Ever wondered what the Fishman Aura F1 system installed on some Martin-guitars sounds like?
My pal Sami got a DCPA3 as his birthday present the other day, and he recorded a short demo of all nine Images for us. The sounds you’ll hear are recorded direct, using Image at full and no EQ.
The Aura F1 offers nine Images, which use convolution and modelling technology to transform the relatively bland tone of a piezo transducer into the lush timbre of an acoustic guitar recorded with a quality microphone.
Blackstar is one of the hottest guitar amp companies around at the moment. Their first Series One -heads have found their way into many a professional’s back line, due to their muscular tone and extreme versatility. Their more recent sweet little HT-5 and HT-1 combos can already be found in many studios and living-rooms around the globe.
New from Blackstar comes the HT-Venue-range. This series promises to offer more affordable amps that still aim to give you the full ”Blackstar Experience”.
****
Kitarablogi.com got the 50 Watts HT Club 50 head (current price in Finland: 591 €), as well as the Celestion-equipped HTV-412A cabinet (current price in Finland: 435 €) for reviewing.
The whole Blackstar range is engineered in the UK, but built in South Korea. The Venue-half-stack looks very stylish, with somewhat more of a vintage-type charm compared to Series One models.
Workmanship is top-notch – this gear clearly made to stand the rigours of the road.
****
The HT Club 50’s two-switch pedal is a sturdy little number…
…but I feel that its practicality could be improved significantly with some skid-resistent material stuck to its underside.
****
The head’s insides look very tidy, and the quality of the components used is reassuring.
We find a pair of ECC83-tubes working in the HT Club 50’s preamp, as well as twin EL34s making up the power amp section, which steers performance expectations in a Marshall-ey sort of direction.
The HT Club 50 sports three cabinet outputs on its back panel for different cabinet configurations…
…as well as an excellent speaker-emulating direct output. The Reverb-switch offers you the choice between a full-bodied version and a leaner counterpart of the nice digital reverb’s offerings. Next to it there’s the effects loop.
****
Blackstar’s angled HTV-412A cabinet can be run in mono or in stereo, the latter splitting the cabinet’s four 12″ speakers into groups of two.
****
The head is a two-channel affair, but as usual with Blackstar, each channel has its own ace up its proverbial sleeve:
The Clean channel is ease-of-use embodied, offering only two simple controls for volume and tone. But the Voice-button opens up the gates to two different worlds of clean:
Modern Clean has headroom in spades and stays clean and transparent at virtually all gain settings, regardless of the guitar used.
Boutique Clean, on the other hand, is a much more interactive beast, with some tasty sag, compression and even overdrive on offer, once you turn up the wick a little bit (or when using hot pickups).
The Overdrive channel offers a bit more in terms of adjustability: Adding to the gain and channel volume knobs, it has a three-band EQ, as well as Blackstar’s ingenious ISF-control.
ISF stands for Infinite Shape Feature. While the knob may have been placed together with the tone controls, ISF offers far more than a simple tone-tweaking. With ISF at zero the amp behaves like a typical US-style amp – there’s a tight bottom end, the attack is very precise and the tone has a light loudness-curve applied. With ISF at ten the amp sounds significantly warmer with a crunchy mid-range and a healthy amount of softening sag at higher gain levels.
When you keep in mind that the Overdrive channel also is equipped with its own Voice-switch – Classic Overdrive leaning towards typical Marshall-territory, and Modern Overdrive going the Rectifier-way – the options opening up before you are sheer endless and truly staggering.
In my opinion Blackstar’s HT Club 50/HTV-412A half-stack is one of the best guitar amps out there at the moment, not even taking into account its relatively low price. It is quite rare to find an amp, which gives you great clean and overdriven tones from the get-go, without having to touch the EQ section first. Blackstar’s HT Club 50 is one such amp, where the EQ section is really only used for fine-tuning the tone, and not for rectifying the amp’s shortcomings.
Yes, there are a few finer details where corners have been slightly cut (in comparison to a Series One head) to be able to achieve the HT Club 50’s keen price point, but it still gives you the genuine Blackstar-tones and -versatility, without any foul compromises.
Due to its versatility this is one amp that’s hard to pidgeonhole into a one-trick pony. The HT Club 50 is a great choice if you appreciate versatility in a gig-worthy package.
Blackstar on yksi tämän hetken kuumimmista nimistä kitaravahvistimien keskuudessa. Alkuperäinen lippulaivasarja Series One on löytänyt tiensä monen ammattilaisen backlineihin erittäin terveen perussoundinsa ja monipuolisten muokkausmahdollisuuksiensa ansiosta. Myös pikkuiset HT-5 ja HT-1 -kombot laulavat nykyään jo monissa studioissa ja olohuoneissa.
Blackstarin uutuus on HT-Venue-mallisto. Sarja tarjoaa hieman edullisempia vahvistimia, joista pitää kuitenkin lähteä se aito Blackstar-soundi.
****
Testissä oli Venue-sarjan 50-wattinen HT Club 50 -nuppi (591 €) sekä neljällä 12-tuumaisella Celestionilla varustettu HTV-412A-kaappi (435 €).
Englannissa suunniteltu ja Etelä-Koreassa rakennettu puolistäkki on erittäin tyylikäs kokonaisuus, jolla on Series Oneen verrattuna hieman hillitympi, vintage-tyylinen charmi.
Työnjälki on erinomainen, ja sekä nuppi että kaappi on selvästikin suunniteltu ammattivaatimukset täyttäviksi.
****
Kahdella kytkimellä varustettu jalkakytkin on sekin vankkaa tekoa…
…mutta olisin mielelläni nähnyt sen pohjassa jotakin liukumista estävää materiaalia.
****
Nupin sisäinen siisteys ja käytettyjen komponenttien laatu vahvistavat vaikutelman tämän putkilaitteen luotettavuudesta.
HT Club 50:n etuaste on varustettu kahdella ECC83-putkella, kun taas pääteputkina toimii kaksi EL34-mallia. Liikutaan siis tässä suhteessa perinteisillä Marshall-vesillä.
HT Club 50:n takapaneeli tarjoaa kolme lähtöä erilaisia kaiutinkaappeja varten…
…sekä erinomaisen linjalähdön kaiutinsimulaatiolla. Reverb-kytkimellä voi valita luonteeltaan täyteläisemmän tai ohuemman digikaiun välillä. Myös efektilenkki löytyy takapaneelista.
****
Blackstar HTV-412A -kaappia voi käyttää myös stereona.
****
Blackstar-nuppi on kaksikanavainen, mutta kummallakin kanavalla on – firman tapaan – oma ässänsä hihassa:
Puhdas Clean-kanava näyttää hyvin simppeliltä – kanavan volume-säädin, sekä yksi master tone. Voice-kytkin antaa käyttäjälle kuitenkin mahdollisuuden valita kahden eri vahvistintyypin välillä:
Modern Clean on putipuhdas, helisevä ja runsaalla headroomilla varustettu vaihtoehto, joka pysyy vankkaasti puhtaana volumen asetuksista ja kitaratyypistä riippumatta.
Boutique Clean taas on selvästi kaksikon juurevampi tapaus, jolla volumen lisääminen – tai tehokkailla mikeillä varustetulla kitaralla soittaminen – johtavat kompressioon ja loppumetreillä myös soundin herkkullisen rosoiseen säröitymiseen.
Overdrive-kanavan varustus on Clean-kanavaa runsaampi: Gain- ja kanavavolume-säätimien lisäksi on tarjolla kolmialueinen EQ, sekä Blackstarin patentoima ISF-säädin.
Lyhenne ISF tulee sanoista Infinite Shape Feature. Vaikka säädin on sijoitettu EQ-osastoon, sen toiminta ulottuu paljon laajemmalle alueelle. Kun ISF on nolla-asennossa vahvistimen särökanava kuulostaa amerikkalaiselta vahvistimelta ja käyttäytyy sellaiseen tavoin – basso on hyvin tiukka, atakki on tarkka ja soundissa on kevyt loudness-tyylinen EQ-käyrä. Kun taas väännetään ISF:ää täysin auki ollaan keskellä brittiläistä meininkiä, jossa basso ja tuntuma ovat hieman löysempi ja keskialue on selvästi täyteläisempi ja lämpimämpi.
Kun tähän lisätään vielä Overdrive-kanavan Voice-kytkin, jolla pystyy valitsemaan Marshall-tyylisen Classic Overdriven sekä Rectifier-tyylisen Modern Overdriven välillä, on selvää, että Blackstar HT Club 50:n soundivaihtoehdot ovat lähes rajattomat.
Mielestäni Blackstarin HT Club 50/HTV-412A-yhdistelmä edustaa tämän hetken puolistäkkien aatelistoa, edullisesta hinnastaan huolimatta. On hyvin harvinaista, että vahvistimesta saa heti kättelyssä irti maukkaat puhtaat ja särösoundit, taajuuskorjaimiin koskematta. Blackstarin HT Club 50 on juuri sellainen harvinainen tapaus, jossa EQ:ta voi todellakin käyttää vain soundien hienosäätämiseen, eikä soundillisien epäkohtien korjailuun.
Kyllä, vanha kettu huomaa HT Venue -sarjan ja Series One -vahvistimien väliset pienet erot, mutta HT Club 50 -nupiin on silti mahdutettu mukaan koko Blackstar-maailma ilman häiritseviä kompromisseja.
Monipuolisuutensa ansiosta HT Club 50 on miltei mahdoton lokeroida, ja näin rajoittaa ainoastaan tiettyyn genreen sopivaksi. Puolistäkki on loistava valinta, kun tarvitaan monipuolista soundia järkevällä teholla myös hiukan isompia keikkoja varten.
A chorus effect is produced by splitting a signal in two, and then slightly delaying one half (by less than 50 ms) and adding a tad cyclical pitch modulation to it. At the output both the dry and the effected half are summed, resulting in a lush, shimmering effect, which at times may even sound like two instruments playing at once.
The Akai Chorus (current street price in Finland: 69 €) is an old-school analogue effect. This pedal doesn’t use A/D-converters and digital processing, deriving its tones instead from a good old condenser circuit, as well as an analogue LFO. Most anoraks feel that this is the only way to fly when it comes to chorus-pedals, even if an analogue chorus always tends to contain a tiny amount of hiss, not found in modern digital equivalents.
As with all Akai Analog Custom Shop -pedals, the Chorus also features a sturdy steel chassis and true bypass switching.
The Akai-pedals are powered by one 9 V battery or an optional, Boss-compliant power supply.
Akai’s Chorus is quite a versatile little bugger. The Rate-switch offers two different speed ranges for the LFO, and the Speed-knob takes care of fine-tuning the speed. Spread lets you determine the depth of the chorus effect, while the Tone-knob is self-explicable.
I liked the Akai Chorus’ sound very much, and was positively surprised by its low hiss levels.
A stereo output option might have been great, for those of us who use stereo set-ups on stage, but this is the only drawback of the Akai-pedal, in my opinion.
Most of us do it in mono, though, and in such applications the Akai Chorus performs very nicely, indeed.
****
The first tapeless delay pedals in the Seventies were based on a chain of capacitors and timed electronic switches. The condensers record the incoming signal, while the switches feed the playback of the delayed signal, as well as passing the signal on to the next capacitor in the chain.
Because the principle behind this type of delay is reminiscent of a bucket brigade of people, working together to put out a blaze, these pedals are called bucket brigade delays.
Akai’s Analog Delay (current street price in Finland: 69 €) is such a vintage-type delay.
The coolest bit about a bucket brigade delay is the sound of the delays, which are always rather lo-fi and slightly dirty, with the fidelity deteriorating further with each repeat. Clean and crisp digital delays didn’t arrive on the scene before the early Eighties.
The mini-switch on the Akai lets you choose between two different delay ranges, with the shorter one (0 – 600 ms) offering slightly crisper tones, and the longer one (0 – 1,200 ms) being a bit greasier.
On high Repeat-settings – two o’clock or above – the delay starts to feed back on itself, with the delay volume increasing and the sound rushing in on you like an avalanche: Akai Analog Delay – feedback avalanche
What a groovy little pedal! Akai’s Analog Delay gives you the authentic tones of a bucket brigade unit, warts and all. The increasing amounts of hiss on the longest settings are a design feature of a vintage-type delay as this, and not a fault. Something for the true lovers of earthy grime!
Metallican kitaristi Kirk Hammett on saanut oman Gibson Customshop -mallinsa – Kirk Hammett Flying V.
Kitara on tarkka jäljitelmä Hammettin omasta vuoden 1979 Veestä, jolla on yksiosainen mahonkirunko, kolmestä pitkästä mahonkipalasta veistetty kaula, kustomoitu talla sekä EMG-humbuckerit.
Kitarasta rakennetaan ainoastaan 150 kappaletta, joista 50 on relikoituja ja Hammettin signeeramia, ja loput 100 ilman kitarasankarin allekirjoitusta.
Chorus-efekti syntyy, kun tuleva signaali puolitetaan ja toista puoliskoa viivästytetään hitusen verran (alle 50 ms) lisäten siihen samalla kevyttä modulointia (= syklistä huojuntaa äänikorkeudessa). Kun tämän jälkeen kuiva ja efektoitu puolisko summataan yhdeksi lähtösignaaliksi, lopputuloksena on pehmeä signaali, joka voi jopa kuulostaa tuplatulta soittimelta.
Akain Chorus (katuhinta: 69 €) on vanhan koulukunnan mukaan rakennettu efektipedaali. Tämä vatkain ei toimi digitaalisesti AD-/DA-muuntimilla ja prosessorilla, vaan analoginen kondensaattorikytkentä sekä analogisen LFO:n tahdistamat filtterit hoitavat homman kotiin. Monien puristien mielestä ”oikea”, orgaaninen chorus-efekti voi syntyä vain analogisesti, vaikka vanha tekniikka tuokin yleensä mukanaan jonkin verran enemmän kohinaa kuin moni nykyaikainen digi-chorus.
Kaikkien muidenkin Analog Custom Shop -pedaalien lailla, myös Akain Choruksen vankka kotelo on valmistettu taivutetusta teräksestä, ja tulos on hyvin luotettavan tuntuinen. Kaikki efektit on rakennettu true bypass -periaatteella – kun efekti on pois päältä, signaali kulkee suoraan tulojakista lähtöjakkiin.
Akai-pedaalit saavat virtansa joko yhdeksän voltin paristosta (kuuluu hintaan) tai Boss-standardin mukaisesta virtalähteestä (ostettava erikseen).
Soundeiltaan Akai Chorus on kiitettävän monipuolinen vekotin. Rate-minikytkin tarjoaa kaksi eri LFO-nopeusaluetta, ja Speed-nupilla voi sitten säätää tempoa tarkemmin. Spread-säätimellä määritetään efektin syvyysvaikutelma, kun taas Tone-säädin vaikuttaa efektoituun ääneen.
Akai Chorus -pedaalin soundi on mielestäni erittäin maukas, ja kohina pysyy mallikkaasti aisoissa.
Ainoa miinuspiste tulee efektin monofoniasta. Monissa chorus-pedaaleissa on mukana joko aito stereofoninen lähtö, jossa useimitten efekti kulkee kanavien välillä edestakaisin, tai sitten feikkistereo, jossa toiselta kanavalta lähtevän signaalin vaihe on käännetty. Stereochorus on hyvä apuväline, jos haluaa leventää soundikuvaa kahdella vahvistimella soitettaessa tai joissakin studiotilanteissa.
Kitaristien enemmistö soittaa kuitenkin lavalla vain yhdellä vahvistimella, ja sellaisissa efektiketjuissa Akain Chorus hoittaa hommansa mainiosti.
****
Ensimmäiset viive-efektit tuotettiin analogisilla nauhureilla, joissa oli enemmän kuin yksi äänipää. Kuiva signaali nauhoitettiin ja soitettiin nauhoituksen jälkeen toisesta/muista äänipäästä/-päistä. Viiveen pituus muutettiin joko säätämällä nauhan kulkunopeutta tai muuttamalla äänipäiden sijaintia. Enemmän toistoja taas saatiin syöttämällä osan efektisignaalista takaisin signaalituloon (engl. feedback).
Tällaisen nauhakaiun sointi on kyllä ideaalitapauksessa hyvin lämmin ja maukas, mutta laite tarvitsee säännöllistä puhdistusta. Nauhakaiun muita haittapuolia ovat laitteen koko, paino, kuumeneminen ja nauhaan liittyvät ohjelmat (jumiutuminen, repeäminen).
Nauhaton viive-efekti syntyi 1970-luvun alkupuolella. Kondensaattoriketju ”nauhoittaa” signaalin, jonka sitten ketjun jokaisen väliin sijoitetut, tahdistetut elektroniset kytkimet jakelevat sekä lähtöön että samalla ketjun seuraavalle kondensaattorille uutta toistoa varten.
Koska sellaisen laitteen toiminta muistuttaa entisajan tulen sammuttamisessa käytettyä ihmisistä muodostettua ”ämpäriketjua”, englanninkielinen nimi tällaiselle efektityypille on bucket brigade delay.
Akain Analog Delay (katuhinta: 69 €) on juuri tällainen vintage-tyylinen elektroninen viive-efekti.
Alkeellisen kytkennän suuri etu on, että toistot kuulostavat kiehtovalla tavalla likaiselta ja jokaisessa uudessa toistossa signaalin laatu huononee entisestään. On käytännössä mahdotonta saada ämpäriketju-delaystä täysin puhdasta kirkasta toistoa, vaan soundi on aina sympaattisen rosoinen ja lämmin. Tämän laitetyypin idea oli nimenomaan olla nauhakaiun huoltovapaa vastine – puhtaasti helisevät digitaaliset delayt astuivat kuvaan vasta 1980-luvulla.
Akain pikkukytkin tarjoaa kaksi delayaluetta, joista lyhyempi (0 – 600 ms) on hieman kirkkaampi ja pidempi (0 – 1.200 ms) selvästi likaisempi vaihtoehto.
Lyhyempi valinta on juuri se oikea Rockabilly ja varhais-Rockin slapback-viivettä varten. Tarkka nopeus säädetään Time-nupilla ja toistojen lukumäärä Repeat-hanikalla: Akai Analog Delay – Whispering
Repeat-nupin loppumetreillä – noin kello kahdesta eteenpäin – voi kokeilla myös ”loputtomia” tai hyökkäävästi päällekäyviä toistoja, jotka voimistuvat lumivyöryn lailla: Akai Analog Delay – viivevyöry
Mielestäni Akai Analog Delay on mainio ja autenttinen ämpäriketjuviive, joka kuulostaa ja käytäyttyy juuri niin kuin pitää. Pitkissä toistoajoissa esiintyvä kohina on käyttöperiaatteesta johtuva ominaisuus eikä vika. Tämä on pedaali juurevan delayn ystäville!
Fender on tuonut markkinnoille ensimmäisen digitaalisen multiefektilaudan – Fender Mustang Floor.
Mustang Floorin FUSE-aivot on siirretty suoraan digitaaliselta Mustang-vahvistinsarjalta. Laite tarjoaa 12 vahvistinmallia, 37 efektejä, ja 100 muistipaikkaa omille luomuksille.
USB:n kautta voi ohjelmoida kaikki laudan parametrit helposti tietokoneella, ja lisäksi portti mahdollistaa myös laudan käyttöä ääni-interfacena.
Kitarablogi.com – Finland's premier Guitar and Bass blog 