Testipenkissä: Fender American Professional Series Telecaster & Stratocaster

On käytännössä mahdotonta ylikorostaa upouuden American Professional -sarjan merkitystä Fenderin mallistossa:

Tämä ei ole vain uutuussarja muiden joukossa, vaan American Professional -kitarat ja -bassot korvaavat firman pisimpään tuotannossa olleen, supersuositun American Standard -sarjan.

Uudessa sarjassa on Fenderin perusmallien – Telen, Straton, Presarin ja Jazz-basson – lisäksi tarjolla myös uudistetut versiot Jazzmaster- ja Jaguar-kitaroista.

Fenderin American Pro -soittimissa on monta päivitettyä ja paranneltua yksityiskohtaa, mutta tärkein uudistus löytyy kiistatta uusista, yksikelaisista V-Mod Single-Coils – mikrofoneista.

V-Mod-mikrofonisarjan kehityksestä vastasi Fenderin elektroniikkaguru Tim Shaw. Uutuusmikkejä luotaessa lähtökohtana oli “virittää” kukin mikrofoni sen kitarakohtaisen sijoittelun mukaan. Shaw vei kyseisen konseptin pidemmälle kuin tähän asti on totuttu – V-Mod -sarjassa kaula-, keski- ja tallamikrofonit eroavat toisistaan, ja osassa mikrofoneista on jopa käytetty erilaisia magneetteja basso- ja diskanttikielille.

****

Värityksestä riippuen, Fender American Professional Telecasterin (hinta-arvio: 1.700 €; kovalla laukulla) runko on joko leppää tai saarnia (testissä käynyt sunburst-yksilö oli saarnia).

Kaulavaihtoehtoina on yksiosainen vaahterakaula tai vaahterakaula ruusupuuotelaudalla.

American Professional Stratocaster -kitaran (hinta-arvio: 1.700 €; kovalla laukulla) runko on veistetty lepästä, ja myös tämä malli on saatavilla kokovaahteraisella tai ruusupuuotelaudalla varustetulla kaulalla.

Fender on pitkään käyttänyt erilaisia muoviseoksia satuloissaan, mutta uusissa American Pro -soittimissa on aidosta naudanluusta valmistetut satulat.

Soittimien kätevät, kaksisuuntaiset Biflex-kaularaudat ovat tuttuja American Standard -sarjasta.

Am Pro -kitaroissa käytetään nykyaikaisia virittimiä, joissa on eripituiset, porrastetut viritintapit, minkä ansiosta lavassa tarvitaan ainoastaan yhtä kieltenohjainta.

Uutuussarjassa otelautaradius on American Standardeista tuttu 9,5 tuumaa, mikä on erittäin toimiva kompromissi perinne-Fenderien ja nykyaikaisten, laakeampien otelautojen soittotuntumien välillä.

Otelautanauhojen mallia on sen sijaan vaihdettu:

American Professional -kitaroissa käytetään nauhaprofiilia, joka on lähes yhtä korkea kuin super-jumbo -profiili, mutta samalla selvästi jumboa kapeampi. Myös tässä haetaan parasta mahdollista kompromissia perkussiivisen Fender-atakin ja vaivattoman soitettavuuden välillä (etenkin kielten venytyksissä).

Am Pro Telecasterin talla on uudistettu. Uusi talla muistuttaa Telecasterien 50/60-luvun perinnetallaa, mutta se on toimivuudeltaan harppauksia tätä edellä.

Fenderin siirtyminen takaisin kolmeen messinkiseen tallapalaan lämmittää taatusti monen Tele-fanin sydäntä. Uudessa tallassa tallapalat ovat kuitenkin kompensoituja, mikä parantaa huomattavasti American Pro Telen intonaatiota.

Tallan reunoja on madallettu lähes koko matkalta, mutta takaosa on jätetty korkeammaksi pientä tallakantta varten (ei näy kuvassa).

Jos se vörkkii, älä sörki!

Am Pro Straton vibratalla on miltei identtinen kuin viime vuosien American Standardeissa. Se toimii kahden pylvään varassa, ja tallassa on vintage-tyyliset, muotoon taivutetusta teräksestä valmistetut, tallapalat. Vibrakampea ei tarvitse ruuvata, vaan se yksinkertaisesti työnnetään paikoilleen.

American Professional -kaulaliitoksessa on käytetty neljää ruuvia, minkä lisäksi siitä löytyy Tilt-Neck-ominaisuus.

Syvien viistoutuksien ansiosta Am Pro Straton runko on erittäin ergonominen.

Telecasterin molemmissa V-Mod-mikrofoneissa käytetään Alnico V -magneetteja basso- ja Alnico II -magneetteja diskanttikielille.

Tallamikrofoni on käämitty vastasuuntaan, minkä ansiosta mikkikytkimen ollessa keskiasennossa kitara toimii täysin häiriövapaasti.

SSS-Stratocasterin V-Mod-setti on hieman monimutkaisempi kuin Telessä:

Kaulamikrofoniin on valittu Alnico II bassokielille ja Alnico III diskanttikieliä varten, mikä antaa mikrofonille tiukan bassotoiston, sekä mukavan pyöreän yläpään. Keskimikin magneettityypeiksi on valittu Alnico II bassokielille ja Alnico V diskanttikielille, jotta kytkimen ”keskiasennoista” saisi mahdollisimman heleitä soundeja. Tallamikrofonissa käytetään kuutta Alnico V -magneettia, mikä antaa mikrofonille potkua ja purevuutta.

Uutuuskitarassa toinen tone-säädin vaikuttaa kaula- ja keskimikkien sointiin, kun taas toinen on varattu yksinomaan tallamikille.

****

Fender on myös uudistannut American Pron kaulaprofiileja:

Uusi, hieman totuttua soikeampi C-profiili tuntuu erinomaiselta, eikä lainkaan niin geneeriseltä kuin vanhojen American Standardien profiili. Kaulasta löytyy riittävästi lihaa, mutta se ei kuitenkaan ole liian paksu tai kömpelön tuntuinen.

Työnjälki, nauhatyö ja perussäädöt olivat testisoittimissa muilta osin todella korkealla tasolla, mutta jostakin syystä intonaatio ei ollut kohdallaan. Muutama minuutti viritysmittarin ja oikeankokoisen ruuvimeisselin kanssa, ja ongelma oli korjattu.

Minusta hyvän Telen soundissa on aimo annos puun kuivuutta ja hiukan muriseva keskialue. Mielestäni uusi American Pro Telecaster kuulostaa juuri siltä kuin sen pitääkin. Kitarasta löytyy runsaasti twängiä Kantria ja vanhaa Rock ’n’ Rollia varten, uhraamatta koskaan soundin herkullista tukevuutta.

Tweed-tyylinen kombo, puhdas:

Tweed-tyylinen kombo, särö:

Brittityylinen särö:

Uusi kaulaprofiili sopii täydellisesti myös Am Pro Stratoon. Tämä kitara haluaa tulla soitetuksi!

Ei voi muuta kuin ihailla Tim Shaw:n omistautumista ja pitkäjänteisyyttä, kun kuuntelee Stratocasterin V-Mod-mikrofonien tuottamia soundeja.

Joskus montaa erilaista kitaraa soittaneen kyynisyys saattaa saada valmistajien lupaukset innovaatiosta vaikuttamaan tyhjiltä. Lähes jokainen perinteisellä tavalla tehty S-tyylinen kitara soi Stratocasterin tavalla. Perussointi on helisevä ja hieman pureva yksittäisiä mikkejä valitessa, ja se muuttuu kuivemmaksi ja ontoksi silloin kun kaksi mikrofonia on samanaikaisessa käytössä.

Minun mielestäni Fender V-Mod -mikrofoneista kuulee selkeästi niiden väliset erot. Ensinnäkin kielten keskinäinen balanssi on näissä mikrofoneissa erinomainen, sekä signaalitason että soinnin näkökulmista. Myös yhdistelmäasetuksissa mikrofonit soivat todella hyvin yhteen, vaikka setin mikrofoneissa käytetäänkin eri magneettityyppejä.

Lopputuloksena on aito Stratocaster, jossa jokainen mikkikytkimen asento kuulostaa erittäin hyvältä.

Tweed-tyylinen kombo, puhdas:

Tweed-tyylinen kombo, särö:

Brittityylinen särö:

Demokappaleessa Telecasterilla soitetut komppiraidat ovat stereokuvassa vasemmalla, ja Stratocasterin komppiosuudet oikealla. Ensimmäinen soolo-osuus on soitettu Telellä, kun taas toisessa soi Strato.

****

Minun mielestäni American Professional Telecaster- ja Stratocaster kitarat ovat erittäin onnistuneita soittimia, jotka ovat selkeästi parempia American Standard -sarjan edeltäjiinsä nähden.

Nämä kitarat asettavat uuden standardin suurtuotannon lankkukitaroille, samalla lailla kuin niiden edeltäjät tekivät 1980-luvulla.

****

Fender American Professional Telecaster & Stratocaster

Hinta-arvio: 1.700 € (kova laukku kuuluu hintaan)

Lisätiedot: Fender

Iso kiitos DLX Musicille testikitaroiden lainaamisesta!

Plussat:

+ työnjälki

+ kaulaprofiili

+ soitettavuus

+ päivitetyt raudat

+ V-Mod-mikrofonit

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Ukulelen anatomia

Ukulele on pienikokoinen nelikielinen kielisoitin kitaraperheestä. Musiikkihistorian kirjoissa sanotaan, että havaijilainen ukulele kehittyi nykymuotoon 1800-luvun loppupuolella espanjalaisista ja portugalilaisista ”matkakitaroista”. Lähteestä ja näkökulmasta riippuen, soittimet saapuivat Havaijille joko Etelä-Amerikan kautta (vihuela) tai suoraan europpalaisten maahanmuuttajien mukana (machete tai braguinha).

1900-luvun alussa Yhdysvalloissa kasvoi kiinnostus Havaijin-saaria ja havaijilaista kulttuuria kohtaan. Vuonna 1915 alkoi erilaisten näyttelyjen ja kiertävien musiikkiryhmien kautta USAssa suoranainen Havaijibuumi. Etenkin ukulelellä vaikutti olevan erityisen suurta viehätysvoimaa ja soittimen kysyntä kasvoi räjähdysmäisesti.

Jostakin syystä ukulelen suosio ei loppunut muutaman vuoden jälkeen, vaan pikkuinen soitin teki onnistuneen hyppäyksen hula-hula soittimesta varhaisen jazzin ja vaudeville-viihteen soittimeksi.

Vasta 1960-luvun beat-, rock-, blues- ja folk-aallot veivät lopulta ukulelelta sen pitkän suosion.

Nyt näyttää kuitenkin siitä, että ukulele on tekemässä suuren comebackin. Aktiivisoittajia on tulossa koko ajan lisää. Myös monissa kouluissa oppilaiden ensisoitin on yhä useammin nokkahuilun sijaan ukulele.

Kuvassa (vasemmalta): sopraano-, konsertti- ja tenoriukulele, sekä guita(r)lele.

Alkuperäisestä sopraanoukulelesta kasvoi ajan myötä kokonainen soitinperhe. Sopraanon lisäksi yleisesti käytössä ovat konsertti- ja tenoriukulelet. Pikkuinen sopranino- tai tasku-ukulele on tarkoitettu lähinnä hauskaksi kuriositeetiksi. Baritoniukulele taas eroaa muista perinteisistä ukuleleista virityksen suhteen, sillä sillä on C-virityksen (g1-c1-e1-a1) sijaan sama viritys kuin kitaran neljällä ylimmällä kielellä.

Komppisoittajat suosivat yleensä perinteistä ”korkeaa” C-viritystä – myös tenoriukuleleissa – kun taas monesti melodiaa soittavat soittajat suosivat tenoreissa usein ”matalaa” C-viritystä (g-c1-e1-a1), jossa g-kieli on soittimen matalin kieli. Jotkut taas pitävät sopraanoukulelejään vanhassa (alkuperäisessä) D-virityksessä (a1-d1-fis1-h1).

Perinteisten kokojen lisäksi on markkinoilla vielä bassoukuleleja, joilla on paksujen kumimaisten kieltensä ansiosta sama viritys kuin bassokitaralla, sekä guitalele (tai guitarlele), joka on tenorikokoinen pikkukitara A-virityksellä.

Ukulelen perusrakenne on hyvin kitaramainen – soittimessa on kaula, nauhallinen otelauta, sekä ontto kaikukoppa.

Vintage-tyylisissä sopraanoissa on usein vain 12 nauhaa, mutta isommissa malleissa voi olla jopa 18 nauhaa.

Kitaratyylisen muodon lisäksi on myös tällaisia nk. ananasmallisia soittimia (ns. pineapple uke), joilla on hieman erilainen ääni.

Joissakin malleissa voi olla muotoon prässätty kaareva pohja, niin kuin kuvan taaemmassa soittimessa.

1900-luvun alussa kaikissa ukuleleissa käytettiin virittämiseen esim. monen jousisoittimen tavoin yksinkertaisia puutappeja, joissa puiden kitka piti kielet vireessä (kuvassa: ruskeat virittimet).

1920-luvulla ns. patenttivirittimet astuivat mukaan kuvaan. Myöskään näiden metallisten viritystappien sisällä ei ollut varsinaista koneistoa hammasratoineen, vaan nekin toimivat viritystapin, metalliprikkojen ja -jousien välisellä (säädettävällä) kitkalla.

Moderneissa soittimissa käytetään yleensä joko avoimia tai suljettuja kitaratyylisiä virittimiä.

Nykyisin markkinoilla olevissa ukuleleissa voi olla joko perinteinen talla, jossa tavallinen solmu pitää kielet paikoillaan, …

… tai sitten klassiselta kitaralta lainattu, hieman monimutkaisempi ratkaisu.

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Testipenkissä: Bluetone Fried Eye 2+2 Reverb

bluetone-fried-eye-22-logo

Voisin aloittaa tämän testiartikkelin sen loppupäätelmällä:

Minun mielestäni Bluetonen vahvistinvelhot ovat tehneet yhden maailman parhaista vahvistimista, ja sen nimi on Fried Eye 2+2 Reverb Combo.

Minun korviini Fried Eye 2+2:n soundi on uskomattoman hyvä ja kombon tarjoama monipuolisuus suorastaan hämmästyttävää. Kyse on loistavasta soundista, täysin ilman hypeä!

Jos tämä tiivistelmä riittää sinulle, käväise oitis Bluetonen nettisivuilla tsekkaamassa styrkkarin speksejä.

Tai voit myös jatkaa lukemista…

****

bluetone-fried-eye-22-front-angle-1

Helsinkiläinen Bluetone on aito custom-paja, jossa valmistetaan käsityönä kitara- ja bassovahvistimia, sekä niille sopivia kaiutinkaappeja. Asiakas voi mukauttaa tilaamansa vahvistimen mieleisekseen, sekä ulkonäöllisesti, että spekseiltään, laajasta valikoimasta custom-optioita.

Testissä käynyt täysputkikombo (hinta noin 2.400 €; jalkakytkin ja suojahuppu kuuluvat hintaan) tarjoaa puhtaan Bluetone Clean -kanavan, sekä firman hot-rod-muunnelman Marshall-tyylisestä säröstä, nimeltään Fried Eye Crunch.

Nimen ”2+2” -lisäke tulee päätevahvistimen erikoisesta arkkitehtuurista. Bluetonella ei uskota, että perustavanlaatuisesti erilaisia vahvistinsoundeja pystyisi tuottamaan riittävän uskottavasti yhdellä pääteasteella, vaan aitoon soundiin tarvitaan aina myös etuasteen kanssa yhteensopiva, oikeanlainen pääte. Marshall-päätevahvistimella ei voi tuottaa aitoa Blackface-soundia, eikä Marshall-särökään oikein lähde lentoon 60-luvun Fender-päätevahvistimella. Autenttisiin soundeihin tarvitaan asiaankuuluvat putket ja oikeanlainen kytkentä.

Bluetonen 2+2-päätevahvistin koostuu kahdesta itsenäisestä pääteasteesta, joissa kussakin käytetään yhtä putkiparia. Puhdasta kanavaa käytettäessä, Fender-tyylinen 2 x 6L6GC -pääte herää eloon, kun taas säröpuolen tehot tuotetaan Marshall-tyylisellä 2 x EL34 -kytkennällä.

bluetone-fried-eye-22-electronics

(Kuva: Bluetone Amps)

Nykyään Bluetonella käytetään kahta eri vahvistinrakennusmenetelmä. Kalliimmat custom-vahvistimet rakennetaan yhä point-to-point-menetelmällä, mikä on hyvin aikaavievä prosessi. Upouuden Amp Designer -sovelluksen kautta tilatut vahvistimet taas tehdään modulaarisesti huippulaadukkailla piirilevyillä. Nämä piirilevytkin on juotettu käsin Bluetonen pajassa, mutta moduulien ansiosta vahvistimen kasaaminen on nopeampaa (ja edullisempaa), laadusta tinkimättä.

Fried Eye 2+2 Reverb -kombo on juuri tällainen modulaarinen Bluetone-styrkkari.

blutetone-fried-eye-22-reverb-back

Niin kuin monissa Bluetone-komboissa, myös Fried Eyessä käytetään avointa kaiutinkaappia.

bluetone-fried-eye-22-celestion-speaker

Testivahvistin on yksi ensimmäisiä Bluetoneja, joissa on käytetty neodyymimagneetilla varustettuja Celestion-kaiuttimia.

Kaksitoistatuumaisessa G12 NEO:ssa on Celestion Creamback -henkinen soundimaailma, mutta se painaa kevyemmän magneetin ansiosta huomattavasti vähemmän.

Fried Eye 2+2 Reverb -kombon jousikaiku käyttää MOD-firman tankkia Bluetonen omaan putkipiiriin kytkettynä.

bluetone-fried-eye-22-back-panel

Tässä Fried Eyessä on tarjolla myös muutama mielenkiintoinen ominaisuus kombon takapaneelissa:

Bluetonen Front End -boosteri (FE BOOST) vahvistaa tulosignaalia signaaliketjun alkupäässä.

Fried Eyen jalkakytkimellä aktivoitavaan efektilenkkiin on lisätty oma vahvistuspiiri ja Volume-säädin. Jos lenkkiin ei ole kytketty ulkoisia efektejä, voi sitäkin käyttää esimerkiksi soolo-osuuksien lisäboostina.

bluetone-fried-eye-22-pedalboard

Komboon kuuluu erittäin kestävän oloinen, kolmikytkiminen jalkakytkinyksikkö kanavanvaihtoa, kaikua ja efektilenkkiä varten.

****

bluetone-fried-eye-22-control-panel

Bluetone Fried Eye 2+2 Reverb -kombon etupaneelistakin löytyy runsaasti ominaisuuksia. Loogisen rakenteensa – ja selkeän tekstityksensä – ansiosta vahvistimen käyttö on silti todella helppoa.

Särökanava tarjoaa kolmikaistaisen EQ:n lisäksi Fat- ja Bright-piirit särösoundin hienosäätämiseen.

Puhtaan kanavan High/Low-kytkimellä voi valita kahdesta esivahvistustasosta, joilla on vaikutusta kombon puhtaaseen headroomiin.

Kummallekin kanavalle on omat Reverb-säätimensä – niin ei synny ristiriitoja puhtaan ja särösoundin kaikuasetusten välillä – sekä omat Masterinsa.

Kun käyttää harkiten kaikkia etu- ja takapaneelin tarjoamia ominaisuuksia, voi löytää uskomattoman määrän erilaisia soundi- ja gain-vaihtoehtoja. Jos valitsee arsenaaliin pari (tai kolme) erilaista kitaraa, voi Bluetonen Fried Eye 2+2 -kombolla saavuttaa käytännössä kaikki klassikkosoundit sähkökitaran pitkän historian varrelta (nykymetallin über-gain säröjä lukuunottamatta).

Bluetonen puhtaan kanavan soundivalikoima ulottuu putipuhtaasta kevyeen Blues-säröön.

Tässä klipissä käydään puhtaalla kanavalla eri gain-asetuksia läpi (Hamer USA Studio Custom -kitaralla). Järjestys on Low (kuiva) –> Low (kaiulla) –> High –> High + FE Boost –> High + FE Boost + FX Boost:

FX Loopin lisäboosterin ansiosta Fried Eye 2+2 -kombolla saa helposti nostettua soolo-osuudet esiin.

Tässä klipissä käydään särökanavalla eri gain-asetuksia läpi (Hamer USA Studio Custom -kitaralla). Järjestys on Crunch –> Crunch + FE Boost –> Crunch + FE Boost + FX Boost:

Kitaran volume-säätimen käyttö on Fried Eye –kombon läpi soitettaessa erittäin antoisaa puuhaa. Bluetone-vahvistin kuulostaa todella mehukkaalta ja dynaamiselta myös silloin, kun kitaran volyymiä on laskettu rutkasti:

Demobiisin komppiraidat on soitettu Gibson Melody Maker SG:llä (vasen kanava) ja Fender Stratocasterilla (oikea kanava). Soolo-osuuksia varten käytin nykyaikaista Tele-tyylistä lankkukitaraa. Särön määrää on säännöstelty kitaran volumella:

****

bluetone-fried-eye-22-front-angle-2

Minun mielestäni Bluetonen vahvistinvelhot ovat tehneet yhden maailman parhaista vahvistimista, ja sen nimi on Fried Eye 2+2 Reverb Combo.

Minun korviini Fried Eye 2+2:n soundi on uskomattoman hyvä ja kombon tarjoama monipuolisuus suorastaan hämmästyttävä. Kyse on loistavasta soundista, täysin ilman hypeä!

Herrat Kneckt ja Vauhkonen eivät leikki putkiguruja hyppimällä ympäriinsä korneissa peruukeissa tai kirjavissa vaateissa. He eivät myöskään vaadi, että vahvistimen tilaaja ensin lähettäisi mp3-tiedostoja omasta soitostaan, jotta voitaisiin päättää, onko soittaja riittävän ”hyvä” liittyäkseen ”Bluetone-kerhoon”.

Bluetonella tehdään korkeaa laatua vankalla ammattitaidolla. Nämä herrat ovat jatkuvasti etsimässä vielä parempia tapoja tehdä äärimmäisen hyviä putkivahvistimia – ilman hypeä, ilman bullsh*ttiä

Tämä on aito Suomessa rakennettu boutique-luokan kitarakombo, josta pyydetään mielestäni varsin maltillinen hinta.

****

Bluetone Fried Eye 2+2 Reverb Combo

Tämä versio: 2.400 € (jalkakytkin ja suojahupu sis. hintaan)

Lisätiedot: Bluetone Amps

Plussat:

+ käsintehty Suomessa

+ kevyt

+ useat boost-vaihtoehdot

+ monipuolinen

+ jousikaiun soundi

+ kummallekin kanavalle omat Reverb- ja Master-säätimet

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Review: Mayson Guitars M3/OCE

Most of you will not have heard of Mayson Guitars, yet.

I’d guess this will change soon, because this ambitious Chinese acoustic guitar maker is not content with simply copying other people’s designs and building techniques. Mayson’s chief designer Alex Wang has come up with many structural improvements and updated manufacturing methods to make a better steel-string guitar.

Key changes include Mayson’s patented bolt-on neck joint, their own special top bracing pattern, and deeper bodies for a richer sound.

(photo: Mayson Guitars)

Mayson Guitars’ Finnish distributor NordSound kindly supplied us with a Mayson M3/OCE for this review.

****

The Mayson M3/OCE (price in Finland: 558 €; incl. gig bag) comes from the company’s Luthier Series and is a Mayson Marquis-sized (Grand Auditorium) cutaway model with a built-in pickup and preamp system.

The M3/OCE is an extremely beautiful steel-string with a richly grained solid ovangkol top, and laminated ovangkol sides and back. Ovangkol is a non-endangered African relative of rosewood.

The Mayson’s neck is crafted from mahogany and topped with an Indian rosewood fingerboard sporting narrow frets.

Mayson uses its own special style of open gear machine heads.

The tuners are sunk into the back of the headstock to prevent any sideways movement of the machine heads.

The M3/OCE comes with a top nut and a compensated bridge saddle both made from genuine bone.

Our review instrument comes with Mayson’s own MPC-6 Purecoustics pickup system.

The preamp offers you three unobtrusive knobs to adjust your sound – volume, bass and treble.

The only point deduction comes in the guise of a freewheeling battery pouch. The sticky tape holding the velcro supposed to hold the battery pouch in place (next to the neck block) has become unstuck somewhere down the line, leaving the battery hanging from the preamp by its connecting cables.

The M3/OCE comes adorned in tasteful wood binding.

The guitar has received a flawless natural gloss finish.

****

I must admit to it:

I’m a real sucker for beautiful woods, so the Mayson M3 got me on its side straight away, thanks to its stunning ovangkol soundbox.

But the M3/OCE isn’t only looks! This guitar plays great, not least thanks to its comfortable D-profile neck, and a very decent fret job.

In my view, the best thing about this Mayson is the way it sounds, though. The sound is rich, well-defined, and offers plenty of zing and sparkle. This is a huge sound with fantastic definition, which reminds me of a grand piano.

Mayson’s MPC-6 Purecoustics pickup system also ticks all the right boxes in my opinion, giving you a very decent piezo version of the M3/OCE’s acoustic voice.

Here’s a short clip played fingerstyle and recorded with a single AKG C3000 microphone:

…and the same clip recorded using the guitar’s pickup system:

Here I’ve used a plectrum and the AKG mic:

…and here’s the same piece recorded with the Purecoustics system:

The demo track consists of three different stereo guitar tracks, all recorded with a pair of C3000s:

****
The Mayson M3/OCE is a fine acoustic guitar with a very decent pickup system at a very fair price. The ovangkol soundbox makes this guitar a real thing of beauty.

I can only recommend you try one out for yourself.

****
Mayson M3/OCE

558 € (includes gig bag)

Finnish distributor: NordSound

Pros:

+ gorgeous ovangkol body

+ workmanship

+ playability

+ acoustic sound

+ pickup sound

Cons:

– no quick-access battery compartment

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑