Posts tagged ‘Faded’

22/12/2011

Classic Basses, part 5: The Gibson SG-bass (EB-0/EB-3)

I don’t quite know why, but the Gibson EB-3 has long seemed very exciting to me.

Probably, this is because it was the first electric bass I ever played.

I was only 14 years old, and played with architecture students – all the guys were much older than me. But I had two trump cards, which were my door into this band: a) I could play the piano and b) I was rather good at transcribing songs off records (or tape machines). The bassist was the band’s leader, and he played a genuine Gibson EB-3, which I was allowed to play a few times – wow!  🙂

In its day the Gibson EB-3 was the company’s most popular bass by far. The now legendary Thunderbird, for example, was a complete and utter flop, and only in production for six years (1963-1969). The EB-3, on the other hand, was in continuous production from 1961 all the way to 1979.

The EB-3 shared the same mahogany body, as its SG-cousins, and because it was a short-scale bass, the whole package was comfortably compact and light.

The neck pickup is a huge mother of a humbucker, with a much smaller companion mounted close to the bridge. The very first instruments had a black plastic cover on the front pickup, which was painted silver-metallic, but soon Gibson introduced a proper metal cover on the neck humbucker. The four-way rotary selector gives you each pickup on its own, both pickups together, as well as the rather strangled-sounding baritone-variant.

At the start of the Seventies the neck material was changed to maple for added strength, with the neck humbucker’s position moved to halfway between the end of the fingerboard and the bridge pickup.

During the years 1969-74 Gibson also offered a long-scale version – the EB-3L – most of which featured a spanish-style headstock (see below). Because of its longer neck the EB-3L was noticeably neck-heavy, though.

The EB-3’s kid brother is actually the model’s predecessor: the EB-0 was first introduced in 1959 with a double-cutaway Les Paul Junior -style body (see above).

In 1961 the EB-0 was changed to conform to the SG-look. In the mid-Seventies the EB-0’s single pickup was also moved closer to the bridge. From 1962 to ’65 a fuzz-equipped version was also available (the EB-0F).

****

At the moment Gibson offers two USA-made SG-basses: The SG Standard Bass Faded comes in Gibson’s faded finish and sports dot inlays in the fretboard.  The SG Standard Bass is gloss-finished and features crown-style inlays. Both basses use a Jazz Bass -style volume-volume-tone-setup in place of the original four controls plus rotary switch.

****

Epiphone’s cost-conscious EB-3 is only offered as in a long-scale version.

The Epiphone EB-0 is an even more affordable, bolt-on short-scale bass.

****

The fat and flexible tone of the EB-3 (as well as the EB-0) was well received by many Blues and Rock bassists in the late-Sixties and early-Seventies.

The best-known EB-3-users have been The Cream’s Jack Bruce and Free’s bassist Andy Fraser.

Here are Gibson’s own sound examples for the SG Standard Bass:

bridge pickup

both

neck pickup

29/01/2011

Classic Guitars, part 4: Gibson SG

At the moment the Gibson SG is extremely popular – the trendiest model on the block.

Unbelievable as it may seem with hindsight, the SG was designed in 1961 as the Les Paul’s replacement. Ted McCarty and his team were eager to come out with a sexier, lighter and more practical electric guitar, in place of the then somewhat unpopular Les Paul.

Les Paul himself wasn’t overly enthusiastic about the new model, so he decided not to renew his endorsement deal in 1963. From that moment on the ”new and improved Les Paul Standard” became the Gibson SG Standard (SG = solid guitar). By the way, Gibson brought back the original Les Paul in 1969.

The main new feature of the SG was its sleek and curvy body, crafted entirely from mahogany. The glued neck joint was moved so that all of the guitar’s frets were easy to access.

Due to the new neck joint the front humbucker had to be moved a little towards the bridge for added stability, which in turn slightly thins out the pickup’s sound.

The SG’s thin and light body results in a fresher, more resonant and transparent tone, when compared to a Les Paul.

Thanks to its thin body, light weight and (normally) fixed bridge the SG is a fine choice for a first guitar. Only its very slight tendency towards neck heaviness can sometimes mar the nigh-on perfect picture.

As with all Gibson models, I’d advise anybody to purchase a quality gig bag or case with an SG-style guitar, to protect it against neck or headstock breakage.

Gibson’s Faded-series offers amazing value for money. These USA-made models offer less bling by doing away with the fingerboard binding, the large crown inlays and the regular gloss finish. But apart from the more modest visuals, the Faded-instruments are thoroughbred Gibsons.

27/01/2011

Klassikkokitarat, osa 4: Gibson SG

Gibsonin SG on viime aikoina ollut kovassa suosiossa – se on tällä hetkellä trendikkäin sähkökitara.

Uskomatonta kyllä, mutta SG syntyi vuonna 1961 uutena Les Pauli -mallina. Ted McCartyn tiimi halusi kevyemmän ja ergonomisemman kitaran, silloin epämuodikkaan, raskaan Les Paul -mallin tilalle.

Les Paul itse ei kuitenkin pitänyt uudesta nimikkosoittimesta kovinkaan paljon, eikä uusinut endorsement-sopimuksensa vuonna 1963. Silloin ”uudesta Les Paul Standardista” tuli Gibson SG -malli (alkuperäinen Les Paul -kitara tuotiin takaisin vuonna 1969).

SG:llä on ohut ja kurvikas mahonkirunko. Kaulan liimaliitos on muutettu niin, että kitaran kaikki 22 nauhat ovat rungon ulkopuolella, minkä ansiosta myös korkeisiin nuotteihin on helppo päästä.

Toisenlaisen kaulaliitoksen takia kaulahumbucker sijaitsee noin puolitoista senttimetriä lähemmäs tallaa, mikä ohentaa hieman mikrofonin soundia.

Ohuemmasta rungosta johtuen SG:n soundi on hieman raikkaampi, notkeampi ja jäntevämpi kuin Les Paul -mallin sointi.

Ohuen rungonsa, kevyen painonsa ja kiinteän tallansa ansiosta SG sopii hyvin ensikitaraksi. Ainoastaan lievä taipumus kaulapainoisuuteen voi joidenkin mielestä olla häiritsevä.

Suosittelen – niin kuin kaikkien Gibson-tyylisien kitaroiden kanssa – myös SG:n tapauksessa laadukkaan kuljetuspussin tai kovan laukun hankkiminen, ettei taakse kallistuva viritinlapa vahingoittuisi kuljetuksen yhteydessä.

Gibsonin Faded-sarja tarjoaa muuten USA:ssa valmistettuja soittimia yllättävän edullisesti. Gibson SG Special Faded – mallista puuttuu otelaudan reunalistoitus, upotukset ovat vaatimattomampia ja kitarassa on ohut mattalakkaus, mutta soitin on kuitenkin täysverinen SG.

13/01/2011

Klassikkobassot, osa 5: Gibsonin SG-basso (EB-3/EB-0)

En tiedä miksi, mutta Gibsonin EB-3 on ollut jo pitkään kiehtova soitin minulle.

Voi olla, että se johtuukin siitä, että se oli ensimmäinen sähköbasso, jonka soitin.

Olin neljätoista, ja soitin yhdessä opiskelijabändissä, jossa kaikki muut olivat luonnollisesti 20 v ja päälle. Mutta minulla olikin kaksi ässää hihassa: a) soitin pianoa ja b) olin melko taitava transkriboimaan biisejä suoraan levyiltä (tai kelanauhalta). Bändin basisti (ja keulahahmo) omisti EB-3:n ja sillä sain muutaman kerran soittaa – wow!  🙂

Gibson EB-3:llä on firman historiassa kunnia olla ainoa suhteellisen suosittu basso. Esimerkiksi tänä päivänä niin suosittu Thunderbird oli täysi floppi, ja sen tuotanto lopetettiin jo kuuden vuoden jälkeen (1963-1969). EB-3 taas oli tuotannossa vuodesta 1961 vuoteen ’79 saakka.

Bassossa oli sama mahonkirunko kuin SG-kitarassa. Koska alkuperäinen EB-3 on lyhyellä mensuurilla varustettu, soitin on hyvin kompakti ja kevyt.

Etumikrofoni on iso humbucker ja tallan vieressä on minihumbucker. Neliasentoisella kiertokytkimellä sai valittua kummankin mikrofonin yksitellen, molemmat yhdessä ja viimeinen valinta oli kummallisen kuristettu baritoni-vaihtoehto.

1970-luvun alussa kaulamateriaali muuttui mahongista vaahteraan, ja pian tämän jälkeen kaulamikrofoni siirrettiin lähemmäksi tallaa.

Vuosina 1969-74 myytiin myös täyspitkällä mensuurilla varustetun version – EB-3L – jolla oli lähes aina myös avoin viritinlapa. Pitkän kaulan takia EB-3L oli aika kaulanpainoinen.

EB-3:n pikkuveli on itse asiassa isoveli: EB-0 tuli markkinoille vuonna 1959 Les Paul Junior -rungolla.

Vuonna 1961 EB-0 muutettiin sitten SG-sarjan yhteensopivaksi. Myös EB-0:n mikrofonin sijainti siirrettiin 1970-luvulla hieman lähemmäksi tallaa. Vuosissa 1962-65 myytiin myös säröllä varustetun version (EB-0F).

Tällä hetkellä Gibsonin mallistossa on kaksi SG Bass -nimistä mallia. Faded-sarjan vaihtoehdossa on pyöreät otemerkinnät ja ohut mattalakkaus, kun taas Standard-bassossa on tavallinen kiiltävä viimeistelly, sekä otelaudassa crown-upotukset. Molemmissa on kytkimen sijaan Jazz-basson kaltainen elektroniikka – kaksi volumea ja master tone -säädin.

Edullinen tytärbrändi Epiphone tarjoaa jostain syystä EB-3:n ainoastaan pitkällä mensuurilla.

Manner-Euroopassa ja Englannissa saatava Club Edition on sekin EB-3L:n kopio, mutta se pääsee kuitenkin kosmeettisesti jo lähempää Gibsonia.

Epiphonen EB-0 on vaatimattomampi otus ruuvikaulalla, mutta sillä on ainakin lyhyt mensuuri.

EB-3:n (ja EB-0:n) leveä soundi ja notkea soitettavuus olivat 1960/70-luvun taitteessa hyvin suosittu bluesin, heavyn ja hard rockin piireissä.

Tunnetuimmat mallin soittajat ovat selvästi Cream-yhtiön Jack Bruce ja Freen basisti Andy Fraser.

Jos haluatte tietää lisää näistä malleista, kannattaa tilata Riffi 3/2000 (Epiphone EB-3 -testi) ja Riffi 3/2007 (Gibson SG Reissue Bass -juttu) täältä.

Tässä ovat Gibsonin omat esimerkkisoundit SG-bassosta:

tallamikrofoni

molemmat

kaulamikrofoni