Testipenkissä: Akai Drive3 Fuzz – Blues Overdrive – Deluxe Distortion

Säröpedaalit ovat kuin kitaristin käsilaukut – niitä ei voi koskaan olla liikaa!

Eipä ole ihme, sillä säröjen luonteita on monenlaisia, ja särö on efektinä lähes kaikkien kitaristien tärkein työkalu.

Akai Analog Custom Shopin uudet efektipedaalit ovat hiljattain saapuneet Suomeen, ja sen myötä tarjoutui tilaisuus valita mallistosta kolme säröpedaalia Kitarablogi-testiin.

****

Akai Drive3 Fuzz (katuhinta: 69 €) on Akain tyylikäs kokonaisratkaisu kaikille fuzz-särön ystäville.

Drive3-nimitys viittaa kolmiasentoisen minikytkimen tarjoamiin herkkuihin: Fuzz-pedaaliin on mahdutettu mukaan kaksi erilaista fuzz-piiriä – Warm-moodissa efektin tuottaa diodikytkentä, kun taas Electro-Harmonix-fuzziin viittaavassa Muffy-tilassa särön moottorina toimii ledi. Kytkimen keskiasennossa (Boost) kitaran signaali ohjataan samanaikaisesti kummankin piirin läpi, mikä vaikuttaa soundin lisäksi myös pedaalin lähtötehoon.

Kaikkien muidenkin Analog Custom Shop -pedaalien lailla, myös Drive3 Fuzzissa vankka kotelo on valmistettu taivutetusta teräksestä, ja tulos on hyvin luotettavan tuntuinen. Kaikki efektit on rakennettu true bypass -periaatteella – kun efekti on pois päältä, signaali kulkee suoraan tulojakista lähtöjakkiin.

Akai-pedaalit saavat virtansa joko yhdeksän voltin paristosta (kuuluu hintaan) tai Boss-standardin mukaisesta virtalähteestä (ostettava erikseen).

Fuzz-efekti on kaikkien säröpedaalien esi-isä, ja sen toiminta perustuu sisäisen kytkennän armottomaan yliohjaukseen ja signaalin klippaamiseen. Neandertal-miehen tavalla oikea fuzz-pedaali ratkaisee kaiken isolla nuijalla, täysin ilman turhaa hienostelua.

Tämän takia fuzz-efekti yleensä ottaa koko shown haltuunsa poistamalla soundista suurimman osan soittimen luonteesta ja dynamiikasta.

Akai Drive3 Fuzz on loistava fuzz-pedaali, ja lajin edustajaksi yllättävän monipuolinen, Drive3-kytkimen sekä Tone-säätimen ansiosta. Warm-tilassa Drive3 Fuzzin sointi on nimen mukaisesti lämmin ja kermaisempi kuin mitä odotin fuzzilta. Muffy-moodi taas kallistuu selvästi purevampaan suuntaan. Boost-tilassa Akai Fuzzista kuoriuttuu sitten kaikkien fuzz-pedaalien äiti, tiheä über-fuzz höystetty kuuden desibelin lisäpowerilla.

Tarjolla on siis karheat kulmat ja rankka kompressointi, niin kuin asiaan kuuluukin. Fuzz-säätimen miedoilla asetuksilla pystyy jopa soittamaan kokonaisia sointuja, mutta likaiset voimasoinnut ja leadit ovat – kuten kaikissa fuzz-pedaaleissa – Akai Drive3 Fuzz -pedaalin varsinainen toimiala. Herkullista!

Tältä kuulostaa Stratocasterilla soitettu Akai Fuzz (kaikki kitaraosuudet): Akai Drive3 Fuzz

****

Akai Blues Overdrive (katuhinta: 69 €) on firman säröpedaali puristeille. Se tarjoaa ainoastaan kaksi säädintä, joista Drive säätää signaalin yliohjausta kun taas Level määrittää efektin lähtötason.

Akai Blues Overdrive -pedaalilla on juuri sellainen soundi, jota haen overdrive-tyypiseltä efektiltä. Drive-säätimen vaikutus ulottuu lämpimästä clean-boostista kermaiseen bluesrock-säröön, ja välimaastoon mahtuu monia eri vivahteita.

Valitun soittimen ominaissointi pysyy mallikkaasti ehjänä, ja pedaali reagoi erittäin hienosti myös soittodynamiikkaan ja kitaran volume-säätimeen. Blues Overdriven lämpimän perusluonteen ansiosta, en jäänyt kaipaamaan tone-säädintä lainkaan.

Hieno säröpedaali, jolla on korkea kananliha-faktori!

Stratocasterilla soitettu pätkä: Akai Blues Overdrive

****

Akai Analog Custom Shopilla on mallistossaan juuri oikea säröpedaali myös monipuolisuuden ystäville: Akai Deluxe Distortion (katuhinta: 79 €) on säädinfriikin märkä unelma, ja se tarjoaa kolmekaistaisen EQ:n (säädettävällä keskialueella) lisäksi vielä Drive3-, High Cut- EQ-Mode ja Dir Rec -kytkimet.

Drive3-kytkimellä voi (Fuzz-pedaalin lailla) valita ledi- ja diodisärön välillä, tai jopa käyttää molempia samanaikaisesti. High Cut leikkaa nimensä mukaisesti hieman diskanttia signaalista. EQ-Mode-kytkin taas tarjoaa kolme erilaista taajuuskorjaimien toimitilaa. Ja lopulta Dir Rec -kytkimellä saa pedaalin oman kaiutinsimulaation päälle, jos haluaa kytkeä pedaalin suoraan äänikorttiin tai mikseriin.

Akai Deluxe Distortion on oikea monipuolisuuden ihme, jonka gain-varat riittävät suvereenisti mihin vaan. Loistavalla EQ-osastolla toteuttuu käytännössä koko skaala distortion-tyylisiä soundeja:

– 70-luvun Rock? Toimii!

– Kermainen Fusion-soolo? Jep, siinä se on!

– Armoton, pureva Thrash Metal? Löytyy!

– Erikoismatala Doom-riffailu? Hoidettu mallikkaasti!

Suurimmilla gain-asetuksilla mukaan astuu luonnollisesti myös vähän kohinaa, mutta sen kanssa voi hyvin elää. Jos hakee kaikki distortion-tarpeet kattavaa pedaalia, voin vain suositella lähempää tutustumista Akai Deluxe Distortioniin!

Stratocasterilla soitettu ääniesimerkki: Akai Deluxe Distortion

****

Akai Analog Custom Shop -pedaalit

Maahantuoja: Studiotec

****

Akai Drive3 Fuzz

katuhinta: 69 €

Plussat:

+ hinta

+ soundi

+ kestävä rakenne

+ monipuolisuus

****

Akai Blues Overdrive

katuhinta: 69 €

Plussat:

+ hinta

+ soundi

+ kestävä rakenne

+ dynamiikka

****

Akai Deluxe Distortion

katuhinta: 79 €

Plussat:

+ hinta

+ soundi

+ kestävä rakenne

+ monipuolisuus

+ kaiutinmallinnus

Miinukset:

– kohina Drive-säätimen loppumetreillä

****

NAMM 2012 – uudet Schecterit

Schecter Guitarsin moniin NAMM-uutuuksiin kuuluvat myös kolme uutta C-1-mallia:

Schecter Blackjack SLS C-1 on kiinteällä tallalla varustettu kitara metallimiehen makuun. Kitarassa on vaahterakaula kolmesta pitkästä palasta, eebenpuinen otelauta pääkalloupotuksella, sekä Tone Pros -metalliosat.

Mikrofonivarustuksen suhteen voi valita passiivisten (Jazz & Full Shred) tai aktiivisten (Blackouts) Seymour Duncan -humbuckereiden välillä.

****

Schecter Hellraiser Extreme C-1 on runsaasti koristeltu kitara, jolla on kolmiosainen kaula vaahterasta ja pähkinäpuusta, sekä joko vaahtera- tai eebenpuuotelauta. Lukittavat virittimet ja Tone Pros -talla on viimeistelty mustalla kromilla. Myös aktiiviset EMG-humbuckerit (EMG 81 & 89) on varustettu samanvärisillä metallikuorilla.

****

Schecter Hellraiser Extreme C-1FR on Extreme C-1:n Floyd Rose -vibratolla varustettu sisarmalli.

****

Maahantuoja: Soundtools

Kielten vaihtaminen – Les Paul -tyyliset kitarat

Kuvat: Miloš Berka

****

Kielten vaihtamiseen tarvitaan Les Paul -tyylisessä kitarassa kielisatsin lisäksi terävän leikkurin, viritysmittarin ja kitarajohdon. Halpa muovikamppi nopeuttaa virityskoneiston kääntämistä.

Metalliviivoittimella taas mitataan ennen kuin aloittaa kielten korkeus 12:n nauhan kohdalla. Mittaamisen ansiosta kitaran säätäminen soittokuntoon helpoittuu huomattavasti, esimerkiksi jos on jouduttu poistamaan talla.

****

Pidän minun 80-luvun Les Paul Juniorissa kielet pujotettuna kieltenpitimeen edestä vintage-tyylisesti. Seurauksena on hieman pehmeämpi tatsi.

Tällä tavalla Les Paul -tyyliset kitarat nykyään kielitään, mikä näyttää siistimmältä. Molemmat tavat ovat ”sallittuja” – valitse omasi.

****

Teippaan sekä tallan että kieltenpitimen kiinni kitaran kanteen, koska ilman kielten vetoa ne lähtevät helposti irti, mikä voi kieltenvaihdon yhteydessä vahingoittaa kitaran runkoa. Älä missään nimessä käytä sellaista teippiä, joka jättää ikävät (ja usein ikuisetkin) jäljet kitaran lakkaukseen (esim. ilmastointi teippi). Samasta syystä on myös viisasta irrottaa teipit heti kuin kielet on vaihdettu.

Jos kitarasi on uudempi Epiphone tai se on varustettu Tone Pros -metalliosilla teippaamisen ei tarvitse, koska sekä talla että kieltenpidin ovat kiinni tolpissaan.

****

Mielestäni on helpointa ottaa ensin kaikki kielet pois.

****

Kun poistaa ensin virittimen aiheuttama kierre, kielen voi vetää kieltenpitimen läpi ilman turhaa kitkaa.

****

Työnnän kielen kieltenpitimen läpi.

****

Alun perin Juniorini oli varustettu Grover minivirittimillä, mutta vaihdoin vanhat Schaller M6-Vintage -virittimiin muutama vuosi sitten.

****

Suljetut virittimet ovat käytännössä huoltovapaita. Niiden tuntuma voi säätää nupin keskellä olevalla ruuvilla.

****

Minä suosittelen että aloitat uusien kielten laittamisen ”alhaalta” (lähellä satulaa) ja etenet pareissa (E-e, A-h, D-g).

Uusi kieli pujotetaan kokonaan kieltenpitimen läpi. Vasta kuin ball-end-rengas on turvallisesti paikoillaan kieli vedetään tallan yli kohti viritinlapa.

****

Kieli työnnetään virittimen läpi…

…vedetään viritintapin ympäri…

…ja lukitaan paikoilleen vetämällä sitä kohti kitaran logoa.

****

Yksi käsi painaa kielen alas, kun toinen kiertää sen kireäksi. Kielen pitää kiertää tapin ympäri ylhäältä yhä alemmas.

****

Suosittelen ylijäävän palan poistamista katkaisemalla sitä lähellä viritintappia. Sen jälkeen taivutan varovaisesti kielitynkän hieman kohti lapaa. Ole varovainen, katkaistu kieli on hyvin terävä!

****

Jos kaikki meni suunnitelman mukaan, näyttää uusi ala-E tältä.

****

Kielet pitävät virettä nopeammin, jos niitä venytetään ensimmäisten viritysten yhteydessä: ensin viritetään, sitten venytetään…neljän-viiden kerran jälkeen viritys pitäisi alkaa asettua.

Otekäsi pitää kielen alhaalla venymisen yhteydessä, jottei satulaan kohdistaisi liikkaa rasitusta.

Kun kitara on viritetty voidaan mitata uusien kielten korkeus 12:n nauhan yllä. Tarvittaessa säädetään kielten korkeutta nostamalla tallaa (tai laskemalla sitä).

****

Viimeinen vaihe on intonaation tarkistus ja (jos on tarve) säätäminen. Intonaatiota tarkistetaan kitara sylissä soittamalla ensin avoimen kielen (tai kielen huiluääntä 12:n nauhan kohdalla) ja sen jälkeen kieli painettua alas 12:n nauhalla.

Jos alaspainetun kielen sävel on matalampi kuin tavoitettu sävel, tallapalan täyttyy säättää lähemmäksi tallamikrofonia. Tämän jälkeen viritetään uudestaan ja tarkistetaan intonaatiota uudestaan.

Jos alaspainetun kielen sävel on korkeampi kuin tavoitettu sävel, tallapalan täyttyy säättää tallamikrofonista poispäin. Tämän jälkeen viritetään uudestaan ja tarkistetaan intonaatiota uudestaan.

PS: Vanhoissa kitaroissa tune-o-matic-talla voi istua hieman löysästi tolppien päällä. Itse joudun kieltenvaihdon jälkeen aina työntämään tallan bassopuoli varovaisesti kieltenpitimeen suuntaan. Vaikka kyse on vain todella pienestä virheasennosta, seikka vaikuttaa tuntuvasti kitaran intonaatioon!

***

Changing strings – Les Paul -type guitars

Photos: Miloš Berka

****

Here’s what you need:

A pack of strings, a wire cutter, a tuner and a guitar lead. A cheap plastic crank speeds up the whole process of string winding.

A metal ruler comes in handy for measuring the action at the 12th fret before you start. If you take down these measurements it will be easy to readjust your guitar’s action, if you’ve taken off the guitar’s hardware, for example.

****

I keep my 1980s Les Paul Junior strung in the old-school way, with the strings going over the stopbar. This approach gives you a slightly looser feel.

This is how Les Paul -type guitars are usually strung these days, which looks cleaner and neater. Both approaches are valid – take your choice.

****

I use sticky tape to secure the tune-o-matic bridge and stopbar to the body to prevent them from falling off and damaging the guitar. Don’t use adhesives that could mark your guitar, like duct tape, and don’t keep the tape on the guitar for longer than it takes to change strings, if you don’t want to leave (possibly permanent) marks on your finish.

If you own a recent Epiphone guitar, or your guitar is equipped with Tone Pros hardware, the tape is not needed. In these cases the hardware is already fixed to their posts.

****

It’s easiest, in my opinion, to take off all strings once.

****

The old strings are much easier to pull out of the stopbar, once you’ve snipped off the coiled end that was formed by the tuner post.

****

Here I’m pushing the old string through the stopbar.

****

My Junior was equipped originally with Grover Minis, which I replaced with Schaller M6-Vintage tuners a few years ago.

****

Sealed tuners are practically maintenance-free. You can adjust their feel with the small screw at the tip of the tuner buttons.

****

I’d recommend you work your way up from the wrist of the headstock and work in pairs: first E-e, then A-b, and lastly D-g.

Pull the new string all the way through the stopbar, and only pull it over the bridge, once the string’s ball-end is in place inside the stopbar.

****

Insert the string…

…pull it around the post…

…and lock the string in by pulling it up away from the body.

****

Keep the string pressed downwards, while you’re turning the crank. Each new winding should pass under the one before it.

****

I’d recommend cutting off the surplus string in close proximity to the tuning post. Then I bend the stub down towards the headstock face. Be careful, a cut off string is very sharp!

****

If everything went according to plan this is how the new low E-string should look in the tuner.

****

Getting new strings to stay in tune is a much faster process, if you stretch each string carefully. It works like this: First you tune to pitch, then you stretch each string, and retune again. Once you’ve repeated this process four to five times, you should be ready to go.

Your fretting hand should hold down the string you’re stretching at the first or second fret to avoid damage to the top nut.

Once the guitar is in tune you should check the string action at the 12th fret and compare it with the values measured with the old string set. Raise (or lower) the bridge as needed.

****

The last stage should be checking and resetting the guitar’s intonation. Always check your intonation with the guitar in playing position, by comparing the correctly tuned open string (or its 12th fret harmonic) to the fretted pitch at the 12th fret.

If the fretted note is flat (its pitch too low), you need to adjust the bridge saddle closer to the bridge pickup. Give the screw a few turns, then retune and check again. Repeat if necessary.

If the fretted note is sharp (its pitch too high), you need to adjust the bridge saddle further away from the bridge pickup. Give the screw a few turns, then retune and check again. Repeat if necessary.

PS: On older guitars the tune-o-matic-bridge’s bridge post holes may be worn. After a string change, I always have to give the bridge’s bass side a little push towards the stopbar to get it back into its correct position on my Junior. The actual difference in terms of millimeters is only incremental, but it does make a discernible difference to the guitar’s intonation!

***

Ace Frehley ”Budokan” Lespat tulossa!

Kiss-yhtiön alkuperäinen kitaristi Ace Frehley on saanut uudet nimikkomallit sekä Gibsonilta että Epiphonelta.

Gibson-malli tulee markkinnoille kolmena eri versioina:

• 50 relicoitua kitaraa Acen allekirjoituksella varustettuna

• 100 reilcoitua kitaraa ilman allekirjoitusta

• 150 VOS-mallia

Gibson ”Budokan” -malli on tarkka jäljitelmä vuoden 1974 LP Custom mallista: runko on rakennettu kahdesta mahonkikerroksista, vaahterakansi on kolmiosainen, samoin mahonkikaula. Kitaraan on asennettu kolme DiMarzio-humbuckeria, joista kaksi (kaula- ja keskimikki) ovat PAF-tyyppiä, kun taas tallamikrofoni on DiMarzion Super Distortion.

****

Epiphone ”Budokan” -malli on speksiltään aika lähellä USA-mallia, ja viritinlavan muodon lisäksi ainoa suurempi ero on perinteinen, paksuista mahonkilankuista tehty rungon takaosa. Kapea kaulaprofiili on kopioitu suoraan alkuperäisestä mallista ja mikrofonivarustus on sama kuin Budokan-Gibsonissa – kaksi DiMarzio PAFia sekä Super Distortion -tallahumbuckeri.

****

Maahantuoja: Into-Luthman

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑