En tiedä miksi, mutta Gibsonin EB-3 on ollut jo pitkään kiehtova soitin minulle.

Voi olla, että se johtuukin siitä, että se oli ensimmäinen sähköbasso, jonka soitin.

Olin neljätoista, ja soitin yhdessä opiskelijabändissä, jossa kaikki muut olivat luonnollisesti 20 v ja päälle. Mutta minulla olikin kaksi ässää hihassa: a) soitin pianoa ja b) olin melko taitava transkriboimaan biisejä suoraan levyiltä (tai kelanauhalta). Bändin basisti (ja keulahahmo) omisti EB-3:n ja sillä sain muutaman kerran soittaa – wow!  🙂

Gibson EB-3:llä on firman historiassa kunnia olla ainoa suhteellisen suosittu basso. Esimerkiksi tänä päivänä niin suosittu Thunderbird oli täysi floppi, ja sen tuotanto lopetettiin jo kuuden vuoden jälkeen (1963-1969). EB-3 taas oli tuotannossa vuodesta 1961 vuoteen ’79 saakka.

Bassossa oli sama mahonkirunko kuin SG-kitarassa. Koska alkuperäinen EB-3 on lyhyellä mensuurilla varustettu, soitin on hyvin kompakti ja kevyt.

Etumikrofoni on iso humbucker ja tallan vieressä on minihumbucker. Neliasentoisella kiertokytkimellä sai valittua kummankin mikrofonin yksitellen, molemmat yhdessä ja viimeinen valinta oli kummallisen kuristettu baritoni-vaihtoehto.

1970-luvun alussa kaulamateriaali muuttui mahongista vaahteraan, ja pian tämän jälkeen kaulamikrofoni siirrettiin lähemmäksi tallaa.

Vuosina 1969-74 myytiin myös täyspitkällä mensuurilla varustetun version – EB-3L – jolla oli lähes aina myös avoin viritinlapa. Pitkän kaulan takia EB-3L oli aika kaulanpainoinen.

EB-3:n pikkuveli on itse asiassa isoveli: EB-0 tuli markkinoille vuonna 1959 Les Paul Junior -rungolla.

Vuonna 1961 EB-0 muutettiin sitten SG-sarjan yhteensopivaksi. Myös EB-0:n mikrofonin sijainti siirrettiin 1970-luvulla hieman lähemmäksi tallaa. Vuosissa 1962-65 myytiin myös säröllä varustetun version (EB-0F).

Tällä hetkellä Gibsonin mallistossa on kaksi SG Bass -nimistä mallia. Faded-sarjan vaihtoehdossa on pyöreät otemerkinnät ja ohut mattalakkaus, kun taas Standard-bassossa on tavallinen kiiltävä viimeistelly, sekä otelaudassa crown-upotukset. Molemmissa on kytkimen sijaan Jazz-basson kaltainen elektroniikka – kaksi volumea ja master tone -säädin.

Edullinen tytärbrändi Epiphone tarjoaa jostain syystä EB-3:n ainoastaan pitkällä mensuurilla.

Manner-Euroopassa ja Englannissa saatava Club Edition on sekin EB-3L:n kopio, mutta se pääsee kuitenkin kosmeettisesti jo lähempää Gibsonia.

Epiphonen EB-0 on vaatimattomampi otus ruuvikaulalla, mutta sillä on ainakin lyhyt mensuuri.

EB-3:n (ja EB-0:n) leveä soundi ja notkea soitettavuus olivat 1960/70-luvun taitteessa hyvin suosittu bluesin, heavyn ja hard rockin piireissä.

Tunnetuimmat mallin soittajat ovat selvästi Cream-yhtiön Jack Bruce ja Freen basisti Andy Fraser.

Jos haluatte tietää lisää näistä malleista, kannattaa tilata Riffi 3/2000 (Epiphone EB-3 -testi) ja Riffi 3/2007 (Gibson SG Reissue Bass -juttu) täältä.

Tässä ovat Gibsonin omat esimerkkisoundit SG-bassosta:

• tallamikrofoni

• molemmat

• kaulamikrofoni