Archive for joulukuu, 2011

15/12/2011

Näin poistetaan Rickenbacker-bassosta tallamikrofonin suoja

Nykyään lähes kaikki soittajat poistavat Rickenbacker 4003 -bassosta tallamikrofonin suojan, koska se on yksinkertaisesti tiellä.

Tässä Gear Wiren mainio video-opas aiheeseen:

HUOM: Videossa ei mainita, että vanhoissa 4001-malleissa (sekä niiden uusintapainoksissa) tallamikrofonin suoja ei ole pelkästään suoja, vaan se on mikrofonin magneetti. Näistä malleista suojan/magneetin luonnollisesti ei saa poistaa!

Lataa Rickenbackerin pdf-tiedosto tallamikrofoneista tästä:

Rickenbacker 4003/4001 bridge pickup assemblies

15/12/2011

PRS:n edullisempi Singlecut – PRS SE 245

PRS Guitarsilta saa nyt Kauko-Idässä valmistetun version Singlecut-kitarastaan.

Löysin hyvin tehdyn esittelyvideon You Tubessa:

Les Paul -faneille tarkoitettu PRS SE 245 on paksumpi kuin muut tähän mennessä ilmestyneet SE-sarjan soittimet, ja sillä on Gibson-tyylinen (24,5 tuumaa/62,2 cm) mensuuri, mikä on hieman lyhyempi kuin PRS:n perinteinen mensuurin pituus (25 tuumaa/63,5 cm).

14/12/2011

Klassikkokitarat, osa 8: Gibson Firebird

Gibson Firebird VII – beauty shot 1 – black

Tämän jutun otsikko olisi voinut olla ”Firebird: suuri tuntematon”, Gibson Firebird kun on jostain syystä firman klassikkomalleista vähiten laajasti tuttu. Syitä tähän ilmiöön ovat alkuperäisen malliston lyhyt tuotantokausi, sekä todella nimekkäiden soittajien puuttuminen Firebirdin käyttäjälistalta.

Firebird/Thunderbird-mallisto oli vuoden 1963 versio Gibsonin yrityksistä luoda moderneimman kitaran kuin Fender. Yritykset alkoivat jo vuonna 1958 Explorer- ja Flying V -malleilla. Gibsonin silloinen toimitusjohtaja, Ted McCarty, halusi luoda pramean soittimen, joka todistaisi kaikille, että firma ei ollut vanhanaikainen pitkäveteisien soittimien valmistaja. Firebird oli Gibsonin vastaus Fender Jazzmasterille.

Gibson Firebird VII – pickups and Maestro

Tällä kertaa McCarty haki ulkopuolista apua: autoteollisuudesta tuttu suunnitelija Ray Dietrich sai tehtävän luoda soittimen designerin näkövinkkelistä. Dietrichin innovaatio oli ensimmäinen Firebird/Thunderbird-sarja (kuva yllä), jonka kutsutaan nykyään reverse-runkoiseksi (reverse = käänteinen), koska sen runko näyttää vähän kuin oikeankätinen kitara, joka on vasenkätisen kitaristin käytössä.

Gibson Firebird VII – tuners

Gibson päätti kokeilla firmalle uutta rakennustapaa: reverse-Firebirdeillä kaula jatkuu yhtenäisenä koko soittimen pituudella (through-neck). Tähän mahongista ja pähkinäpuusta veistettyyn  keskiosaan lisättiin mahonkiset runkosiivet. Sarjan toinen erikoisuus ovat banjo-tyyliset virittimet, joissa nupit ovat samassa linjassa viritystappien kanssa.

Alkuperäinen reverse-sarja (1963–’65) koostui neljästä mallista:

• Firebird I: yksi mini-humbuckeri tallan lähellä, palisanteriotelauta, pyöreät otemerkit, wraparound-talla

• Firebird III: kaksi mini-humbuckeria, reunalistoitettu palisanteriotelauta, pyöreät otemerkit, wraparound-talla, yksinkertainen vibrato

• Firebird V: kaksi mini-humbuckeria, reunalistoitettu palisanteriotelauta, Les Paul Standard -tyyliset otemerkit, pitkä Gibson Vibrola lyyra-kaiverruksella

• Firebird VII: kolme mini-humbuckeria, reunalistoitettu otelauta eebenpuusta,  neliskulmaiset otemerkit helmiäisistä, pitkä Gibson Vibrola lyyra-kaiverruksella, kullanväriset metalliosat

Standardiviimeistely oli kaikissa malleissa sunburst-liukuväritys, mutta ensimmäistä kertaa Gibson tarjosi asiakkailleen myös Fender-tyyliset, standardisoidut custom-värit optiona.

****

Valitettavasti Firebirdin alkuperäinen painos ei ollut kovin suosittu. Pienten myyntilukujen lisäksi Fender alkoi valittaa, että Firebirdin ulkomuoto oli rikkomus omaa Offset-waist-patenttia vastaan, ja uhkasi oikeustoimilla. Seikat johtuivat koko sarjan muuttamiseen tällaiseksi:

Kummallista kyllä, mutta non-reverse Firebirdit (1965–’69) näyttivät jopa enemmän Fender-kitaroilta kuin reverse-runkoiset vastineet. Non-reverse Firebirdeissä kaulaliitos oli muutettu takaisin Gibsonin perinteiseksi liimaliitokseksi. Firebird I- ja III-malleissa oli nyt P-90-mikrofonit – kaksi kappaletta I:ssä ja kolme III:ssa – kun taas Firebird V- and VII-malleilla oli yhä käytössä edeltäjänsä mini-humbuckerit. Otelauta oli kaikissa non-reverse Firebirdeissä palisanteria pyöreillä otemerkeillä, mutta ilman reunalistoitusta.

Firebirdin tuotantoa lopetettiin vuonna 1969 huonon myyntimenestyksen takia.

****

****

Sitemmin Firebirdit on otettu aina välillä uudelleen tuotantoon, mutta silti näitä kitaroita näkee edelleen suhteellisen harvoin.

Gibson Firebirdien tunnetuimmat soittajat ovat/olivat Johnny Winter, Phil Manzanera (Roxy Music), Brian Jones (Rolling Stones), Clarence ”Gatemouth” Brown, sekä Allen Collins (Lynyrd Skynyrd).

Gibson Firebird VII – full front

14/12/2011

Näin Rickenbacker-soittimet rakennetaan

Premier Guitar vieraili Rickenbackerin tehtaalla.

13/12/2011

Vintage Firebird tones

Rumble Seat Music

13/12/2011

Classic Guitars, part 8: Gibson Firebird

Gibson Firebird VII – beauty shot 1 – sky

This piece could also have been titled ”The Firebird: A famous enigma”, as the Gibson Firebird is the least well-known of the company’s classic solid body electrics. The reason for this relative lack in interest is down to the short production run of the original series, as well as the fact that only a few famous guitarists have used a Firebird as their main axe.

The Firebird/Thunderbird-line of guitars and basses was the 1963-version of the ”Let’s beat Fender”-game that Gibson started in 1958 with the Flying V and the Explorer. Gibson’s then-president Ted McCarty wanted to come out with a snazzy guitar that proved that a) Gibson wasn’t a behind-the-times, old-fashioned company of old farts, and b) could compete with Fender’s current glitzy offerings (the Jazzmaster and the Jaguar) in the looks stakes.

Gibson Firebird VII – body

This time McCarty looked for help from outside the guitar industry. He hired renowned car designer Ray Dietrich to design a guitar purely from a designer’s viewpoint. What Dietrich finally came up with is now known as the ”reverse-body” Firebird-line (see picture above). These guitars (and their Thunderbird bass-brethren) are called ”reverse”, because, contrary to tradition (and ergonomical logic), the bass side of the body leans away from the neck, while the treble side is longer on the neck-facing side.

Gibson Firebird VII – tuners

Gibson decided on a novel way (for them) of building the guitar: reverse Firebirds feature a through-neck construction, with the neck and the body’s central section being crafted from the same laminated mahogany/walnut blank. The body wings are made from mahogany, while the tuners are very interesting back-facing machines.

The original run (1963–’65) of reverse Firebird-guitars comprised four models:

• Firebird I: one mini-humbucker in bridge position, unbound rosewood fretboard, dot inlays, wraparound bridge

• Firebird III: two mini-humbuckers, bound rosewood fretboard, dot inlays, dot inlays, wraparound bridge, simple vibrato

• Firebird V: two mini-humbuckers, bound rosewood fretboard, trapezoid (crown) inlays, long engraved Gibson Vibrola

• Firebird VII: three mini-humbuckers, bound ebony fretboard,  pearl block inlays, long engraved Gibson Vibrola, gold-coloured hardware

The standard finish was sunburst, but as as a Gibson-first, the Firebirds were also offered in a range of custom finishes, which weren’t very popular with the dealers, though.

****

Sadly, the reverse Firebirds weren’t selling very well. And then, when Fender started claiming Gibson had infringed on their ”offset waist”-patent and threatened a law suit, McCarty’s team decided on a swift redesign, which looked like this:

The non-reverse Firebirds (1965–’69) looked even more like a Fender-design, and abandoned the through-neck in favor of Gibson’s conventional set neck-joint. The Firebird I and III now sported P-90-pickups – two on the I and three on the III – while the Firebird V and VII stuck to their mini-humbuckers. All non-reverse models featured unbound rosewood fingerboards with dot inlays.

The non-reverse ’Birds didn’t set the guitar-playing world on fire either, so the company axed the series in 1969.

****

****

Since the mid-70s there have been plenty of reissues, as well as updated Firebird-models, but these clear-sounding guitars still tend to find favour with only a small clientele, compared to the rest of Gibson’s classics.

The best known users of Gibson Firebirds were/are Johnny Winter, Phil Manzanera (Roxy Music), Brian Jones (Rolling Stones), Clarence ”Gatemouth” Brown and Allen Collins (Lynyrd Skynyrd).

Gibson Firebird VII – full front

12/12/2011

Kaksi joululahjaideaa

Tässä kaksi ideaa kitaristin joululahjaksi:

The Interactive Gibson Bible (2008)

Dave Hunter

(Jawbone/Outline Press, ISBN 978-1-906002-10-7)

Dave Hunterin kirja on ehkä hieman kuiva, sillä se sisältää kaikkien Gibson-sähkökitaroiden speksit, mutta ostos kannattaa jo pelkästään mukana tulevan, erinomaisen DVDn ansiosta.

DVDllä Dave Hunter ja sessioässä Carl Verheyen esittävät ja soittavat laajan kattauksen vanhoja Gibsoneita 1940-, -50 ja 60-luvuilta.

Tyylipuhdas kitaraporno – sekä silmälle että korvalle!

*******

Jeff Beck – Rock’n’Roll Party (DVD, 2010, Eagle Vision)

Jeff Beckin kunnianosoitus vuonna 2009 kuolleelle Les Paulille on suurella sydämellä toteutettu livetallenne. Beck heitti yhdessä Imelda Mayn, Mayn bändinsä ja usean yllätysvieraan kanssa kaksi upeaa keikkaa Iridium-klubissa, jossa Les Paul soitti vuosia säännöllisesti lähes kuolemaansa saakka.

Tämä levy, joka on saatavilla myös CD-versiona, pitäisi löytyä jokaisen kitaristin kokoelmasta!

10/12/2011

Review: Diamond Del Fuego – English summary

In Europe Jeff Diamant’s company Diamond Amplification is still a new name in the amp business.

Each Diamond amp and cabinet is hand-made from start to finish at Diamond’s factory in Houston, Texas.

Diamond amps are thoroughbred, hand-soldered valve amps, but this doesn’t mean that Jeff Diamant and his team are stuck in the past. The company’s products are modern amplifiers designed for maximum reliability.

In this video Premier Guitar goes on a factory tour:

****

Kitarablogi.com tested a Diamond Del Fuego -head (current price in Finland: 1.750 €) and a matching Open Back 1×12 -cabinet (current price in Finland: 650 €).

The Del Fuego is a 22-Watts class A amplifier with a vintage two-channel layout. ”Vintage” means there are two channels – one with tremolo (Ch 2) and one without (Ch 1) – but you cannot switch between channels on-the fly, unless you use a separate A/B-box in front of the amp.

Both the Del Fuego’s cabinet as well as the speaker enclosure are crafted from Scandinavian birch plywood, and they seem to be as sturdy as their vinyl-covering is stylish. The head’s large grilles keep the airflow uninhibited.

The chrome control knobs sure look great, but I do wonder about their visibility under stage lighting.

The amp was designed by valve-guru Roy Blankenship. Under the hood we can find three 12AX7 preamp valves, one 6CA4 rectifier valve, as well as two EL84s in the power amp section. Mercury Magnetics are renowned for their quality transformers, some of which can be spotted right behind the valves.

The Del Fuego’s back panel offers two speaker outputs along with a three-way rotary selector for impedance switching.

The Diamond Open Back 1×12 -cabinet is as sturdy and stylish as the head, and is equipped with a Celestion G12H -speaker.

****

Let’s get one thing straight right away: The Del Fuego isn’t really suitable as a living-room amp, even if it is rated at ”only” 22 Watts. This Diamond Amp is a true all-valve head without a master volume control, which means it is loud – and I mean loud!

The Del Fuego is brimful with authentic British Blues Boom -mojo, but upping the gain reserves a little for more modern tones. Of the two channels, Channel 2 is slightly warmer sounding, while Channel 1 offers a smidgen more grit and gain.

There’s not a lot of clean hedroom on offer here, so this model perhaps isn’t quite the right choice for people who prefer a Fender-style clean tone. This isn’t a ”fault”, but rather down to the way this head has been designed – it’s meant to be this way.

For guitarists who have been reared on channel-switching master volume amps, here’s how you handle an amp like the Del Fuego: You set up the amp’s volume control to the highest setting you will require during your set, and then control the volume and distortion using your guitar’s volume control, as well as your playing technique. If you want to find out what the valve-anoraks mean, when they go on endlessly about an amp’s tactility and interactivity, the Del Fuego is an excellent place to start!

The amp’s overdriven tones are deeply rooted in a Vox AC30/Marshall Bluesbreaker -vibe – dense and delicious, with the right amount of bite. The clean tones are warm and organic, while the tremolo has already become one of my personal favourites. The intensity-control can take the tremolo from a mere whiff of an effect all the way to full-blown on/off-chopping.

The Open Back 1×12 -cabinet is the perfect partner to the Del Fuego, with it’s open-backed tone lending added authenticity to the head’s British soul.

The following soundbites have been recorded using a Fender Telecaster and a Hamer USA Studio Custom. Reverb and echo have been added at the mixing stage.

Telecaster – ch 2 + tremolo

Studio Custom – ch 2 + tremolo

Telecaster – ch 2 – drive

Studio Custom – ch 2 – drive

Telecaster – ch 1 – drive

Studio Custom – ch 1 – drive plus guitar’s volume control

****

Diamond Del Fuego – 1.750 €

Diamond Open Back 1×12 – 650 €

Finnish distributor: Soundtools

****

Pros:

+ tones

+ high output

+ workmanship

+ small size

+ low weight

cons:

– high output

09/12/2011

Testipenkissä: Diamond Del Fuego

Jeff Diamantin perustama Diamond Amplification on uusi kitaravahvistimien valmistaja Teksasin Houstonista.

Jokainen Diamond-vahvistin ja -kaiutinkaappi on rakennettu kokonaan USAssa firman omassa tehtaassa.

Vaikka kaikki Diamondit ovat käsin juotettuja täysputkipelejä, Jeff Diamant ei kuitenkaan ole eilistä haikaileva vintagepuristi, vaan luomuksistaan löytyvät myös nykyaikaisia osia, kuten piirilevyjä.

Tässä Premier Guitarin kuvausryhmä kävi Diamondilla vierailulla:

****

Testissä olivat Diamond Del Fuego -nuppi (1.750 €) ja Open Back 1×12 -kaappi (650 €).

Del Fuego on 22-wattinen A-luokan täysputkivahvistin. Nuppi on kaksikanavainen sanan perinteisessä tarkoituksessa: siinä on kaksi kanavaa – yksi tremololla (Ch 2) ja toinen ilman (Ch 1) – mutta kanavia ei voi vaihtaa lennossa, paitsi jos vahvistimen eteen on kytketty A/B-boksi.

Diamondin nupin ja kaapin yhdistelmä on rakennettu laadukkaasta vanerista (skandinaavista koivua) ja kokonaisuus vaikuttaa hyvin luotettavalta ja kestävältä. Nupin etu- ja takaritilät takaavat, että putkien tuuletus on aina riittävä.

Säätimien kromatut nupit näyttävät kyllä tyylikkäältä mustaa naamataulua vasten, mutta lavalla heijastavat valot voivat vaikeuttaa niiden asentojen tulkitsemista.

Putkiguru Roy Blankenship on suunnittellut Del Fuegon kytkennän, ja konepeltin alta löytyy kolme 12AX7-etuasteputkea, yksi 6CA4-tasaajaputki sekä kaksi EL84-pääteputkea. Putkien takana näkyy Diamondin käyttämät laadukkaat Mercury Magnetics -muuntajat.

Del Fuego tarjoaa kaksi kaiutinlähtöä sekä kolmiasenteisen impedanssikytkimen.

Hintaan kuuluvalla jalkakytkimellä laitetaan tremolokanavan tremolo päälle ja pois.

Diamond Open Back 1×12 on yhtä siististi ja tukevasti rakennettu kuin Del Fuego -nuppi. Avoimeen kaappiin on asennettu yksi maailman eniten käytetyistä kaiuttimista – 30-wattinen Celestion G12H.

****

Heti aluksi täytyy todeta, että Del Fuego ei ole oikea valinta kotivahvistimeksi, vaikka sillä onkin ”vain” 22 wattia tehoa. Nuppi kun on täysverinen putkivahvistin ilman master volume -säädintä, niin kyllä siitä ääntä lähtee – ja paljon!

Del Fuegossa on aito 1960-luvun Blues Boomin brittimojo, mutta hieman lisätyillä gain-varalla. Kakkoskanava on parivaljakosta se hieman pehmeämpi ja miedompi vaihtoehto, kun taas ykköskanavasta löytyy enemmän säröä ja diskanttia.

Puhdasta headroomia on tarjolla vain vähän, eikä nuppi tämän takia ole paras vaihtoehto Fender-cleanin ystäville. Se ei kuitenkin ole vika, vaan Del Fuegon kytkennästä johtuva ominaisuus, jota nykyaikaiseen monikanavaiseen vahvistimeen tottunut kitaristi täyttyy ensin oppia käsittelemään.

Tämänkaltainen vahvistin säädetään ensin niin lujalle ja säröiseksi kuin sitä maksimissaan tarvitsee, minkä jälkeen särön määrää ja yleistä signaalitasoa kontrolloidaan kitaran volume-potikalla. Diamond Del Fuego on loistava esimerkki selventämään putkifriikkien loputonta hehkutusta soittimen ja vahvistimen vuorovaikutuksesta.

Nupin särösoundit ovat läheistä sukua Vox AC30:lle ja Marshall Bluesbreaker -kombolle – siis täyteläisiä, mutta kuitenkin riittävällä purevuudella höystettyjä – ja ovat täysin minun makuun. Puhtaat soundit taas ovat lämpimiä ja kakkoskanavan tremolo suorastaan herkullinen. Intensity-säätimen ansiosta tremolon repertuaari ulottuu pelkästä aavistuksesta rankkaan on/off-vatkatukseen.

Open Back 1×12 -kaappi on Del Fuegon täydellinen aisapari, ja sen avoin rakenne antaa brittiblues ja -rock-soundeille aimon annoksen autenttisuutta.

Tässä on Fender Telecasterilla ja Hamer USA Studio Customilla soitettuja soundiesimerkkejä. Kaiku on lisätty miksausvaiheessa.

Telecaster – ch 2 + tremolo

Studio Custom – ch 2 + tremolo

Telecaster – ch 2 – särö

Studio Custom – ch 2 – särö

Telecaster – ch 1 – särö

Studio Custom – ch 1 – särö + kitaran volume-säädin

****

Diamond Del Fuego – 1.750 €

Diamond Open Back 1×12 – 650 €

Maahantuoja: Soundtools

****

Plussat:

+ soundi

+ äänekkyys

+ työnjälki

+ pieni koko

+ paino

Miinukset:

– äänekkyys

08/12/2011

Irrottaako Gibson itseään liialliselta perinnetietoisuudelta?

Onko ketään teistä huomannut, että Gibson on alkanut ”salaa”, takaportin kautta kokeilla muita puulajeja kuin niitä, joita on firmassa perinteisesti käytetty?

Voi olla, että tämä johtuu firman huolesta maapallon hupenevista raaka-aineista jalopuiden sektorissa. Mutta voi ollakin, että muutosta tehdään puhtaasti kokeilumielessä. Riippumatta syistä ainakin minusta tällainen muutos on hyvästä.

Tässä muutama esimerkki viime vuosista:

Upouusi Midtown Custom on veistetty suurilta osin perinteisistä puulajeista – vaahterasta ja mahongista – mutta sen sysimusta otelauta on Richlite-materiaalia. Richlite on puukuidun ja hartsin mikstuura, vähän samalla tavalla kuin Hagströmin Resinator. Myös Martin Guitars käyttää Richlitea joissakin malleissaan.

***

Raw Power -sarjan Les Paulit ja SG:t olivat mielenkiintoisia, koska ne oli tehty kokonaan vaahterasta.

***

Zoot Suit SG:ssä käytettiin runsaasti värikästä Stratabond-materiaalia. Stratabond on tavaramerkki laadukkaalle koivuvanerille.

***

Tämänhetkiset Melody Maker-mallit – Flying V, Les Paul, SG ja Explorer – rakennetaan kyllä tavallisilla mahonkikauloilla ja (ei ihan perinteisillä) vaahterarungoilla, mutta otelaudat ovat kuitenkin ruskeaksi ”paahdetusta”, lämpökäsitellystä vaahterasta.

***

Uuden Les Paul Studio Swirlin otelauta on apassista – ei-uhatusta afrikkailaisesta puulajista – joka on tullut käytöön viime aikoina myös useissa muissa Gibson-kitaroissa.

***

…ja myös Les Paul Classic Customin otelauta on lämpökäsiteltyä vaahteraa.