Maahantuoja: Musamaailma
Review: Vox AV15
Vox Amplification’s new AV-series comprises three affordable guitar combos. The Vox AV15, AV30 and AV60 – named according to their power amp wattage – are modelling valve hybrid amplifiers that combine the best elements of solid state and tube technology.
****
****
KitarablogiDotCom took the smallest of the trio, the Vox AV15 (street price in Finland approx. 269 €) for a spin.
The AV15 is a compact little combo (height: 37 cm, width: 45 cm, depth: 23 cm), weighing in at just below eight kilos.
The combo’s cabinet has taken a big leaf out of the book of hi-fi speaker construction. Normally a guitar cab is meant to add its own bit of tonal modification into the mix, but when dealing with a modelling amplifier meant to imitate a number of different amp and speaker configurations, the more linear frequency response of a bass reflex cabinet is highly desirable.
The only thing you’ll find on the Vox AV15’s back panel is the connector for the amp’s external power supply unit (12 VDC, included).
****
The Preamp Circuit-switch lets you select one of the eight amp models offered by the Vox. The selection takes you from Fender Twin-style cleans, and Vox- and Marshall-type crunch, all the way to Rectifier-like high gain tones.
You can fine-tune your tone using the three-band EQ section. The AV15 also comes equipped with an effects section made up of three different effects – reverb, delay and chorus (called modulation on the front panel). You are free to choose any or all of the effects. Each effect allows you to control a second parameter (in addition to the effect level) by keeping the respective effect’s effect button depressed while turning the Effects-control. You can change the modulation speed of the chorus, the delay time for the delay effect, and the length of the reverb tail of the reverb effect. The effects are the only digital bits in the AV-combo’s architecture, the rest of the Vox’ signal path – including the amp modelling – is kept all-analogue.
Here are three short clips illustrating the AV15’s effects (Gibson Les Paul Junior, Shure SM57):
CHORUS (with a little added reverb)
DELAY
REVERB
It may seem a bit unusual, but the AV15 features three different ”volume controls”, which all have a different bearing on the combo’s sound:
The Gain-knob sets the signal level before the signal is sent to the preamp’s valve stage. Low Gain settings result in a clean sound, while higher Gain settings will lead to preamp break-up and (depending on the chosen amp model) distortion. The Volume-control adjusts the signal level right in front of the power amp’s tube stage. Lower Volume settings will give you a clean and dynamic signal, while higher settings will bring in some power amp compression and saturation (= distortion). The last volume knob – called Power Level on the Vox AV15 – determines the final volume level in your room (or in your headphones).
While its bigger siblings – the AV30 and the AV60 – feature two valves in their architecture (one for the preamp, one for the power amp), the smaller Vox AV15 makes do with just a single tube for both pre- and power amp duties. This is made possible by the way the good-old 12AX7-valve is constructed, offering you two triodes in one single tube. This means, you can split this valve type to perform two jobs simultaneously.
This Vox’ Valve Stage-section features four small slider switches that you can use to modify the way the two valve stages react and sound:
The Pre Amp side of things sports a Bright-switch for adding sparkle to your top end, as well as a Fat-switch that will boost the bass response.
The switches labelled ”Power Amp” really do make a significant difference to this combo’s ”feel”. The Bias- and Reactor-switches let you select how much the power amp’s tube section is ”pushed” and how much power amp compression will be audible.
Listen to these two sound clips – clean and crunch – to get an idea of how the Valve Stage switches change the combo’s sound (Gibson Les Paul Junior, Shure SM57). Both clips start with all the switches in the left position. Then I put one switch after the other to its right position (starting with the Bright-switch, and continuing left to right):
****
Snobbism seems to be the fashion of the day – we’ve got cork sniffers, we’ve got vinyl snobs, and we’ve got valve amp anoraks.
But in our heart of hearts, most of us ”old farts” would have been more than happy, if we would have had such a great-sounding and versatile amp as the Vox AV15 when we started playing in the 1970s and 80s! The AV15 really wins you over with its array of inspiring tones and its affordable price tag.
The Vox AV15 is a real amp, not a plastic toy sucking all of the sheer joy of playing out of an eager novice. Vox AV-series hybrid combos can also serve more advanced players as fun living room amps, they can be used for backstage warm-up, and they also make a good figure as home studio amps (as you can hear in the demo songs).
BLUES demo
Rhythm guitars: Fender Telecaster (left channel) & Epiphone Casino (right channel)
Lead guitar: Fender Stratocaster
ROCK demo
Rhythm guitars: Fender Telecaster (left channel) & Gibson Les Paul Junior (right channel)
Lead guitar: Gibson Melody Maker SG
METAL demo
Rhythm guitars: Gibson Melody Maker SG (left channel) & Fender Stratocaster (right channel)
Lead guitar: Hamer USA Studio Custom
****
In my opinion Vox Amplification’s new AV15 is a fine choice as a practice amp, for guitar teachers, or for school bands. The affordable Vox AV15 is easy to use and sounds great.
****
Vox AV15
Finnish street price approx. 269 €
Finnish distributor: EM Nordic
A big ”thank you” goes to DLX Music Helsinki for the loan of the review amp!
Pros:
+ compact
+ lightweight
+ versatile
+ Valve Stage-section
+ sound
+ value-for-money
Testipenkissä: Flaxwood MTQ Hybrid, Liekki 290-T Classic & 57HM-H Master
Tämä kevät on Flaxwood Guitarsille tärkeää aikaa, koska joensuulainen valmistaja on perusteellisesti uudistanut soitinmallistonsa.
Tästedes Flaxwood-kitaroita tarjotaan kolmessa eri sarjassa:
Laajentunut Hybrid-sarja koostuu Fender-tyylisistä soittimista, joissa Flaxwood-komposiitista tehdyt kaulat on liitetty ruuvaamalla puurunkoihin.
Meillä kaikille tutut Flaxwood-mallit – kuten Äijä, Laine tai Rautia – on nyt koottu uuteen Classic-sarjaan kevyesti päivitetyillä spekseillä.
Täysin uudesta Master-sarjasta löytyy ikään kuin ”valmiiksi kustomoituja” Flaxwoodeja, joilla on Classic-sarjasta poikkeavat mikrofonit, viimeistely ja/tai metallitavara.
Saimme testiin jokaisesta sarjasta yhden kitaran – MTQ Hybrid (suositushinta: 1.750 €), Liekki 290-T Classic (suositushinta: 2.054 €) ja 57HM-H Master (suositushinta: 2.707 €).
****
Flaxwood MTQ Hybrid on firman todella kaunis tulkinta Telecaster Custom -teemasta, jolla on puukomposiitista valmistettu Flaxwood-kaula, sekä suosaarnirunko reunalistoitetulla loimuvaahterakannella.
Puiden syykuviot näyttävät hienoilta MTQ:n Honeyburst-viimeistelyn läpi.
MTQ Hybridissä käytetään kullanvärisiä lukkovirittimiä korkeussäädettävillä viritystapeilla (Gotoh H.A.P.).
Tallan perusrakenne on vintage-tyylinen, mutta koska tämä Tele-talla on päivitetty kuudella tallapalalla kitaran hienovirettä pystyy säätämään tarkasti ja ilman kompromisseja.
MTQ-mallin mikrofonit tulevat Seymour Duncanin valikoimasta. Kaulamikrofoniksi on valittu PAF-tyylinen Antiquity Humbucker, kun taas tallamikrofonina toimii Duncanin lihaksikas STL-1B.
****
Liekki 290-T Classic on varmasti yksi Flaxwoodin tunnetuimmista kitaroista – erittäin sulavalinjainen, f-aukolla varustettu kaunotar, joka on saatava useilla eri viimeistelyvaihtoehdoilla.
Liekki 290-T Classicissa puu on korvattu kokonaan kuitukomposiitilla. Kitaran runko on osittain ontto, ja sillä on Flaxwoodin tyypillinen resonoiva takakansi.
Flaxwood Guitarsin 3D-liimaliitos on erittäin sulava.
Kuten tässä kuvassa näkyy, käytetään uusissa Flaxwoodeissa alkuperäisen, strukturoidun näköisen Flaxwood-materiaalin sijaan kauloissa nykyään mattamustaksi värjättyä vastinetta.
Classic- ja Master-sarjojen soittimissa käytetään firman omaa kompensoitua X-Tune-satulaa, joka parantaa tuntuvasti alanauhoissa soitettujen nuottien virettä.
290-T-versiossa käytetään Schallerin mainiota LP Tremolo -nimistä tallan ja vibraton yhdistelmää.
Liekki Classicin mikrofonivarustus koostuu kahdesta P-90-tyylisistä Seymour Duncan -mikrofoneista (SP90-1 Vintage Soapbar).
****
Flaxwood 57HM-H on Master-sarjan upouusi metallimiehen unelmakone, jolla on mattamusta viimeistely (kultaisilla vauhtiviivoilla), Schaller-hihnalukot, sekä aktiiviset EMG-mikrofonit.
57HM-H Masterin paristolokero on upotettu kitaran takakanteen.
Sekä lukkovirittimet että mallin tune-o-matic-talla (ja sen kielten pidin) tulevat Gotohilta, ja ne on päällystetty mustalla kromilla.
EMG:n 57/66 -setti koostuu kahdesta alnico-magneeteilla varustetuista humbuckereista, ja lupaa vintage-tyylistä lämpöä yhdistettynä aktiivimikrofonien voimaan ja selkeyteen.
****
Vaikka Flaxwood Guitarsin filosofia pohjautuu juuri nykyaikaiseen WFC-komposiitin käyttöön (ja ruiskupuristukseen), käytetään jokaisen Flaxwood-mallin valmistukseen myös hyvin paljon perinteistä soitinrakennusosaamista. Ei ole nimittäin vieläkin keksitty sellaista konetta josta pulpahtaisi esiin valmis laatusoitin, vaan käsityötä tarvitaan edelleen.
Soitinrakentajien kädenjälki näkyy ja tuntuu jokaisessa Flaxwood-soittimessa selvästi. Testikolmikon jokaisessa kitarassa työnjälki on erinomainen, ja soittimet saapuivat testiin loistotrimmissä.
Vanha Tele-fani on heti kuin kotonaan Flaxwood MTQ Hybrid -mallissa, koska kaikki tärkeät elementit ovat tässäkin soittimessa paikoillaan, niin kuin esimerkiksi laatikkomainen talla, sekä perinteinen säädinosasto metallilevyllä.
Solakan kaulan profiili on mukavan ovaali, ja kaulan selkään on jätetty pieni aavistus V-profiilin ”selkärangasta”. Soittotuntuma on tarkka ja nopea.
Flaxwood MTQ ei sinänsä tarjoa varsinaisia yllätyksiä, vaan vakuuttaa täydellisesti Tele-maisilla laatusoundeillaan!
****
Flaxwood Liekki 290-T Classic on mukavan kevyt ja kompakti ilmestys erinomaisella tasapainolla.
Kolmiasentoisen kytkimen lisäksi löytyy Flaxwood-kitaroissa perinteisesti yksi master volume -säädin, sekä kummallekin mikrofonille oma tone-potikka.
Minun mielestäni on ihme, että todella laadukas Schaller LP Tremolo -järjestelmä löytyy niin harvassa kitarassa. Useisssa Flaxwoodeissa LP Tremolo on kuitenkin tehdasvaruste, ja erittäin toimiva sellainen!
Seymour Duncanin P-90-mikrofoneista saa hyvin monipuolisen soundikirjon lämpimistä jazzsoundeista purevaan rokkiin.
****
Flaxwood 57HM-H on mielestäni myös täysosuma:
57HM-H:n soittotuntuma on periaatteessa sama kuin Liekki-mallissa, mutta tämän kitaran tune-o-matic-tallan ansiosta matalat viritykset on selvästi helpompi toteuttaa kuin vibratolla varustetuissa kitaroissa.
EMG 57/66 -setti on amerikkalaisvalmistajan erittäin toimiva päivitys alkuperäiseen aktiivimikkikonseptiin – voimaa ja potkua löytyy vaikka muille jakaa, mutta näitä EMG-malleja ei todellakaan vaivaa lämmön puute tai liiallinen kliinisyys!
****
Todella ilahduttavaa nähdä, että Flaxwood Guitars on edelleen voimissaan!
Mielestäni malliston uusi kolmijako on looginen ja hyvin perusteltu toimenpide, joka selkeyttää Flaxwoodin kitaratarjontaa.
Liekki 290-T Classicista on tullut vuosien mittaan jo aito klassikko, kun taas MTQ Hybrid ja 57HM-H ovat mielestäni loistavia lisäyksiä suomalaisvalmistajan laadukkaaseen soitinmallistoon. Suosittelen lämpimästi Flaxwood-kitaroiden koeajoa!
****
Flaxwood Guitars
MTQ Hybrid – 1.750 € (topattu pussi kuuluu hintaan)
Liekki 290-T Classic – 2.045 € (kova laukku kuuluu hintaan)
57HM-H Master – 2.707 € (kova laukku kuuluu hintaan)
Plussat:
+ valmistettu Suomessa
+ työnjälki
+ laadukkaat mikrofonit ja osat
+ soitettavuus
+ soundi
Testipenkissä: Bogner Goldfinger 54 Phi
Bogner Amplificationin Goldfinger-vahvistinperhe on hiljattain kasvanut. Kaksikanavaisen Goldfinger 45 -vahvistimen lisäksi on nyt saatavilla yksikanavainen herkkupala nimeltään Goldfinger 54 Phi.
****
Bogner Goldfinger 54 Phi -kombon (3.091 €) idea on ollut kehittää mahdollisimman monipuolinen yksikanavainen putkivahvistin.
54 Phi:n lähtökohtana on toiminut Goldfinger 45:n puhdas Alpha-kanava. Uutuusmallin pääpaino on juuri puhtaissa soundeissa, sillä 54 Phi on tarkoitettu paljon efektipedaaleja käyttävän kitaristin unelmakoneeksi.
Goldfinger 54:n komboversio (54 Phi on saatavilla myös nuppina) painaa noin 26 kiloa.
Vahvistimen kotelo valmistetaan mäntyvanerista ja sen takaseinä on avoin.
Uuden kultasormen kaiuttimiksi on valittu Celestionin G12M-65 Creamback -malli, jossa nykyaikainen tehonkesto yhdistyy klassiseen Greenback-soundiin.
GF 54 Phi:n mukana tuleva kytkinlauta, jossa on neljä kytkintä, antaa jo ensimmäisen vihjeen uutuus-Bognerin ominaisuuksista.
****
Goldfinger Phi pyrkii siihen, että jokainen kitaristi löytää kombosta juuri sen haluamansa soundin tarjoamalla runsaasti mahdollisuuksia muokkaukseen. Kombon monipuolisuuden vuoksi kannattaa tutustua 54:n ominaisuuksiin perusteellisesti ja rauhassa.
Oikeasti soundien maistamista pitäisi aloittaa tässä Bognerissa takapaneelista! GF 54 Phi:ssä on nimittäin hieman epätavallinen päätevahvistin, jossa toimii kahdet, kytkettävissä olevat putkiparit – 6V6 ja 6L6. Etupaneelista taas löytyy Hi/Low-kytkin, jolla päätevahvistimen tehoa voi puolittaa kytkemällä toisen kummankin putkiparin putkista pois päältä. Näin vahvistimen tehoa voi muokata kuudessa askeleessa yhdeksänwattisesta (6V6, Low) 66-wattiseksi (6L6+6V6, Hi).
Pääteputkien valinnat eivät kuitenkaan ulota ainoastaan Goldfingerin päätetehoon, vaan koko kombon käyttäytyminen muuttuu, etenkin puhtaan headroomin ja päätevahvistimen kompression (engl. sag) suhteen. Tämän perustan päälle rakennetaan sitten oma soundimaailma etupaneelissa olevien säätimien ja kytkimien avulla.
Gain-säädin on etuvahvistusta varten ja Loudness on Bognerin nimi master-volyymille. Säädettävä Boost-vahvistus ja kiinteä Solo-buusteri toimivat molemmat etuvahvistimessa, mutta niiden tarkka sijainti signaaliketjussa on eri. Boost vaikuttaa signaaliin jopa ennen Gain-säädintä, mikä tarkoittaa että sillä voi myös saada tarvittaessa särösoundeja aikaiseksi, kun taas Solo sijaitsee etuvahvistimen loppupuolella.
GF 54 Phi:ssa on tarjolla peräti kaksi eri EQ-vaihtoehtoa – Bognerin nykyaikaisen tone-stäkin sijaan voi nimittäin myös valita hieman erikoisen Baxandall EQ:n. Se oli alun perin taajuuskorjain Hifi-laitteille, joka oli kuitenkin käytössä myös joissain 1950- ja 60-luvun vahvistimissa. Bax EQ:n valinta laskee toimintaperiaatteensa vuoksi hieman etuvahvistimen signaalitasoa.
EQ-osastoa täydentävät erillinen Presence-säädin, sekä kaksi Expand-kytkintä, joista yksi lisää signaaliin diskanttia ja toinen bassoa.
Joillekin putkipuristeille tulee varmaan yllätykseksi, että Reinhold Bogner on päättänyt käyttää 54 Phi:ssä digikaikua. Mies on kuitenkin sitä mieltä, että hänen käyttämä kaikumoduuli kuulostaa selvästi paremmalta kuin GF:een menevä jousikaikutankki. 54-kombon kaikusoundissa on lisämausteena kevyt chorus-tyylinen huojunta, joka pitää lopputuloksen mukavasti elävänä.
Olen sanonut sen ennenkin, mutta pidän takapaneelin sijaintia Bogner-komboissa hieman epäkäytännöllisenä. Lattiaa kohti osoittavien kytkimien ja liittimien takia kitaristin täytyy maata selällään, jos haluaa nähdä mitä hän juuri tekee.
Takapaneelinkin tarjoamat ominaisuudet kielivät joka tapauksessa siitä, että Bogner Goldfinger 54 Phi on aito pro-luokan putkikombo.
****
Uutuus-Bogner kävi testissä vain viikonlopun yli, minkä takia audiodemojen tekoon käytettävissä oleva aika oli tällä kertaa hyvin rajallinen. Ehdin kuitenkin äänittää kaksi, tyyliltään hyvin erilaisia demobiisiä.
Ensimmäisessä biisissä 54 Phi -kombo oli 9 Watts -moodissa, jolloin Goldfingeria sai humbuckereilla säröön vielä olohuone-volyymillä. Soolokitarana toimii Gibson Les Paul Junior (kitaran tone-potikka oli säädetty hieman alas), kun taas takaperin soivat kitaralinjat on soitettu Gibson Melody Maker SG -mallilla sisään (molemmissa biiseissä kitaramikkinä toimii Shure SM57):
Toisessa demobiisissä Bogner oli ns. täysillä (66 W) ja sen eteen oli kytketty Boss SD-1 -särö ja Joyo JF-37 -chorus. Kaikki kitararaidat on soitettu Flaxwood MTQ Hybrid -kitaralla, joka on kaulahumbuckerilla varustettu Tele-tyylinen soitin (testi tulossa):
****
Bognerin Goldfinger 54 Phi todistaa hyvinkin vakuuttavasti, kuinka monipuolinen ja moniulotteinen erittäin laadukkaasti toteutettu yksikanavainen putkikombo voi olla.
Tällä soundiesteetikon unelmakoneella voi luoda omalle kitarasoundille vankan perustan, riippumatta siitä tuleeko se oma soundi pelkästään sormilta vai onko käytössä hyvin varustettu pedaalilauta.
****
Bogner Goldfinger Phi 54
3.091 €
Lisätiedot: Musamaailma
Plussat:
+ työnjälki
+ monipuolinen etuvahvistin
+ säädettävä pääteteho
+ soundi
Testipenkissä: Vox AV15
Vox Amplificationin upouusi AV-sarja koostuu kolmesta edullisesta kombovahvistimesta kitaralle. Lähtötehonsa mukaan nimetyt Vox AV15-, AV30- ja AV60 -vahvistimet ovat mallintavia putkihybridejä, jotka yhdistävät puolijohde- ja putkielektroniikan parhaimpia puolia.
****
****
Kitarablogi sai testiin Vox AV15 -kombon (arvioitu katuhinta noin 269 €), joka on AV-perheen kuopus.
AV15 on mukavan kompakti kokonaisuus (korkeus: 37 cm, leveys: 45 cm, syvyys: 23 cm), ja se painaa vain hieman alle kahdeksan kiloa.
Vahvistinkotelon (= kaiutinkaapin) rakenne on selvästi ottanut inspiraatiota hifi-kaapeista. Tavallisesti kitarakaappi antaa oman lisämausteensa lopulliselle kitarasoundille, mutta AV-sarjan kaltaisissa mallintavissa vahvistimissa refleksikaapin lineaarisempi taajuusvaste auttaa useiden eri soundien jäljittämisessä.
Vox AV15:n takaseinästä löytyy ainoastaan virtaliitin kombon mukana tulevalle ulkoiselle virtalähteelle (12 V DC).
****
Preamp Circuit -kytkimellä saa valittua yhden Vox-kombon kahdeksasta vahvistinmallista. Tarjolla on riittävästi vaihtoehtoja Fender Twin -tyylisestä cleanista, sekä Vox- ja Marshall-mallinnuksien kautta jopa Rectifier-tyyliseen High Gain -meininkiin.
Vahvistinsoundien maustamiseksi tämä Voxi tarjoaa kolmikaistaisen EQ-osaston, sekä kolme efektiä (chorus, viive, kaiku). Kaikkia kolmea efektiä voi käyttää samanaikaisesti. Jokaisessa efektissä pystyy säätämään efektitason lisäksi vielä toisen parametrin (pitämällä efektinappia alas painettuna, samalla kun kääntää Effects-säädintä) – vatkaamisnopeutta choruksessa, viiveaikaa delayssä, sekä kaiun pituutta reverbissä. AV-kombon efektit ovat muuten vahvistimen ainoat digitaalisesti toteutetut osat, Voxin muu signaalitie – mallinnusta myöten – on täysin analoginen.
Tässä kolme lyhyttä pätkää efektiosaston soundeista (Gibson Les Paul Junior, Shure SM57):
CHORUS (ja pieni annos kaikua)
DELAY
REVERB
Hieman epätavallisesti löytyy AV15-kombosta jopa kolme eri ”volyymi-säädintä”, joiden toiminta vaikuttaa soundiin eri lailla:
Gain-säätimellä säädetään tulosignaalin tasoa, ennen kun signaali menee etuvahvistimen putkiasteelle. Pienillä Gain-asetuksilla soundi pysyy puhtaana, kun taas isommat Gain-asetukset tuovat signaaliin rosoisuutta ja/tai (vahvistinmallista riippuen) selkeätä etuastesäröä. Kombon Volume-säätimen rooli taas on säätää etuvahvistimesta tulevan signaalin tasoa juuri ennen päätevahvistimen putkiastetta. Pienillä Volume-asetuksilla signaali pysyy puhtaampana ja dynaamisempana, kun taas isot Volume-asetukset lisäävät signaaliin hieman kompressiota ja päätevahvistimen saturaatiota (= säröä). Power Level -nupilla sitten säädetään kuinka kovalla kitarasoittosi kuuluu kaiuttimen (tai kuulokkeiden) kautta.
Vaikka AV30:ssä ja AV60:ssä on kahdet putket – yksi etu- ja toinen päätevahvistimelle – Vox AV15 tulee toimeen vain yhdellä putkella, joka toimii sekä etu- että päätevahvistimessa. Tämän mahdollistaa perinteikkään 12AX7-putken nerokas rakenne, joka tarjoaa kaksi erillistä triodia samassa kuoressa, minkä ansiosta tätä putkityyppiä voi ja saa splitata.
Valve Stage -osio tarjoaa neljä liukukytkintä, joilla voi vaikuttaa suoraan putkiasteiden toimintaan ja soundiin:
Etuvahvistimelle (Pre Amp) löytyy sekä Bright-kytkin diskantin lisäämiseksi että Fat-kytkin, jolla bassontoistoa saadaan muhkeammaksi.
Päätevahvistimen (Power Amp) kytkimillä on vielä suurempi vaikutus vahvistimen soundiin ja ”tuntumaan”. Bias- ja Reactor-kytkimillä valitaan kuinka ”kuumana” päätevahvistimen putkipuolikas toimii ja miten dynaamisesti päätevahvistin reagoi etuvahvistimesta tulevaan signaaliin.
Tässä kaksi ääniesimerkkiä – clean ja crunch – joissa aloitetaan kaikilla kytkimillä vasemmassa asennossa, ja jossa laitan sitten kytkimet peräkkäin (aloitan Bright-kytkimestä) oikeaan asentoon (Gibson Les Paul Junior, Shure SM57):
****
Snobismi näyttää olevan tällä hetkellä muodissa – on viinisnobismi, on vinyylisnobismi, on putkisnobismi.
Mutta kun ollaan ihan rehellisiä olen ihan varma, että moni meistä ”vanhoista pieruista” olisi ollut enemmän kuin onnellinen, jos hänellä olisi ollut aloittelijana 1970-/80-luvun taitteessa ollut näin hieno vekotin kuin Vox AV15! AV15 on nimittäin hyvin monipuolinen – ja todella hyvällä soundillaan vakuuttava – hybridikombo erittäin soittajaystävällisellä hinnalla.
Vox AV15 on kunnon vahvistin kunnon soundilla, eikä muovinen lelu, joka lannistaisi kitarauntuvikon heti alkumetreillä. Varttuneellekin soittajalle AV-sarjalaiset voivat olla järkevä hankinta olohuonekomboksi tai backstage-lämmittelyyn, ja myös kotistudiossa AV15-kombosta on paljon iloa (kuten demobiiseissä kuulee).
BLUES-demo
Komppikitarat: Fender Telecaster (vasen kanava) ja Epiphone Casino (oikea kanava)
Soolokitara: Fender Stratocaster
ROCK-demo
Komppikitarat: Fender Telecaster (vasen kanava) ja Gibson Les Paul Junior (oikea kanava)
Soolokitara: Gibson Melody Maker SG
METAL-demo
Komppikitarat: Gibson Melody Maker SG (vasen kanava) ja Fender Stratocaster (oikea kanava)
Soolokitara: Hamer USA Studio Custom
****
Minun mielestäni Vox Amplificationin AV-uutuussarja on oiva valinta esimerkiksi omaksi harjoitusvahvistimeksi, opetuskäyttöön tai vaikkapa bändikerholaisille. Edullinen Vox AV15 on helppo käyttää ja se kuulostaa mielestäni todella hyvältä.
****
Vox AV15
Arvioitu katuhinta noin 269 €
Maahantuoja: EM Nordic
Suuri kiitos DLX Musiikille testikombon lainaamisesta!
Plussat:
+ kompakti
+ kevyt
+ monipuolinen
+ Valve Stage -osio
+ soundi
+ hinta-laatu-suhde
Review: Tanglewood Sundance Historic TW40O-AN-E + TW40D-AN-E
This review could also carry the headline: ”Tanglewood brings vintage to the masses”. Tanglewood’s Sundance Historic guitars have been designed to give you plenty of that ”pre-war” charm at very player-friendly prices. Take the two models on review, for example, which have price tags well below 700 Euros, despite even coming with on-board Fishman pickups and preamps!
The TW40O-AN-E and the TW40D-AN-E are both quite reminiscent of certain legendary Martin-models from the 1930s and 40s.
****
The Tanglewood TW40O–AN-E (current price in Finland 673 €) is the Sundance Historic series’ version of a Martin OM-18 model – the first Martin steel-string acoustic to feature a neck joint at the 14th fret when it was introduced in the Thirties.
Tanglewood’s TW40D-AN-E (673 €) is a tip of the hat to Martin’s D-18, which is the most copied, most referenced steel-string of all time. Even Gibson went out and bought a Martin in 1960, so they could use it to reverse engineer their own Hummingbird and Dove models.
Both of these models can also be had without the pickup system for 598 Euros each.
The necks of the TW40O and the TW40D have been built in the traditional fashion employed on classical guitars:
The neck is a one-piece mahogany affair – headstock and all – save for a separate, glued-on neck heel.
The bodies are crafted using solid spruce tops and laminated mahogany rims and backs.
The ”AN” in the model designation hints at the beautiful Antique Natural finish of these Historic Series instruments.
The nut is genuine bovine bone.
The machine heads are very decent copies of 1930s open-geared Grovers. They do a great job of keeping the tuning stable, but their action is a little bit stiffer than what you’re used to with modern die-cast tuners.
The slender and small frets fit the vintage brief of the TW40O and TW40D to a tee.
Here’s a good example of how different two pieces of rosewood can look:
The reviewed TW40O-AN-E’s bridge is a nicely-grained light example…
…while the dreadnought carries a much darker counterpart.
The compensated bridge saddle is genuine bone on both instruments.
Both Sundance Historics have been equipped with a Fishman Sonitone pickup and preamp.
The piezo transducer sits beneath the bridge saddle and feeds its signal to the preamp – featuring master volume and master tone controls – that has been glued to the underside of the soundhole’s bass side edge. The Sonitone is powered by a 9 V battery, which is stowed away in its own pouch that is velcro’d to the neck block. The downside is that changing the battery is a much more involved affair than with a quick change battery compartment, but the advantage of this Fishman system is that it doesn’t spoil the guitar’s looks.
Both Tanglewoods sport an end pin output jack.
****
The care that has quite obviously gone into building these two Tanglewood Sundance Historic guitars really puts a smile on your face. The workmanship is clean and precise, and both instruments look more expensive than they really are.
Even though both guitars are from the 500-800 Euro price bracket, Tanglewood have gone the extra mile to match the wood grain on the sides of both guitars. The tops of the shoulders look bookmatched.
The vintage brief extends to more than simple cosmetics on the TW40O-AN-E:
Vintage OM-guitars (OM stands for Orchestra Model) are known for their slightly wider necks with soft V-profiles. You will also often find a slightly wider string spacing at the bridge, which makes fingerstyle playing much easier.
Tanglewood has used these vintage specifications for their Sundance Historic OM:
The neck has a very nice, soft V-profile, with a width at the top nut of 46 mm. The low E to top e spacing at the bridge is a very comfy 58 mm, which is good news for fingerpickers, working equally well with a plectrum.
The TW40O plays like a dream with a nice set-up on our review sample (string height at the 12th fret: bass-E – 2.1 mm/treble-e – 1.9 mm).
There a lot of debate about the pros and cons of solid backs in acoustic guitars. Some claim that a solid back is almost as important as a solid top in a steel-string acoustic, while others point to the use of laminated backs in the legendary Selmer-Maccaferri guitars (and newer exponents of the Gypsy Jazz genre) or to the great sound of arched-back vintage Guilds.
My own position in this debate is that most (but not all) guitars with laminated backs a bit quieter and drier-sounding than their all-solid brethren. Nevertheless, I feel that a solid top and an overall well-crafted instrument are much more important to the sound as a whole.
An OM-sized steel-string will have a ”sweeter”, less bass-heavy tone than a Dreadnought of similar build, which is due in large part to its smaller and differently-shaped body.
Tanglewood’s TW40O has the trademark OM-sound – the guitar’s voice is open and well-balanced, with a projection akin to that of a Dreadnought, and it is very easy to record and place in a mix.
These two clips have been recorded with a pair of Shure SM57 microphones:
Fishman’s Sonitone system is a decent and easy-to-use choice to amplify your guitar on stage with the least amount of hassle:
****
The original aims in designing the Dreadnought were the need for more volume and a fatter bass register. At first Martin’s D-models were aimed squarely at the ”singing cowboys”, which were so popular in the US in the 1930s and 40s. These musicians, such as Gene Autry or Hank Williams, needed loud guitars that would build a strong foundation for their vocals. This is what started the phenomenal success of the D-model, making it fairly ubiquitous in most genres of music.
Tanglewood’s TW40D-AN-E is a well-made homage to a 1930s-style D-18, both in terms of looks and sound.
The TW40D’s neck is virtually identical to the one on the TW40O – a nice soft-V affair, which is slightly wider and bigger than the neck on many contemporary steel-strings.
The craftsmanship displayed on this D is of the same high standard as on the reviewed OM, really leaving nothing to be desired in terms of the TW40D’s playability and set-up (bass-E: 2.2 mm/top-e: 1.7 mm).
We all know how a Dreadnought should sound: a big bottom end, coupled with a warm mid-range and chiming treble.
The Tanglewood TW40D doesn’t disappoint:
Fishman’s Sonitone system also works very well in the context of the TW40D-AN-E-model:
****
In my opinion Tanglewood’s TW40O-AN-E and TW40D-AN-E really do offer something special in their price range:
Here we have a pair of steel-string acoustics at player-friendly prices, which take the terms ”vintage” and ”historic” above and beyond mere cosmetics. Thanks to the ”vintage correct” neck dimensions and neck profiles of these two instruments, and the wider string spacing, genuinely vintage-feeling guitars become available without custom shop price tags.
These are well-made, great-sounding guitars. Too bad I have to give them back…
****
Tanglewood Sundance Historic
TW40O-AN-E – 673 €
TW40D-AN-E – 673 €
Finnish distributor: Musamaailma
****
Pros:
+ value-for-money
+ workmanship
+ authentic neck profile
+ playability
+ Fishman pickup and preamp
+ sound
Testipenkissä: Tanglewood Sundance Historic TW40O-AN-E + TW40D-AN-E
Tämän jutun otsikko voisi myös olla: ”Tanglewood tuo vintagea kaikkien soittajien ulottuville”. Sundance Historic -kitaroissa on nimittäin paljon vanhan ajan hohtoa, vaikka niiden hinnat pysyvät – jopa mikitettyinä – selvästi alle 700 euroa!
Kitarablogi sai testiin kaksi soitinta – TW40O-AN-E ja TW40D-AN-E – jotka muistuttavat erehdyttävästi kahta legendaarista Martin-mallia.
****
Tanglewood TW40O–AN-E (673 €) on Sundance Historic -sarjan kunnianosoitus Martin OM-18 -kitaralle, joka oli 1930-luvulla ensimmäinen teräskielinen, jolla oli kaulaliitos 14. nauhan kohdalla.
Tanglewood TW40D-AN-E (673 €) on saman sarjan versio Martin D-18 -mallista, joka on kopioiduin teräskielinen akustinen kautta aikojen – jopa Gibsonin Hummingbird- ja Dove-mallit kopioitiin suoraan musiikkiliikkeestä ostetulta Martin-kitaralta!
Molemmat Tanglewoodit saa myös ilman mikitystä 598 eurolla.
TW40O:ssa ja TW40D:ssä on espanjalaisessa tyylissä rakennettu kaula, mikä tarkoittaa että kaula ja viritinlapa ovat yhdestä mahonkipalasta veistettyjä, vaan kaulakorko on lisätty jälkikäteen.
Kaikukoppa taas on tehty kokopuisesta kuusikannesta ja mahonkivanerisista sivuista ja pohjasta.
Mallitunnuksen kirjainyhdistelmä ”AN” viitaa Historic-mallien kauniiseen, kellertävään ja kiiltävään viimeistelyyn (Antique Natural).
Näissä Tanglewoodeissa yläsatula on aitoa luuta.
Virittimet ovat 1930-luvun Grover-koneistojen kopioita, jotka pitävät vireen todella hyvin, mutta ovat käytössä hieman nykyaikaisia virittimiä jäykempiä.
Myös TW40O:n ja TW40D:n sirot nauhat sopivat näiden soittimien vintage-tunnelmaan täydellisesti.
Hyvä esimerkki ruusupuun ulkonäön vaihtelevuudesta:
Tässä testissä käyneen TW40O-AN-E:n vaaleampi talla…
…ja tässä D-mallin tummempi vastine.
Molemmissa kompensoitu tallaluu on aitoa luuta.
Testatuissa Sundance Historic -soittimissa on helppokäyttöinen Fishman Sonitone -mikitys.
Pietsomikki on sijoitettu tallaluun alle, kun taas etuvahvistin säätimineen (volume ja tone) on liimattu ääniaukon yläreunan alle. Yhdeksän voltin paristo istuu omassa kotelossa, joka on kiinnitetty kaulablokkiin. Pariston vaihtaminen ääniaukon kautta on hieman hankalampi kuin kopan reunan läpi kiinnitetyissä paristolokeroissa, mutta isona etuna tässä on koko systeemin näkymättömyys.
Lähtöjakki on molemmissa malleissa yhdistetty hihnatappiin.
****
On todella ilahduttavaa nähdä kuinka huolellisesti nämä kaksi Tanglewood Sundance Historic -kitaraa on tehty. Työnjälki on erittäin siisti ja viimeistely laadukas ja kaunis.
Vaikka näissä kahdessa soittimessa on kyse 500-800 euron hintaluokan teräskielisistä Tanglewoodeista, on molemmissa testikitaroissa sivujen syykuviot sovitettu yhteen, että sivujen ”hartiat” näyttävät bookmatch-peilikuvilta!
Vintage-motto ulottuu TW40O-AN-E:ssä huomattavasti pidemmälle kuin pelkästään kosmetiikkaan:
Vanhat OM-kitarat (Orchestra Model) tunnetaan siitä, että niissä on aavistuksen leveämpi, pehmeästi V-muotoinen kaulaprofiili. Myös kielten keskeinen etäisyys tallan kohdalla on usein pikkuisen isompi kuin monissa nykyaikaisissa soittimissa, mikä tekee sormisoitosta mukavamman.
Tanglewood on käyttänyt tähän Sundance Historic -malliin juuri näitä ”oikeita” vanhoja mittoja. Kaulaprofiili on pehmeä V, ja kaulan leveys on satulan kohdalla 46 mm. E-kielten etäisyys tallassa taas on ilmavat 58 milliä – kitara siis tarjoaa mukavasti tilaa sormisoitolle, mutta myös plektran käyttö onnistuu ongelmitta.
TW40O:n soitettavuus on ensiluokkaista, ja kitara saapui testiin loistavassa trimmissä (kielten korkeus 12. nauhan kohdalla: basso-E – 2,1 mm/diskantti-e – 1,9 mm).
Kitarapiireissä keskustelu täyspuisen pohjan tärkeydestä teräskielisen kitaran sointiin käy edelleen kuumana. Joidenkin mielestä kokopuinen pohja on lähes yhtä tärkeä kuin täyspuinen kansi, toiset taas viittaavat erittäin laadukkaisiin Selmer-Maccaferri-kitaroihin (Gypsy Jazz -kitarat) tai vanhoihin Guild-soittimiin, joissa on vaneripohja.
Oma näkemykseni tähän kiistakysymykseen on, että vanerista tehty pohja on usein (mutta ei aina) aavistuksen verran hiljaisempi ja soundiltaan hivenen verran kuivempi kuin kokopuinen vastine. Pidän kuitenkin teräskielisen kitaran yleissoundin kannalta huomattavasti tärkeämpänä, että kansi on täyspuinen ja että soittimen koko rakenne on laadukas ja terve.
OM-kokoisen teräskielisen pääerot dreadnoughtiin nähden ovat sen pienempi koppa ja OM-kitaran siistimpi bassorekisteri, joka tekee soittimesta erittäin helpon äänittää.
Tanglewood TW40O:lla on malliesimerkki OM-soundista – kitaran ääni on avoin, sen projektio lähes D-mallin luokkaa, ja se istuu äänitettynä erittäin nätisti miksauksissa.
Nämä kaksi esimerkkiä on äänitetty Shure SM57 -mikrofoneilla:
Fishman Sonitone -pietsojärjestelmä on hyvä ja helppokäyttöinen valinta, josta lähtee hyvin terve pietsosoundi livekäyttöä varten:
****
Alkuperäisen dreadnought-kitaran lähtökohdat olivat volyymi ja reilunkokoinen bassorekisteri. Alkuperäinen kohderyhmä olivat 1930- ja 40-luvulla Yhdysvalloissa hyvin suositut ”laulavat lehmipojat”, kuten Gene Autry tai Hank Williams, jotka tarvitsivat live-esiintymisiään varten kitaroita, joissa oli potkua plektrasoitossa. Tästä alkoi D-mallien voittokulku joka kasvoi yhä vain voimakkaammaksi, kun Folk-laulajatkin löysivät tiehensä tähän isompaan vaihtoehtoon.
Tanglewoodin TW40D-AN-E on laadukas kunniaosoitus 1930-luvun D-18:lle, sekä ulkonäön että soitettavuuden kannalta.
TW40D:n kaula on käytännössä täysin identtinen TW40O:n kaulaan – kaulaprofiili on erittäin mukava pehmeä V, ja koko kaula on hieman leveämpi kuin monissa nykykitaroissa.
Testikitaran työnjälki on samalla korkealla tasolla kuin Historic-sarjan OM-mallissakin, eikä TW40D:n soitettavuudessa todellakaan löydy mitään moitittavaa (matala-E: 2,2 mm/diskantti-e: 1,7 mm).
Dreadnought-kitaran soundi on varmaan kaikille tuttu: iso basso, lämmin keskirekisteri ja helisevä diskantti – ja kaikki hyvällä potkulla höystettynä.
TW40D on todella hyvä esimerkki tästä soundista:
Fishmanin Sonitone -mikkisysteemi toimii sulavassa yhteistyössä myös TW40D-AN-E-mallissa:
****
TW40O-AN-E:n ja TW40D-AN-E:n myötä Tanglewood tarjoaa tässä hintasegmentissä todella harvinaista herkkua:
Tässä ovat kaksi teräskielistä akustista kitaraa soittajaystävällisillä hinnoilla, joissa käsitteet ”vintage” ja ”historic” ulottuvat todellakin pintaa syvemmälle. Erittäin mukavan kaulaprofiilin ja leveämmän kieltenvälisen etäisyyden ansiosta, myös meillä rivisoittajilla on nyt varaa kokea aidon vintagen-soittotuntuma.
Tärkein on kuitenkin näiden soittimien soundi, joka vakuutti ainakin minut täysin.
****
Tanglewood Sundance Historic -kitarat
TW40O-AN-E – 673 €
TW40D-AN-E – 673 €
Maahantuoja: Musamaailma
****
Plussat:
+ hinta-laatu-suhde
+ työnjälki
+ autenttinen kaulaprofiili
+ soitettavuus
+ Fishman-mikkisysteemi
+ soundi



































































