Testipenkissä: Tokai Love Rock LC-107, LS-130F & LS-160

Kitarablogissa uusi vuosi alkoi testien suhteen kolmella herkkupalalla, kun testiin saapuivat kolme Tokai Love Rock -kitaraa malliston kalliimmasta päästä. Tokain legendaarinen maine perustui alun perin juuri tällaisiin, Japanissa käsityöllä valmistettuihin, Les Paul -tyylisiin kitaroihin.

****

Tokai LC-107 (1.219 €) on valmistajan upea versio Les Paul Custom -mallista.

Soittimen kullanväriset metalliosat sopivat hienosti testikitaran kauniisti läpikuultavaan, kiiltävään viininpunaiseen viimeistelyyn.

Tokai LC-107:n rakenne on – useista nyky-Gibsoneista poiketen – hyvin uskollinen alkuperäiseen LP Custom -reseptiin:

Rungon takaosa on veistetty mahongista, ilman että siihen olisi jyrsitty painoa vähentäviä aukkoja. Tokaissa soittimen painoa pidetään maltillisena valitsemalla vain kevyitä mahonkilankkuja kitarantekoon.

Myös LC-107:n kaareva kansi on tehty kokopuisesta mahongista (!), niin kuin 1950-luvun Customeissa oli tapana.

Vain otelaudan suhteen Tokai on muuttanut alkuperäistä reseptiä:

Ekologisista syistä LC:n otelaudassa käytetään ruusupuuta alkuperäisen eebenpuun sijaan.

Rungon monikerroksinen reunalistoitus lisää LC-107-kitaran tyylikyyttä vielä entisestään.

Tokai LS-130F (1.514) on LP Standard -tyylinen malli satiinipintaisella viimeistelyllä.

Mallitunnuksen F-kirjain viittaa LS-130F:n kokopuiseen loimuvaahterakanteen (englanniksi: flame maple).

Testisoittimen liukuväritys on nimeltään Tobacco Sunburst. Viimeistelyn peittävän ruskealta vaikuttavat reunat ovat todellisuudessa tummaa violettia, jonka läpi pystyy näkemään kannen ”liekit”.

LS-130F:n kaula ja rungon takapuoli ovat kirsikanpunaisia.

Vaikka monet kitaristit nykyään luulevat, että kaikissa vuosien 1958-60 LP Standardissa oli loimuvaahterakansi, todellisuudessa huomattava osa tehtiin niin kutsutuilla plain top-kannella.

Tokai LS-160 (1.773 €) on erittäin kaunis versio juuri tällaisesta plain top -kitarasta.

LS-160-malli tarjoaa kaikkien muiden laadukkaiden yksityiskohtien lisäksi vielä aidon nitrolakkauksen 50-luvun hengessä.

Tokai LC-107:n viritinlavassa on runsaasti upotuksia, sekä monikerroksinen reunalistoitus.

Virittimet ovat nykyaikaisia, suljettuja Gotoh-malleja.

LS-130F- ja LS-160-kitaroissa lavan koristelu on hieman hillitympi.

Näissä malleissa on laadukkaita kopioita 1950-luvun Kluson-virittimistä.

Tokai LC:n neliskanttiset otemerkit ovat helmiäismuovista…

…kun taas LS-malleissa on käytössä crown-muotoiset upotukset.

Nauhatyö oli kaikissa kolmessa soittimissa esimerkillinen.

Kolmikossa on myös ns. long tenon -kaulaliitos, jossa kaulan mahonkinen osa jatkuu yhtenäisenä vielä kaulamikrofonin alle.

Monien mielestä tällainen lujempi liitos parantaa kitaran sointia ja sustainea.

Kitarakolmikon tallat ja kieltenpitimet tulevat Gotoh:n laadukkaasta, japanilaisesta mallistosta.

Tokai luottaa omiin PAF Vintage Mark II -humbuckereihin LC-107-mallissaan.

LS-130F- ja LS-160-kitaroihin taas on asennettu Seymour Duncanin laadukkaita PAF-tyylisiä ’59 Model -mikrofoneja.

Takakoloissa on näkyvissä erittäin siistiä työtä, laadukkaita japanilaisia komponentteja, sekä huolellista häiriösuojausta grafiittipitoisella maalilla, sekä alumiinifoliolla vuoratulla muovikannella.

Testikolmikko myydään laadukkaassa Tokai-kotelossa.

LS-160:n nitrolakkauksen lisäsuojaukseksi löytyy tämän kitaran kotelossa vielä erillinen plyysipussi.

****

Soitettavuudeltaan LC-107, LS-130F ja LS-160 ovat hyvin lähellä toisiaan, mutta vertailemalla löytyy kuitenkin todella pieniä eroja kolmikon välillä.

Tokai LC-107:n kaulaprofiiliksi on valittu keskipaksu, tasaisen pyöreä D-muoto. LP-fanit puhuisivat tässä ’59-kaulasta – kaulassa on siis mukavasti ”lihaa luiden päällä”, mutta sen paksuus on vielä maltillinen.

Tokai LS-130F taas tarjoaa kolmikon tuhdimman kaulaprofiilin. Tämän mallin mattaviimeistely tuntuu erittäin mukavalta.

LS-160:n kaulaprofiili menee vuoden 1960 suuntaan, mikä tarkoittaa paksuuden kannalta hieman maltillisemmat mitat.

Vaikka kaikissa kolmessa kitarassa oli 010-satsin kielet ja identtinen kieltenkorkeus 12. nauhalla (basso E: 1,9 mm/diskantti e: 1,6 mm), oli LS-160:n soitettavuus vielä aavistuksen verran kevyempi kuin LC-107- ja LS-130F-malleissa.

****

Akustisesti soitettuna Tokai LC-107:n äänessä oli mukava ripaus kuivuutta ja kauniisti kimmeltävä diskantti, mikä johtuu varmasti täysin mahongista tehdystä rungosta.

Tokain omat PAF Vintage Mark II -mikrofonit ovat laadukkaita uusintapainoksia 50-luvun humbuckereista. Niiden signaaliteho on maltillinen, minkä ansiosta soundi on dynaaminen ja avoin:

Tokai LS-130F on akustisesti soitettuna selvästi kolmikon kovaäänisin. Akustisesti tässä kitarassa on juuri se kiskoista-suistunut-tavarajuna-joka-lähestyy-kovaa-vauhtia-fiilis, josta niin monet LP-tyylisten kitaroiden soittajat tykkäävät.

Seymour Duncan ’59 Model -mikkien välityksellä LS-130F:n soundissa on hieman enemmän voimaa ja leveyttä kuin LC-107:ssä:

Akustisesti kokeiltuna Tokai LS-160:n ääni on jossain LC-107:n ja LS-130F:n välissä. Se ei ole ihan yhtä äänekäs kuin LS-130F, mutta soundissa löytyy hieman kirkkaampaa preesensiä kuin LC-107-mallissa.

Yllättävää oli kuitenkin, että testikitaroista LS-160 soi vahvistimen kautta selvästi eniten vintage-maisesti, vaikka kitarassa on samat mikrofonit kuin LS-130F:ssä. Kaulamikrofoni soi todella kermaisesti, kun taas tallahumbucker soi kirkkaammin kuin ehkä odottaisi LP-tyylisestä kitarasta. Lopputulos on tämän kolmikon monipuolisin puhdas soundi:

Demobiisissä puhtaat komppikitarat pysyvät muuttumattomina koko biisin ajan (vasemmalta: LC-107; oikealta: LS-160). Riffit ja soolo-osuudet taas on soitettu niin, että ensimmäisessä läpimenossa soi vain LC-107, toisessa vain LS-130F ja kolmannessa taas vain LS-160:

****

Tokai LC-107, LS-130F ja LS-160 tarjoavat huikeaa laatua todella reiluun hintaan. Kaikki kolme kitaraa ovat pro-luokan laatusoittimia erittäin kevyellä tatsilla ja herkullisella soundilla.

LC-107:n pähkinäinen soundi tekee tästä soittimesta oivan valinnan Jazz- ja Fusion-kitaraksi, mutta se toimii todella hyvin myös muissa genreissä.

Tokain LS-130F on kolmikosta se koviten riffaileva ja rokkaava valinta. Sylinterihattu päälle, ja eikun menoksi Paradise Cityyn.

LS-160 taas on pikkutarkka ja herkullinen uusintapainos Bluesbreaker-tyylisestä vintage-LP:stä, joka tarjoaa hyvin dynaamisia humbuckersoundeja.

****

Tokai Love Rock

LC-107 – 1.219 € (laukku kuuluu hintaan)

LS-130F – 1.514 € (laukku kuuluu hintaan)

LS-160 – 1.773 € (laukku kuuluu hintaan)

Plussat:

+ Made in Japan

+ työnjälki

+ soitettavuus

+ soundi

+ laukku kuuluu hintaan

12/01/2016 0

Review: Sterling SUB Silo3 & Vox AmPlug 2 Classic Rock

As Christmas is just around the corner, we at Kitarablogi felt it was a good idea to review one of the starter packs offered by a local music dealer:

DLX Music’s own affordable starter pack (299 €) combines a Sterling S.U.B. Silo3 guitar with a Vox AmPlug 2 Classic Rock headphone amplifier. The only things you need to add are a plectrum and a set of headphones – and off you go. And what’s best: Thanks to the headphone amp you won’t be disturbing any neighbours with your playing!

****

The Sterling (by Music Man) S.U.B Silo3 is an affordable licensed copy of the legendary Music Man Silhouette HSS-model. To my knowledge, the S.U.B. Silo3 is currently offered in Finland only as part of three DLX Music guitar packs. In other countries of the EU this guitar model is sold for around 300 €.

This Made-in-Indonesia Sterling uses different local hardwoods (all of which are said to resemble alder in terms of their sound) for the body.

The Silo3’s neck has been crafted from maple, same goes for the separate fretboard.

The whole neck comes with a thin satin finish, while the body is finished gloss black.

The fingerboard sports 22 medium-sized frets.

The Sterling’s very comfortable neck joint is a straight copy of the bolt-on joint used in Music Man’s US-manufactured guitars.

Thanks to the four-plus-two machine head arrangement on this guitar’s headstock, the Sterling Silo3 offers a straight string path from the nut to the tuner posts, without the need for any string retainers, which might impede on the vibrato’s return to pitch.

The tuners themselves are of decent quality.

The vibrato bridge on the S.U.B. Silo3 is a modern take on the venerable vintage vibrato, featuring a knife-edge bearing with two height-adjustable posts.

Between the neck pickup and the end of the fingerboard you can see the truss rod adjustment wheel, typical of Music Man-instruments. Thanks to the wheel you can use an object that’s sturdy enough for the job – like a small screwdriver or a metal rod – to adjust the truss rod, without having to detach the neck or loosen the strings.

The Silo3 comes equipped with a set of ceramic pickups, which features slightly hotter singlecoils in the neck and middle positions for an overall balanced output level.

The controls comprise a master volume, a master tone, and a five-way blade switch.

****

The new, second-generation Vox AmPlug 2 headphone amps come with an updated set of features, both in terms of their sound and their practicality.

The AmPlug 2 Classic Rock (39 €) is the ”Marshall-type” model in the line-up.

The new AmPlug 2 models now come with a rotating jack plug, which makes it easier to use the device with any electric guitar shape known to mankind.

The AmPlugs runs on two AAA-sized batteries.

The AmPlug 2 Classic Rock sports three controls:

Gain adjusts the preamp levels from clean all the way to distorted. Tone lets you control the amount of treble in your output signal, while Volume is your master volume control, which adjusts the volume level in your headphones.

The Classic Rock’s effects department (labelled FX) lets you choose between three different guitar effects (chorus, delay, reverb), with each effect type offering you three different variations. You can only use one effect at any given time.

The Vox also comes with an Aux-input for connecting an mp3-player (or your mobile phone) for play-along sessions.

This Vox headphone amp also comes with a built-in mid-range booster. The current boost setting is indicated by the colour of the on/off-LED (green: boost off; orange: mild boost; red: full boost).

****

Sterling’s S.U.B. Silo3 offers you a lot of guitar for very little money.

The neck’s oval, slightly flattish C-profile will feel comfortable to most players, while the nice fretwork on the Silo3, as well as its 12-inch fretboard radius, makes string bending easy. Our review sample came well-adjusted and with a player friendly action (low E: 2.2 mm; high e: 2.0 mm @ 12th fret). Sterling uses a quality set of Ernie Ball Super Slinkies (a 009 set) as factory strings.

Used moderately, the Silo3’s vibrato bridge returns well to pitch, but if you want to dive bomb, you’ll probably need a locking nut.

I must admit to have been positively surprised by the quality of the Sterling Silo3-model’s pickups. Don’t forget, we’re talking about a 300 € guitar!

The clean sounds are nicely rounded and fresh, and even the singlecoil pickups retain a healthy dose of bottom-end warmth. Because of their overwound nature, the singlecoil pickups also manage to hold their own – output-wise – against the bridge humbucker.

This sound clip (recorded straight off the AmPlug) starts with the neck pickup:

The Sterling S.U.B. Silo3 is such a versatile instrument that it manages to cover the whole range of overdriven and distorted guitar tones – from slightly crunchy old-school Blues to full-frontal Metal. For my part, I wouldn’t have any qualms about dragging this guitar on stage with me right now…

****

As you could already witness from the two above Silo3-clips, Vox has managed to improve further on the already great sound of its range of headphone amplifiers. There are, for example, definite improvements in the hiss levels of the AmPlug 2 Classic Rock.

The range of sounds on offer will cater for all you Marshall-spirited needs from the 1960s all the way to the 80s – Classic Rock, indeed. If you’re after contemporary High Gain-sounds, I’d steer your attention towards the AmPlug 2 Metal instead.

The Classic Rock’s effects section does its bit to spruce up your guitar tone, and the quality on offer is amazing (especially, when considering the tiny price tag). The audio clip starts with a completely dry guitar sound:

The AmPlug’s mid-boost function makes even fatter and more aggressive sounds possible, whenever you need them. This audio clip starts with the boost off, and continues with the mild boost, before giving you an idea of what the full mid-range boost will do for you:

****

In my opinion, this is a great starter pack, making learning to play the guitar, as well as practising, a lot of fun.

Sterling’s S.U.B. Silo3 isn’t the cheapest electric guitar that you can lay your hands on in Finland, but it most certainly is one of the best (and most versatile) instruments in its class. The Silo3 is a real electric guitar, and not a cheese grater with strings. This Sterling both plays and sounds great!

Vox’ updated AmPlug 2 Series wins you over with even more features and an even better sound. This inexpensive little device makes it possible for you to rock out in most places, and almost at any hour – whenever and wherever inspiration might strike.

You can really make music with this quality pack from DLX Music Helsinki, as you can hear from the demo track. All guitar tracks have been recorded straight off the Vox AmPlug 2 Classic Rock, without any additional effects (save for a tiny bit of compression added during mixdown):

****

Sterling by Music Man Silo3 and Vox AmPlug 2 Classic Rock (DLX Music starter pack)

299 €

Contact: DLX Music

****

Pros:

+ quality started pack

+ great even for use in an apartment block

+ good enough for more advanced players, too

+ playability (guitar)

+ sound (guitar and headphone amp)

14/12/2015 0

Testipenkissä: Boss SY-300

Ensimmäiset kitarasynat (1970-luvun alussa) olivat täysin analogisia ja käyttivät kitaran omaa ääntä soundin perusteena. Kitarasignaali vietiin läpi pitkän muokkausketjun, jossa oli eri särö-, oktaaveri-, filtteri- ja modulaatiovaiheita, joiden kautta kitaran ääni muuttui analogisynan kaltaiseksi.

Vanhoissa kitarasynoissa oli kyllä paljon hienoja soundeja, mutta ne vaativat soittajalta todella tarkkaa soittotekniikkaa, ja tämän lisäksi monet toimi vain monofonisella kitarasignaalilla (ei sointuja).

Rolandin kehittämä GK-mikrofoni muutti (MIDI-standardin lisäksi) nämä asetelmat sitten täydellisesti:

GK-mikin ansiosta oli (ja on edelleen) mahdollista käyttää myös sointuja, sekä sähkökitaran laajaa valikoimaa eri soittotekniikkoja. GK-järjestelmä mahdollistaa myös räkkisynojen, softasynojen ja samplerien soittamista kitaralla. Sähkökitarasta tuli kokonainen orkesteri.

Upouusi Boss SY-300 (katuhinta noin 720 €) tuo alkuperäisen idean kitarasynasta takaisin, mutta digitaalisen nykyteknologian saavutuksilla höystettynä. SY-300:lle luvataan erittäin tarkkaa ja nopeata triggausta, todella isoa soundia, laajoja mahdollisuuksia muokkaukseen – ja mitä parasta: syna toimii tavallisella kitarasignaalilla.

****

Kestävänoloinen Boss SY-300 näyttää kompaktilta multiefektiltä, ja se saa käyttövirtansa ulkoiselta virtalähteeltä (kuuluu hintaan).

Kitarasynan neljää jalkakytkintä voi käyttää erilaisien toimintojen ohjaamiseen, mutta peruskäytössä ne toimivat näin:

Vasen kytkin on On/Off-kytkin (tai oikeastaan bypass-kytkin). CTL 1 -jalkakytkimellä voi polkaista valitussa patchissa etukäteen määriteltyä parametrimuutosta päälle (esim. vibratoa tai filtteriä). Viimeisellä kahdella kytkimellä (CTL 2 ja CTL 3) vaihdetaan patchista toiseen, ja niillä saa myös SY-300:n viritysmittarin päälle.

Koska kyseessä on erittäin hyvin speksattu digitaalilaite, muokattavien parametrien määrä on aika iso. Onneksi Boss SY-300:n graafinen käyttöliittymä on erittäin onnistunut, ja synan ohjelmointi näytön alle sijoitetuilla säätimillä ja oikeanpuolisella navigointiosastolla sujuu vaivattomasti.

****

SY-300:n takapaneelin runsas liitinvalikoima ei todellakaan jätä toivomiseen varaa:

Kitaratulon vieressä näkyy kitarasynan efektilenkin Thru- ja Return-liittimet. Ground/Lift-kytkimellä pystyy katkaisemaan turvallisesti mahdollisen maalenkin aiheuttaen brummin. Bossin uutuuslaite tarjoaa peräti kaksi stereolähtöä. Päälähdön (Main Output) signaalia voi esimerkiksi kytkeä livekäytössä kitaravahvistimiin, samalla kun Sub-lähdön signaali menee livemikserille. SY-300:aan voi kytkeä myös kuulokkeita suoraan päälähdön vasempaan jakkiin.

MIDI-porttien ansiosta Boss-syna toimii myös saumattomasti MIDI-järjestelmässä. EXP/CTL 4,5 -niminen jakki on tarkoitettu lisäkytkimiä tai ekspressiopedaaleja (saatavilla erikseen) varten. SY-300:n kanssa voi käyttää EV-5- ja FS-7-pedaaleja, sekä FS-5U- ja FS-6-jalkakytkimiä, eri parametrien ohjaamiseen.

SY-300 toimii myös monikäyttöisenä ulkoisena äänikorttina, ja kitarasyna tarjoaa tätä varten peräti neljä erilaista USB audio -tilaa, mm. Re-Synth-moodin, joka toimii samalla tavalla kuin re-amping. Kitarasyna myös lähettää ja vastaanottaa MIDI-dataa USB-portin kautta. Myös patchien ohjelmointi, lataaminen ja jakaminen hoituu USB:n kautta Boss Tone Studio -ohjelmalla (Win/Mac OS).

****

Yllä olevasta kuvasta näkyy Boss SY-300:n sisäinen arkkitehtuuri ja signaalitiet. Jokaisessa patchissa (Preset: 70; User: 99) voi käyttää maksimissaan kolmea oskillaattoria samanaikaisesti (OSC1-OSC3). Jokainen oskillaattori tarjoaa erittäin monipuolisen listan eri aaltomuotoja (sahalaidasta PWM:ään), sekä omat filtterit, LFO:t ja ADSR-moduulit. SY-300:n monipuolisuudesta kertoo myös, että oskillaattorien reititystä pystyy muuttamaan melko vapaasti, jolloin esimerkiksi osa signaalista voi kulkea rinnakaisten OSC-lohkojen sijasta myös sarjakytkennössä olevien oskillaattorien läpi. Sequencer-toiminnolla pystyy tämän lisäksi vielä muuttamaan tavallisen oskillaattorin 16-askeleen sekvensseriksi, joka tekee tulevasta signaalista tahdistettuja melodioita tai arpeggioita.

Mutta lysti ei vielä läheskään loppu tähän:

Bossin uudesta kitarasynasta löytyy nimittäin peräti neljä erillistä efektilohkoa, joiden efektivalikoima on hyvin kattava ja laadullisesti erinomainen. Myös efektilohkojen reititykseen pystyy vaikuttamaan tietyissä raameissa (OSC-lohkojen reitityksestä riippuen).

****

Boss SY-300 on todella käyttäjäystävällinen laite, mutta tämän kitarasynan monipuolisuuden – ja tarjottujen muokkausmahdollisuuksien määrän – takia kitarasyna-untuvikolla menee varmasti jokunen tovi käyttöoppaan kanssa, sekä kokeilemalla, ennen kun patchien ohjelmointi tyhjästä onnistuu toivotulla tavalla.

Itse opin synojen ohjelmoinnin onneksi vielä silloin, kun analogisynat ja Yamaha DX7 kohtasivat, minkä ansiosta tulin heti hyvin toimeen SY-300:n kanssa.

Kokeilin Bossin käyttöliittymä kirjoittamalla kitarasynalle hiukan itämaisen patchin, jossa sitar-tyylinen twang syntyy kahden sarjakytkentäisen oskillaattorin keskenäisestä moduloinnista, samalla kun kolmas OSC-lohko tuottaa soundin ylä-äänet.

Tältä lopputulos kuulostaa (yksi kitararaita, sekä kolme Roland HandSonic -perkussioraitaa):

Täma klippi taas on pieni läpileikkaus Boss SY-300:n soundeista:

Äänitin myös demokappaleen, jossa – rumpuraitoja lukuun ottamatta – kaikki soundit on äänitetty kitarasynalla:

****

Omasta mielestäni Bossin uutukainen on todella mahtava laite aitojen, analogihenkisien synasoundien ystäville.

SY-300 on erittäin varmatoiminen ja salamannopeasti trakkaava kitarasyna, joka seuraa esimerkillisesti kitarasignaalin tonaalista ja dynaamista sisältöä, ja toimii myös loistavasti polyfonisella tulosignaalilla.

SY-300:n ei ole tarkoitus korvata Rolandin GK-/GR-perheen tuotteita – jos etsit realistisia, multitimbraaleja soundeja GK-mikrofonia käyttävä soitin on yhä se helpoin tie onneen. Boss SY-300 on sen sijaan oiva rinnakaistuote – kitarasyna, jossa painopiste sijoittuu nimenomaan sen mahtaville synasoundeille ja laadukkaille efekteille, eikä perinteisten soittimien korvaamiseen.

****

Boss SY-300

Katuhinta noin 720 €

Lisätiedot: Roland

****

Plussat:

+ onnistunut käyttöliittymä

+ polyfoninen

+ kolme OSC-lohkoa

+ neljä FX-lohkoa

+ ulkoinen efektilenkki

+ soundi

+ USB-äänikortti

08/12/2015 0

Testipenkissä: Sterling SUB Silo3 & Vox AmPlug 2 Classic Rock

Joulu lähestyy jälleen vauhdilla, joten Kitarablogi tarttui tilaisuuteen testata yhtä joululahjaehdokasta:

DLX Musiikin oma edullinen sähkökitarapaketti (299 €) yhdistää Sterling S.U.B. Silo3 -kitaran ja Vox AmPlug 2 Classic Rock -kuulokevahvistimen. Rokkaamiseen tarvitaan paketin lisäksi vain plektra ja kuulokkeet. Ja mikä parasta – kuulokevahvistimen ansiosta ei tule edes kerrostalossa ongelmia naapureiden kanssa!

****

Sterling (by Music Man) S.U.B Silo3 on edullinen lisenssikopio Music Manin legendaarisesta Silhouette HSS -mallista. Tietääkseni S.U.B. Silo3 on tällä hetkellä saatavissa Suomessa ainoastaan osana kolmessa DLX Musiikin kitarapaketeissa. Kitaran hinta on muualla Euroopassa noin 300:n euron paikkeilla.

Indonesiassa valmistetussa Sterling-mallissa käytetään rungon valmistukseen erilaisia paikallisia, soundiltaan leppää muistuttavia puulajeja.

Silo3:n kaula on veistetty vaahterasta, samoin kuin kitaran otelauta.

Koko kaula on viimeistelty ohuella satiinilakalla, kun taas runko on saanut ylleen tyylikkään pianomustan viimeistelyn.

Otelautaan on asennettu siististi 22 medium-kokoista nauhaa.

Sterlingin erittäin sulava ruuviliitos on otettu suoraan Music Manin USA:ssa valmistetuista kitaroista.

Viritinlavan neljä-plus-kaksi koneistoasetelman ansiosta kitkaa aiheuttavia kielten alasvetimiä ei tarvita Sterling Silo3:ssa lainkaan, mikä parantaa vibrakäytössä soittimen vireen vakautta.

Sterlingin käyttämät virittimet toimivat ainakin testikitarassa sulavasti ja moitteettomasti.

S.U.B. Silo3:n vibratalla on vanhan Strato-vibraton toimiva päivitys nykyaikaisella laakeroinnilla.

Kaulan ja kaulamikrofonin välillä näkyy Music Man -soittimille tyypillinen – ja erittäin kätevä – kaularaudan säätöruuvi. Säätöruuvia voi kääntää ilman kielten (tai kaulan) irrottamista suoraan soittimen edestä sopivalla metalliesineellä (esimerkiksi pikkuruuvarilla).

Silo3:ssa käytetään lähtöteholtaan keskenään sovitettu keraaminen mikrofonisetti, vintagea selvästi tuhdimmilla yksikelaisilla kaula- ja keskimikrofonin asemissa.

Säädinosastolta löytyy viisiasentoinen mikrofonikytkin, sekä master volume- ja master tone -säätimet.

****

Uusien, toisen sukupolven Vox AmPlug -kuulokevahvistimien ominaisuudet on päivitetty, sekä käytettävyyden että soundin kannalta.

AmPlug 2 Classic Rock (39 €) on sarjan ”Marshall-henkinen” malli.

Uusissa AmPlug 2 -mallissa on nyt käännettävä plugi, mikä helpottaa laitteen käyttöä riippumatta jakin sijainnista.

AmPlugit toimivat kahdella AAA-kokoisella paristolla.

AmPlug 2 Classic Rockissa on kolme säädintä:

Gain-säätimellä muutetaan vahvistimen etuvahvistin puhtaasta soundista säröön. Tonella säädetään soinnin kirkkautta, kun taas Volume-säätimellä muutetaan kuulokkeille lähtevää volyymiä.

Classic Rockin efektiosasto (FX) tarjoaa kolme eri kitaraefektiä – jokainen kolmella variaatiolla – joista voi käyttää yhtä kerrallaan. Soittaja voi valita joko yhden kolmesta chorus-efektistä, delay-viiveestä tai kaikutilasta.

Voxin Aux-tuloon voi yhdistää esimerkiksi mp3-soittimen miniplugijohdolla.

Tästä Vox-kuulokevahvistimesta löytyy myös keskialueen lisäboosteri. Mid-boosterin tila näkyy päälle/pois-ledin väristä (vihreä: ei lisävahvistusta; oranssi: mieto boostaus; punainen: reilu boostaus).

****

Sterling S.U.B. Silo3 -malli tarjoaa roimasti vastinetta pieneen hintaansa nähden.

Kaulan hieman litteä, ovaali C-profiili istuu varmasti mukavasti monessa kädessä, ja Silo3:n pätevä nauhatyö ja loiva otelautaradius (12 tuumaa) tekevät kielten venytyksistä helppoa. Myös kielten korkeus on säädetty todella mukavalle tasolle – basso-E:n eteisyys 12. nauhalle on 2,2 mm, ja diskanttipuolen e-kielen kohdalla luku on 2,0 mm. Tehdaskielinä käytetään laadukkaita Ernie Ball Super Slinky -kieliä (009-satsi).

Maltillisesti käytettynä Silo3:n vibratalla pitää hyvin virettä, mutta se ei ole tarkoitettu todella rankkaa käyttöä varten.

Sterling Silo3 -mallin mikrofonit kuulostavat mielestäni todella hyviltä, vaikka kyseessä onkin ”vain” 300:n euron kitara.

Tämän kitaran puhtaat soundit ovat mukavalla tavalla kuulaita ja raikkaita, ja myös yksikelaisissa löytyy mukavasti substanssia ja tukevuutta. Yksikelaisissa on myös riittävästi tehoa, minä ansiosta ne eivät jää tallahumbuckerin jalkoihin.

Tämä (suoraan AmPlugista äänitetty) klippi alkaa kaulamikrofonista:

Sterling S.U.B. Silo3 -kitara on niin monipuolinen, että sillä pystyy kattamaan käytännössä koko särösoundien kirjon – miedosta perinne-Bluesista nykypäivän Metalliin. Ainakin itse olisin valmis nousemaan tällä kitaralla suoraan keikkalavalle…

****

Kuten Silo3-ääniesimerkeistä jo kuuluu, Vox on selvästi parantanut kuulokevahvistimensa perussoundia entisestään. AmPlug 2 Classic Rockin kohina on myös saatu mukavasti vähennettyä.

Soundien skaala ulottuu Marshall-henkisesti 1960-luvulta noin 80-luvulle – Classic Rock, siis. Nykypäivän High Gain -soundeja löytyy sen sijaan AmPlug 2 Metal -mallista (DLX-pakettiin saa vaihdettua myös toisen AmPlug-mallin).

Classic Rock -kuulokevahvistimen efektit ovat oiva lisä, ja niiden laatu on yllättävän hyvä, kun katsoo Vox AmPlug 2:n pientä hintalappua (klippi alkaa ilman efektiä):

AmPlugin keskialue-boosterilta saa lisää tukevuutta ja säröä, silloin kun sitä tarvitaan. Klippi alkaa ilman boostausta, sitten tulee mieto lisäys, ja viimeisenä täysi mid-boosteri:

****

Omasta mielestäni tämä paketti on loistava kokonaisuus. Se tarjoaa sähkökitaran soittoa aloittaville (ja miksei myös meille muille) erittäin mukavat puitteet harjoitteluun ja hauskanpitoon.

Sterling S.U.B. Silo3 ei ehkä ole halvin sähkökitaramalli Suomen markkinoilla, mutta se on yksi parhaimmista tässä hintaluokassa. Silo3 on oikea soitin, eikä turhauttava juuresraastin. Sterlingissä soundi ja soitettavuus ovat todella kohdillaan!

Vox AmPlug 2 -sarja tarjoaa entistäkin enemmän ominaisuuksia ja parempaa soundia. Pikkurahalla saa mahdollisuuden soittaa sähkökitaraa silloin, kun inspiraatio iskee, ja sellaisilla soundeilla, jotka innostavat soittamaan.

DLX Musiikin laadukkaalla paketilla voi todellakin tehdä musiikkia, kuten demobiisistä kuulee. Biisin kaikki kitararaidat on äänitetty suoraan Vox AmPlug 2 Classic Rockin kautta ilman lisäefektejä (paitsi hieman kompressori sekvensseristä):

****

Sterling by Music Man Silo3 ja Vox AmPlug 2 Classic Rock -kitarapaketti

299 €

Lisätiedot: DLX Musiikki

****

Plussat:

+ laadukas paketti

+ sopii myös kerrostaloasuntoon

+ ei vain aloittelijoille

+ soitettavuus (kitara)

+ soundi (sekä kitara että kuulokevaihvistin)

02/12/2015 0

Review: Spin X guitar cable (aka Mad Professor RED Cable)

N.B.:

When I wrote the original (Finnish) version of this review, the company behind this guitar lead, Spindeco Oy, had been making tentative noises about marketing the cable using the Spin X brand name. Since then I have been informed that Spindeco won’t start marketing this lead, after all. The cable will continue to be sold as the Mad Professor RED Cable – same specifications, different colour.

For the sake of clarity, the English version the review will refer to the product as the Spin X cable, too.

Seldom has there been this amount of Internet chatter and general hysteria about any guitar accessory, as there has been about the Finnish Spin X cable, which is only a guitar lead of approximately 75 cm length, with two giant 1/4-inch connectors (a female input; a male output).

The Spin X cable (sold for 129 € as the RED Cable by Mad Professor) is manufactured by a Finnish company called Spindeco Oy. The cable promises to improve the efficiency of its conductors by means of a nano-electrical phenomenon, known as the electron spin. Special graphite-coated conductors are meant to rearrange the signal-carrying electrons in such a way, that the signal flow is improved. Spindeco claim that the main benefit of this technology in a guitar lead is an improved phase correlation between the different frequency bands of the signal. Apparently, traditional leads tend to pass high frequencies quicker than low frequencies, which tend to arrive at the amplifier with a very tiny time lag.

Using the benefits of the noble search engine, I quickly ascertained that the electron spin is, in fact, no voodoo, but rather generally acknowledged quantum physics. Still, we guitarists are interested in audible results; we ask questions like:

Does the Spin X cable do what it says on the tin? Is there truly a discernible difference in sound? Do I have to own one if I want to be a Tone God?

****

I was given a Spin X cable for reviewing purposes.

There’s been some rumours about miniature transformers, or buffers, inside the lead’s giant connectors, which is why I had to take a closer look inside. Nope, it’s just a bunch of different conductors – some left unused – attached with traditional soldering tin!

The short length of the Spin X cable has also been the centre of some speculation. Guitarists have been asking: ”Why is it just a short extension cord, instead of a full-length guitar lead?”

Take a closer look at these pictures (click on them for a larger view), and the answer becomes rather obvious:

It seems that Spin X relies on two identical conductors to function in the desired way. One is the hot (signal) conductor, while the other goes to earth (ground). But using this type of cable results in a less-than-ideal setup, when it comes to mains hum and electromagnetic interference.

Traditional guitar cables are built as coaxial leads, where a centre conductor carries the guitar signal. The centre conductor runs inside a layer of insulation, which in turn is covered by one (or several) shields. The shield is connected to ground and serves two purposes – one: its the audio signal’s earth; two: it’s a Faraday cage that shields the signal conductor from extraneous interference, like mains hum.

If you connect only the Spin X cable to an amp, and turn up the volume, you will be greeted by an unacceptable amount of hum and microphonics, but as soon as you plug your regular lead into the Spin X, all the noises disappear. This means that the Spin X needs the traditional, coaxial guitar lead to do away with all the interference.

****

The Spin X cable seemed reasonably rugged and well made.

The only thing that bothered me in the road-worthiness department were the badly secured strain relief cuffs in both connectors of our review sample.

****

I wanted to find out, whether you could ”measure” any real speeding up of the guitar signal in the confines of a home studio. I came up with the following setup:

I recorded the acoustic sound of a Fender Stratocaster using an AKG C3000 condenser microphone onto the left channel of a stereo signal, while direct-injecting the high-impedance guitar signal going through a Whirlwind Leader cable into my sound card.

As you can see above, the DI’ed guitar signal (waveform on the bottom) is a tiny bit behind the miked up acoustic sound.

This picture shows clearly that the Spin X doesn’t ”speed up” the guitar signal in any way noticeable in a standard audio sequencer.

The listening test also doesn’t reveal any noticeable differences between using only the traditional lead or adding the Spin X cable. If anything, adding the Spin X might even add a minuscule amount of time lag to proceedings, at least to my ears:

****

I then recorded a series of sound clips, using my trusty Blackstar HT-1R valve combo. In each clip the first half is played through just the traditional Whirlwind lead, while the second half has the Spin X cable added into the signal chain.

For comparison purposes here’s a clip of a Fender Stratocaster DI’ed into the sequencer (first half Whirlwind only; second half Whirlwind plus Spin X):

A Strat through the Blackstar:

Gibson LP Junior:

Hamer USA Studio Custom:

Gibson Melody Maker SG:

****

Next I took the Spin X to the guitarist of Rock-Ola & The Freewheelers. Sami Saarinen went through several different vintage and custom shop guitars and amps at band rehearsal volumes – both straight into the amp, as well as using a pedalboard.

The differences in sound between using only a traditional guitar lead and adding the Spin X cable seemed a little bit more pronounced using Sami’s setup at higher volume levels, compared to what I could make out in my home studio.

****

For the last bit I wanted to make sure that the Spin X cable’s function was not dependent on valve technology:

I borrowed my son’s Marshall MG30CFX combo for a short test run. All sound clips start with only the Whirlwind cable connected; the Spin X comes in at the halfway point.

Fender Telecaster (neck pickup):

Both pickups:

Bridge pickup:

****

Based on my tests I have to state that the Spin X cable really does add a little ”something” to the sound. The Spin X’ effect is more easily spotted with a quality guitar and a quality amp at slightly higher volume levels. It also seems that the tonal effects are more pronounced in singlecoil-equipped guitars – like a Stratocaster, a Telecaster, a Les Paul Junior, or a non-reverse Firebird – than when using humbucker-carrying guitar models.

The Spin X’ ”sound” is similar to the effect a buffer amp has on a long signal chain. You will get a slightly more refined top end, a whiff of added presence and openness, as well as a tighter and more pronounced bass. Strats and Teles will sound a tiny bit more HiFi, while a P-90 pickup will lose a little of its lower-mid congestion.

The Spin X seems to make the signal louder by an inkling, but this could also be a mere psychoacoustic effect, caused by the added presence.

****

There’s no simple and straight answer to the question, whether the Spin X cable genuinely ”improves” your tone. Many Rockabilly, Punk or Metal guitarists wouldn’t want to make their guitars sound ”more polite”. Some styles and genres simply demand a gritty, unruly top end, and some chunky mid-range grind.

For some tone hounds and sound aesthetes, however – players following the in the footsteps of guitarists, such as David Gilmour, Michael Landau or Eric Johnson – the Spin X cable’s tiny tonal changes might make all the difference.

In any case, it is up to you to decide how much this minuscule fine-tuning of your guitar signal is worth to you.

****

Spin X Cable

For more info on the Mad Professor RED Cable go HERE.

27/11/2015 1

Review: Vuorensaku Custom Pickups S. Kamiina set

Not all custom pickups are created equal.

Most custom winders seem to be on the hunt for the ”ultimate vintage experience”, whatever that really means. Those makers try to source the most vintage-correct materials and try to zone in on the right way to bring their pickups to the desired authentic NOS specifications. For a Fender Stratocaster this could mean either going for a dry and woody Fifties-style tone or for a juicier and grittier Sixties version.

Vuorensaku’s Saku Vuori fearlessly approaches the subject of custom pickups from a different angle. The result is a pickup set with a refreshingly personal sound that isn’t frantically trying to reclaim past glories.

The Vuorensaku S. Kamiina set’s (prices starting at around 200 €) is based on thicker magnet wire, compared to what an original Fender pickup uses. The S. Kamiina set is wound using 40 AWG gauged wire, while most classic Fender creations use 42 AWG wire (except the Telecaster’s neck pickup, which is wound with a thinner 43 AWG wire). The thicker wire in the S. Kamiina set is complemented with Alnico II magnets, which are a milder type of magnet than Fender’s preferred Alnico V variety.

Vuorensaku’s set includes a reverse wound/reverse polarity middle pickup, resulting in hum-cancelling switch positions two and five. The set’s bridge pickup has received a few extra windings for a little bit of extra output.

In terms of its electronic values the Vuorensaku set clearly differs from your traditional Strat pickups:

The resistance of a regular Stratocaster singlecoil lies in the ballpark of around six kilo-ohms, with a typical inductance of 2,3-2,4 henries. The pickups in the S. Kamiina set read 2,2 kΩ for resistance (bridge pickup: 2,3 kΩ) with an inductance of two henries.

Judging by these numbers only, we can surmise that the Vuorensaku pickup set will probably sound brighter than a traditional vintage Strat set, while also having a slightly lower output.

****

Saku Vuori was kind enough to provide a S. Kamiina-equipped Classic Series Fender 70s Stratocaster for this review. The guitar has an ash body, as well as a maple neck with a maple fingerboard. For comparisons I used my own Fender Japan Stratocaster with one-piece maple neck and an alder body.

I was right in expecting the Vuorensaku set to sound brighter than most vintage-style Stratocaster pickups, but the supposed drop in output level is of a more theoretical nature than of real practical importance. The S. Kamiina set imbues the 70s Reissue with a very cool Gretsch- or Rickenbacker-type jangly tone and grit. The Vuorensaku pickups also feature a cleaner lower mid-range, when compared to traditional Stratocaster pickups.

For comparison purposes the first (neck pickup) and last (bridge pickup) phrases of the sound clip have been played using my own vintage-style Strat, while the five phrases in between have been recorded with the S. Kamiina set (starting with the neck pickup):

The presence lift in the Vuorensaku set is also easy to spot in distorted sounds. The S. Kamiina’s delivery is a bit more aggressive and in-yer-face, which isn’t a bad thing at all.

The demo song contains four guitar tracks:

• two rhythm guitar parts – left channel: neck and middle pickup; right channel: neck pickups

• a mystically floating backing guitar: middle and bridge pickup

• lead guitar: neck pickup with the tone control turned halfway down

****

If you’re an stickler for authentic vintage specs, the Vuorensaku S. Kamiina set probably isn’t what you’re looking for – these pickups are no mere vintage clones.

If you’re after a brighter tone, though, especially if you dislike the neutrality of many active pickups, the S. Kamiina set is definitely one to check out! Vuorensaku’s pickups will breathe life into a dark-sounding guitar, while also giving your controls a wider tonal range to work with. These are pickups that won’t mush up.

By the way:

Saku Vuori applies his ”low output principle” to other Vuorensaku pickups, too, like the Telecaster- and P-90-style pickups he uses in his handcrafted Vuorensaku T. Family guitar models.

****

Vuorensaku Custom Pickups S. Kamiina set

Stratocaster sets start from 200 €

Additional options: pickup cover, relicing

Contact: Vuorensaku

****

Pros:

+ handmade in Finland

+ original sound, no vintage copies

+ rw/rp middle pickup

26/11/2015 0

Review: Rautia Guitars Dual Tone Style

This time we’re in for a real treat:

We’ll take a closer look at master luthier Veijo Rautia’s handmade interpretation of a lesser known 1950s Supro-model – the Dual Tone. Mr. Rautia has included a handful of updates, which bring the playability of this guitar up to modern standards. In contrast to many lesser Supro-, Valco- and Airline-copies, the Rautia Guitars Dual Tone uses the correct type of pickups.

To people in the know Veijo Rautia is already a well-established name, rising to fame as the chief designer of the original Flaxwood models. These days Rautia focuses mainly on making pickups and custom-order guitars.

****

Rautia Guitars’ Dual Tone (approx. 2,500 €) is a very stylish singlecut electric guitar.

Its alder body is partly hollowed out for better balance and tonal resonance.

Old (wooden) Supros used a very idiosyncratic neck attachment.

Rautia’s solution feels far more stable, using four wood screws and separate washers.

Looking from the front, the Dual Tone’s machine heads seem to be traditional Kluson-copies.

In fact, Rautia uses a set of mini-sized, high-tech and ultra-light Gotohs, called Stealth tuners.

The Stealth set works great, and the tuners turn very smoothly.

As per original specs, Rautia’s Dual Tone uses a very shallow neck pocket, with the neck set quite some way into the body. This high neck joint makes it possible to use a jazz guitar style bridge on a guitar with no neck angle.

The Indian rosewood fretboard is bound. It sports 22 medium-sized frets and rectangular pearloid position markers.

The fretwork is excellent, as you’d expect on a boutique grade guitar such as this.

The Tune-o-matic bridge on the Dual Tone Style – made by Schaller – sits on an ebony foot.

Original Supro (and Valco) pickups look like humbuckers, but they are in fact a very special breed of singlecoil pickup.

(Photo courtesy of Rautia Guitars)

The Valco-pickup uses two alnico magnets mounted between two steel plates. One of these plates is L-shaped and serves as the mounting plate (and magnetiser) for the assembly’s single bobbin.

There are two volume and two tone controls on the Dual Tone.

Just as on the original model, the pair that is closest to the bridge deals with the bridge pickup (!), while the pair further away from the bridge is connected to the neck pickup.

The Rautia-model comes with a push/pull phase switch for the neck pickup.

****

Rautia Guitars’ Dual Tone Style is a lightweight electric guitar offering boutique grade playability.

The neck’s gloss finish is very thin, and doesn’t feel sticky at all. The neck’s C-profile is well-rounded and comfortable – not clubby or too much of a handful.

From a modern guitarist’s standpoint, the Dual Tone’s deep neck set makes it a bit more difficult to reach the top end of the fretboard than what we’re normally used to. Some players would also prefer a fixed bridge for fear of knocking the free-standing bridge out of place in the heat of the moment. Based on this test, though, I must state that I really enjoyed playing the Dual Tone, and experienced no problems whatsoever!

The clean tones on the Rautia Dual Tone are really very beautiful, open and bell-like. These pickups aren’t as sharp-sounding as your traditional Fender singlecoil, but they aren’t as cluttered in the mid-range as a Gibson P-90, either.

The pickups are played in the following order; neck PU –> both PUs (in phase) –> both PUs (out of phase) –> bridge PU:

Rautia’s Valco-type pickups also sound fantastic with some distortion. There’s ample grit for the guitar to cut through, without the Dual Tone ever sounding thin or brittle:

The demo track features two rhythm guitar track, both using the middle selection on the toggle switch, as well as the phase reverse switch.

The first lead guitar part uses the neck pickup, then you’ll hear both pickups together (neck phase reversed), and the last pass is played using the bridge pickup on its own:

****

It’s so easy to fall in love with such a fantastic instrument!

Rautia Guitars’ Dual Tone represents the best in Finnish craftsmanship. Veijo Rautia’s vast knowledge in the field of guitar pickups really shows, making this a guitar which plays and sounds like a dream.

This is a handcrafted guitar at a very fair price.

****

Rautia Guitars Dual Tone Style

2,500 €

Contact: Rautia Guitars

****

Pros:

+ handcrafted in Finland

+ workmanship

+ playability

+ sound

+ rare type of pickup

Cons:

– vintage-style top fret access

24/11/2015 0

Testipenkissä: Rautia Guitars Dual Tone Style

Tällä kertaa on tarjolla hyvin harvinaista herkkua:

Tämä soitin on Veijo Rautian käsintehty versio 1950-luvun Supro-mallista – Dual Tone. Rautia on tehnyt tähän kitaraan useita parannuksia alkuperäiseen verrattuna, mikä nostaa kitaran soitettavuutta selvästi nykypäivän tasolle. Lisäksi Rautia Guitars Dual Tone -mallissa on – monesta Supro-, Valco- ja Airline-kopioista poiketen – alkuperäisellä periaatteella rakennetut mikrofonit.

Joensuulainen soitinrakentajamestari Veijo Rautia ei varmasti kaipaa esittelyä – mm. alkuperäiset Flaxwood-kitarat ovat hänen käsialansa. Nykyään Rautia keskittyy omassa pajassa kitaramikrofonien ja custom-kitaroiden tekemiseen.

****

Rautia Guitarsin Dual Tone (2.500 €) on erittäin tyylikäs, yhdellä soololovella varustettu sähkökitara.

Runko on veistetty lepästä, ja se on kaiverrettu osittain ontoksi.

Vanhoissa puu-Suproissa on hyvin omanleimainen kaulaliitos.

Rautian ratkaisu on perinteisempi ruuviliitos neljällä ruuvilla ja erillisillä prikoilla.

Dual Tone -mallin virittimet näyttävät edestä katsottuna vintage-tyylisiltä virittimiltä.

Todellisuudessa tämän Rautian koneistot ovat Gotohin minikokoiset ja kevyet hi-tech-virittimet, nimeltä Stealth.

Stealth-virittimet toimivat hyvin sulavasti ja kevyesti.

Rautian Dual Tonessa käytetään esikuvansa tavalla hyvin pitkää, mutta samalla verrattain matalaa kaulataskua, joka mahdollistaa korkean vintage-tallan käyttöä ilman kaulakulmaa.

Reunalistoitettuun ruusupuuotelautaan on asennettu 22 medium-kokoista nauhaa, sekä isoja otemerkkejä helmiäismuovista.

Nauhatyö on – luonnollisesti, kun kyse on suomalaisesta käsityöstä – boutique-tasoa.

Dual Tone Style -kitaran talla on Tune-o-Matic Schallerin valikoimasta joka istuu eebenpuisella jalalla.

Supron (ja Valco-yhtiön) mikrofonit näyttävät kaksikelaisilta humbuckereilta, mutta ne ovat todellisuudessa yksikelaisia mikkejä hyvin erikoisella rakenteella.

(kuva: Rautia Guitars)

Kaksi alnico-magneettia on asennettu kahden teräslevyn väliin, joista toinen (kulmarauta-tyylinen) toimii kelan kiinnitysalustana.

Dual Tonessa on kaksi volume- ja kaksi tone-säädintä.

Alkuperäisen reseptin mukaan lähempänä kaulaa oleva säädinpari ovat tallamikrofonille (!), kun taas ne toiset kaksi säätimet ovat kaulamikkiä varten.

Rautia-kitarassa kaulan toneen on piilotettu nostokytkin, jolla kaulamikin vaihetta voi kääntää.

****

Rautia Guitars Dual Tone Style on mukavan kevyt soitin ensiluokkaisella soitettavuudella.

Kaulan ohut kiiltävä lakkaus tuntuu mukavalta, samoin kuin kaulan pyöreä, muttei liian paksu C-profiili.

Nykypäivän näkökulmasta katsottuna Dual Tonen pitkä kaulatasku hankaloittaa hieman pääsyä ihan ylimmille nauhoille. Myös vapaasti seisova talla voisi olla hyvin raskaalla kädellä soittavalle muusikoille olla pieni riski. Minun täytyy kuitenkin testin perusteella todeta, että tulin itse kitaran kanssa erittäin hyvin toimeen, eikä kitaran 50-luvun sukujuurista johtuvien ominaisuuksien kanssa tullut minkäänlaisia ongelmia.

Rautia Dual Tonen puhdas soundi on hyvin kaunis, avoin ja kellomainen. Mikrofonit eivät ole yhtä teräviä kuin perinteiset Fender-yksikelaiset, mutta niissä ei ole myöskään niin paksu keskialue kuin Gibsonin P-90-mikeissä.

Esimerkkipätkässä järjestys on kaulamikki –> molemmat mikrofonit (samassa vaiheessa) –> molemmat mikrofonit (kaulamikin vaihe käännetty) –> tallamikrofoni:

Rautian Valco-mikrofonit toimivat myös todella hyvin särökäytössä. Mikeissä on riittävästi purevuutta lyödäkseen itsensä sopivasti läpi, ilman että ne olisivat niin teräviä, että soittajalta lähtisi paikat hampaista:

Demobiisissä on kaksi komppikitaraa, jotka käyttävät kytkimen keskiasentoa, sekä vaiheenkääntöä.

Ensimmäinen soolo-osa käyttää kaulamikrofonia, toisessa kuullaan molemmat mikit yhdessä (plus vaiheenkääntöä), ja viimeinen osa soitetaan tallamikrofonilla:

****

Tällaiseen herkkupalaan on todella helppoa rakastua!

Rautia Guitarsin Dual Tone on aitoa suomalaista käsityötä. Kunnioituksella lisätyt parannukset päivittävät 60 vuotta vanhan soittimen nykykitaristille sopivaksi – sekä soitettavuus että soundi ovat ensiluokkaisia.

Hinta-laatu-suhde on mielestäni erittäin korkealla.

****

Rautia Guitars Dual Tone Style

2.500 €

Lisätiedot: Rautia Guitars

****

Plussat:

+ käsintehty Suomessa

+ työnjälki

+ soitettavuus

+ soundi

+ ainutlaatuinen mikrofonityyppi

Miinukset:

– pääsy viimeisille nauhoille

13/11/2015 0

Testipenkissä: Vuorensaku Custom Pickups S. Kamiina -setti

On olemassa custom-mikrofonisettejä ja custom-mikrofonisettejä.

Suurin osa valmistajista näyttää olevan sen ”ultimatiivisen vintage-soundin” perässä, mikä ikinä se onkaan. Usein valmistajat etsivät suosittujen mikrofonilajien autenttiset speksit, osat ja valmistusmenetelmät. Fender Stratocasterin tapauksessa ollaan joko kuivan ja puuntuoksuisen 1950-luvun soundin perässä tai sitten mennään terävämmän ja mehukkaamman 60-luvun kaavan mukaan.

Vuorensakun Saku Vuori taas on lähestynyt aihetta hieman toisesta suunnasta, ja lopputulos on valtavirrasta poikkeava mikkisetti omaa, personallista soundia kaipaavalle kitaristille.

Vuorensaku S. Kamiina -setin (hinnat alk. 200 €) lähtökohtana toimii alkuperäistä selvästi paksumpi käämilanka. S. Kamiinassa käytetään 40 AWG:n paksuista lankaa, kun klassisissa Fender-mikrofoneissa löytyy 42 AWG:n käämilankaa (paitsi Telecasterin kaulamikrofonissa, jossa käytetään vielä ohuempaa 43 AWG:n lankaa). S. Kamiina -setissä magneetit taas ovat Fenderiä miedompaa Alnico II -lajia.

Setin mikrofonit on suunniteltu niin, että keskimikrofoni on käämitty vastakkaiseen suuntaan – mikä poistaa signaalista hurinat, silloin kun keskimikkiä käytetään muiden mikkien kanssa yhdessä. Tallamikrofoni taas on hieman setin muita mikkejä tehokkaampi.

Mittausarvoiltaan Vuorensaku-setti poikkeaa selvästi perinne-Stratomikeistä:

Tavallisen Stratocaster-mikrofonin resistanssi on noin kuuden kilo-ohmin paikkeilla, kun taas sen induktanssi on noin 2,3-2,4 henryä. S. Kamiina -setissä resistanssi on 2,2 kΩ (tallamikissä 2,3 kΩ) ja induktanssi kaksi henryä.

Nämä tekniset arvot viittaavat siihen, että Vuorensaku-setin soundi on todennäköisesti selvästi kirkkaampi, ja hieman matalatehoisempi, kuin vintage-tyylinen Stratocaster-mikkisetti.

****

Sain testiä varten Sakulta S. Kamiina -setillä varustetun Classic-sarjan Fender 70s Stratocasterin saarnirungolla ja vaahteraotelaudalla. Käytin omaa – vaahterakaulalla ja leppärungolla varustettua – Fender Japan -Stratoa vertailusoittimeksi.

Arvioni Vuorensaku-setin kirkkaammalta soundilta osuivat oikein, mutta lähtötasoiltaan nämä mikrofonit ovat vertailu-Stratoni kanssa samalla linjalla. S. Kamiina -mikrofonien soundi vie testi-Straton sointia lähemmäksi Gretsch- ja Rickenbacker-tyylistä kirkkautta ja helinä. Vuorensakuissa on myös alkuperäistä siistimpi ala-middle.

Ääniesimerkissä ensimmäinen (kaulamikki) ja viimeinen (tallamikki) fraasi on soitettu vertailu-Stratolla, kun taas keskimmäiset viisi fraasia on S. Kamiina -setin soundia (lähtee kaulamikistä):

Myös särösoundeissa Kamiina-setin perinne-Fenkusta poikkeava preesensalueen korostus on helppoa huomata – soundi on hieman brutaalimpi (mikä ei ole lainkaan huono juttu).

Demobiisissä soivat neljä kitararaitaa:

• kaksi komppiraitaa – vasen kanava: etu- ja keskimikki yhdessä; oikea kanava: kaulamikrofoni

• mystisesti leijuva taustaraita: keski- ja tallamikki yhdessä

• soolokitara: etumikrofoni, tone-säädin puoliksi kiinni

****

Vintage-tiukkapipolle Vuorensaku S. Kamiina -setti ei ole luultavasti ”oikea” valinta, koska tämä mikkisetti ei todellakaan lähde matkimaan vanhoja alkuperäismikrofoneja.

Jos taas etsitään enemmän kirkkautta ilman aktiivimikrofonien neutraaliutta, S. Kamiina on ehdottomasti mielenkiintoinen ja laadukas valinta. Vuorensaku-setti lisää eloa tummansoundiseen sähkökitaraan, ja myös kitaran säätimien luovaan käyttöön löytyy sen ansiosta erittäin hyvä lähtökohta. Tämä setti ei mene tukkoon.

Vuorensakun S. Kamiina -henkistä ”low output -ajatusta” on sovellettu myös erittäin onnistuneesti Telecaster- ja P-90-mallisiin mikrofoneihin, joita löytyy esimerkiksi Vuorensakun T. Family -sähkökitaroissa.

****

Vuorensaku Custom Pickups S. Kamiina -setti

Strato-setit alkaen 200 €

Maksulliset lisäoptiot: mikrofonikuoret, setin relikointi

Lisätiedot: Vuorensaku

****

Plussat:

+ suomalaista käsityötä

+ valtavirrasta poikkeava soundi

+ vastakkaiseen suuntaan käämitty keskimikrofoni

11/11/2015 0

Testipenkissä: Spin X -johto (Mad Professor RED Cable)

Update 24.11.2015:

Spindecosta tuli viesti, että firma ei tulekaan markkinoimaan Spin X -johtoa omalla nimellään, vaan että myynti jatkuu Mad Professor RED Cable nimellä!

Harva vempain on viime aikoina synnyttänyt kitaristien keskuudessa samankaltaista kuhinaa kuin suomalainen Spin X -johto, ja kyse on sentään ”vain” noin 75 cm pitkästä ja kahdella valtavalla liittimellä varustetusta kaapelista.

Spin X -johdon (hinta ei vielä vahvistettu) takana on suomalainen yritys Spindeco Oy. Spin X -johdossa johtimien hyötysuhdetta parannetaan hyödyntämällä elektronin spin -nimistä nanoteknologista ilmiötä. Johdossa olevilla hiilellä päällystetyillä erikoisjohtimilla järjestetään signaalia kuljettavat elektronit ikään kuin siistimpään järjestykseen, mikä ilmeisesti nopeuttaa signaalin kulkua johtimen läpi. Kitarajohdossa spin-ilmiön päähyöty on – valmistajan myyntivastaavan mukaan – että kaikki taajuuskaistat saapuvat samanaikaisesti vahvistimen tulojakkiin, kun perinteisessä johdossa bassot saapuvat hieman muita taajuuksia jäljessä.

Googlaamalla selviää hyvin nopeasti, että elektronien spin ei ole mitään huuhaata, vaan aitoa kvanttifysiikkaa. Meitä kitaristeja kuitenkin kiinnostavat eniten seuraavat kysymykset:

Toimiiko Spin X -johto toivotulla tavalla? Onko ero selvästi havaittavissa? Onko pakko hankkia tällainen johto?

****

Sain Spindecon Jerry Ala-Leppilammelta yhden Spin X -johdon testattavaksi.

Johdon isoja liittimiä auki ruuvaamalla selvisi heti, että johdossa käytetään todellakin ainoastaan johtimia, eikä esimerkiksi plugiin upotettuja muuntajia tai vastaavaa.

Monet kitaristit kysyvät myös miksi Spin X -johto on niin lyhyt, ja miksi se on saatavilla pelkästään ”jatkojohtona”, eikä tavallisena kitarajohtona. Näissä kuvissa näkyy vastaus:

Spin X:n toimiminen ilmeisesti edellyttää sitä, että johdon kaksi johdinta (signaali ja maa) ovat rakenteeltaan täysin identtisiä, mutta tästä seuraa samalla, että erikoisjohto on selvästi häiriöherkempi kuin perinteinen koaksiaalinen kitarajohto.

Tavallisessa kitarajohdossa signaali kulkee johdon keskijohtimessa, sen ympärille on laitettu eristys (ja usein myös johdon staattisia käsittelyääniä vähentävää alumiini- tai grafiittifoliota). Tiivis kuparilangasta tehty verkko (vaippa) toimii maajohtimena, ja suojaa Faraday-häkkinä kitarasignaalia tehokkaasti ulkoisia elektromagneettisia häiriöitä vastaan.

Kun liittää vahvistimen tuloon pelkästään Spin X -johdon kuuluu (isoilla gain- ja/tai volume-asetuksilla) selkeästi vahvistimelta tulevan muuntajahuminan, sekä johdon hiplaamisessa syntyviä käsittelyääniä. Heti kun tavallinen kitarajohto on liitetty Spin X -johtoon, sekä brummi että mikrofoninen rähinä loppuu kuin seinään.

****

Spin X -johdon erikoisjohto vaikuttaa laadukkaalta ja mekaanisesti kestävältä. Myös juotokset olivat siistejä.

Testijohdossa vain hyvin löysästi ja huolimattomasti laitettu vedonpoisto (molemmissa liittimissä!) aiheutti hieman hämmennystä.

****

Halusin selvittää, onko elektronien nopeusero mitattavissa kotistudio-olosuhteissa, ja tein seuraavanlaisen kokeilun:

Äänitin Fender Stratocasterin akustista ääntä AKG C3000 -kondensaattorimikrofonilla vasempaan kanavaan, samalla kun korkea impendanssinen kitarasignaali meni tavallista kitarajohtoa (Whirlwind Leader) pitkin suoraan äänikortille.

Kitarasignaali (oikea kanava) oli aavistuksen verran mikkisignaalia jäljessä, kuten tässä kuvassa näkyy.

Spin X -johdon käyttö ei ainakaan nopeuttanut signaalin kulkua sen verran, että se olisi audiosekvensserillä näkyvissä.

Myös kuulohavainnolla viive kuulostaa hyvin samanlaiselta, ehkä jopa hiuksen verran pidemmältä Spin X -johtoa käytettäessä:

****

Äänitin koesarjan eri kitaroilla Blackstar HT-1R -putkikombolla niin, että jokaisessa klipissä ensimmäinen puolisko on äänitetty pelkästään Whirlwind-johdolla ja sitten toisessa on lisätty Spin X -johto signaalitiehen.

Ensin Fender Stratocaster ilman vahvistinta:

Strato Blackstarin kautta:

Gibson LP Junior:

Hamer USA Studio Custom:

Gibson Melody Maker SG:

****

Seuraavaksi menin Spin X -johdon kanssa Rock-Ola & The Freewheelers -yhtyen kitaristille. Sami Saarisen kanssa kokeiltiin Spin X -johdon vaikutuksia hieman suuremmalla volyymillä eri vintage- ja custom shop -kitaroiden ja -vahvistimien kanssa, pedaalilaudalla ja ilman.

Valitettavasti tästä sessiosta ei ole äänityksiä, mutta soundillisesti erot Spin X -johdolla ja ilman olivat jopa selvemmät kuin kotistudio-oloissa.

****

Viimeisenä halusin saada selvillä, onko Spin X:n toiminta kytköksissä putkitekniikkaan vai toimiiko johto myös edullisen transistorivahvistimen kanssa.

Äänitin siis muutaman pätkän poikani Marshall MG30CFX -kombon kautta. Kaikki pätkät alkavat ilman erikoisjohtoa, joka tulee toisessa puoliskossa mukaan kuvaan.

Fender Telecasterin kaulamikrofoni:

Molemmat mikit yhdessä:

Telecasterin tallamikrofoni:

****

Testien perusteella minun täytyy todeta, että ”jotain” todella tapahtuu, silloin kun Spin X -johtoa käytetään. Johdon vaikutus tulee selkeämmin esiin laadukkailla vahvistimilla ja hieman isommalla volyymillä kuin kotisohvalla kerrostalossa. Jotenkin tuntuu myös siitä, että yksikelaisilla mikrofoneilla varustetut kitarat – esimerkiksi Stratot, Telet, LP Junior, non-reverse Firebird – hyötyvät erikoisjohdon tuomista muutoksista enemmän kuin humbucker-kitarat.

Spin X -johdon ”soundi” tavalliseen kitarajohtoon verrattuna on lähellä laadukkaan bufferin tuomia lisäyksiä pitkässä signaaliketjussa. Spin X:n kanssa soundissa on vähemmän raapivaa terävyyttä diskantissa, enemmän avoimuutta ja kiiltoa ylä-middlen preesensalueella, sekä tiukempi ja tarkempi bassotoisto. Fender Stratocasterit ja Telecasterit saavat aavistuksen verran lisää hifimäisyyttä ja P-90-mikrofoneista katoaa pieni annos tukkoisuutta etenkin clean-soundeissa.

Spin X:n kautta signaalitaso tuntuu myös aavistuksen verran korkeammalta, mikä toki voi olla pelkästään psykoakustinen ilmiö.

****

Kysymykseen onko soundi ”parempi” Spin X -johdolla ei kuitenkaan pysty vastaamaan yksiselitteisesti. Rockabilly- tai Punk-kitaristeille kovan ja kirskuvan diskantin lievä vaimennus voi olla myös huono asia, myös keskialueen siistiminen ei ole välttämättä jokaisessa tapauksessa (perinne-Blues, Swamp Rock) toivottu lisäys.

Todelliselle soundiesteetikolle – siis David Gilmourin, Michael Landaun tai Eric Johnsonin kaltaiselle soittajalle – Spin X -johdon tuomat lievät, mutta tyylikkäät, muutokset voivat muodostaa sen paljon kaivatun pisteen iin päällä.

Siihen, kuinka paljon on valmis maksamaan Spin X:n tuomasta lisäsilauksesta, jokaisen itse on vastattava.

****

Spin X Cable

Lisätiedot: Spindeco

09/11/2015 3