Kitarablogi on saanut testiin viisi eri GJ2-mallia. Testi ilmestyy ensi viikolla!
****
Lisätiedot: Musamaailma
GJ2-kitarat ovat täällä!
Testipenkissä: Warwick Corvette Standard Ash
****
Warwickin Pro- ja Artist-sarjat rakennetaan nykyään kustannussyistä Etelä-Koreassa, minkä ansiosta firma on onnistunut tarjoamaan myös saksalaistuotantoa edullisempia bassoja. Mutta, onko korealainen Warwick todella täysverinen Warwick? Lue eteenpäin…
****
Warwick Corvette Standard Ash (873 €) on saksalaisen (Warwick-sarjan) Corvette Bolt On -mallin edullisempi korealainen, Pro Series -vastine.
Nimensä mukaisesti Corvette Standard Ash -basson runko veistetään suosaarnista.
Soittimen kaula valmistetaan kolmesta pitkästä ovangkolpalasta joiden väliin on liimattu kaksi ohutta ekangaviilua koristeeksi. Molemmat puulajit tulevat Länsi-Afrikasta.
Corvetten kaula on kiinnitetty ruuvaamalla. Saarnirunkoon lisätty pyöreä viiste tekee liitokohdasta sulavan.
Warwickin öljy- ja vahaviimeistely tuo ovangkolin upeat syykuviot herkullisesti esiin.
Korealaisissa Warwickeissa käytetään ne samoja laatuosia kuin kalliimmissa saksalaisissa sarjoissa.
Corvette Standard Ashin virittimet tulevat Schallerilta.
Pro-meininki jatkuu myös lavan toisella puolella – kaularautaan pääsee ilman ruuvaria käsiksi, ja satulaksi on valittu Warwickin oma, helposti säädettävä Just-A-Nut-III-malli.
Wengeotelauta ja jumbo-kokoiset nauhat kellopronssista – jo tämän kuvan perusteella jokainen basisti varmaan tietää, että kyseessä on aito Warwick-basso.
Firman omaa tallamallia käytetään lähes kaikissa Warwick-soittimissa. Intonaation ja kielikorkeuden lisäksi pystyy tässä tallassa myös säätämään kielten välisiä etäisyyksiä itselleen sopivaksi.
Corvette Standardin J-kokoiset mikrofonit tulevat saksalaisvalmistajalta MEC.
Basson elektroniikka on täysin passiivinen, ja se tarjoaa säätimet master volumelle, mikrofonibalanssille, sekä master tonelle.
Erittäin siististä elektronilokerosta löytyy MEC:n erikoisvalmisteisia potentiometrejä.
Warwickin oljypohjaisen mattaviimeistelyn nimi on Nirvana Black.
Soittimen mukana tulee firman User Kit -tasku, josta löytyy käyttöohjeen lisäksi kaikki säätämiseen tarvittavat kuusiokoloavaimet, sekä hihnalukot.
****
Riippumatta siitä tuleeko basso Saksasta tai Koreasta, asetetaan jokaiselle Warwick-soittimelle erittäin tiukat laatukriteerit.
Yksi keskeisimmistä on käytettyjen puiden laatu, ja tähän kuuluu virheettömän ulkonäön lisäksi myös tarkan määritetty painoraja. Tämän ansiosta Warwick-bassojen kanssa ei koskaan tule ikäviä yllätyksiä painon suhteen, eikä soittomukavuudesta tingitä.
Myös ergonomialtaan Corvette Standard Ash on aito Warwick – soitin istuu erittäin mukavasti soittajan kehoa vasten, ja kompaktin rungon pitkä yläsarvi pitää soittimen hyvässä tasapainossa hihnassa.
Corvetten kaulaprofiili alkaa satulan lähellä hyvin lihaksikkaana, mutta silti hoikkana U-muotona, joka muuttuu leveämmäksi ja selvästi laakeammaksi runkoon päin siirtyessä. Kaulan öljyviimeistely tuntuu hyvin miellyttävältä.
Tässä mallissa kaula on asennettu runkoon niin, että kielten alta jää riittävästi tilaa släppaukselle, ja muutkin yleiset soittotyylit sujuvat Corvette Standardin kanssa kuin tanssi.
Akustisessa äänessä on aimo annos keskialueen rouheutta selkeällä, pianomaisella klangilla höystettynä.
Kuten esimerkkipätkistä kuuluu, Corvetten akustinen luonne säilyy ehjänä myös basson vahvistetussa soundissa. Soundiesimerkit on äänitetty linjasoittona SansAmp Bass Driver DI -boksin (ja Focusrite Saffire 6 USB -äänikortin) kautta suoraan tietokoneeseen. Jokainen pätkä alkaa kaulamikrofonista:
Tässä testissä tuli minulle hyvinkin selväksi se, että Koreassakin osataan rakentaa täysverisiä Warwick-bassoja. Pro-sarjalainen ei ole toisen luokan Warwickilainen, vaan tuo meille basisteille sen aidon Warwick-kokemuksen oman kukkaroomme ulottuville. Hinnasta on tingitty, mutta laadusta ei – ja hyvä niin!
****
Warwick Pro Series Corvette Standard Ash
873 €
Maahantuoja: Musamaailma
****
Plussat:
+ hinta-laatu-suhde
+ työnjälki
+ puiden laatu
+ osien ja elektroniikan laatu
+ viimeistely
+ soitettavuus
+ soundi
****
Testipenkissä: DV Mark Multiamp
****
Yksi tämänvuotisen Frankfurt Musikmessen kuumimmista uutuuksista oli italialaisen valmistajan DV Markin digitaalinen kitaranuppi, Multiamp.
DV Mark Multiamp -nupissa ydistyvät pro-luokan vahvistin- ja kaappimallinnukset, laadukkaat efektit, sekä erittäin tehokas – mutta samalla myös uskomattomman kevyt – viidensadan watin päätevahvistin.
****
Multiampin (1.380 €) ulkoinen olemus on luottamusta herättävä ja erittäin siisti. Nupin koko kotelo on valmistettu taitetusta metallista, ja etupaneeli on viimeistelty kermanvaaleaksi.
Multiamp sopii sekä suoraan kitarakaapin (tai vaikkapa pöydän) päälle laitettavaksi että laiteräkkiin. Hyvin asialliset räkkiraudat kuuluvat pakettiin.
Ilahduttavan hiljainen tuuletin pitää huolen tehokkaan päätevahvistimen jäähdytyksestä.
****
DV Mark Multiampin etupaneeli on suunniteltu käyttäjälle ystävälliseksi.
Selkeän etupaneelin ja erittäin loogisesti toimivan käyttöliittymän ansiosta, tavallinenkin pulliainen tulee tämän digitaalisen nupin kanssa yllättävän nopeasti toimeen.
Etupaneelin vasen puoli on varattu täysin nupin vahvistinosiolle.
Digitaalisten säätimien mainioiden lediketjujen ansiosta, nuppien asetukset näkyvät selkeästi myös pimeällä lavalla. Ainoastaan päätevahvistimeen (ja kuulokevolyymiin) vaikuttava Master-säädin on perinteinen, analoginen potikka.
Multiampin kolmesta ”kanavanupista” voisi syntyä sellainen väärä vaikutelma, että jokaisessa patchissa olisi valmiiksi ohjelmoitu kolme vahvistinkanavaa. Todellisuudessa nupin patcheissa on aina kerrallaan pelkästään yksi vahvistin-plus-efektit-ketju.
Channel-nappien idea on jäsennellä Multiampin vahvistinmallinnuksia niin, että kitaristi tietää heti jo kanavan statusledistä, minkätyypisestä soundista on kyse.
Ykköskanavaan on koottu kaikki puhtaat vahvistinvalinnat.
DV Markin oman Triple 6 -vahvistimen lisäksi on mallinnettu viisi kuuluisaa vahvistinta, joita tunnistaa helposti Multiamp-vastineiden nimistä.
Kakkoskanavasta löytyy viisi mallinnusta sellaisista vahvistimista (tai niiden kanavista), joiden sointi ulottuu melko puhtaasta jo selkeästi säröpuoleen.
Kolmannen kanavan tarjonta keskittyy sitten vain ja ainoastaan rankkojen genrejen soundeihin.
Vahvistinosion viereen on sijoitettu Multiampin selkeä, taustavalaistettu näyttö.
Perusnäkymässä näytetään valitun patchin koko efektiketju, joka koostuu maksimissaan kahdeksasta eri efektistä.
Signaalikulku vastaa lukemisjärjestystä – siis: vasemmassa yläkulmassa oleva efekti on ketjun ensimmäinen ja oikeassa alakulmassa sijaitse ketjun viimeinen palikka (Multiamp-sanastossa: Slot). Yliviivattu efektipalikka on tällä hetkellä pois päältä.
Patchien ohjelmointi, efektien valinta ja niiden hienosäätäminen, sekä patchien tallennus ja manuaalinen valinta hoidetaan näillä painonapeilla ja punaisella Value-säätimellä.
DV Mark Multiamp -patcheja voi siirtää eri laitteiden välillä myös SD-kortilla. DV Mark tarjoaa jo nyt Multiamp Ambassador -sivullaan (sekä myös pääsivullaan) eri artistien ohjelmoimia presettejä ladattavaksi ilmaiseksi.
DV Mark Multiamp -nuppia voi käyttää joko monofonisena tai stereona. Monokäytössä vahvistimen pääteteho voi maksimissaan olla 500 wattia (8 Ω), kun taas stereona nupista irtoaa vastaavasti 250 wattia per sivu (4 Ω).
DI- ja linjalähtöjen lisäksi takapaneelista löytyy myös liittimet ulkoiselle efektilaitteelle, sekä MIDI-liittimet ja USB-portti.
Multiamp ei valitettavasti pysty striimaamaan audiota USB:n kautta, mutta olen kuulut huhuja tulevasta softaeditorista, joka hyödyntäisi luonnollisesti laitteen USB-porttia.
MIDIä taas tarvitaan livekäytössä midi-kontrolleria varten, jotta pystyy vaihtamaan Multiampin patcheja lennossa.
****
Vahvistin- ja kaappimallinnuksien lisäksi DV Mark Multiamp tarjoaa tällä hetkellä 19 eri efektityyppiä Slot-palikoiden täytteeksi, ja valikoima ulottuu kompressorista ja kohinaportista kaiun ja eri viive-efektien kautta eri säröpedaaleille tai vaikkapa auto-wahille.
Joissakin mallintavissa vahvistimissa on ehkä tätäkin enemmän efektytyyppejä tarjolla, mutta Multiampissä on selkeästi satsattu efektien kohdalla laatuun, eikä määrään. Sitä paitsi on DV Markilta luvattu firmware-päivityksien mukaan myös uusia efektejä – viime päivityksessä lisättiin esimerkiksi parametrinen EQ!
Parametrien ruuvailua helpottaa suuresti, että DV:ltä on onnistettu mahtumaan valitun efektityypin kaikkia parametrejä yhteen ikkunaan.
Toisaalta olisin etenkin efektien ja kaappiostaston yhteydessä toivonut parempaa käyttöohjetta. Nykyinen käyttöopas (englannin- ja italiankielinen) on hyvin lyhyt, eikä se esimerkiksi kerro lainkaan mitään efektien parametrien toiminnasta tai säätövarasta. Nyt jää vain jokaisen parametrin kokeileminen, ennen kun saa selvää valitun efektityypin kaikista mahdollisuuksista ja toiminnoista.
DI-käytössä studiossa (tai lavalla) ilman fyysistä kaappia Multiampin kaappimallinnus osoittautuu oivaksi työkaluksi, joka tarjoaa monipuolista säätövaraa, jolla voi antaa signaalille sen kuuluisan loppusilauksen.
Pelkään kaappisimulaation lisäksi saadaan Cab-palikasta myös monta eri mallinnettua mikrofonimallia, sekä mahdollisuuden vaikuttaa virtuaalimikin sijaintiin kaiuttimen edessä (On Axis/Off Axis/Far).
****
Tämän testin perusteella voin todeta, että DV Markin Multiamp on erinomainen työkalu laajan soundikirjoa tarvitsevalle kitaristille. Nuppi tarjoaa erittäin laadukkaita vahvistin- ja kaappimallinnuksia, sekä pro-luokan efektejä, omien patchien raaka-aineeksi.
Vahvistinvaihtoehtojen autenttisuudesta on mielestäni turha väitellä, jos ei ole mahdollisuus vertailla suoraan Multiampin ja mallinnettujen vahvistimien välillä. Multiampin vahvistimissa on kuitenkin kieltämättä kaikkia näitä ominaisuuksia, joita kummastakin fyysisestä mallista odottaisi kuulevan.
Nuppi reagoi uskollisesti soittodynamiikkaan, ja se kuulostaa hyvin luonnolliselta riippumatta sitä, mennäänkö linjalähtöjen kautta studiomonitoreille vai fyysisen kitarakaapin läpi.
Tässä kaksi puhdasta esimerkkiä Multiampin CH1-soundeista Fender Stratocasterilla soitettuna:
Äänitin kaksi klippiä CH2-vaihtoehtojen kautta Epiphone Casinolla:
…ja lopuksi kaksi särösoundin esimerkkiä CH3-vaihtoehdoista Hamer Studio Custom -kitaralla soitettuna:
****
Live-käyttöä varten joutuu ensin hieman funtsimaan Multiampin Midi-toimintoja, koska käyttöohjeessa ei lue mitään tähän teemaan liittyvää.
Onneksi Multiamp toimii sulavassa yhteistyössä käytännössä kaikkien Midi-laitteiden kanssa. Lattiakontrolleri liitetään nupin Midi In -porttiin, minkä jälkeen valitaan vain Recall-napilla minkä muistipankin patcheja halutaan käyttää – enempää ei tarvita. Polkaisu kontrolleriin, ja oikea patchi on valittu.
Patchien vaihtaminen Midi-kommennoilla käy ilman minkäänlaista viivettä, ja myös täysin ilman naksahduksia audiosignaalissa.
****
Mielestäni DV Mark Multiamp on loistava laite, joka saa soittajan puolelleen sen erinomaisilla soundeilla, suurella teholla, kevyellä painolla ja suurella käyttäjäystävällisyydellään. Vahvistin sopii hyvin sekä studioon että keikalle.
Käyttöohje tarvitsee mielestäni päivittämistä – ja joidenkin mielestä sisäinen viritysmittari olisi tervetullut lisä tähän pakettiin – mutta tämä ei himmennä DV Mark Multiampin loistavuutta minun silmissäni.
****
DV Mark Multiamp
1.380 €
Maahantuoja: Nordsound
****
Plussat:
+ kestävänoloinen
+ kevyt
+ voi päivittää
+ monipuolinen
+ pro-luokan soundi
+ tehokas päätevahvistin
Miinukset:
– lyhytsanainen käyttöohje
Mikä ihmeen ”vintage”?
Kitara- ja bassopiireissä käytetään usein sanaa ”vintage”: vintage-sitä, vintage-tätä, vintage-tyylinen, vintage-mainen…
Mitä ”vintage” oikeistaan tarkoittaa? Miten ns. vintage-ilmiö syntyi?
****
Mikä ihmeen vintage?
Webster’s-sanakirjan mukaan vintage tarkoittaa vuosikertaa, ja alun perin sana käytettiin ainoastaan viiniharrastajien piireissä. 1960-luvulla termi siirtyi myös vanhoille autoille, etenkin surffarien ja hotrod-fanien keskuudessa.
Nykyään vintage-sanaa käytetään yleisesti sellaiselle vanhoille esineelle, jolla on nostalginen arvo, ja joka tuo mieleen niitä (menneitä) ”hyviä vanhoja aikoja”. Usein tällaisilla tavaroilla on myös keräilyarvo.
…ja juuri tässä viimeisessä tarkoituksessa vintage-termiä käytetään myös kitaristien välillä.
****
Ilmiön synty
Vintage-himo ja -tietoisuus syntyivät ilmiöinä 1970-luvulla ensi alkuun sähkökitarapuolella, mutta se laajensi nopeasti myös akustisille kitaroille (ja muille kielisoittimille).
Vielä seiskytluvun alkupuoleen saakka vanhat, käytetyt kitarat myytiin USA:ssa juuri sellaisina – vanhoina ja käytettyinä kitaroina – mutta tämän jälkeen samoista soittimista tuli arvoesineitä. Mistä se johtui?
Taustalla ovat kaksi päätekijää:
• Gibson Les Paul -villitys
• kitaratehtaiden siirtyminen suurille yrityksille
****
Gibson Les Paul -villitys
1950- ja 60-luvulle uskottiin vielä lujasti siihen, että uusi on aina parempi kuin vanha. Uskottiin kehitykseen ja parempaan tulevaisuuteen.
Tämän valossa ei ole mikään ihme, että alkuperäisessä Gibson Les Paul (Regular/Standard) -mallissa tehtiin muutoksia lähes joka vuosi sen lyhyessä elinkaareessa (1952-60).
Les Paul oli Gibson Guitarsin ensimmäinen lankkukitara, ja alussa haettiin vielä soittimen loppullista, definitiivistä kokonaisuutta. Tallaratkaisua muutettiin useamman kerran, ja yksikelainen P-90-mikrofoni sai lähteä firman uuden PAF-humbuckerin tieltä.
Vasta 1958 Les Paul -kitara oli saanut sen loppulliset (nykyään legendaariset) speksit, mutta ihme kyllä uudistettu liukuvärinen Sunburst-versio ei mennyt myyntiin läheskään niin hyvin kuin odotettiin. Gibsonin johtoportaassa tultiin siihen päätökseen, että syy tähän oli kitaran ”vanhanaikaisuus”. Alkuperäisen Les Paulin valmistus lopetettiin, ja sen tilalle tuli vuonna 1961 uusi Les Paul -malli, jonka tunnetaan nykyään nimellä Gibson SG.
Uusi SG-malli möi hyvin, ja Gibsonilla oltiin hyvin tyytyväisenä ratkaisuun. Kuuskytluvun toisen puoliskon Gibson Les Paul -villitys tuli firmalle kuin puun takaa.
Villitys syntyi ensin Isossa Britanniassa, jossa 60-luvun alussa purettiin sodan jälkeistä tuontikieltoa, joka koski monia USA:n tuotteita – myös soittimia. Ilmiön ensiasteita havaittiin, kun Rolling Stones -yhtiön Keith Richards osti käytetyn Les Paul -mallin (vm. 1959), ja alkoi käyttää sitä näkyvästi (esimerkiksi Satisfaction-biisissä).
Varsinainen lähtölaukaus villitykseen oli kuitenkin Eric Claptonin ilmiömäinen soitto John Mayall And The Bluesbreakers -albumissa (tunnetaan myös nimellä Beano-levy), joka sai Blues-faneja himoitsemaan sankarikitaristin kitaraa ja soundia. Les Paul Standard -kitarasta tuli erittäin haluttu ja arvostettu soitin.
Ikävä kyllä mallin valmistus oli jo vuosia sitten lopetettu, eikä uusia soittimia oli saatavilla, minkä seurauksena käytettyjen Les Paul -kitaroiden hinta alkoi nousta tuntuvasti. Kitaran suhteellinen harvinaisuus ja sen soundista syntynyt maine saivat vintage-ilmiön (sekä kitarakeräilyn) rattaat hitaasti käyntiin. Kitaratehtaiden siirtyminen suurille yrityksille laittoi tämän jälkeen kunnon vettä tähän myllyyn.
****
Kitaratehtaat myyntiin
Kuuskytluvun Beat Boomin ansiosta suurissa yhdysvaltalaisissa yrityksissä herättiin siihen, että soitinbisneksessä liikkuu paljon rahaa. Soitinvalmistajilla taas oli laajentamispaineita, koska useimmissa tapauksissa tilauksien määrä ylitti jo firmojen tuotantokapasiteetin, ja ulkopuolista investointia haettiin aktiivisesti.
Näistä yhtälöistä syntyi USA:ssa 1960-luvun loppupuoliskolla suuri aalto soitintehtaiden myyntejä, fuusioita ja – valitettavasti – myös konkursseja. Tunnetuimpia tapauksia ovat Fenderin myynti mediajätti CBS:lle (Columbia Broadcasting Systems), sekä Gibsonin emoyhtiön (Chicago Musical Instruments) fuusioituminen Ecuadorilaisen panimon (!) ECL:n kanssa uudeksi Norlin-yhtiöksi.
Aikomukset olivat näissä molemmissa tapauksissa pelkästään hyviä: haluttiin taata investointien kautta soitinvalmistajien mahdollisuuksia innovointiin, päivittää tehtaiden vanhenevaa laitekantaa, sekä suurentaa tuotantokapasiteettia laajentamalla tehtaita.
Aluksi näitä tavoitteita myös saavutettiin, mutta melko pian isojen yrityksien rakenteet ja paineet voittojen maksimointiin alkoivat murentaa soittimien laatua.
Tällaiset muutoksen huonompaan suuntaan olivat Fender Stratocasterin tapauksessa esimerkiksi kaulan kiinnitys kolmella ruuveilla, hyvin paksu polyesterilakka, huonoimmat mikrofonit, sekä valumetallista valmistettu uusi vibratalla.
Gibson Les Paulissa listaan kuului esimerkiksi jyrkempi kaulakulma, loivempi lapakulma, ohut ja kapea kaulaprofiili, moniosainen mahonki- tai vaahterakaula (yksiosaisen mahonkikaulan sijaan), sekä kaksikerroksiset mahonkirungot.
Monet rivimuusikot eivät huomanneet näitä muutoksia tai eivät pitäneet niitä huonoina, mutta kasvava joukko kitarafaneja ja soitinmyyjiä alkoivat kritisoida näitä muutoksia jo 70-luvun alkupuolella. Näissä piirreissä syntyi sellainen tunne, että valmistajat eivät halua tai kykene rakentamaan yhtä hyviä soittimia kuin aiemmin (”They don’t make them like they used to.”). Kiinnostuksen keskipiste alkoi siirtyä uusimmista malleista vanhoihin 50- ja 60-luvun kitaroihin, ja nämä soittimet muuttoivat silloin melko ripeästi asemansa käytetyistä kitaroista vuosikertakitaroihin.
Vintage-ilmiö oli syntynyt ja siirtyi ajan kanssa keräilijöiden (ja kitaralegendojen) sisäpiireistä laajemman yleisön tietoisuuteen.
Monet isot kitaravalmistajat heräsivät sekä omien laatuongelmiinsa että vintage-ilmiöön vasta 1980-luvun alussa, ja silloin ilmiöstä syntyi taas uusi soitinlaji – uusintapainokset, tai englanniksi vintage reissues.
GJ2 Guitars tulossa Suomeen!
Legendaarinen kitaranrakentaja Grover Jackson on tullut takaisin!
Sama mies, joka on ollut Jackson- ja Charvel-kitaramerkkien perustaja, aloittaa nyt uuden lipun alla – GJ2 Guitars.
Grover Jacksonin GJ2-mallisto mainostetaan miehen 35-vuotisen uran huipentumaksi, ja mukana ovat mahtuneet sekä Superstrato-tyyliset kitarat (Glendora– ja Arete-mallit) että LP- (Zora) ja Randy Rhoads -kaltaiset (Concorde) luomukset.
Kitarat rakennetaan pieninä erinä Yhdysvalloissa custom shop -meiningillä, jonka ansiosta GJ2 Guitars pystyy tarjoamaan myös useita eri Custom-optioita kitaroihinsa.
****
Lisätiedot: Musamaailma
****
New, free eBook for iPad: Kitarablogi’s Bass Book
Kitarablogi’s Bass Book is a 55-page free eBook for iPad.
Kitarablogi’s Bass Book presents nine different electric basses in photographs and sound samples. Check out quality instruments by makers such as Kataja Custom Shop (Finland), Lakland, Mannedesign, Rickenbacker, Schecter, Spector and Tokai.
Download you free copy HERE or get it at the iBookstore.
Interaktiivinen eKirja iPadille ilmaiseksi! Kitarablogi’s Bass Book
Kitarablogi’s Bass Book on 55-sivuinen, ilmainen eKirja iPadille.
Bass Bookissa esitellään yhdeksän eri bassoa kuvilla ja soundeilla. Soittimien kirjo ulottuu suomalaisesta Kataja Custom Shopista Laklandiin, Mannedesignista Rickenbackeriin, ja Schecterista Spectorin kautta Tokai-bassoon.
Lataa kirja tästä LINKISTÄ tai suoraan iBookstorelta.
Kitarablogi.com – Finland's premier Guitar and Bass blog 