Juttu löytyy TÄSTÄ.
Heavykitara-juttu on ilmestynyt Rockway-blogiin
Tulossa elokuussa Rockway.fi-blogissa – heavykitarat
Elokuun katsauksessa on aiheena heavykitarat:
• Epiphone Ltd Edition 1958 Korina Explorer
• Epiphone Ltd Edition 1958 Korina Flying V
• LTD by ESP M-100FM
• Schecter Omen S-II
• Schecter Stealth C-1
• Tokai ALC-50JS
Lue juttu elokuussa: blog.rockway.fi/
Uutuus: Gibson Custom Kirk Hammett Flying V
Metallican kitaristi Kirk Hammett on saanut oman Gibson Customshop -mallinsa – Kirk Hammett Flying V.
Kitara on tarkka jäljitelmä Hammettin omasta vuoden 1979 Veestä, jolla on yksiosainen mahonkirunko, kolmestä pitkästä mahonkipalasta veistetty kaula, kustomoitu talla sekä EMG-humbuckerit.
Kitarasta rakennetaan ainoastaan 150 kappaletta, joista 50 on relikoituja ja Hammettin signeeramia, ja loput 100 ilman kitarasankarin allekirjoitusta.
Kova laukku ja aitoustodistus kuuluvat hintaan.
Maahantuoja: Into-Luthman
****
What do the terms ”Gibson 50’s neck” and ”Gibson 60’s neck” mean?
When Gibson overhauled their very successful Les Paul Standard -guitar about ten years ago, it was decided to offer the model with two different neck profiles.
Most Gibson-fans agree that the best Les Paul necks were the ones on the original Sunbursts, produced from 1958 to 1960:
• In 1959 the neck profile was a well-rounded, but not too big D-shape
• In 1960 the profile was changed to a flatter and thinner shape, resulting in a C-profile
These two neck profiles are today represented in Gibson’s 50’s- and 60’s-necks. Their cross-sections look something like this:
****
As most things in life, Gibson’s neck profiles aren’t as simple a matter as the company’s terminology will have us believe:
• The ”50’s neck” should really be called a ”1959”-profile, because earlier in the Fifties Gibson-necks were much fatter.
• The ”60’s neck”, on the other hand, is really an ”early 60’s”-profile, as the company moved on to an even flatter – as well as narrower – profile in the latter part of the Sixties.
But still, Gibson’s current 50s/60s-terminology works well with most players when talking about neck shapes.
****
Gibson’s newest feature on some models is an asymmetrical neck profile, which has a fuller bass side and a thinner treble side.
Mitä tarkoittaa ”Gibson 50’s neck” ja ”Gibson 60’s neck”?
Kun Gibson uudisti noin kymmenen vuotta sitten Les Paul Standard -mallinsa, päätettiin tarjota kestosuosikki peräti kahdella eri kaulaprofiililla.
Enemmistö Gibson-faneista on yksimielinen siitä, että firman parhaan tuntuiset Les Paul -kaulat valmistettiin 1950- ja -60-luvun taitteessa:
• vuoden 1959:n kaulaprofiili oli täyteläinen, muttei liian paksu D-muoto
• vuonna 1960 kaulaprofiili muutettiin hieman ohuemmaksi ja tasaisemmaksi – syntyi C-muotoinen profiili
Juuri näitä kaksi Gibson-profiilia tarkoitetaan, silloin kun puhutaan 50’s- ja 60’s-neckistä, ja niiden poikkileikkaukset näyttävät suunnilleen tällaiselta:
****
Kuten monet asiat elämässä, myös nämä kaksi käsitettä yksinkertaistavat hieman monimutkaisemman aihepiirin:
• ”50’s neck” pitäisi kutsua ”1959”-profiiliksi, koska ennen sitä Gibson-kitaroissa kaulaprofiili oli huomattavasti paksumpi.
• ”60’s neck” taas pitäisi nimittää ”early 60’s”-profiiliksi, koska kuuskytluvun toisella puoliskolla kaulat muutettiin vielä ohuemmaksi ja samalla myös kapeammaksi.
Mutta näinkin asia tulee kuitenkin selväksi, ja nämä termit palvelevat valtaosaa kitaristeja mainiosti.
****
Uusin juttu joissakin Gibsoneissa on muuten epäsymmetrinen kaulaprofiili, joka on bassopuolella paksumpi kuin diskanttipuolella.
Gibson Flying V – tai: kaksi vuosikymmentä etuajassa
Vuonna 1957 Ted McCartyn mitta oli täynnä. Gibsonin toimitusjohtajaa ärsyttivät ainaiset puheet firman vanhanaikaisuudesta ja tylsyydestä muiden valmistajien ja joidenkin kitaristien keskuudessa. Etenkin Fenderin tuomat uudet tuulet kitaroiden valmistuksessa ja markkinoinnissa saivat McCartya uskomaan, että Gibson tarvitsi jotain mullistavan uutta mallistossansa.
Pidettiin kokonainen sarja aivoriihi-istuntoja, jossa yritettiin löytää mahdollisimman omanlaatuisia kitaroita. Pomo itse keksi tällaiset muodot:
Kun ensimmäinen prototyyppi oli valmis, joku nauroi ”Hehee, tämä näyttää lentävältä V-kirjaimelta!”, ja siinä olikin uutukaiselle sopiva nimi.
Kun Flying V näytettiin ensimmäistä kerta NAMMissa (1958, samalla esiteltiin myös Explorer-mallin), varsin erikoinen kitara oli yksi messujen kohokohtista. Kaula ja runko veistettiin korina-puusta ja metalliosat olivat kullattuja.
Ongelma oli vain, että omintakeinen kitara oli aikansa edellä, minkä takia siitä ei tullut myyntimenestys. Alkuperäinen painos (1958–’59) jäi alle 100 kappaletta, ja myös niistä jotkut käytettiin vain mainoskylttinä joidenkin musiikkiliikeiden edessä.
Kuuskytluvun keskivaiheella musiikkimaku oli jo muuttanut sen verran raskaampaan suuntaan, että Gibson päätti yrittää uudestaan. Uusi Flying V oli mahongista, ja sillä oli perinteinen Gibson-kieltenpidin. Myös säätimet oli hieman eri järjestyksessä tässä uusintapainoksessa (katso alle).
Jimi Hendrix käytti juuri sellaista 60-luvun mallia, aina kun halusi Stratoa paksumpia soundeja.
Mutta vasta 1970-luvulla, kun Hard Rock ja Metal keksittiin, tuli Veestä muodikas lavakitara, sekä lavakarismansa että Gibson-soundinsa ansiosta.
Ja se lentää yhä vain eteenpäin; juuri tällä hetkellä Gibson tarjoaa upouuden seitsenkielisen Veen aktiivimikityksellä rankkaan riffitykseen.
Myös uudesta, laajennetusta Melody Maker -sarjasta löytyy Flying V – Flying V Melody Maker – jolla on mahonkikaula, vaahterarunko, tallahumbucker omalla volume-säätimellä sekä yksinkertainen wraparound-talla – that’s it.
Flying V:n ainoa huono ominaisuus on, ettei mallia voi soittaa istuen. Toisaalta, kukahan moshaa istuen?
😉
The Gibson Flying V, or: Two Decades Ahead Of Its Time
In 1957 Gibson’s then president, Ted McCarty, grew tired of the company being slagged off as ”boring old farts” by some of its competitors. Especially the fresh touch brought to guitar-making (and marketing) by young upstarts Fender, made McCarty determined that something had to be done to put the ”stuffy” image behind them.
They held a series of brain-storming sessions with a view to coming up with the most outrageous designs imaginable. Ted McCarty himself came up with this:
When the first prototype was built somebody said (laughing, no doubt): ”Hey, this thing looks like a flying Vee!”, and the name stuck.
When the Flying V was first shown at the Winter NAMM show in 1958 – along with its sister model the Explorer – it sure was the show-stopper McCarty had hoped for, with its radical shape, korina neck and body and gold parts.
The problem was the model was way ahead of its time, and didn’t really sell well in its original form. Less than 100 Flying V’s were shipped to dealers during 1958-9, with some ending up as shop signs (!) to draw in customers.
In the mid-60s times had changed, though, and heavier music was becoming en vogue, so Gibson decided to reissue the Flying V, albeit with a standard stop-tailpiece, a different control layout and the company’s customary mahogany used for the body and neck.
It was this version that Jimi Hendrix used whenever he needed a fatter sound than his Stratocaster could provide him with.
But it was really only with the advent of Hard Rock and Metal in the 1970s that the Vee really took off as a fashionable guitar, as it offered both cool looks and fat Gibson-tone in the right proportions.
Since then the Flying V has never really left us; right now, for example, Gibson are offering an EMG-equipped, active 7-string version for ultra-brutal riffing.
And brand-new is a budget version of the Vee, called the Flying V Melody Maker, which gives you the essence of what the Vee’s about in a nutshell: a mahogany neck glued to a maple body, one powerful humbucker, a single volume control and a simple wraparound bridge topping it all off – that’s it.
The Flying V only has one single drawback – you can’t play the model sitting down. But then again, headbanging doesn’t really work sitting down…
😉
Kitarablogi.com – Finland's premier Guitar and Bass blog 