****

Nokkahuilu-parka on varmaan vihatuin koulusoitin ikinä. Se oli myös minun ensimmäinen soitin, joka oli länsisaksalaisissa kouluissa pakollinen kolmannella ja neljännellä luokalla 1970-luvulla.

Negatiiviseen maineeseen vaikuttaa varmaan, että kaikissa puhallinsoittimissa puhalluksen voimakkuus vaikuttaa erittäin paljon äänikorkeuteen ja nuotin soundiin. Nokkahuilun matalissa äänissä täytyy olla varovainen, ettei nuotti kippaa vinkuvalla äänellä yläoktaaviin. Keskirekisterissä liian vaisu puhallus jättää nuotin alavireiseksi, kun taas liikkaa voimaa työntää äänen toiseen suuntaan epävireiseksi. Ja toisen oktaavin äänet on suhteellisen vaikea saada ylipäänsä soimaan. Kaiken tämän lisäksi täytyy koko ajan varmistaa, että oikeat reiät on suljettu kunnolla, muuten tästäkin syntyy ei-toivottuja ääniefektejä.

Nokkahuilu on saanut sellaisen maineen, että se on vain koulusoitin, jolla ei pysty tekemään vakavasti otettavaa musiikkia. Tämä on kuitenkin vääryys, sillä taidokkaasti soitettuna se on kauniisti soiva soitin.

****

Saksa on ollut jo yli sata vuotta ollut nokkahuilujen ”luvattu maa”, josta tulevat myös kaksi maailman tunnetuimpia nokkahuilumerkkiä – Moeck ja Mollenhauer. 1970-luvulla länsisaksalaisissa kouluissa käytettiin näiden merkkien klassisia, puisia ”koulumalleja” Moeck Schulflöte vaahterasta tai Mollenhauer Student päärynäpuusta.

Nykyään monet vanhemmat valitsevat lapsilleen muovista tehdyn nokkahuilun, koska ne ovat yleensä edullisempia ja myös hiukan kovaa menoa kestävämpiä vaihtoehtoja. Yamaha ja Aulos ovat varmasti tunnetuimmat muovihuilujen brändit.

Vaikka muoviset nokkahuilut usein soivat melkein yhtä kauniisti kuin puiset vastineet, puisen soittimen tuntuma on ainakin minusta vielä lyömätön.

Yllättävä kyllä, Saksassa on edelleen olemassa muutama pienempi paja, joissa valmistetaan edullisia puisia nokkahuiluja piensarjoissa. Valitsin niistä kolme eri sopraanomallia testattavaksi – Meinel 200-1, Schneider Student ja Hopf 46. Kaikki kolme on tehty vaahterasta yksiosaisella rungolla ja ne ovat saksalaisotteisia (koska opin näitä otteita koulussa). ”Kallein” malli, Hopf 46, maksaa Thomannin nettikaupassa vain 33 euroa.

Katsotaan seuraavaksi onko kyseessä aitoja soittimia tai ainoastaan ”nokkahuilua muistuttavia puuesineitä”.

****

Perinteikäs Meinel on ollut pystyssä jo yli sataa vuotta kaakkois-Saksan Vogtland-alueella, pohjois-Tšekin rajan lähellä. DDR:n aikoihin se oli osa isompaa Migma-soitinyhtyötä, josta on syntynyt 1990-luvulla samanniminen soitinrakentajien osuuskunta.

Meinel 200-1 on katsauksen edullisin soitin (11 €), mikä näkyy siitä, että tätä nokkahuilua myydään ilman kuljetuspussia pelkässä kartonkilaatikossa. Pörröinen puhdistusharja kuuluu hintaan.

Meinel 200-1 -huilun työnjälki on yllättävän siisti. Ainoa pikkuinen miinus tulee pienestä parafiinikyllästetystä puulastusta, jonka poistin puhdistusharjalla huilun suukappaleen uumenista.

Lähes kaikki valmistajat kyllästyvät nokkahuilujensa aihiot kuumassa parafiinikylvyssä, joka suojaa huilun puhallusilman kosteudesta.

Yllätyin suukappaleen blokin vaaleudesta ja syykuvioista. Perinteisesti blokki tehdään punasetristä (jonka oikea nimi on kynäkataja!), koska se kestää kyvin kosteutta ja on lievästi antiseptinen. Soitin Meinel-pajan pomolle, René Schlegelille, ja kysyin häneltä blokin puulajista.

Meinel-nokkahuiluissa käytetään nykyään länsiafrikkalaista apachipuuta (Triplochiton scleroxylon), koska punasetrin laatu on muuttunut viime vuosina yhä vaihtelevammaksi, minkä takia saaduista punasetrilähetyksistä on voitu käyttää vain murto-osan. Apachi – tai obeche – kestää lämpöä ja kosteutta ainakin yhtä hyvin kuin punasetri, sitä saadaan FSC-sertifioituna isommissa erissä, ja se on kynäkatajaa huomattavasti tasalaatuisempi puulaji.

T-kaupan sivustolla voi lukea ostajien joitakin arvosteluja joissa väitetään, että Meinel 200-1 olisi ”epävireinen” nokkahuilu. En tiedä miten nämä ihmiset ovat käyttäneet oman Meinel-huilunsa, mutta huolellisen sisäänsoittamisen jälkeen (hyvin tärkeä toimenpide, joista voi lukea enemmän tämän jutun lopussa) ainakin testikappale soi kauniisti ja puhtaasti.

Meinel 200-1:n ääni on kauniin pehmeä ja samettinen. Tämä soitin päästää aavistuksen verran enemmän puhallusilmaa varsinaiseen sointiin kuin testin muut huilut, mutta tähän hintaan Meinelin hinta-laatu-suhde on kuitenkin ällistyttävä.

****

Schneiderin paja sijoittuu samalla Vogtland-alueella kuin Meinelkin, ja sekin on hyvin perinteikäs (perustettu vuonna 1864), mutta suhteellisen vähän tunnettu valmistaja.

Schneider Student on firman edullisin sopraanomalli (23,90 €) ja pakettiin kuuluu pörröisen puhdistusharjaan lisäksi myös pehmustettu kuljetuspussi.

Schneider Studentin työnjälki on erittäin siisti, sekä ulko- että sisäpuolelta katsottuna.

Suukappaleen blokki on tehty perinteisen tapaan kynäkatajasta (ns. punasetri). Peukaloreiän yläpuolella on suoraan puuhun painettu maininta ”Made in Germany”.

Myös Schneider Student -nokkahuilun kohdalla on aika yllättävä, että pieni yritys pystyy näin korkeaan laatuun näin pienellä hintalapulla.

Testiyksilö tarvitsi huolellista sisäänsoittoa, ennen kuin myös yläoktaavin äänet alkoivat sytyttää siististi. Tämä ei kuitenkaan ole vika, vaan jokainen puusta tehty soitin on yksilö. Lue sisäänsoittamisesta tämän jutun lopussa – se on ratkaiseva vaihe nokkahuilun elämässä!

Schneider Student -mallin ääni on kaunis, kirkas ja tarkka. Soittimen vire on myös kohdallaan. Tässä tarjotaan erittäin paljon hyvin edullisesti!

****

Hopfin perhe aloitti kielisoittimien valmistusta jo 1600-luvun loppupuolella. Alun perin tämäkin yritys sijaitsi Vogtlandissa, mutta toisen maailmansodan jälkeen perhe muutti Länsi-Saksaan Taunussteiniin (Wiesbadenin lähelle). Sinne perustettiin vuonna 1948 uuden Hopf-soitinpajan, jossa valmistetaan sekä kitaroita että nokkahuiluja.

Hopf 46 on firman edullisin sopraanonokkahuilu (33 €) ja pakettiin kuuluu tässäkin pörröisen puhdistusharjaan lisäksi pehmustettu kuljetuspussi.

Hopf 46 -mallin työnjälki on samalla korkealla tasolla kuin Schneiderin nokkahuilussa, ja se muistuttaa ulkonäöltään vahvasti Moeckin klassikkoa Schulflöte 1250, jolla minäkin silloin aloitin.

Hopfin suukappaleen blokki on veistetty punasetristä.

Malli 46:n rungon alaosa on aavistuksen verran paksumpi kuin Meinelissa ja Schneiderissa. Soitettavuuden kannalta se ei kuitenkaan vaikuta käytännössä lainkaan soittotuntumaan, ja tulee esiin ainoastaan suorassa vertailussa.

Myös Hopf 46:n tapauksessa voi kysyä kaksi kysymystä:

Miten näin pieni hintalappu on mahdollista laadukkaassa saksalaisessa nokkahuilussa? Miksi pitäisi valita muovisoitin aloittelijalle?

Soundillisesti Hopfin sopraanonokkahuilu 46 on hyvin samankaltainen kuin Schneiderin Student-malli. Hopfin ääni on hohtava ja kaunis tarkalla atakilla.

Huolellisen sisäänsoiton jälkeen (lue enemmän tämän jutun lopussa) Hopfin nokkahuilu soi kauniissa vireessä. Tällä hinnalla ja laadulla Hopf 46 -malli on erinomainen valinta ensimmäiseksi kunnon nokkahuiluksi.

****

****

Nokkahuilun sisäänsoittaminen

Vaikka nokkahuilun aihioita kyllästytään tavallisesti kuumassa parafiinissa, upouusi huilu ei ole valmis ”oikeaan” soittoon suoraan pakkauksesta otettuna.

Syy tähän on että puhallusilma on lämmin ja hyvin kostea Tämä saa etenkin suukappaleen ilmakanavan ja blokin ns. elämään hiukan. Lisäksi puhallusilman kosteus myös kondensoi vahvemmin suukappaleen ilmakanavaan, vaikka nokkahuilun tavallinen esilämmitys – esimerkiksi soittajan kainalossa – olisi hoidettu.

Uusi nokkahuilu – ja myös pitkään soittamatta jäänyt – tarvitsee noin neljä-viisi viikkoa varovaista ja huolellista sisäänsoittoa. Sisäänsoitto antaa nokkahuilun puulle riittävästi aikaa ”tottua” kosteuteen. Sisäänsoittamisen peräkkäinen lyhyt kostutus ja pitkä kuivaaminen vähentää puun elämistä ja koventaa ilmakanavan pinnat aavistuksen verran. Samalla nokkahuilun ääni alkaa aueta.

Valmistajien nettisivuilla ja käyttöohjeissa käytetään seuraavaa kaavaa sisäänsoittamiselle (tavallisen huilun esilämmittämisen jälkeen):

• Viikko 1: Soita joka päivä 5–10 minuuttia pitkiä nuotteja perusoktaavissa (vältä korkeimpia ääniä).

• Viikko 2: Soita noin 15–20 minuuttia joka päivä. Voit kokeilla myös toisen oktaavin ääniä.

• Viikko 3–4: Voit pidentää soittoaikaa asteittain 30–40 minuuttiin päivässä.

• Kuukauden jälkeen: Huilun puu on yleensä sopeutunut kosteuteen ja voit soittaa sitä normaalisti (tosin ammattilaiset suosittelevat silti maksimissaan 1–2 tunnin päivittäistä soittoaikaa).

Englantilais-hollantilainen nokkahuilun professori Sarah Jeffery suosittelee hieman vähemmän jäykkä lähetystapaa sisäänsoittamiseen, jossa kuunnellaan uuden nokkahuilun käyttäytymistä. Hänen mukaan ensimmäisessä viikossa mennään valmistajien kaavan mukaan, ja soitetaan pitkiä ääniä perusoktaavissa. Seuraavissa viikoissa Jeffery suosittelee, että mennään nokkahuilun käyttäytymisen mukaan. Jos huilu alkaa toisessa viikossa jo viiden minuutin jälkeen kuulostaa kummalliselta (käheä ääni ja huono atakkin kondensoivan veden takia), olisi parempi lopettaa soittamista jo tähän, mutta jos huilu soi vielä hyvin 20 minuutin kohdalla, viisi minuuttia lisää soittoa ei tule rikkomaan soitinta. Lisätietoa saa esimerkiksi Sarah Jeffereyn englannikielisestä YouTube-kanavasta.

Lähestymistavasta huolimatta on kaksi tärkeää toimenpidettä, joita täytyy tehdä aina soittamisen jälkeen:

1. Irrota suukappale ja puhalla kondenssivesi pois ilmakanavasta sulkemalla suukappaleen runkoon menevä aukko yhden käden kämmenellä ja puhaltamalla pari-kolme kertaa suukappaleen ääniaukoon. Yleensä kondenssivesi näkyy tämän jälkeen pieninä pisaroina suukappaleen kärjellä ilmakanavan reunoilla. Älä koskee labiumiin (se terävä reuna ääniaukossa)!
2. Anna koko huilun kuivua rauhassa vähintään pari-kolme tuntia, ennen kun laitat sitä sellaiseen koteloon, joka ei hengitä (muoviboksi tai puinen kotelo). Nykyään monet aloittelijan nokkahuilut myydään kangaspusseissa, jotka antavat huilun kuivua myös pois pakattuna. Sisäänsoittovaiheessa on kuitenkin tärkeä muistaa antaa nokkahuilu kuivua rauhassa seuraavaan päivään, ennen kun sillä soitetaan seuraavan kerran.

Huomautus: Jos uusi puinen nokkahuilu repii, koska sisäänsoittaminen on jätetty tekemättä, valmistajan takuu yleensä ratkeaa!