Metallican kitaristi Kirk Hammett on saanut oman Gibson Customshop -mallinsa – Kirk Hammett Flying V.
Kitara on tarkka jäljitelmä Hammettin omasta vuoden 1979 Veestä, jolla on yksiosainen mahonkirunko, kolmestä pitkästä mahonkipalasta veistetty kaula, kustomoitu talla sekä EMG-humbuckerit.
Kitarasta rakennetaan ainoastaan 150 kappaletta, joista 50 on relikoituja ja Hammettin signeeramia, ja loput 100 ilman kitarasankarin allekirjoitusta.
Chorus-efekti syntyy, kun tuleva signaali puolitetaan ja toista puoliskoa viivästytetään hitusen verran (alle 50 ms) lisäten siihen samalla kevyttä modulointia (= syklistä huojuntaa äänikorkeudessa). Kun tämän jälkeen kuiva ja efektoitu puolisko summataan yhdeksi lähtösignaaliksi, lopputuloksena on pehmeä signaali, joka voi jopa kuulostaa tuplatulta soittimelta.
Akain Chorus (katuhinta: 69 €) on vanhan koulukunnan mukaan rakennettu efektipedaali. Tämä vatkain ei toimi digitaalisesti AD-/DA-muuntimilla ja prosessorilla, vaan analoginen kondensaattorikytkentä sekä analogisen LFO:n tahdistamat filtterit hoitavat homman kotiin. Monien puristien mielestä ”oikea”, orgaaninen chorus-efekti voi syntyä vain analogisesti, vaikka vanha tekniikka tuokin yleensä mukanaan jonkin verran enemmän kohinaa kuin moni nykyaikainen digi-chorus.
Kaikkien muidenkin Analog Custom Shop -pedaalien lailla, myös Akain Choruksen vankka kotelo on valmistettu taivutetusta teräksestä, ja tulos on hyvin luotettavan tuntuinen. Kaikki efektit on rakennettu true bypass -periaatteella – kun efekti on pois päältä, signaali kulkee suoraan tulojakista lähtöjakkiin.
Akai-pedaalit saavat virtansa joko yhdeksän voltin paristosta (kuuluu hintaan) tai Boss-standardin mukaisesta virtalähteestä (ostettava erikseen).
Soundeiltaan Akai Chorus on kiitettävän monipuolinen vekotin. Rate-minikytkin tarjoaa kaksi eri LFO-nopeusaluetta, ja Speed-nupilla voi sitten säätää tempoa tarkemmin. Spread-säätimellä määritetään efektin syvyysvaikutelma, kun taas Tone-säädin vaikuttaa efektoituun ääneen.
Akai Chorus -pedaalin soundi on mielestäni erittäin maukas, ja kohina pysyy mallikkaasti aisoissa.
Ainoa miinuspiste tulee efektin monofoniasta. Monissa chorus-pedaaleissa on mukana joko aito stereofoninen lähtö, jossa useimitten efekti kulkee kanavien välillä edestakaisin, tai sitten feikkistereo, jossa toiselta kanavalta lähtevän signaalin vaihe on käännetty. Stereochorus on hyvä apuväline, jos haluaa leventää soundikuvaa kahdella vahvistimella soitettaessa tai joissakin studiotilanteissa.
Kitaristien enemmistö soittaa kuitenkin lavalla vain yhdellä vahvistimella, ja sellaisissa efektiketjuissa Akain Chorus hoittaa hommansa mainiosti.
****
Ensimmäiset viive-efektit tuotettiin analogisilla nauhureilla, joissa oli enemmän kuin yksi äänipää. Kuiva signaali nauhoitettiin ja soitettiin nauhoituksen jälkeen toisesta/muista äänipäästä/-päistä. Viiveen pituus muutettiin joko säätämällä nauhan kulkunopeutta tai muuttamalla äänipäiden sijaintia. Enemmän toistoja taas saatiin syöttämällä osan efektisignaalista takaisin signaalituloon (engl. feedback).
Tällaisen nauhakaiun sointi on kyllä ideaalitapauksessa hyvin lämmin ja maukas, mutta laite tarvitsee säännöllistä puhdistusta. Nauhakaiun muita haittapuolia ovat laitteen koko, paino, kuumeneminen ja nauhaan liittyvät ohjelmat (jumiutuminen, repeäminen).
Nauhaton viive-efekti syntyi 1970-luvun alkupuolella. Kondensaattoriketju ”nauhoittaa” signaalin, jonka sitten ketjun jokaisen väliin sijoitetut, tahdistetut elektroniset kytkimet jakelevat sekä lähtöön että samalla ketjun seuraavalle kondensaattorille uutta toistoa varten.
Koska sellaisen laitteen toiminta muistuttaa entisajan tulen sammuttamisessa käytettyä ihmisistä muodostettua ”ämpäriketjua”, englanninkielinen nimi tällaiselle efektityypille on bucket brigade delay.
Akain Analog Delay (katuhinta: 69 €) on juuri tällainen vintage-tyylinen elektroninen viive-efekti.
Alkeellisen kytkennän suuri etu on, että toistot kuulostavat kiehtovalla tavalla likaiselta ja jokaisessa uudessa toistossa signaalin laatu huononee entisestään. On käytännössä mahdotonta saada ämpäriketju-delaystä täysin puhdasta kirkasta toistoa, vaan soundi on aina sympaattisen rosoinen ja lämmin. Tämän laitetyypin idea oli nimenomaan olla nauhakaiun huoltovapaa vastine – puhtaasti helisevät digitaaliset delayt astuivat kuvaan vasta 1980-luvulla.
Akain pikkukytkin tarjoaa kaksi delayaluetta, joista lyhyempi (0 – 600 ms) on hieman kirkkaampi ja pidempi (0 – 1.200 ms) selvästi likaisempi vaihtoehto.
Lyhyempi valinta on juuri se oikea Rockabilly ja varhais-Rockin slapback-viivettä varten. Tarkka nopeus säädetään Time-nupilla ja toistojen lukumäärä Repeat-hanikalla: Akai Analog Delay – Whispering
Repeat-nupin loppumetreillä – noin kello kahdesta eteenpäin – voi kokeilla myös ”loputtomia” tai hyökkäävästi päällekäyviä toistoja, jotka voimistuvat lumivyöryn lailla: Akai Analog Delay – viivevyöry
Mielestäni Akai Analog Delay on mainio ja autenttinen ämpäriketjuviive, joka kuulostaa ja käytäyttyy juuri niin kuin pitää. Pitkissä toistoajoissa esiintyvä kohina on käyttöperiaatteesta johtuva ominaisuus eikä vika. Tämä on pedaali juurevan delayn ystäville!
Fender on tuonut markkinnoille ensimmäisen digitaalisen multiefektilaudan – Fender Mustang Floor.
Mustang Floorin FUSE-aivot on siirretty suoraan digitaaliselta Mustang-vahvistinsarjalta. Laite tarjoaa 12 vahvistinmallia, 37 efektejä, ja 100 muistipaikkaa omille luomuksille.
USB:n kautta voi ohjelmoida kaikki laudan parametrit helposti tietokoneella, ja lisäksi portti mahdollistaa myös laudan käyttöä ääni-interfacena.
Tähän mennessä Nirvanan edesmennyttä keulahamoa, Kurt Cobain, on muistettu ainoastaan kummallisella Jagstang-kitaralla sekä erittäin kalliilla Custom Shop -kitaralla.
When Gibson overhauled their very successful Les Paul Standard -guitar about ten years ago, it was decided to offer the model with two different neck profiles.
Most Gibson-fans agree that the best Les Paul necks were the ones on the original Sunbursts, produced from 1958 to 1960:
• In 1959 the neck profile was a well-rounded, but not too big D-shape
• In 1960 the profile was changed to a flatter and thinner shape, resulting in a C-profile
These two neck profiles are today represented in Gibson’s 50’s- and 60’s-necks. Their cross-sections look something like this:
****
As most things in life, Gibson’s neck profiles aren’t as simple a matter as the company’s terminology will have us believe:
• The ”50’s neck” should really be called a ”1959”-profile, because earlier in the Fifties Gibson-necks were much fatter.
• The ”60’s neck”, on the other hand, is really an ”early 60’s”-profile, as the company moved on to an even flatter – as well as narrower – profile in the latter part of the Sixties.
But still, Gibson’s current 50s/60s-terminology works well with most players when talking about neck shapes.
****
Gibson’s newest feature on some models is an asymmetrical neck profile, which has a fuller bass side and a thinner treble side.
Kitarablogi.com – Finland's premier Guitar and Bass blog 
