Posts tagged ‘360’

04/05/2011

Classic Guitars, part 6: Rickenbacker 330/360

”Braaaaaaannnng!!!”

The opening chord to the Beatles’ classic ”A Hard Day’s Night” says it all; this is what Rickenbacker-guitars are all about: clarity, jangle and a piano-like attack.

Rickenbacker’s most successful models are the 300-series, especially the models 330 and 360.

In 1958 the Californian company introduced its brand-new Capri-range – 12 semiacoustic models designed by German luthier Roger Rossmeisl. The whole range featured bodies that started out as a solid slab of wood, into which large hollow pockets were carved. The glued-in neck was made from maple or a combination of maple and walnut.

The model designations started with 310, with the lower numbers indicating a short-scale model – just like John Lennon’s 325 (= short scale, three pickups, vibrato).

Full-scale guitars carried higher model numbers, with 360 and above being Deluxe-versions featuring bound necks and bodies, as well as large triangular pearloid inlays in their fingerboards.

Between ’58 and ’64 all models had a rather angular body shape with pointed horns and sharp edges. In 1964 Rickenbacker switched the Deluxe models to a more rounded shape with a softly radiused top, which is why these versions only carry body binding on the back.

Famous users of the edgier, early versions were John Lennon (325) and George Harrison (a 12-string 360/12) as well as Pete Townshend, who used and smashed a whole load of the 370’s ”Export” version (called the ”1998” by British importer Rosetti), which featured traditionally shaped f-holes in place of Rickenbacker’s own scimitar-shaped openings.

Roger McGuinn (The Byrds) and REM’s Peter Buck are known for using Ricks with the newer body design.

In addition to a Rickenbacker’s idiosyncratic sound, relatively narrow necks are also typical of the company, as is the Rick-O-Sound stereo output option (only on the Deluxe guitars).

27/03/2011

Klassikkokitarat, osa 6: Rickenbacker 330/360

”Brääääääännng!!!”

Beatles-kappalleen ”A Hard Day’s Nightin” alkusointu sanoo niin hyvin, mistä Rickenbacker-kitaroissa on oikein kyse: jäntevyys, avoimuus, ja helisevä perusolemus.

Tärkeimmässä asemassa Rickenbackerin kitaramallistossa on firman 300-sarja, etenkin mallit 330 ja 360.

Vuonna 1958 Rickenbacker esitteli uuden Capri-mallistonsa – 12 puoliakustista kitaraa, jotka olivat saksalaisen kitararakentajan Roger Rossmeislin kehittämiä. Kaikilla oli yhteistä kokopuusta (vaahtera) kaiverrettu runko ja vaahterasta (tai vaahterasta ja pähkinäpuusta) valmistettu, liimattu kaula.

Mallitunnukset alkoivat numerosta 310, ja pienemmät numerot olivat lyhyellä mensuurilla varustettuja kitaroita – niin kuin John Lennonin 325 (= lyhyt mensuuri, kolme mikrofonia, ja vibrato).

Isommat numerot olivat täydellä mensuurilla varustettuja malleja, joista mallitunnukset 360:sta ylöspäin tarkoittivat Deluxe-malleja, joilla oli reunalistoitetu kaula ja runko, sekä isokokoiset kolmio-/hai-eväs-otemerkit otelaudassa.

Kaikissa malleissa oli vuosina 1958-64 sama runkomuoto, joissa on melko terävät sarvet. Vuonna 1964 Rickenbacker muutti Deluxe-mallien runkoja pyöreämmäksi, minkä takia etupuolen reunalistoituksesta luovuttiin.

Ensimmäisen runkoversion tunnetuimmat käyttäjät olivat John Lennon (325), George Harrison (12-kielinen 360/12) ja Pete Townshend, joka käytti (ja murskasi!) The Whon alkuvuosina 370-mallin Export-version (malli 1998), jossa Rickenbackerin oman turkkilaisen sapelin muotoisen kaikuaukon sijaan käytetään perinteistä f-aukkoa.

The Byrds-yhtyeen Roger McGuinn ja REMin Peter Buck ovat uudemman runkomuodon uskolliset Rickenbacker-soittajat.

Omanleimaisen soundin ohella tärkeämmät Rickenbacker-ominaisuudet ovat Deluxe-mallien stereo-valmius, sekä suhteellisen ohut ja kapea kaula.