Testipenkissä: Zoom A3

****

Uusi Zoom A3 on firman uusimman sukupolven mallintava etuvahvistin ja efektipedaali akustisille kitaroille.

Zoom A3:n käyttölogiikka on pitkälti samanlainen kuin firman sähkökitaralle tarkoitetussa MS-50G-pedaalissa, mutta ominaisuuksiltaan uutuus tarjoaa monia uusia ominaisuuksia, joita on kehitetty varta vasten akustiselle kitaralle.

****

Uutuuspedaali (katuhinta noin 170 €) tarjoaa uskomattoman paljon pienessä koossa, mutta samalla käyttäjälle ystävällisellä tavalla. Kaikilla tärkeimmillä toiminnoilla on omat säätimensä ja/tai napinsa, minkä ansiosta valikkojen välinen hyppäily on pidetty A3:ssa minimissä.

Zoomin kolme pääpilaria on sen erittäin laadukas, kaksikanavainen etuvahvistin kolmialueisella EQ:lla, laitteen monipuolinen digitaalinen kitaramallinnus, sekä sen runsas efektiosasto.

Tämän lisäksi on tarjolla vielä tehokas (12 dB) boosteri omalla EQ:lla, sekä kierronpoistaja, jolla voi vaimentaa jopa kolme eri feedbacktaajuutta samanaikaisesti. Myös digitaalinen viritysmittari on mahdutettu mukaan.

Zoom A3 on ohjelmoitava laite, ja se tarjoaa 20 muistipaikkaa omille patcheille. Patcheja voi myös ketjuttaa A/B-List-tilassa niin, että omassa setissä käytettäviä patcheja voi vaihtaa lennossa kytkinpolkaisulla.

Efektipedaali toimii joko pakettiin kuuluvalla yhdeksän voltin virtalähteellä, tai sitten vaihtoehtoisesti neljällä AA-paristolla.

A3:n etupuolelta löytyy laitteen mikrofonitulo – johon voi kytkeä phantomvirran (+24V tai +48V) kondensaattorimikrofoneja varten – balansoitu XLR-lähtö (maadoituskytkimellä), sekä liitin virtalähteelle.

Soittimen sisäiselle mikrofonille on omistettu oma tulo Zoomin oikeassa kyljessä. Kolmiasentoisella kytkimellä voi kytkeä päälle etuvahvistimen esisuodatusta piezo- tai magneettiselle mikrofonille, tai päästää muokkaamaton signaali eteenpäin (Flat).

Zoomin toisesta laidasta löytyy stereofoniset jakkilähdöt (vasempaan jakkiin voi kytkeä suoraan myös kuulokkeet), sekä USB-portti firmwarepäivityksiä varten.

****

Jokaiseen Zoom A3:n efektipatchiin kuuluu maksimissaan kolme yksittäistä efektiä, joista ensimmäinen voisi olla esimerkiksi yksi laitteen 28:sta digitaalisista kitaramalleista, toinen yksi kolmesta mikrofonimallinnuksista (SM57, C414, U87) ja kolmas vaikkapa kaiku.

Zoomia voi toki käyttää myös ”pelkkänä” efektilaitteena, ilman kitara- ja mikkimallinnuksia, jolloin patchin kaikki kolme palikkaa vapautuvat puhtaaseen efektikäyttöön. Tarjolla on 40 eri efektityyppiä laidasta laitaan – kompressorista chorukseen ja pitch shifteristä kaikuun. Jokaista efektityyppiä voi räätälöidä omien tarpeiden mukaan, ja efektien laatu on kauttaaltaan hyvin korkea.

Veikkaisin kuitenkin, että monien käyttäjien näkökulmasta mielenkiintoisin ominaisuus Zoom A3:ssa on juuri sen digitaalinen kitaramallinnus. Ja syystäkin, sillä mallinnusosastoa on helppo käyttää, ja sen tuottama soundi useimmissa tapauksissa jopa ällistyttävän autenttinen.

Mallinnusosaston toimivuuden kannalta on tietysti hyvin tärkeää, että soitetun kitaran tulosignaali on mahdollisen laadukas, ja kitaran piezomikrofonin ja/tai kitaran eteen laitetun mikrofonin tasot on säädetty sopiviksi.

Tämän jälkeen fyysisen kitaran soinnin muuttaminen toisen kitaratyypin soundiksi on hyvin helppoa: Ensin valitaan 16-pykäläisestä kiertokytkimestä sen koppatyypin, joka vastaa eniten käytettyä fyysistä kitaraa – esimerkiksi ”Mold Body”, jos käytössä on Ovation-malli, tai vaikkapa ”YMH”, kun soitetaan yhden Yamahan LL-malleista.

Tämän jälkeen valitaan patchin ensimmäiselle efektilohkolle Type-napeilla sen Zoomin tarjoamista 28 kitaramallista – esimerkiksi J-45, LG-2 tai F-55 – joksi halutaan tulosignaalia muuttaa.

Jos fyysiseltä kitaralta tulee pelkästään piezosignaali A3:een, voi lisätä lopputulokseen vielä aimo annoksen autenttisuutta käytämällä patchia toisessa lohkossa yhden Zoomin kolmesta virtuaalimikrofoneista. Virtuaalimikrofonin kohdalla pystyy säätämään, onko kitara läheltä mikitetty vai ei, ja onko virtuaalimikki laitettu virtuaalisen kaikuaukon eteen vai suunnattu virtuaalikitaran tallaa kohti.

Tässä ovat kolme esimerkkipätkää Zoom A3:n mallinnuksista:

Ensimmäiseksi äänitin sähkökitaraa muistuttavaa Godin Acousticasteria, jossa on LR Baggs -mikrofonijärjestelmä. Virtuaalikitaramallien järjestys – efektoimattoman osion jälkeen – on D-28, OM-28, 00-18 ja SJ-200. Virtuaalimikrofoniksi valitsin Zoomin versiota C414-studiomikrofonista:

Toinen esimerkki on äänitetty Takamine N-20 -jumbolla ja fyysisellä AKG C3000 -mikillä. Myös tämä pätkä alkaa muokkaamattomalla osiolla, minkä jälkeen seuraa samat virtuaalikitarat samassa järjestyksessä kuin yllä:

Kolmas – ja viimeinen – esimerkki on äänitetty C3000:n kautta Tanglewood TW28-CSN -kitaralla. Virtuaalikitarat ovat jälleen samat (ja samassa järjestyksessä) kuin muissa pätkissä:

****

Mielestäni uusi Zoom A3 kuuluu selvästi pienten, akustisille kitaroille tarkoitettujen, multiefektien aatelistoon. A3 on erinomainen työkalu sekä livekäytössä lavalla että akustisten raitojen tuotantokeskukseksi studiossa. Zoomia on helppo käyttää, ja sen efektit kuulostavat erittäin terveeltä. Kierronpoistaja toimii tehokkaasti, ja sooloboosteri omalla tone-asetuksella on todella tervetullut lisäys tällaiselle multiefektille.

Parasta A3:ssa on omasta mielestäni kuitenkin sen kitaramallinnusosasto. Mallinnuksen luonnollisuus ja autenttisuus on erittäin hyvällä mallilla. Moniin muihin systeemiin verrattuna Zoomin suurin etu on sen monipuolisuudessa ja mallien runsaudessa. On hyvin vaivatonta löytää omalle kitaralle sopiva koppa-asetus, ja virtuaalikitaroiden määrä luo jo lähes liikkaakin valinnanvaraa. Myös tahallisesta väärinkäyttämisestä – valitsemalla tulopuolella väärää koppatyyppiä – voi saada monta käyttökelpoista soundia aikaiseksi.

Kokeileminen kannattaa siis.

****

Zoom A3

Katuhinta noin 170 €

Maahantuoja: Studiotec

****

Plussat:

+ hinta-laatu-suhde

+ etuvahvistimen laatu

+ phantomsyöttö

+ virtuaalikitaroiden soundi

+ efektien laatu

+ EQ:n säätimet suoraan etupaneelissa

+ Boost- ja Anti-Feedback-toiminnot

****

10/05/2013 4

Tulossa toukokuussa * Coming up in May * PRS SE Custom 24-7

****

Lisätiedot: EM Nordic

09/05/2013 0

Tulossa… +++ Coming up… +++ LTD Elite ST-1

****

Lisätiedot: Musamaailma

08/05/2013 0

Tulossa perjantaina: Zoom A3

08/05/2013 1

Review: Tokai TTE-55

****

Tokai’s TTE-55 is the company’s newest made-in-Japan Tele-type guitar. The TTE-55 isn’t meant to be a dead-on copy of a Tele from a certain period, but rather something like a Tokai ”best-of-vintage-T” model.

****

You can get the Tokai TTE-55 (current price in Finland: 848 €) with either a one-piece maple neck – as on our White Blonde review sample – or equipped with a rosewood ’board.

The finish of the hardware is dependent on the body’s colour – in our case here the Tokai sports gold coloured hardware, which embues this Tele with a good dose of Mary Kaye -style panache.

The 1950s-type neck is screwed to a Sixties-type, bound alder body.

The fine Kluson-copies have one major advantage over more recent designs: The nifty safety posts prevent any sharp string ends from sticking out.

The neck’s silky-smooth satin finish is a much more modern feature, as are the 21 jumbo-sized frets. Top marks to Tokai for the quality of their fretwork!

Timeless beauty – this is a sight I never tire of…

Not all vintage Tele-bridges are the same – the originals went through several different incarnations between the Fifties and now, especially when it comes to the material chosen for the bridge saddles. Tokai’s TTE-55 sports brass saddles, which is the favourite choice for juicy tone among vintage-anoraks.

You can’t get more classic than a Tele-type guitar’s pickup combination: The neck pickup is a narrow unit with its own shielding metal cover, while the chunkier bridge pickup hangs suspended from the bridge plate.

In 1967 the Tele’s switching was changed to the now-classic format of a three-way blade switch for neck/both/bridge-selection, coupled with a master volume and a master tone control.

There’s plenty of quality on offer on the inside, too, with a VLX-switch and two GF-potentiometers keeping everything ship-shaped.

Vintage-freaks will dig the cloth-covered pickup leads.

****

Our test sample is of medium weight – not the lightest Tele ever, but still really comfortable.

The Tokai TTE-55’s neck profile is right down my alley, being a well rounded and full ”D”. There’s enough girth to support your left hand nicely, but not so much as to make the neck feel too fat or hard to play .

The neck’s contemporary finish and the modern fret size result in a very bend-friendly guitar with a great action (E: 1,9 mm/e: 1,7 mm).

There’s always a bit of compromise to deal with, when it comes to a Tele-type guitar’s intonation, due to the shared bridge saddles. But this hasn’t prevented this guitar type to become a true classic – the compromises one can deal with easily.

It’s build like a Tele, it looks like a Tele, and, yes, the Tokai TTE-55 also sounds like a Tele. The neck pickup’s tone is well rounded, with a charming amount of wood to its voice. Put the switch in the middle position, and you’ll be funking with Prince. And the bridge pickup on its own is bang on the money for all your Country-, Rockabilly- and Blues-needs.

Tokai’s TTE-55 is a great choice for virtually any musical genre, with the exception of Hard Rock and Metal.

In light of this review, I can only conclude that the Tokai TTE-55 is a top quality instrument, which offers a whole lot of Tele-goodness at a very moderate price.

****

Tokai TTE-55

848 €

Finnish distributor: Musamaailma

****

Pros:

+ value-for-money

+ workmanship

+ component quality

+ neck profile

+ sound

Cons:

– the traditional Tele-compromise when it comes to exact intonation

07/05/2013 1

Akustinen lap steel -kitara on mielenkiintoinen haaste

****

Jos oma kitaransoitto tuntuu polkevan paikallaan, on usein hyvä idea laajentaa omaa horisonttia – joko kokeilemalla itselleen uutta genreä tai perehtymällä uuden kielisoittimen saloihin. Astumalla ulos tutuista kuvioista voi helposti löytää uusia lähestymistapoja ja tuoreita ideoita omaan soittoon.

Minua alkoi jonkin aikaa sitten kiinnostaa lap steel -kitaroiden soittaminen, ja jostain syystä niiden soundin kannalta etenkin Weissenborn-tyylisiä, akustisia lajin edustajia.

Noin sata vuotta sitten saksalaissyntyinen, kalifornialainen soitinrakentaja Herman Weissenborn keksi keinon, kuinka saadaan akustisesta Havaji-kitarasta enemmän volyymiä irti: Weissenborn jatkoi yksinkertaisesti soittimen kaikukoppaa otelaudan alla satulaan asti. Kun kerran lap steeleissä kaula makaa soittajan sylissä, voi käyttää sitä tällä tavalla hyväksi.

Weissenbornin soittimet jäivät silloin valitettavasti melko nopeasti resonaattori- (Dobro, jne.) ja sähkökitaroiden jalkoihin, mutta viime aikoina niiden omaperäinen soundi on saanut kokea jonkinsorttisen renessanssin, etenkin Ben Harperin ja Xavier Ruddin ansiosta.

Uuden suosion ansiosta saa nykyään myös edullisia Weissenborn-kopioita monelta pieneltä yritykseltä. Nykykäytännön mukaisesti nämä soittimet rakennetaan Kiinassa maahantuojien toiveiden mukaan, jotka sitten brändäävät kitarat omilla logoillaan.

On toki olemassa myös juuri Weissenborn-tyylisiin kitaroihin erikoistuneita kitararakentajia, joilta saa hyvin laadukkaita versioita aiheesta. Googlaamalla selviää (”Weissenborn guitar”).

Koska Weissenborn-tyylisille soittimille ei tietääkseni tällä hetkellä ole suomalaista maahantuojaa, löysin itselleni tätä juttua varten yhteistyökumppanin Saksasta: Bediaz Music on pieni, lap steel -kitaroihin erikoistunut liike, jolta saa vintage- ja boutique-kitaroiden lisäksi myös omia, Kiinassa valmistettuja Bediaz-soittimia.

****

Testissä käynyt Bediaz Black Gloss on firman edullisin malli (289 €).

Tämä kitara on kitaranmuotoinen Weissenborn-kopio, mutta on olemassa myös ns. Teardrop-malleja, jotka muistuttavat muodoltaan hyvin paljon irlantilaisia mandoliineja. Lisäksi on saatavilla myös erikoissyviä tai –leveitä vaihtoehtoja.

Niin kuin kaikissa tämän hintaluokan Weissenborn-soittimissa, myös tässä Bediaz-mallissa kitaran isokokoinen kaikukoppa on rakennettu täysin vanerista. Tässä tapauksessa käytetään kauttaaltaan mahonkia.

Ainoa puuosa, joka näissä soittimissa ei ole ontto, on kitaran viritinlapa, joka on liimattu ”kaulaan” kiinni suurin piirtein ensimmäisen ”nauhan” kohdalla.

Edullinen ei kuitenkaan tarkoita halpaa tai rumaa: Bediaz-kitara on suurilta osin erittäin siististi rakennettu ja viimeistelty soitin, jolla on kauniisti kiiltävää musta lakkaus, sekä tyylikkäät reunalistat vaahterasta.

Nauhamerkit näyttävät nekin olevan vaahterasta. Niiden joukosta löytyy pari hieman epäsiistiä tapausta, mutta siitä on lap steel kitaroissa ainoastaan lievää kosmeettista haittaa, eikä sellainen ole tässä hintaluokassa kovinkaan epätavallista.

Myös testisoittimen logo on jäänyt hieman epäsiistiksi, mutta se ei varmastikaan haittaa soittamista.

Bediazin korkea satula on aitoa naudanluuta.

Nykyaikaisten virittimien ansiosta kitaran virittäminen on helppoa.

Kaikuaukon rosettina toimivat yksinkertaisen tyylikkäät valkoiset renkaat.

Bediaz-kitaran sisäinenkin siisteys ja työnjälki ovat nekin hintaluokkaan nähden hyvällä tasolla.

Weissenborn-talla on tavallisen teräskielisen selvästi korkeampi sisar. Tässä Bediaz-soittimessa se on kahdesta päällekkäisestä palisanteripalasta veistetty malli.

****

Tällaiselta Weissenborn voi kuulosta parhaissa tapauksissa:

****

Lap steel -kitaran soittaminen avaa ovet ihan uuteen soittokokemukseen ja lähestymistapaan.

Tietyllä tavalla lap steel -maailma on tavallista kitaraa rajoitetumpi, koska ollaan koko ajan sidottuna soittimelle valittuun viritykseen, eikä steel-rauta anna kovinkaan helppoja keinoja rikkoa virityksen rajoja. Jos ollaan esimerkiksi avoimessa duurivirityksessaä, mollisoinnun aikaan saaminen toimii joko mykistämällä tai käyttämällä rinnakkaista duurisointua käyttämällä (esim. Em –> G).

Toisaalta tonebar-raudalla saa myös ihan uutta vapautta käyttää mikrotonaalisia askelmia tavallisten duuri- ja molliasteikoiden ulkopuolella. Juuri tämän ansiosta akustiset lap steel -kitarat ovat saavuttaneet uuden suosionsa Bluesissa ja maailmanmusiikin genressä.

Vaativinta lap steelin soittamisessa onkin juuri sen tasan oikean sävelkorkeuden löytäminen – puhtaan soiton saavuttamiseen menee rutkasti aikaa. Minäkin olen vasta matkalla sinne…

😉

Koska Weissenborn-tyylisillä soittimilla ei ole kiinteää kaulaa, ne eivät kestä korkeiden avoimien virityksien kieltenvetoa (ainakaan tavallisella kielisatsilla). Parhaiten sopivat aluksi varmasti sellaiset viritykset kuin avoin-D (D-A-D-f#-a-d), avoin-C (C-G-C-e-g-c), avoin-G (D-G-D-g-h-d) tai Dadgad. Oikeat lap steel -ketut käyttävät toki eri biiseihin erilaisia virityksiä, ja kirjoittavat usein biisejä myös ihan omien viritysten varassa.

Löydät lisätietoa soitintyypistä, sen historiasta ja eri virityksistä esimerkiksi TÄSTÄ tai googlaamalla.

Bediaz Black Gloss -kitaralla on hyvin raikas ääni pienellä keskialueen korostuksella. Matalakoppaiseksi akustiseksi tällä Weissenborn-kopiolla on yllättävän iso soundi.

Lap steel -kitaran lopulliseen sointiin vaikuttaa melko paljon myös millainen tonebar on käytössä. Ensikokeiluissa yritin soittaa perinteisellä putkilomaisella raudalla, mutta minulla oli vaikeuksia pitää sitä kädessä. Hankin sitten Shubbin SP-1 raudan, jolla soittamiseni onnistuu paljon paremmin, koska saan pidettyä sen tukevasti kädessä. Jotkut soittajat pitävät kuitenkin myös kevyemmistä keraamisista tonebareista.

Vaikka itsestäni ei ehkä koskaan tule loistavaa lap steel -kitaristia, on minun mielestä Weissenborn-kopion soittaminen kuitenkin erittäin hauska ja mieltä avartava kokemus. Edullisella Bediaz-kitaralla pääsee vaivattomasti kokeilemaan uutta soitintyyppiä – kitara on nätti ja se soi hyvin. Ja jos uusi soittoharrastus vie mennessään, voi aina myöhemmin investoida vielä parempaan malliin.

****

Äänitin kaksi soundiesimerkkiä pelkästään Bediaz-kitaralla:

Bediazin Weissenborn-kopio ehti myös jo mukaan yhteen biisidemoon:

****

Suuri kiitos Bediaz Musicille avustuksesta tämän jutun toteuttamisessa!

03/05/2013 1

Happy Birthday Otis Rush

29/04/2013 0

Testipenkissä: Boss DA-2 + MO-2 + TE-2

****

Boss DA-2 Adaptive Distortion (135 €) on firman uusien MDP-efektien (Multi-Dimensional-Processing) säröpedaali, jossa särön soundi muokataan tulosignaalin mukaan. Tässä ei kuitenkaan ole kyse Boss Dyna Drive -kaltaisesta efektistä, jossa soittovoimakkuus vaikuttaa särön runsauteen, vaan DA-2 hienosäätää särön soundia soitetun rekisterin mukaan.

Tätä saavutetaan splittaamalla tulosignaalia eri taajuuskaistoihin, joita prosessoidaan erikseen, aina optimaalista tulosta silmällä pitäen. Pääajatus tässä on, että lopputulos kuulostaisi samalla sekä mehukkaalta että hyvin selkeältä, ilman perinteisillä säröpedaaleilla usein esiintyvää puuroutumista. Ja tämä kaikki riippumatta siitä soitetaanko sooloa, sointuja tai matalia riffejä.

Monimutkaisesta digitaalisesta prosessoinnista DA-2:n sisällä ei onneksi huomaa käytössä mitään, vaan pedaali tuntuu tavalliselta Boss-pedaalilta. Tarjolla on neljä nuppia, joilla säädetään särön määrää, pedaalin kaksikaistaista EQ:ta, sekä lähtösignaalin tasoa.

Käytössä voi ihan ensiksi todeta, että Bossin prosessori on ilmeisesti huipputehokas, koska soittotuntuma on täysin vapaa latency-ilmiöstä. Itseasiassa DA-2:n ”digitaalisuus” ja yleinen toiminta on niin sulava, että ensikokeilulla voi iskeä jopa lievä pettymys, kun efektistä tuntuu puuttuvan se iso ”wau-faktori”.

Huolellisempi tutustuminen tuo kuitenkin selkeästi esiin, että Boss Adaptive Distortion todella onkin erittäin laadukas ja selkeä-ääninen tapaus. Myös runsaalla särön määrällä kielten välinen erottelevuus on ensiluokkaista. Lisäksi DA-2 ei käytännössä kohise lainkaan, mikä on iso plussa etenkin rankan musiikin ystäville. Erittäin mehukas uutuuspedaali siis!

Tässä on esimerkki puhtaan vahvistinkanavan kanssa soitettuna:

…ja tässä lisätään pedaali särökanavan eteen:

****

Myönnän – kelvollisia säröpedaaleja voi rakentaa myös täysin analogisesti, mutta MO-2 Multi Overtone -kaltainen, mielenkiintoinen modulaatioefekti saa aikaiseksi ainoastaan käyttämällä uusinta uutta nykyteknologiaa.

Boss MO-2 -pedaalia (155 €) on vaikea lokeroida vanhojen käsitteiden mukaan – efekti toimii nimittäin jossain oktaaverin, pitch shifterin, kitarasynan ja choruksen välimaastossa. Efekti generoi keinotekoisesti ylä- ja/tai alaääniä tulosignaalista, käyttötilasta riippuen (kolmipykäläinen Mode-kytkin), joita voi myös hienovirittää Detune-säätimellä, ja joiden sointiin voi vaikuttaa Tone-säätimellä. Balance-nupilla voi sitten määritellä kuivan signaalin ja ylä-äänien suhdetta.

Bossin MO-2 on melko monipuolinen efekti, jolla saa aikaiseksi monta eri soundia. Tarjolla on sekä tutuntuntuiset vaihtoehdot, kuten esimerkiksi 12-kielisen kitaran matkiminen tai oktaaverilta kuulostavat efektit, että hyvin tiheästi soivat sitar- tai syna-kaltaiset soundit.

Kokeileminen kannattaa todellakin, koska tämän mausterasian tuotokset ovat vaikeita kuvailla pelkillä sanoilla. On mielestäni kuitenkin selvä, että MO-2:sta löytyy monta erilaista käyttötapaa kitaristin työkalupakissa.

Tässä esimerkki ykkösmoodista (alussa efektoimaton soundi):

…ja tässä kolmosmoodi:

****

Boss TE-2 Tera Echo (175 €) on firman sadas pikkupedaali! Se on mielestäni erittäin mielenkiintoinen efekti, jolla saa aikaiseksi ihan omalla, houkuttelevalla tavalla pulputtavaa jälkikaikua – jossain moduloidun delayn ja digikaiun ensiheijastuksien väliltä.

S-Time-nupilla (= Spread Time) säädetään kaikuhännän yleistä pituutta ja toistojen nopeutta, kun taas Feedback-säätimellä voi syöttää osan efektoidusta signaalista takaisin uudelleen efektoitavaksi. Tone- ja Effect Level -nuppien tarkoitus lienee selväksi.

Myös Tera Echon soundia on vaikea pukea sanoihin. Voin kuitenkin todeta, että pidän suuresti tämän efektin pehmeästä soundista, joka on selvästi hieman erikoinen, mutta joka samalla ei peitä varsinaista soittoa alleen.

Tässä esimerkki lyhyellä S-Time-asetuksella:

… ja tässä pitkällä S-Time-asetuksella:

TE-2:een on myös lisätty Freeze-toiminta: pitämällä kytkintä alas painettuna voi käyttää pedaalin kaikua myös soundimattona. Freeze-ominaisuuta esitellään tässä tuotevideossa:

****

Uusi MDP-kolmikko on oiva osoitus Bossin väsymättömästä kekseliäisyydestä kitarapedaalien sarakkeella. Boss tarjoaa jälleen kerran hyvin mielenkiintoisia ja soundimaailmaa laajentavia mausterasioita kompaktissa muodossa.

****

Boss DA-2, MO-2 ja TE-2

DA-2: 135 €

MO-2: 155 €

TE-2: 175 €

Maahantuoja: Roland Scandinavia

****

Plussat (kaikki mallit):

+ kompakti koko

+ äänenlaatu

+ helppo käyttää

+ toimii myös 9 V paristolla

23/04/2013 1

Musikmesse 2013 – Orange Crush Pro -sarja

****

Orange Amplification esitteli Frankfurtin musiikkimessuilla upouutta Crush Pro -sarjansa, joka vie firman analogiset transistorivahvistimet uuteen ulottuvuuteen.

Crush Pro -sarjan soundillinen esikuva on Orangen suosittu Rockerverb-sarja, mutta transistoriteknologian ansiosta Crush Pro -sarjalaisia on kevyempi kantaa, ja samalla ne ovat myös muusikon kukkarolle erittäin ystävällisiä.

Crush Pro -sarjaan kuuluu tällä hetkellä kaksi comboa – CR60C ja CR120C – sekä yksi nuppi (CR120H). Vahvistimet ovat kaksikanavaisia, ja kanavanvaihtoa voi hoitaa jalkakytkimellä.

Crush Prot saapuvat kaupoille kesällä.

Lisätiedot: Musamaailma

****

19/04/2013 0

Musikmesse 2013 – PRS Guitars P22 Trem

****

Upouusi PRS P22 Trem on vibratallalla varustettu versio P22-hybridimallista.

P22 Trem -kitarassa on passiivinen elektroniikka PRS:n omia 57/07-humbuckereita varten, sekä aktiivinen L R Baggs -piezosysteemi. Magneettiselle ja piezosignaalille on kummallakin oma lähtöjakki, mutta Blend-säätimen ansiosta piezosignaalia voi myös lisätä humbuckersignaaliin.

Lisätiedot: EM Nordic

****

18/04/2013 0