonietuaste on hyvin laadukas, ja jo pelkästään kaiku kuulostaa muhkealta:

Enhance-osaston laululle optimoidun kompressorin ja EQ:n ansiosta laulusoundista tulee sopivasti viimeistelty:

Jokaiseen kaikuun voi lisätä myös viive-efektin:

Vireenkorjausta pystyy säätämään juuri omalle laululle (tai biisille) sopivaksi. Tässä yksi pätkä, jossa Correct-säädin on kello kymmenen kohdalla:

Samankaltainen pätkä, mutta vireenkorjaus on säädetty kello kahteen:

Pitch Correct täysille kuulostaa tällaiselta:

Viimeisessä esimerkissä Correct-säädin on kello 12:n kohdalla, ja sen lisäksi automaattinen tuplaus on kytketty päälle:



Bossin VE-2:sta on yhtä helppo käyttää kuin sinistä sisarmalliaan. Punaisen Vocal Harmonistin uumenissa työskentelee sama laadukas mikrofonietuaste, mikä luo hyvän perustan laadukkaalle soundille.

VE-2:n kaikuosaston tarjonta on vähän suppeampi, mutta stemmakoneen tilaefektit kuulostavat siitä huolimatta todella hyviltä.

Jos käyttää Harmonist-osastoa pelkästään Key-kiertokytkimellä, kannattaa valita taustalaulun Type-vaihtoehdo ne sopivimmat, koska esimerkiksi C-duurissa jotkut vaihtoehdot ovat tarkoitettu duurisointuja varten, kun taas toiset selvästi soivat A-mollissa.

Tässä kolme eri Key-vaihtoehtoa C-duurissa:

Kitarasyöttöä hyödyntävä Auto Harmonist -toiminta antaa käyttäjälle paljon enemmän valinnanvaraa, ja lopputuloksesta tulee vielä entistäkin luonnollisemman kuuloista. Tässä kaksi eri Auto Harmonistilla laulettua esimerkkiä:



On kyllä uskomatonta miten tällaista prosessorivääntöä ja äänenlaatua saadaan pakattua näin pieniin ja helppokäyttöisiin laitteisiin!

Molempien Boss-koneiden soundi on erittäin hyvä ja luonnollinen. Tämän lisäksi soundillisesti hiottu lopputulos syntyy myös ilman tuntuvaa latency-viivettä.

Minun täytyy kuitenkin korostaa, että soundin hyvyys ja laulun vireisyys riippuvat silti aina myös tulevasta signaalista. Vaikka VE-1 ja VE-2 ovat mainiota, pro-tason laitteita, nekään eivät pysty tekemään todella kehnosta laulajasta Pavarotin.

Hyvästä laulajasta VE-1 tekee kuitenkin vielä paremman, ja todella hyvälle laulajalle VE-1 voi olla ikään kuin oman soundin tae ja lauluakrobatiikan turvaverkko.

Boss VE-2 taas on loistava työkalu, silloin kun trubaduuri haluaa lisää väriä esitykseensä. Punainen loota saa myös perinteisen keikkatrion kuulostamaan laulun kannalta paljon isommalta orkesterilta.



Boss VE-1 Vocal Echo + VE-2 Vocal Harmonist

VE-1 – noin 170 €

VE-2 – noin 200 €

Maahantuoja: Roland


Plussat (molemmat laitteet):

+ hinta-laatu-suhde

+ helppokäyttöinen

+ laadukas mikrofonivahvistin

+ laadukkaat efektit

+ säädettävä vireenkorjaus (vain VE-1)

+ 24 eri stemmavaihtoehtoa (vain VE-2)

+ USB-audio

Miinukset (molemmat laitteet):

– käyttöohje ehkä hieman lyhytsanainen



Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 66 muun seuraajan joukkoon