Review: Duesenberg Dragster + Starplayer TV Outlaw

Duesenberg Guitars is a German guitar company, who are known for their classy instruments and their ingenious improvements in many of the finer details of electric guitars and basses.

The company’s founder and creative mastermind is Dieter Gölsdorf – a true legend in his lifetime – who has been a tireless innovator in this field since the Seventies.

After a break of a few years Duesenbergs are available here in Finland again, which is a good reason to take a closer look at two of their most intriguing designs…

****

The flat-top Duesenberg Dragster (current street price in Finland 1,099 €) channels some of a Les Paul Junior’s spirit in supercharged form – there’s plenty of mahogany, a single pickup, a wraparound bridge and electronics with a nice little twist.

The one-piece mahogany neck is glued into the guitar’s mahogany body.

The Dragster’s headstock successfully melds Art Deco influences with drag race chic.

The tuners are one of Duesenberg’s specialties, called Z-tuners.

Stringing up, the string is inserted into the tuning post from the front, feeding it through the hole on the other side of the headstock in the process. You snip off the overhang next to the tuner chassis, and then pull the sharp string-end back slightly so it disappears into the tuner. Then you tune the string to pitch, without having to deal with sharp string-ends poking your fingers or scratching up the headstock’s finish – simple but ingenious!

The rosewood fingerboard sports well-seated jumbo frets, as well as cream-coloured position markers.

Another cool detail: Duesenberg’s strap buttons can be used with your normal guitar strap, in which case their conical shape helps prevent the strap from slipping off the button, or you can use them with Schaller’s strap locks.

The front of the Dragster’s body in finished in a fetching Vintage Blonde with bound edges.

The bridge pickup is a Duesenberg Domino, which is a humbucker-sized P90-type singlecoil.

The third height-adjustment screw on the neck-facing side of the pickup cover is another typical Duesenberg-detail. It allows you to tilt the pickup so its top runs parallel to the strings.

Duesenberg’s wraparound bridge is a very sturdy design. Thanks to the tune-o-matic-inspired top the bridge offers plenty of scope for precise intonation adjustment.

The Dragster is equipped with two passive controls – master volume and master tone. The tone pot uses a Duesenberg Speed-Pot, which has a much shorter travel than a regular control, making wah-wah type effects much easier to achieve on the fly.

The basic idea for a three-way switch on a single-pickup electric has been borrowed from Fender’s venerable Esquire model, although Duesenberg’s reading is much more refined. Using a handful of different resistors and capacitors magically creates three different basic tones. Position one gives you the unadulterated sound of the Domino pickup. Position two selects a distinctly more polite and slightly tamer alternative, not miles away from the jangle of a two-pickup guitar’s middle selection. Lastly, position three comes up with a nice approximation of a neck singlecoil’s tone.

****

While the Dragster is a contemporary instrument it still is endowed with a strong dose of vintage charm and feel. The neck profile is reassuringly chunky, but still very player-friendly. The guitar balances nicely on a strap and feels comfortable in an angular, Telecaster or LP Junior kind of way.

Duesenberg uses PLEK-machines for the ultimate in fret dressing and top nut cutting, which makes the playability and factory set-up of their instruments truly outstanding.

Amped up the Dragster’s basic tone captures the rawness, chunk and raunch of a P90 to a tee. I didn’t see that much of a difference between switch positions one and three – with the latter being a slightly warmer version of the former – but found the smooth and chiming middle position a very worthwhile addition to the Dragster’s tonal arsenal.

Here are two example soundbites I’ve recorded (both clips feature the ”neck” position first and the pure bridge setting last):

Duesenberg Dragster – clean

Duesenberg Dragster – overdriven

****

The Duesenberg Starplayer TV (current street price in Finland 1,449 €) is the company’s bestseller and available in many different finishes and versions.

The most intriguing permutation must surely be the Starplayer TV Outlaw (current street price in Finland 1,729 €), which sees both the headstock face as well as the body’s top covered in fake reptile hide – yeah, Rock’n’Roll.

The Outlaw’s plywood body sports a flame maple back finished in translucent black.

This is what the synthetic crocodile skin looks like.

The Outlaw comes equipped with the locking version of Duesenberg’s Z-Tuners, because this model also features the company’s Deluxe Tremola -vibrato.

The cream fingerboard binding adds even more panache to the Starplayer TV.

A black guitar and nickel-plated hardware and scratchplate – how cool can you get?

The Starplayer TV’s top is crafted from spruce plywood. The centre block, which is tapered behind the bridge, is solid maple.

All Starplayer TV -variations to date carry a Duesenberg Domino singlecoil in the neck position and a Grand Vintage Humbucker next to the bridge.

Duesenberg’s Deluxe Tremola is clearly related to a Bigsby, but features several important improvements: The vibrato arm is adjustable for length and swings 360 degrees. Stringing is made very easy here, as the ball ends rest against a long plate – no tiny, fiddly pins here.

A master volume, a master tone and a three-way selector – no surprises here…

All Duesenbergs are equipped with this stylish and chunky jack plate.

In Finland Duesenberg-guitars are sold with a stylish case.

****

I have to say the fake reptile hide not only looks great but also feels nice and soft underneath your arm.

The Starplayer TV Outlaw is quite a compact semiacoustic, which makes it comfortable to play and wear for extended periods of time.

The neck profile is round and full, but less of a handful than the Dragster’s offering.

Acoustically the Starplayer TV Outlaw isn’t particularly loud, due to its compact body, but its attack is strong and clear and the notes sustain very well. The spruce top adds a charming sprinkle of woody dryness to proceedings.

The Domino-singlecoil is a fantastic choice for a neck pickup, bringing out all of the Outlaw’s clear and organic character without ever mushing up.

And the Grand Vintage is a perfect match – adding a moderate amount of power, while retaining this guitar’s clarity and dynamics in an exemplary fashion.

Here are two soundbites for you (neck pickup – both – bridge pickup):

Duesenberg Starplayer TV Outlaw – Rockabilly

Duesenberg Starplayer TV Outlaw – crunchy

****

Duesenberg have a strong knack for combining harmoniously vintage class with German ingenuity and precision. The result are stylish instruments with a great feel and an outstanding tone.

The Duesenberg Dragster is a dyed-in-the-wool Rock- and Blues-machine, while the Starplayer TV Outlaw combines very tasty semiacoustic tones, a fine vibrato and great playability into a very enticing package.
Welcome back, Duesenberg!
****

Duesenberg-guitars

Finnish distributor: F-Musiikki

****

Duesenberg Dragster

street price 1,099 € (includes case)

Pros:

+ sound

+ playability

+ workmanship

+ PLEK-set-up

****

Duesenberg Starplayer TV Outlaw

street price 1,729 € (includes case)

Pros:

+ sound

+ playablity

+ workmanship

+ PLEK-set-up

+ vibrato action and return to pitch

****

29/05/2012 1

Testipenkissä: Vox AC4 Blue

Tässä se siis on – upouusi Vox AC4 C1 Blue. Kuulen jo melkein lukijoiden kysymykset: ”Hä? Taas yksi AC4? Onko eroja valkoiseen AC4:een uuden värimaailman lisäksi?”

On kenties hieman hämmentävää, että firman mallistossa on useita samannimisiä tuotteita, mutta kuten usein elämässä, myös Vox-malleissa tärkeitä tietoja saa mallitunnuksen lisäyksistä.

Tällä hetkellä Voxilla on viisi Vox AC4 -nimistä putkivahvistinta tuotannossaan: Vox AC4 TV – josta on olemassa kolme versiota (pikkustäkki, AC4 TV Mini ja AC4 TV) – on edullisin vaihtoehto, joka on tarkoitettu mallintavien pikkustyrkkäreiden täysputkiseksi kilpailijaksi.

Skaalan toisessa päässä on Vox AC4 HW, joka on tyylikäs käsinjuotettu (HW = hand-wired) peli vintage-faneille. Alkuperäisen AC4:n lailla myös AC4 HW on varustettu 12-tuumaisella Celestion-kaiuttimilla.

Uusi AC4 C1 Blue on sijoitettu näiden kahden mallin väliin. Voxin C-sarja koostuu legendaarisien vahvistinmallien uusintapainoksista, joissa mallien ominaisuudet on kehitetty eteenpäin nykyaikaista kitaristia varten.

****

Vox AC4 Blue (katuhinta 349 €) on kuvankaunis kombo, jonka ulkonäkö on lainattu yhdestä 1960-luvun erikoispainoksesta, jolla oli sininen vinyylipäällystys ja vaaleanharmaa etukangas.

Etuasteputkina toimivat kaksi 12AX7-mallia, kun taas päätevahvistin on rakennettu yhden EL84-putken ympärille. Päätetehoksi ilmoitetaan neljä wattia (rms) 16 ohmiseen kaiuttimeen tai kaappiin.

Kombon kotelo on lähes täysin suljettu, ja takakannesta löytyy ainoastaan liittimet sähköjohdolle sekä ulkoiselle kaiutinkaapille. Putkien jäähdytykseen tarvittu ilma kulkee takakannen pienestä aukosta ja kantokahvan edessä sijaitsevan muoviritilän kautta.

Kuten monissa nykyaikaisissa pikkustyrkäreissä myös AC4 C1 Blue -kombon putkiin on vaikea päästä. Putkien vaihtamista varten täytyy nimittäin irrottaa koko takakansi, minkä jälkeen pääsee suoraan piirilevyillä istuviin putkiin käsiksi. Käyttöohje neuvookin sähköiskun välttämiseksi kääntymään putkivaihdon tarpeessa valtuutetun tekniikon puoleen.

Kaiuttimena toimii AC4 Bluessa jo TV-mallista tuttu kymmentuumainen Celestion VX10 -kaiutin.

Etupaneeli tarjoaa yhden kitaratulon, sekä säätimet gaineille, bassolle, diskantille sekä master volumelle.

****

Vox lupaa AC4 Blue -kombolle aidon Top Boost -soundin pikkupakkauksessa, ja pikkuvahvistin lunastaa tämän lupauksen avokätisesti. Tästä styrkkarista löytyy kaikki ne soundit, jotka tekivät AC30:sta legendaarisen, mutta nyt ne ovat saatavilla myös pienellä volyymillä, juuri koti- tai projektistudioon sopivaksi.

AC4 C1 BL:n puhtaat soundit helisevät kauniisti, mutta niissä on aina mukana myös se Voxeille tyyppillinen pikkuannos rouhevuutta. Tehokkailla humbuckereilla on syytä pitää kitaran omat volyymit maltillisenä, muuten AC4:sta alkaa kuulla kevyen Blues-särön sävyjä.

Minun makuuni pikku-Voxin perussoundissa voisi olla hivenen verran vähemmän yläpään terävyyttä, mutta sain diskantin kuitenkin hyvin toimivalla Treble-säätimellä riittävästi aisoihin.

Avaamalla Gain-säätimen astutaan sitten reippaasti säröpuolelle, jossa AC4 Bluen gain-varat vievät meitä kermaisesta Bluesista 1970-luvun Rockille ja varhaiseen Heavy-osastoon. Moderneja Metal-soundeja on turha etsiä tästä kombosta, eikä AC4 ole semmoiseen tarkoitettukaan. Brian May -tyylisiin solosoundeihin suosittelisin säröpedaalin lisäämistä kitaran ja kombon väliin.

Neljällä putkiwatilla pystyy muuten jo hyvinkin ärsyttämään kerrostalon naapureita – siis tarvittaessa AC4 Bluen kanssa voi lähteä soittamaan myös pienempiä keikkoja mikittämällä pikkukomboa.

Tässä muutama soundiesimerkki (pätkissä aloitetaan aina kaulamikrofonilla):

Stratocaster – puhdas

SG – puhdas

SG – kevytsärö

Stratocaster – gain täysillä

SG – gain täysillä

****

Vox AC4 C1 Blue

katuhinta 349 €

Maahantuoja: EM Nordic

Kiitos DLX Music Helsingille testivahvistimen lainasta!

Plussat:

+ aito Vox Top Boost -soundi

+ pieni koko

+ Master Volume

+ ulkonäkö

+ hinta-laatu-suhde

Miinukset:

– putkien vaihtamisen hankaluus

****

29/05/2012 1

Review: Orange AD200 Bass Mk3 + OBC410

****

British amplifier makers Orange have a long history going back all the way to 1968.

Even if many of their current products are manufactured in China these days – to keep the prices down – the company still make their top-of-the-line products in England. Apart from their guitar amplifier range Orange also caters for bass players – this time we will review their AD200 Bass MK3 all-valve head (current price in Finland: 1.510 €) together with the OBC410-cabinet (current price in Finland: 799 €).

****

The combination of the Orange AD200 Bass -head and OBC410-cabinet carries all the famous hallmarks of the company. There’s the pictogrammes explaining the functions of the control knobs on the huge, white front panel, as well as the huge black knobs for gain and master volume. Both the head and cabinet are covered in the famous orange vinyl and have black metal corner protectors.

This stack has been built to take the beatings of a life on tour, with both head and cabinet crafted from 13-ply birch plywood. The OBC410 also features stiffening internal partitions, which also greatly reduce unwanted resonances.

The speaker cabinet is a rear-ported design with tough metal skids underneath.

This uncompromising build and sturdiness are sure to satisfy the professional bassist (as well as his techie), but they naturally add a hefty bit of weight to this stack – the AD200 Bass -head weighs in at 25 kilos with the OBC410 weighing a whopping 43 kilos. Greetings to the road crew…

The OBC-cabinet is rated at 600 Watts (RMS), meaning it can stoically take whatever the AD200 dishes out. Its four ten-inch speakers are complemented by a treble horn, which has its own three-way switch on the back panel.

The Orange AD 200 Bass’ design is as classic as it is straightforward: The controls comprise gain, master and a three-band EQ section – that’s all.

The back panel sports three speaker outputs, as well as separate fuses for each of the two power amp tube pairs. The slave output makes it possible to chain several AD200s together, which comes in handy for stadium-type large scale gigs, or if you want to rattle the drummer with some choice notes on your low-B string.

Behind the metal grille on the back you have direct access to the head’s valves: Orange’s large bass head can be run on either four KT88s or the same number of 6550-valves, which is what out test sample came supplied with. The AD200’s front end is catered for by two ECC83/12AX7s and one ECC81/12AT7, which have been placed behind the power amp tubes.

****

Let’s make one thing clear for starters – this stack isn’t the right choice for your living room.

The pairing of Orange’s AD200 and OBC410 results in an extermely muscular stack that moves some serious amounts of air. Yes, you can turn down the head’s smoothly functioning controls and bring this rig down to small rehearsal levels, but this amp stack truly thrives best in large settings, where its bags of volume can really shine.

This stack’s sound is surprisingly versatile, with the gain control taking you from earthy cleans all the way to warm valve distortion. The EQ section is very powerful and musical. The Orange AD200 isn’t really the best amp fors delicate Hi-Fi meanderings, but it really offers more versatility than what its Rock-image may suggest.

The following examples have been recordid using a Jazz Bass, as well as a sel-assembled P-type bass with a passive MM-pickup:

Jazz Bass – fingerstyle

Jazz Bass – distortion

P-Man – distortion

****

Orange AD200 Bass Mk3 + OBC410

Finnish distributor: Musamaailma

****

Orange AD200 Bass Mk3

Current price in Finland: 1.510 €

Pros:

+ sound

+ versatility

+ power

+ very sturdy build

+ workmanship

Cons:

– weight

****

Orange OBC410

Current price in Finland: 799 €

Pros:

+ sound

+ power handling

+ switchable treble horn

+ very sturdy build

+ workmanship

Cons:

– weight

****

27/05/2012 1

Review: ML-Factory LP-style kit, self-assembled

This is a review of an electric guitar kit I have assembled myself:

I had ordered an LP-style kit from ML-Factory in Germany (the price is around 200 €, depending on the chosen model).

One of the most critical and tricky operations has already been executed in this kit – it comes with the mahogany neck already glued into the body.

If you stick to an easy-to-apply oil and wax finish, the assembly of a kit such as this is a nice project for one day (or, maybe better, one weekend). The only slightly more advanced step left to you would then be sinking the back plates into the routings in the body’s back.

I had decided to apply an Osmo Color wood wax finish to the kit, which, naturally, added a few days more to the process, due to wood preparation, masking, and drying times.

Interestingly, I found it harder to apply a consistent finish to the top’s ash veneer, compared to the mahogany used for both body and neck. The wax colour was harder to get even and flat, and much more red seeped beneath the masking tape onto the multi-ply binding.

On the back and the neck working with Osmo Color was much more fun, easier, and quicker in drying. The end result is a nice tomato soupish red hue, with the finish feeling quite organic – a bit like Gibson’s Faded-series.

In my opinion the bound headstock on this ML-Factory kit is rather pretty, even though there are a couple of discoloured spots on the mahogany veneer (glue, perhaps?). I left the headstock face au naturel, using oil and wax.

The eagle-eyed may notice that the headstock isn’t 100-percent straight, which is why the tuners on the left are not quite on the same height as the ones on the right side. Luckily, this is merely a small cosmetic issue, which doesn’t affect the finished guitar’s functionality and playability in the slightest.

The kit’s sealed tuners work well.

The fingerboard oil I applied brings out the beauty of the rosewood.

ML-Factory’s LP-style kit has a body that is a tad flatter (by about 3 mm) compared to a real Gibson Les Paul. You notice the difference only when you measure the guitar, especially as my kit guitar has a similarly substantial weight as many Gibson originals.

The bridge and tailpiece are of similar quality as those used on many affordable-to-mid-priced guitars. The Tune-o-Matic-copy here is even a modern version, which doesn’t need the annoyingly rattling retaining wire found on so many other bridges of this type.

The humbuckers supplied with this kit are wax potted to reduce their susceptibility to feedback howling. We found straight-bottomed bezels for this arched top guitar – perhaps not the most stylish and sturdy choice…

The toggle switch came supplied with both the classic knurled thumb wheel (which needs a specialist tool for tightening), as well as a standard nut. I used the nut, because the switch’s thread was rather tight and the switch couldn’t be mounted without resorting to a spanner.

The kit’s controls work well.

Here’s the view from a player’s perspective.

****

Let’s get this message out of the way first:
No – you cannot get quality akin to a 3.000 € custom shop guitar from a 200 € DIY-kit! The quality of the wood used, as well as the workmanship and the supplied parts (at least, judging from my guitar) are simply of a much more modest standard.

But: If you’re good at woodworking and fret dressing, and if you have some experience in applying sprayed-on lacquer finishes, you can easily get a kit such as this up to the standard of a 600–800 € instrument. And once you get these things sorted, there’s no reason why you shouldn’t be able to customise a kit guitar even further.

****

I would have liked to have seen cleaner woodwork on this Far-Eastern kit. The router bits and drills used on my kit left the cavities and holes rather messy. Nothing that would have stood in the way of completing the instrument, but not really pretty workmanship either.

I probably will give the frets a little more care later, as they feel a little rough beneath the strings right out of the box. I also had to file the 10th fret down carefully by a fraction of a millimetre beneath the high e-string, as the fret was a little high in this spot, causing sitar-like rattling. Certainly nothing a complete rookie would be able to diagnose or rectify easily.

I might also exchange the top nut some time in the future. There isn’t anything really wrong about the supplied nut; it’s only that I am a rather forceful player, and this nut is cut a whiff too low for my playing style, meaning I get rattling open strings (E, A and D) every once in a while.

The not quite flat finish, as well as the colour smeared onto the bindings are all my own doing, and down to my inexperience in all matters dealing with paints and lacquers.

****

But in the greater scheme of things, and keeping in mind the extremely affordable price of this kit, there’s really a lot to like about the ML-Factory LP-style guitar kit.

Assembling this guitar was a pleasant experience, and I now have one more working guitar in my arsenal.

The truss rod works well, same goes for the tuners and the bridge. As supplied, the fretwork isn’t top notch, but I had no problems in setting up this kit to my favoured action (low E: 2.4 mm/high e 2.0 mm) using a 10–52 gauge set of strings.

The guitar was easy to intonate and it plays in tune across the whole fretboard.

The neck profile on my guitar is a straight copy off of Gibson’s 60s-neck – a very comfortable, medium-thickness ”D”.

Acoustically, the ML-Factory guitar is in the right ballpark for an LP-type guitar, displaying a fresh, but round-nosed attack, a warm overall character, and bags of sustain.

The pickups supplied with the ML-Factory-kit are surprisingly good. Naturally, nobody should expect Harry Häussel-, Jason Lollar- or Seymour Duncan Antiquity -type clarity, tone and panache – remember: This kit costs less than many high-end pickups.

The pickups on my guitar have a slightly higher-than-vintage output, but still enough clarity and character for my taste. In light of the low price of this kit, the pickups aren’t bad at all.

I’ve recorded three soundbites for you. Each example starts with the three-way toggle set to the neck pickup:

Jazzy clean

Rock-crunch

Metal-distortion

****

ML-Factory LP-style kit with ash veneer top

price around 200 € (plus packing and postage)

****

In Finland you can get guitar kits from these two retailers: Millbrook Musiikki and SP-Elektroniikka.

****

24/05/2012 5

Review: TC Electronic Röttweiler + The Dreamscape

****

TC Electronic’s Röttweiler-distortion (current street price in Finland 129 €) specializes in brutal distortion sounds, and doesn’t waste any time on sissy stuff.

The gain control takes you from quite a lot of distortion to complete über-Metal-mayhem – so don’t go looking for besuited and well-behaved Blues-tones here. The Voice-switch gives you two different shades of brutal: One selection is fatter in the mid-range for more classic Hard Rock and Metal stuff, while the other selection gives you the scooped out tones favoured in many contemporary styles. The pedal also offers bass and treble controls for fine-tuning your tone.

The TC Electronic Röttweiler is a brilliant tool for the Metal-aficionado, which turns any amp into a high-gain monster stack.

Here are three sound clips, which Miloš Berka recorded using a seven-string Schecter into a clean amp setting:

Röttweiler off

Röttweiler on, voice off

Röttweiler on, voice on

****

TC Electronic’s The Dreamscape (current street price in Finland 245 €) is John Petrucci’s signature effect pedal. It contains six different modulation effects, as well as one memory slot for a Tone Print.

The Dreamscape can be run in mono as well as in stereo. If you take off the bottom plate you’ll gain access to two tiny switches – one allows you to select either true or buffered bypass, while the other enables you to set the pedal to wet signal only, which is handy if you use the Dreamscape in a parallel effects loop.

The Dreamscape comprises controls for depth, speed and level. A three-way mini-toggle lets you select between three different EQ curves – from soft and dark to bright and upfront.

John Petrucci has chosen and grouped the six effects in such a way that the effects numbered ”1” are suited to his clean styles, while the second variations go with his overdriven tones. Personally, I wouldn’t draw so drastic a line, as I got great results with any of the six effects in all types amp of settings. This pedal’s main idea is in offering two distinctly different versions each of the three effect types included – namely chorus, flanger and vibrato – that behave and sound different to each other.

Here are some example sounds I recorded using a Fender Stratocaster:

At 245 € the TC Electronic Dreamscape is the priciest Tone Print -pedal to date. Some of the price will surely be a signature pedal premium. But you shouldn’t forget the fact that John Petrucci’s pedal also offers six different effects plus one Tone Print -slot in one compact package. Looking at the Dreamscape from this angle makes the higher retail price sound much more reasonable.

****

TC Electronic guitar pedals

Finnish Distributor: Soundtools

****

Röttweiler Distortion

current street price 129 €

Pros:

+ compact

+ specialized tool for Metal

+ great sound

+ versatile in its own genre

Cons:

– Voice-switch in a tight spot

****

The Dreamscape

current street price 245 €

Plussat:

+ compact

+ six modulation effects

+ Tone Print -enabled

+ versatile

+ also works in stereo

Cons:

– higher price than other Tone Print -pedals

– Bright-switch in a tight spot

****

24/05/2012 1

Testipenkissä: Duesenberg Dragster + Starplayer TV Outlaw

Duesenberg Guitars on saksalainen kitara- ja bassovalmistaja, joiden tyylikkäissä soittimissa on aina mukana roima annos nerokkaita detaljiratkaisuja.

Yrityksen perustaja ja kreatiivinen sielu on Dieter Gölsdorf, joka on ollut vaikuttamassa Saksan soitinrakentajapiireissä jo lähes 40 vuotta.

Pidemmän tauon jälkeen Duesenbergit ovat jälleen saatavilla Suomessa, mikä on hyvä syy tutustua heti kahteen mielenkiintoiseen malliin…

****

Tasakanttinen Duesenberg Dragster (katuhinta 1.099 €) vaikuttaa turboahdetulta Les Paul Juniorilta – paljon mahonkia, yksi mikrofoni, wraparound talla ja modattu elektroniikka.

Yksiosainen mahonkikaula on liimattu kitaran mahonkirunkoon.

Lavan muodossa sekä kaularaudan kannessa on selviä vaikutteita amerikkalaisesta Art Decosta.

Virittimet ovat Duesenbergin omat Z-tunerit. Kielityksessä kieli vedetään viritintapin sisään ja kuvassa näkyvän reiän kotelosta ulos. Kieli katkaistaan lähellä viritinrunkoa ja sen terävä pää vedetään takaisin virittimen koteloon. Näin viritinlapa pysyy siistinä, eikä terävät kielten päät ole vaaraksi soittajan sormille.

Palisanteriotelautaan on upotettu siististi sekä jumbo-kokoiset nauhat että kermanvaaleat otemerkit.

Duesenbergin nerokkaat hihnatapit toimivat joko tavallisella hihnalla, jolloin niiden kaartiomainen muoto vähentää hihnan poisliukumisen vaaraa, tai sitten Schaller hihnalukoilla.

Dragsterin väriä kutsutaan Vintage Blondeksi, ja mahonkirungon etupuoli on reunalistoitettu.

Mikrofoniksi on valittu Duesenberg Domino -malli, joka on P90-tyylinen yksikelainen mikrofoni humbuckerkoossa.

Mikkikuoren kaulaan osoittavaan puoleen on lisätty kolmas ruuvi, jolla voi kallistaa mirkofonia niin, että sen koko pinta on samassa etäisyydessä kieliin nähden.

Duesenbergin wraparound-talla on erittäin tanakkaa sorttia, ja se mahdollistaa – tuneomatic-tyylisen yläosansa ansiosta – intonaation tarkkaa säätämistä.

Dragsterissa on kaksi säädintä – master volume ja master tone. Tone-potikka on Duesenbergin keksimä Speed-Pot, joka kääntää vain noin kolmasosan tavallisen säätimen liikeradasta, ja helpottaa näin wah-wah-kaltaisia efektejä.

Kolmiasentoisen kytkimen idea on lainattu Fender Esquireilta: erilaisten kondensaattorien ja vastuksien avulla saadan yksimikkisestä kitarasta kolme eri soundia. Ykkösasento (kuvassa) puskee Domino-mikrofonin luonnollista soundia maailmalle. Keskiasennossa on saatavilla hieman kesytetty ja keskialuella onttompi vaihtoehto, joka muistuttaa kaksimikkisen kitaran keskiasentoa. Kolmosasento taas mallintaa analogisesti kaula-peeysikymppisen klangia.

****

Vaikka kyse on uudesta kitarasta, on Duesenberg Dragster ergonomialtaan hyvässä mielessä vanhanaikainen. Kaula on sopivasti tukeva ja koko kitara yllyttää soittajaa vaudikkaaseen soittoon. Soitin roikkuu tasapainoisesti hihnasta, ja Dragster on yhtä mukava kantaa kuin esimerkiksi Fender Teleä.

Duesenberg käyttää muuten PLEK-konetta nauhoituksen ja satulan viimeistellyyn, minkä ansiosta soittotuntuma on todella vaivaton.

Vahvistetussa soundissa on aimo ripaus röyhkeyttä ja P90:n tuttua voimaa ja dynamisuutta. Luonnollisen Domino-soundin ja feikatun kaulamikrofoni-asetuksen välinen ero ei ole mielestäni kovin voimakas, mutta sileämpi ja tasaisempi keskiasento on hyvä vaihtoehto puhtaalle P90-soinnille.

Tässä kaksi soundiesimerkkiä (järjestys on ”kaulamikrofoni” – ”keski” – tallamikrofoni):

Duesenberg Dragster – puhdas

Duesenberg Dragster – säröllä

****

Duesenberg Starplayer TV (katuhinta 1.449 €) on firman suosituin malli, ja puoliakustinen on saatavilla monissa eri värivaihtoehtoissa.

Erikoisin versio on Starplayer TV Outlaw (katuhinta 1.729 €), jossa kitaran kansi ja viritinlapa on päällystetty mustalla krokotiilinahan jäljitelmillä – yeah, Rock’n’Roll.

Outlaw-mallissa vanerirungon loimuvaahterapohja on värjätty läpikuultavan mustaksi.

Tältä näyttää siis keinonahalla päälystetty lapa.

Koska Outlaw on varustettu Duesenberg Deluxe Tremola -vibratolla malliin on asennettu Z-Tunersien lukittava versio.

Reunalistoitus lisää Starplayeriin entistä enemmän tyylikkyyttä.

Mustaan kitaraan istuu nikkelöity metalliplektrasuoja kuin nakutettu.

Starplayer TV:n rungon kansi on kuusivaneria, pohja loimuvaahteravaneria ja keskipalkki veistetään kokopuisesta vaahterasta. Keskipalkki ohenee sivusuunnassa rungon viimeisessä osassa tallan takana.

Kaikissa Starplayer TV -variaatioissa yksikelainen Duesenberg Domino toimii kaulamikrofonina ja firman Grand Vintage Humbucker -tallamikrofonina.

Deluxe Tremola on läheistä sukua Bigsby-vibratoille, mutta kahdella Duesenberg-parannuksella – kammen pituuta ja asentoa voi säätää vapaasti, ja kielet pingotetaan tässä akseliin kiinnitetyn reikälevyn läpi, mikä helpottaa ratkaisevasti kieltenvaihtoa.

Master volume, master tone ja kolmiasentoinen mikkivalitsin – virtaviivaistettu ratkaisu.

Tältä näyttää muuten kaikien Duesenbergien lähtöjakki.

Duesenberg-kitaroissa laadukas laukku kuuluu hintaan.

****

Täytyy sanoa, että keinonahka ei ainoastaan näytä hyvältä, vaan se myös tuntuu mukavalta.

Starplayer TV Outlaw on melko kompakti puoliakustinen, jota on mukava soitaa myös pitkällä keikalla hyvin maltillisen painon ansiosta.

Kaulaprofiili on aavistuksen verran ohuempi kuin Dragsterin hyvin lihaksikas ilmestys.

Pienen kopan takia Starplayer TV Outlaw ei ole erityisen äänekäs akustisesti soitettuna, mutta atakki on kuitenkin hyvin terve, kitaran sustainvaihe mielyttävän tasainen ja klangissa vahvasti läsnä kuusikannen tuoma kuivuus.

Domino-mikki on loistava valinta kaulamikrofoniksi, koska soundi on paljon selkeämpi kuin monissa kaulahumbuckereissa. Kaulamikki tuo kauniisti esiin Outlawn lämpimiä ja orgaanisia soundivivahteita.

Grand Vintage taas sopii tähän loistavasti – sen teho on vintagemaisesti maltillinen, minkä ansiosta sointi on avoin ja dynamiikka riittää.

Tässä kaksi esimerkkiä (kaulamikki – molemmat – tallamikki):

Duesenberg Starplayer TV Outlaw – Rockabilly

Duesenberg Starplayer TV Outlaw – säröllä

****

Duesenbergissa osataan yhdistää erittäin harmonisella tavalla klassista sähkökitaran muotoilua ja saksalaista tarkkuutta ja kekseliäisyyttä. Lopputuloksena syntyvät tyylikkäät soittimet nykyaikaisella soitettavuudella ja erinomaisella soundilla.

Duesenberg Dragster on kompromissiton Rock- ja Blues-kitara, kun taas Starplayer TV Outlaw tarjoaa herkullisia puoliakustisia soundeja kompaktissa formatissa jouhevasti toimivalla vibralla höystettynä.
Tervetuloa takaisin, Duesenberg!
****

Duesenberg-kitarat

Maahantuoja: F-Musiikki

****

Duesenberg Dragster

katuhinta 1.099 € (laukku sisältyy hintaan)

Plussat:

+ soundi

+ soitettavuus

+ työnjälki

+ PLEK-käsitelty

****

Duesenberg Starplayer TV Outlaw

katuhinta 1.729 € (laukku sisältyy hintaan)

Plussat:

+ soundi

+ soitettavuus

+ työnjälki

+ PLEK-käsitelty

+ vibraton toiminta

****

24/05/2012 0

ML-Factory rakennussarja: Osa 5 – loppuraportti

Tämä oli siis alkutilanne: ML-Factorylta Saksasta tilattu sähkökitaran rakennussarja (hinta noin 200 €, tarkasta mallista riippuen).

Yksi vaikeimmista ja tärkeimmista työvaiheista on tässä setissä jo suoritettu etukäteen – mahonkikaula oli valmiiksi liimattu runkoon.

Jos käytetään viimeistelyyn ainoastaan oljyä ja vahaa, kitaran kasaaminen on yhden päivän (tai viikonlopun) projekti. Ainoa vaativampi toimenpide on silloin kahden muovikansien upottaminen runkoon.

Itse halusin nimenomaan kokeilla maalin-kaltaista Osmo Color -öljyvahaa tässä projektissa, mikä lisää luonnollisesti työvaiheita, sekä odottelua, kunnes maali on kuiva.

Saarniviilun värjääminen oli tuntuvasti vaikeampi kuin mahonkikaulan ja -rungon viimeistely. Kannelle oli vaikeampi saada tasaista maalipintaa, kuivuminen kesti kauemmin, ja sain reunalistoitukselle melkoisen määrän punaisia jälkiä teippauksesta huolimatta.

Kitaran takapuolen viimeistely oli sujuvampi saada aikaiseksi Osmo Colorilla. Lopputulos on hauskan värinen – muistuttaa jotenkin tomaattisoppaa – ja tuntuu hyvin orgaaniselta, vähän Gibsonin Faded-sarjan tyylisesti.

Mielestäni ML-Factory-kitaran hyvin kompakti, reunalistoitettu viritinlapa on kaunis, vaikka sen mahonkiviilu on pikkusen epäsiisti (liimajälkeä?). Viimeistelin lavan etupuolen öljyllä ja (antiikki-) vahalla.

Tarkkasilmäinen huomaa, että lapapala on liimattu kaulaan hieman vinosti, minkä takia viritinparit eivät ole sataprosenttisesti samoilla linjoilla keskenään. Tämä pieni kosmeettinen haitta ei kuitenkaan vaikuta kitaran toimintaan lainkaan – etenkin kun muistaa rakennussarjan erittäin edullisen hinnan.

Suljetut virittimet toimivat moiteettomasti.

Pieni tilkka öljyä tuo palisanteriotelaudan kauneuden esiin.

ML-Factory LP-tyylisen rakennussarjan runko on hivenen verran (noin 3 mm) ohuempi kuin sen esikuva. Eron huomaa vain mittaamalla, etenkin kuin itsekasatun soittimen paino on samassa keskiraskaassa luokassa kuin moni alkuperäinen Les Paul.

ML-kitaran talla ja kieltenpidin ovat samaa asiallista laatua kuin useissa edullisissa kitaroissa. Tässä Tune-o-Matic-kopiossa ei käytetä muuten sitä vintage-tyylistä jousta tallapalojen alaspitämiseen, mikä on mielestäni plussaa, koska tässä mikään ei surise soitettaessa häiritsevästi mukaan.

Rakennussarjan humbuckerit on edullisesta hinnasta huolimatta vahattu feedback-ulinaa vasten. Mikrofonit istuvat suorissa kehyksissä, joita on ruuvaamalla pakotettu kitaran kaarevan kanteen sopiviksi – ei ehkä tyylikkäin tai kestävin ratkaisu…

Vipukytkimen mukaan tulivat kaksi mutteria – alkuperäistyylinen pikkuhampailla (johon tarvitsee erikoistyökalun) ja tavallinen mutteri. Käytin tavallisen kuusikanttisen mutterin, koska kytkimen kierre jumiutti hieman ja mutterin tiukentamiseen tarvittiin avain.

ML-Factory-kitin pienet potentiometrit toimivat jouhevasti, ja myös muuten elektroniikka toimii kuin pitää.

Tältä kitara näyttää soittajan suunnasta.

****

Ensin se tärkein viesti:
Ei – kahdensadan euron kitaran rakennussarjasta ei saa kolmentuhannen euron custom shop -laatua! Moiseen kitissä käytetyt puut ja osat, sekä (ainakin tässä testitapauksessa) puutyön laatu ei yksinkertaisesti riitä.

Jos osaa puutyöt, nauhahiontaa, oikeanoppista lakkaamista ja lakkapinnan viimeistelyä, tämänkaltaisesta edullisesta rakennussarjasta voi kuitenkin saada kauniin ja toimivan soittopelin, joka painaa jo samassa sarjassa kuin useat 600–800 euron soittimet. Ja kun kerran alusta on toimiva, ei ole syyttä pidättäytyä lisäkustomoinista.

****

Omassa kitarassani olisin toivonnut, että tehtaassa käytettäisin paremmat (terävämmät) työkalut. Runkoon jyrsityt kolot ovat kaikki epäsiistiä – pahimmat olivat aukot mikrofoneille – ja myös poraukset virittimiä varten olisivat nekin voineet olla siistimpiä.

Nauhatyöhön pitää luultavasti vielä vähän satsatta – suoraan paketista nauhat olivat pikkuisen karheat. Kymmenes nauha oli myös aavistuksen verran liian korkea ylä-e-kielen alla, joka surisi vähän sitä vasten. Sain sen varovaisesti viilaamalla korjattua, mutta tällaisen ongelman oikea tunnistaminen vaati jo vähän kokemusta.

Vaihdan ehkä myös joskus myöhemmin uuden satulan tähän kitaraan. Valmiiksi asennettu toimii sinänsä, mutta minulla on taipumus soittaa vähän raskaamalla kädellä, joten satula voisi olla minunkaltaiselle soittajalle hieman korkeampi.

Muut sotkut menevät täysin minun tilille, minun kokemattomuuteni maalausasioissa takia.

****

Plussapuolella täytyy mainita, että minulla on nyt yksi toimiva sähkökitara lisää.

Kaularauta toimii, samoin virittimet ja talla. Vaikka nauhatyö suoraan paketista ei ole aivan täydellinen, sain kitarani säädettyä 10–52-kielisatsilla minun käyttämälle korkeudelle (Matala E: 2,4 mm/korkea e: 2,0 mm).

Kitara soi puhtaasti koko otelaudalla.

Kaulaprofiili on minun kitarassani suora kopio Gibsonin 60s-kaulaprofiilista – mukavan matala, muttei liian ohut.

Akustinen soundi täyttää sopivasti kaikki tyypillisimmät kriteerit LP-tyyliselle kitaralle. Soinnissa on tuorehko, selkeä, muttei piikkikäs atakki, lämmin perusluonne, sekä pitkä sustainvaihe.

ML-Factory-setin mikrofonit ovat asiallista laatua. Tässä ei luonnollisesti voi odottaa Harry Häussel-, Jason Lollar- tai Seymour Duncan Antiquity -tyylistä äärimmäistä tyylikkyyttä ja laatua – kitarasetti kun maksaa vähemmän kuin jotkut yksittäiset mikrofonit.

Rakennussarjan mikrofoneilla on hieman vintagea korkeampi lähtötaso, mutta soinnissa silti riittävästi avoimuutta minun makuuni. Hintaan nähdän laatu ei todellakaan ole hassumpaa.

Tässä kolme esimerkkipätkää, jossa aloitan aina kaulamikrofonilla, jatkan kytkimen keskiasennolla, ja lopetan tallamikrofonilla.

Pehmeä ja puhdas

Rock-särö

Metal-särö

****

ML-Factory LP-style kit, kannessa saarniviilu

hinta noin 200 euroa (plus postituskulut)

****

Suomessa kitaran rakennussarjat myyvät ainakin Millbrook Musiikki ja SP-Elektroniikka.

****

23/05/2012 1

Testipenkissä: Orange AD200 Bass Mk3 + OBC410

****

Brittiläisellä Orange Amplificationilla on pitkä historia, joka ulottuu vuoteen 1968 asti.

Vaikka nykyään monet Orangen tuotteista tulevat Kiinasta, jotta hinnat pysyisivät malttillisina, rakennetaan edelleenkin firman putkiparhaimmisto Englannissa. Orangen hedelmistä voivat nauttia myös basistit – tällä kertaa on testissä firman täysputkinuppi AD200 Bass MK3 (1.510 €) ja siihen sopiva kaappi OBC410 (799 €).

****

Orange AD200 Bass -nupista ja OBC410-kaapista syntyvä stäkki näyttää tyypilliseltä Orange-vahvistimelta. Nupissa on se kuuluisa, valtava valkoinen naamataulu suurikokoisilla Gain- ja Master-nuppeilla. Koteloiden oranssi päällysmateriaali, sekä kaiutinkaapin musta etukangas ovat nekin tuttuja klassikoita.

Tämä bassostäkki on tehty rankkaa kiertue-elämää varten: sekä nupin, että kaapin kotelot valmistetaan kestävästä 13-kerroksisesta koivuvanerista. OBC410 on tämän lisäksi sisäisesti jäykistetty vahvilla väliseinillä, mikä lisää kestävyyttä, sekä minimoi kaapin omia, ei-toivottua resonansseja.

Orange käyttää tässäkin metallisia kulmasuojaimia, ja lisäksi kaapin alle on asennettu vahvoja metallikiskoja lisäsuojaksi.

Koko tämä jämäkkyys ja kestävyys ovat iloksi ammattibasistille (ja hänen tekniikolle), mutta ne lisäävät luonnollisesti roimasti painoa – AD200 Bass -nuppi painaa 25 kiloa ja OBC410 kaappi jopa 43 kiloa. Terveisiä roudareille siis…

OBC-kaappi kestää jopa 600 Watin rms-tehoa, minkä ansiosta se tulee mukisematta toimeen AD200:n 200 Watin kanssa. Neljän kymmentuumaisten lisäksi kaapissa toimii myös diskanttitorvi, jolla on oma kolmiasentoinen kytkin kaapin takapaneelissa.

Orange AD 200 Bass -nupin ulkonäkö on klassinen ja sen käyttö erittäin suoraviivainen: Gainin ja Masterin lisäksi on tarjolla kolmikaistainen EQ — siinä kaikki.

Takapaneelista löytyy kolme kaappilähtöä, sekä pääsulakkeen lisäksi vielä erillisiä sulakkeita pääteputkia varten. Slave-lähdöllä voi turvallisesti ketjuttaa kaksi AD200 Bass -nuppia erittäin suuria keikkoja varten (tai silloin kun haluaa liikuttaa rumpusettiä keikan aikana matalalla H-kielellä).

Takaritilän takana löytyy nupin putkia: iso Orange toimii sekä KT88-pääteputkilla tai 6550-tyypeillä. Testinuppiin oli asennettuna neljä 6550-pääteputkea. AD200:n etuaste toimii kahdella ECC83/12AX7- sekä yhdellä ECC81/12AT7-putkella, jotka on sijoitettu pääteputkien taakse.

****

Tehdään heti yksi asia selväksi – tämä stäkki ei ole olohuonekäyttöä varten suunniteltu.

Orange AD200:n ja OBC410:n muodostama stäkki on erittäin tehokas muskelipaketti uskomattoman suurilla voimavaroilla. Hyvin jouhevasti toimivan master volumen ansiosta AD200:n ulosantia saa kyllä väänettyä alas tavallisille bändiharjoituksille sopivaksi, mutta Orange-vahvistimen luonnollisin käyttöympäristö löytyy isoissa keikoissa, jolloin styrkkarin isoista voimavaroista on todellakin iloa.

Orange-stäkin soundi on hyvin monipuolinen. Sävynsäätimet toimivat hyvin tehokkaasti ja gain-säätimen vaikutusalue menee juurevasta puhtaasta lämpimään putkisäröön. AD200 ei ole oikea valinta silloin, kun haetaan hienotunteista hifistelyä, mutta nuppi on eittämättä monipuolisempi kuin mitä Orangen Rock-imago antaa ymmärtää.

Soundiesimerkit on soitettu Jazz-bassolla sekä kotitekoisella, Precision-tyylisellä bassolla, jossa on passiivinen MM-humbucker:

Jazz Bass – sormisoitto

P-Man – sormisoitto

Jazz Bass – slap

P-Man – slap

Jazz Bass – plektralla

P-Man – plektralla

Jazz Bass – säröllä

P-Man – säröllä

****

Orange AD200 Bass Mk3 + OBC410

Maahantuoja: Musamaailma

****

Orange AD200 Bass Mk3

1.510 €

Plussat:

+ soundi

+ monipuolisuus

+ teho

+ erittäin kestävä rakenne

+ työnjälki

Miinukset:

– paino

****

Orange OBC410

799 €

Plussat:

+ soundi

+ tehonkesto

+ säädettävä diskanttitorvi

+ erittäin kestävä rakenne

+ työnjälki

Miinukset:

– paino

****

21/05/2012 0

Testipenkissä: TC Electronic Röttweiler + The Dreamscape

****

TC Electronicin Röttweiler-särö (katuhinta 129 €) on erikoistunut rankkoihin soundeihin, eikä haaskaa aikaa turhalle hienostelulle.

Gain-säätimen vaikutusalue ulottuu kovasta säröstä vielä kovempaan — Blues-tyylisiä pikkusärösoundeja on Röttweilerilta siis turha etsiä. Kaksiasentoinen Voice-kytkin tarjoaa kaksi eri perussoundia: off-asennossa keskialue on tuhdimpi klassisia Hard Rock- ja Metal-soundeja varten, kun taas on-asennossa Röttweilerista lähtevät purevammat Thrash-soundit, joissa on selvästi vähemmän matalaa keskialuetta (engl. scooped mids). Soundien hienosäätöön pedaali tarjoaa vielä sävynsäätimet bassolle ja diskantille.

TC Electronic Röttweiler on loistava erikoistyökalu metallimusiikin ystäville, joka saa jokaisen vahvistimen kuulostamaan tulikuumalta high gain -stäkiltä.

Tässä kolme esimerkkisoundia, joita Miloš Berka soitti seitsenkielisillä Schecterillä puhtaan vahvistimeen:

Röttweiler off

Röttweiler on, voice off

Röttweiler on, voice on

****

TC Electronic The Dreamscape (katuhinta 245 €) on John Petruccin nimikkopedaali, joka sisältää kuusi modulaatioefektiä sekä yhden Tone Print -muistipaikan.

Dreamscape-pedaalia voi käyttää sekä mono- että stereofonisissä ympäristöissä. Pohjalevyn alla löytyy muista Tone Print -efekteistä tutut kaksi minikytkintä, jolla voi valita suoran tai bufferoidun bypass-tilan välillä, sekä kytkeä efektoimattoman signalin kokonaan pois pedaalin lähtöistä, kun käyttää rinnakaiskytkennöllä olevaa efektilenkkiä.

Dreamscapen säätimillä voi vaikuttaa valitun efektin syvyteen (depth), vatkauksen nopeuteen (speed), sekä pedaalin lähtötasoon. Kolmiasentoinen minikytkin tarjoaa efektoidun signaalin kolmella eri kirkkaudella – tummasta ja miedosta Dark-vaihtoehdosta kirkkaan ja selkeään Bright-valintaan.

John Petruccin valitsemat efektit on ryhmitetty kitarasankarin omien tarpeiden mukaan niin, että kolmen efektin ykkösvaihtoehto on sellainen, jonka Petrucci käyttää puhtaissa soundeissa, ja kakkonen on tarkoitettu särösoundeille. Itse en vetäisi rajan ollenkaan niin tiukasti, sillä sain kaikilla kuudella efektillä hyviä soundeja aikaiseksi. Pedaalin juju on mielestäni juuri siinä, että jokaisesta efektityypistä on olemassa kaksi erilaisia versiota, joilla on hieman erilainen soundi, ja jotka reagoivat eri tavalla säätöihin.

Olen äänittänyt tällaiset pätkät Fender Stratocasterilla:

TC Electronic The Dreamscape on 245:llä eurolla kallein Tone Print -pedaali. Osa hinnasta on luultavasti nimikkomallin lisäys, mutta toisaalta tarjoaa tämä pedaali samassa paketissa peräti kuusi erilaista, laadukasta modulaatioefektiä sekä yhden Tone Print -muistipaikan. Pedaalin monipuolisuuden valossa hinta ei kuulostaa enää kovin pahalta.

****

TC Electronic -kitarapedaaleja

Maahantuoja: Soundtools

****

Röttweiler Distortion

katuhinta 129 €

Plussat:

+ kompakti

+ erikoistunut Metal-musiikkiin

+ hyvä soundi

+ omassa genressään monipuolinen

Miinukset:

– Voice-kytkin ahtaassa paikassa

****

The Dreamscape

katuhinta 245 €

Plussat:

+ kompakti

+ kuusi modulaatioefektiä

+ Tone Print -muistipaikka

+ monipuolinen

+ stereofoninen

Miinukset:

– muita Tone Print -pedaaleja korkeampi hinta

– Bright-kytkin ahtaassa paikassa

****

19/05/2012 0

Review: Tokai AJB-55BB + Basslines SJB-3

AJB-55BB? Is this bass Tokai’s Big Brother -special edition? No!
The BB stands for ”big blocks”.

****

The Tokai AJB-55BB is a special edition run of the company’s Jazz Bass -inspired model with block inlays instead of the usual small dots. Finnish importer Musamaailma has equipped the test sample with a pair of Seymour Duncan Basslines SJB-3s, which promise a hotter-than-vintage output. As supplied, the whole package would set you back about 888 € here in Finland.

This Japanese bass is a streamlined beauty with a maple fingerboard and a tortie-type scratchplate (sometimes this model also comes with a three-ply black pickguard).

Even though the large block inlays invoke a Seventies-look, the Tokai’s deep body chamfers talke you back all the way to the Sixties-period Fender Jazz.

Tokai uses Gotoh-tuners with smaller diameter tuning posts on the AJB-55BB, compared to the usual Kluson- or Schaller-types on many other basses of this type.

Slimmer tuning posts, as well as smaller base plates, translate into less weight on the headstock – which is great for the instrument’s overall balance.

The whole of the neck – fingerboard and all – has been finished in a super-smooth clear satin finish. The fretwork as well as the workmanship on the inlays is exemplary. The AJB-55BB sports 20 medium-sized frets.

The test sample’s sturdy and tight neck joint is executed in traditional fashion, employing four wood screws and a steel neck plate.

The Tokai AJB-55BB leaves the factory with the company’s own, high-quality 60s-type MK2-pickups.

As already mentioned before, this bass has been customised by Musamaailma with two Basslines SJB-3 -pickups, which are also known as Quarter Pounds for Jazz Bass, as their polepieces have a diameter of a quarter of an inch. The polepieces are left inside the pickup covers on purpose, to avoid the unpleasant noises made by the strings hitting the polepieces.

For some reason the test bass’ neck pickup was contained in a (slightly wider) bridge pickup cover, which is why the holes in the cover don’t correlate exactly with the polepiece positions. But this is really only a small cosmetic glitch, which doesn’t affect the bass’ playability or amplified performance in any way.

The Tokai AJB-55BB’s passive controls follow tradition offering two volume controls (one per pickup) and a shared master tone control.

Japanese quality-parts and clean soldering – what more can one ask for?

The AJB’s bridge is Gotoh’s copy of a 70s Fender bass bridge – simple, yet toneful.

For some reason Tokai have chosen to place the bridge in the same position it was on Fender’s 1970s originals, meaning about 3 mm further from the neck as on 60s examples. With normal string gauges this placement often results in the bridge saddles sitting near the tip of the intonation screws. In extreme cases the intonation screw (especially on the g-string) may work itself loose, and fall off in the middle of a performance, leaving the bassist red-faced. The current set-up works OK, but I’d rather see a Sixties-style bridge placement on Tokai-basses in the future.

****

Many players feel that the Jazz Bass – as well as the basses it inspired – is the best of the classic designs. The reasons for this are its excellent balance, its narrow and tapered neck, as well as the versatility of its singlecoil pickups.

The Tokai AJB-55BB nails these features to a tee: It is a winner in the ergonomics stakes and sounds great.

I have to admit, I was a bit sceptical concerning hot pickups, but the Duncan Quarter Pounds are really doing it for me. These Basslines pickups offer plenty of dynamics and don’t take away anything from the bass’ inherent tonal character. The SJB-3s take the vintage Jazz Bass tone and remaster it for today’s bassist – the bass sounds louder, bigger and even better.

Tokai AJB-55BB – fingerstyle

Tokai AJB-55BB – slap

Tokai-AJB55BB – plectrum

****

Tokai AJB-55BB + Basslines SJB-3

Current price in Finland: 888 €

Finnish distributor: Musamaailma

Pros:

+ value-for-money

+ workmanship

+ playability

+ sound