Tämän jutun otsikko olisi voinut olla ”Firebird: suuri tuntematon”, Gibson Firebird kun on jostain syystä firman klassikkomalleista vähiten laajasti tuttu. Syitä tähän ilmiöön ovat alkuperäisen malliston lyhyt tuotantokausi, sekä todella nimekkäiden soittajien puuttuminen Firebirdin käyttäjälistalta.

Firebird/Thunderbird-mallisto oli vuoden 1963 versio Gibsonin yrityksistä luoda moderneimman kitaran kuin Fender. Yritykset alkoivat jo vuonna 1958 Explorer- ja Flying V -malleilla. Gibsonin silloinen toimitusjohtaja, Ted McCarty, halusi luoda pramean soittimen, joka todistaisi kaikille, että firma ei ollut vanhanaikainen pitkäveteisien soittimien valmistaja. Firebird oli Gibsonin vastaus Fender Jazzmasterille.

Tällä kertaa McCarty haki ulkopuolista apua: autoteollisuudesta tuttu suunnitelija Ray Dietrich sai tehtävän luoda soittimen designerin näkövinkkelistä. Dietrichin innovaatio oli ensimmäinen Firebird/Thunderbird-sarja (kuva yllä), jonka kutsutaan nykyään reverse-runkoiseksi (reverse = käänteinen), koska sen runko näyttää vähän kuin oikeankätinen kitara, joka on vasenkätisen kitaristin käytössä.

Gibson päätti kokeilla firmalle uutta rakennustapaa: reverse-Firebirdeillä kaula jatkuu yhtenäisenä koko soittimen pituudella (through-neck). Tähän mahongista ja pähkinäpuusta veistettyyn  keskiosaan lisättiin mahonkiset runkosiivet. Sarjan toinen erikoisuus ovat banjo-tyyliset virittimet, joissa nupit ovat samassa linjassa viritystappien kanssa.

Alkuperäinen reverse-sarja (1963–’65) koostui neljästä mallista:

• Firebird I: yksi mini-humbuckeri tallan lähellä, palisanteriotelauta, pyöreät otemerkit, wraparound-talla

• Firebird III: kaksi mini-humbuckeria, reunalistoitettu palisanteriotelauta, pyöreät otemerkit, wraparound-talla, yksinkertainen vibrato

• Firebird V: kaksi mini-humbuckeria, reunalistoitettu palisanteriotelauta, Les Paul Standard -tyyliset otemerkit, pitkä Gibson Vibrola lyyra-kaiverruksella

• Firebird VII: kolme mini-humbuckeria, reunalistoitettu otelauta eebenpuusta,  neliskulmaiset otemerkit helmiäisistä, pitkä Gibson Vibrola lyyra-kaiverruksella, kullanväriset metalliosat

Standardiviimeistely oli kaikissa malleissa sunburst-liukuväritys, mutta ensimmäistä kertaa Gibson tarjosi asiakkailleen myös Fender-tyyliset, standardisoidut custom-värit optiona.

****

Valitettavasti Firebirdin alkuperäinen painos ei ollut kovin suosittu. Pienten myyntilukujen lisäksi Fender alkoi valittaa, että Firebirdin ulkomuoto oli rikkomus omaa Offset-waist-patenttia vastaan, ja uhkasi oikeustoimilla. Seikat johtuivat koko sarjan muuttamiseen tällaiseksi:

Kummallista kyllä, mutta non-reverse Firebirdit (1965–’69) näyttivät jopa enemmän Fender-kitaroilta kuin reverse-runkoiset vastineet. Non-reverse Firebirdeissä kaulaliitos oli muutettu takaisin Gibsonin perinteiseksi liimaliitokseksi. Firebird I- ja III-malleissa oli nyt P-90-mikrofonit – kaksi kappaletta I:ssä ja kolme III:ssa – kun taas Firebird V- and VII-malleilla oli yhä käytössä edeltäjänsä mini-humbuckerit. Otelauta oli kaikissa non-reverse Firebirdeissä palisanteria pyöreillä otemerkeillä, mutta ilman reunalistoitusta.

Firebirdin tuotantoa lopetettiin vuonna 1969 huonon myyntimenestyksen takia.

****

****

Sitemmin Firebirdit on otettu aina välillä uudelleen tuotantoon, mutta silti näitä kitaroita näkee edelleen suhteellisen harvoin.

Gibson Firebirdien tunnetuimmat soittajat ovat/olivat Johnny Winter, Phil Manzanera (Roxy Music), Brian Jones (Rolling Stones), Clarence ”Gatemouth” Brown, sekä Allen Collins (Lynyrd Skynyrd).