Avainsana: Epiphone

Kielten vaihtaminen – Les Paul -tyyliset kitarat

Kuvat: Miloš Berka

****

Kielten vaihtamiseen tarvitaan Les Paul -tyylisessä kitarassa kielisatsin lisäksi terävän leikkurin, viritysmittarin ja kitarajohdon. Halpa muovikamppi nopeuttaa virityskoneiston kääntämistä.

Metalliviivoittimella taas mitataan ennen kuin aloittaa kielten korkeus 12:n nauhan kohdalla. Mittaamisen ansiosta kitaran säätäminen soittokuntoon helpoittuu huomattavasti, esimerkiksi jos on jouduttu poistamaan talla.

****

Pidän minun 80-luvun Les Paul Juniorissa kielet pujotettuna kieltenpitimeen edestä vintage-tyylisesti. Seurauksena on hieman pehmeämpi tatsi.

Tällä tavalla Les Paul -tyyliset kitarat nykyään kielitään, mikä näyttää siistimmältä. Molemmat tavat ovat ”sallittuja” – valitse omasi.

****

Teippaan sekä tallan että kieltenpitimen kiinni kitaran kanteen, koska ilman kielten vetoa ne lähtevät helposti irti, mikä voi kieltenvaihdon yhteydessä vahingoittaa kitaran runkoa. Älä missään nimessä käytä sellaista teippiä, joka jättää ikävät (ja usein ikuisetkin) jäljet kitaran lakkaukseen (esim. ilmastointi teippi). Samasta syystä on myös viisasta irrottaa teipit heti kuin kielet on vaihdettu.

Jos kitarasi on uudempi Epiphone tai se on varustettu Tone Pros -metalliosilla teippaamisen ei tarvitse, koska sekä talla että kieltenpidin ovat kiinni tolpissaan.

****

Mielestäni on helpointa ottaa ensin kaikki kielet pois.

****

Kun poistaa ensin virittimen aiheuttama kierre, kielen voi vetää kieltenpitimen läpi ilman turhaa kitkaa.

****

Työnnän kielen kieltenpitimen läpi.

****

Alun perin Juniorini oli varustettu Grover minivirittimillä, mutta vaihdoin vanhat Schaller M6-Vintage -virittimiin muutama vuosi sitten.

****

Suljetut virittimet ovat käytännössä huoltovapaita. Niiden tuntuma voi säätää nupin keskellä olevalla ruuvilla.

****

Minä suosittelen että aloitat uusien kielten laittamisen ”alhaalta” (lähellä satulaa) ja etenet pareissa (E-e, A-h, D-g).

Uusi kieli pujotetaan kokonaan kieltenpitimen läpi. Vasta kuin ball-end-rengas on turvallisesti paikoillaan kieli vedetään tallan yli kohti viritinlapa.

****

Kieli työnnetään virittimen läpi…

…vedetään viritintapin ympäri…

…ja lukitaan paikoilleen vetämällä sitä kohti kitaran logoa.

****

Yksi käsi painaa kielen alas, kun toinen kiertää sen kireäksi. Kielen pitää kiertää tapin ympäri ylhäältä yhä alemmas.

****

Suosittelen ylijäävän palan poistamista katkaisemalla sitä lähellä viritintappia. Sen jälkeen taivutan varovaisesti kielitynkän hieman kohti lapaa. Ole varovainen, katkaistu kieli on hyvin terävä!

****

Jos kaikki meni suunnitelman mukaan, näyttää uusi ala-E tältä.

****

Kielet pitävät virettä nopeammin, jos niitä venytetään ensimmäisten viritysten yhteydessä: ensin viritetään, sitten venytetään…neljän-viiden kerran jälkeen viritys pitäisi alkaa asettua.

Otekäsi pitää kielen alhaalla venymisen yhteydessä, jottei satulaan kohdistaisi liikkaa rasitusta.

Kun kitara on viritetty voidaan mitata uusien kielten korkeus 12:n nauhan yllä. Tarvittaessa säädetään kielten korkeutta nostamalla tallaa (tai laskemalla sitä).

****

Viimeinen vaihe on intonaation tarkistus ja (jos on tarve) säätäminen. Intonaatiota tarkistetaan kitara sylissä soittamalla ensin avoimen kielen (tai kielen huiluääntä 12:n nauhan kohdalla) ja sen jälkeen kieli painettua alas 12:n nauhalla.

Jos alaspainetun kielen sävel on matalampi kuin tavoitettu sävel, tallapalan täyttyy säättää lähemmäksi tallamikrofonia. Tämän jälkeen viritetään uudestaan ja tarkistetaan intonaatiota uudestaan.

Jos alaspainetun kielen sävel on korkeampi kuin tavoitettu sävel, tallapalan täyttyy säättää tallamikrofonista poispäin. Tämän jälkeen viritetään uudestaan ja tarkistetaan intonaatiota uudestaan.

PS: Vanhoissa kitaroissa tune-o-matic-talla voi istua hieman löysästi tolppien päällä. Itse joudun kieltenvaihdon jälkeen aina työntämään tallan bassopuoli varovaisesti kieltenpitimeen suuntaan. Vaikka kyse on vain todella pienestä virheasennosta, seikka vaikuttaa tuntuvasti kitaran intonaatioon!

***

2

Changing strings – Les Paul -type guitars

Photos: Miloš Berka

****

Here’s what you need:

A pack of strings, a wire cutter, a tuner and a guitar lead. A cheap plastic crank speeds up the whole process of string winding.

A metal ruler comes in handy for measuring the action at the 12th fret before you start. If you take down these measurements it will be easy to readjust your guitar’s action, if you’ve taken off the guitar’s hardware, for example.

****

I keep my 1980s Les Paul Junior strung in the old-school way, with the strings going over the stopbar. This approach gives you a slightly looser feel.

This is how Les Paul -type guitars are usually strung these days, which looks cleaner and neater. Both approaches are valid – take your choice.

****

I use sticky tape to secure the tune-o-matic bridge and stopbar to the body to prevent them from falling off and damaging the guitar. Don’t use adhesives that could mark your guitar, like duct tape, and don’t keep the tape on the guitar for longer than it takes to change strings, if you don’t want to leave (possibly permanent) marks on your finish.

If you own a recent Epiphone guitar, or your guitar is equipped with Tone Pros hardware, the tape is not needed. In these cases the hardware is already fixed to their posts.

****

It’s easiest, in my opinion, to take off all strings once.

****

The old strings are much easier to pull out of the stopbar, once you’ve snipped off the coiled end that was formed by the tuner post.

****

Here I’m pushing the old string through the stopbar.

****

My Junior was equipped originally with Grover Minis, which I replaced with Schaller M6-Vintage tuners a few years ago.

****

Sealed tuners are practically maintenance-free. You can adjust their feel with the small screw at the tip of the tuner buttons.

****

I’d recommend you work your way up from the wrist of the headstock and work in pairs: first E-e, then A-b, and lastly D-g.

Pull the new string all the way through the stopbar, and only pull it over the bridge, once the string’s ball-end is in place inside the stopbar.

****

Insert the string…

…pull it around the post…

…and lock the string in by pulling it up away from the body.

****

Keep the string pressed downwards, while you’re turning the crank. Each new winding should pass under the one before it.

****

I’d recommend cutting off the surplus string in close proximity to the tuning post. Then I bend the stub down towards the headstock face. Be careful, a cut off string is very sharp!

****

If everything went according to plan this is how the new low E-string should look in the tuner.

****

Getting new strings to stay in tune is a much faster process, if you stretch each string carefully. It works like this: First you tune to pitch, then you stretch each string, and retune again. Once you’ve repeated this process four to five times, you should be ready to go.

Your fretting hand should hold down the string you’re stretching at the first or second fret to avoid damage to the top nut.

Once the guitar is in tune you should check the string action at the 12th fret and compare it with the values measured with the old string set. Raise (or lower) the bridge as needed.

****

The last stage should be checking and resetting the guitar’s intonation. Always check your intonation with the guitar in playing position, by comparing the correctly tuned open string (or its 12th fret harmonic) to the fretted pitch at the 12th fret.

If the fretted note is flat (its pitch too low), you need to adjust the bridge saddle closer to the bridge pickup. Give the screw a few turns, then retune and check again. Repeat if necessary.

If the fretted note is sharp (its pitch too high), you need to adjust the bridge saddle further away from the bridge pickup. Give the screw a few turns, then retune and check again. Repeat if necessary.

PS: On older guitars the tune-o-matic-bridge’s bridge post holes may be worn. After a string change, I always have to give the bridge’s bass side a little push towards the stopbar to get it back into its correct position on my Junior. The actual difference in terms of millimeters is only incremental, but it does make a discernible difference to the guitar’s intonation!

***

0

Ace Frehley ”Budokan” Lespat tulossa!

Kiss-yhtiön alkuperäinen kitaristi Ace Frehley on saanut uudet nimikkomallit sekä Gibsonilta että Epiphonelta.

Gibson-malli tulee markkinnoille kolmena eri versioina:

• 50 relicoitua kitaraa Acen allekirjoituksella varustettuna

• 100 reilcoitua kitaraa ilman allekirjoitusta

• 150 VOS-mallia

Gibson ”Budokan” -malli on tarkka jäljitelmä vuoden 1974 LP Custom mallista: runko on rakennettu kahdesta mahonkikerroksista, vaahterakansi on kolmiosainen, samoin mahonkikaula. Kitaraan on asennettu kolme DiMarzio-humbuckeria, joista kaksi (kaula- ja keskimikki) ovat PAF-tyyppiä, kun taas tallamikrofoni on DiMarzion Super Distortion.

****

Epiphone ”Budokan” -malli on speksiltään aika lähellä USA-mallia, ja viritinlavan muodon lisäksi ainoa suurempi ero on perinteinen, paksuista mahonkilankuista tehty rungon takaosa. Kapea kaulaprofiili on kopioitu suoraan alkuperäisestä mallista ja mikrofonivarustus on sama kuin Budokan-Gibsonissa – kaksi DiMarzio PAFia sekä Super Distortion -tallahumbuckeri.

****

Maahantuoja: Into-Luthman

0

Classic Basses, part 5: The Gibson SG-bass (EB-0/EB-3)

I don’t quite know why, but the Gibson EB-3 has long seemed very exciting to me.

Probably, this is because it was the first electric bass I ever played.

I was only 14 years old, and played with architecture students – all the guys were much older than me. But I had two trump cards, which were my door into this band: a) I could play the piano and b) I was rather good at transcribing songs off records (or tape machines). The bassist was the band’s leader, and he played a genuine Gibson EB-3, which I was allowed to play a few times – wow!  🙂

In its day the Gibson EB-3 was the company’s most popular bass by far. The now legendary Thunderbird, for example, was a complete and utter flop, and only in production for six years (1963-1969). The EB-3, on the other hand, was in continuous production from 1961 all the way to 1979.

The EB-3 shared the same mahogany body, as its SG-cousins, and because it was a short-scale bass, the whole package was comfortably compact and light.

The neck pickup is a huge mother of a humbucker, with a much smaller companion mounted close to the bridge. The very first instruments had a black plastic cover on the front pickup, which was painted silver-metallic, but soon Gibson introduced a proper metal cover on the neck humbucker. The four-way rotary selector gives you each pickup on its own, both pickups together, as well as the rather strangled-sounding baritone-variant.

At the start of the Seventies the neck material was changed to maple for added strength, with the neck humbucker’s position moved to halfway between the end of the fingerboard and the bridge pickup.

During the years 1969-74 Gibson also offered a long-scale version – the EB-3L – most of which featured a spanish-style headstock (see below). Because of its longer neck the EB-3L was noticeably neck-heavy, though.

The EB-3’s kid brother is actually the model’s predecessor: the EB-0 was first introduced in 1959 with a double-cutaway Les Paul Junior -style body (see above).

In 1961 the EB-0 was changed to conform to the SG-look. In the mid-Seventies the EB-0’s single pickup was also moved closer to the bridge. From 1962 to ’65 a fuzz-equipped version was also available (the EB-0F).

****

At the moment Gibson offers two USA-made SG-basses: The SG Standard Bass Faded comes in Gibson’s faded finish and sports dot inlays in the fretboard.  The SG Standard Bass is gloss-finished and features crown-style inlays. Both basses use a Jazz Bass -style volume-volume-tone-setup in place of the original four controls plus rotary switch.

****

Epiphone’s cost-conscious EB-3 is only offered as in a long-scale version.

The Epiphone EB-0 is an even more affordable, bolt-on short-scale bass.

****

The fat and flexible tone of the EB-3 (as well as the EB-0) was well received by many Blues and Rock bassists in the late-Sixties and early-Seventies.

The best-known EB-3-users have been The Cream’s Jack Bruce and Free’s bassist Andy Fraser.

Here are Gibson’s own sound examples for the SG Standard Bass:

• bridge pickup

• both

• neck pickup

0

Classic Basses, part 4: Gibson EB-2

The Gibson EB-2 was the company’s bass counterpart to its classic ES-335/345/355-range of semiacoustic guitars. This short-scale bass was built with the same body as the guitars: steam-pressed maple plywood (4-ply) with a maple centre block to suppress feedback. The neck was crafted from mahogany and rosewood was used for the unbound fingerboard.

The first run of EB-2-basses (1958–’61) was equipped with back-facing, banjo-style tuning machines (until 1960), as well as a large neck humbucker with a black plastic (Bakelite) cover. A pushbutton next to the pre-compensated one-piece stud bridge engaged the ”baritone”-filter.

****

After a short break in production the EB-2 was reintroduced in 1964, now with the same metal-covered pickup as used on the EB-0/EB-3 solid-body bass.

In 1966 Gibson came out with the EB-2D – a version equipped with two pickups.

Starting in 1960, all Gibson-basses had a (detachable) mute attached to their bridges (on the photo below you can see the mute between the bridge and the bridge pickup).

Production of the Gibson EB-2 was phased out at the end of 1970, while the EB-2D stayed in production until 1972.

****

Between 1960 and 1970 Gibson also produced an alternative version of the EB-2 – the Epiphone Rivoli EBV-232.

Both the Gibson EB-2 as well as the Epiphone Rivoli were especially popular among British Blues Boom bands in the Sixties (famous users include the Yardbirds’ Paul Samwell-Smith, as well as the Animals’ Chas Chandler).

0

Klassikkobassot, osa 4: Gibson EB-2

Gibson EB-2 oli ES-335/345/355-mallistoon kuuluva basso. Lyhytskaalaisella bassolla oli samankokoinen runko kuin kitaramalleissa. Runko tehtiin muotoon prässätystä vaahteravanerista (neljä kerrosta), ja sen sisällä oli vaahterasta veistetty keskipalkki, joka vähensi feedbackia. Kaula oli mahonkia ja otelauta palisanteria.

Ensimmäisissä EB-2-bassoissa (1958–’61) oli taakse osoittavat, banjo-tyyliset virittimet (vuoteen 1960), sekä kaulahumbuckerilla musta muovikansi. Yksiosaisen tallan vierellä olevalla kytkimellä voi valita ”basso-” ja ”baritonisoundin” välillä.

****

Lyhyen tauon jälkeen EB-2 tuotiin takaisiin mallistoon vuonna 1964, nyt uudistetulla, metallisella mikrofonin kannella.

Kaksi vuotta myöhemmin Gibson esitteli EB-2D-version kahdella mikrofonilla.

Vuodelta 1960 kaikkiin Gibson-bassoihin asennettiin sordino, joka oli kiinnitetty suoraan tallaan (näkyy kuvassa tallan ja mikrofonin välillä).

Gibson EB-2:n tuotanto lopetettiin vuonna 1970, kun taas EB-2D pysyy mallistossa vuoteen 1972 saakka.

****

Gibson möi EB-2:lta 1960-’70 välisenä aikana myös rinnakkaisversion – Epiphone Rivoli EBV-232.

Gibson EB-2 ja Epiphone Rivoli olivat suosittuja soittimia useissa Brittiläisissä bluesbändeissä 1960-luvulla (esim. Yardbirds – Paul Samwell-Smith, Animals – Chas Chandler).

0

Edullinen kitara ja custom shop -soitin – onko soundeissa ero?

Jätetään hetkeksi kaikki snobbailu sikseen: miten käyttäytyvät edullinen Epiphone G-400 ja piensarjassa valmistettu Hamer USA Studio Custom tavallisessa kotistudiossa (Pro Tools, M-Box, V-Amp2)?

martins-hamer

Vaikka soitettavuudessa ja työn laadussa voi helposti havaita selviä eroja custom pajan soittimen ja massatuotetun sähkökitaran välillä, kuulostavat äänitetyt raidat yllättävän samankaltaisilta.

Kuulkaa itse:

Epiphone – puhdas – kaulamikki  *** Hamer – puhdas – kaulamikki

Epiphone – puhdas – molemmat  *** Hamer – puhdas – molemmat

Epiphone – puhdas – tallamikki *** Hamer – puhdas – tallamikki

Epiphone – särö – kaulamikki *** Hamer – särö – kaulamikki

Epiphone – särö – molemmat *** Hamer – särö – molemmat

Epiphone – särö – tallamikki *** Hamer – särö – tallamikki

0

Uutuusbasso: Tobias Toby

Bassovalmistaja Tobias teettää Epiphonen tehtaalla edullisen version omasta bassodesignesta – Tobias Toby Standard.

Toby Standard on passiivinen, ruuvikaulainen basso. Kaula on vaahteraa, otelauta palisanteria ja runko lehmusta.

Mikrofonit ovat yksikelaisia Tobias-malleja. Elektroniikka tarjoaa master volumen ja balanssisäätimen lisäksi erilliset tonet kummallekin mikrofonille.

Maahantuoja: Into-Luthman

0

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑