Posts tagged ‘Kitarablogi’

22/11/2017

Testipenkissä: Tokai TST-50 Modern

Japanilaisen Tokai Guitarsin erittäin laadukkaat, mutta suhteellisen edulliset – kröhöm – kunnianosoitukset 1950- ja ’60-luvun klassikkosoittimille olivat yksi pääasiallinen syy sille, että esimerkiksi Fender ja Gibson perustivat 1980-luvun alussa omat aasialaiset tytärmerkkinsä Squier ja Epiphone.

Tokai ei kuitenkaan elä menneisyydessä, vaan valmistaa pikkutarkkojen klassikkokopioiden lisäksi Japanissa myös nykysoittajien tarpeisiin vastaavia kitaroita ja bassoja. Uusin modernimpi malli on Tokai Guitars Nordicin kanssa yhteistyössä kehitetty Tokai TST-50 Modern (999 €; kova laukku sis. hintaan), nykyaikainen Stratotyylinen sähkökitara.

****

Ensisilmäyksellä TST-50 Modern näyttää 1960-luvun vintage reissuelta, ja monet kitaran perusaineksista ovatkin perinteisiä:

Vaahterainen ruuvikaula ruusupuuotelaudalla, sekä premium-luokan lepästä veistetty runko kaksivärisellä liukuvärityksellä.

Mutta jo viritinlavasta näkee, että tämä ei ole rivi-TST-50:

TST-50 Modernin kaularautaan pääsee nimittäin suoraan käsiksi sen bullet-tyylisen säätöruuvin ansiosta, kun taas vintage-tyylinen ruuvikaula täytyy usein irrottaa rungosta kaularaudan säätämistä varten, koska säätöruuvi sijaitsee rungon puoleisessa päässä.

Tokai TST-50 Modern -mallin 9,5 tuuman otelautaradius on loivempi kuin vintage-Stratoissa (joissa se on 7,25 tuumaa), mutta yhä kaarevampi (= Fendermäisempi) kuin esimerkiksi Gibson-kitaroissa (12 tuumaa). Kitaraan on myös asennettu vintagea tuhdimmat nauhat (Dunlop 6105), minkä ansiosta soittotuntuma on nopeampi ja vaivattomampi kuin vanhanaikaisilla, ohuilla nauhoilla. Yhdessä loivemman otelaudan kanssa, korkeammat nauhat tekevät myös bendauksista helpompia. Piste iin päällä on Modern-mallin tarjoama lisänauha (22.).

Perinteinen, kuuden ruuvin varaan laakeroitu Strato-vibra oli vuonna 1954 todella mullistava keksintö. Se tarjosi muita vibroja runsaasti laajemman liikeradan, ja sen “soundi” ja vireisyys olivat hyvät.

Nyt, 60 vuotta myöhemmin, monet soittajat vaativat kuitenkin hienostuneempaa vibratoa vintagea jouhevammalla ja tarkemmalla käyttökokemuksella. Heille Tokai TST-50 Modern tarjoaa nykyaikaisen, veitsenterälaakeroidun Gotoh 510T -vibratallan.

Gotoh 510T -tallassa on firman mullistava FST-blokki. FST-blokissa kielikanavat on porattu niin, että kielet on ankkuroitu vintagea lähemmäksi vibran pohjalevyä. Kielet myös kulkevat pohjalevyn läpi loivassa kulmassa, jolloin ne eivät hankaa reikien reunoja vasten. FST-blokin ansiosta kielet pysyvät myös rankassa käytössä paremmin paikoillaan, mikä parantaa tallan vireisyyttä. Kielet myös katkeilevat huomattavasti vähemmän, koska ne eivät painaudu voimakkaasti teräviä metallireunoja vasten, kuten Straton vintage-vibratossa yleensä.

Mikkien ja elektroniikan suhteen Tokai TST-50 Modern luottaa klassikkoaineksiin – kolme Tokai Vintage ST -yksikelaista, sekä master volume ja kaksi tonea (kaula- ja keskimikeille). Kolmikerroksisen pleksin alle on kuitenkin jo tehtaalla tehty tallamikrofonille humbucker-kokoinen kolo mahdollistamaan vaivattoman lisäkustomoinnin.

****

Nykyaikainen tai ei, Strato-tyyliseltä kitaralta odotetaan aina mahdollisimman hyvää ergonomiaa, ja Tokain japanilaiset TST-mallit edustavat kyllä lajinsa huippua. Rungon muotoilu on kopioitu suoraan 1957/58-vuosien Stratoilta – sulavampaa runkoa saa kyllä hakea.

Mattalakatussa kaulassa on ovaali C-profiili – juuri sellainen varhaisen 60-luvun muoto, jollaisesta tykkään S-tyylisissä kitaroissa eniten. Loivan otelaudan ja medium-jumbo nauhojen ansiosta soittotuntuma on kuin paljon soitetussa, uusilla nauhoilla varustetussa vintage-kitarassa (mutta tietysti ilman naarmuja tai painaumia).

Gotoh 510T -vibratalla toimii mallikkaasti. Tallan toiminta on jouhevaa ja tarkkaa, mutta se ei tuo soundiin minkäänlaista ei-toivottua terävyyttä (jollaista esiintyy monien Floyd Rose -tyylisten tallojen yhteydessä).

Soundiltaan Tokai TST-50 Modern on aito laatu-Strato isolla L:llä.

Tässä Tokai TST-50 Modern on kytketty käsinjuotettuun Tweed Champ -klooniin (Juketone True Blood):

Demobiisissä on käytetty Electro-Harmonix Germanium 4 Big Muff Pi- ja Nano Big Muff Pi -säröjä Tokain ja Blackstar HT-1R -kombon lisäksi:

****

Laitetestaajia aina patistetaan kertomaan “likaisia totuuksia” heidän testaamistaan laitteista, mutta en todellakaan löydä mitään negatiivista sanottavaa Tokai TST-50 Modern -kitarasta. Se on erittäin laadukas sähkökitara, jossa on nykyaikainen soitettavuus, mutta herkullinen vintage-soundi.

****
Tokai Guitars TST-50 Modern

999 euroa (laadukas laukku kuuluu hintaan)

Maahantuoja: Musamaailma

Plussat:

+ japanilaista laatutyötä

+ käytännöllisiä päivityksiä

+ soitettavuus

+ soundi

+ erinomainen hinta-laatu-suhde

Save

Save

Save

Save

Save

Save

08/11/2017

Rockway + Kitarablogi – Ukulelekatsaus on ilmestynyt!

Suuri sopraanoukulelekatsaus on ilmestynyt Rockwayn blogissa.

Katso TÄSTÄ ja TÄSTÄ.

Save

Save

01/11/2017

Ukulele Strings – Nylgut or Fluorocarbon?

Where there’s a forum, there’s a fight – or at least that’s what it looks like.

Electric guitarists like to argue for ages about valve amplifiers and digital amp modellers, and which one is ”better”.

Uke players, for their part, get all hot under the collar when it comes to ukulele strings. There are two main camps – Nylgut-fans and fluorocarbon-connoisseurs. Although the uke is classified as an nylon-string instrument, very few instruments are strung with straight nylon anymore.

Nylgut and Supernylgut strings have been developed in Italy. A string company named Aquila came up with a patented way of manufacturing plastic strings, whose sound and feel is as close as possible to traditional gut strings. Gut strings have always been somewhat problematic, because it is hard to produce a string of uniform quality, when the basic material is of animal origin. Additionally, gut strings react far stronger to changes in humidity and temperature (resulting in pitch fluctuations), compared to plastics like nylon.

Aquila Nylguts have become a de facto industry standard, especially for affordable and mid-price ukuleles.

Nylguts are easy to spot thanks to their milky look and silky surface. First-generation Nylgut strings tended to have a coarser surface, which made them susceptible to a bit of handling noise (faint squeaks), but current versions have managed to do away with this problem (almost) completely.

Aquila Nylguts tend to produce a crisp, bright and open sound, which is why they can be a good choice for darker sounding ukuleles (like many plywood-bodied instruments). Some players, though, dislike the soft bendiness of Nylgut strings.

Fluorocarbon strings are a quite recent addition, too, despite the fact that the material has already been in use for fishing lines for quite some time. Fluorocarbon is a sturdy and dense material that makes it possible to make slightly smaller gauge strings than Nylgut. Fluorocarbons also tend to feel a bit stiffer.

C.F. Martin’s ukuleles come strung with fluorocarbons as standard, and many high-end makers have started to follow Martin’s lead. Fluorocarbon strings are also quite popular with progressive players and many vintage ukulele owners.

Most fluorocarbon strings are clear, even though you can also buy coloured versions of this string type, too. In Finland Martin-strings are the most widely available, but many other manufacturers, like D’Addario, GHS or Worth, make their own quality fluorocarbons.

A seldomly mentioned advantage of fluorocarbon strings is that – because of their slightly smaller diameter – they can sometimes solve intonation problems, if a uke pitches slightly sharp with a set of Nylguts.

Fluorocarbon strings tend to sound meatier and punchier compared to Nylgut strings.

****

The audio clips have been played on a pair of Martin Style 2-type sopranos – a Sigma SUM-2S (Supernylgut) and an Ohana SK-38 (fluorocarbon).

****

Read Kitarablogi’s Ukulele Round-up 2017 HERE.Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

31/10/2017

Ukulelekielet – Nylgut vai fluorocarbon?

Missä nettifoorumi siinä ilmiriita – tai siitä ainakin näyttää.

Sähkökitaristit kinastelevat siitä, onko putkivahvistin parempi kuin digitaalinen vastine.

Ukulelesoittajat taas riitelevät kielistä. On olemassa kaksi pääleiriä – Nylgut-fanit ja fluorocarbon-ystävät.

Nylgut- ja Supernylgut-kielet on keksitty Italiassa. Aquila-niminen kieltenvalmistaja keksi tavan valmistaa muovisia kieliä, joiden soundi ja soittotuntuma on mahdollisimman lähellä laadukkaita suolikieliä. Suolikielten huonot puolet ovat – eläinperäisyyden lisäksi – tasalaatuisuuden saavuttamisen hankaluus, sekä se että kielet elävät tuntuvasti sään mukaan (niiden vire muuttuu).

Aquila Nylgut -kielistä on tullut edullisien ja keskihintaisten ukulelejen keskuudessa tietynlainen laatustandardi.

Nylgutit tunnistaa yleensä kielten maitomaisesta värityksestä ja silkkisestä pinnasta. Vanhoissa Nylgut-kielissä niiden karheammasta pinnasta syntyi joskus kummallisia sivuäänejä (vikinä) soittaessaan, mutta nykyisissä versioissa ongelma on saatu (lähes) sataprosenttisesti halttuun.

Aquila Nylgut -kielten sointi on suhteellisen kirkas ja hyvin avoin, minkä ansiosta ne ovatkin hyvä valinta tummasti soivalle soittimelle (esim. vanerikoppainen ukulele). Jotkut soittajat eivät kuitenkaan tykkää Nylgut-kielten taipuisuudesta.

Fluorocarbon-kielet ovat myös melko uusi keksintö, vaikka materiaalia tunnetaan jo pidemmän ajan kalastussiimoista. Fluorocarbon on hyvin kestävä materiaali, josta saa valmistettua Nylgutia (tai nylonia) ohuempia kieliä, joilla on kuitenkin jäykempi tatsi.

C.F. Martinin ukulelet toimitetaan tehtaasta fluorocarbon-kielillä, ja niiden suosio vintage-ukulelejen omistajien ja progressivisten soittajien keskuudessa on yhä kasvussa.

Fluorocarbon-kielet ovat usein täysin läpinäkyviä, vaikka värillisiä vaihtoehtojakin on olemassa. Yleisimmät fluorocarbon-kielet Suomessa ovat varmasti Martin-kielet.

Yksi etu fluorocarboneissa – josta ei puhuta niin usein – on, että kielet voivat joskus, pienemmän läpimittansa ansiosta, parantaa hieman ylivireisesti soivan ukulelen intonaatiota.

Fluorocarbon-kielet soivat tavallisesti hieman isommalla keskialueella ja volyymillä kuin Nylgut-satsi.

****

Esimerkkipätkät on soitettu kahdella Martin Style 2 -tyylisillä sopraanoukuleleilla – Sigma SUM-2S (Supernylgut) ja Ohana SK-38 (fluorocarbon).

****

Kitarablogin suuri ukulelekatsaus 2017 löytyy TÄÄLTÄ.

Rockwayn sopraanoukulele-katsaus ilmestyy marraskuun alussa: blog.rockway.fi/

Save

Save

Save

Save

Save

20/10/2017

Rockway + Kitarablogi – Sopraanoukulelet

Demobiisi on coverversio Yellen/Ager-biisistä ”Ain’t She Sweet”.
Ukulelet äänitettiin kahdella AKG C3000 -studiomikrofoneilla.
Tämä Rockway-katsaus ilmestyy marraskuun alussa: blog.rockway.fi/

09/10/2017

Uusi Rockway.fi-katsaus – puoliakustiset

Uudessa Rockway.fi-katsauksessa testissä viisi puoliakustista kitaraa:

Epiphone ES-335 Dot
Green B&B
Hagström Viking Deluxe Custom
Italia Mondial Classic
Tokai ES-60

29/09/2017

Testipenkissä: Markbass EVO 1

Upouusi Markbass EVO1 on digitaalinen mallintava bassovahvistin, jossa on kuitenkin pyritty pitämään teknologia visusti taustalla, jotta nuppia olisi mahdollisimman helppo käyttää.

Italialainen Markbass on tunnettu edelläkävijänä, etenkin D-luokan päätevahvistimien käytön suhteen, joiden ansiosta hyvin tehokkaatkin vahvistimet voivat olla kompakteja ja kevyitä. Kahden räkkiyksikön (räkkiraudat löytyvät paketista) kokoinen EVO1 tarjoaa 500 wattia neljään ohmiin tai 300 wattia kahdeksaan ohmiin. Uutuusnuppia voi myös käyttää ilman kaappia, sillä D-luokan päätevahvistin ei rikkoudu kaapin tuoman vastuksen puutteesta.

Markbass EVO1 on kaksikanavainen bassonuppi digitaalisella etuasteella. Kukin kanava tarjoaa kuusi erilaista vahvistintyyppiä, jotka on valittavissa kiertokytkimillä. Tehdasasetuksissa nuppi tarjoaa 12 vahvistinmallinusta (kuusi per kanava), mutta Markbassin ilmaisella EVO1-softalla (Win/Mac) vahvistintyyppien paikkoja voi vapaasti vaihtaa USB-yhteyden välityksellä. Käyttäjä pystyy myös käyttämään molemmissa kanavissa samoja mallinnuksia biamping-tyylisiä soundeja varten.

Tällä hetkellä EVO1-nupista löytyy seuraavat vahvistinmallinnukset:

• Markbass Little Mark III
• Trace Elliot GP12
• Gallien-Krueger RB700
• Ampeg SVT-VR Blue Line
• Markbass TTE 500
• Sunn T
• Tech 21 SansAmp Bass Driver
• SWR Red Head
• Ampeg SVT-VR Blue Line Plus
• Fender Bassman
• Vox AC120
• Marshall Major

EVO1:n kanavia voi käyttää yksitellen, yhdessä tai siten, että kanavoihin on kytketty eri soittimet (esim. Presari “Fender-kanavaan” ja Rickenbacker “Marshall-kanavaan”). Molemmat kanavat tarjoavat omat Gain- ja Level-säätimet, sekä kolmikaistaiset EQ-osastot. Kummallakin kanavalla on myös yksi oma insert-efektinsä, jota säädetään FX-nupilla enemmän-vähemmän-periaatteella. Vahvistimen tullessa tehtaalta, ykköskanavalle on ladattu kompressori ja kakkoskanavalle chorus-efekti. EVO1-softalla pystyy kuitenkin asettamaan kullekin kanavalle mieleisensä EVO1:n tarjoamasta kuudesta efektistä sekä säätämään kolme efektiparametriä per kanava. Olen melko varma, että tulevaisuuden firmware-versiot tulevat laajentamaan sekä vahvistin- että efektivalikoimaa entisestään.

Sekä etupaneelin Boost-ledi että EVO1-softan boost-säädin paljastavat, että nuppiin on piilotettu boosteri. Boostin saa kytkettyä päälle ja pois ainoastaan lisävarusteina saatavilla EVO1 Controller -kytkinyksiköillä tai MIDI-käskyillä. Markbass-nupin sisäisellä viritysmittarilla soittimen voi luonnollisesti virittää standardivireeseen, mutta virettä voi myös madaltaa puolikkaan tai kokonaisen sävelaskeleen verran.

EVO1:n takapaneelista löytyy kolme kaappilähtöä sekä erilliset efektilenkit molemmille kanaville. Paneelista löytyy myös kaksi linjatasoista XLR-lähtöä, jotka on kytketty siten, että ns. Pre Mix -tilassa kummallekin kanavalle on oma lähtö, kun taas Post Mix -moodissa kanavien yhteen miksattu signaali kuuluu kummastakin lähdöstä.

****

Markbass EVO1 ei ole ensimmäinen digitaalinen, mallintava bassovahvistin, mutta se on mielestäni tällä hetkellä ylivoimaisesti paras.

Miksi? No siksi, koska se on ensisijaisesti helppokäyttöinen kaksikanavainen pro-tason bassonuppi. Vaikka EVO1:n etuvahvistin on täysin digitaalinen, vahvistin soi luonnollisella, aidolla ja “analogisella” äänellä, täysin ilman digitaalisia artefakteja tai latency-viivettä.

Minusta on myös todella hyvä, että Markbass ei ole sisällyttänyt EVO1-nuppiin mitään tarpeettomia ominaisuuksia. Uutuusnupissa ei ole monimutkaista valikkorakennetta tai 100 user-presettiä. On pyritty toteuttaa helppokäyttöinen kaksikanavainen nuppi, jolla on kuitenkin ässä hihassa – nimittäin 12 eri vahvistinmallin soundimaailmat. Näistä vaihtoehdoista jokainen varmasti löytää juuri ne hänelle sopivat soundit, ja yhdestä vahvistimesta saa sekä kompressoidut rock-murinat, että choruksella höystetyt fretless-revittelyt.

EVO1:n molempaa kanavaa ja Mix-toimintoa hyödyntämällä, yhdellä bassolla voi myös luoda soundeja, joissa molemmissa kanavissa on sama vahvistintyyppi, mutta efektit vaikuttavat vain tiettyihin taajuusalueisiin. Esimerkiksi ykköskanavassa voisi olla pelkistetty, kevyesti kompressoitu bassosoundi, kun samalla kakkoskanavasta leikattaisiin bassotaajuuksia ja soundiin lisättäisiin vaikkapa chorusta tai säröä. Näin bassosoundissa voidaan, efektoinnista huolimatta, säilyttää tietynlainen selkeys.

Ääniesimerkit vahvistinmallinuksista on äänitetty (jutun alussa olevan listan järjestyksessä) Markbass Standard 410HF -kaapin kautta Shure SM57 -mikrofonilla. Basso on japanilainen vuoden 1986 Jazz Bass:

Demobiisissä on käytetty näitä bassoja:

• Epiphone Thunderbird IV
• G&L JB-2
• LTD (by ESP) B-50 EMG
• Samick Greg Bennett Delta DB-104
• Sterling (by MM) SUB Ray4

****

Markbass EVO1

858 €

Markbass Standard 104 HF -kaappi – 899 €

Maahantuoja: Musamaailma

Save

Save

26/09/2017

Jam Track: Funky Jazz Rock in G (117 BPM)

Do it like Jay Graydon or just be yourself. Jam over the chord changes of the guitar solo from ”Peg” by Steely Dan!

25/09/2017

Rockway.fi & Kitarablogi – tulossa: puoliakustiset

Rockway.fi-katsauksessa lokakuussa testissä viisi puoliakustista kitaraa:

Epiphone ES-335 Dot
Green B&B
Hagström Viking Deluxe Custom
Italia Mondial Classic
Tokai ES-60

****
Demobiisi pohjautuu Steely Dan -biisiin ”Peg”.
Demobiisissä soolo-osuudet on soitettu kitarat aakkosjärjestyksessä. Komppikitarat – Hagström (vasen ja oikea kanava) ja Italia (piezomikki, keskellä).
Äänitetty Blackstar HT-1 -putkikombolla.

04/09/2017

Rockway.fi-blogin bassokatsaus ilmestyy lähipäivinä

Syyskuun katsauksessa esitellään kuusi sähköbassoa:

Epiphone Thunderbird IV

G&L JB-2

LTD (by ESP) B-50 EMG

Mannedesign Newport 4T

Samick Greg Bennett Delta DB-104

Sterling (by MM) SUB Ray4

Bassot on äänitetty aakosjärjestyksessä Tech21 SansAmp Bass Driver DI:llä.