Archive for maaliskuu, 2011

31/03/2011

Listening to you I get the music

Gazing at you I get the heat…  😉

Joskus on pakko ottaa vähän työtä kotiin  😀

 

Vintage Icon VS6 Mick Abrahams Signature

Riffi-testi on juuri työn alla…

27/03/2011

Klassikkokitarat, osa 6: Rickenbacker 330/360

”Brääääääännng!!!”

Beatles-kappalleen ”A Hard Day’s Nightin” alkusointu sanoo niin hyvin, mistä Rickenbacker-kitaroissa on oikein kyse: jäntevyys, avoimuus, ja helisevä perusolemus.

Tärkeimmässä asemassa Rickenbackerin kitaramallistossa on firman 300-sarja, etenkin mallit 330 ja 360.

Vuonna 1958 Rickenbacker esitteli uuden Capri-mallistonsa – 12 puoliakustista kitaraa, jotka olivat saksalaisen kitararakentajan Roger Rossmeislin kehittämiä. Kaikilla oli yhteistä kokopuusta (vaahtera) kaiverrettu runko ja vaahterasta (tai vaahterasta ja pähkinäpuusta) valmistettu, liimattu kaula.

Mallitunnukset alkoivat numerosta 310, ja pienemmät numerot olivat lyhyellä mensuurilla varustettuja kitaroita – niin kuin John Lennonin 325 (= lyhyt mensuuri, kolme mikrofonia, ja vibrato).

Isommat numerot olivat täydellä mensuurilla varustettuja malleja, joista mallitunnukset 360:sta ylöspäin tarkoittivat Deluxe-malleja, joilla oli reunalistoitetu kaula ja runko, sekä isokokoiset kolmio-/hai-eväs-otemerkit otelaudassa.

Kaikissa malleissa oli vuosina 1958-64 sama runkomuoto, joissa on melko terävät sarvet. Vuonna 1964 Rickenbacker muutti Deluxe-mallien runkoja pyöreämmäksi, minkä takia etupuolen reunalistoituksesta luovuttiin.

Ensimmäisen runkoversion tunnetuimmat käyttäjät olivat John Lennon (325), George Harrison (12-kielinen 360/12) ja Pete Townshend, joka käytti (ja murskasi!) The Whon alkuvuosina 370-mallin Export-version (malli 1998), jossa Rickenbackerin oman turkkilaisen sapelin muotoisen kaikuaukon sijaan käytetään perinteistä f-aukkoa.

The Byrds-yhtyeen Roger McGuinn ja REMin Peter Buck ovat uudemman runkomuodon uskolliset Rickenbacker-soittajat.

Omanleimaisen soundin ohella tärkeämmät Rickenbacker-ominaisuudet ovat Deluxe-mallien stereo-valmius, sekä suhteellisen ohut ja kapea kaula.

14/03/2011

Classic Basses, part 3: Rickenbacker 4001/4003

Rickenbacker was one of the first manufacturers to latch onto Leo Fender’s idea of an electric bass with a proper long scale.

In 1957 they introduced their first bass model, the 4000, which was the world’s first through-neck bass.

Rickenbacker’s two-pickup model – the Rickenbacker 4001 (introduced in 1961) – turned out to become one of the company’s most successful instruments.  Paul McCartney and Chris Squire are probably the bass’ best-known users – they played the 4001’s export version 4001S.

In 1979 Rickenbacker came up with a model updated for use with roundwound strings. The new bass was named the 4003 and it  featured new truss rods (Rickenbackers always have two!) and more powerful singlecoil pickups with the neck unit moved slightly closer towards the bridge.

My own Rickenbacker 4003 was built in 1987.

Except for the rosewood fretboard, a 4003 is crafted completely from maple. The neck goes all the way from the headstock to the end of the body (a so-called Through-Neck), while the body is formed by two pieces of maple glued to the neck’s sides.

Rickenbacker typically uses a reddish type of rosewood for their fingerboards, which are usually gloss-lacquered. Another typical company trait is the narrow binding, which leaves a visible gap between the binding and the neck’s finish.

The tuning machines have been made in Germany by Schaller.

Rickenbacker’s idiosyncratic bridge design includes an adjustable string mute mechanism. Setting the correct octave compensation is a little bit more complicated than it need be – you have to detune the strings to get to the adjustment screws.

Alongside the use of maple as the instrument’s main ingredient the 4003’s singlecoil pickups play a large role in this model’s throaty tone. Most users remove the bridge pickup’s metal cover, as it tends to get in the way of your right hand.

The silver metal finish is kind of rare, even though a similar bass appeared on the cover of Rickenbacker’s bass catalogue in the mid-80s. The most popular finishes are ”Fireglo” (a red sunburst), ”Jetglo” (black) ja ”Mapleglo” (natural gloss finish).

You can check out the sound of my 4003 here or here.

11/03/2011

Klassikkobassot, osa 3: Rickenbacker 4001/4003

Rickenbacker tajusi melko nopeasti, että Leo Fenderin keksimä sähköbasso pitkällä mensuurilla ei ollutkaan niin hullu idea kuin monet väittivät.

Vuonna 1957 firma toi markkinnoilla ensimmäisen sähköbassonsa, jolla oli mallitunnus 4000 – se oli ensimmäinen basso, jossa kaula jatkoi yhtenäisenä koko rungon läpi.

Kaksimikrofonisesta sisarmallista tuli sitten oikea klassikko – Rickenbacker 4001 (tuotanto aloitettu vuonna 1961).  Paul McCartneysta ja Chris Squireistä tuli tunnetuimpia Rickenbacker-käyttäjiä – tosin he soittivat 4001:n brittiversiota 4001S.

Vuonna 1979 sai 4001 uudella kaularaudalla ja vahvemmilla mikrofoneilla varustetun rinnakaisversion nimeltään Rickenbacker 4003.

Minun oma Rickenbacker 4003 on vuosimallia 1987.

Palisanteriotelautaa lukuunottamatta 4003 on veistetty kokonaan vaahterasta. Kaula jatkuu rungon läpi (ns. Through-Neck), ja basson runko koostuu kahdesta vaahterapalasta, joita on liitetty kaulan sivuun.

Rickenbacker on aina käyttänyt hieman punertavaa palisanterilaatua otelaudoissaan. Perinteisesti firman otelautoja viimeistellään kiiltävällä kirkaslakalla. Tyyppillinen on myös otelaudan matala reunalistoitus, joka jättää osan palisanterista näkyviin.

Virityskoneistojen valmistaja on 1970-luvun loppupuolelta ollut saksalainen Schaller.

Rickenbackereissa on läheis aina firman oma, hieman omintakeinen talla, johon on integroitu myös säädettävä solukumisordino. Oktaavikompensaation säätäminen on hieman monimutkainen, koska kielet joutuu löystää sitä varten…

Korkean ”vaahterapitoisuuden” ohella on yksikelaisille mikrofoneille tärkeä rooli 4003:n jäntevässä soundissa. Monet soittajat poistavat tallamikrofonin metallisuojan, koska se on oikean käden tiellä (näin teki myös bassoni entinen omistaja).

Hopeanvärinen metalliviimeistelly on suhteellisen harvinen, vaikka juuri tämänvärinen soitin oli 1980-luvun keskivälillä Rickenbackerin bassokatalogin kannessa. Tavallisimpia väriä ovat ”Fireglo” (punainen liukuväritys), ”Jetglo” (musta) ja ”Mapleglo” (kirkaslakkaus).

Voitte kuunnella oman 4003:n sointia esimerkiksi tässä tai tässä.

01/03/2011

My Les Paul Junior never fails to inspire…

New Idea – March 1, 2011

 

Check out the whole song HERE.