• Single-channel design inspired by the AC30’s trademark Top Boost
• All tube design featuring two 12AX7 pre-amp tubes and four EL84 power-amp tubes
• Equipped with a single Celestion-made 12-inch speaker, specially voiced for the AC30S1
• Effects send/return and external speaker output are provided for pairing with pedals or external cabinets
• Equipped with digital reverb that simulates a classic spring reverb
****
The demo track features my covers of four classic Vox AC30 tracks – ”Wonderful Land” (The Shadows), ”I Feel Fine” (The Beatles), ”We Will Rock You” (Queen), and ”Pride (In The Name Of Love)” (U2).
• Wonderful Land – Fender Stratocaster
• I Feel Fine – Fender Stratocaster, Fender Telecaster, Epiphone Casino, Tanglewood TW28-CSN (with Seymour Duncan SA-1 pickup)
• We Will Rock You – Fender Stratocaster
• Pride (In The Name Of Love) – Fender Telecaster & Stratocaster
• Single-channel design inspired by the AC30’s trademark Top Boost
• All tube design featuring two 12AX7 pre-amp tubes and four EL84 power-amp tubes
• Equipped with a single Celestion-made 12-inch speaker, specially voiced for the AC30S1
• Effects send/return and external speaker output are provided for pairing with pedals or external cabinets
• Equipped with digital reverb that simulates a classic spring reverb
****
The demo track features my covers of four classic Vox AC30 tracks – ”Wonderful Land” (The Shadows), ”I Feel Fine” (The Beatles), ”We Will Rock You” (Queen), and ”Pride (In The Name Of Love)” (U2).
• Wonderful Land – Fender Stratocaster
• I Feel Fine – Fender Stratocaster, Fender Telecaster, Epiphone Casino, Tanglewood TW28-CSN (with Seymour Duncan SA-1 pickup)
• We Will Rock You – Fender Stratocaster
• Pride (In The Name Of Love) – Fender Telecaster & Stratocaster
Shadow JMS-52 ei ole ehkä maailman raflaavin mallitunnus, mutta tämän nimen takana piilee todella kiinnostava soitin. JMS-52 on nimittäin kokonaan lämpökäsitellyistä puista tehty akustinen kitara piezomikrofonilla, vaikka sen hinta pysyy reilusti alle 500 euron.
Shadow on monille varmasti tuttu saksalaisena soitinmikrofonien ja etuvahvistimien valmistajana. Firman päällikkö, Joe Marinic, halusi kuitenkin ottaa seuraavan askeleen ja laajentaa toimintaansa akustisien kitaroiden valmistukseen. Hän perusti Kiinaan huippumodernin kitaratehtaan, jossa lähes kaikki työvaiheet on automatisoitu, myös mm. soittimien viimeistely ja kiillotus. Marinic pyysi Shadow-kitaroiden suunnittelijaksi mukaan vanhan Gibson Montana (ja Guild) -legendan Ren Fergusonin, jolla on vankka tietotaito sekä perinteisestä kitararakentamisesta että nykyaikaisista tuotantoprosesseista.
Tässä on Shadowin tuottama video kiinalaisen tehtaan toiminnasta:
****
Shadow JMS-52-E-NS (458 euroa) on soitin, jossa testaajan katse menee aluksi epäuskoisena ominaisuuksista hintalappuun ja takaisin. Miten Shadow pystyy tarjoamaan tällaisen soittimen näin edullisesti?
Kuten mainitsin jo alussa, Shadow JMS-52:n kaikkukoppa on tehty kokonaan lämpökäsitellyistä puista. Oikeaoppisesti tehty lämpökäsittely muuttaa puun rakennetta solutasolla niin, että se vastaa lähes täydellisesti vuosikymmeniä kuivattua puuta.
Tämän cutaway dreadnought -mallin kokopuinen kansi on kuusta.
JMS-52:n kokopuiset sivut ja pohja on veistetty mahongista, samoin kuin kitaran kaula.
Kitara on viimeistelty hyvin ohuella mattalakkauksella.
Otelauta tehdään ”blackwoodista”. Oletan että tässä on kyse malaisialaisesta puulajista (diospyros ebonasea), joka on eebenpuun ei-uhanalainen sukulainen.
Otelautaan on siististi asennettu 20 keskikokoista nauhaa. Shadowin satula on aitoa naudanluuta.
Virittiminä toimivat laadukkaat kopiot 1930-luvun Grovereista.
Myös JMS:n Martin-tyylinen talla on tehty blackwoodista. Kompensoitu tallaluu on aitoa luuta.
JMS-52-E:hen on asennettu helppokäyttöinen mikrofonijärjestelmä, jonka volume- ja tone-säätimet löytyvät kätevästi kaikuaukon yläreunan alta.
Mikkijärjestelmän paristolokero ja sen lähtöjakki on sijoitettu samaan yksilöön hihnatapin viereen.
****
Shadow JMS-52:n työnjälkeä voi kuivailla sanoilla erittäin siisti ja hyvin laadukas. Testiyksilö on mainio soitin – eikä vain ”hintaansa nähden” – vaan ylipäänsä. Soundi on inspiroiva ja soittotuntuma todella mukava.
Shadowin kaulaprofiilissa näkyy – tai paremmin tuntuu – selvästi Ren Fergusonin käsiala. Tässä ei ole kyse sellaisesta puolivillaisesta, matalasta profiilista, jolla on tarkoitus palvella myös oletettuja ”sähkökitaristien tarpeita”, vaan ihan oikeasta teräskielisen kitaran profiilista. Tätä profiilia kutsuisin pyöreäksi C:ksi, joka on Shadowin tapauksessa tarpeeksi tukeva pitkiä sessioita varten, mutta ei liian paksu toimivaksi yleisratkaisuksi.
En tiedä johtuuko asia kokonaan lämpökäsitellystä puusta vai johtuuko tämä myös hyvästä designista, mutta Shadow JMS-52 -malli soi heti kättelyssä hyvin ”aikuisella” äänellä. Monia uusia teräskielisiä täytyy ensin soittaa muutama viikko sisään, ennen kuin taipumus yli-innokkaaseen trebleen ja kireään dynamiikkatoistoon häviää. Tämä Shadow taas tuntuu jo valmiiksi sisäänsoitetulta.
Dreadnought-soundista ei varmasti tarvitse paljon puhua, kun me kaikki tiedämme miltä sellainen teräskielinen kuulostaa. Shadow JMS-52:lla on ainakin soundi ja soitettavuus kohdillaan, ja myös sen mikrofonijärjestelmä toimii niin kuin pitää:
****
Tämän testin perusteella sanoisin, että Shadow-kitaroilla on edessä loistava tulevaisuus.
Tässä tarjotaan laatua isolla L:llä uskomattoman edullisesti.
• all solid cutaway dreadnought
• thermo-treated woods
• solid German spruce top
• solid African mahogany rims and back
• mahogany neck
• blackwood fretboard
• genuine bone nut and bridge saddle
• built-in Shadow pickup system with master volume and tone
Rhythm guitars recorded with an AKG C3000. Lead guitar recorded direct off the Shadow pickup and preamp.
Where there’s a forum, there’s a fight – or at least that’s what it looks like.
Electric guitarists like to argue for ages about valve amplifiers and digital amp modellers, and which one is ”better”.
Uke players, for their part, get all hot under the collar when it comes to ukulele strings. There are two main camps – Nylgut-fans and fluorocarbon-connoisseurs. Although the uke is classified as an nylon-string instrument, very few instruments are strung with straight nylon anymore.
Nylgut and Supernylgut strings have been developed in Italy. A string company named Aquila came up with a patented way of manufacturing plastic strings, whose sound and feel is as close as possible to traditional gut strings. Gut strings have always been somewhat problematic, because it is hard to produce a string of uniform quality, when the basic material is of animal origin. Additionally, gut strings react far stronger to changes in humidity and temperature (resulting in pitch fluctuations), compared to plastics like nylon.
Aquila Nylguts have become a de facto industry standard, especially for affordable and mid-price ukuleles.
Nylguts are easy to spot thanks to their milky look and silky surface. First-generation Nylgut strings tended to have a coarser surface, which made them susceptible to a bit of handling noise (faint squeaks), but current versions have managed to do away with this problem (almost) completely.
Aquila Nylguts tend to produce a crisp, bright and open sound, which is why they can be a good choice for darker sounding ukuleles (like many plywood-bodied instruments). Some players, though, dislike the soft bendiness of Nylgut strings.
Fluorocarbon strings are a quite recent addition, too, despite the fact that the material has already been in use for fishing lines for quite some time. Fluorocarbon is a sturdy and dense material that makes it possible to make slightly smaller gauge strings than Nylgut. Fluorocarbons also tend to feel a bit stiffer.
C.F. Martin’s ukuleles come strung with fluorocarbons as standard, and many high-end makers have started to follow Martin’s lead. Fluorocarbon strings are also quite popular with progressive players and many vintage ukulele owners.
Most fluorocarbon strings are clear, even though you can also buy coloured versions of this string type, too. In Finland Martin-strings are the most widely available, but many other manufacturers, like D’Addario, GHS or Worth, make their own quality fluorocarbons.
A seldomly mentioned advantage of fluorocarbon strings is that – because of their slightly smaller diameter – they can sometimes solve intonation problems, if a uke pitches slightly sharp with a set of Nylguts.
Fluorocarbon strings tend to sound meatier and punchier compared to Nylgut strings.
****
The audio clips have been played on a pair of Martin Style 2-type sopranos – a Sigma SUM-2S (Supernylgut) and an Ohana SK-38 (fluorocarbon).
Missä nettifoorumi siinä ilmiriita – tai siitä ainakin näyttää.
Sähkökitaristit kinastelevat siitä, onko putkivahvistin parempi kuin digitaalinen vastine.
Ukulelesoittajat taas riitelevät kielistä. On olemassa kaksi pääleiriä – Nylgut-fanit ja fluorocarbon-ystävät.
Nylgut- ja Supernylgut-kielet on keksitty Italiassa. Aquila-niminen kieltenvalmistaja keksi tavan valmistaa muovisia kieliä, joiden soundi ja soittotuntuma on mahdollisimman lähellä laadukkaita suolikieliä. Suolikielten huonot puolet ovat – eläinperäisyyden lisäksi – tasalaatuisuuden saavuttamisen hankaluus, sekä se että kielet elävät tuntuvasti sään mukaan (niiden vire muuttuu).
Aquila Nylgut -kielistä on tullut edullisien ja keskihintaisten ukulelejen keskuudessa tietynlainen laatustandardi.
Nylgutit tunnistaa yleensä kielten maitomaisesta värityksestä ja silkkisestä pinnasta. Vanhoissa Nylgut-kielissä niiden karheammasta pinnasta syntyi joskus kummallisia sivuäänejä (vikinä) soittaessaan, mutta nykyisissä versioissa ongelma on saatu (lähes) sataprosenttisesti halttuun.
Aquila Nylgut -kielten sointi on suhteellisen kirkas ja hyvin avoin, minkä ansiosta ne ovatkin hyvä valinta tummasti soivalle soittimelle (esim. vanerikoppainen ukulele). Jotkut soittajat eivät kuitenkaan tykkää Nylgut-kielten taipuisuudesta.
Fluorocarbon-kielet ovat myös melko uusi keksintö, vaikka materiaalia tunnetaan jo pidemmän ajan kalastussiimoista. Fluorocarbon on hyvin kestävä materiaali, josta saa valmistettua Nylgutia (tai nylonia) ohuempia kieliä, joilla on kuitenkin jäykempi tatsi.
C.F. Martinin ukulelet toimitetaan tehtaasta fluorocarbon-kielillä, ja niiden suosio vintage-ukulelejen omistajien ja progressivisten soittajien keskuudessa on yhä kasvussa.
Fluorocarbon-kielet ovat usein täysin läpinäkyviä, vaikka värillisiä vaihtoehtojakin on olemassa. Yleisimmät fluorocarbon-kielet Suomessa ovat varmasti Martin-kielet.
Yksi etu fluorocarboneissa – josta ei puhuta niin usein – on, että kielet voivat joskus, pienemmän läpimittansa ansiosta, parantaa hieman ylivireisesti soivan ukulelen intonaatiota.
Fluorocarbon-kielet soivat tavallisesti hieman isommalla keskialueella ja volyymillä kuin Nylgut-satsi.
****
Esimerkkipätkät on soitettu kahdella Martin Style 2 -tyylisillä sopraanoukuleleilla – Sigma SUM-2S (Supernylgut) ja Ohana SK-38 (fluorocarbon).
****
Kitarablogin suuri ukulelekatsaus 2017 löytyy TÄÄLTÄ.
Rockwayn sopraanoukulele-katsaus ilmestyy marraskuun alussa: blog.rockway.fi/
Demobiisi on coverversio Yellen/Ager-biisistä ”Ain’t She Sweet”.
Ukulelet äänitettiin kahdella AKG C3000 -studiomikrofoneilla.
Tämä Rockway-katsaus ilmestyy marraskuun alussa: blog.rockway.fi/
Olen melko varma, että tilanne tulee muuttumaan lähitulevaisuudessa. Mayson on kiinalainen kitarabrändi, joka pyrkii kehittämään omat ratkaisunsa designin ja valmistusmenetelmien suhteen, pelkän kopionnin sijasta. Maysonin pääsuunnittelija on Alex Wang, jonka käsialaa ovat firman monet rakenteelliset ja tuotantoteknilliset parannukset. Tavoitteena on rakentaa laadukkaita teräskielisiä kitaroita muusikkoystävälliseen hintaan.
Mayson Guitarsin merkittävimmät innovaatiot koskevat firman patentoitua kaulan ruuviliitosta, kansien rimoituksia, sekä hieman syvempien kaikukoppien käyttämistä lämpimämmän soundin tuottamiseksi.
Kitarablogi sai Maysonin suomalaiselta maahantuojalta, NordSoundilta, Mayson M3/OCE -kitaran testiin.
****
Mayson M3/OCE (558 €; topattu pussi kuuluu hintaan) kuuluu valmistajan Luthier-sarjaan. Kyseisessä mallissa on Mayson Marquis -kokoinen koppa (vastaa Grand Auditorium -mallia) soololovella, sekä aktiivinen mikkijärjestelmä.
M3/OCE on hyvin tyylikäs ja näyttävä soitin, jossa on kokopuinen ovangkol -kansi, sekä vaneripohja ja -rimat samasta kauniista puusta. Ovangkol on ruusupuun kaukainen sukulainen (ei uhanalainen) Afrikasta.
Maysonin kaula on veistetty mahongista, ja sen otelautaan on käytetty intialaista palisanteria. Nauhojen profiili on perinteisen kapea.
Virittimet on upotettu lavan puuhun, mikä estää hyvin tehokkaasti kaiken ei-toivotun liikkumisen sivusuunnassa.
Sekä satulaan, että kompensoituun tallaluuhun on M3/OCE:ssa käytetty aitoa naudanluuta.
Testisoittimeen on asennettu Maysonin oma MPC-6 Purecoustics mikrofonijärjestelmä.
Järjestelmän etuaste tarjoaa kolme säädintä – volume, basso ja diskantti.
Testikitaran ainoa pieni pistevähennys tulee sen irrallisesta paristopussista. Pussia paikallaan pitävä tarranauha oli irronnut kaulablokin vierestä, minkä vuoksi paristo roikkui ainoastaan johtimien varassa kitaran kopassa.
M3/OCE:ssä on tyylikäs rosetti ja puusta tehty reunalistoitus.
Laadukas kirkas viimeistely tuo ovangkolin kauniit syykuviot esiin.
****
Kyllä, kyllä, myönnän sen avoimesti:
Olen kauniiden puiden suuri ystävä, eikä Mayson M3 jätä tässä suhteessa todellakaan toivomisen varaa.
Kaunis ulkonäkö on M3/OCE:ssä kuitenkin vain osa erittäin toimivaa kokonaisuutta. Kitaran soitettavuus on erinomaisella tasolla, mistä on kiittäminen laadukasta nauhatyötä ja kaulan mukavaa D-profiilia.
Parasta tässä Maysonissa on mielestäni kuitenkin kitaran soundi. Testikitara soi täyteläisesti, mutta tarkasti, ja se tarjoaa aimon annoksen tuoreutta ja helinää diskantissa. M3/OCE:n sointia voisi kuvailla jopa flyygelimäiseksi.
Maysonin piezomikitys ja sen MPC-6 Purecoustics -etuaste toimivat moiteettomasti. Helppokäyttöisestä järjestelmästä saa hyvinkin käyttökelpoisen piezotulkinnan kitaran akustisesta soundista.
Tässä lyhyt näppäilypätkä, jonka äänitin AKG C3000 -mikrofonilla:
…ja sama näyte kitaran omalla mikrofonijärjestelmällä taltioituna:
Hieman plektrasoittoa AKG:lla nauhoitettuna:
…ja sama pätkä Purecoustics-järjestelmän kautta:
Demobiisi koostuu kolmesta stereoraidasta, joiden taltiointiin on käytetty kahta C3000-mikrofonia:
****
Minun mielestäni Mayson M3/OCE on todella hieno teräskielinen akustinen toimivalla piezoelektroniikalla, hyvinkin reiluun hintaan. Ovangkol -kopan ansiosta kitara näyttää yhtä kauniilta kuin se soi.
Se on siis kaikin puolin kokeilemisen arvoinen peli.
Kitarablogi.com – Finland's premier Guitar and Bass blog 