****
Happy Birthday Chuck Berry!
Testipenkissä: Yamaha P-105
…sisarblogissakin tapahtuu…
****
Upouusi Yamaha P-105 on rahapussille ystävällinen, kevyt digitaalinen piano, joka sopii sekä koti- että keikkakäyttöön.
Yamaha P-105 (F-Musiikin hinta 659 €) on saatavilla sekä mustana (P-105B) että valkoisena (P-105WH).
P-105:n koskettimisto on Yamaha Graded Hammer -tyyppiä, jossa koskettimet on painotettu kuten akustisessa pianossa: bassopuolen koskettimia on hieman raskaampi painaa kuin diskanttipuoleisia koskettimia.
Muovirunkoinen P-105 painaa vain 12 kiloa, ja se mahtuu sellaisenaan mukavasti tavalliselle kosketintelineelle. Lisävarusteina on saatavilla myös Yamahan kotikäyttöön suunniteltu puinen LH85-jalusta ja kolmipedaalinen LP5A-pedaaliyksikkö.
Koskettimiston lisäksi Yamaha on satsannut myös P-105:n äänentoistoon. Digipianon runkoon on upotettu tehokas vahvistin (2 x 7 W) ja yllättävän täyteläisen kuuloinen kaksitiekaiutinjärjestelmä refleksiaukkoineen.
Monista ominaisuuksistaan huolimatta Yamaha P-105 on todella helppo käyttää.
Volume-liukusäätimen viereen on sijoitettu pianon metronomi-, Pianist- ja splittausosasto.
Tavallisen metronomi-klikin lisäksi tarjoaa P-105 myös kymmenen eri rumpupatternia beatista sambaan ja valssiin.
Pianist on Yamahan oma harjoitustyökalu – jonkinlainen arpeggiaattorin ja säestysautomatiikan risteytys – joka muuttaa vasemman käden…
View original post 488 more words
Testipenkissä: Roland GA-112
****
Yksi tämänvuotisista Roland-uutuuksista on GA-112 – firman COSM-teknologiaa hyödyntävä kitarakombo, joka on ihan omaa itsensä, täysin ilman tiettyjen vahvistimien mallinnusta.
Koko komeuden ytimessä toimii GA-112 – ja isompaa, kahta 12-tuumaisia kaiutinta sisältävä sisarmalliaan GA-212 – varta vasten kehitelty Progressive Amp -niminen COSM-malli. Progressive Amp lupaa erinomaisia clean-, crunch- ja lead-soundeja yhdestä, samasta vahvistimesta, pelkästään gain-säädintä ja EQ:tä käyttämällä.
Satawattisessa Roland GA-112:ssa (844 €) yhdistyy monia piirteitä, joita ovat tuttuja entisestään firman kitaravahvistimista.
Etupaneelin värimaailma muistuttaa legendaarista Jazz Chorus -komboa, kun taas kestävä musta päällinen ja erittäin tukeva metalliritilä tulevat suoraan firman Cube-sarjasta.
Myös paksut muoviset kulmasuojat on tehty kestämään keikkailevan kitarakombon ajoittain rankkaa elämää.
GA-112:n etuvahvistin on täysdigitaalinen, ja se tarjoaa peräti viisi kanavaa – neljä tallennettua kanavaa, sekä manuaalisen tilan, jossa käytetään säätimien tämänhetkiset asetukset soundin pohjana.
Etupaneelin rakenne on erittäin selkeä, kombon uumenissa piiloutetusta huipputeknologiasta huolimatta. Kaikki painonapit ovat taustavalaistetut, ja kaikki tallennettavissa olevat säätimet (siis kaikki, paitsi Master Volume) ilmaisevat asentonsa punaisilla ledeillä. Tämän kombon asetukset näkee selvästi myös täysin pimeällä lavalla.
Vahvistimen tulopuolella tarjotaan kahden jakkien lisäksi Boost-napin lisäpotkua varten, sekä Voice-kytkimen, jolla saa signaaliin lisättyä mietoa loudness-käyrää.
Progressive Amp -osaston pitkänomainen ledi auttaa suuresti gain-määrän visuaalisessa hahmottamisessa, muuttamalla väriään porttaattomasti loogisella tavalla Drive-asetuksen mukaan. Jos näkee vihreän valon tietää heti, että soundi on säädetty puhtaaksi, kun taas tumman punainen tai hohtavan valkoinen tarkoittaa rankkaa säröä.
EQ-osasto koostuu basso-, keskialue- ja diskanttisäätimistä, ja se tarjoaa tämän lisäksi myös keskialueen lisäboostin todella paksuja sointeja varten.
Ennen kuin signaali kulkee preesenssäätimen ja digikaiun läpi masterille, sitä voi vielä lähettää kummallekin tai jopa molemmille GA-112:n ulkoiselle efektilenkille. Efektilenkien päälle/pois-tilaa tallennetaan kaikien muiden vahvistimen parametrien mukaan kanavamuistipaikkaan, mikä tarkoittaa että kanavavaihdon yhteydessä myös oikeat ulkoiset efektit menevät automaattisesti päälle.
GA-kombon ainoa sisäinen efekti on sen kaunisääninen digitaalinen kaiku.
Roland GA-112 tallentaa muuten kaikki muutokset säätöihin automaatisesti muistiin, mikä selvästi nopeuttaa työskentelyä vahvarin kanssa.
Efektilenkkien liittimet on sijoitettu puoleksi avoimen kotelon takapaneeliin.
Kummankin efektilenkin kohdalla voi erikseen valita, onko kyseessä rinnakainen tai sarjakytkennässä oleva signaalitie, ja onko käytössä –10dB:n tai +4 dB:n signaalitasolla pyörivä efektilaite.
Takapaneelistä löytyy myös lähtö viritysmittarille ja mikserillä. Lisäksi pystyy myös ketjuttaa kaksi GA-112-komboa todella isoja lavoja varten.
Jos haluaa täyttä kontrollia lavalla täytyy lisätä laskuun vielä reilu satanen ja hankkia Rolandin oma GA-FC-jalkakytkinlauta. Sillä pystyy lennossa paitsi vaihtamaan kanavia myös kytkemään kombon boosteja, efektilenkkejä ja kaiun päälle tai pois.
Mielestäni se olisi ollut kuitenkin käyttäjän kannalta ystävällinen veto, jos Roland GA-112:n paketista olisi löytynyt valmiiksi yksinkertainen, kahdella kytkimellä varustettu pedaali, jolla voisi vaihtaa kombon kanavia ylös- ja alaspäin.
****
Roland ei lähtenyt GA-112:n suunnitteluun sellaisella päämäärällä, että nyt rakennetaan sellainen kombo, jossa on valtavasti erilaisia mallinnoksia vanhoista vahvistimistä ja iso kasa sisäisiä efektejä, vaan idea oli päinvastainen.
GA-112:n valtti ovat sen erittäin terve perussoundi, ja oman Progressive Amp -mallin uskomattoman laaja gain-skaala, joka ulottuu putipuhtaasta hyvin rankkaan metalliin.
En lähde tässä myöskään spekuloimaan Roland-kombon erilaisten soundien mahdollisista esikuvista tai GA-112:n tarjoamasta ”autenttisuudesta” tai sen puutteesta. Tämä ei ole mallintava vahvistin perinteisessä tarkoituksessa, tässä ei haetakaan uskollisuutta johonkin esikuvaan.
Roland GA-112 on ihan oma itsensä, ja pärjää vallan mainiosti tarjoamalla kitaristeille mahdollisuuden löytää omat soundinsa minimaalisella vaivalla.
Lämmin puhdas jazz tai helisevän pureva country – Roland-kombolla onnistuu kädenkäänteessä ja lopputulos kuulostaa erittäin hyvältä. Soittodynamiikaan ja kitaran volume-säätimeen herkästi reagoiva perinne-blues tai 1970-luvun rock luonnistuvat nekin mainiosti. Ja armoton metal-riffaaminenkin voi GA-112:llä jatkua, kunnes talkkari tulee ja takavarikoi treenikämpän pääsulakkeen.
Hyödyntämällä vielä styrkkarin kahta efektilenkkiä saa Rolandista esiin todella massiivisen määrän erilaisia laatusoundeja.
Voin vain suositella Roland GA-112 -kombon koeajelua, jos etsii uuden vahvistimen oman kitarasoundin komentokeskukseksi.
****
Tässä muutama esimerkki GA-112:n soundista ilman ulkoisia efektilaiteita:
Kasuga puoliakustinen – puhdas
Kasuga puoliakustinen – säröllä
Kasuga puoliakustinen – soolosoundi
****
Roland GA-112
844 €
Maahantuoja: Roland Scandinavia
****
Plussat:
+ perussoundi
+ erittäin laaja gain-skaala
+ ohjelmoitavuus
+ kaksi efektilenkkiä
+ teho
+ kestävä rakenne
Miinukset:
– jalkakytkin ei kuuluu hintaan
****
Testipenkissä: ESP Eclipse II FM FT Distressed
****
Esivanhennettu kitara – joidenkin mielestä se on typerin keksintö ikinä, kun taas toisten mielestä naarmuuntuneissa kitaroissa on oma charminsa.
Yksi asia on kuitenkin selvä: relic-ilmiö on tullut jäädäkseen!
Tällä kertaa testissä kävi ESP:n näkemys uusvanhasta kitarasta – Eclipse II FM FT Distressed.
****
ESP Eclipse II Distressed (1.889 €) on laadukas japanilainen sähkökitara, joka on esikulutettu näyttämään yli 50-vuotiaalta, paljon käytetyltä soittimelta.
Hyvin realistinen tuntuma on saatu aikaiseksi käyttämällä kolhujen, naarmujen ja lommojen lisäksi myös sellaista lakkausta, joka näyttää hieman ajan jälkeen kuluneelta ja puun syykuvioihin uponneelta.
Myös Eclipse II Distressed -rungon takapuoli on täynnä pieniä naarmuja ja painaumia, mutta kitaran kaula on jätetty lähes kokonaan siistiksi.
Runkoon ja kaulaan käytetty mahonki näyttää herkullisen eloiselta.
ESP ei kuitenkaan vetänyt relikoinnilla överiksi, eikä viimeistelyssä ole keinotekoisia halkeamia.
Gotohin kromatut virittimet näyttävät hyvin perinteisiltä, mutta kyseessä ovat nykyaikaiset lukkovirittimet.
Eclipsen kaunista palisanteriotelauta ja sen jumbokokoiset nauhat on jätetty tarkoituksella neitseelliseksi: uudella kitaralla on uuden kitaran tatsi ja soitettavuus, hyvä niin!
Kaula on liitetty runkoon perinteisesti liimaliitoksella.
Tässä kuvassa näkyvät hyvin relikoidun Eclipse II Distressed -kitaran kulumat, naarmut ja viimeistelyn epätasainen pinta.
Distressed-mallin mikrofonit tulevat Seymour Duncanilta: kaulamikrofoniksi on valittu ’59-humbuckeri, kun taas tallan viereen on asennettu firman JB-malli.
Mikkien harjatut suojakuoret tukevat omalta osaltaan vanhan soittimen vaikutelmaa.
Kaulan tone-potikkaan on lisätty push/push-kytkin, jolla saa molemmat mikrofonit puolitettua.
Elektroniikkalokerosta löytyy laadukkaita osia, siistiä juotostyötä, sekä huolellista häiriösuojausta grafiittimaalilla ja alumiinilla vuoratulla kannella.
Samoin kuin Eclipse II:n virittimet myös tune-o-matic-tyylinen talla ja palkkimainen kieltenpidin ovat laatuosia Gotohin valikoimasta.
Erittäin hieno kova laukku kuuluu ESP:n hintaan.
****
Monet valittavat LP-tyylisten kitaroiden paino-ongelmista, jotka tekevät kitaran soitosta epämukavan. Näille soittajille voin vain suosittaa ESP Eclipse II Distressed -mallin koeajoa, koska ainakin testiyksilö on uskomattoman kevyt!
En tiedä johtuuko tämä ominaisuus huolellisesta puuvalinnasta vai käytetäänkö myös ESP:n tehtaalla Gibsonilta tuttua ”Emmental-menetelmää”, jossa porataan rungon mahonkiin ensin isokokoisia reikiä, ennen kuin vaahterakansi liimataan paikkoilleen. Oli miten oli – tämä ESP on kevyin soittamani LP-tyylinen kitara ikinä!
Kaulaprofiili on erittäin mukavantuntuinen keskikokoinen ”D”, joka on hyvinkin lähellä Gibson-kitaroista tuttua 60s-kaulaa. Hiukan epätasainen ”vanhennettu” lakka tuntuu liukkaalta ja luonnolliselta. Esimerkkillisen nauhatyön ja otelaudan loivan kaarevuuden ansiosta, soittotatsi on nopea ja vaivaton.
En tiedä johtuuko tämä relikoinnista tai muista seikkoista, mutta ESP Eclipse II Distressed tuntuu suorastaan elävältä. Kitara resonoi vapaasti ja sen loistavassa akustisessa äänessä löytyy sopivasti sekä ryhdikkyyttä, että lämpöä.
Seymour Duncanin ’59/JB-kattaus on ESP Eclipse II:lle mahtava valinta. Mikrofonit ovat keskenään loistavassa tasapainossa, ja ne onnistuvat täydellisesti välittämään kitaran oman äänen uskollisesti eteenpäin vahvistimelle. Lisäksi humbuckerien puolitus yksikelaisiksi lisää tutuille humbucker-soundeille vielä hyvin hyödylliset kevyemmät ja kirkkaammat vaihtoehdot.
Esimerkkipätkissä aloitan aina puolitetusta kaulamikrofonista, sen jälkeen tulee täysi kaulamikki ja niin edelleen:
ESP Eclipse II Distressed – puhtaat
ESP Eclipse II Distressed – säröllä
Kitaroiden keinotekoisesta vanhenemisesta voi olla mitä mieltä tahansa, mutta ESP Eclipse II Distressed on mielestäni loistava laatusoitin, jolla on omaa luonetta ja charmia vaikka muille jakaa. Sääli, että se piti palauttaa…
****
ESP Eclipse II FM FT Distressed
1.889 €
Maahantuoja: Musamaailma
Plussat:
+ ulkonäkö
+ soundi
+ paino
+ soitettavuus
+ mikkien puolitus
+ työnjälki
****
Testipenkissä: Bogner Goldfinger 45 1×12 -kombo
Bogner Amplification -vahvistimet ovat saavuttaneet viime vuosikymmenen aikana legendaarisen statuksen erinomaisina luksusvahvistimina.
Bognerin ehkä tunnetuin malli on Uberschall-vahvistin, joka on suunnattu raskaan musiikin ystäville. Firman valikoimasta löytyy kuitenkin myös vahvasti vintage-tyylisiä putkikoneita, kuten tämä testaamani Bogner Goldfinger –kombo.
****
Bogner Goldfinger 45 1×12 (2.946 €) on varsin kookas 1×12”-komboksi. Ulkomitoiltaan se on melko lähellä esimerkiksi kahdella kaiuttimella varustettua Vox AC30:tä. Ison ja syvän kotelon idea on tuoda soundiin leveyttä ja muhkeat bassotaajuudet.
Goldfingerin etuaste toimii neljän 12X7-putken sekä yhden 12AT7-putken varassa, kun taas päätevahvistin on rakennettu neljän 6V6-putken ympärille. Kombon maksimitehoksi ilmoitetaan 45 wattia, mutta tehoa saa pudotettua etupaneelin Standby/Hi/Low- ja takapaneelin Full/Half-kytkimillä.
Laadukas putkielektroniikka ja kestävä vanerikotelo näkyvät luonnollisesti myös vaa’alla – 30-kiloisen Goldfinger-kombon roudaaminen yhdellä kantokahvalla ei ole lastenleikkiä.
Bogner Goldfinger 45 on kaksikanavainen vahvistin. Puhtaan kanavan nimi on α – siis Alpha.
Kuvan oikeassa laidassa näkyy Alpha-kanavan säätimet – gain, master volume (”Loudness”), sekä kolmikaistainen EQ – lisäksi erikoisuutena löytyy kaksi Bright-kytkintä. Pre Bright lisää signaaliin terävyyttä ennen gain-säädintä, kun taas Post Bright vaikuttaa Alpha-kanavan Loudness-säätimeen. Pre Brightin soundi on hieman purevampi ja dynaamisempi kuin Post Brightin ilmavampi yleisilme. Gain- ja Loudness-säätimien asetukset vaikuttavat myös molempien Bright-toimintojen vaikutukseen: mitä pidemmälle Gain tai Loudness on väännetty auki, sitä pienempi kyseisen Bright-boostin vaikutus on.
Kuvan vasemmassa laidassa on Goldfingerin master-osasto, jolla säädetään kai’un ja perinteisen efektilenkin signaalitasoa, sekä master-preesenssiä. Pienen Pre FX/Boost-kytkimen taakse on piilotettu yksi tämän kombon monista herkuista – tulopuolen oma efektilenkki.
Pre FX -lenkiin voisi kytkeä esimerkiksi boosterin, kompressorin tai lisä-EQ:n, jonka voi sitten kytkeä päälle tai pois kombon omalla jalkakytkimellä. Silloin kun Pre FX:iin ei ole kytketty mitään, lenkin omaa vahvistinta voi käyttää lisäboosterina, jonka vahvistustasoa pystyy säätämään Bognerin takapaneelista.
Goldfingerin särökanavan nimi on Ω tai Omega, ja sen rakenne on hieman erilainen kuin puhtaassa Alpha-kanavassa.
Omega-kanava tarjoaa ensinnäkin kaksi erilaista perusluonetta, joista valita – 80 ja Loud 69. Loud 69 on vaihtoehdoista se vintagemaisempi, joka tarjoaa maltillisesti säröä, mutta erittäin paljon dynamiikkaa, ja muistuttaa näin varhaisia Marshalleita tai Hiwatt-vahvistimien päällehyökkäävää käytäyttymistä. Loud-nimitys ei ole tässä yhteydessä lainkaan liioiteltu – samoilla säädöillä Loud 69 -vaihtoehto kuulostaa selvästi kovaäänisemmältä kuin kermaisempi 80.
Omegan 80-asetus muuntaa Goldfingerin klassiseksi Rock-vahvistimeksi. Tarjolla on rutkasti enemmän gainia kermaisella kompressoinnilla, joka tuo mieleen Mesa/Boogie-tyyliset Westcoast-soundit tai esimerkiksi Gary Mooren tutuksi tekemät Marshall-soundit.
Kolmiasentoisen EQ:n lisäksi Omegan tulopuolella toimii Gain EQ -niminen säädin, jolla voi muuttaa kanavan soundillista yleisluonetta portaattomasti lämpimän paksusta purevan kirkkaaksi. Koska säädin istuu signaaliketjun alussa, sillä on myös vaikutusta gain-määrään.
Täyspitkä jousikai’un tankki on sijoitettu omaan topattuun pussiin kotelon pohjalle.
Bogner Goldfinger 45 -kombon ääni pusketaan ulos maailman suosituimmasta kaiuttimesta – Celestionin 12-tuumaisesta G12 Vintage 30:stä.
Koska Goldfinger-kombossa käytetään samannimisen nupin elektroniikkaa – sitä on vain käännetty 90 astetta – vahvistimen takapaneelia voisi kutsua tässä tapauksessa ehkä sopivammin ”alapaneeliksi”. Kaikki säätimet, liittimet ja napit katsovat lattiaa kohti, mikä hankaloittaa jonkin verran esimerkiksi oikean tulon tai napin löytämistä.
Takapaneelin yhdestä ääripäästä löytyy Pre FX -lenkin liittimet ja boostin säädin, sekä ruuviliitin kombon kytkinlautaa varten.
Bognerin Post FX -efektilenkki tarjoaa monipuoliset säätömahdollisuudet ja oman gäin-säätimensä.
Takapaneelissa on myös lähtöjä lisäkaappeja varten, sekä asianmukainen impedanssi-kytkin.
…ja viimeisenä tulevat vahvistimen sulakkeet sekä päätevahvistimen tehonpuolitus.
Kuten Goldfinger-kombo itse, myös sen jalkakytkinlauta on rakennettu erittäin kestäväksi. Viimeistely on sama kullanvärinen strukturoitu lakkaus kuin vahvistimen etu- ja takapaneeleissa.
****
Bogner Goldfinger 45 on erittäin monipuolinen putkikombo. Tämä ei sinänsä kerro vielä paljon mitään, koska valitettavan usein löyttyy sellaisiakin laitteita, joissa monipuolisuus on saavutettu yhden tai useamman perustekijän kustannuksella – ja usein tämä tekijä on juuri vahvistimen perussoundi.
Bogner Goldfingerin äärimmäinen laadukkuus näkyy (ja kuulee) siitä, että jokainen yksittäinen ominaisuus todellakin toimii soinnin muokauksessa sellaisella tavalla, että kitaran luonne säilyy terveenä ja ehjänä sen matkalla koko vahvistimen läpi.
Jos ei tiedä mitä tekee, vahvistimesta saa toki myös huonoja soundeja – esimerkiksi lisäämällä Stratolle tai Telecasterille Alpha-kanavassa sekä Pre- että Post Brightiä – mutta vika on silloin käyttäjässä, ei vahvistimessa.
Hyvällä maulla käytettyinä Bogner Goldfingerin runsaat ominaisuudet tukevat loistavasti kitaraa kuin kitaraa, ja saavat mutkattomasti valitun soittimen parhaat puolet esiin.
Goldfingerin jousikaiku on mielestäni yksi kauneimmista variaatioista teemasta, jonka olen ikinä kuulut. Reverb-säädin toimii sulavasti ja tarkasti, ja kai’un määrää voi säätää lähes olematommasta täyteen Surf-maniaan.
Bogner-komboa voi moittia ainoastaan sen hankalasta takapaneelin sijoittelusta, sekä siitä, että Omega-kanavan moodia ei voi vaihtaa soiton aikana, ilman että vahvistimesta kuuluu kova poksahdus. Tämä poksahdus kuuluu käyttöohjeen mukaan asiaan, mutta se on kuitenkin hieman häiritsevä.
Kaiken kaikkiaan Bogner Goldfinger 45 on mielestäni selkeästi ehdokas ”maailman paras putkikombo” -tittelin saajaksi. Goldfingerin korkea hinta on tällaiselle huippulaadun vahvistimelle kuitenkin aika reilu, ja samassa linjassa muiden boutique-valmistajien samantyypisten kombojen kanssa.
Tällaisia soundeja sain itse Bogner Goldfinger -kombosta irti:
Alpha (Post Bright on) – Hamer Studio Custom
Omega (Loud 69) – Fender Stratocaster
Omega (Loud 69) – Hamer Studio Custom
Omega (80) – Fender Stratocaster
Omega (80) – Hamer Studio Custom
****
Bogner Goldfinger 45 1×12 -kombo
2.946 €
Maahantuoja: Musamaailma
Plussat:
+ työnjälki
+ soundi
+ monipuolisuus
+ jalkakytkinlauta kuuluu hintaan
+ tehonpuolitus
+ kai’un soundi
Miinukset:
– takapaneelin sijainti
– Loud 69/80-kytkimen pohksahdus
Kitarablogi.com – Finland's premier Guitar and Bass blog 