Yhdysvaltalainen Shure aloitti toimintansa 1920-luvun puolivälissä ja möi DIY-sarjoja ja elektronisia osia radioharrastajille. 1930-luvun laman aikana yhtiön painopiste siirtyi mikrofoneihin ja – vain vähän myöhemmin – levysoittimien äänirasioihin.

Yhtiön ensimmäinen suuri läpimurto tuli vuonna 1939 Shure Model 55 Unidyne -mallilla. Model 55 Unidyne oli maailman ensimmäinen yhdellä kapselilla varustettu suunnattu (lue: herttakuvioinen) dynaaminen mikrofoni, joten se oli ensimmäinen kustannustehokas valinta mihin tahansa tilanteeseen, jossa halusit vähentää vuotoääniä muista äänilähteistä ja/tai PA-järjestelmän feedbäckiä. Päivitettyä versiota Model 55:stä – joka tunnetaan puhekielellä nimellä ”Elvis-mikki” – valmistetaan edelleen SH55 -nimellä.

1950 -luvun alussa mikrofonien kehitys oli edennyt Shurella alkuperäisestä Unidyne -kapselista Unidyne II -malliin. Kaikki nämä mikrofonit olivat edelleen niin sanottuja ”side address” -malleja, joita oli parasta pitää kiinni telineessä, koska jouduttiin puhumaan tai laulamaan niihin sivuttain, niin kuin tehdään edelleen useimpien suurikokoisten kondensaattorimikrofonien kanssa.

Vuonna 1959 Shure onnistui jälleen kehittämään oikean tuotteen oikeaan aikaan:

Heidän uusi Shure 545SD Unidyne III -malli oli maailman ensimmäinen herttakuvioinen dynaaminen kapulamikrofoni. 545:n parannettu pneumaattisesti eristetty kapseli vähensi myös merkittävästi käsittelyääntä. Tämä tarkoitti sitä, että käyttäjä sai ottaa mikrofonin käteensä ja liikkua näyttämöllä ilman, että hänen tarvitsisi pelätä käsittelyäänien tai feedback-kierron pilaavan hänen esityksensä.

Uusi 545SD – ja sen vain hieman nuorempi veli 565SD Unisphere I – korvasivat nopeasti Model 55:tä ensisijaisena valintana livemikrofoniksi lavalla ja televisiossa.

TV:stä puheen ollen:

Televisiostudiot rakastivat 545SD:tä, koska se kuulosti todella hyvältä, mutta oli tarpeeksi pieni, että esiintyjän kasvot näkyivät selvästi. Heillä oli kuitenkin yksi kritiikin aihe, joka liittyi mikrofonin viimeistelyyn.

545SD:n pitkä metallirunko ja sen musta muovikaulus aiheuttivat aivan liikkaa heijastuksia studiovalaistuksessa. Ennen digitaalikameroiden tuloa heijastukset olivat todellinen ongelma TV-kameroille, koska ne aiheuttivat ”palojälkiä” lähetetyissä kuvissa. Mustavalkoisessa televisiossa näkyi suuria mustia tahroja tai ”koukeroita” (kun kamera liikkui nopeasti), kun taas väritelevisiossa nämä palaneet alueet näyttivät usein tumman violetilta tai ruskealta. Nämä heijastuksien aiheuttamat merkit olivat ohimeneviä – ne kesti ehkä 10-15 sekuntia – mutta kuitenkin hyvin ärsyttäviä.

Shure kuunteli asiakkaitaan ja keksi korjaukseksi kokonaan uuden mallin vuonna 1965. Tämä uusi malli oli (ja on edelleen) legendaarinen Shure SM57, jossa koko runko on valumetallista ja viimeistelynä valittu heijastamaton antrasiitinvärinen mattapinta.

Mallitunnuksessa kirjaimet SM tarkoittavat ”Studio Microphone”, ja sana ”Studio” viittaa tässä nimenomaan TV-studioon.

Ja kun kehitystiimi oli kerran kehittämässä, he säätivät samalla hieman mikkikapselin taajuusvastetta erottaakseen uuden mallin pikkusen sen edeltäjästä, jota pidettiin tuotannossa.

Shure SM57:stä on tullut – vuoden 1966 ilmestyneen veljensä, SM58, ohella – yhtiön myydyin mikrofoni. Tämä on johtanut siihen, että SM57- ja SM58-malleista on tullut myös kaikkien aikojen eniten kopioidut mikrofonit, joista tehdään jopa piraattikopioita.

Shure 545SD oli uuden 54X-sarjan päätuote, ja sitä voitiin pitää kädessä tai sijoittaa jalustalle käyttämällä helppokäyttöistä adapteria. Shure laajensi tuotesarjaa käyttämällä samaa kapselimallia useille tuotteille, käyttäjän kaulasta riippuvasta lavalier-versiosta sellaiseen asennusversioon, jota asennettiin pysyvästi joutsenkaulaan.

Shuren 545S-malli (kuva yllä) oli ns. pistooliversio, jossa on/off-kytkin siirrettiin samaan paikkaan kuin Model 55 -mikrofonissa.

Radioasemille tarkoitetussa broadcast-versiossa, Shure 546 -mallissa, oli telineadapterin sisällä lisäjousitus, joka vähentää käsittelyääniä entisestään.

Yksi Yhdysvaltojen ensimmäisistä konserttikiertueita tekevistä PA-yrityksistä – Hanley Sound – valitsi 546:n päämikrofoniksi livekäyttöön. Bill Hanley hoiti Beatles-yhtiön viimeisen USA-kiertueen vuonna 1966 (katso kuva yllä). Hän vastasi myös PA:sta legendaarisella Woodstock-festivaalilla vuonna 1969, jossa hän käytti Shure 565 Unisphere I -mallia päämikrofonina.

Metalli- ja muovirungon lisäksi Shure 545SD -malli eroaa SM57:stä kolmessa pisteessä:

1. 545SD voidaan käyttää sekä matalalla impedanssilla (oletus) että sellaisien laitteiden kanssa, jotka tarvitsevat mikrofonista korkean impedanssin. Vaihtaminen käy helposti yksinkertaisesti irrottamalla XLR-liitin ja siirtämällä pieni jumper-pala toiseen asentoon. Vaikka vuonna 2021 on paljon vähemmän sovelluksia, jotka vaativat suuren impedanssin (tai Hi-Z:n) mikrofonilta, tämä ominaisuus on erittäin kätevä, jos haluat käyttää mikrofonia bluesharpun soittamiseen kitaravahvistimen kautta.
2. 545SD-mikissä on Shuren magneettinen päälle/pois-kytkin, joka toimii ilman ärsyttäviä poksahduksia tai muita sivuääniä. Jos haluat välttää mikrofonin sammuttamisen vahingossa, voit lukita kytkimen ”päällä”-asentoon käyttämällä kytkimen alla olevaa metallilevyä.
3. Jos surffaat Internetissä, löydät monia väitteitä itsetkruunatuilta ”mikrofoniasiantuntijoilta”, jotka väittävät että SM57 olisi yksinkertaisesti firman tapa käyttää 545SD:lle valmistettujen kapselien sekundakappaleet loppuun. Tämä ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa! Shure 545SD käyttää kapselimallia (engl. cartridge) R45, kun taas SM57 käyttää hieman erilaista vaihtoehtoa, nimeltään R57. Molempien kapseleiden perusainesosat ovat lähes identtisiä, ja sama muovinen kapselisuoja sopii molempiin malliin, mutta mallien kapselit on tarkoituksella ”viritetty” hieman eri taajuusvasteille.

SM57:ssä on kokonaan valumetallista valmistettu runko, eri kapseli (R57), päälle/pois-kytkin puuttuu, ja mikki toimii ainoastaan matalalla impedanssilla (Low-Z).

Kun molemmat mallit käytetään matalalla impedanssilla, niiden nimelliset taajuusvastekäyrät näyttävät tältä (yllä):

Shure 545SD:n bassot loppuvat noin 50 Hz:iin, kun taas diskanttialueella on selvästi pieni korostus 8-10 kHz:n alueella. SM57 tarjoaa hieman enemmän bassoa (40 Hz alarajana), kun taas diskanttiäänien vaimennus alkaa tässä aikaisemmin. Kriittisimmät taajuudet 200 Hz:n ja 6 kHz:n välillä näyttävät käytännössä identtisiltä näissä kaavioissa.

Käytännön testinä soitin vaaleanpunaista kohinaa Genelec 8030A -monitorikaappien läpi ja tallensin sen samanaikaisesti molemmalla mikrofonimallia. Käytin kahta Cranborne Audio Camden 500 -esivahvistinta, jotka toimivat samoilla asetuksilla. A/B-vertailu paljastaa – ainakin minun mielestäni – että, vaikka molemmat mikrofonit kuulostavat hyvin samalta, 545SD:n diskanttialue on todella avoimempi kuin SM57.

Tässä on toinen A/B-vertailu, jossa kuunnellaan demobiisin lyömäsoittimia.

****

Tässä minun mielipiteeni:

Vaikka alkuperäisen Shure 545SD:n ja hieman nuoremman SM57:n väliset erot eivät oikeastaan ​​ole niin ilmeisiä peruskäytössä, ”lavamikkien isälle” on silti paikka lavalla ja studiossa. Kuten aina, kaikki liittyy lähdemateriaaliin ja omien laitteiden tuntemiseen.

Jos haluat vangita pienimmätkin diskanttivivahdukset virvelistä tai lauluäänestä, 545SD voi helpottaa työtäsi. Mutta jos käytät 545SD:tä jo valmiiksi hyvin purevan kuuloisen kitaravahvistimen edessä, tämän mallin diskanttivaste voi hyvin olla jo hieman liikaa, mikä tekisi SM57:stä silloin paremman valinnan.

Joka tapauksessa sekä Shure 545SD että SM57 ovat aitoja klassikoita, ja kummallakin on erinomaiset ansioluettelot. Kummallekin on varmasti yhä paikkansa ja käyttönsä lavalla tai studiossa.

Shure 545SD & SM57

• Shure 545SD – hinta noin 159 €

• Shure SM57 – hinta noin 99 €

Maahantuoja: Intersonic

****

Lue lisää eri mikrofoneista tässä Rockway-blogissa.