Avainsana: Kitarablogi

Testipenkissä: Roland GA-112

****

Yksi tämänvuotisista Roland-uutuuksista on GA-112 – firman COSM-teknologiaa hyödyntävä kitarakombo, joka on ihan omaa itsensä, täysin ilman tiettyjen vahvistimien mallinnusta.

Koko komeuden ytimessä toimii GA-112 – ja isompaa, kahta 12-tuumaisia kaiutinta sisältävä sisarmalliaan GA-212 – varta vasten kehitelty Progressive Amp -niminen COSM-malli. Progressive Amp lupaa erinomaisia clean-, crunch- ja lead-soundeja yhdestä, samasta vahvistimesta, pelkästään gain-säädintä ja EQ:tä käyttämällä.

Satawattisessa Roland GA-112:ssa (844 €) yhdistyy monia piirteitä, joita ovat tuttuja entisestään firman kitaravahvistimista.

Etupaneelin värimaailma muistuttaa legendaarista Jazz Chorus -komboa, kun taas kestävä musta päällinen ja erittäin tukeva metalliritilä tulevat suoraan firman Cube-sarjasta.

Myös paksut muoviset kulmasuojat on tehty kestämään keikkailevan kitarakombon ajoittain rankkaa elämää.

GA-112:n etuvahvistin on täysdigitaalinen, ja se tarjoaa peräti viisi kanavaa – neljä tallennettua kanavaa, sekä manuaalisen tilan, jossa käytetään säätimien tämänhetkiset asetukset soundin pohjana.

Etupaneelin rakenne on erittäin selkeä, kombon uumenissa piiloutetusta huipputeknologiasta huolimatta. Kaikki painonapit ovat taustavalaistetut, ja kaikki tallennettavissa olevat säätimet (siis kaikki, paitsi Master Volume) ilmaisevat asentonsa punaisilla ledeillä. Tämän kombon asetukset näkee selvästi myös täysin pimeällä lavalla.

Vahvistimen tulopuolella tarjotaan kahden jakkien lisäksi Boost-napin lisäpotkua varten, sekä Voice-kytkimen, jolla saa signaaliin lisättyä mietoa loudness-käyrää.

Progressive Amp -osaston pitkänomainen ledi auttaa suuresti gain-määrän visuaalisessa hahmottamisessa, muuttamalla väriään porttaattomasti loogisella tavalla Drive-asetuksen mukaan. Jos näkee vihreän valon tietää heti, että soundi on säädetty puhtaaksi, kun taas tumman punainen tai hohtavan valkoinen tarkoittaa rankkaa säröä.

EQ-osasto koostuu basso-, keskialue- ja diskanttisäätimistä, ja se tarjoaa tämän lisäksi myös keskialueen lisäboostin todella paksuja sointeja varten.

Ennen kuin signaali kulkee preesenssäätimen ja digikaiun läpi masterille, sitä voi vielä lähettää kummallekin tai jopa molemmille GA-112:n ulkoiselle efektilenkille. Efektilenkien päälle/pois-tilaa tallennetaan kaikien muiden vahvistimen parametrien mukaan kanavamuistipaikkaan, mikä tarkoittaa että kanavavaihdon yhteydessä myös oikeat ulkoiset efektit menevät automaattisesti päälle.

GA-kombon ainoa sisäinen efekti on sen kaunisääninen digitaalinen kaiku.

Roland GA-112 tallentaa muuten kaikki muutokset säätöihin automaatisesti muistiin, mikä selvästi nopeuttaa työskentelyä vahvarin kanssa.

Efektilenkkien liittimet on sijoitettu puoleksi avoimen kotelon takapaneeliin.

Kummankin efektilenkin kohdalla voi erikseen valita, onko kyseessä rinnakainen tai sarjakytkennässä oleva signaalitie, ja onko käytössä –10dB:n tai +4 dB:n signaalitasolla pyörivä efektilaite.

Takapaneelistä löytyy myös lähtö viritysmittarille ja mikserillä. Lisäksi pystyy myös ketjuttaa kaksi GA-112-komboa todella isoja lavoja varten.

Jos haluaa täyttä kontrollia lavalla täytyy lisätä laskuun vielä reilu satanen ja hankkia Rolandin oma GA-FC-jalkakytkinlauta. Sillä pystyy lennossa paitsi vaihtamaan kanavia myös kytkemään kombon boosteja, efektilenkkejä ja kaiun päälle tai pois.

Mielestäni se olisi ollut kuitenkin käyttäjän kannalta ystävällinen veto, jos Roland GA-112:n paketista olisi löytynyt valmiiksi yksinkertainen, kahdella kytkimellä varustettu pedaali, jolla voisi vaihtaa kombon kanavia ylös- ja alaspäin.

****

Roland ei lähtenyt GA-112:n suunnitteluun sellaisella päämäärällä, että nyt rakennetaan sellainen kombo, jossa on valtavasti erilaisia mallinnoksia vanhoista vahvistimistä ja iso kasa sisäisiä efektejä, vaan idea oli päinvastainen.

GA-112:n valtti ovat sen erittäin terve perussoundi, ja oman Progressive Amp -mallin uskomattoman laaja gain-skaala, joka ulottuu putipuhtaasta hyvin rankkaan metalliin.

En lähde tässä myöskään spekuloimaan Roland-kombon erilaisten soundien mahdollisista esikuvista tai GA-112:n tarjoamasta ”autenttisuudesta” tai sen puutteesta. Tämä ei ole mallintava vahvistin perinteisessä tarkoituksessa, tässä ei haetakaan uskollisuutta johonkin esikuvaan.

Roland GA-112 on ihan oma itsensä, ja pärjää vallan mainiosti tarjoamalla kitaristeille mahdollisuuden löytää omat soundinsa minimaalisella vaivalla.

Lämmin puhdas jazz tai helisevän pureva country – Roland-kombolla onnistuu kädenkäänteessä ja lopputulos kuulostaa erittäin hyvältä. Soittodynamiikaan ja kitaran volume-säätimeen herkästi reagoiva perinne-blues tai 1970-luvun rock luonnistuvat nekin mainiosti. Ja armoton metal-riffaaminenkin voi GA-112:llä jatkua, kunnes talkkari tulee ja takavarikoi treenikämpän pääsulakkeen.

Hyödyntämällä vielä styrkkarin kahta efektilenkkiä saa Rolandista esiin todella massiivisen määrän erilaisia laatusoundeja.

Voin vain suositella Roland GA-112 -kombon koeajelua, jos etsii uuden vahvistimen oman kitarasoundin komentokeskukseksi.

****

Tässä muutama esimerkki GA-112:n soundista ilman ulkoisia efektilaiteita:

Stratocaster – puhdas

Kasuga puoliakustinen – puhdas

Stratocaster – säröllä

Kasuga puoliakustinen – säröllä

Stratocaster – gain täysillä

Kasuga puoliakustinen – soolosoundi

****

Roland GA-112

844 €

Maahantuoja: Roland Scandinavia

****

Plussat:

+ perussoundi

+ erittäin laaja gain-skaala

+ ohjelmoitavuus

+ kaksi efektilenkkiä

+ teho

+ kestävä rakenne

Miinukset:

– jalkakytkin ei kuuluu hintaan

****

1

Testipenkissä: ESP Eclipse II FM FT Distressed

****

Esivanhennettu kitara – joidenkin mielestä se on typerin keksintö ikinä, kun taas toisten mielestä naarmuuntuneissa kitaroissa on oma charminsa.

Yksi asia on kuitenkin selvä: relic-ilmiö on tullut jäädäkseen!

Tällä kertaa testissä kävi ESP:n näkemys uusvanhasta kitarasta – Eclipse II FM FT Distressed.

****

ESP Eclipse II Distressed (1.889 €) on laadukas japanilainen sähkökitara, joka on esikulutettu näyttämään yli 50-vuotiaalta, paljon käytetyltä soittimelta.

Hyvin realistinen tuntuma on saatu aikaiseksi käyttämällä kolhujen, naarmujen ja lommojen lisäksi myös sellaista lakkausta, joka näyttää hieman ajan jälkeen kuluneelta ja puun syykuvioihin uponneelta.

Myös Eclipse II Distressed -rungon takapuoli on täynnä pieniä naarmuja ja painaumia, mutta kitaran kaula on jätetty lähes kokonaan siistiksi.

Runkoon ja kaulaan käytetty mahonki näyttää herkullisen eloiselta.

ESP ei kuitenkaan vetänyt relikoinnilla överiksi, eikä viimeistelyssä ole keinotekoisia halkeamia.

Gotohin kromatut virittimet näyttävät hyvin perinteisiltä, mutta kyseessä ovat nykyaikaiset lukkovirittimet.

Eclipsen kaunista palisanteriotelauta ja sen jumbokokoiset nauhat on jätetty tarkoituksella neitseelliseksi: uudella kitaralla on uuden kitaran tatsi ja soitettavuus, hyvä niin!

Kaula on liitetty runkoon perinteisesti liimaliitoksella.

Tässä kuvassa näkyvät hyvin relikoidun Eclipse II Distressed -kitaran kulumat, naarmut ja viimeistelyn epätasainen pinta.

Distressed-mallin mikrofonit tulevat Seymour Duncanilta: kaulamikrofoniksi on valittu ’59-humbuckeri, kun taas tallan viereen on asennettu firman JB-malli.

Mikkien harjatut suojakuoret tukevat omalta osaltaan vanhan soittimen vaikutelmaa.

Kaulan tone-potikkaan on lisätty push/push-kytkin, jolla saa molemmat mikrofonit puolitettua.

Elektroniikkalokerosta löytyy laadukkaita osia, siistiä juotostyötä, sekä huolellista häiriösuojausta grafiittimaalilla ja alumiinilla vuoratulla kannella.

Samoin kuin Eclipse II:n virittimet myös tune-o-matic-tyylinen talla ja palkkimainen kieltenpidin ovat laatuosia Gotohin valikoimasta.

Erittäin hieno kova laukku kuuluu ESP:n hintaan.

****

Monet valittavat LP-tyylisten kitaroiden paino-ongelmista, jotka tekevät kitaran soitosta epämukavan. Näille soittajille voin vain suosittaa ESP Eclipse II Distressed -mallin koeajoa, koska ainakin testiyksilö on uskomattoman kevyt!

En tiedä johtuuko tämä ominaisuus huolellisesta puuvalinnasta vai käytetäänkö myös ESP:n tehtaalla Gibsonilta tuttua ”Emmental-menetelmää”, jossa porataan rungon mahonkiin ensin isokokoisia reikiä, ennen kuin vaahterakansi liimataan paikkoilleen. Oli miten oli – tämä ESP on kevyin soittamani LP-tyylinen kitara ikinä!

Kaulaprofiili on erittäin mukavantuntuinen keskikokoinen ”D”, joka on hyvinkin lähellä Gibson-kitaroista tuttua 60s-kaulaa. Hiukan epätasainen ”vanhennettu” lakka tuntuu liukkaalta ja luonnolliselta. Esimerkkillisen nauhatyön ja otelaudan loivan kaarevuuden ansiosta, soittotatsi on nopea ja vaivaton.

En tiedä johtuuko tämä relikoinnista tai muista seikkoista, mutta ESP Eclipse II Distressed tuntuu suorastaan elävältä. Kitara resonoi vapaasti ja sen loistavassa akustisessa äänessä löytyy sopivasti sekä ryhdikkyyttä, että lämpöä.

Seymour Duncanin ’59/JB-kattaus on ESP Eclipse II:lle mahtava valinta. Mikrofonit ovat keskenään loistavassa tasapainossa, ja ne onnistuvat täydellisesti välittämään kitaran oman äänen uskollisesti eteenpäin vahvistimelle. Lisäksi humbuckerien puolitus yksikelaisiksi lisää tutuille humbucker-soundeille vielä hyvin hyödylliset kevyemmät ja kirkkaammat vaihtoehdot.

Esimerkkipätkissä aloitan aina puolitetusta kaulamikrofonista, sen jälkeen tulee täysi kaulamikki ja niin edelleen:

ESP Eclipse II Distressed – puhtaat

ESP Eclipse II Distressed – säröllä

Kitaroiden keinotekoisesta vanhenemisesta voi olla mitä mieltä tahansa, mutta ESP Eclipse II Distressed on mielestäni loistava laatusoitin, jolla on omaa luonetta ja charmia vaikka muille jakaa. Sääli, että se piti palauttaa…

****

ESP Eclipse II FM FT Distressed 

1.889 €

Maahantuoja: Musamaailma

Plussat:

+ ulkonäkö

+ soundi

+ paino

+ soitettavuus

+ mikkien puolitus

+ työnjälki

****

1

Review: Ampeg Micro-CL -stack

****

At NAMM 2012 Ampeg introduced their second micro stack to the public – the Ampeg Micro-CL.

The company’s first foray into this market segment came in the guise of the very successful Micro-VR (currently still available), which is a 200 Watt miniature version of Ampeg’s classic 1970s SVT. The brand-new Micro-CL takes its starting point from the Eighties version of the venerable Ampeg bass stack (the SVT-CL), offering 100 Watts of bass tone.

Ampeg’s Micro-CL -stack (current RRP in Finland: 505 €) brings the company’s classic look down to an easily manageable size.

The solid-state head weighs in at only about six kilos, with the cabinet clocking in at a very moderate 15 kg. The whole miniature stack is only about 80 cm tall – making it a very easy fit with almost any car boot.

The Micro-CL-head comes equipped with two inputs – one for passive and the other for active bass guitars – as well as a three-band EQ-section.

Because this amp is also very handy as a practice amp at home, Ampeg have added an Aux-input (with its own volume control) and a headphones output to the front panel.

On the head’s flip side you’ll find the speaker output, as well as phone jacks for the effects loop and the line-level output.

The stack’s cabinet – called the Ampeg MC-210E – is built using the same Infinite Baffle -principle also applied to the company’s famous (and huge) 8 x 10″ cabinets.

The completely enclosed cab comes loaded with two 10-inch speakers. The front grille is attached in the traditional way using velcro.

The workmanship seems spot on, with the miniature cabinet exuding the same air of rugged roadworthiness that its big brothers are known for.

The speaker input sits on its own metal plate.

Just to put things into perspective for you: Here’s the stack and a regular bass guitar case – yup, this stack really is small…

****

The amp may be small and cuddly, but don’t forget we have a genuine 100 W Ampeg system here!

I was positively surprised by the sound levels this small bass amp dishes out. Using it at home I wouldn’t recommend turning the master volume anywhere above number three, if you want to stay on good terms with your neighbours.

In the rehearsal studio – where I also recorded the audio clips for this review – the Micro-CL left me in no doubt that it would be fully up to its task at rehearsals and even smaller gigs.

With regard to its sound the tiny stack proved to be a thoroughbred Ampeg: The tones on offer are fat and juicy, with the raunchy midrange growl this company’s bass amps are famous for.

With the master volume approaching 10 you will also be able to coax some tasty, tube-like overdrive from the Micro-CL – but I’d suggest using earplugs then.

Granted, the Ampeg Micro-CL -stack is something of a cutie, but this isn’t a fancy toy, it’s a real bass amp with a lot of Ampeg-tone to boot.

The audio clips have been recorded using my ’87 Rickenbacker 4003 (starting with the neck pickup):

Ampeg Micro-CL – fingerstyle

Ampeg Micro-CL – slap

Ampeg Micro-CL – pleck

****

Ampeg Micro-CL -stack

current price in Finland 505 €

Finnish distributor: Soundtools

****

Pros:

+ size

+ weight

+ sound

+ output levels

+ workmanship

+ authentic looks

****

1

Testipenkissä: Ampeg Micro-CL -stäkki

****

Yksi Ampegin tämänvuotisista NAMM-uutuuksista on firman toinen pikkustäkki – Ampeg Micro-CL.

Suuren suosion saanut edeltäjä – Micro-VR (yhä saatavilla) – on pienennetty versio 1970-luvun Ampeg SVT -vahvistimesta, jolla on 200:n watin teho. Upouusi Micro-CL taas on satawattinen miniatyyri 80-luvun Ampegista (nykyinen SVT-CL).

Ampeg Micro-CL -stäkki (ovh: 505 €) tuo firman tyylikkyyttä helposti kannettavaan muotoon.

Transistorinuppi painaa vain kuusi kiloa, ja siihen kuuluva kaappi ainoastaan 15 kiloa. Koko ministäkki jää korkeudeltaan juuri ja juuri alle 80 cm – se mahtuu siis helposti tavallisen henkilöauton takakontiin.

Micro-CL-nuppi tarjoaa kaksi tuloa – yksi passiivi- ja toinen aktiivibassolle – ja kolmikaistaisen EQ-osaston.

Koska kyse on tässä myös harjoitusvahvistimesta, nuppiin on lisätty Aux-tulo (minijakki, omalla volyymisäätimellään) mp3-soittimelle. Myös kuulokelähtö löytyy etupaneelista.

Takapaneeliin on sijoitettu Micro-CL:n linjatasoinen lähtö, sekä efektilenkin liittimet.

Stäkin kaappi – Ampeg MC-210E – on rakennettu samalla Infinite Baffle -periaatteella kuin firman perinteiset, valtavankokoiset 8 x 10″ -kaapit.

Täysin suljetussa kaapissa on miniversiossa kaksi kymppituumaista kaiutinta. Etukangas on kiinnitetty autenttisesti tarranauhoilla.

Ampeg-kaappi vaikuttaa erittäin kestävältä, ja työnjälki on yhtä laadukas kuin Ampegin täysikokoisissa tuotteissa.

Takalevyltä löytyy MC-210E:n tulo.

Tässä näkyy Ampeg Micro-CL ja tavallinen bassokeissi – kyllä, stäkki on todella pieni…

****

Vaikka vahvistin onkin pienikokoinen, on syytä muistaa, että kyseessä on kuitenkin aito, satawattinen Ampeg!

Yllätyin kuinka paljon ääntä tästä pikkujärjestelmästä lähti. Olohuonekäytössä master-säädin pysyy varmasti jossain alkumetreillä (kolmosen tienoilla), muuten naapurisopu on vaarassa jäädä innokkaan bassosoiton jalkoihin.

Treenikämpässä – jossa äänitin myös tämän jutun esimerkkipätkät – kävi hyvinkin selväksi, että Micro-CL:n voimavarat riittävät mainiosti tavalliseen harjoituskäyttöön, ja jopa monille pienille keikoille.

Soundiltaankin Ampegin pienokainen on täysiverinen Ampeg: soundissa on mukana aimo annos lämpöä, ja firman vahvistimille tyyppillinen rouhea ja murea keskialue on tässäkin hyvin esillä.

Kun master-säädin on lähes täysillä, mukaan kuvaan astuu myös hyvin putki-tyylinen särö, mutta silloin korvatulppien käyttö on jo suositeltavaa.

Vaikka Ampeg Micro-CL -stäkki onkin ulkomitoiltaan erittäin söpö, se ei ole lelu vaan oikea bassovahvistin, joka tarjoaa aidon Ampeg-soundin kätevässä pakkauksessa.

Seuraavat esimerkkipätkät on soitettu Rickenbacker 4003 -bassolla (vuosimalli 1987, aina kaulamikki ensin):

Ampeg Micro-CL – sormisoitto

Ampeg Micro-CL – slap

Ampeg Micro-CL – plektralla

****

Ampeg Micro-CL -stäkki

505 €

Maahantuoja: Soundtools

****

Plussat:

+ koko

+ paino

+ soundi

+ teho

+ työnjälki

+ autenttinen ulkonäkö

****

1

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑