Review: Tokai AJG-88

****

Are you looking for something off the beaten path of Strat- and Les Paul-clones? One interesting guitar might be the Tokai AJG-88 – an homage to the Fender Jazzmaster, factory-modded for the modern player.

****

The Tokai AJG-88 (current price in Finland: 1,099 €) is a bolt-on-neck instrument with a long scale.

We find a one-piece maple neck fastened to a streamlined alder body, crafted from three side-by-side pieces.

The Tokai comes in an all-gloss finish: The neck has been sprayed with clear lacquer, with the body showing off a sumptuous three-tone sunburst.

One welcome nod to the 21st century is the AJG-88’s truss rod access, which has been moved from the traditional body-facing end of the neck up to the headstock for easy accessibility.

The AJG-88 comes equipped with a nice set of sealed Gotoh tuners.

The chocolate-coloured rosewood fingerboard sports 22 medium-jumbo frets, which have been expertly seated and well polished. That’s full full marks for Tokai’s fretwork!

The classic screw-on neck joint coupled with Japanese workmanship…

Up to this point Tokai’s AJG-88 may have looked like a full-on Jazzmaster-copy, but the pickups, wiring and the choice of bridge make quite clear that this Tokai has its own, more contemporary, thing going.

Original Jazzmasters feature a front-mounted vibrato paired with a rocking bridge, designed to work correctly with the fat string gauges of yore (.012 or bigger). Putting a .009-set on a vintage-type Jazzmaster will lead to all sorts of problems, from rattling bridge saddles to strings not staying in their respective grooves – not good for sustain or tone.

On the Tokai AJG-88 these problems won’t occur, because this model is equipped with a tune-o-matic and stopbar combination (made by Gotoh). As a result the tuning is rock solid regardless of string gauges or tuning preferences. Tuning down for Metal isn’t a problem for the Tokai.

Both the original Jazzmaster, as well as its younger sister the Jaguar, were equipped with singlecoil pickups and rather complicated electronics with a separate rhythm-circuit for their neck pickup.

Instead of a dizzying array of knobs and switches, Tokai offer you two genuine Seymour Duncan humbuckers. The neck pickup is their famous Jazz-model (SH-2N), with the slightly chunkier-than-vintage Jeff Beck-model (SH-4) placed next to the bridge.

A three-way toggle switch and master volume and tone controls – nice and easy does it…

****

I can only recommed giving the Tokai AJG-88 a spin. If you haven’t tried a Jazzmaster-style guitar before, you’ll be surprised at the well-balanced ergonomics that this large-bodied classic holds in store. The feel is different – in a very good way – and the AJG-88 is easy to hold, both standing up and sitting down.

The neck profile is a nice, medium-thickness vintage-style ”D”. Thanks to the excellent fretwork our test sample came with a really low action (low E: 1.6 mm, high e: 1.0 mm), yet was free from fret buzz.

Acoustically Tokai’s AJG-88 sounds open with a tight bottom end, as well as a charming, slightly hollow mid-range.

Played with a clean amp the Tokai’s neck pickup gives you warm and full tones with a nicely rounded top end. As is the case with most two-humbucker guitars, putting the AJG-88’s toggle in the centre position will result in the most useable clean rhythm tones. The sound is open and airy, with a nice helping of plectrum attack. The bridge pickup on its own displays a chunky mid-range colour – quite useable for clean tones, but, naturally, not as biting and wiry as a Fender-type singlecoil.

This Tokai really loves overdriven sounds, with the excellent-sounding humbuckers dishing out the goods aplenty for all your Blues-, Rock- and Metal-needs. This isn’t your granddad’s Jazzmaster – this Tokai really knows how to rock:

Tokai’s AJG-88 is a classy quality-guitar from Japan. I found it to be a very intriguing and well-executed mix of Fenderish looks and playability, coupled with Gibson-style tones, and offered at a fair price.

****

Tokai AJG-88

1,099 €

Finnish distributor: Musamaailma

****

Pros:

+ Made in Japan

+ value for money

+ workmanship

+ playability

+ Seymour Duncan pickups

+ sound

****

13/05/2013 1

Testipenkissä: Zoom A3

****

Uusi Zoom A3 on firman uusimman sukupolven mallintava etuvahvistin ja efektipedaali akustisille kitaroille.

Zoom A3:n käyttölogiikka on pitkälti samanlainen kuin firman sähkökitaralle tarkoitetussa MS-50G-pedaalissa, mutta ominaisuuksiltaan uutuus tarjoaa monia uusia ominaisuuksia, joita on kehitetty varta vasten akustiselle kitaralle.

****

Uutuuspedaali (katuhinta noin 170 €) tarjoaa uskomattoman paljon pienessä koossa, mutta samalla käyttäjälle ystävällisellä tavalla. Kaikilla tärkeimmillä toiminnoilla on omat säätimensä ja/tai napinsa, minkä ansiosta valikkojen välinen hyppäily on pidetty A3:ssa minimissä.

Zoomin kolme pääpilaria on sen erittäin laadukas, kaksikanavainen etuvahvistin kolmialueisella EQ:lla, laitteen monipuolinen digitaalinen kitaramallinnus, sekä sen runsas efektiosasto.

Tämän lisäksi on tarjolla vielä tehokas (12 dB) boosteri omalla EQ:lla, sekä kierronpoistaja, jolla voi vaimentaa jopa kolme eri feedbacktaajuutta samanaikaisesti. Myös digitaalinen viritysmittari on mahdutettu mukaan.

Zoom A3 on ohjelmoitava laite, ja se tarjoaa 20 muistipaikkaa omille patcheille. Patcheja voi myös ketjuttaa A/B-List-tilassa niin, että omassa setissä käytettäviä patcheja voi vaihtaa lennossa kytkinpolkaisulla.

Efektipedaali toimii joko pakettiin kuuluvalla yhdeksän voltin virtalähteellä, tai sitten vaihtoehtoisesti neljällä AA-paristolla.

A3:n etupuolelta löytyy laitteen mikrofonitulo – johon voi kytkeä phantomvirran (+24V tai +48V) kondensaattorimikrofoneja varten – balansoitu XLR-lähtö (maadoituskytkimellä), sekä liitin virtalähteelle.

Soittimen sisäiselle mikrofonille on omistettu oma tulo Zoomin oikeassa kyljessä. Kolmiasentoisella kytkimellä voi kytkeä päälle etuvahvistimen esisuodatusta piezo- tai magneettiselle mikrofonille, tai päästää muokkaamaton signaali eteenpäin (Flat).

Zoomin toisesta laidasta löytyy stereofoniset jakkilähdöt (vasempaan jakkiin voi kytkeä suoraan myös kuulokkeet), sekä USB-portti firmwarepäivityksiä varten.

****

Jokaiseen Zoom A3:n efektipatchiin kuuluu maksimissaan kolme yksittäistä efektiä, joista ensimmäinen voisi olla esimerkiksi yksi laitteen 28:sta digitaalisista kitaramalleista, toinen yksi kolmesta mikrofonimallinnuksista (SM57, C414, U87) ja kolmas vaikkapa kaiku.

Zoomia voi toki käyttää myös ”pelkkänä” efektilaitteena, ilman kitara- ja mikkimallinnuksia, jolloin patchin kaikki kolme palikkaa vapautuvat puhtaaseen efektikäyttöön. Tarjolla on 40 eri efektityyppiä laidasta laitaan – kompressorista chorukseen ja pitch shifteristä kaikuun. Jokaista efektityyppiä voi räätälöidä omien tarpeiden mukaan, ja efektien laatu on kauttaaltaan hyvin korkea.

Veikkaisin kuitenkin, että monien käyttäjien näkökulmasta mielenkiintoisin ominaisuus Zoom A3:ssa on juuri sen digitaalinen kitaramallinnus. Ja syystäkin, sillä mallinnusosastoa on helppo käyttää, ja sen tuottama soundi useimmissa tapauksissa jopa ällistyttävän autenttinen.

Mallinnusosaston toimivuuden kannalta on tietysti hyvin tärkeää, että soitetun kitaran tulosignaali on mahdollisen laadukas, ja kitaran piezomikrofonin ja/tai kitaran eteen laitetun mikrofonin tasot on säädetty sopiviksi.

Tämän jälkeen fyysisen kitaran soinnin muuttaminen toisen kitaratyypin soundiksi on hyvin helppoa: Ensin valitaan 16-pykäläisestä kiertokytkimestä sen koppatyypin, joka vastaa eniten käytettyä fyysistä kitaraa – esimerkiksi ”Mold Body”, jos käytössä on Ovation-malli, tai vaikkapa ”YMH”, kun soitetaan yhden Yamahan LL-malleista.

Tämän jälkeen valitaan patchin ensimmäiselle efektilohkolle Type-napeilla sen Zoomin tarjoamista 28 kitaramallista – esimerkiksi J-45, LG-2 tai F-55 – joksi halutaan tulosignaalia muuttaa.

Jos fyysiseltä kitaralta tulee pelkästään piezosignaali A3:een, voi lisätä lopputulokseen vielä aimo annoksen autenttisuutta käytämällä patchia toisessa lohkossa yhden Zoomin kolmesta virtuaalimikrofoneista. Virtuaalimikrofonin kohdalla pystyy säätämään, onko kitara läheltä mikitetty vai ei, ja onko virtuaalimikki laitettu virtuaalisen kaikuaukon eteen vai suunnattu virtuaalikitaran tallaa kohti.

Tässä ovat kolme esimerkkipätkää Zoom A3:n mallinnuksista:

Ensimmäiseksi äänitin sähkökitaraa muistuttavaa Godin Acousticasteria, jossa on LR Baggs -mikrofonijärjestelmä. Virtuaalikitaramallien järjestys – efektoimattoman osion jälkeen – on D-28, OM-28, 00-18 ja SJ-200. Virtuaalimikrofoniksi valitsin Zoomin versiota C414-studiomikrofonista:

Toinen esimerkki on äänitetty Takamine N-20 -jumbolla ja fyysisellä AKG C3000 -mikillä. Myös tämä pätkä alkaa muokkaamattomalla osiolla, minkä jälkeen seuraa samat virtuaalikitarat samassa järjestyksessä kuin yllä:

Kolmas – ja viimeinen – esimerkki on äänitetty C3000:n kautta Tanglewood TW28-CSN -kitaralla. Virtuaalikitarat ovat jälleen samat (ja samassa järjestyksessä) kuin muissa pätkissä:

****

Mielestäni uusi Zoom A3 kuuluu selvästi pienten, akustisille kitaroille tarkoitettujen, multiefektien aatelistoon. A3 on erinomainen työkalu sekä livekäytössä lavalla että akustisten raitojen tuotantokeskukseksi studiossa. Zoomia on helppo käyttää, ja sen efektit kuulostavat erittäin terveeltä. Kierronpoistaja toimii tehokkaasti, ja sooloboosteri omalla tone-asetuksella on todella tervetullut lisäys tällaiselle multiefektille.

Parasta A3:ssa on omasta mielestäni kuitenkin sen kitaramallinnusosasto. Mallinnuksen luonnollisuus ja autenttisuus on erittäin hyvällä mallilla. Moniin muihin systeemiin verrattuna Zoomin suurin etu on sen monipuolisuudessa ja mallien runsaudessa. On hyvin vaivatonta löytää omalle kitaralle sopiva koppa-asetus, ja virtuaalikitaroiden määrä luo jo lähes liikkaakin valinnanvaraa. Myös tahallisesta väärinkäyttämisestä – valitsemalla tulopuolella väärää koppatyyppiä – voi saada monta käyttökelpoista soundia aikaiseksi.

Kokeileminen kannattaa siis.

****

Zoom A3

Katuhinta noin 170 €

Maahantuoja: Studiotec

****

Plussat:

+ hinta-laatu-suhde

+ etuvahvistimen laatu

+ phantomsyöttö

+ virtuaalikitaroiden soundi

+ efektien laatu

+ EQ:n säätimet suoraan etupaneelissa

+ Boost- ja Anti-Feedback-toiminnot

****

10/05/2013 4

Tulossa perjantaina: Zoom A3

08/05/2013 1

Review: Tokai TTE-55

****

Tokai’s TTE-55 is the company’s newest made-in-Japan Tele-type guitar. The TTE-55 isn’t meant to be a dead-on copy of a Tele from a certain period, but rather something like a Tokai ”best-of-vintage-T” model.

****

You can get the Tokai TTE-55 (current price in Finland: 848 €) with either a one-piece maple neck – as on our White Blonde review sample – or equipped with a rosewood ’board.

The finish of the hardware is dependent on the body’s colour – in our case here the Tokai sports gold coloured hardware, which embues this Tele with a good dose of Mary Kaye -style panache.

The 1950s-type neck is screwed to a Sixties-type, bound alder body.

The fine Kluson-copies have one major advantage over more recent designs: The nifty safety posts prevent any sharp string ends from sticking out.

The neck’s silky-smooth satin finish is a much more modern feature, as are the 21 jumbo-sized frets. Top marks to Tokai for the quality of their fretwork!

Timeless beauty – this is a sight I never tire of…

Not all vintage Tele-bridges are the same – the originals went through several different incarnations between the Fifties and now, especially when it comes to the material chosen for the bridge saddles. Tokai’s TTE-55 sports brass saddles, which is the favourite choice for juicy tone among vintage-anoraks.

You can’t get more classic than a Tele-type guitar’s pickup combination: The neck pickup is a narrow unit with its own shielding metal cover, while the chunkier bridge pickup hangs suspended from the bridge plate.

In 1967 the Tele’s switching was changed to the now-classic format of a three-way blade switch for neck/both/bridge-selection, coupled with a master volume and a master tone control.

There’s plenty of quality on offer on the inside, too, with a VLX-switch and two GF-potentiometers keeping everything ship-shaped.

Vintage-freaks will dig the cloth-covered pickup leads.

****

Our test sample is of medium weight – not the lightest Tele ever, but still really comfortable.

The Tokai TTE-55’s neck profile is right down my alley, being a well rounded and full ”D”. There’s enough girth to support your left hand nicely, but not so much as to make the neck feel too fat or hard to play .

The neck’s contemporary finish and the modern fret size result in a very bend-friendly guitar with a great action (E: 1,9 mm/e: 1,7 mm).

There’s always a bit of compromise to deal with, when it comes to a Tele-type guitar’s intonation, due to the shared bridge saddles. But this hasn’t prevented this guitar type to become a true classic – the compromises one can deal with easily.

It’s build like a Tele, it looks like a Tele, and, yes, the Tokai TTE-55 also sounds like a Tele. The neck pickup’s tone is well rounded, with a charming amount of wood to its voice. Put the switch in the middle position, and you’ll be funking with Prince. And the bridge pickup on its own is bang on the money for all your Country-, Rockabilly- and Blues-needs.

Tokai’s TTE-55 is a great choice for virtually any musical genre, with the exception of Hard Rock and Metal.

In light of this review, I can only conclude that the Tokai TTE-55 is a top quality instrument, which offers a whole lot of Tele-goodness at a very moderate price.

****

Tokai TTE-55

848 €

Finnish distributor: Musamaailma

****

Pros:

+ value-for-money

+ workmanship

+ component quality

+ neck profile

+ sound

Cons:

– the traditional Tele-compromise when it comes to exact intonation

07/05/2013 1

Akustinen lap steel -kitara on mielenkiintoinen haaste

****

Jos oma kitaransoitto tuntuu polkevan paikallaan, on usein hyvä idea laajentaa omaa horisonttia – joko kokeilemalla itselleen uutta genreä tai perehtymällä uuden kielisoittimen saloihin. Astumalla ulos tutuista kuvioista voi helposti löytää uusia lähestymistapoja ja tuoreita ideoita omaan soittoon.

Minua alkoi jonkin aikaa sitten kiinnostaa lap steel -kitaroiden soittaminen, ja jostain syystä niiden soundin kannalta etenkin Weissenborn-tyylisiä, akustisia lajin edustajia.

Noin sata vuotta sitten saksalaissyntyinen, kalifornialainen soitinrakentaja Herman Weissenborn keksi keinon, kuinka saadaan akustisesta Havaji-kitarasta enemmän volyymiä irti: Weissenborn jatkoi yksinkertaisesti soittimen kaikukoppaa otelaudan alla satulaan asti. Kun kerran lap steeleissä kaula makaa soittajan sylissä, voi käyttää sitä tällä tavalla hyväksi.

Weissenbornin soittimet jäivät silloin valitettavasti melko nopeasti resonaattori- (Dobro, jne.) ja sähkökitaroiden jalkoihin, mutta viime aikoina niiden omaperäinen soundi on saanut kokea jonkinsorttisen renessanssin, etenkin Ben Harperin ja Xavier Ruddin ansiosta.

Uuden suosion ansiosta saa nykyään myös edullisia Weissenborn-kopioita monelta pieneltä yritykseltä. Nykykäytännön mukaisesti nämä soittimet rakennetaan Kiinassa maahantuojien toiveiden mukaan, jotka sitten brändäävät kitarat omilla logoillaan.

On toki olemassa myös juuri Weissenborn-tyylisiin kitaroihin erikoistuneita kitararakentajia, joilta saa hyvin laadukkaita versioita aiheesta. Googlaamalla selviää (”Weissenborn guitar”).

Koska Weissenborn-tyylisille soittimille ei tietääkseni tällä hetkellä ole suomalaista maahantuojaa, löysin itselleni tätä juttua varten yhteistyökumppanin Saksasta: Bediaz Music on pieni, lap steel -kitaroihin erikoistunut liike, jolta saa vintage- ja boutique-kitaroiden lisäksi myös omia, Kiinassa valmistettuja Bediaz-soittimia.

****

Testissä käynyt Bediaz Black Gloss on firman edullisin malli (289 €).

Tämä kitara on kitaranmuotoinen Weissenborn-kopio, mutta on olemassa myös ns. Teardrop-malleja, jotka muistuttavat muodoltaan hyvin paljon irlantilaisia mandoliineja. Lisäksi on saatavilla myös erikoissyviä tai –leveitä vaihtoehtoja.

Niin kuin kaikissa tämän hintaluokan Weissenborn-soittimissa, myös tässä Bediaz-mallissa kitaran isokokoinen kaikukoppa on rakennettu täysin vanerista. Tässä tapauksessa käytetään kauttaaltaan mahonkia.

Ainoa puuosa, joka näissä soittimissa ei ole ontto, on kitaran viritinlapa, joka on liimattu ”kaulaan” kiinni suurin piirtein ensimmäisen ”nauhan” kohdalla.

Edullinen ei kuitenkaan tarkoita halpaa tai rumaa: Bediaz-kitara on suurilta osin erittäin siististi rakennettu ja viimeistelty soitin, jolla on kauniisti kiiltävää musta lakkaus, sekä tyylikkäät reunalistat vaahterasta.

Nauhamerkit näyttävät nekin olevan vaahterasta. Niiden joukosta löytyy pari hieman epäsiistiä tapausta, mutta siitä on lap steel kitaroissa ainoastaan lievää kosmeettista haittaa, eikä sellainen ole tässä hintaluokassa kovinkaan epätavallista.

Myös testisoittimen logo on jäänyt hieman epäsiistiksi, mutta se ei varmastikaan haittaa soittamista.

Bediazin korkea satula on aitoa naudanluuta.

Nykyaikaisten virittimien ansiosta kitaran virittäminen on helppoa.

Kaikuaukon rosettina toimivat yksinkertaisen tyylikkäät valkoiset renkaat.

Bediaz-kitaran sisäinenkin siisteys ja työnjälki ovat nekin hintaluokkaan nähden hyvällä tasolla.

Weissenborn-talla on tavallisen teräskielisen selvästi korkeampi sisar. Tässä Bediaz-soittimessa se on kahdesta päällekkäisestä palisanteripalasta veistetty malli.

****

Tällaiselta Weissenborn voi kuulosta parhaissa tapauksissa:

****

Lap steel -kitaran soittaminen avaa ovet ihan uuteen soittokokemukseen ja lähestymistapaan.

Tietyllä tavalla lap steel -maailma on tavallista kitaraa rajoitetumpi, koska ollaan koko ajan sidottuna soittimelle valittuun viritykseen, eikä steel-rauta anna kovinkaan helppoja keinoja rikkoa virityksen rajoja. Jos ollaan esimerkiksi avoimessa duurivirityksessaä, mollisoinnun aikaan saaminen toimii joko mykistämällä tai käyttämällä rinnakkaista duurisointua käyttämällä (esim. Em –> G).

Toisaalta tonebar-raudalla saa myös ihan uutta vapautta käyttää mikrotonaalisia askelmia tavallisten duuri- ja molliasteikoiden ulkopuolella. Juuri tämän ansiosta akustiset lap steel -kitarat ovat saavuttaneet uuden suosionsa Bluesissa ja maailmanmusiikin genressä.

Vaativinta lap steelin soittamisessa onkin juuri sen tasan oikean sävelkorkeuden löytäminen – puhtaan soiton saavuttamiseen menee rutkasti aikaa. Minäkin olen vasta matkalla sinne…

😉

Koska Weissenborn-tyylisillä soittimilla ei ole kiinteää kaulaa, ne eivät kestä korkeiden avoimien virityksien kieltenvetoa (ainakaan tavallisella kielisatsilla). Parhaiten sopivat aluksi varmasti sellaiset viritykset kuin avoin-D (D-A-D-f#-a-d), avoin-C (C-G-C-e-g-c), avoin-G (D-G-D-g-h-d) tai Dadgad. Oikeat lap steel -ketut käyttävät toki eri biiseihin erilaisia virityksiä, ja kirjoittavat usein biisejä myös ihan omien viritysten varassa.

Löydät lisätietoa soitintyypistä, sen historiasta ja eri virityksistä esimerkiksi TÄSTÄ tai googlaamalla.

Bediaz Black Gloss -kitaralla on hyvin raikas ääni pienellä keskialueen korostuksella. Matalakoppaiseksi akustiseksi tällä Weissenborn-kopiolla on yllättävän iso soundi.

Lap steel -kitaran lopulliseen sointiin vaikuttaa melko paljon myös millainen tonebar on käytössä. Ensikokeiluissa yritin soittaa perinteisellä putkilomaisella raudalla, mutta minulla oli vaikeuksia pitää sitä kädessä. Hankin sitten Shubbin SP-1 raudan, jolla soittamiseni onnistuu paljon paremmin, koska saan pidettyä sen tukevasti kädessä. Jotkut soittajat pitävät kuitenkin myös kevyemmistä keraamisista tonebareista.

Vaikka itsestäni ei ehkä koskaan tule loistavaa lap steel -kitaristia, on minun mielestä Weissenborn-kopion soittaminen kuitenkin erittäin hauska ja mieltä avartava kokemus. Edullisella Bediaz-kitaralla pääsee vaivattomasti kokeilemaan uutta soitintyyppiä – kitara on nätti ja se soi hyvin. Ja jos uusi soittoharrastus vie mennessään, voi aina myöhemmin investoida vielä parempaan malliin.

****

Äänitin kaksi soundiesimerkkiä pelkästään Bediaz-kitaralla:

Bediazin Weissenborn-kopio ehti myös jo mukaan yhteen biisidemoon:

****

Suuri kiitos Bediaz Musicille avustuksesta tämän jutun toteuttamisessa!

03/05/2013 1

Happy Birthday Otis Rush

29/04/2013 0

Testipenkissä: Roland Cube Lite

****

Upouusi Roland Cube Lite (155 €) on Cube-perheen nuorin jäsen, ja suositun Micro Cube -harjoitusvahvistimen pikkuveli.

Muista Roland Cubeista poiketen Cube Lite ei ole neliön muotoinen, vaan tyylikäs stereofoninen (2.1) harjoitusvahvistin muistuttaa ulkonäöltään enemmän firman akustiselle kitaralle tarkoitettuja komboja. Erittäin kompaktiin laitteeseen ei mahtunut paristolokeroa subwooferin takia – Cube Lite toimii ainoastaan pakettiin kuuluvalla virtalähteellä.

Cube Liten vahvistintarjonta on supistettu kolmeen laadukkaaseen COSM-mallinnukseen, joiden nimet ovat JC Clean, Crunch ja Extreme. Drive- ja Volume-säätimien lisäksi on tarjolla erilliset nupit bassotaajuuksille ja diskantille.

Pikkuvahvistimen efektiosastolta saa joko chorusta tai kaikua.

Rolandin kaikki liittimet löytyvät takapaneelista: tavallisen kitaratulon ja minikokoisen kuulokelähdön väliin on sijoitettu i-Cube Link -niminen tulo omalla volume-säätimellä.

i-Cube Linkin ansiosta Roland Cube Lite pystyy kommunikoimaan suoraan iPhonen, iPadin tai iPod Touchin kanssa. Vahvistin voi silloin toimia suoraan puhelimen/tabletin äänikorttina – siihen tarvitaan ainoastaan paketista löytyvää johtoa.

Rolandin ilmainen Cube Jam -app tekee iPhonesta/iPadista ja Cube Litesta i-Cube-tulon kautta kätevän ja helppokäyttöisen harjoituskeskuksen.

Tavallisella stereojohdolla pystyy käyttämään kombon i-Link-tuloa myös perinteisena stereotulona muiden mp3- tai cd-soittimien kanssa.

****

Roland Cube Lite on hyvin kompakti ja kevyt laite. Sen muovikotelo ei ole ehkä yhtä kestävän oloinen kuin esimerkiksi Micro Cube, sen sijaan sopii Cube Liten kauniimpi ulkokuori huomattavasti paremmin yhteen Applen i-laitteiden kanssa.

Pikkukombosta lähtee uskomattoman täyteläinen ääni, kiitos 2.1-järjestelmän subwooferin. Cube Liten äänen laatu on samalla tasolla hyvien mikrokokoisten hifi-laitteiden kanssa, paitsi ehkä hieman stereokuvan leveydessä, joka on tässä vähän suppeampi hyvin lähellä toisiaan olevien kaiuttimien takia.

Cube Liten kolme COSM-kanavaa kattavat käytännössä kitarasoundien koko spektrin suvereenisti. Kukaan ei varmasti jätä keikkatilanteessa isoa laatuvahvistitaan kotiin Cube Liten takia, mutta tällaisen pienen kotivahvistimen puitteissa soundit toimivat loistavasti treenaamiseen tai kevyeen demoiluun. Efektiosastossa olisin mielellään nähnyt choruksen ja kaiun lisäksi vielä ehkä jonkin delayn – mutta kaikkea ei voi aina saada.

Jo yksinään pikku-Roland on oikein kiva harjoituskaveri, mutta mainio Cube Jam -sovellus antaa touhuun roimasti lisää käteviä toimintoja.

Cube Jamissa voi käyttää iPhonen tai iPadin koko musiikkikirjastoa taustanauhana harjoitteluun (paitsi kopiosuojattuja tiedostoja). Taustan nopeutta voi säätää, samoin sen sävelkorkeutta, ja A/B-napilla pystyy looppaamaan halutun kohdan biisissä. Center Cancel -toiminnolla taas voi monesta kappaleesta poistaa laulun tai soolokitaran lennossa.

Oma lempiominaisuuteni on kuitenkin Cube Jam -appin äänitys ja miksaus, jolla voi tallentaa omaa soittoa. Sovellus pitää jokaista ottoa taustabiisin kansiossa. Lopuksi voi valita parhaan ottoksen, sekä säätää kitarasignaalin tasoa ja master-tasoa sopiviksi. Tämän jälkeen saa painamalla Mixdown-nappia valmiin miksauksen uutena Wav-tiedostona (44,1 kHz/16 Bit) puhelimen (tai tabletin) muistiin.

Myös päällesoitto on mahdollista: kun asettaa juuri miksatun kappaleen uudeksi taustabiisiksi, voi tämän päälle äänittää uuden kitaraosuuden. Ainoa miinuspuoli tässä touhussa on, että kitararaita on säädetty kiinteäksi stereokuvan keskelle, koska Cube Jam on tarkoitettu pääsääntöisesti kitaraharjoitteluun, eikä ping-pong-äänitykseen.

Äänitin tätä juttua varten ensin iMacilla Garagebandissa Blues-taustan, jonka vein sen jälkeen iPadille. Äänitin sitten kitaraosuuden soittamalla Epiphone Casino -kitaraani Roland Cube Lite -kombon läpi (Crunch-kanava kaiulla) Cube Jam -ohjelmaan, jossa biisi on lopuksi myös miksattu. Tältä se kuulostaa:

Martin’s Cube Jam Blues

Crunch + Reverb + Epiphone Casino

****

Tässä ovat vielä Zoom H1:llä äänitetyt esimerkit kombon JC Clean- ja Extreme-vaihtoehdoista:

JC Clean + Chorus + Fender Stratocaster

Extreme + Fender Stratocaster

Mielestäni Roland Cube Lite on erittäin kätevä harjoituskumppani, jonka hankinta kannattaa etenkin silloin, kun on jo käytössä Cube Jam -sovelluksen kanssa yhteensopiva Apple iLaite.

****

Roland Cube Lite

155 €

Maahantuoja: Roland

****

Plussat:

+ COSM-vahvistinmallinnukset

+ 2.1-stereojärjestelmä

+ ulkoinen äänikortti iPhonelle/iPadille

+ pienikokoinen

+ Cube Jam -sovellus

Miinukset:

– ei toimi paristoilla

26/03/2013 2

The Chicken – Scofield, Pastorius, Dennard

20/03/2013 0

Testipenkissä: Tokai TTE-55

****

Japanissa valmistettu Tokai TTE-55 on firman uusin Tele-tyylinen kitara. TTE-55 ei ole yhden tietyn Tele-aikakauden jäljitelmä, vaan Tokain tyylikäs ”Best of” -ratkaisu.

****

Tokai TTE-55 (848 €) on saatavilla joko yksiosaisella vaahterakaulalla – niin kuin White Blonde -värinen testiyksilö – tai palisanteriotelaudalla.

Rungon väristä riippuu myös metalliosien väri – tässä tapauksessa kaikki metalliosat ovat kullanväriset, mikä antaa soittimelle varsin juhlallisen ulkonäön.

1950-luvun tyylinen vaahterakaula on kiinnitetty vankalla ruuviliitoksella 1960-luvun tyyliseen, reunalistoitettuun leppärunkoon.

Laadukkaiden Kluson-kopioden suuri etu on, että terävät kieltenpäät on upotettu turvallisesti viritystapeihin.

Mattaviimeisteltyyn kaulaan on asennettu 21 jumbo-kokoista nauhaa. Erittäin siisti nauhatyö saa täydet pisteet!

Ajatonta kauneutta on aina kaunista katsella…

Vintage-tyylisestä Tele-tallasta on olemassa muutamia eri versioita, mikä tulee tallapalojen materiaaliin. Tokai käyttää TTE-55-mallissaan Tele-fanien keskuudessa suosituinta vaihtoehtoa messinkitallapaloilla.

Mikrofonivarustus on sekin jo pitkään ollut klassikko: kaulan lähelle on sijoitettu melko kapea, metallikuorella varustettu mikrofoni, kun taas leveämpi tallamikrofoni on kiinnitetty suoraan tallan pohjalevyyn.

Vuoden 1967:n kytkentä on Tele-tyylisissä kitaroissa se kultastandardi – kolmiasentoinen kytkin, sekä master volume ja master tone.

Pölysuojattu VLX-kytkin ja laadukkaat GF-potentiometrit takaavat, että Tokain huoltoväleistä tulee tosi pitkät.

Vintage-fanit taas iloitsevat mikkijohtojen kangaseristyksistä.

****

Testisoitin kuuluu painonsa suhteen mukavaan keskikastiin – se ei ole raskas kitara, muttei myöskään erityisen kevyt.

Tokai TTE-55:n kaulaprofiili on suoraan minun henkilökohtaiselta suosikkiosastolta – se on pyöreä ja täyteläinen D-profiili. Kaulassa on juuri sillä oikealla tavalla paksuutta, joka tukee sopivasti vasenta kättä, olematta kuitenkaan liian paksu tai raskas soittaa.

Nykypäiväiset paksut nauhat, sekä kaulan satiinipintainen viimeistely, tekevät hyvin säädetyn (E: 1,9 mm/e: 1,7 mm) kitaran soittamisesta helppoa. Etenkin venytykset onnistuvat huomattavasti paremmin kuin pienillä vintage-tyylisillä nauhoilla.

Tele-tyylisen kitaran intonaatiossa on aina tietynlainen kompromissi, kun tallassa on ainoastaan kolme tallapalaa, mutta tämä ei estänyt, että tästä kitaratyypistä tuli klassikko. Kompromissin kanssa voi hyvinkin elää.

Se on rakennettu kuin Tele, se näyttää Teleltä, ja, kyllä, Tokai TTE-55 myös kuulostaa Teleltä. Kaulamikrofonin soundi on herkullisen pyöreä, mutta samalla myös notkea. Kytkimen keskiasennosta taas saa selville, mista Prince sai aikoinaan oman Funkynsä. Ja tallamikrofonin twang on herkkua Countryn, Rockabillyn ja Bluesin ystäville.

Tokai TTE-55 sopii loistavasti lähes kaikkiin musiikkityyleihin – ainoastaan Metal-osastolle en suosittelisi tätä vintage-tyylistä mallia.

Tokai TTE-55 – puhdas

Tokai TTE-55 – säröllä

Tämän testin perusteella voin vain todeta, että Tokai TTE-55 on hyvin laadukas ja perinnetietoinen Tele-tyylinen kitara erittäin kohtuulliseen hintaan.

****

Tokai TTE-55

848 €

Maahantuoja: Musamaailma

****

Plussat:

+ hinta-laatu-suhde

+ työnjälki

+ osien laatu

+ kaulaprofiili

+ soundi

Miinukset: