Review: Tokai TTE-55

****

Tokai TTE-55 – beauty shot

Tokai’s TTE-55 is the company’s newest made-in-Japan Tele-type guitar. The TTE-55 isn’t meant to be a dead-on copy of a Tele from a certain period, but rather something like a Tokai ”best-of-vintage-T” model.

****

Tokai TTE-55 – full front

You can get the Tokai TTE-55 (current price in Finland: 848 €) with either a one-piece maple neck – as on our White Blonde review sample – or equipped with a rosewood ’board.

The finish of the hardware is dependent on the body’s colour – in our case here the Tokai sports gold coloured hardware, which embues this Tele with a good dose of Mary Kaye -style panache.

Tokai TTE-55 – full back

The 1950s-type neck is screwed to a Sixties-type, bound alder body.

Tokai TTE-55 – headstock

The fine Kluson-copies have one major advantage over more recent designs: The nifty safety posts prevent any sharp string ends from sticking out.

The neck’s silky-smooth satin finish is a much more modern feature, as are the 21 jumbo-sized frets. Top marks to Tokai for the quality of their fretwork!

Tokai TTE-55 – tuners

Timeless beauty – this is a sight I never tire of…

Tokai TTE-55 – bridge

Not all vintage Tele-bridges are the same – the originals went through several different incarnations between the Fifties and now, especially when it comes to the material chosen for the bridge saddles. Tokai’s TTE-55 sports brass saddles, which is the favourite choice for juicy tone among vintage-anoraks.

Tokai TTE-55 – pickups

You can’t get more classic than a Tele-type guitar’s pickup combination: The neck pickup is a narrow unit with its own shielding metal cover, while the chunkier bridge pickup hangs suspended from the bridge plate.

Tokai TTE-55 – controls

In 1967 the Tele’s switching was changed to the now-classic format of a three-way blade switch for neck/both/bridge-selection, coupled with a master volume and a master tone control.

Tokai TTE-55 – switch and pots

There’s plenty of quality on offer on the inside, too, with a VLX-switch and two GF-potentiometers keeping everything ship-shaped.

Vintage-freaks will dig the cloth-covered pickup leads.

****

Tokai TTE-55 – beauty shot 2

Our test sample is of medium weight – not the lightest Tele ever, but still really comfortable.

The Tokai TTE-55’s neck profile is right down my alley, being a well rounded and full ”D”. There’s enough girth to support your left hand nicely, but not so much as to make the neck feel too fat or hard to play .

The neck’s contemporary finish and the modern fret size result in a very bend-friendly guitar with a great action (E: 1,9 mm/e: 1,7 mm).

There’s always a bit of compromise to deal with, when it comes to a Tele-type guitar’s intonation, due to the shared bridge saddles. But this hasn’t prevented this guitar type to become a true classic – the compromises one can deal with easily.

It’s build like a Tele, it looks like a Tele, and, yes, the Tokai TTE-55 also sounds like a Tele. The neck pickup’s tone is well rounded, with a charming amount of wood to its voice. Put the switch in the middle position, and you’ll be funking with Prince. And the bridge pickup on its own is bang on the money for all your Country-, Rockabilly- and Blues-needs.

Tokai’s TTE-55 is a great choice for virtually any musical genre, with the exception of Hard Rock and Metal.

In light of this review, I can only conclude that the Tokai TTE-55 is a top quality instrument, which offers a whole lot of Tele-goodness at a very moderate price.

Tokai TTE-55 – back beauty

****

Tokai TTE-55

848 €

Finnish distributor: Musamaailma

****

Pros: 

+ value-for-money

+ workmanship

+ component quality

+ neck profile

+ sound

Cons:

– the traditional Tele-compromise when it comes to exact intonation

Akustinen lap steel -kitara on mielenkiintoinen haaste

****

Jos oma kitaransoitto tuntuu polkevan paikallaan, on usein hyvä idea laajentaa omaa horisonttia – joko kokeilemalla itselleen uutta genreä tai perehtymällä uuden kielisoittimen saloihin. Astumalla ulos tutuista kuvioista voi helposti löytää uusia lähestymistapoja ja tuoreita ideoita omaan soittoon.

Minua alkoi jonkin aikaa sitten kiinnostaa lap steel -kitaroiden soittaminen, ja jostain syystä niiden soundin kannalta etenkin Weissenborn-tyylisiä, akustisia lajin edustajia.

Noin sata vuotta sitten saksalaissyntyinen, kalifornialainen soitinrakentaja Herman Weissenborn keksi keinon, kuinka saadaan akustisesta Havaji-kitarasta enemmän volyymiä irti: Weissenborn jatkoi yksinkertaisesti soittimen kaikukoppaa otelaudan alla satulaan asti. Kun kerran lap steeleissä kaula makaa soittajan sylissä, voi käyttää sitä tällä tavalla hyväksi.

Weissenbornin soittimet jäivät silloin valitettavasti melko nopeasti resonaattori- (Dobro, jne.) ja sähkökitaroiden jalkoihin, mutta viime aikoina niiden omaperäinen soundi on saanut kokea jonkinsorttisen renessanssin, etenkin Ben Harperin ja Xavier Ruddin ansiosta.

Uuden suosion ansiosta saa nykyään myös edullisia Weissenborn-kopioita monelta pieneltä yritykseltä. Nykykäytännön mukaisesti nämä soittimet rakennetaan Kiinassa maahantuojien toiveiden mukaan, jotka sitten brändäävät kitarat omilla logoillaan.

On toki olemassa myös juuri Weissenborn-tyylisiin kitaroihin erikoistuneita kitararakentajia, joilta saa hyvin laadukkaita versioita aiheesta. Googlaamalla selviää (”Weissenborn guitar”).

Koska Weissenborn-tyylisille soittimille ei tietääkseni tällä hetkellä ole suomalaista maahantuojaa, löysin itselleni tätä juttua varten yhteistyökumppanin Saksasta: Bediaz Music on pieni, lap steel -kitaroihin erikoistunut liike, jolta saa vintage- ja boutique-kitaroiden lisäksi myös omia, Kiinassa valmistettuja Bediaz-soittimia.

****

Bediaz Weissenborn – full front

Testissä käynyt Bediaz Black Gloss on firman edullisin malli (289 €).

Tämä kitara on kitaranmuotoinen Weissenborn-kopio, mutta on olemassa myös ns. Teardrop-malleja, jotka muistuttavat muodoltaan hyvin paljon irlantilaisia mandoliineja. Lisäksi on saatavilla myös erikoissyviä tai –leveitä vaihtoehtoja.

Bediaz Weissenborn – back angle

Niin kuin kaikissa tämän hintaluokan Weissenborn-soittimissa, myös tässä Bediaz-mallissa kitaran isokokoinen kaikukoppa on rakennettu täysin vanerista. Tässä tapauksessa käytetään kauttaaltaan mahonkia.

Ainoa puuosa, joka näissä soittimissa ei ole ontto, on kitaran viritinlapa, joka on liimattu ”kaulaan” kiinni suurin piirtein ensimmäisen ”nauhan” kohdalla.

Bediaz Weissenborn – neck

Edullinen ei kuitenkaan tarkoita halpaa tai rumaa: Bediaz-kitara on suurilta osin erittäin siististi rakennettu ja viimeistelty soitin, jolla on kauniisti kiiltävää musta lakkaus, sekä tyylikkäät reunalistat vaahterasta.

Nauhamerkit näyttävät nekin olevan vaahterasta. Niiden joukosta löytyy pari hieman epäsiistiä tapausta, mutta siitä on lap steel kitaroissa ainoastaan lievää kosmeettista haittaa, eikä sellainen ole tässä hintaluokassa kovinkaan epätavallista.

Bediaz Weissenborn – headstock

Myös testisoittimen logo on jäänyt hieman epäsiistiksi, mutta se ei varmastikaan haittaa soittamista.

Bediazin korkea satula on aitoa naudanluuta.

Bediaz Weissenborn – tuners

Nykyaikaisten virittimien ansiosta kitaran virittäminen on helppoa.

Bediaz Weissenborn – soundhole

Kaikuaukon rosettina toimivat yksinkertaisen tyylikkäät valkoiset renkaat.

Bediaz Weissenborn – interior

Bediaz-kitaran sisäinenkin siisteys ja työnjälki ovat nekin hintaluokkaan nähden hyvällä tasolla.

Bediaz Weissenborn – bridge

Weissenborn-talla on tavallisen teräskielisen selvästi korkeampi sisar. Tässä Bediaz-soittimessa se on kahdesta päällekkäisestä palisanteripalasta veistetty malli.

****

Tällaiselta Weissenborn voi kuulosta parhaissa tapauksissa:

****

Lap steel -kitaran soittaminen avaa ovet ihan uuteen soittokokemukseen ja lähestymistapaan.

Tietyllä tavalla lap steel -maailma on tavallista kitaraa rajoitetumpi, koska ollaan koko ajan sidottuna soittimelle valittuun viritykseen, eikä steel-rauta anna kovinkaan helppoja keinoja rikkoa virityksen rajoja. Jos ollaan esimerkiksi avoimessa duurivirityksessaä, mollisoinnun aikaan saaminen toimii joko mykistämällä tai käyttämällä rinnakkaista duurisointua käyttämällä (esim. Em –> G).

Toisaalta tonebar-raudalla saa myös ihan uutta vapautta käyttää mikrotonaalisia askelmia tavallisten duuri- ja molliasteikoiden ulkopuolella. Juuri tämän ansiosta akustiset lap steel -kitarat ovat saavuttaneet uuden suosionsa Bluesissa ja maailmanmusiikin genressä.

Vaativinta lap steelin soittamisessa onkin juuri sen tasan oikean sävelkorkeuden löytäminen – puhtaan soiton saavuttamiseen menee rutkasti aikaa. Minäkin olen vasta matkalla sinne…

😉

Bediaz Weissenborn – beauty shot

Koska Weissenborn-tyylisillä soittimilla ei ole kiinteää kaulaa, ne eivät kestä korkeiden avoimien virityksien kieltenvetoa (ainakaan tavallisella kielisatsilla). Parhaiten sopivat aluksi varmasti sellaiset viritykset kuin avoin-D (D-A-D-f#-a-d), avoin-C (C-G-C-e-g-c), avoin-G (D-G-D-g-h-d) tai Dadgad. Oikeat lap steel -ketut käyttävät toki eri biiseihin erilaisia virityksiä, ja kirjoittavat usein biisejä myös ihan omien viritysten varassa.

Löydät lisätietoa soitintyypistä, sen historiasta ja eri virityksistä esimerkiksi TÄSTÄ tai googlaamalla.

Bediaz Black Gloss -kitaralla on hyvin raikas ääni pienellä keskialueen korostuksella. Matalakoppaiseksi akustiseksi tällä Weissenborn-kopiolla on yllättävän iso soundi.

Tonebars

Lap steel -kitaran lopulliseen sointiin vaikuttaa melko paljon myös millainen tonebar on käytössä. Ensikokeiluissa yritin soittaa perinteisellä putkilomaisella raudalla, mutta minulla oli vaikeuksia pitää sitä kädessä. Hankin sitten Shubbin SP-1 raudan, jolla soittamiseni onnistuu paljon paremmin, koska saan pidettyä sen tukevasti kädessä. Jotkut soittajat pitävät kuitenkin myös kevyemmistä keraamisista tonebareista.

Bediaz Weissenborn – back beauty

Vaikka itsestäni ei ehkä koskaan tule loistavaa lap steel -kitaristia, on minun mielestä Weissenborn-kopion soittaminen kuitenkin erittäin hauska ja mieltä avartava kokemus. Edullisella Bediaz-kitaralla pääsee vaivattomasti kokeilemaan uutta soitintyyppiä – kitara on nätti ja se soi hyvin. Ja jos uusi soittoharrastus vie mennessään, voi aina myöhemmin investoida vielä parempaan malliin.

****

Äänitin kaksi soundiesimerkkiä pelkästään Bediaz-kitaralla:

Bediazin Weissenborn-kopio ehti myös jo mukaan yhteen biisidemoon:

****

Suuri kiitos Bediaz Musicille avustuksesta tämän jutun toteuttamisessa!

Testipenkissä: Roland Cube Lite

****

cube_lite_front_gal

Upouusi Roland Cube Lite (155 €) on Cube-perheen nuorin jäsen, ja suositun Micro Cube -harjoitusvahvistimen pikkuveli.

Muista Roland Cubeista poiketen Cube Lite ei ole neliön muotoinen, vaan tyylikäs stereofoninen (2.1) harjoitusvahvistin muistuttaa ulkonäöltään enemmän firman akustiselle kitaralle tarkoitettuja komboja. Erittäin kompaktiin laitteeseen ei mahtunut paristolokeroa subwooferin takia – Cube Lite toimii ainoastaan pakettiin kuuluvalla virtalähteellä.

cube_lite_top_gal

Cube Liten vahvistintarjonta on supistettu kolmeen laadukkaaseen COSM-mallinnukseen, joiden nimet ovat JC Clean, Crunch ja Extreme. Drive- ja Volume-säätimien lisäksi on tarjolla erilliset nupit bassotaajuuksille ja diskantille.

Pikkuvahvistimen efektiosastolta saa joko chorusta tai kaikua.

cube_lite_back_gal

Rolandin kaikki liittimet löytyvät takapaneelista: tavallisen kitaratulon ja minikokoisen kuulokelähdön väliin on sijoitettu i-Cube Link -niminen tulo omalla volume-säätimellä.

i-Cube Linkin ansiosta Roland Cube Lite pystyy kommunikoimaan suoraan iPhonen, iPadin tai iPod Touchin kanssa. Vahvistin voi silloin toimia suoraan puhelimen/tabletin äänikorttina – siihen tarvitaan ainoastaan paketista löytyvää johtoa.

Rolandin ilmainen Cube Jam -app tekee iPhonesta/iPadista ja Cube Litesta i-Cube-tulon kautta kätevän ja helppokäyttöisen harjoituskeskuksen.

Tavallisella stereojohdolla pystyy käyttämään kombon i-Link-tuloa myös perinteisena stereotulona muiden mp3- tai cd-soittimien kanssa.

****

cube_lite_angle_gal

Roland Cube Lite on hyvin kompakti ja kevyt laite. Sen muovikotelo ei ole ehkä yhtä kestävän oloinen kuin esimerkiksi Micro Cube, sen sijaan sopii Cube Liten kauniimpi ulkokuori huomattavasti paremmin yhteen Applen i-laitteiden kanssa.

Pikkukombosta lähtee uskomattoman täyteläinen ääni, kiitos 2.1-järjestelmän subwooferin. Cube Liten äänen laatu on samalla tasolla hyvien mikrokokoisten hifi-laitteiden kanssa, paitsi ehkä hieman stereokuvan leveydessä, joka on tässä vähän suppeampi hyvin lähellä toisiaan olevien kaiuttimien takia.

Cube Liten kolme COSM-kanavaa kattavat käytännössä kitarasoundien koko spektrin suvereenisti. Kukaan ei varmasti jätä keikkatilanteessa isoa laatuvahvistitaan kotiin Cube Liten takia, mutta tällaisen pienen kotivahvistimen puitteissa soundit toimivat loistavasti treenaamiseen tai kevyeen demoiluun. Efektiosastossa olisin mielellään nähnyt choruksen ja kaiun lisäksi vielä ehkä jonkin delayn – mutta kaikkea ei voi aina saada.

cube_jam_iphone_gal

Jo yksinään pikku-Roland on oikein kiva harjoituskaveri, mutta mainio Cube Jam -sovellus antaa touhuun roimasti lisää käteviä toimintoja.

Cube Jamissa voi käyttää iPhonen tai iPadin koko musiikkikirjastoa taustanauhana harjoitteluun (paitsi kopiosuojattuja tiedostoja). Taustan nopeutta voi säätää, samoin sen sävelkorkeutta, ja A/B-napilla pystyy looppaamaan halutun kohdan biisissä. Center Cancel -toiminnolla taas voi monesta kappaleesta poistaa laulun tai soolokitaran lennossa.

Oma lempiominaisuuteni on kuitenkin Cube Jam -appin äänitys ja miksaus, jolla voi tallentaa omaa soittoa. Sovellus pitää jokaista ottoa taustabiisin kansiossa. Lopuksi voi valita parhaan ottoksen, sekä säätää kitarasignaalin tasoa ja master-tasoa sopiviksi. Tämän jälkeen saa painamalla Mixdown-nappia valmiin miksauksen uutena Wav-tiedostona (44,1 kHz/16 Bit) puhelimen (tai tabletin) muistiin.

Myös päällesoitto on mahdollista: kun asettaa juuri miksatun kappaleen uudeksi taustabiisiksi, voi tämän päälle äänittää uuden kitaraosuuden. Ainoa miinuspuoli tässä touhussa on, että kitararaita on säädetty kiinteäksi stereokuvan keskelle, koska Cube Jam on tarkoitettu pääsääntöisesti kitaraharjoitteluun, eikä ping-pong-äänitykseen.

Äänitin tätä juttua varten ensin iMacilla Garagebandissa Blues-taustan, jonka vein sen jälkeen iPadille. Äänitin sitten kitaraosuuden soittamalla Epiphone Casino -kitaraani Roland Cube Lite -kombon läpi (Crunch-kanava kaiulla) Cube Jam -ohjelmaan, jossa biisi on lopuksi myös miksattu. Tältä se kuulostaa:

Martin’s Cube Jam Blues

Crunch + Reverb + Epiphone Casino

****

Tässä ovat vielä Zoom H1:llä äänitetyt esimerkit kombon JC Clean- ja Extreme-vaihtoehdoista:

JC Clean + Chorus + Fender Stratocaster

Extreme + Fender Stratocaster

cube_lite_table_gal

Mielestäni Roland Cube Lite on erittäin kätevä harjoituskumppani, jonka hankinta kannattaa etenkin silloin, kun on jo käytössä Cube Jam -sovelluksen kanssa yhteensopiva Apple iLaite.

****

Roland Cube Lite

155 €

Maahantuoja: Roland

****

Plussat:

+ COSM-vahvistinmallinnukset

+ 2.1-stereojärjestelmä

+ ulkoinen äänikortti iPhonelle/iPadille

+ pienikokoinen

+ Cube Jam -sovellus

Miinukset:

– ei toimi paristoilla

Testipenkissä: Tokai TTE-55

****

Tokai TTE-55 – beauty shot

Japanissa valmistettu Tokai TTE-55 on firman uusin Tele-tyylinen kitara. TTE-55 ei ole yhden tietyn Tele-aikakauden jäljitelmä, vaan Tokain tyylikäs ”Best of” -ratkaisu.

****

Tokai TTE-55 – full front

Tokai TTE-55 (848 €) on saatavilla joko yksiosaisella vaahterakaulalla – niin kuin White Blonde -värinen testiyksilö – tai palisanteriotelaudalla.

Rungon väristä riippuu myös metalliosien väri – tässä tapauksessa kaikki metalliosat ovat kullanväriset, mikä antaa soittimelle varsin juhlallisen ulkonäön.

Tokai TTE-55 – full back

1950-luvun tyylinen vaahterakaula on kiinnitetty vankalla ruuviliitoksella 1960-luvun tyyliseen, reunalistoitettuun leppärunkoon.

Tokai TTE-55 – headstock

Laadukkaiden Kluson-kopioden suuri etu on, että terävät kieltenpäät on upotettu turvallisesti viritystapeihin.

Mattaviimeisteltyyn kaulaan on asennettu 21 jumbo-kokoista nauhaa. Erittäin siisti nauhatyö saa täydet pisteet!

Tokai TTE-55 – tuners

Ajatonta kauneutta on aina kaunista katsella…

Tokai TTE-55 – bridge

Vintage-tyylisestä Tele-tallasta on olemassa muutamia eri versioita, mikä tulee tallapalojen materiaaliin. Tokai käyttää TTE-55-mallissaan Tele-fanien keskuudessa suosituinta vaihtoehtoa messinkitallapaloilla.

Tokai TTE-55 – pickups

Mikrofonivarustus on sekin jo pitkään ollut klassikko: kaulan lähelle on sijoitettu melko kapea, metallikuorella varustettu mikrofoni, kun taas leveämpi tallamikrofoni on kiinnitetty suoraan tallan pohjalevyyn.

Tokai TTE-55 – controls

Vuoden 1967:n kytkentä on Tele-tyylisissä kitaroissa se kultastandardi – kolmiasentoinen kytkin, sekä master volume ja master tone.

Tokai TTE-55 – switch and pots

Pölysuojattu VLX-kytkin ja laadukkaat GF-potentiometrit takaavat, että Tokain huoltoväleistä tulee tosi pitkät.

Vintage-fanit taas iloitsevat mikkijohtojen kangaseristyksistä.

****

Tokai TTE-55 – beauty shot 2

Testisoitin kuuluu painonsa suhteen mukavaan keskikastiin – se ei ole raskas kitara, muttei myöskään erityisen kevyt.

Tokai TTE-55:n kaulaprofiili on suoraan minun henkilökohtaiselta suosikkiosastolta – se on pyöreä ja täyteläinen D-profiili. Kaulassa on juuri sillä oikealla tavalla paksuutta, joka tukee sopivasti vasenta kättä, olematta kuitenkaan liian paksu tai raskas soittaa.

Nykypäiväiset paksut nauhat, sekä kaulan satiinipintainen viimeistely, tekevät hyvin säädetyn (E: 1,9 mm/e: 1,7 mm) kitaran soittamisesta helppoa. Etenkin venytykset onnistuvat huomattavasti paremmin kuin pienillä vintage-tyylisillä nauhoilla.

Tele-tyylisen kitaran intonaatiossa on aina tietynlainen kompromissi, kun tallassa on ainoastaan kolme tallapalaa, mutta tämä ei estänyt, että tästä kitaratyypistä tuli klassikko. Kompromissin kanssa voi hyvinkin elää.

Se on rakennettu kuin Tele, se näyttää Teleltä, ja, kyllä, Tokai TTE-55 myös kuulostaa Teleltä. Kaulamikrofonin soundi on herkullisen pyöreä, mutta samalla myös notkea. Kytkimen keskiasennosta taas saa selville, mista Prince sai aikoinaan oman Funkynsä. Ja tallamikrofonin twang on herkkua Countryn, Rockabillyn ja Bluesin ystäville.

Tokai TTE-55 sopii loistavasti lähes kaikkiin musiikkityyleihin – ainoastaan Metal-osastolle en suosittelisi tätä vintage-tyylistä mallia.

Tokai TTE-55 – puhdas

Tokai TTE-55 – säröllä

Tämän testin perusteella voin vain todeta, että Tokai TTE-55 on hyvin laadukas ja perinnetietoinen Tele-tyylinen kitara erittäin kohtuulliseen hintaan.

Tokai TTE-55 – back beauty

****

Tokai TTE-55

848 €

Maahantuoja: Musamaailma

****

Plussat: 

+ hinta-laatu-suhde

+ työnjälki

+ osien laatu

+ kaulaprofiili

+ soundi

Miinukset:

– perinteinen Tele-kompromissi soundin ja intonaation välillä

Testipenkissä: Tokai AJG-88

****

Tokai AJG-88 – body angle

Etsitkö mielenkiintoista vaihtoehtoa ainaisille Stratocaster- ja Les Paul -johdannaisille? Ratkaisu pulmaasi voisi hyvinkin olla Tokai AJG-88 – firman valmiiksi modattu kunnianosoitus Fender Jazzmasterille.

****

Tokai AJG-88 – full front

Tokai AJG-88 (1.099 €) on pitkällä mensuurilla varustettu ruuvikaulainen sähkökitara.

Tokai AJG-88 – full back

Soitin on rakennettu vaahterakaulasta, sekä sulavanlinjaisesta, kolmesta vierekkäisestä palasta kootusta rungosta.

Sekä kaulaa että runkoa on viimeistelty vintage-tyylisesti kiiltävällä lakalla: kaulaan käytetään kirkaslakkaa, kun taas runko on saanut ylleen erittäin kauniin kolmivärisen liukuvärityksen.

Tokai AJG-88 – headstock

Yksi selvä parannus esikuvaansa nähden on Tokain nykyaikainen kaularauta, jota voi mukavasti säätää suoraan lavan puolelta.

Tokai AJG-88 – tuners

AJG-88 on varustettu Gotohin laatuosilla – virittimet ovat nykyaikaisia suljettuja malleja.

Tokai AJG-88 – fretboard

Palisanteriotelautaan on asennettu 22 medium jumbo -nauhaa. Tokain nauhatyö on ensiluokkaista.

Tokai AJG-88 – neck joint

AJG-88:ssa on käytössä perinteinen ruuviliitos, joka on toteutettu japanilaisella tarkkuudella.

Tokai AJG-88 – body beauty

Tähän asti Tokai AJG-88 olisi voinut kuvailla suoraksi Jazzmaster-kopioksi, mutta soittimen elektroniikka, mikrofonivarustus, sekä tallaratkaisu tekevät selväksi, että testikitara menee paljon nykyaikaisempaan suuntaan.

Tokai AJG-88 – bridge + tailpiece

Alkuperäisessä Jazzmasterissa on edestä asennettu vibrato sekä keinuva talla, joka toimii oikeastaan vain vintage-tyylisellä kielisatsilla (012 tai isompi) tyydyttävästi. Nykysetillä Jazzmaster-tallan tallapalat usein liikkuvat ja sirisevät, kielet tahtovat hypätä ulos uristaan, ja seurauksena sustain kärsii.

Tokai AJG-88 -kitaralla sellaiset ongelmat eivät pääse edes syntymään, koska soitin on varustettu vankalla Gotoh-tallalla ja -kieltenpitimellä. Viritys pitää ja sustainea riittää tämän ansiosta, riippumatta musiikkigenrestä tai soittotyylistä. Gotohin laadukas parivaljakko kestää mukisematta myös matalat Metal-viritykset.

Tokai AJG-88 – pickups

Jazzmasterilla oli P90-tyylisiä, häiriöherkkiä mikrofoneja, ja sen Jaguar-sisarmallilla parannettuja kapeita yksikelaisia. Molemmissa malleissa oli monimutkainen kytkentä erillisine säädinosastoineen vain kaulamikrofonille.

Epäsuosittujen alkuperäisten ratkaisujen sijaan, Tokai tarjoaa kaksi aitoa Seymour Duncan -humbuckeria – kaulassa Jazz-malli (SH-2N) ja tallan vieressä vintagea tuhdimpaa Jeff Beck -mikrofoni (SH-4).

Tokai AJG-88 – controls

Elektroniikka on virtaviivaistettu niin, että AJG-88:ssä on tarjolla kolmiasentoinen vipukytkin, sekä master volume ja tone -säätimet.

****

Tokai AJG-88 – full front angle

Jos et ole koskaan kokeillut Jazzmaster-tyylistä kitaraa, voin vain suositella Tokai AJG-88:n kokeilemista. Isokokoisen rungon ja erilaisen geometriansa ansiosta soittokokemus on positiivisella tavalla hieman erilainen. Virtaviivaista, 1950-luvun autoista vaikutteita saanutta soitinta on joka tapauksessa erittäin mukava soittaa sekä istuen että seisten.

Kaulaprofiiliksi on valittu mukava, vintage-tyylinen ja keskipaksu ”D”. Erinomaisen nauhatyön ansiosta kielet on voitu säätää erittäin matalaksi (matala E: 1,6 mm, korkea e: 1,0 mm), ilman että kielet rämisisivät häiritsevästi akustisessa soitossa.

Tokai AJG-88:n akustinen ääni on avoin, ja sillä on tiukka bassorekisteri, sekä hyvin viehättävä, hieman ontto keskirekisteri.

Puhtaaseen vahvstinkanavaan soitettuna saa Tokain kaulamikrofonilta kauniita täyteläisiä soundeja, joissa on kuitenkin myös riittävästi diskantin tuomaa hohtoa. Kuten monissa kahdella kaksikelaisilla varustetuissa kitaroissa, myös AJG-88:ssa vipukytkimen keskiasennosta saa soittimen parhaita puhtaita. Keskiasennossa sointi on avoin, ja sillä on kauniisti selkeyttä lisäävää atakkia. Vintagea hieman vahvempi tallahumbuckeri tarjoaa tehonsa lisäksi myös selvästi tiheämpää keskirekisteriä – enemmän kuin käyttökelpoinen clean-soundi, siis, vaikka se ei tarjoakaan F-tyylistä twängiä tai purevuutta.

Tokai AJG-88 – puhdas

Tämä Tokai todella tykkää säröstä, ja soittimen humbuckerit tarjoavat erittäin maukkaita Blues-, Rock- ja Metal-soundeja. Tällaista voimaa ja sustainea on tavallisesti turha hakea perinne-Jazzmasterista, mutta AJG-88 on heti valmis kovaan menoon.

Tokai AJG-88 – säröllä

Tokai AJG-88 on todella hieno laatukitara Japanista. Se on mielestäni erittäin toimiva sekoitus Fender-tyylisestä ulkonäöstä (ja soitettavuudesta) ja Gibson-tyylisestä soundista, ja se tarjoaa roimasti vastinetta rahelle.

****

Tokai AJG-88

1.099 €

Maahantuoja: Musamaailma

****

Plussat:

+ japanilainen laatusoitin

+ hinta

+ työnjälki

+ soitettavuus

+ Seymour Duncan -mikrofonit

+ soundi

****

Tokai AJG-88 – beauty shot

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑