****
Syvä kumarrus The Who -yhtyeen suuntaan!
With a deep bow towards The Who!
Review: Mannedesign Newport 4T
****
The active Mannedesign Newport 4T bass (current price in Finland: 883,14 €) is part of Manne’s mid-price range of Mannedesign instruments, all manufactured in the Far East to the Italian maker’s specs. The bass closely follows its more expensive Italian sibling in general looks, but offers different solutions in the finer details.
****
Both the body’s as well as the headstock’s front have been adorned with beautiful flamed maple veneers, which have been finished in a rich honey-coloured hue.
Quality tuners, made by Gotoh, keep the tuning well and stable.
****
Italian Manne instruments feature maple necks with multi-laminated beech cores for added rigidity. The Mannedesign Newport 4T sports a one-piece maple nack, with an additional piece for the headstock and the first frets. You can only just spot the scarf-joint on the reviewed bass.
****
Here we see a genuine bolt-on neck, instead of the traditional screwed-on variety used widely.
****
The bass’ flat fingerboard radius, as well as its jumbo frets, give the Newport 4T a comfortable and contemporary feel. The fretting is of a very satisfactory standard.
****
This Mannedesign’s body comes with a thick, two-piece mahogany back and a thin maple top, accentuated by a thin, dark veneer (walnut, possibly?). The topmost layer is a thin, book-matched flame maple veneer. Custom Shop looks at a very moderate price – nice!
****
Super-J/MM-pickup combinations are en vogue these days, and the Newport 4T sports a ceramic singlecoil in the neck position with an alnico-based, large MM-type humbucker next to the bridge.
Our review sample’s control cavity was nice and clean, with the lid housing the quick-release compartment for the 9 V battery.
We find four controls on the Newport 4T – master volume, pickup balance, bass boost/cut, and treble boost/cut.
****
The bridge is Gotoh’s sturdy update of the time-honoured Fender-bridge.
****
The Newport comes in its own, high-quality gig bag.
****
Our review sample was comfortably lightweight. Thanks to the instrument’s long top horn, strapped-on balance is superb, which makes it easy to find your preferred playing position.
Even though there aren’t any conspicuous beer-belly or forearm chamfers on the Newport, the bass still feels much less angular than a Rickenbacker 4003, for example. The secret here are very gentle and flowing long curvatures that Menne’s designers have put into some parts of the body. If you look closely you’ll realise that the body’s thickness is smaller right where your right arm is resting than, for example, directly behind the bridge. These flowing lines keep the crisp angular look of the Newport intact, while adding significantly to the bass’ comfortable feel.
****
The Newport 4T sounds nicely balanced played through an amplifier. Both note attacks and playing dynamics are reproduced well, and the signal is clean and clear.
The quality Mannedesign’s active electronics was a very positive surprise, indeed. The EQs have a juicy, musical quality about them, and the whole circuit is refreshingly low-noise.
The singlecoil neck pickup naturally picks up some extraneous buzz when mixed in, but the noise stays at unproblematic levels. The bridge humbucker is somewhat punchier, but never swamps the agile neck pickup.
Here are three soundbites (neck pickup – both – bridge pickup):
Mannedesign Newport 4T – plectrum
Mannedesign Newport 4T – fingerstyle
The Mannedesign Newport 4T is a beautiful mid-priced bass, with a strong voice and a very personal look. This quality instrument can deal with virtually all musical styles.
****
Mannedesign Newport 4T
Current price in Finland: 883,14 €
Finnish distributor: Nordsound
****
Pros:
+ beautiful design
+ workmanship
+ playability
+ sound
+ low-hiss active electronics
Cons:
– some metal dust clinging to the review sample’s pickup poles
****
Testipenkissä: Mannedesign Newport 4T
****
Mannedesign Newport 4T -aktiivibasso (883,14 €) on osa Mannen keskihintaista, Kauko-Idässä valmistettua mallistoa. Soitin on edullisempi versio italialaisesta Newport-bassosta, jolla on sama ulkonäkö mutta erilaisia detajiratkaisuja.
****
Sekä rungon että lavan etupuoleen on liimattu varsin näyttäviä loimuvaahteraviiluja, ja lopputulos on viimeistelty silmää hivelevällä, läpikuultavalla hunajanvärisellä lakalla.
Laadukkaat Gotoh-virittimet pitävät basson mallikkaasti vireessä.
****
Italialaisissa Manne-soittimissa käytetään yleensä vaahterasta ja pyökistä valmistettuja multilaminaattikauloja. Newport 4T:n kaula on yksiosainen, paitsi että viritinlapaa ja kolmea ensimmäistä nauhaa varten on käytetty lisäkappaletta. Liimasauma on lähes näkymätön.
****
Mannedesign-basson kaulaliitos on aito pulttiliitos.
****
Suuri otelautaradius ja jumbo-nauhat antavat solakalle kaulalle mukavan nykyaikaisen tuntuman. Nauhatyö on hyvin kiitettävää tasoa.
****
Runko on koottu huolellisesti paksusta, kaksiosaisesta mahonkipohjasta, jolle on liimattu ohut tumma puuviilu (pähkinäpuuta?) sekä ohut vaahterakansi. Päällimmäisenä on kaunis bookmatched loimuvaahteraviilu. Custom Shop -tyylinen koristelu tavallisen pulliaisen rahapussille siis…
****
Mikrofonivarustus tulee muodikkaan Super-J/MM-yhdistelmän muodossa, jossa Mannedesignin tapauksessa keraamisella magneetilla varustettu J-kokoinen yksikelainen kaulamikrofoni saa aisaparikseen alnico-pohjaisen MM-humbuckerin.
Elektroniikkalokero näyttää ilahduttavan siistiltä ja paristolle on oma osastonsa muovikannessa.
Newport 4T:lla on neljä säädintä – master volume, mikkibalanssi, basson korostus/vaimennus, sekä diskanttin korostus/vaimennus.
****
Virittimien tavoin myös Newportin talla on Gotoh:n laatuosa – vintagea jämäkämpi versio perinnetallasta.
****
Laadukas, paksusti topattu laukku kuuluu hintaan.
****
Testisoitin on mukavan kevyt yksilö. Pitkän yläsarven ansiosta Mannedesign Newport 4T:n balanssi on erinomainen myös hihnalla, ja basso asettuu nätisti haluttuun soittoasentoon.
Vaikka rungossa ei ole lainkaan Fender-kaltaisia mukavuusviistoja, Newport tuntuu huomattavasti pehmeämältä kuin esimerkiksi kulmikkuudestaan tunnettu Rickenbacker 4003. Mannen suunnittelijat ovat nimittäin hyvin huomaamattomasti lisänneet bassoonsa kaarevuuta joissakin kohdissa – esimerkiksi oikean käsivarren alla runko on ohuempi kuin muualla. Tämän ansiosta Newport on huomattavasti mukavampi tuttavuus kuin edellämainittu klassikko.
****
Newport 4T:n vahvistettu soundi on erittäin hyvässä balanssissa. Atakki ja dynamiikka ovat hyvässä kunnossa, ja sointi on vapaa häiritsevistä sivuäänistä tai resonansseista.
Hyvin laadukas aktiivinen elektroniikka oli positiivinen yllätys – taajuuskorjaimet toimivat musikaalisesti, ja etuvahvistimen kohinataso on hyvin alhainen.
Yksikelainen kaulamikrofoni poimii luonnollisesti pienen annoksen ulkoisia häiriöitä mukaan, silloin kuin se on miksattu mukaan, mutta ei lainkaan ongelmallisissa määrissä. Tehokas tallahumbuckeri tekee itsestään hieman isomman numeron, muttei koskaan pääse täysin dominoimaan ketterää kaulamikrofonia.
Tässä kolme esimerkkisoundia (järjestyksessä: kaulamikki – molemmat – tallamikki):
Mannedesign Newport 4T – plektralla
Mannedesign Newport 4T – släpsoitto
Mannedesign Newport 4T – sormisoitto
Mannedesign Newport 4T on kaunis, omaperäinen ja vahvalla äänellä puhuva keskihintainen laatusoitin, joka sopii käytännössä kaikkiin musiikkityleihin yhtä hyvin.
****
Mannedesign Newport 4T
883,14 €
Maahantuoja: Nordsound
****
Plussat:
+ kaunis muotoilu
+ työnjälki
+ soitettavuus
+ soundi
+ aktiivielektroniikan laatu
Miinukset:
– testiyksilön mikrofonien navoilla hieman metallipölyä/-puruja
****
Gibson Custom Shop – Paul Kossoff Les Paul
****
Paul Kossoff was the guitar powerhouse behind Free’s earthy Blues Rock sound.
Now Gibson Custom are honouring the late guitarist with a limited replica of his famous guitar with the release of the Paul Kossoff 1959 Les Paul Standard.
The Paul Kossoff -model is available as an aged replica or in Gibson’s VOS-format.
Paul Kossoff oli kitaristina Free-yhtiön Blues Rock -soundin kulmakivi.
Gibson Custom on hiljattain esittänyt uuden Paul Kossoff 1959 Les Paul Standard -mallinsa, joka on firman kunniaosoitus nuorena kuolleelle brittikitaristille.
Paul Kossoff -mallin saa joko täydellisenä jäljitelmänä (relic) tai Gibsonin VOS-viimeistelyllä.
Pysyykö ruuvimeisseli kädessä? – ”Berka T” -projekti
Kyllä, myönnän sen: en ole mikään tosimies, kun kyse on askartelusta, puutöistä tai tee-se-itse-projekteista! Ei aina voi olla paras… 😉
Uskon kuitenkin, että lähes jokainen meistä voisi (ja ehkä pitäisikin) kokeilla oman kitaran tai basson ”rakentamista”. En puhu mistään puuaihiosta aloittamisesta, vaan siitä että kasaa oman soittimensa ostetuista osista.
On totta, ettei itse-kasattu kitara ole välttämättä ostettua massatuotannon tuotetta halvempi, mutta sellaisen projektin idea onkin siinä, että saa käsin kosketeltavaa tietoa siitä, miten sähköistettu lankkusoitin toimii. Se voi olla jopa hauskaakin…
****
Kasasin tämän kitaran – voidaan nimetä sitä ”Berka T” -malliksi – vuonna 2004. Halusin saada selvillä, millainen soitin syntyy juuri edullisista aineista.
Hankin kaikki Berka T:n osat SP-Elektroniikalta, tähtäimessä oli sellainen ”riisuttu” öljy-ja-vaha-meininki perloidipleksillä.
****
Runko on kolmesta leppäpalasta, joiden syykuviot ei ole yhteensovittu – tämä on tavallinen käytäntö edullisissa runkoissa. Rungon muotoilu on tyydyttävä ja työnjälki oli siisti myös kolojen ja kanavien osalta.
Ainoastaan hieman liian kapeaksi jäänyt kaulatasku oli pikkuisen yllättävää. Sain kuitenkin kaulaa asennettua ongelmitta suoraasti runkoon, mutta tällaiset jutut voivat tapahtua edullisilla osilla tai jos osat eivät ole peräisin samalta valmistajalta.
****
Kaula on vaahteraa, kun taas otelautaan on käytetty kauniisti kuvioitu palaa sonokeling-palisanteria.
Otelaudan radius on vintagea loivempi. Keskikokoiset nauhat on istutettu riittävän huolellisesti ainakin käyttämäni kieltenkorkeutta varten.
****
Kaulan kiinnitys taas on hyvinkin perinteinen – neljä ruuvia sekä teräksestä tehty kaulalevy.
****
Sekä talla että mikrofonit ovat peräisin Gotoh:n mallistolta: nykyaikaisessa tallassa on paksu pohjalevy sekä kuusi yksittäistä tallapalaa. Mikrofoneissa on pitkä, keraaminen tankomagneetti liimattu kelan alle, eikä vintage-tyylisesti kuusi lyhyttä alnico-magneettia.
Minun piti viilata tallamikin kansilevyä hieman kapeammaksi, koska se ei sellaisenaan sopinutkaan tallan aukon läpi. Jälleen yksi edullisista osista syntynyt pieni mutka matkassa.
****
Berka T -projekti ei ollut minun ensimmäinen kokeilu, joten kytkinnän juottaminen ei ollut mitenkään ongelmallista. Jotkut valmistajat tarjoilevat myös rakennussarjoja, joissa ei tarvita juotoskolvia, niin kuin TÄSSÄ.
Kolmiasentoinen kytkin oli yllättäen hieman liian iso rungon koloa varten. Poistin taltalla varovasti vähän puuta kolon pohjasta, ja sain lopulta kannen kiinni.
****
Nykyaikaisten virittimien asentaminen oli lastenleikkiä…
…mutta epäonnistuin pahasti kielikanavien poraamisessa ja holkkien asentamisessa.
Ensi kerralla pitäisi käyttää sapluunan sekä poraustelineen!
****
Kaikki kaikessa olen melko tyytyväinen valmiiseen Berka T:hen! Sen osat maksoivat hieman yli 300 €, mutta opin jälleen kaikenlaista tämän projektin kautta.
Kitaran soitettavuus on ihan OK, vaikka kaulaprofiili voisi mielestäni olla pyöreämpi ja hieman paksumpi. Edullisista Gotoh-mikeistä lähtee yllättävän hyvä soundi, vaikka ne ovatkin vähän vintagea – twängiä kuitenkin löytyy.
Tässä kaksi soundiesimerkkiä:
****
Muutama linkki:
****
Why not assemble one yourself? – The ”Berka T” Experiment
I can declare freely and from the bottom of my heart that I am not the most handy when it comes to DIY and using tools! You can’t win ’em all… 😉
Still, most of us could, and probably should, try their hands at ”building” their own electric solidbody guitar or bass. I use the quotation marks here, because I’m not talking about building, as in ”raw wood”, but rather about assembling an instrument from prefabricated parts.
A self-assembled guitar is almost certainly not cheaper than buying a mass-produced item. The idea behind the whole process is rather to get a true, hands-on insight into what makes an electric guitar tick. And it’s fun…
****
I assembled this guitar – let’s call her the ”Berka T” – in 2004. I specifically wanted to find out what kind of instrument you end up with using comparatively inexpensive parts.
I got all the ingredients for the Berka T from SP-Elektroniikka in Oulu (Finland), aiming for stripped Tele-with-pearloid-pickguard-look in an oil and wax finish.
****
The body is a three-piece alder affair, with the pieces’ grain not really matched, which is absolutely normal at this price level. The shaping is OK and the routings reasonably clean.
The only strange thing is that the treble facing side of the neck pocket doesn’t quite line up with the neck’s heel. I nevertheless got the neck installed correctly, but things like these can happen when buying less expensive parts.
****
The neck is maple, which I finished with wax and oil, while the fretboard is made from a nice and lively piece of sonokeling.
The ’board has a flat radius and medium-sized frets, which had been installed sufficiently well for a nice medium action.
****
The neck has been mated to the body in time-honoured fashion via four screws and a steel plate.
****
The bridge and pickups – all made by Gotoh – are decidedly non-vintage: The bridge features a thick base-plate and six separate saddles, while the singlecoil pickups are cheap units with ceramic bar magnets stuck to the bottom of their bobbins, instead of traditional alnico slug magnets.
I had to file the bridge pickup’s top plate down by a tiny little bit, because it wouldn’t fit through the bridge otherwise. Again, not untypical when using inexpensive parts.
****
This hadn’t been my first project, so I had no problems wiring and soldering the electronic components correctly. Some companies also offer pre-wired kits for the complete newcomer.
The nice three-way switch was deeper than the body channel, so I had to gouge out a little bit of wood by hand to make the assembly fit the body.
****
I had no problems installing the modern tuners…
…but made a mess of a hack job of installing the string ferrules.
Mental note: Do prepare a jig! Use a drill stand for drilling the holes next time!
****
All in all, I’m rather satisfied with my Berka T! It cost a little over 300 € to make, and I learned a few new lessons during assembly.
The guitar plays well, even though I would prefer a rounder and fatter neck profile. The cheap Gotoh-pickups sound surprisingly good – they’re a little hotter and fatter than a standard vintage-style Tele-set, but still have enough spank and quack to satisfy.
Here are two soundbites:
****
Links:
Classic Guitars, part 9: Fender Jazzmaster and Jaguar
The Fender Jazzmaster was introduced in 1958 as a conscious effort to broaden Fender’s user base and appeal.
The company’s first efforts – the now legendary Telecaster and Stratocaster models – had already proven to be successful, but were then still widely perceived as bright-sounding guitars for Country & Western, as well as early Rock ’n’ Roll. Now Leo Fender and his team were aiming for the more ”serious” guitarists of the Jazz and Easy Listening genres.
Fender kept the standard long Fender-scale (25.5″), but – for the first time – added a rosewood fingerboard. The reasons for the rosewood board were both cosmetic – it looked classier than the lacquered maple of previous models – as well for tonal reasons, with rosewood imbuing the sound with a warmer timbre. The Jazzmaster was also the company’s first guitar with an enlarged version of the Strat-headstock, which was meant to combat dead spots and wolf-tones.
The body was a brand-new design premiering the company’s patented offset waist feature, meant to improve balance, especially when playing seated.
A new, front-mounted vibrato with a softer, spongier action (meant as a direct competitor to Bigsby’s models) was also devised. The vibrato – which worked with a separate, rocking bridge – was easy to adjust from the front, and also featured a locking mechanism for disabling the system (and keeping the guitar in tune even after a string breakage).
The most important changes took place in the electronics of the Jazzmaster: The pickups were clearly Fender’s attempt at getting a Gibson P-90 -type tonality, with the wide and flat coils. The controls featured two different circuits, with the normal circuit offering a 3-way toggle switch, as well as a master volume and tone control. A slide switch on the scratchplate’s upper shoulder engaged the so-called Rhythm Circuit, which switched on only the neck pickup going through its own set of volume and tone controls (above the neck pickup).
After a first wave of enthusiasm over Fender’s new top-of-the-line guitar, the Jazzmaster’s success sadly waned. Most conservative Jazz guitarists wouldn’t touch Fender’s ”plank” with a barge pole, and still considered the sound as too bright, while the company’s usual customers were perfectly happy with their more straightforward Strats and Teles.
The biggest genuine problem with Jazzmasters lies in their singlecoil pickups, which take in a lot of extraneous hum and interference (just like P-90’s do).
Modern players also tend to complain about the vibrato system’s flimsy bridge saddles, although, in fairness, one should note that this is mostly due to our modern light string gauges. The Jazzmaster-vibrato had been designed at a time when ”light gauge” meant an 012-set with a wound g-string.
Today the Jazzmaster’s appeal lies mostly in the alternative field, and not too many name players spring to mind:
Thurston Moore and Lee Ranaldo (Sonic Youth), J Mascis (Dinosaur Jr.), as well as British songwriter Elvis Costello are the most well-known Jazzmaster players.
****
In 1962 Fender took the Jazzmaster as the basis for a brand-new model, geared towards Surf and Pop guitarists – called the Fender Jaguar.
The Jaguar was Fender’s first guitar with 22 frets, and it featured a relatively short scale of 24″ (even shorter than Gibson’s usual 24.75″). The general look stayed in place, but the Jaguar was adorned with glitzy chrome control plates.
Fender took the criticisms over the Jazzmaster-pickups to heart and designed new pickups for the Jaguar. The new units are reminiscent of Strat-pickups, but feature slightly higher coils, as well as metal shielding plates that enclose most of the pickups’ bottom and sides.
The normal/Rhythm-circuit set-up stayed in place, but the normal circuit now featured three slide switches – an on/off-switch for each pickup, plus a ”strangle” switch that cuts all bottom end from the output signal.
The Jaguar originally also came equipped with a detachable mechanical string mute, which wasn’t well-received by guitar players.
Sadly, the Jaguar’s fate followed along the Jazzmaster’s lines – after a first wave of success sales dwindled in the wake of the British Invasion.
The most famous names associated with the Fender Jaguar are Carl Wilson (The Beach Boys), Kurt Cobain (Nirvana) and Johnny Marr (The Smiths, Modest Mouse).
As with the Jazzmaster, the Jaguar has seen a resurgence of sorts over the past few years, with many new and modified versions springing up, such as the Fender Blacktop Jaguar HH.
Kitaraporno: Kramer Pacer Custom II – 1980-luvun Superstr*to
Kramer Pacer on hyvä esimerkki 1980-luvun syntyneestä Superstr*to kitaralajista, ja sillä on kaikki tyypilliset perusominaisuudet:
Stratocaster-tyylinen runko, Gibson Explorerista lainattu lätkämailan muotoinen lapa, tallahumbuckeri, sekä Floyd Rose -vibra.
VintageKramer-sivuston mukaan tämä Pacer Custom II on American-sarjan kitara vuosilta ’87 –’89.
Alun perin (1970-luvun loppupuolella) Kramer-kitaroiden erikoisuus oli alumiinista tehty kaula. 1980-luvun loppupuolella firma oli siirtynyt kuitenkin takaisin perinteisiin puukauloihin. Kaulat ja rungot ostettiin yhteistyökumppaneilta – Pacer Custom II:n tapauksessa Japanista ESP:n tehtaalta – mutta soittimet koottiin USAssa käyttäen firman omaa elektroniikkaa sekä aitoja Floyd Roseja.
Sulava runko on tässä kitarassa poppelista, kaula vaahterasta ja otelauta palisanterista.
Tässä versiossa lapa on Kramerin teräväkärkinen malli. Palkkimainen alasvedin pitää kielet tiukasti lukkosatulaa vasten.
Paksut nauhat ja loiva otelauta kuuluvat nekin Superstr*toon – silloisen sankarikitaristin työkaluun.
Kaula on rakennettu kolmesta pitkästä vaahterapalasta…
…ja se liitetty runkoon perinteisellä tavalla ruuvaamalla.
Vaikka Floikalla varustetussa kitarassa lavan virittimet käytetään ani harvoin, ovat nekin Pacer Custom II:ssa aitoa laatutavaraa saksalaisvalmistajalta Schaller. USA-Floydin kuusiokoloavaimet on hyvä pitää aina mukanaan, sillä ilman niitä kielten vaihtaminen ei onnistuu.
Custom II:ssa on kaksi yksikelaista mikrofonia sekä yksi humbucker tallan lähellä.
Säätimet toimivat kuten normi-Stratossa – master volume, kaulan tone ja keskimikrofonin tone-säädin. Minikytkimellä saadaan kolme erilaista kytkentävaihtoehtoa tallamikrofonista: perinteinen humbucker (sarjakytkentä), yksikelainen (vain tallan puoleinen kela) sekä kirkkaampi humbucker (rinnakkaiskytkentä).
Tällaisia soundeja saa vintage-Kramerista:
Kramer Pacer Custom II – puhdas
****
Tämä kitara on mukavan kevyt soitin. Kaulan profiili on silloiselle vauhtikitaralle tyypillinen hyvin laakea ”D” – mikä on minulle hieman liian ohut ja leveä – mutta tämä Pacer on loistavassa trimmissä. Kramer Pacer Custom II on vanha laatukitara – ulkonäkö voi olla hieman vanhentunut, mutta sen soitettavuus ja soundi ovat vielä täysin ajankohtaiset.
****
Kiitos Tommi Posalle, jolle tämä Kramer kuuluu!
Uutuus: Gibson Custom Kirk Hammett Flying V
Metallican kitaristi Kirk Hammett on saanut oman Gibson Customshop -mallinsa – Kirk Hammett Flying V.
Kitara on tarkka jäljitelmä Hammettin omasta vuoden 1979 Veestä, jolla on yksiosainen mahonkirunko, kolmestä pitkästä mahonkipalasta veistetty kaula, kustomoitu talla sekä EMG-humbuckerit.
Kitarasta rakennetaan ainoastaan 150 kappaletta, joista 50 on relikoituja ja Hammettin signeeramia, ja loput 100 ilman kitarasankarin allekirjoitusta.
Kova laukku ja aitoustodistus kuuluvat hintaan.
Maahantuoja: Into-Luthman
****
Kielten vaihtaminen – Floyd Rose -vibralla varustettu kitara
Kuvat: Miloš Berka
****
Kielten vaihtamiseen tarvitaan kielisatsin lisäksi terävän leikkurin, viritysmittarin ja kitarajohdon. Halpa muovikamppi nopeuttaa virityskoneiston kääntämistä.
Tärkeintä ovat kuitenkin oikeankokoiset kuusiokoloavaimet. Muista, että amerikkalaisissa Floyd Rose -vibroissa käytetään lähes aina tuumakokoja, kun taas monissa lisenssiversioissa (Schaller tai Gotoh) tarvitaan metrisiä avaimia. Älä koskaan käytä metrisiä avaimia tuumakokoisissa pulteissa (tai toisinpäin), rikot muuten pulttin ja/tai avaimen!
Metalliviivoittimella taas mitataan ennen kuin aloittaa kielten korkeus 12:n nauhan kohdalla. Mittaamisen ansiosta kitaran säätäminen soittokuntoon helpoittuu huomattavasti, silloin kun on vaihdettu kielten paksuutta.
****
Koska tuplalukittu vibrasysteemi on tarkassa balanssissa kelluva viritelmä, suosittelisin kielten vaihtaminen peräkkäin, yksi kerrallaan. Aloitan ala-E:llä ja jatkan sieltä ylöspäin.
Koko kielisatsin poistaminen aiheuttaa sen, että vibrajouset vetävät systeemin voimakkaasti runkoa vasten, ja tästä syntyvät nopeasti rumia painautumia. Tämän lisäksi tallan veitsenterät voivat silloin hypätä ulos säätöholkkien urista, ja tallan saaminen takaisin paikoilleen on vaikeampi kuin uskoisi.
Jos kuitenkin pitää poistaa kaikki kielet – esimerkiksi otelaudan puhdistamista varten – laita rungon ja vibraton väliin sopivan paksuista palaa korkkia, solukumia tai puuta ennen kuin poistat kielet. Suojaus pitää tallan oikeassa asennossa. Ei kannata tunkea suojausta kuitenkin liian syvälle, muuten hienovirittimien lehtijouset lukitusruuvien alla (katso hienovirittimien lähikuva) voivat taipua.
****
Tältä aloitetaan – lukittu satula.
Kieliparin lukkoa avataan oikeankokoisella avaimella.
Poista (ja säilytä) huolellisesti lukon ja ruuvin.
Hyvin asennetussa Floikka-satulassa kielet makaavat koko pituudellaan satulan pinnan päällä.
Joissakin edullisissa kitaroissa kielet jäävät hieman satula yläpuolella. Se ei ole iso ongelma, mutta satulan lukitseminen aiheuttaa silloin vireen nousemista.
****
Kielen pitää olla täysin löysänä.
****
Tältä Floikan talla näyttää. Kielet on lukittu omaan satulaansa pitkillä mustilla lukituspulteilla, jotka pilkistävät ulos hienoviritysruuvien alta tallan takaosasta.
Eri Floyd Rose -versioissa viritysruuvien sijainti voi olla hieman erilainen, mutta toimintaperiaate on kaikissa sama.
Avaa lukitusta käyttämällä oikeankokoista kuusiokoloavainta. Lukitusta täytyy avata vain sen verran, että vanhan kielen saa pois ja tuoreen sen tilalle.
Vanha kieli nostetaan pois satulasta.
****
Tuoreen kielen laittaminen alkaa vibratallan päästä.
Ensin täytyy leikata pois kielen ball-end-rengas (varo silmiäsi), minkä jälkeen kieli työnnetään niin syvälle tallapalaan kuin mahdollista, ja lopuksi lukitaan sitä paikoilleen lukituspultilla.
Varmista, että hienoviritysruuvit on säädetty puoleenväliin. Näin sinulla jää riittävästi pelivaraa virittämiseen.
****
Kieli työnnetään virittimen läpi…
…vedetään viritintapin ympäri…
…ja lukitaan paikoilleen vetämällä sitä rungosta poispäin.
****
Yksi käsi painaa kielen alas, kun toinen kiertää sen kireäksi. Kielen pitää kiertää tapin ympäri ylhäältä yhä alemmas.
****
Suosittelen ylijäävän palan poistamista katkaisemalla sitä lähellä viritintappia. Sen jälkeen taivutan varovaisesti kielitynkän hieman kohti lapaa. Ole varovainen, katkaistu kieli on hyvin terävä!
****
Ennen kuin lukitset satulaa, kielet täytyy venyttää. Ensin viritetään, sitten venytetään…kuuden-kahdeksannen kerran jälkeen viritys pitäisi alkaa asettua.
Pidä venymisen ajaksi kielet alaspainettua ensimmäisen tai toisen nauhan kohdalla, ettei ne hyppii ulos satulasta.
Kun viritys pitää ja talla on oikeassa asennossa – tallan pohjalevy on paralleeli rungon pinnan kanssa – voi satulaa lukita.
Jos tallan tasapaino on häiritty, esimerkiksi eripaksuisen kielensatsin takia, täytyy ennen satulan lukitsemiseta säätää vibran jousia uudelleen. Vibrakolon jousipidikkeen asentoa säädetään uusiksi haluttuun suuntaan ristipääruuvarilla.
Eteneminen pienissä erissä on suositeltava, äläkä unohda jokaisen etapin jälkeen virittää kitaraa uudelleen.
****
Viimeinen vaihe on intonaation tarkistus ja (jos on tarve) säätäminen. Intonaatiota tarkistetaan kitara sylissä soittamalla ensin avoimen kielen (tai kielen huiluääntä 12:n nauhan kohdalla) ja sen jälkeen kieli painettua alas 12:n nauhalla.
Valitettavasti intonaation säätäminen Floyd Rose -talloissa on hieman työläs homma. Kieli täyttyy löysätä taas kokonaan – siis satulalukko auki. Suoraan kielen alla, tallapalan edessä on pikkuinen kuusiokoloruuvi, joka pitää satulan paikoilleen. Avaa ruuvia ja työnnä satulan haluttuun paikkaan. Laita ruuvi kiinni, viritä uudestaan ja tarkista intonaatio uudelleen.
Jos alaspainetun kielen sävel on matalampi kuin tavoitettu sävel, tallapalaa täyttyy säättää lähemmäksi tallamikrofonia.
Jos alaspainetun kielen sävel on korkeampi kuin tavoitettu sävel, tallapalaa täyttyy säättää tallamikrofonista poispäin.
Floikassa on muuten kolme kierteellä varustettua reikkää jokaista intonaatioruuvia kohden. Jos yhdeltä paikalta säätövaraa loppuu, voi siirtää ruuvin parempaan paikkaan.
***
Kuvattu 1980-luvun Kramer Pacer Custom II oli lainassa Tommi Posalta – kiitos!
Kitarablogi.com – Finland's premier Guitar and Bass blog 
