Testipenkissä: Roland GA-112
****
Yksi tämänvuotisista Roland-uutuuksista on GA-112 – firman COSM-teknologiaa hyödyntävä kitarakombo, joka on ihan omaa itsensä, täysin ilman tiettyjen vahvistimien mallinnusta.
Koko komeuden ytimessä toimii GA-112 – ja isompaa, kahta 12-tuumaisia kaiutinta sisältävä sisarmalliaan GA-212 – varta vasten kehitelty Progressive Amp -niminen COSM-malli. Progressive Amp lupaa erinomaisia clean-, crunch- ja lead-soundeja yhdestä, samasta vahvistimesta, pelkästään gain-säädintä ja EQ:tä käyttämällä.
Satawattisessa Roland GA-112:ssa (844 €) yhdistyy monia piirteitä, joita ovat tuttuja entisestään firman kitaravahvistimista.
Etupaneelin värimaailma muistuttaa legendaarista Jazz Chorus -komboa, kun taas kestävä musta päällinen ja erittäin tukeva metalliritilä tulevat suoraan firman Cube-sarjasta.
Myös paksut muoviset kulmasuojat on tehty kestämään keikkailevan kitarakombon ajoittain rankkaa elämää.
GA-112:n etuvahvistin on täysdigitaalinen, ja se tarjoaa peräti viisi kanavaa – neljä tallennettua kanavaa, sekä manuaalisen tilan, jossa käytetään säätimien tämänhetkiset asetukset soundin pohjana.
Etupaneelin rakenne on erittäin selkeä, kombon uumenissa piiloutetusta huipputeknologiasta huolimatta. Kaikki painonapit ovat taustavalaistetut, ja kaikki tallennettavissa olevat säätimet (siis kaikki, paitsi Master Volume) ilmaisevat asentonsa punaisilla ledeillä. Tämän kombon asetukset näkee selvästi myös täysin pimeällä lavalla.
Vahvistimen tulopuolella tarjotaan kahden jakkien lisäksi Boost-napin lisäpotkua varten, sekä Voice-kytkimen, jolla saa signaaliin lisättyä mietoa loudness-käyrää.
Progressive Amp -osaston pitkänomainen ledi auttaa suuresti gain-määrän visuaalisessa hahmottamisessa, muuttamalla väriään porttaattomasti loogisella tavalla Drive-asetuksen mukaan. Jos näkee vihreän valon tietää heti, että soundi on säädetty puhtaaksi, kun taas tumman punainen tai hohtavan valkoinen tarkoittaa rankkaa säröä.
EQ-osasto koostuu basso-, keskialue- ja diskanttisäätimistä, ja se tarjoaa tämän lisäksi myös keskialueen lisäboostin todella paksuja sointeja varten.
Ennen kuin signaali kulkee preesenssäätimen ja digikaiun läpi masterille, sitä voi vielä lähettää kummallekin tai jopa molemmille GA-112:n ulkoiselle efektilenkille. Efektilenkien päälle/pois-tilaa tallennetaan kaikien muiden vahvistimen parametrien mukaan kanavamuistipaikkaan, mikä tarkoittaa että kanavavaihdon yhteydessä myös oikeat ulkoiset efektit menevät automaattisesti päälle.
GA-kombon ainoa sisäinen efekti on sen kaunisääninen digitaalinen kaiku.
Roland GA-112 tallentaa muuten kaikki muutokset säätöihin automaatisesti muistiin, mikä selvästi nopeuttaa työskentelyä vahvarin kanssa.
Efektilenkkien liittimet on sijoitettu puoleksi avoimen kotelon takapaneeliin.
Kummankin efektilenkin kohdalla voi erikseen valita, onko kyseessä rinnakainen tai sarjakytkennässä oleva signaalitie, ja onko käytössä –10dB:n tai +4 dB:n signaalitasolla pyörivä efektilaite.
Takapaneelistä löytyy myös lähtö viritysmittarille ja mikserillä. Lisäksi pystyy myös ketjuttaa kaksi GA-112-komboa todella isoja lavoja varten.
Jos haluaa täyttä kontrollia lavalla täytyy lisätä laskuun vielä reilu satanen ja hankkia Rolandin oma GA-FC-jalkakytkinlauta. Sillä pystyy lennossa paitsi vaihtamaan kanavia myös kytkemään kombon boosteja, efektilenkkejä ja kaiun päälle tai pois.
Mielestäni se olisi ollut kuitenkin käyttäjän kannalta ystävällinen veto, jos Roland GA-112:n paketista olisi löytynyt valmiiksi yksinkertainen, kahdella kytkimellä varustettu pedaali, jolla voisi vaihtaa kombon kanavia ylös- ja alaspäin.
****
Roland ei lähtenyt GA-112:n suunnitteluun sellaisella päämäärällä, että nyt rakennetaan sellainen kombo, jossa on valtavasti erilaisia mallinnoksia vanhoista vahvistimistä ja iso kasa sisäisiä efektejä, vaan idea oli päinvastainen.
GA-112:n valtti ovat sen erittäin terve perussoundi, ja oman Progressive Amp -mallin uskomattoman laaja gain-skaala, joka ulottuu putipuhtaasta hyvin rankkaan metalliin.
En lähde tässä myöskään spekuloimaan Roland-kombon erilaisten soundien mahdollisista esikuvista tai GA-112:n tarjoamasta ”autenttisuudesta” tai sen puutteesta. Tämä ei ole mallintava vahvistin perinteisessä tarkoituksessa, tässä ei haetakaan uskollisuutta johonkin esikuvaan.
Roland GA-112 on ihan oma itsensä, ja pärjää vallan mainiosti tarjoamalla kitaristeille mahdollisuuden löytää omat soundinsa minimaalisella vaivalla.
Lämmin puhdas jazz tai helisevän pureva country – Roland-kombolla onnistuu kädenkäänteessä ja lopputulos kuulostaa erittäin hyvältä. Soittodynamiikaan ja kitaran volume-säätimeen herkästi reagoiva perinne-blues tai 1970-luvun rock luonnistuvat nekin mainiosti. Ja armoton metal-riffaaminenkin voi GA-112:llä jatkua, kunnes talkkari tulee ja takavarikoi treenikämpän pääsulakkeen.
Hyödyntämällä vielä styrkkarin kahta efektilenkkiä saa Rolandista esiin todella massiivisen määrän erilaisia laatusoundeja.
Voin vain suositella Roland GA-112 -kombon koeajelua, jos etsii uuden vahvistimen oman kitarasoundin komentokeskukseksi.
****
Tässä muutama esimerkki GA-112:n soundista ilman ulkoisia efektilaiteita:
Kasuga puoliakustinen – puhdas
Kasuga puoliakustinen – säröllä
Kasuga puoliakustinen – soolosoundi
****
Roland GA-112
844 €
Maahantuoja: Roland Scandinavia
****
Plussat:
+ perussoundi
+ erittäin laaja gain-skaala
+ ohjelmoitavuus
+ kaksi efektilenkkiä
+ teho
+ kestävä rakenne
Miinukset:
– jalkakytkin ei kuuluu hintaan
****
Testipenkissä: ESP Eclipse II FM FT Distressed
****
Esivanhennettu kitara – joidenkin mielestä se on typerin keksintö ikinä, kun taas toisten mielestä naarmuuntuneissa kitaroissa on oma charminsa.
Yksi asia on kuitenkin selvä: relic-ilmiö on tullut jäädäkseen!
Tällä kertaa testissä kävi ESP:n näkemys uusvanhasta kitarasta – Eclipse II FM FT Distressed.
****
ESP Eclipse II Distressed (1.889 €) on laadukas japanilainen sähkökitara, joka on esikulutettu näyttämään yli 50-vuotiaalta, paljon käytetyltä soittimelta.
Hyvin realistinen tuntuma on saatu aikaiseksi käyttämällä kolhujen, naarmujen ja lommojen lisäksi myös sellaista lakkausta, joka näyttää hieman ajan jälkeen kuluneelta ja puun syykuvioihin uponneelta.
Myös Eclipse II Distressed -rungon takapuoli on täynnä pieniä naarmuja ja painaumia, mutta kitaran kaula on jätetty lähes kokonaan siistiksi.
Runkoon ja kaulaan käytetty mahonki näyttää herkullisen eloiselta.
ESP ei kuitenkaan vetänyt relikoinnilla överiksi, eikä viimeistelyssä ole keinotekoisia halkeamia.
Gotohin kromatut virittimet näyttävät hyvin perinteisiltä, mutta kyseessä ovat nykyaikaiset lukkovirittimet.
Eclipsen kaunista palisanteriotelauta ja sen jumbokokoiset nauhat on jätetty tarkoituksella neitseelliseksi: uudella kitaralla on uuden kitaran tatsi ja soitettavuus, hyvä niin!
Kaula on liitetty runkoon perinteisesti liimaliitoksella.
Tässä kuvassa näkyvät hyvin relikoidun Eclipse II Distressed -kitaran kulumat, naarmut ja viimeistelyn epätasainen pinta.
Distressed-mallin mikrofonit tulevat Seymour Duncanilta: kaulamikrofoniksi on valittu ’59-humbuckeri, kun taas tallan viereen on asennettu firman JB-malli.
Mikkien harjatut suojakuoret tukevat omalta osaltaan vanhan soittimen vaikutelmaa.
Kaulan tone-potikkaan on lisätty push/push-kytkin, jolla saa molemmat mikrofonit puolitettua.
Elektroniikkalokerosta löytyy laadukkaita osia, siistiä juotostyötä, sekä huolellista häiriösuojausta grafiittimaalilla ja alumiinilla vuoratulla kannella.
Samoin kuin Eclipse II:n virittimet myös tune-o-matic-tyylinen talla ja palkkimainen kieltenpidin ovat laatuosia Gotohin valikoimasta.
Erittäin hieno kova laukku kuuluu ESP:n hintaan.
****
Monet valittavat LP-tyylisten kitaroiden paino-ongelmista, jotka tekevät kitaran soitosta epämukavan. Näille soittajille voin vain suosittaa ESP Eclipse II Distressed -mallin koeajoa, koska ainakin testiyksilö on uskomattoman kevyt!
En tiedä johtuuko tämä ominaisuus huolellisesta puuvalinnasta vai käytetäänkö myös ESP:n tehtaalla Gibsonilta tuttua ”Emmental-menetelmää”, jossa porataan rungon mahonkiin ensin isokokoisia reikiä, ennen kuin vaahterakansi liimataan paikkoilleen. Oli miten oli – tämä ESP on kevyin soittamani LP-tyylinen kitara ikinä!
Kaulaprofiili on erittäin mukavantuntuinen keskikokoinen ”D”, joka on hyvinkin lähellä Gibson-kitaroista tuttua 60s-kaulaa. Hiukan epätasainen ”vanhennettu” lakka tuntuu liukkaalta ja luonnolliselta. Esimerkkillisen nauhatyön ja otelaudan loivan kaarevuuden ansiosta, soittotatsi on nopea ja vaivaton.
En tiedä johtuuko tämä relikoinnista tai muista seikkoista, mutta ESP Eclipse II Distressed tuntuu suorastaan elävältä. Kitara resonoi vapaasti ja sen loistavassa akustisessa äänessä löytyy sopivasti sekä ryhdikkyyttä, että lämpöä.
Seymour Duncanin ’59/JB-kattaus on ESP Eclipse II:lle mahtava valinta. Mikrofonit ovat keskenään loistavassa tasapainossa, ja ne onnistuvat täydellisesti välittämään kitaran oman äänen uskollisesti eteenpäin vahvistimelle. Lisäksi humbuckerien puolitus yksikelaisiksi lisää tutuille humbucker-soundeille vielä hyvin hyödylliset kevyemmät ja kirkkaammat vaihtoehdot.
Esimerkkipätkissä aloitan aina puolitetusta kaulamikrofonista, sen jälkeen tulee täysi kaulamikki ja niin edelleen:
ESP Eclipse II Distressed – puhtaat
ESP Eclipse II Distressed – säröllä
Kitaroiden keinotekoisesta vanhenemisesta voi olla mitä mieltä tahansa, mutta ESP Eclipse II Distressed on mielestäni loistava laatusoitin, jolla on omaa luonetta ja charmia vaikka muille jakaa. Sääli, että se piti palauttaa…
****
ESP Eclipse II FM FT Distressed
1.889 €
Maahantuoja: Musamaailma
Plussat:
+ ulkonäkö
+ soundi
+ paino
+ soitettavuus
+ mikkien puolitus
+ työnjälki
****































