Testipenkissä: Maono PD400X ja PM500 -mikrofonit

****

Vaikka seuraan soitin- ja soitinlaitealaa melko tiiviisti, aina voi tapahtua että jokin uusi laite tai valmistaja jää minulta huomaamatta. Tästä syystä olin hyvin iloinen, kun Vantaan Musiikin Joni esitteli minulle hiljattain Maono-brändin tuotteita.

Maono on kiinalainen yritys, joka on erikoistunut podcast-, vloggaus- ja livestream-tuotteisiin. Brändiltä saa studiomikrofoneja, langattomia kameramikkejä, podcast-/striimausmiksereitä, kuulokkeita, sekä audio interfaceja.

Sain testattavaksi mukaan kaksi Maono-mikrofonia:

Maono PD400X (145 €) on dynaaminen mikrofoni, joka toimii sekä pelkkänä mikrofonina (XLR-lähdön kautta) että USB-mikrofonina (USB-C) runsaasti speksatulla, sisäisellä audio interfacella.

Maono PM500 (159 €) taas on isolla kapselilla (34 mm läpimitta) varustettu konkkamikki.

****

Maono PD400X -mikin ulkonäkö viittaa sen käyttötarkoitukseen podcast-studion puhemikrofonina. PD400X sopii yhtälailla roikkutettavaksi jousitetulta telineeltä…

…kuin seisovaksi vaikkapa omalla pöytäständillä.

Paketista löytyy kuvassa näkyvä pöytäteline ja paksu vaahtomuovinen tuulisuoja, sekä XLR- ja USB-C-johdot. PD400X vaikuttaa olevan vankkaa tekoa, ja mikrofonin paino kertoo että kyse ei todellakaan ole mistään Temu-krääsästä.

XLR-johdolla tämä Maono on hyvin suoraviivainen dynaaminen mikrofoni tehokkaalla herttakuviolla ja erittäin isolla soundilla.

USB-portin kautta aktivoituu Maono PD400X:n sisäinen digitaalinen äänikortti (48 kHz/24 bit). Mikin tyvessä löytyy silloin kuulokelähtö ja kolmiasentoinen esi-EQ (bassoleikkuri, preesensiboosti, sekä molemmat samanaikaisesti). Mikrofonin isokokoinen säädin toimii neljällä eri tavalla – lyhyt painallus laittaa PD400X:n mutelle, kun taas napin pidempi painaminen valitsee yhden kolmesta säädintilasta (mikrofonin gain, kuulokkeiden volyymi, sekä monitorin balanssi).

USB:n kautta PD400X on suoraan yhteensopiva Windows- ja Mac-tietokoneiden kanssa, sekä Sony PS4- ja PS5 -koneiden kanssa.

Jos haluaa päästä kiinni mikrofonin kaikkiin hienoihin lisätoimintoihin, kannattaa ehdottomasti ladata firman Maono Link -appia. Maono Linkillä pystyy mm. optimoida PD400X-mikin soundia äänilähteen eri etäisyyteen mikrofonista, käyttää sisäisen audio interfacen oman kompressorin ja limitterin, sekä säätää ekvalisoinnin tarkemmin.

****

****

Maono PM500 on firman suoraviivainen, herttakuvioinen studiomikrofoni isolla kapselilla (34 mm). Se toimii 48 voltin phantomisyöttöllä.

PM500 vaikuttaa vankalta olemukseltaan selvästi kalliimmalta kuin mitä se todellisuudessa on.

Paketissa tulee mikin mukana laadukas kehtoripustus, helposti kehtoon kiinnittävä metallinen pop-filtteri, XLR-johto, sekä korkeussäädettävä pöytäständi.

Niin kuin tässä hintaluokassa sopii odottaa, Maono PM500 ei tarjoa lainkaan lisäominaisuuksia, kuten vaikkapa bassofiltterin. Tätä mikkiä yksinkertaisesti pystytetään äänilähteen eteen, ja sillä siisti.

****

Täytyy nostaa kuvitteellista hattuani näiden Maono-mikrofonien edestä. Uusina tulokkaina ne ovat onnistuneet hyppimään heti mukaan laadukkaiden mikrofonien joukkoon.

Soundiltaan ja ominaisuuksiltaan Maono PD400X on hyvinkin verrattavissa esimerkiksi Shure MV7- tai MV6-mikrofoneihin. PD400X:llä on jo lähtökohtaisesti iso ”radiosoundi”, johon mikin erinomainen sisäinen audio interface (ja Maono Link -appi) antaa vielä ammattimaisen silauksen.

Minun mielestäni taas Maono PM500 pelaa samassa liigassa kuin vähän aikaa sitten julkaistu AKG C104. Niin kuin PD400X:n kohdalla, myös PM500:n tapauksessa mikin perussoundi on erittäin terve. Studiotyöskentelyssä tärkeää on myös mikin sivusta ja takana poimittujen vuotoäänien soundi, ja myös tällä alueella Maono PM500:n laatu on hyvin selkeä.

Näillä spekseillä ja näillä edullisilla hinnoilla kannattaa mielestäni ehdottomasti tutustua henkilökohtaisesti Maono-mikrofoneihin.

Free’s Andy Fraser – a man of tone and taste

Tämän jutun alkuperäinen suomenkielinen versio löytyy TÄÄLTÄ.

****

In 1970 it looked very much like the band Free would become the ”next big thing”. The band was talked about in the music press as the ”new Rolling Stones” and the ”next Led Zeppelin”.

Free (left to right): Paul Kossoff (guitar) and Simon Kirke (drums) – standing; Paul Rodgers (vocals, keyboards) and Andy Fraser (bass guitar, piano) – sitting; *** CC BY-SA 4.0; Wikipedia; Simon Kirke ***

Free’s third LP ”Fire and Water”, and especially their single ”All Right Now, were smash hits, and the band played the Isle of Wight Festival to great success. Their musical mix was very enticing:

Singer Paul Rodgers had (and still has) a magnificently soulful voice that’s just made for Blues Rock. Drummer Simon Kirke followed a strict ”less is more” approach, which was very rare among his peers in the late Sixties and early Seventies. Paul ”Koss” Kossoff’s ability to wring every last drop of raw emotion from his guitar quickly turned him into a bona fide Gibson Les Paul-hero. Despite his tender age of only 18 years, bassist Andy Fraser was the man behind the majority of Free’s songs; his tasteful playing and fat tone glued the band’s arrangements together.

*** CC0; Wikipedia; Nationaal Archief NL ***

Sadly, Free’s story came to a premature end. Their follow-up records didn’t measure up to the success of ”All Right Now”, and the band started looking increasingly rudderless and without a clear musical outlook. Adding to this, Paul Kossoff descended further and further into alcohol and drug dependency, making the situation ever harder to bear for his bandmates. After a few starts and stops Free finally broke up in 1973.

Rodgers and Kirke started the band Bad Company, which found greater success and had a much longer run. Kossoff, too, started his own band, called Back Street Crawler. Sadly, Koss Kossoff died from a lung embolism at only 26 years old in 1976 during a flight from Los Angeles to New York City.

Andy Fraser tried to continue his success in a number of different line-ups, but finally moved to the USA in 1976, and started concentrating on songwriting. Robert Palmer’s hit single ”Every Kinda People” is a fine example of Fraser’s post-Free output. Fraser died in 2015 from a heart attack; he was only 62.

Andy Fraser’s ”less is more”-approach to bass playing

In a way, it seems that many people have forgotten to include Andy Fraser in the list of all-time great bassists, despite the fact that most of his basslines were vitally important to Free’s songs and arrangements.

Despite his youth, Fraser never overplayed. He could be very fast and flashy, when required – listen to the bass solo in the song ”Mr. Big”, for example – but most of the time he deliberately held back to make Paul Rodgers’ voice and Koss Kossoff’s guitar playing shine. Andy Fraser thought more like an arranger than like a bassist, always looking for the best way to serve the song.

One of the best examples of Fraser’s approach is the main riff/vamp on the song ”Mr. Big”. The sparse drum pattern is interlocked with Fraser’s bassline and Kossoff’s guitar stabs. Although this song is relatively slow (82 BPM) the musical backing approaches you like a relentless mechanical beast.

****

****

In Free’s all-time classic ”All Right Now” Andy Fraser doesn’t even play in the verses, joining the band only for the choruses and (the end of) the guitar solo.

When the ”Fire and Water” LP was released, Island Records chose ”All Right Now” as the obvious single. Island felt, though, that the song was too long in its album form, and they also wanted a deeper, more radio-friendly bassline. This is why the single version edits out the first part of the original guitar solo, and also why the bass parts in the choruses differ from the LP version. Andy Fraser recorded a new bass part, one octave down from the original recording, and the record company was satisfied.

Here are both versions of the first chorus:

****

****

****

Andy Fraser plays an interesting vamp over the latter part of the guitar solo, which is included in both the album and single versions. The vamp starts off with a low motif over an A-major chord, before jumping way up high over the G- and D-chords. He actually plays the high notes together with the open A-string on his bass, but I’ve simplified this for the notation.

****

Andy Fraser achieved his fat mid-range-centred sound by playing a short-scale Gibson EB-3 bass, that sports a huge humbucker next to the fretboard and a mini-humbucker by the bridge. Some call this model the ”SG Bass”. I’ve used my inexpensive Epiphone EB-0 for the audio clips.

****

****

Raysen Handpan – missä musiikki ja meditaatio kohtaavat

****

Handpan on melko uusi tulokas viritetyn perkussion soitinryhmässä, joka ilmestyi noin 15 vuotta sitten, samoihin aikoihin kuin tongue drum -serkkunsa.

Handpan koostuu kahdesta kellomaisesta puolesta, joita on liimattu yhteen niin että soitin muistuttaa hieman ufoa. Yläpuoliskolla on keskellä suurin soittoalue – ns. Ding – josta saadaan handpanin perusäveltä. Alapuoliskon keskellä taas sijaitsee handpanin ääniaukko, nimeltään Gu.

Kaikissa handpaneissa on soittimen yläpuolen sivussa yksi rivi erikokoisia soittoalueita; mitä suurempi alueen läpimitta on, sitä matalampi sen tuottama ääni. Perus-handpaneista saadaan yhdeksän eri säveltä – Dingin tuottama perusävel plus kahdeksan äänistä koostuva sävelasteikko.

Jotkut mallit tarjoavat laajemman sävelkirjon lisäämällä handpanin yläpuoliskolle toisen rivin soittoalueita. Välillä lisätään jopa soittoalueita handpanin alapuoliskolla.

Handpanit soitetaan joko sylissä tai puutelineen päällä makaavana. Handpania soitetaan yleensä käsillä tai sormilla – Ding-perussäveltä lyödään tavallisesti soittoalueen kuvun keskeltä, kun taas muita säveliä saadaan kuulumaan soittoalueiden reunoihin lyömällä.

Vantaan Musiikki tuo maahan varsin laajan valikoiman kiinalaisia Raysen-handpaneja. Saimme testiin yhdeksänäänisen mallin arabilaisella hijaz-sälvelasteikolla.

Raysen HP-M9 C# Hijaz (1.100 euroa; laadukas bägi kuuluu hintaan) on täysikokoinen handpan (läpimitta 53 cm) ruostumattomasta teräksestä.

Laadukkaan handpanin valmistukseen kuuluu runsaasti käsityötä, mikä näkyy luonnollisesti myös soittimen hinnassa. Etenkin soittoalueiden tarkka virittäminen vie paljon aikaa.

Lähes kaikki Raysen-handpanit ovat saatavilla joko standardivireessä (a’ = 440 Hz) tai aasialaisessa virityksessä (a’ = 432 Hz). Testissä käynyt Raysen HP-M9 C# Hijaz oli standardiviritteinen malli.

Handpanin perustekniikka saadaan nopeasti haltuun, minkä jälkeen voi tutustua panin sävelasteikon tarjoamiin mahdollisuuksiin.

Koska handpanin rakenne on hyvin kellomainen, yhden soittoalueen lyöminen tuo esiin myös harmonisia lisä-ääniä soittimen muista sävelistä. Myös handpanin perussävel soi usein hiljaa muiden äänten taustalla.

Handpan sopii loistavasti world music -genreen, mutta on myös oiva taustasoitin meditaatio- tai joogaistuntoon.

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑