Archive for ‘humbucker’

04/02/2015

Alexi Laiho performs ”Not My Funeral” for EMGtv

EMG-mikrofonien ja ESP-kitaroiden maahantuoja on: Musamaailma

ESP_Alexi_Greeny

09/10/2011

Tokai LC-85 Ltd Ed – parempi kuin alkuperäinen?

Ovelien vaihtokauppojen ansiosta yksi minun pojista on saanut ostettua itselleen Tokai LC-85 -kitaran.

LC-85-malli on yksi firman kalleimmasta kitaroista, joita valmistetaan Japanissa käsityöllä. Tämä Tokai on ”kunnianosoitus” kahdella humbuckerilla varustetulle Gibson Les Paul Custom -kitaralle.

Limited edition -version yksiosainen mahonkikaula on viimeistelty öljyämällä, tavallisissa malleissa se on lakattu kiiltävän mustaksi.

Eebenpuiseen otelautaan on asennettu 22 jumbo-kokoista nauhaa, sekä neliskulmaisia otemerkkejä helmiäisjäljitelmästä. Juha Lottonen on oston jälkeen hionut soittimen nauhat ja asentanut kitaralle uuden satulan luusta.

Runko on valmistettu perinteisellä tavalla: paksun mahonkisen takaosan päälle on liimattu vaahterakansi. Mustavalkoinen reunaloitus näyttää kyllä juhlavalta.

Käytetyn kitaran kultaisilla metalliosilla on asiaankuuluvat kulumanjäljät, niin kutsuttu ”patina”. Tallaksi on valittu Gotohin tune-o-matic. Mikrofonit taas ovat Tokain omia, vintage-tyylisiä PAF-Vintage Mark II -malleja.

Ja tässä kuvassa näkyy LC-85:n Gotoh-virittimiä…

Tämän kitaran soitettavuus on ensiluokkainen – kevyt ja notkea.

Tokain PAF-tyyliset mikrofonit kuulostavat isoilta ja eloisilta, ja niissä on maltillinen teho. Tästä syntyy fantastinen humbucker-soundi, jolla on oiva annos pirteyttä, kiitos vaahterakannen (jonka alkuperäinen Les Paul Custom sai vasta 1960-luvun loppumetreillä) ja eebenpuisen otelaudan.

Ainoastaan hieman jäykässä, laatikkomaisessa kytkimessä olisi mielestäni vielä pikkusen parantumisen varaa.

Aion lisätä lähipäivinä vielä esimerkkisoundeja blogille…

Tokain maahantuoja on Suomessa Musamaailma. Uusimmassa Riffi-lehdessä (6/2011) on mukana monisivuinen Tokai-liite!

05/10/2011

Tokai LC-85 Ltd Ed – Even better than the real thing?

Through some rather clever bargaining on his part, one of my sons recently got his hands on this – a Tokai LC-85.

The LC-85 is one of the top-end, Made-in-Japan-Tokais, and is their – shall we say – ”tribute” to the post-1969 Gibson Les Paul Custom.

We have a one-piece mahogany neck, which in this limited edition version is oil-finished, instead of lacquered in black.

The ebony fingerboard carries jumbo frets, as well as pearloid fret markers. Master luthier Juha Lottonen has given this guitar a fret polishing, as well as a new bone nut.

The body is made from a mahogany back and a carved maple top. Black and white binding gives the guitar a deluxe look.

As this guitar was acquired used the gold-coloured plating on the hardware shows some cool signs of wear. The bridge is a Gotoh tune-o-matic. The pickups are Tokai’s own PAF-Vintage Mark II -models.

And here’s a look at the sealed Gotoh-tuners…

This guitar plays like a dream – the feel is really effortless and fluid.

Tonally the Tokai PAF-style pickups sound great and lively, and they have a vintage style, medium output. It’s a fantastic humbucker tone with a little added sprinkle of bite, brought to the mix by the maple top and the ebony fretboard.

The only thing probably worth upgrading sometime, may be the slightly stiff, boxed three-way toggle selector.

Stay tuned for some soundbites in the near future…

01/08/2011

Epiphone-uutuudet syksylle 2011 ****** New Epiphone gear for autumn 2011

Epiphonelta on tulossa uusia malleja, joita pitäisi olla saatavilla lähiaikoina – juuri oikealla hetkellä joulutoiveitamme varten:

Epiphone will be releasing some tasty new models – just in time for your Christmas wish-lists:

****

Pete Townshend -faneille tarjotaan viimein kunnon Epiphone-versio vanhasta SG Special -kitarasta. Reunalistoitettu, liimattu kaula, kaksi P-90-mikrofonia sekä kiinteä talla – todella jeeeeees!

At last Epiphone is releasing a Pete Townshend -style SG Special with a bound fretboard, a glued-in neck, two P-90s and a wraparound bridge – Who-tastic!

****

Les Paul Ultra III on päivitetty versio Ultra kakkosesta. Ultra III:lla on vielä paremmat humbuckerit sekä USB-lähtö (NI:n Guitar Rig LE -ohjelmapaketti kuuluu hintaan).

The Les Paul Ultra III is a further improvement on the Ultra II. The Ultra III has even better humbuckers, as well as a USB-port (NI’s Guitar Rig LE is included in the package).

****

Ja puoliakustisen kitaran ystäville on tarjolla Epiphonen oma versio ES-339-mallista, jolla on ES-335:n rakenne, mutta pienemmällä kopalla klassikkoon verrattuna.

Friends of semis are treated to the Epiphone ES-339, which is basically an ES-335, only with a smaller body.

24/05/2011

Gibson Flying V – tai: kaksi vuosikymmentä etuajassa

Vuonna 1957 Ted McCartyn mitta oli täynnä. Gibsonin toimitusjohtajaa ärsyttivät ainaiset puheet firman vanhanaikaisuudesta ja tylsyydestä muiden valmistajien ja joidenkin kitaristien keskuudessa. Etenkin Fenderin tuomat uudet tuulet kitaroiden valmistuksessa ja markkinoinnissa saivat McCartya uskomaan, että Gibson tarvitsi jotain mullistavan uutta mallistossansa.

Pidettiin kokonainen sarja aivoriihi-istuntoja, jossa yritettiin löytää mahdollisimman omanlaatuisia kitaroita. Pomo itse keksi tällaiset muodot:

Kun ensimmäinen prototyyppi oli valmis, joku nauroi ”Hehee, tämä näyttää lentävältä V-kirjaimelta!”, ja siinä olikin uutukaiselle sopiva nimi.

Kun Flying V näytettiin ensimmäistä kerta NAMMissa (1958, samalla esiteltiin myös Explorer-mallin), varsin erikoinen kitara oli yksi messujen kohokohtista. Kaula ja runko veistettiin korina-puusta ja metalliosat olivat kullattuja.

Ongelma oli vain, että omintakeinen kitara oli aikansa edellä, minkä takia siitä ei tullut myyntimenestys. Alkuperäinen painos (1958–’59) jäi alle 100 kappaletta, ja myös niistä jotkut käytettiin vain mainoskylttinä joidenkin musiikkiliikeiden edessä.

Kuuskytluvun keskivaiheella musiikkimaku oli jo muuttanut sen verran raskaampaan suuntaan, että Gibson päätti yrittää uudestaan. Uusi Flying V oli mahongista, ja sillä oli perinteinen Gibson-kieltenpidin. Myös säätimet oli hieman eri järjestyksessä tässä uusintapainoksessa (katso alle).

Jimi Hendrix käytti juuri sellaista 60-luvun mallia, aina kun halusi Stratoa paksumpia soundeja.

Mutta vasta 1970-luvulla, kun Hard Rock ja Metal keksittiin, tuli Veestä muodikas lavakitara, sekä lavakarismansa että Gibson-soundinsa ansiosta.

Ja se lentää yhä vain eteenpäin; juuri tällä hetkellä Gibson tarjoaa upouuden seitsenkielisen Veen aktiivimikityksellä rankkaan riffitykseen.

Myös uudesta, laajennetusta Melody Maker -sarjasta löytyy Flying V – Flying V Melody Maker – jolla on mahonkikaula, vaahterarunko, tallahumbucker omalla volume-säätimellä sekä yksinkertainen wraparound-talla – that’s it.

Flying V:n ainoa huono ominaisuus on, ettei mallia voi soittaa istuen. Toisaalta, kukahan moshaa istuen?

😉

12/05/2011

The Gibson Flying V, or: Two Decades Ahead Of Its Time

In 1957 Gibson’s then president, Ted McCarty, grew tired of the company being slagged off as ”boring old farts” by some of its competitors. Especially the fresh touch brought to guitar-making (and marketing) by young upstarts Fender, made McCarty determined that something had to be done to put the ”stuffy” image behind them.

They held a series of brain-storming sessions with a view to coming up with the most outrageous designs imaginable. Ted McCarty himself came up with this:

When the first prototype was built somebody said (laughing, no doubt): ”Hey, this thing looks like a flying Vee!”, and the name stuck.

When the Flying V was first shown at the Winter NAMM show in 1958 – along with its sister model the Explorer – it sure was the show-stopper McCarty had hoped for, with its radical shape, korina neck and body and gold parts.

The problem was the model was way ahead of its time, and didn’t really sell well in its original form. Less than 100 Flying V’s were shipped to dealers during 1958-9, with some ending up as shop signs (!) to draw in customers.

In the mid-60s times had changed, though, and heavier music was becoming en vogue, so Gibson decided to reissue the Flying V, albeit with a standard stop-tailpiece, a different control layout and the company’s customary mahogany used for the body and neck.

It was this version that Jimi Hendrix used whenever he needed a fatter sound than his Stratocaster could provide him with.

But it was really only with the advent of Hard Rock and Metal in the 1970s that the Vee really took off as a fashionable guitar, as it offered both cool looks and fat Gibson-tone in the right proportions.

Since then the Flying V has never really left us; right now, for example, Gibson are offering an EMG-equipped, active 7-string version for ultra-brutal riffing.

And brand-new is a budget version of the Vee, called the Flying V Melody Maker, which gives you the essence of what the Vee’s about in a nutshell: a mahogany neck glued to a maple body, one powerful humbucker, a single volume control and a simple wraparound bridge topping it all off – that’s it.

The Flying V only has one single drawback – you can’t play the model sitting down. But then again, headbanging doesn’t really work sitting down…

😉

30/01/2011

Klassikkokitarat, osa 5: Gibson ES-335

Vuonna 1958 ilmestynyt ES-335 on yksi Gibsonin suurimmista myyntimenestyksistä ja firman toiseksi pisin yhtäjaksoisesti tuotannossa oleva sähkökitara (ES-175 jazzkitara on tullut ulos 1949).

Silloinen Gibsonin pomo Ted McCarty on sanonut useissa haastatteluissa, että ES-335 oli hänen mielestään hänen paras saavutus – sekä ergonomialtaan että soundiltaan.

ES-335:n ohut runko on valmistettu muotoon prässätystä vaahteravanerista. Vaikka kitaran ulkonäkö muistuttaa perinteistä jazzkitaraa, on malli kuitenkin lankkukitaran ja onttokoppaisen jazzmallin välimaastossa.

Puoliakustisen kitaran rungossa on nimittäin sustainea pidentävä, ja feedbackin ulinalta suojava keskipalkki, joka kulkee koko matkan kaulalta toiselle hihnatapille.

Keskipalkki mahdollistaa myös Gibson-lankkukitaroista tutun palkkimaisen kieltenpitimen käyttöä, mikä lisää hieman soinnin kiinteyttä.

Ontot sivuosat taas tuovat ES-335-tyyliseen kitaraan avoimemman keskialueen ja pyöreämmän atakin, jos vertaa vaikkapa Les Pauliin.

Verraten ison koppansa ansiosta perinteinen puoliakustinen ei ole ehkä sopivin valinta pienikokoiselle aloittelijalle (alle 160 cm), mutta muille suhteellisen kevyt ja hyvin balansoiva ergonominen malli sopii hyvin.

Gibsonin tytäryhtiö Epiphone on jo 1960-luvulla teyhnyt omia variaatioita ES-335 teemasta – esimerkiksi alkuperäismallia prameampi Sheraton (vaalea kitara tässä jutussa) tai pikkuhumbuckerilla varustettu Riviera, jolla on hieman kirkkaampi soundi.

Yllättävän edullinen Epiphone Dot Studio -malli taas on uudempaa tuotantoa, ja se tarjoaa ES-335:n konseptin sopivasti pelkistetyssä muodossa. Runko on tässä mahonkivanerista, ja kolmiasentoisen kytkimen lisäksi on tarjolla ainoastaan master volume ja master tone -säätimet.

____________________________________________________________

Itsekin pidän suuresti puoliakustisista kitaroista.

Tässä yksi kuva minun Epiphone Casinosta ja minun japanilaisesta Kasuga ES-335 -kopiosta (valmistettu joskus 70/80-luvun taitteessa):

Niiden soundeja voi kuunnella tässä.

Save

29/01/2011

Classic Guitars, part 4: Gibson SG

At the moment the Gibson SG is extremely popular – the trendiest model on the block.

Unbelievable as it may seem with hindsight, the SG was designed in 1961 as the Les Paul’s replacement. Ted McCarty and his team were eager to come out with a sexier, lighter and more practical electric guitar, in place of the then somewhat unpopular Les Paul.

Les Paul himself wasn’t overly enthusiastic about the new model, so he decided not to renew his endorsement deal in 1963. From that moment on the ”new and improved Les Paul Standard” became the Gibson SG Standard (SG = solid guitar). By the way, Gibson brought back the original Les Paul in 1969.

The main new feature of the SG was its sleek and curvy body, crafted entirely from mahogany. The glued neck joint was moved so that all of the guitar’s frets were easy to access.

Due to the new neck joint the front humbucker had to be moved a little towards the bridge for added stability, which in turn slightly thins out the pickup’s sound.

The SG’s thin and light body results in a fresher, more resonant and transparent tone, when compared to a Les Paul.

Thanks to its thin body, light weight and (normally) fixed bridge the SG is a fine choice for a first guitar. Only its very slight tendency towards neck heaviness can sometimes mar the nigh-on perfect picture.

As with all Gibson models, I’d advise anybody to purchase a quality gig bag or case with an SG-style guitar, to protect it against neck or headstock breakage.

Gibson’s Faded-series offers amazing value for money. These USA-made models offer less bling by doing away with the fingerboard binding, the large crown inlays and the regular gloss finish. But apart from the more modest visuals, the Faded-instruments are thoroughbred Gibsons.