Testipenkissä: Viitasaari Guitars OM

Viitasaari OM – headstock

Olli Viitasaari on nuori soitinrakentaja, jolla on oma paja Järvenpäässä.

IKATA:sta valmistunut Viitasaari on kehittänyt – korjaus- ja customointihommien ohella – omaa sähkökitaramallia, joka oli jo esillä viime (ja tämän) vuoden Fuzz Show:ssa, sekä viime syksyn Turenki Tonefestillä.

Turenki Tonefest 2015 016

Fuzz 2016 – visitor at Viitasaari Guitars

Kitaran nimi on Viitasaari OM (OM = Offset Model, hinnat alk. 2.500 €; Hiscox-laukku kuuluu hintaan) ja se edustaa Ollin näkemystä huippulaadukkaasta ihanne-Jazzmasterista. Yleisö on ottanut uuden mallin hyvin vastaan, ja useampi Viitasaari OM on jo suomalaisten ja ruotsalaisten kitaristien aktiivikäytössä.

Kitarablogi haluaisi kiittää muusikko Juha Pöysää henkilökohtaisen kitaransa lainaamisesta tätä juttua varten!

****

Viitasaari OM – full front 1

Viitasaari OM -kitara lähtee liikkeelle tutuilla – ja hyväksi havaituilla – Fender-peruspalikoilla:

OM:n runko on veistetty lepästä, ja soittimen ruuvikaulaan taas käytetään vaahteraa. Otelauta on ruusupuuta.

Ensimmäinen ero vanhaan Fender-klassikkoon on uutuuskitaran hieman lyhyempi mensuuri. Viitasaari käyttää PRS-kitaroistakin tuttua 25 tuuman mensuuria, joka edustaa toimivaa välimaastoa Fender- ja Gibson-maailmojen välissä.

Viitasaari OM – back beauty

Koska Viitasaari Guitars on aito custom-paja, jää asiakkaille rutkasti valinnanvaraa, esimerkiksi viimeistelyn suhteen.

Juha Pöysän OM on viimeistelty kokonaan mattalakkauksella. Rungon ja viritinlavan väriksi on valittu erittäin kaunis, läpikuultava sininen. Olli Viitasaari tarjoaa kuitenkin myös kiiltäviä lakkauksia, sekä öljyviimeistelyt OM-mallin vaihtoehdoiksi.

Viitasaari OM – Gotoh tuners

Kitaran virittimiksi on valittu Gotoh HAP -koneistot, joiden tappien korkeutta pystyy säätämään vapaasti.

Viitasaari OM – Mastery bridge

Leo Fenderin alkuperäistä Jazzmaster/Jaguar-vibratoa sekä rakastetaan että vihataan kitaristipiireissä. Vibraton todella pehmeää toimintaa arvostetaan, mutta alkuperäisen erillisen tallan toteutus saa oikeutetusti paljon kritiikkiä niskaan.

Pienten tallapalojen korkeussäätöruuvit löystyvät usein soiton aikana, mikä sotkee kitaran säädöt. Lisäksi kielten loiva kulma tallan yli aiheuttaa tallapalojen resonointia. Nykyaikaisten ohuiden kielten kanssa alkuperäisellä Jazzmaster-vibratolla tulee vielä lisää ongelmia – kielet hyppivät helposti ulos tallapalojen matalista urista (etenkin venytyksissä), ja joskus koko tallapala voi soiton aikana kääntyä yllättäen ylösalaisin.

Yhdysvaltalainen valmistaja Mastery on poistanut näitä ongelmia tehokkaasti omalla loistavalla Offset Bridge -tallalla, minkä vuoksi tämä systeemi onkin oiva valinta Viitasaari OM -malliin.

Viitasaari OM – body beauty 2

Soittimen loivempi otelautaradius (9,5 tuumaa) sekä vintagea korkeammat nauhat antavat OM:lle nykyaikaisen soittotuntuman.

Viitasaari OM – J Salo pickups

Viitasaari-kitarassa käytetään kahta humbucker-kokoista P90-mikrofonia, jotka on kehitetty yhteistyössä Jarno Salon kanssa.

Viitasaari OM – pickups and controls

Näissä Viitasaari/Salo-mikrofoneissa on erikoisuutena tupla-coil-tap-ominaisuus, mikä tarkoittaa että mikrofonin kelasta voi käyttää kokonaisen kelan lisäksi kahta variaatiota, joissa käytetään vain osaa koko kelasta. Näistä kolmesta vaihtoehdoista voi valita sopivan kummallekin mikille kolmiasentoisilla liukukytkimillä.

OM-mallin kolmiasentoisen mikrofonikytkennän voi toteuttaa joko kiertokytkimellä tai (niin kuin tässä) vipukytkimellä.

Säätimet ovat master volume ja master tone. Lisäoptiona on myös saatavilla sisäistä fuzz-säröä, joka laitetaan päälle tone-säätimeen piilotetulla nostokytkimellä.

****

Viitasaari OM – beauty shot 1

Testissä käynyt Viitasaari OM on kevyt, mukavantuntuinen ja helpposoittoinen peli.

Ero Viitasaaren ja liukuhihnakitaran välillä on hyvin selvä – jo valmiiksi ergonomiset ja sulavat offset-muodot muuttuvat käsintehdyssä kitarassa ylellisen pehmeäksi kokemukseksi. Soittimesta tulee kitaristin kehon luonnollinen jatke.

Työnjälki ja viimeistely on ensiluokkaista ja esimerkillistä. Soittotuntuma on 0105-kielisatsilla [sic!] tarkka, mutta kevyt.

Masteryn Offset-järjestelmää ei voi mielestäni kehua liikkaa! Juuri näin pehmeästi ja tarkasti homman olisi pitänyt toimia jo vuodessa 1958. Mastery-järjestelmä kestää mukisematta kovaakin kyytiä, ilman että kielet hyppäsivät paikasta toiseen, ja myös täysin ilman vireongelmia. Eikä ihmekään, että monet nimekkäät Jazzmaster- ja Jaguar-soittajat ovat jo vaihtaneet omissa soittimissa alkuperäisen tallan ja vibraton Mastery Offset -järjestelmään.

Viitasaari OM – beauty shot 2

Viitasaari OM -mallin puhdas soundi on Fender-tyylisesti raikas. Soundi on erittäin laadukas versio klassisesta Jazzmaster-soundista, vaikka P90-mikrofonien lähtötaso onkin hieman korkeampi kuin Fender Jazzmaster -mikeissä. Viitasaari/Salo-mikit ovat myös tuntuvasti vähemmän herkkiä häiriöille kuin klassikkokitaran mikrofonit.

Coil-tap-asetuksilla saa täyden kelan soundin lisäksi kaksi hieman hiljaisempaa ja tummepaa vaihtoehtoa.

Tässä kaulamikrofonin kolme vaihtoehtoa:

Ja sama tallamikrofonilla:

P90-mikrofoneja sopivat tunnetusti myös erittäin hyvin särökäyttöön, ja Viitasaarestakin lähtevät rouheat ja hyvällä tavalla purevat Rock-soundit:

Viitasaari OM:n coil-tap-kytkimet mahdollistavat mielestäni juuri särösoundeissa sellaista rhythm/lead-lähestymistapaa, ilman että tarvitsee polkaista säröpedaalia päälle ja pois. Lyhyempi mikrofonikela antaa mukavasti hieman siistimmät ja vaimeammat soundit, ja soolo-osuuksia varten voi vaihtaa liukukytkimellä täydelle P90-mikille.

Tässä kaulamikrofonin kolme vaihtoehtoa:

Ja sama tallamikillä:

Demobiisin kitararaidat on äänitetty T-Rex Replicator -nauhakaiun läpi:

****

Viitasaari OM – full front 2

Minun mielestäni Viitasaari OM on loistava sähkökitara. Se on yksinkertaisesti paras Jazzmaster-tyylinen kitara, jota olen koskaan kokeillut.

Työnjälki on ehtaa boutique-laatua ja OM:n soitettavuus on ensiluokkainen. Mastery on tehnyt sellaisen vibraton, jota voi ja kehtaakin käyttää vakavastikin.

Parasta OM-mallissa on minusta kuitenkin elektroniikan toteutus, jossa alkuperäinen Jazzmasterin ajatus nopeasta vaihtamisesta komppi- ja soolosoundien välillä on säilytetty, mutta samalla viety nykyaikaan tarjoamalla kolme eri perussoundia kummallekin mikrofonille.

Viitasaari OM – body beauty 1

****

Viitasaari Guitars OM

alk. 2.500 €

Lisätiedot: Viitasaari Guitars

Plussat:

+ käsintehty Suomessa

+ työnjälki

+ viimeistely

+ suomalaiset mikrofonit

+ vibraton toiminta

+ soundi

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Testipenkissä: T-Rex Replicator

T-Rex Replicator – angle 2

Tanskalainen efektivalmistaja T-Rex aiheutti aikamoisen kohun sen uudella efektipedaalilla. Replicator-niminen laite on nimittäin Tanskassa käsintehty aito nauhakaiku. Nauhakaiut ovat jo sinänsä nykyään melko harvinaisia laitteita, mutta T-Rexin uutuus tarjoaa ensimmäisenä maailmassa digiefekteistä tutun tap tempo -ominaisuuden.

****

Mikä on nauhakaiku?

Nauhakaiku oli ensimmäinen varsinainen efekti äänitysstudioissa (Rock ’n’ Rollin syntymän aikoina), ja se luotiin alun perin väärinkäyttämällä studion kelanauhuria tahallaan.

Kelanauhuri on 1930-luvun saksalaiskeksintö (alkuperäinen nimi oli Magnetophon), jossa tallennusvälineenä toimi magnetoitavilla metallihiukkasilla päällystetty muovinauha.

Tyhjässä – tai pyyhityssä – nauhassa kaikki metallihiukkaset ovat siistissä rivissä ja osoittavat samaan suuntaan. Tästä syntyy teoreettinen hiljaisuus ja todellisuudessa nauhan kohina.

Äänitysvaiheessa äänipää muuttaa tulevan signaalin muuttuvaksi magneettikentäksi, joka magnetisoi nauhan metallihiukkasia ja muuttaa näin niiden suuntaa. Toistovaiheessa äänipää taas lukee näitä nauhaan tallennettuja ”magneettiryppyjä”, jotka muutetaan takaisin audiosignaaliksi.

Kelanauhureissa (ja kasettisoittimissa) äänenlaatuun vaikuttavat monet tekijät, kuten nauhan fyysinen kunto, nauhan leveys, nauhan kulkunopeus, äänipään ja nauhurin kuljetusmekanismin kunto, tai äänipään asento nauhaan nähden.

C-kasettinauhureissa on yleensä vain kaksi päätä – poistopää ja yhdistetty äänitys- ja toistopää – mutta studiokäyttöön tarkoitetuissa kelanauhureissa on tavallisesti ainakin kolme päätä – poistopää, äänityspää ja toistopää. Erillisen äänitys- ja toistopään järjestelmän ansiosta on mahdollista kuunnella jo äänityksen aikana, miltä äänite kuulostaa nauhalla (esimerkiksi särön tai rikkinäisen nauhan varalta).

Koska äänitys- ja toistopään välillä on fyysinen matka, toistopään signaali on aina vähän tulosignaalia jäljessä. Aikaeron pituus on riippuvainen päiden välisestä etäisyydestä ja nauhan kulkunopeudesta.

Lopulta joku keksi hankkia studioon kaksi kelanauhuria. Toinen oli master-nauhuri, jonne äänitettiin biisin lopullinen (live-) miksaus, kun taas toiseen lähetettiin mikserista ne signaalit, joihin haluttiin lisätä erillisen toistopään tuottama viive-efekti (yksi toisto). Syöttämällä osan efektinauhurista tulevasta signaalista takaisin saman nauhurin tuloon saatiin haluttaessa syntymään kokonainen toistojen ketju.

T-Rex Replicator – under the hood

Live-käyttöön tarkoitetuissa nauhakaiuissa on usein enemmän kuin yksi toistopää, minkä ansiosta eri pituisten viive-efektien ja/tai rytmisten toistojen tuottaminen helpottuu. Lisäksi tallennusvälineenä toimii miltei aina nauhasilmukka, joka pyörii omassa erikoiskasetissa.

T-Rex Replicatorissa on neljä päätä:

Musta pää on poistopää, seuraavaksi on äänityspää, ja kaksi viimeistä ovat toistopäitä.

****

T-Rex Replicator – carrying bag

Vintage-teemaan sopivasti T-Rex Replicator (849 €) myydään omassa keinonahkaisessa kantolaukussa, josta löytyy efektilaitteen lisäksi ulkoinen virtalähde, toinen nauhakasetti, selkeät käyttöohjeet, sekä muutama vanupuikko äänipäiden ja koneiston varovaiseen putsaamiseen (isopropyylillä).

T-Rex Replicator – angle

Replicator on todella tukevasti valmistettu laite, joka on nähtävästi suunniteltu myös live-käyttöä varten.

Ainoastaan laitteen mukana tuleva muovinen 24 VDC -verkkomuunnin, ja etenkin sen ohut johto saavat testaajalta muutaman miinuspisteen.

T-Rex Replicator – back panel

Takapaneelista löytyy tarvittavat liittimet:

Tulo- ja lähtöjakkien lisäksi löytyy vielä kaksi liitintä, joiden kautta pystyy säätämään ekspressiopedaaleilla sekä delay-ajan (nauhan nopeuden) että signaalin takaisinkytkennän (Feedback).

Kill Dry -kytkimellä saa poistettua tulosignaalin kokonaan Replicatorin lähtösignaalista. Tämä on tärkeä ominaisuus, jos haluaa käyttää nauhakaikua rinnakkaisessa efektilenkissä tai send/return-periaatteella pedaalilaudassa tai mikserin kanssa.

T-Rex Replicator – top view

T-Rex Replicator tarjoaa käyttäjälle kuusi säädintä ja neljä jalkakytkintä:

On/Off-kytkimellä laitetaan – luonnollisesti – nauhakaiku päälle tai pois; kun Replicator on pois päältä nauha ei pyöri.

Heads-kytkimellä valitaan nauhakaiun toistopäitä – vihreä valo tarkoittaa pidempiä viiveaikoja (noin 250 – 1.200 ms), punaisessa moodissa toinen pää antaa puoleksi lyhyemmät viiveajat (125 – 600 ms), ja oranssi merkkivalo palaa silloin kun molemmat toistopäät toimivat yhtä aikaa.

Chorus-kytkimellä ja Chorus-säätimellä voidaan lisätä tahallista nauhan huojuntaa, mikä vaikuttaa toistojen sävelkorkeuteen:

Tap Tempo -kytkin on tämän nauhakaiun uusi, ennennäkemätön ominaisuus. Digitaalisesti synkronoitu moottori mahdollistaa Replicatorin intuitiivista ja nopeata säätämistä.

Saturate-säätimellä on tärkeä rooli, koska sillä säädetään nauhakaiun äänitystasoa. Saturate-asetuksesta riippuu toistojen puhtaus ja kompressointi.

Delay Timen ja Feedbackin säätäminen lennossa tuottaa villejä efektejä (Feedbackin tapauksessa jopa itseoskillaatioon asti).

****

T-Rex Replicator – running 2

Vaikka olen itse 1960-luvun lapsi, joka on käyttänyt koulubändini aikoina vielä aitoa nauhakaikua, täytyy myöntää, että digitaalisen vallankumouksen takia kuuloni on tottunut sen verran puhtaisiin, tasaisiin ja kirkkaisiin viive-efekteihin, että ensivaikutelma oli ”Onko laitteessa joku vika?”

Muisto menneistä soundeista kuitenkin palasi hyvinkin nopeasti, ja sen myötä Replicatorin aitojen nauhakaikusoundien diggailu ja nautinto. On kuitenkin muistettava, että T-Rexin uutuuslaite on tarkoitettu kitaristin (tai kiipparistin) pedaalilautaan mahtuvaksi efektipedaaliksi. Näissä raameissa olisi täysin epärealistista odottaa Replicatorilta Queen-tyylisiä superpitkiä, mutta samalla studiolaatuisia toistoja (joita on tehty studiossa kahdella tai kolmella isokokoisella master-nauhurilla).

Nauhan kulkunopeudella on iso vaikutus toistojen äänenlaatuun – nopeasti kulkevasta nauhasta (= lyhyet delay-ajat) tulee tuoreempaa ja laadullisesti vakaampaa jälkeä kuin hitaasti kulkevasta nauhasta (= pitkät delay-ajat). Ensimmäisessä pätkässä on valittu lyhyin mahdollinen delay-aika, kun taas toisessa pätkässä kuulee maksimiviiveen soundeja (kaikissa Heads-variaatioissa):

Mielestäni T-Rex Replicator on erittäin laadukas nauhakaiku. Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että aito nauhakaiku on toimintaperiaatteeltaan aina (!) lo-fi-laite. Mutta se on juuri tämä aitous, se soundin lämpöä, sekä nauhan tuoma tietynlainen ”vaara” ja ”arvaamattomuus”, mikä tekee Replicatorin käytöstä niin nautittavan. T-Rexin toistot eivät kuulosta päälle liimatuilta, vaan niistä tulee kitarasoundin harmoninen osa.

Ei voi mielestäni yliarvioida Replicatorissa tap tempo -toiminnon tuomaa hyötyä. Nauhakaiun synkronointi biisiin ei koskaan ollut näin vaivatonta.

Äänitin T-Rex Replicatorilla kaksi erityylistä demobiisiä, joista voi kuulla uutuuslaitteen soundeja bändisovituksen kontekstissa.

Demobiisi 1

Demobiisi 2

T-Rex Replicator – running

****

T-Rex Replicator – top view 2

Ei kannata kierrellä ja kaarrella, vaan suurin (käytännössä ainoa) rajoittava seikka T-Rex Replicator -nauhakaiun käyttössä on sen korkea hinta. Tavalliselle keskivertokitaristille yli 800 euroa yhdestä lo-fi-efektilaitteesta on yksinkertaisesti liikkaa. Meille kuolevaisille nauhakaiun laadukas digitaalinen mallinnus (esimerkiksi Strymon El Capistan) tyydyttää omia lo-fi-tarpeita enemmän kuin riittävän hyvin.

Huolellisesti Tanskassa käsin rakennetun Replicatorin käyttäjäkunta löytyy varmaan enemmän vintage-keräilijöiden joukosta, sekä boutique-vahvistimien ja -soittimien käyttäjien leiristä. Jos on aito 1950/60-luvun sähkökitara ja vahvistin, saa T-Rexistä näiden rinnalle autenttisen, mekaanisesti toimivan viive-efektin, joka toimii varmasti luotettavammin kuin loppuun kulunut vintage-nauhakaiku.

Onko T-Rex Replicator paras nauhakaiku ikinä? Tietääkseni maailmassa on tällä hetkellä kolme nauhakaikua sarjatuotannossa, ja kaikissa on soundi kohdallaan. Minä valitsisin kuitenkin Replicatorin, koska se mahtuu (isoon) pedaalilautaan ja koska sillä on tap tempo -toiminto.

****

T-Rex Replicator

849 €

Maahantuoja: Custom Sounds

****

Plussat:

+ käsintehty Tanskassa

+ tap tempo

+ kaksi toistopäätä

+ helppo nauhan vaihto

+ autenttinen soundi

+ kompakti koko

Miinukset:

– virtalähteen johto

– hinta

Save

Testipenkissä: Blackstar Artist 15

Blackstar Artist 15 – logo

Blackstar Amplificationin uusi Artist-sarja on tavallaan uusi aluevaltaus firmalle. Tähän mennessä Blackstar-vahvistimilla oli vahvat sukujuuret Marshall-perinteessä, mikä tarkoitti että päätevahvistimet on rakennettu EL34- tai EL84-putkien ympäri.

Uusissa Artist-komboissa taas päätevahvistimen perustana toimivat monista Fender-vahvistimista tutut 6L6-putket. Uutuuskombojen perusidea on valmistajan mukaan ollut nimenomaan yhdistää brittiläisen A-luokan soundi (etuvahvistimessa kaksi ECC83-putkia) kahden 6L6-putken dynamiikan ja helinän kanssa.

Kitarablogissa kävi nyt testissä Artist-kaksikon pienempi malli – Blackstar Artist 15 (799 €).

****

Blackstar Artist 15 – full front

Blackstar Artist on ulkonäöltään tyypillinen Blackstar-kombo – musta keinonahkapäällyste, sekä tumman harmaa etukangas.

Vaikka kyse on ”vain” yhdellä 12-tuumaisella kaiuttimella varustetusta kombovahvistimesta, Artistin kotelo on suhteellisen iso. Syy tähän paljastuu kääntämällä koko komeus.

Blackstar Artist 15 – full back

Artistin Celestion V-Type G12 -kaiutin on sijoitettu etuseinän reunalle tyypillisen keskipaikan sijasta. Blackstar ei kerro tarkkaa syytä tähän, mutta veikkaisin että tässä haettiin jäykän etulevyn ja ison kotelon soundillisien etujen yhdistämistä – siis tarkkaa atakkia ja lämmintä bassotoistoa.

Blackstar Artist 15 – Celestion V-Type speaker

Celestion V-Type on keraamisella magneetilla varustettu kaiutin, jolla on valmistajan mukaan klassinen sointi, mutta nykyaikainen tehonkesto.

Blackstar Artist 15 – back panel

Blackstar-kombon takapaneelista löytyy mm. liittimet lisäkaiuttimille, linjatasoinen lähtö kaiutinmallinnuksella, efektilenkki, sekä liitin vahvistimen mukana tulevalle kanavanvaihto-kytkimelle.

****

Blackstar Artist 15 – controls 1

Viisitoistawattinen Blackstar Artist 15 on kaksikanavainen kombo:

Ykköskanava on kombon ns. boutique-kanava, jossa kitaran ja kaiuttimen väliin on sijoitettu mahdollisimman vähän komponentteja. Ykköskanavassa on ainoastaan kaksi säädintä – volume ja tone – ennen kuin signaali lähtee eteenpäin vahvistimen master-lohkoon.

Kakkoskanavasta taas löytyy täysi Blackstar-kattaus – erilliset gain- ja volume-säätimet, kolmikaistainen EQ-osasto, sekä firman kuuluisa yleisluonteen säädin (ISF). ISF-säädin nollassa saa esiin kakkoskanavasta Fender Blackface -tyylisiä kirkkaita ja jänteviä soundeja, kun taas täysin avattuna ISF antaa kombolle Marshall-tyylistä potkua ja tukevaa botnea.

Master-lohkoon on sijoitettu master volumen lisäksi vielä Artistin digitaalinen kaiku.

Ykköskanavan perussoundi on selvästi pyöreämpi kuin Blackstarin kakkoskanava. Puhtaissa soundeissa Channel 1 on lämpimämpi ja alamiddleä tuhdimpi kuin Fender-tyylisesti helisevässä Channel 2:ssa.

Tällaiset ovat ykköskanavan puhtaat soundit Epiphone Casinolla ja Gibson Melody Maker SG:llä soitettuna:

…ja tällaiselta kakkoskanava kuulostaa samoilla kitaroilla:

Särösoundeissä Artist-kombon kanavia erottaa myös tarjolla oleva gain-määrä:

Ykköskanava menee puhtaasta kevyelle Rockabilly- ja Blues-särölle, kun taas kakkoskanavasta irtoaa täydellä gainella jo hyvin lihaksikas Rock-särö.

Tässä ykköskanavan soundit täydellä gainella (Casino ja Melody Maker SG):

…ja tässä kakkoskanavan vastineet:

Demobiisin komppiraidat on soitettu Kasugan ES-335-kopiolla (vasen kanava) ja Fender Stratocasterilla (oikea kanava). Soolo-osuudet on äänitetty Kasugalla:

Blackstar Artist 15 – angled

****

Blackstar Artist 15 – pilot light

Blackstar Artist 15 ei ole ihan tyypillinen kaksikanavainen kitarakombo, jossa ykköskanava on puhdas ja kakkoskanava varattu pelkästään särösoundeille, vaan tässä on kyse monipuolisuudesta ja valinnanvarasta.

Blackstar on nimittäin huomannut, että isot pedaalilaudat ovat nykyään muodissa, minkä vuoksi firma tarjoaa Artist-sarjallaan kaksi komboa, joilla on kummassakin kanavassa riittävästi headroomia clean-käyttöön.

Artist 15:n arkkitehtuurin etu on, että pedaalien suurkuluttajille on nyt kaksi laadukasta puhdasta kanavaa käytettävissä. Ykköskanava on pelkistetty boutique-/AC30-kaltainen vaihtoehto, kun taas kakkoskanavasta irtoa laajempi kirjo clean-soundeja Blackfacesta nyky-Marshalliin.

Blackstar Artist 15 toimii toki myös perinteisellä tavalla, jolloin kakkoskanavan monipuolisuudesta on myös kombon omissa, laadukkaissa särösoundeissa todella paljon iloa.

Kannattaa kokeilla.

****

Blackstar Artist 15

799 €

Maahantuoja: Musamaailma

Plussat:

+ työnjälki

+ puhdas headroom

+ monipuolinen soundi

+ kaiun soundi

Review: Bogner Goldfinger 54 Phi

Bogner Goldfinger Phi 54 – control panel logo

Bogner Amplification has recently added a new member to its Goldfinger-family of guitar amps. In addition to the two-channel Goldfinger 45, there’s now also a single-channel amplifier available, called the Goldfinger 54 Phi.

****

Bogner Goldfinger Phi 54 – full front

The basic idea behind the Bogner Goldfinger 54 Phi combo (current price in Finland: 3.091 €) was to develop the most versatile single-channel valve amp possible.

The 54 Phi’s starting point was the Goldfinger 45’s clean Alpha-channel. The new model is concentrating mainly on clean tones, and it is meant as the ideal combo for guitarists who achieve most of their sounds with the help of effect pedals.

Bogner Goldfinger Phi 54 – full back

In its combo version – the 54 Phi is also available as an amp head – weighs in at about 26 kilos.

The cabinet is made from pine ply and it sports an open back construction.

Bogner Goldfinger Phi 54 – Celestion G12

Bogner’s new tube combo comes equipped with a Celestion G12M-65 Creamback speaker, which combines a modern power rating with a classic, Greenback-type tonality.

Bogner Goldfinger Phi 54 – footswitch

A four-button footswitch unit is sold with the GF 54 Phi, and it gives us some hints regarding the combo’s versatility and features.

****

Bogner Goldfinger Phi 54 – control panel

Bogner’s Goldfinger Phi offers a lot of scope for adjustment, so that every guitarist can dial in the sound he or she wants. Due to its versatility the 54 Phi needs you to get familiar with all its features, before plugging your guitar in and wailing away.

Actually, you should start your sonic journey with this Bogner’s back panel! The GF 54 Phi comes with a slightly unusual split power amp that employs two pairs of power amp valves – a pair of 6V6s and a pair of 6L6s. Each pair can be switched on or off individually, while the front panel’s Hi/Low-switch makes it possible to use only a single power amp tube from each pair, in effect halving the combo’s output power. By using the Hi/Low-switch and the power amp switches you can choose from six power modes. The lowest alternative lets the Goldfinger Phi run at approximately nine watts (6V6, Low), while the highest power mode (6L6+6V6, Hi) will give you the combo’s full 66 watts of output.

As were talking about a valve amp here, choosing between pairs (or single) power amp tubes doesn’t only have a bearing on the 54’s power rating, but it also affects the amp’s behaviour, especially when it comes to clean headroom and power amp compression (sag). You need to find the ”right” tube and Hi/Low-switch mix for your own, personal tone.

The Gain knob is used to set the preamp gain, while Loudness is what Bogner calls their master volume controls. There are two signal boosts implemented in the Goldfinger Phi’s preamp, but their are placed at different points in the signal chain, which makes them work and sound differently. The adjustable Boost booster is placed in front of the Gain control, even making it possible to achieve some distortion, if necessary. Solo, in turn, is a fixed booster that sits right at the end of the preamp.

Bogner’s GF 54 Phi offers you two different EQ-configurations. You can choose from Bogner’s own, modern tone stack or switch to a vintage Baxandall EQ. Originally, the Baxandall circuit was designed for Hi-Fi equipment, but it found its way into some guitar amps from the 1950s and 60s. Due to the way a Bax EQ works, there’s a perceivable drop in volume when you switch over without readjusting the EQ controls.

The EQ-section is complemented by a separate Presence control, as well as two Expand-switches (one adding bottom end, the other treble).

It may come as a shock to some valve purists, but Reinhold Bogner has deliberately chosen a digital reverb unit for his 54 Phi. In his view this digital unit offers more depth of sound and lushness than the type of spring tray he’d be able to fit into the 54 Phi combo. The reverb type features a little bit of chorus-style modulation to liven things up even further.

Bogner Goldfinger Phi 54 – back panel

I’ve moaned about this before, and I’ll say it again: I’m not the biggest fan of Bogner’s downward-facing back panels. Unless you know the exact position of all connectors and switches by heart, you are forced to lie on your back to make sense of it all.

Be that as it may, the Bogner Goldfinger 54 Phi’s back panel gives you a wide array of different options for getting the most from your combo.

****

Bogner Goldfinger Phi 54 – teaser 2

I was only given a weekend to test Bogner’s new baby, which is why I didn’t have enough time to record more audio demos. I still managed to come up with two, stylistically rather different demo songs.

The first track was recorded with the 54 Phi combo running in in 9 watts power mode, which made it possible to achieve overdriven sounds without the aid of pedals, simply by running hot humbucking pickups into the Goldfinger. The lead guitar is a Gibson Les Paul Junior with the tone knob turned down halfway, while all backwards guitar tracks were played on a Gibson Melody Maker SG. I recorded the combo (in both demo songs) with a Shure SM57:

The second demo track was recorded with the Bogner running at full tilt (66 W), and with a Boss SD-1 overdrive and a Joyo JF-37 chorus pedal in front of the combo. All guitar parts are played on a Flaxwood MTQ Hybrid guitar with a neck humbucker and a Telecaster-type single coil in the bridge position:

****

Bogner Goldfinger Phi 54 – front angle

Bogner’s Goldfinger 54 Phi is a prime example of the versatility and quality of sound a well-designed, single-channel valve amp can offer.

This is a combo for the sound aesthete, who wants to build a strong foundation for his or her sound, regardless of whether this tone comes from just the fingers or a range of effect pedals.

Bogner Goldfinger Phi 54 – logo

****

Bogner Goldfinger Phi 54

3.091 €

Finnish distributor: Musamaailma

Pros:

+ workmanship

+ versatile preamp

+ switchable power amp configuration

+ sound

Review: Flaxwood MTQ Hybrid, Liekki 290-T Classic & 57HM-H Master

Flaxwood MTQ Hybrid – headstock

This spring is bringing exciting news from Flaxwood Guitars – the Finnish maker has given its model line-up a thorough overhaul.

One important change sees Flaxwood rearranging their models into three distinct series:

Flaxwood MTQ Hybrid – flying

The (newly-expanded) Hybrid Series encompasses Fender-inspired electric guitars, which combine Flaxwood’s famous injection-moulded WFC-necks (Wood Fibre Composite) with wooden bodies.

Flaxwood Liekki 290-T Classic – flying

Flaxwood’s bona fide classics – such as the Äijä, Laine or Rautia models – have now been grouped into the aptly-named Classic Series.

Flaxwood 57HM-H Master – flying

The brand-new Master Series is offering the guitarist ”factory customised” Flaxwood guitars. These models have received special finishes and/or hardware, in addition to pickup choices that differ from similar Classic Series instruments.

For this review we received one guitar from each series – the MTQ Hybrid (current RRP in Finland: 1.750 €), the Liekki 290-T Classic (current RRP in Finland: 2.054 €) and the 57HM-H Master (current RRP in Finland: 2.707 €).

****

Flaxwood MTQ Hybrid – beauty shot 1

The Flaxwood MTQ Hybrid is the company’s beautiful take on the Telecaster Custom theme, with its wood-composite Flaxwood-neck and a swamp ash body with a bound flame maple top.

Flaxwood MTQ Hybrid – back beauty

The MTQ’s gorgeous Honeyburst finish shows off some luscious wood grain.

Flaxwood MTQ Hybrid – Gotoh HAP tuners

The golden machine heads on the MTQ Hybrid are locking Gotoh H.A.P. units with height-adjustable tuning posts.

Flaxwood MTQ Hybrid – bridge

The bridge is a traditional Tele-ashtray design, but it comes updated with six bridge saddles for perfect intonation and action adjustment.

Flaxwood MTQ Hybrid – pickups

The MTQ’s pickups are made by Seymour Duncan:

The neck unit is a (PAF-style) Antiquity Humbucker, while the bridge single coil is a chunky STL-1B.

****

Flaxwood Liekki 290-T Classic – beauty shot 1

The Flaxwood Liekki 290-T Classic (liekki means flame in Finnish) is without doubt one of the best-known guitars from this Finnish maker. This slender and gracious f-holed beauty is offered in several cool finishes.

Flaxwood Liekki 290-T Classic – back beauty

The Liekki 290-T Classic is an all Flaxwood-WFC instrument. This injection-moulded material – which was developed in co-operation with the University of Eastern Finland – is eco-friendly and fully recyclable.

The Flaxwood body is partially hollow, and capped from the back with a resonating back plate.

Flaxwood Liekki 290-T Classic – neck joint

Flaxwood Guitars’ proprietary 3D neck joint is very smooth.

As you can see from this picture, newer Flaxwood instruments now sport a matte black neck, instead of the original, structured look of the early Flaxwood necks.

Flaxwood Liekki 290-T Classic – headstock

The company uses it’s own compensated X-Tune Nut on all Classic and Master Series models. The X-Tune Nut will make open chords ring out much more in tune than most traditional guitars.

Flaxwood Liekki 290-T Classic – vibrato

The Liekki’s 290-T-version comes equipped with Schaller’s ingenious LP Tremolo vibrato bridge.

Flaxwood Liekki 290-T Classic – pickups

Two Seymour Duncan P-90-type pickups (SP90-1 Vintage Soapbar) have been installed on the Liekki Classic.

****

Flaxwood 57HM-H Master – beauty shot 2

Flaxwood’s brand-new 57HM-H Master is a Metal guitarist’s dream machine.

The 57HM-H comes with a suitably moody matte black finish with golden pinstripes, Schaller Security Locks, and a pair of active EMG pickups.

Flaxwood 57HM-H Master – back beauty

Flaxwood 57HM-H Master – body cavity

The 57HM-H Master’s battery compartment has been installed into the instrument’s back plate.

Flaxwood 57HM-H Master – headstock

Flaxwood 57HM-H Master – bridge

The Gotoh hardware – locking tuners and a tune-o-matic bridge plus stopbar – has been finished in black chrome.

Flaxwood 57HM-H Master – pickups

EMG’s 57/66-set comprises a pair of alnico-loaded humbuckers, and promises to deliver an intriguing combination of vintage warmth with active punch and clarity.

****

Even though Flaxwood Guitars’ brand philosophy is based on the ultra-modern use of injection-moulded WFC-composite material, there is still a surprising amount of traditional handicraft that goes into the making of each and every Flaxwood model. There isn’t a machine in existence that will churn out finished instruments from raw materials, you do still need lots of guitar-making skills to build a top notch instrument.

You can see and feel the touch of a craftsman when you pick up a Flaxwood guitar. Our review trio displayed excellent workmanship, and all guitars came with a top grade set-up.

Flaxwood MTQ Hybrid – body beauty 2

Any old Telecaster lover will feel right at home with the Flaxwood MTQ Hybrid, because the most important design elements – like the vintage bridge or the control positioning – have been carried over from the classic to this new model.

The neck profile is slim and slightly oval, with a mere whiff of a V-neck’s spine along its back. The playing feel is fast, effortless and precise.

The tone of the Flaxwood MTQ doesn’t come as a surprise – this model offers an array of very tasty Tele-style sounds!

Flaxwood MTQ Hybrid – body beauty 1

****

Flaxwood Liekki 290-T Classic – body beauty 2

Flaxwood’s Liekki 290-T Classic is a lightweight and compact instrument that balances perfectly on a strap.

In addition to the three-way pickup switch, most Flaxwood models traditionally feature a single master volume control and two tone controls (one per pickup).

I can’t understand why Schaller’s excellent LP Tremolo isn’t used on more guitars as a standard feature. I can only applaud Flaxwood for featuring the LP Tremolo on several of their models!

The Seymour Duncan P-90s give you a wide range of different tones on the Liekki, from jazzy warmth all the way to gritty Rock.

Flaxwood Liekki 290-T Classic – body beauty 1

****

Flaxwood 57HM-H Master – body beauty 1

The Flaxwood 57HM-H is a fantastic addition to the company’s line-up in my opinion:

The playing feel of the 57HM-H is quite similar to the Liekki model, but the fatter frets and stable, non-trem bridge will be just the ticket for fans of detuned high-gain riffage.

The EMG 57/66-set is a great update on the US-maker’s original active humbucker recipe. There’s more than enough power and punch on tap, but you could never call these active humbuckers cold, clinical or sterile!

Flaxwood 57HM-H Master – body beauty 1

****

Flaxwood MTQ Hybrid – beauty shot 2

Flaxwood Liekki 290-T Classic – beauty shot 2

It’s really great to see Flaxwood Guitars expanding their line-up further!

In my view the new three-tiered model range makes a lot of sense, making it easier to find the right Flaxwood for any player.

The Liekki 290-T Classic has become a genuine classic over the years, while the brand-new MTQ Hybrid and 57HM-H models further widen Flaxwood’s appeal to include both traditional and modern guitarists. A test drive is highly recommended!

Flaxwood 57HM-H Master – beauty shot 1

****
Flaxwood Guitars

MTQ Hybrid – 1.750 € (comes with a gig bag)

Liekki 290-T Classic – 2.045 € (comes with a case)

57HM-H Master – 2.707 € (comes with a case)

Pros:

+ made in Finland

+ workmanship

+ quality parts and pickups

+ playability

+ sound

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑