Testipenkissä: Fender Jimi Hendrix Stratocaster

Jimi Hendrixin suosio ei näytä hiipumisen merkkejä, vaikka tämä valovoimainen kitarasankari itse kuoli jo vuonna 1970 27-vuotiaana Lontoossa. Kiinnostus Hendrixin musiikkia kohti on yhä niin suuri, että hän on sijalla yhdeksän Forbes-lehden listalla parhaiten tienaavista kuolleista henkilöistä.

Fenderin Stratocaster oli mestarin suosikkisoitin, eikä ole siis ihme, että Fender hiljattain esitteli uuden Jimi Hendrix -nimikkomallin, joka on nyt myös saatavilla Suomessakin.

Uusi meksikolainen Fender Jimi Hendrix Stratocaster ei ole kuitenkaan firman ensimmäinen kunniaosoitus legendaariselle kitaristille:

Vuonna 1980 tehtiin pieni ”epävirallinen” erä Hendrix-Stratoja (tuotantoerä vain muutama tusina) valkoisella rungolla ja vasenkätisellä, isolla viritinlavalla varustetulla kaulalla. Vuonna 1997 ilmestyi Custom Shopin 100 kitaran erä Hendrixin Monterey-Stratosta, joka oli tarkka kopio soittimesta, jota Hendrix käytti Monterey-festivaalilla 1967. Se oli käsin maalattu vasenkätiselle sopivaksi muutettu oikeankätinen Strato pienellä lavalla. Monterey Strat -settiin kuului myös flight case -laukku, nahkahihna, sekä nahasta tehty topattu pussi. Vuonna 1997 ilmestyi myös Fender USA:n Jimi Hendrix Voodoo -Strato, joka oli oikeakätiselle tarkoitettu kopio Hendrixin legendaarisesta Woodstock-kitarasta. Voodoo-Straton juju oli, että kitaran logo oli alkuperäisen peilikuva, minkä ansiosta nimikkomallin käyttäjä näytti peilin edessä enemmän Hendrixiltä. 😀

****

Upouudessa Fender Jimi Hendrix Stratocasterissa (hinta-arvio noin 950 €) on myös vahvoja vivahteita mestarin Woodstock-kitarasta:

Tässä tapauksessa kitaran leppärunko on saatavilla joko valkoisena tai mustana, ja siihen on liitetty yksiosainen vaahterakaula isolla, vasenkätisellä lavalla.

Viritinlavalta löytyy ns. transition logo 60-luvun keskiväliltä, joka on isompi kuin 50-luvun spaghetti logo, mutta vielä kultainen. Logo muuttui 60-luvun lopulla mustaksi CBS logoksi.

Nykyaikaisia parannuksia Hendrix Stratocasterissa ovat lavanpuoleinen kaularaudan säätöruuvi, sekä otelaudan loivempi kaarevuus (9,5 tuumaa), joka helpottaa kielten venytyksiä.

Lavan kääntöpuolelta löytyy Jimi Hendrixin nimikirjoitus, kitaran sarjanumero, sekä sulavasti toimivat Kluson-kopiot.

Kaulaliitos on hyvin perinteistä sorttia, mutta kaulalevyyn on kaiverrettu Authentic Hendrix -tuotteiden logo.

Tärkein ja ratkaisevin ero rivi-Stratoon piilee Fender Jimi Hendrix -mallin mikrofoneissa:

Meksikolaisessa nimikkomallissa käytetään laadukkaita American Vintage ’65 Gray-Bottom Fender-mikrofoneja, jotka on asennettu niin kuin tämä kitara olisi vasenkätinen. Kaula- ja keskimikrofoni on siis käännetty 180 asteella. Myös tallamikrofoni on ensin käännetty, mutta tämän lisäksi se on myös asennettu käänteisen kulmaan. Tavallisesti tallamikin bassopuoli on lähempänä kaulaa, Hendrix-Stratossa taas mikin diskanttipuoli on lähempänä soittimen kaulaa.

Tämä toimenpide kääntää mikrofonien erikorkoisten magneettien järjestystä, ja se myös muuttaa tallamikin tapauksessa mitkä ylä-äänet mikki poimii kielistä.

Vasta käyttötestissä selviää onko ero kuultavissa.

Säädinosasto on vintage-reseptin mukainen – master volume, kaulamikin tone ja keskimikin tone – mutta Hendrix-mallissa on nykyaikainen viisiasentoinen kytkin.

American Vintage ’65 -mikkisetissä kaikki mikrofonit on käämitty samaan suuntaan, niin kuin aidoissa 60-luvun Stratoissa. Tämän takia yksikelaisten hurina ei poistu mikkiasennoissa kaksi ja neljä, niin kuin monissa nykyaikaisissa Stratocastereissa!

Vibratalla on Fenderin vintage vibrato (”Sychronized Tremolo”) teräksisillä tallapaloilla.

****

Fender Stratot tunnetaan niiden hyvästä ergonomiasta, eikä Fender Jimi Hendrix -malli poikkea tästä linjasta.

Testiyksilö on mukavasti keskipainoinen ja sen runko hyvin sulavalinjainen. Fender on valinnut 1960-luvun C-profiilin tähän Hendrix-Stratoon, joka tuntuu todella hyvältä kädessä myös hyvin maltillisen paksuutensa ansiosta.

Testikitara saapui Es-vireessä 010-satsilla, mutta sen säädöt eivät olleet täysin kohdallaan suoraan laatikosta. Vibratallan kulma oli hieman liian jyrkkä ja myös soittimen intonaatio oli bassokielillä vähän pielessä. Oikean kokoisilla ristipääruuvareilla ongelmat hoidettiin nopeasti ja helposti pois päiväjärjestykseltä. Lopputulos oli erittäin hyvin soiva sähkökitara mukavalla tatsilla (kieltenkorkeus 12. nauhalla: matala-E: 2,2 mm/diskantti-e: 1,7 mm).

Loivasta otelautaradiuksesta (9,5 tuumaa) on todellakin paljon hyötyä bendaamisessa. Kielten venyttäminen on helpompaa, eivätkä kielet rämise isoissa intervalleissa ylimpiä nauhoja vastaan kuin usein kuperammalla vintage-radiuksella (7,25 tuumaa).

En ole ihan varma kuuluuko käänteisten mikrofonien soundillisia vaikutuksia ratkaisevasti Hendrix-Stratocasterin sähköisessä soundissa.

Hendrixin tekniikon ja soundigurun, Roger Mayerin, mukaan muusikko itse oli tyytyväinen tuotantolinjan Stratoihin. Mayer on sanonut useissa haastatteluissa, että ainoat toimenpiteet, joita tehtiin juuri ostettuihin soittimiin, olivat kaulataskujen siivoaminen lakkausjäämiltä. Sen sijaan Hendrixin efekteihin tehtiin kaikenlaista kustomointia.

Oli niin tai näin, uusi Fender Jimi Hendrix -malli soi kuin laadukas Strato. Tässä ensin puhdas pätkä:

Ja tässä esimerkki Hendrix-kitaran särösoundista:

Halusin ensin kokeilla Jimi Hendrix -Stratoa nykyaikaisessa soundiympäristössä, ja äänitin tämän pienen demon. Signaaliketju on Hendrix Stratocaster –> Electro-Harmonix Germanium 4 Big Muff Pi –> Morley M2 Wah/Volume –> Blackstar HT-1R:

Äänitin sitten vielä toisen, Hendrix-tyylisen demokappaleen. Signaaliketju on tässä Hendrix Stratocaster –> Morley M2 Wah/Volume –> Electro-Harmonix Nano Big Muff Pi –> Blackstar HT-1R. Kappaleen lopussa simuloin Uni-Vibe-efektin soundia nopealla phaser-efektillä miksausvaiheessa:

****

Hendrixin live-soundi

Vaikka Jimi Hendrix oli – ääniteknikko Eddie Kramerin avulla – melkoinen edelläkävijä efektien käytössä studiossa, perustui hänen live-soundinsa yllättävän pieneen efektiarsenaaliin. Tässä todella lyhyt johdanto Hendrixin signaaliketjuun lavalla.

1. Marshall Model 1959 ”Plexi” -stäkki
Jimi Hendrix käytti mitä tänään kutsutaan vintage-tyylisiksi stäkeiksi, joiden vahvistimissa ei ollut high-gain säröpiirejä, eikä master volume säätimiä. Hänellä oli tavallisesti käytössä jopa kaksi 100-watista Marshall-stäkkiä, mikä tarkoitti että äänenpaine oli melkoinen. Stratollakin nämä vahvistimet menevät särölle, mutta soundi on enemmän Blues-tyylinen, kuin mitä saadaan nykyaikaisista high-gain stäkeistä.

Simuloin tätä soundia kääntämällä Blackstar HT-1R -kombon clean-kanavalla gain-säätimen reilusti auki.

2. Dallas-Arbiter Fuzz Face -säröpedaali

Fuzz-tyypinen säröpedaali on mielestäni Hendrix-soundin kannalta ratkaisevassa asemassa, koska se lisää soundiin sekä lihaksia ja kermaista sustainea että runsaasti rosoisuutta.

Englantilainen musiikkilaitteiden maahantuoja Ivor Arbiter halusi saada firmalleen 1966 oman säröpedaalin. Hän keksi Fuzz Facen rakentamalla fuzz-piirin mikrofoniständin jalkaan. Pyöreä jalka näytti kahdella säätimellään ja yhdellä jalkakytkimellään naamalta, josta pedaalin nimi tulee.

Fuzz Faceja valmistaa nykyään Jim Dunlop. Edullisia vaihtoehtoja saa myös Mooerilta tai Rowinilta. Itse käytin tässä Electro-Harmonix Nano Big Muff Pi -pedaalia:

3. Vox Wah-Wah

Hendrix käytti Vox Wahiaan tavallisesti kytkettynä Fuzz Face -särön tuloon, mutta myös fuzzin jälkeen saadaan monta käyttökelpoista soundia. Hyviä wah-pedaaleja on saatavilla esimerkiksi Bossilta, Mission Engineeringiltä tai Jim Dunlopilta.

Itse käytin tässä omaa Morley M2 Wah/Volume -pedaalia (ennen fuzzia):

4. Octavia +Uni-Vibe

Lisämausteina Hendrix käytti vielä Roger Mayerin rakentamaa Octavia-efektiä, jossa säröefekti ja yläoktaaveri tuottavat hyvin erikoisia soundeja, sekä alun perin Leslie-simulaatioksi tarkoitettua Uni-Vibe-pedaalia.

Oikean Octavia-efektin saa vain Roger Mayerilta, mutta Joyo JF-12 Voodoo Octave -tuplapedaali tarjoaa hyvin edullisen vaihtoehdon.

Korgilta saa nykyään NuVibe-nimeä kantavan Uni-Vibe-uusintapainoksen, mutta pedaali on melko kallis hankinta. Voodoo Labin Micro Vibe on jo hieman edullisempi, mutta silti laadukas ratkaisu.

Uni-Vibe-tyylisiä soundeja voi simuloida myös phaser-efektillä. Bossin PH-3 on nykyaikainen phaser-pedaali monipuolisilla ominaisuuksilla, kun taas Mooerilta saa hyvin edullisen phaserin.

Esimerkkipätkässä ketjutin miksausvaiheessa kaksi phaser-plugaria audiosekvensserissä:

Tässä vielä LINKKI Kimmo Aroluoman erinomaiselle jutulle Hendrixin signaaliketjusta, sekä toinen LINKKI pro-luokan Hendrix-pedaalilaudan testille.

****

Jos haluaa soittaa kitaraa täysin autenttisesti Hendrixin hengessä, pitää hankkia itselleen vasenkätisten Strato, vaihtaa (tai kääntää) kitaran satula oikeankätiseksi ja soittaa sitä kitaraa sitten väärinpäin. Lopputulos on autenttinen, mutta samalla ergonomialta ongelmallinen, koska esimerkiksi säätimet ovat huonolla paikalla.

Uudelta Fender Jimi Hendrix Stratocasterilla saa vasenkätisen viritinlavan tuomaa (hieman) erilaista soittotuntumaa, sekä käännettyjen mikrofonien tuomaa (hieman) erilaista perussoundia oikeankätisen kitaran ergonomialla.

Fenderin Hendrix-malli on todella hyvä Strato, jolla voi soittaa myös muuta musiikkia kuin vain Hendrixiä, mutta Hendrix onnistuu kyllä erityisen hyvin.

Nyt pitäisi ”vain” olla mestarin pitkät sormet ja Hendrixin idearikkautta…

****

Fender Jimi Hendrix Stratocaster

hinta-arvio noin 950 €

Lisätiedot: Fender

Kiitos DLX Musiikille testikitaran lainaamisesta!

Plussat:

+ muusikkoystävällinen hinta

+ työnjälki

+ American Vintage -mikkisetti

+ soitettavuus

+ soundi

Miinukset:

– tehtaan säädöt

09/02/2016 0

Guitar Porn: Fender Jimi Hendrix Stratocaster

Lisätiedot: Fender

08/02/2016 0

Tulossa tiistaina – Fender Jimi Hendrix Stratocaster

Lisätiedot: Fender

05/02/2016 0

Now on SoundCloud: Fender Jimi Hendrix Stratocaster

Lisätiedot: Fender

21/01/2016 0

Testi tulossa :::: Working on a review :::: Fender Jimi Hendrix Stratocaster

Lisätiedot: Fender

15/01/2016 0

Review: Tokai Classic Series

Tokai Guitars has built its reputation on very well-crafted and vintage-correct copies of classic models. The original Japanese Tokai instruments from the Seventies and Eighties gave most US manufacturers a good run for their money, and in some respects Tokai’s – ahem – ”versions” were even better than some of the originals from that era.

Tokai’s top-of-the-line instruments are still made in Japan. The company’s Chinese output, though, makes it possible to own a genuine Tokai guitar (or bass), even on a tighter budget.

The idea behind the brand-new Tokai Classic series is to offer very reasonably priced guitars and basses, which combine a classic look with a few modern tweaks for easier playability.

****

Kitarablogi received these three Tokai Classics for review:

A Tokai Classic TE (current price in Finland: 249 €) in a 50s-style two-tone sunburst finish…

…a creamy white Tokai Classic ST (249 €)…

…as well as a Classic JB bass (299 €) in a fetching three-tone sunburst.

Tokai’s Classic series features bolt-on maple necks.

On the TE and ST models the face of the headstock sports a gloss finish.

The JB bass’ headstock front has received the same thin satin finish as the neck.

All Classic instruments offer easy access to the truss rod at the headstock, so you won’t have to take off the neck to make adjustments.

There’s a set of very decent Kluson-copies installed on the guitars.

The Classic JB comes with a set of Schaller-copies, which are less massive than vintage-style Klusons.

The Classic TE and ST come with a flatter-than-vintage fingerboard radius and chunkier frets, which makes the playing feel much more modern and bend-friendly.

The same goes for the Tokai Classic bass.

All Classic series bodies are made of basswood, a proven tonewood with a sound similar to alder.

The black plastic cushion beneath the neck plate protects the finish.

There are different versions of the three-saddle Tele-style bridge in circulation:

The Classic TE goes for the late-Sixties variety sporting three saddles with pre-set grooves for the strings.

The TE came strung the regular way, though the body, with the strings’ ball-ends anchored in ferrules. This setup is favoured by most Tele players.

Tokai’s Classic TE nevertheless offers an additional interesting feature:

It’s possible to string this guitar through the back of the bridge, too. This was a rare feature on original Fender Telecasters in 1958/59 that noticeably alters the feel and sound of the guitar.

At first glance, the bridge on Tokai’s Classic ST looks like a dead-on copy of a vintage Strat vibrato.

The vibrato block, though, isn’t as chunky as on the original. It’s about the same size as the block on a Floyd Rose vibrato.

Vintage-anoraks will sniff disapprovingly at the sight of such a block, claiming that it’s bad for the tone of the guitar. Let me tell you that the review guitar’s acoustic ring and sustain were actually quite healthy. So much for preconceptions…

The Classic JB sports a nice copy of a 1970s Fender bass bridge.

Most self-appointed ”vintage-gurus” will tell you to steer clear at all times of ceramic Fender-style singlecoils.

Traditionally, a Fender-type singlecoil is constructed from six small, cylindrical magnets, which are tapped into vulcanised fibre plates. Around this magnet core a coil of thin copper wire is wound to complete the pickup. In traditional pickups the polepieces you see are actually the top ends of the alnico magnets.

Tokai’s Classic series uses ceramic pickups, which are made a little differently. The polepieces aren’t magnets, but rather soft steel rods, which are in physical contact to a ceramic bar magnet (or sometimes two magnets) stuck to the bottom of each pickup.

When ceramic pickups first appeared on budget guitars in the Nineties, their sound was admittedly often very spiky, brittle and sharp. This gave ceramic singlecoils a bad name, which wasn’t all that undeserved.

But that was then, and ceramic pickups have been improved drastically since. Despite this, there’s still quite a lot of prejudice against this type of guitar pickup.

In the case of these Tokai Classic instruments, I’d suggest you approach their pickups with an open heart and open ears – you might be in for a positive surprise!

The Classic series features electronic parts of inexpensive, but very decent quality. All the switches and controls work fine, and without any hiccups.

As you can easily see from this picture, the workmanship is very clean in the Classic TE.

The rout for the Classic JB’s component cavity wasn’t quite as clean on our review sample. Luckily, this has no bearing whatsoever on the functionality of this bass guitar.

****

Tokai’s Classic TE is a very nice, well-playing Tele-style electric guitar.

Quite often, you will find uninspiring, flat and generic neck profiles on instruments in this price bracket.

The Classic TE is quite an exception, as it sports a comfortable, well-rounded and chunky neck, that still manages to stay on the right side of ”fat”. The fretwork is really great on our review sample. Combined with the bigger frets and flatter fretboard radius, this results in a slinky and bend-friendly playing feel.

Tokai’s Classic TE is no slouch in the sound department, either:

The neck pickup is warm and round, but never sounds boring or one-dimensional. The middle position of the switch will give you a cool, funky rhythm tone. The bridge pickup on its own offers enough twang for Country playing, and enough whack for the Classic Rock crowd.

****

I’d never have thought an electric guitar costing only 249 € could be as utterly inspiring as this Tokai Classic ST!

The neck feels great with its oval C-profile. The fretwork and setup make this a real player’s guitar. The vibrato works well in a vintage-style way, and the ST’s acoustic tone is woody and dynamic.

The ceramic pickups on the Tokai Classic ST are a bit hotter than the alnicos on my 50s-style Fender Stratocaster reissue. They also have a bit more sizzle and bite, but in a good way, making this more of a ”Jimi Hendrix” than a ”Buddy Holly” guitar.

****

Tokai’s Classic JB truly offers a lot of bass in a very pocket-friendly package.

The Classic JB will give you all the features you’d look for in a Jazz Bass-type instrument:

There’s the slender, distinctly tapered neck profile, the comfortable balance, and the wide variety (for a passive bass) of different sounds.

This last clip lets you listen to the video’s bass and guitar tracks in isolation. During the first half all guitar tracks are played on the Classic TE, in the second half the Classic ST takes over:

****

Tokai’s Classic Series may well prove to set a new standard for vintage-style instruments in this price range. The three reviewed guitars were well-made, well-playing instruments, and their sound was inspiring.

While the Classic series is aimed mainly at beginners, I wouldn’t be surprised if some of the instruments crept up on pub or club stages!

****

Tokai Classic Series

Tokai Classic TE – 249 €

Tokai Classic ST – 249 €

Tokai Classic JB – 299 €

Finnish distributor: Musamaailma

****

Pros:

+ value-for-money

+ playability

+ workmanship

+ sound

25/09/2015 0

Testipenkissä: Custom Boards Fillmore 1970

****

Custom Soundsilta löytyy valtavasti tietotaitoa erilaisista kitaraefekteistä ja pedaalilaudoista. Ei ihme, sillä toinen firman omistajista, Kimmo Aroluoma, on toiminut pitkään maan yhtenä parhaana kitarateknikkona. Hänen asiakaslistalta löytyy mm. sellaiset nimet kuin HIM, The Rasmus tai Ismo Alanko.

Custom Soundsin valikoimasta on jo pitkään löytynyt kaikki, mitä oman pedaalilaudan tekemiseen tarvitaan, ja myös pedaalilautojen tekeminen asiakkaan toiveiden mukaan kuului jo liikkeen palveluun.

Nyt Custom Sounds on kuitenkin tekemässä uuden aluevaltauksen:

Custom Boards -lipun alla tarjotaan valmiita pedaalilautoja erilaisien suosittujen klassikkosoundien mukaan. Ensimmäinen sellainen lauta on tällä viikolla julkaistu Custom Boards Fillmore 1970, joka on hatunnosto Jimi Hendrixiä kohtaan.

****

Custom Boardsin Fillmore 1970 -pedaalilauta (2.490 €) tarjoaa laatua isolla L:llä. Tässä ei tehdä asioita ”sinne päin”, vaan tarkoitus on tarjota asiakkaalle huippuviritetty ammattitason työkalupakki.

Tämä filosofia alkaa jo laudan alustalta:

Pedaltrainin malli 1HC toimitetaan omassa kovassa salkussa.

Tältä näyttää koko komeus, kun avataan salkku ensimmäistä kertaa.

Fillmore 1970:n efektikattaus tarjoaa wah-pedaalin, fuzzin, oktaaverin ja univibe-tyylisen efektin.

Lisäksi mukaan on valittu efektireititin, viritysmittari, sekä splitteri, joka mahdollistaa kahden vahvistimen käyttöä samanaikaisesti.

Pedaalilaudan laadukas virtalähde on asennettu laudan alle.

Custom Soundsin ammattitaidon näkee erityisen hyvin Fillmore-laudan kaikista pienistä yksityiskohdista:

Pedaalien välijohdot on tehty juuri tätä pedaalilautaa varten käyttämällä Evidencen Monorail-johtoa sekä SiS-kulmaplugeja. Kaikki johdot on kiinnitetty turvallisesti ja siististi 3M-pidikkeillä.

Vielä yksi herkullinen yksityiskohta, joka säästää kitarateknikon hermoja, ja joka voi jopa pelastaa koko keikan – pedaalilautaan kiinnitetty kitarajohto.

Piste iin päällä on Custom Soundsissa valmistettu, kuusimetrinen johtoviuhka, jolla kytketään laudan virtalähde seinään, sekä laudan lähtö vahvistimiin (Klotz-johdoilla).

****

Kuten alussa jo mainittiin, Custom Boardsin Fillmore 1970 -pedaalilauta ei ole kasattu noin vaan tää-on-kivaa-periaatteella, vaan jokainen yksittäinen efekti on valittu tarkoin koko signaaliketjua silmällä pitäen.

Fulltonen Clyde Wah on yksi maailman parhaista wah-pedaaleista. Fulltone tarjoaa Vox-maisen soundin, mutta samalla wahin elektroniikka on toteutettu ilman kompromisseja, niin että lopputulos on myös erittäin kestävä lajinsa edustaja.

Yksi Clyde Wah:n erikoisuuksista on sen aktiivinen bufferi, jolla on ratkaisevasti tärkeä tehtävä Fillmore-laudassa.

Jimi Hendrixin soundin kulmakivi oli fuzz-pedaali ja valtavasti gainia. Valitettavasti 1960-luvun epäluotettavat efektit ja komponenttien isot toleranssit johtivat siihen, että laiteiden kanssa oli usein ongelmia. Fuzzien kohdalla kyse oli usein pedaalin mikrofoniasta tai herkkyydestä radiohäiriöille.

Foxrox Hot Silicon on laadukas silikonitransistorilla toimiva fuzz-pedaali, jossa transistori on erityisen huolellisesti suojattu ulkoisia häiriöitä vastaan.

Fillmore 1970 -laudalla haetaan Hendrixin myöhempiä soundeja, joissa hän usein käytti hyödykseen wah-pedaalin ja fuzzin välillä syntyvää oskillaatiota.

Fulltonen bufferin ja Foxroxin Input Trim -säätimen ansiosta koko pedaalilaudan voi ikään kuin virittää, jotta tätä oskillaatiota syntyisi valitulla kitaralla mahdollisimman helposti, mutta hallitusti.

Voodoo Labin Proctavia ei ole perinteinen oktaaveri, jossa tulosignaaliin lisätään siististi kesy kopio alkuperäisestä signaalista oktaavia alempana.

Sen sijaan Proctavia perustuu Roger Mayerin (Hendrixin teknikko) kehittelemään erikoisefektiin, joka on outo sekoitus boosterista, säröstä ja oktaaverista.

Alkuperäinen Shin-Ei Univibe oli ensimmäinen yritys saada aikaiseksi sähköurkujen kanssa niin suositusta Leslie-kaapin vatkausta efektipedaalilla, mutta koska se oli suunniteltu koskettimille, Univibe soi melko huonosti kitarakäytössä fuzzin kanssa.

Custom Boards -lautaan on valittu Roger Mayerin (juuri se Roger Mayer) Voodoo Vibe TC -pedaalia. Voodoo Vibe TC:n isokokoisia Speed- (nopeus) ja Intensity-nuppeja (syvyys) voi säätää kätevästi jalalla kesken menoa. Pedaalin volyymitasoa ja efektin äänensävyä taas ei voi muuttaa vahingossa, mikä sekin on erittäin hyvä ominaisuus.

Hendrixillä ei ollut mahdollisuutta käyttää pienikokoista viritysmittaria lavalla, mutta nykypäivänä niitä onneksi löytyy!

Korgin Pitchblack White Edition on luotettava ja tyylikäs valinta.

Efektien lisäksi Fillmore-lautaan on asennettu myös Lehlen erinomainen vahvistinsplitteri. P-Split mahdollistaa kahden vahvistimen ongelmatonta käyttöä samanaikaisesti. Laite tarjoaa turvallisen tavan poistaa mahdollista maadoitusbrummia. Toisen lähdön vaihetta voi tarvittaessa kääntää.

Keeleyn efektireititintä käytetään tässä pedaalilaudassa bypass-kytkimenä, joka mahdollistaa kaikien efektien ohittamista yhdellä polkaisulla.

Kitarateknikko osaa arvostaa virtalähteeseen liimattuja tarroja.

Valkoinen Vox-kierrejohto on tyylipuhdas valinta Hendrix-aiheiseen pedaalilautaan.

****

Sain tätä testiä varten Custom Boards Fillmore 1970 -laudan valmiiksi säädettynä Nash Guitarsin S-63-mallille.

Täytyy myöntää, että Fillmore-laudalla pääsee kyllä uskomattoman lähelle Henkan lavasoundia Woodstock-ajalta. Nyt puuttuu enää mestarin soittotaito ja tatsi…

Fulltone Clyde wah-pedaali kuulostaa todella maukkaalta. Buffer-esivahvistin on säädetty tahallaan niin, että pedaalin päälle laittaminen antaa signaalille myös tuntuvasti lisää potkua:

Custom Sounds Fillmore ’70 – Fulltone Clyde with Buffer

Lisäämällä soppaan Foxrox Hot Silicon -fuzzia sointi muuttuu paksummaksi ja likaisemmaksi. Wah-pedaalilla voi löytää mukavasti erilaisia sweet spotteja, sekä oskillaatiota aiheuttavia asetuksia, jolloin kitara alkaa hallitusti kiertää:

Custom Sounds Fillmore ’70 – Foxrox Fuzz + Fulltone Wah

Voodoo Labin Proctavian soundia on vaikea pukea sanoihin. Pedaalia voi kuitenkin käyttää sekä lisämausteena että yksittellen. Tässä klipissä efektien järjestys on ensin wah, sitten lisäksi Proctavia, ja sitten vielä Hot Silicon päälle. Sitten takaisin Proctavian kautta wahiin:

Custom Sounds Fillmore ’70 – Wah + Voodoo Lab Octavia + Fuzz

Hendrixin Woodstock-keikan USA:n kansallislaulun alussa kuulee hyvin Univiben vatkutuksen. Roger Mayerin Voodoo Vibe TC ajaa saman asian. Tässä tulee ensin Voodoo Vibe, sen jälkeen lisätään wah-pedaalia, ja lopuksi fuzzia:

Custom Sounds Fillmore ’70 – Roger Mayer Voodoo Vibe TC + Wah + Fuzz

Videon ääniraidalla käytin erilaisia yhdistelmiä Fillmore 1970 -pedaalilaudan efekteistä. Kaikki raidat on soitettu Nash S-63 -kitaralla:

Third Stone In My Shoe

****

Kaksi ja puoli tonnia on aika paljon rahaa, ja kyllä Hendrix-tyylisiä soundeja saa aikaiseksi myös huomattavasti halvemmalla.

Custom Boardsin Fillmore 1970 -laudassa ei kuitenkaan ole kyse edullisuudesta, vaan idea on lähteä metsästämään kitaralegendan soundeja mahdollisimman laadukkaalla tavalla, täysin vailla kompromisseja. Käyttämällä tähän lautaan ainoastaan tarkkaan valittuja laatuefektejä Custom Soundsin tiimi on samalla onnistunut poistamaan monia Hendrixin alkuperäisessä signaaliketjussa esiintyneitä ongelmia.

Fulltone Clyde Wah:n ja Foxrox Hot Siliconen virittämisen ansiosta, saa Hendrixin villit soundit syntymään myös kotioloissa pienellä vahvistimella. Todelliseen fiilikseen soittaja pääsee kuitenkin vasta stäkin kautta soittaessa lavavolyymillä, jolloin Fillmore 1970 -lauta tekee sähkökitarasta turboahdetun ja tulta sylkevän muskeliauton. Lähempää Hendrixiä ei varmaan pääse tässä elämässä…

****

Custom Boards Fillmore 1970 – boutique-luokan pedaalilauta

2.490 €

Lisätiedot: Custom Sounds Finland

****

Plussat:

+ yksittäisten laitteiden laatu

+ työnjälki

+ oskillaatio-efektin viritettävyys

+ pro-laatua vailla kompromisseja

Miinukset:

– tällaista laatua ei voi saada edullisemmin