Avainsana: maple

Testipenkissä: Yamaha Pacifica 611H

Kun Yamaha esitteli ensimmäisen Pacifica-mallinsa 1990-luvun alussa, varmasti kukaan ei olisi uskonnut, että kyseisestä mallista syntyisi näin menestyksekäs ja laaja mallisto. Alkuperäinen Pacifica kehiteltiin kokeilumielessä Yamahan USA Westcoast Custom Shopissa, ja soittimen isät ovat Rich Lasner ja Leo Knapp.

Vuosien aikana Pacifica-nimitystä kantoi hieman laajempi katras erimuotoisia kitaroita, mutta pääsääntöisesti Pacificat ovat olleet Strato-tyylisiä – näin myös tämänhetkinen top-malli Pacifica 611H.

****

Uskomatonta, mutta totta: laadukas ja kaunis Yamaha Pacifica 611H –kitara valmistetaan Indonesiassa, mikä selittää sen erittäin maltillisen hinnan (F-Musiikin hinta: 595 €).

Puut on valittu perinteitä kunnioittaen: ruuvikaula on veistetty vaahterasta, otelauta palisanterista, ja runkopuuna on käytetty kolme palaa leppää. Koristeeksi on liimattu loimuvaahteraviilut sekä rungon että lavan etupuolelle.

Rungon viisteiden ansiosta kitara istuu mukavasti soittajan sylissä.

Vintage on tulossa jälleen muotiin – Pacifica 611H:lla on uutena ominaisuutena kiiltävä (ja kellertävä) lakkaus kaulassa.

Sekä satula että kieliohjaimet tulevat Graph Techiltä, ja niiden materiaali on Teflonia sisältävä, itsevoiteleva keraaminen Black Tusq. Black Tusqin lujuus parantaa kitaran sointia, samalla kun itsevoitelu vähentää tehokkaasti kitkaa virittäessä.

Vaikka tässä Yamahassa ei ole vibratallaa, on soittimen virittimiksi valittu laadukkaat Grover-lukkovirittimet. Uusien Groverien suuri etu on, että kielten vaihtoon ei tarvitse työkaluja, vaan nuppia kääntämällä kieli ensin lukitetaan viritintappiin, ennen kuin tappi alkaa kääntyä.

Miksi ei kaikilla valmistajilla voi olla näin tiukka laadunvalvonta? Pacifican nauhatyö on hintaluokassaan esimerkkilistä sorttia – sileän soittopinnan sekä pyöristettyjen nauhapääiden ansiosta 611H tuntuu huomattavasti kaliimmalta soittimelta kuin mikä se on.

Perinteinen ruuviliitos – kun se kerran toimii, niin miksi sitä pitäisi muuttaa?

Kilpikonnakuvioinen plektrasuoja istuu tyylikkäästi Yamahan kauniiseen punaruskeaan Root Beer -väritykseen.

Yamaha käyttää Graph Techin String Saver -tallapaloja 611-mallin kiinteassä tallassa. Itsevoiteleva materiaali pidentää kielten käyttöaikaa ja vähentää huomattavasti joistakin metallisatuloista tuttua, ikävää nasaalisuutta.

Laatukitaraa on varustettu laatumikrofoneilla: monissa kitaroissa näkyy nykyään P-90:n ja tallahumbuckerin yhdistelmää. Pacifica 611H:n tapauksessa kaulamikrofoniksi on valittu Seymour Duncanin SP-90-mikkiä, joka on firman pikkutarkka jäljennös alkuperäisestä 1950-luvun Gibson P-90:stä. Kitaran tallahumbucker on Duncanin Custom 5 -malli, joka on keskivahva mikrofoni Alnico 5 -magneettilla.

Säädinosasto koostuu yhdestä kolmiasentoisesta vipukytkimestä, sekä master volumesta ja master tonesta. Tone-potikassa on nostokytkin, jolla voi puolittaa tallahumbuckerin.

Erittäin siistiä työtä voi löytyä myös elektroniikkalokerossa, joka on suojattu ulkoisilta häiriöiltä grafiittimaalilla.

****

Pacifica 611H:n soittotuntuma on hyvin mukava, loistavan nauhatyön, sekä kaulan hyvin mukavan, keskipaksun C-läpileikkauksen ansiosta. Testiyksilö oli myös miellyttävän kevyt.

Yamahan selkeä ja avoin akustinen luonne säilyy myös vahvistetussa soundissa. Yksikelaisen P-90:n yhdistäminen tallahumbuckeriin on Pacifican tapauksessa hyvin toimiva ratkaisu. Kaulamikrofoni ei jää teholtaan lainkaan humbuckein varjoon, ja yksikelainen pystyy tuottamaan huomattavasti selkeämpää soundia kaulan lähellä kuin monet humbuckerit.

Esimerkkipätkissä aloitan kaulamikrofonista, minkä jälkeen kuullaan puolitettua humbuckeria ensin kaulamikrofonin kanssa ja sen jälkeen ilman. Lopuksi tulevat kytkimen keski- ja talla-asento täydellä humbuckerilla soitettuna:

Yamaha Pacifica 611H – puhdas

Yamaha Pacifica 611H – säröllä

Mielestäni Yamaha Pacifica 611H tarjoaa uskomattoman hyvää vastinetta rahalle. Tällä soittimella riittää rahkeet myös ammattimuusikon käyttöön, suoraan paketista ja ilman modausta!

****

Yamaha Pacifica  611H

F-Musiikin hinta: 595 €

Maahantuoja: F-Musiikki

Plussat:

• hinta-laatu-suhde

• lukkovirittimet

• Graph Tech -satula ja -tallapalat

• työnjälki

• soitettavuus

• soundi

• monipuolisuus

****

****

Yamaha Pacifica 611H – videon audioraita

****

0

Testipenkissä: Kataja Guitars – kolme bassoa

****

Ari Katajan vetämä Kataja Custom Shop on Tamperelainen paja, joka on tähän mennessä keskittynyt rakentamaan yksilöllisiä soittimia asiakkaiden toiveiden mukaan (korjaus- ja kustomointipalvelujen ohella).

Kataja Guitars on hiljattain ruvennut tuottamaan vahvasti Fender-henkisiä bassomalleja piensarjassa, joista muutama oli esillä myös tämän vuoden Bassopäivällä.

Kitarablogi.com tarttui heti tilaisuuteen ja pyysi kolme bassoa testiin:

Ari Katajan näkemys vuoden 1960 P-bassosta…

…varhaiseen, vuoden 1960 Jazz-bassoon perustuva soitin…

… sekä 1962/63 Jazz-bassoon pohjautuva malli (hinnat alk. 1.920 €, sis. gigbag).

****

Kataja Custom -bassot ovat kokonaan aitoa suomalaista käsityötä. Vaikka maailma on pullollaan Fender-mittoihin tehtyjä kauloja ja runkoja, veistetään Kataja-soittimet täydellisen laadun varmistamiseksi aina kokonaan itse, monta vuotta rauhassa kuivuneista puulankuista.

Kolmen testibasson rungot ovat leppää ja kaulat vaahteraa.

Ari Kataja on myös todella tarkka muista käyttämistään osista. Esimerkiksi kilpikonnakuvioiset pleksit ovat erikoisvalmisteisia, joissa käytetään päällimmäisessä kerroksessa alkuperäistä selluloidi-materiaalia.

Kaikki kolme mallia on lakattu alkydivahvistetulla nitroseluloosalakalla, mikä mahdollistaa erittäin ohuen, mutta samalla kovan maalipinnan, joka ei vaimenna puun värähtelyä.

Bassojen viritinlavoilla on klassinen muotoilu. P-tyylisessä bassossa lavan etupuoli on viimeistelty värittömällä lakalla…

…kun taas testin J-tyylisissä soittimissa…

…lavoissa toistuu rungon väri.

Virittimet ovat nykyaikaisia versioita alkuperäisistä Kluson-koneistoista: virittäminen toimii edelleen ”väärinpäin” — ylöspäin mennään myötä- ja alas vastapäivään – mutta välityssuhde on nykyään isompi, mikä helpottaa hienovirittämistä.

Testisoittimissa otelautoihin on käytetty kaunista ja kovaa Madagaskarin palisanteria.

Valkoiseen 60 J -bassoon on asennettu vintage-kokoiset bassonauhat…

…kun taas P-tyylisessa ja metallinsinisessä 62 J -mallissa on käytetty keskikokoista nauhaa.

Kaulan kiinnitys on perinteinen. Sähköbassojen mukavuusviisteet ovat varhaisen 1960-luvun tapaan todella syviä, ja niiden ansiosta bassot istuvat erittäin mukavasti soittajan kehoa vasten.

Kaikissa malleissa on käytetty samaa 50/60-lukujen taitteesta peräisin olevaa tallamallia, jossa tallapalat on tehty kierretangosta. Tämän tallan etu on, että kielten välistä etäisyyttä pystyy säätämään nostamalla kieli viereiseen ”uraan”.

****

Sekä Kataja 60 P- että 60 J -mallissa käytetään Kataja-mikrofoneissa alnico-magneetteja, joiden läpimitta on 0,195 tuumaa (4,95 mm), ja joiden päitä on hieman viistoitettu.

Viistoitukset auttoivat estämään kuitulevyen vaurioittuminen, silloin kun magneetit taputettiin kelarungon reikien läpi mikrofonin rakentamisen alkuvaiheessa.

1960-luvun kitara- ja bändibuumi kuitenkin johti tuotantomäärien räjähdysmäiseen nousuun, minkä takia yhden soittimen rakentamiseen tarvittu aika piti saada lyhyemmäksi. Yksi rationalisaation askel oli hieman ohuempien magneettien käyttö mikrofoneissa. Uusi koko oli läpimittoiltaan 0,187 tuumaa (4,75 mm), ja se meni samoista rei’istä helpommin läpi, minkä ansiosta magneettien hiominen putosi työvaiheena pois. Kataja 62 J -bassossa käytetään tyylinmukaisesti juuri tällaisia magneetteja yksikelaisissa Kataja-mikrofoneissa.

Testisoittimien mikrofoneissa on myös toisenlaisia eroja, joita ei huomaa avaamatta niitä: P-tyylisessä bassossa ja 60 J -mallissa käytetään ajanjakson mukaisesti Heavy Formvar -nimistä käämilankaa, kun taas sinisessä Katajassa käämilanka on Plain Enamel -laatua. Myös magneettien pituuksissa ja kelarunkojen väreissä on eroja bassojen ”vuosikertojen” mukaisesti.

Valkoisessa J-tyylisessä soittimessa on tuplapotikat, joista päällimmäinen nuppi on mikrofonin volyymisäädin ja musta levy sen alla mikrofonin oma tone-säädin.

Vuonna 1962 elektroniikka muutettiin meille kaikille tutuksi Jazz Bass -asetelmaksi – kummallekin mikrofonille on oma volume-säätimensä ja kolmas säädin on yhteinen master tone.

****

Kataja Custom Shopin kolme bassoa ovat laatusoittimia isolla L:llä, jotka lämmittävät jokaisen perinnebassojen ystävän sydäntä. Työnjälki on ensiluokkaista, ja Ari Katajan into hienovirittää myös bassojensa pienimpiä yksityiskohtia juuri oikeanlaisiksi kertoo paljon tämän kitararakentajan omistautumisesta aihepiiriin.

Custom-pajan suuri etu on, että jokaista soitinta pystyy tarvittaessa myös muokkaamaan asiakkaan pyyntöjen mukaisesti. Testikolmikon kohdalla Kataja suunnitteli bassot juuri itselleen sopiviksi, minkä vuoksi kaikkien kolmen basson kaulaprofiili on alkuperäistä aavistuksen verran tuhdimpi.

Kataja-bassojen soitettavuus on ensiluokkainen, samoin niiden soundi.

Äänitin seuraavat esimerkkipätkät Sans Amp Bass Driver DI -boksin ja Focusrite Saffire 6 USB -äänikortin kautta suoraan Garagebandiin. Jokaisen soittotyyli-ryhmän pätkät on äänitetty ja miksattu keskenään samoilla säädöillä, bassojen välisiä soundieroja säilymällä. J-tyylisillä bassoilla sama kuvio soitetaan aina ensin kaulamikrofonilla, minkä jälkeen kuvio toistetaan molemmilla mikrofonilla poimitettuna, ja lopuksi soi tallamikrofoni yksin.

Kataja 60 P – sormisoitto

Kataja 60 J – sormisoitto

Kataja 62 J – sormisoitto

……

Kataja 60 P – plektralla

Kataja 60 J – plektralla

Kataja 62 J – plektralla

……

Kataja 60 P – slap

Kataja 60 J – slap

Kataja 62 J – slap

****

Kuten jokainen voi klipeistä kuulla, Kataja-bassojen soundi on loistava ja perinteille uskollinen. Mikrofonien teho pysyy vintage-tyylisesti hyvin maltillisena, mikä on, oikeiden magneettien ja käämilangan ohella, omiaan antamaan soittimille esimerkkillisen avoimen ja dynaamisen soundin.

Laaduiltaan nämä soittimet ovat ainakin ison F:n Custom Shopin tasolla, mutta niiden hinta on selvästi amerikkalais-serkkujaan alhaisempi.

Jos etsit sitä ultimatiivista vintage-tyylistä soitinta, kannattaa mielestäni ilman muuta tutustua Kataja Custom -soittimiin!

****

Kataja Custom Shop – Vintage-tyyliset bassot

hinnat alk. 1.920 €, sis. gigbag

Lisätiedot: Kataja Guitars

Plussat:

+ Made in Finland

+ työnjälki

+ soitettavuus

+ soundi

+ valmistajan omia mikrofoneja

+ testisoittimien kauloissa mattaviimeistely

+ hinta-laatu-suhde

****

0

Review: Duesenberg Dragster + Starplayer TV Outlaw

Duesenberg Guitars is a German guitar company, who are known for their classy instruments and their ingenious improvements in many of the finer details of electric guitars and basses.

The company’s founder and creative mastermind is Dieter Gölsdorf – a true legend in his lifetime – who has been a tireless innovator in this field since the Seventies.

After a break of a few years Duesenbergs are available here in Finland again, which is a good reason to take a closer look at two of their most intriguing designs…

****

The flat-top Duesenberg Dragster (current street price in Finland 1,099 €) channels some of a Les Paul Junior’s spirit in supercharged form – there’s plenty of mahogany, a single pickup, a wraparound bridge and electronics with a nice little twist.

The one-piece mahogany neck is glued into the guitar’s mahogany body.

The Dragster’s headstock successfully melds Art Deco influences with drag race chic.

The tuners are one of Duesenberg’s specialties, called Z-tuners.

Stringing up, the string is inserted into the tuning post from the front, feeding it through the hole on the other side of the headstock in the process. You snip off the overhang next to the tuner chassis, and then pull the sharp string-end back slightly so it disappears into the tuner. Then you tune the string to pitch, without having to deal with sharp string-ends poking your fingers or scratching up the headstock’s finish – simple but ingenious!

The rosewood fingerboard sports well-seated jumbo frets, as well as cream-coloured position markers.

Another cool detail: Duesenberg’s strap buttons can be used with your normal guitar strap, in which case their conical shape helps prevent the strap from slipping off the button, or you can use them with Schaller’s strap locks.

The front of the Dragster’s body in finished in a fetching Vintage Blonde with bound edges.

The bridge pickup is a Duesenberg Domino, which is a humbucker-sized P90-type singlecoil.

The third height-adjustment screw on the neck-facing side of the pickup cover is another typical Duesenberg-detail. It allows you to tilt the pickup so its top runs parallel to the strings.

Duesenberg’s wraparound bridge is a very sturdy design. Thanks to the tune-o-matic-inspired top the bridge offers plenty of scope for precise intonation adjustment.

The Dragster is equipped with two passive controls – master volume and master tone. The tone pot uses a Duesenberg Speed-Pot, which has a much shorter travel than a regular control, making wah-wah type effects much easier to achieve on the fly.

The basic idea for a three-way switch on a single-pickup electric has been borrowed from Fender’s venerable Esquire model, although Duesenberg’s reading is much more refined. Using a handful of different resistors and capacitors magically creates three different basic tones. Position one gives you the unadulterated sound of the Domino pickup. Position two selects a distinctly more polite and slightly tamer alternative, not miles away from the jangle of a two-pickup guitar’s middle selection. Lastly, position three comes up with a nice approximation of a neck singlecoil’s tone.

****

While the Dragster is a contemporary instrument it still is endowed with a strong dose of vintage charm and feel. The neck profile is reassuringly chunky, but still very player-friendly. The guitar balances nicely on a strap and feels comfortable in an angular, Telecaster or LP Junior kind of way.

Duesenberg uses PLEK-machines for the ultimate in fret dressing and top nut cutting, which makes the playability and factory set-up of their instruments truly outstanding.

Amped up the Dragster’s basic tone captures the rawness, chunk and raunch of a P90 to a tee. I didn’t see that much of a difference between switch positions one and three – with the latter being a slightly warmer version of the former – but found the smooth and chiming middle position a very worthwhile addition to the Dragster’s tonal arsenal.

Here are two example soundbites I’ve recorded (both clips feature the ”neck” position first and the pure bridge setting last):

Duesenberg Dragster – clean

Duesenberg Dragster – overdriven

****

The Duesenberg Starplayer TV (current street price in Finland 1,449 €) is the company’s bestseller and available in many different finishes and versions.

The most intriguing permutation must surely be the Starplayer TV Outlaw (current street price in Finland 1,729 €), which sees both the headstock face as well as the body’s top covered in fake reptile hide – yeah, Rock’n’Roll.

The Outlaw’s plywood body sports a flame maple back finished in translucent black.

This is what the synthetic crocodile skin looks like.

The Outlaw comes equipped with the locking version of Duesenberg’s Z-Tuners, because this model also features the company’s Deluxe Tremola -vibrato.

The cream fingerboard binding adds even more panache to the Starplayer TV.

A black guitar and nickel-plated hardware and scratchplate – how cool can you get?

The Starplayer TV’s top is crafted from spruce plywood. The centre block, which is tapered behind the bridge, is solid maple.

All Starplayer TV -variations to date carry a Duesenberg Domino singlecoil in the neck position and a Grand Vintage Humbucker next to the bridge.

Duesenberg’s Deluxe Tremola is clearly related to a Bigsby, but features several important improvements: The vibrato arm is adjustable for length and swings 360 degrees. Stringing is made very easy here, as the ball ends rest against a long plate – no tiny, fiddly pins here.

A master volume, a master tone and a three-way selector – no surprises here…

All Duesenbergs are equipped with this stylish and chunky jack plate.

In Finland Duesenberg-guitars are sold with a stylish case.

****

I have to say the fake reptile hide not only looks great but also feels nice and soft underneath your arm.

The Starplayer TV Outlaw is quite a compact semiacoustic, which makes it comfortable to play and wear for extended periods of time.

The neck profile is round and full, but less of a handful than the Dragster’s offering.

Acoustically the Starplayer TV Outlaw isn’t particularly loud, due to its compact body, but its attack is strong and clear and the notes sustain very well. The spruce top adds a charming sprinkle of woody dryness to proceedings.

The Domino-singlecoil is a fantastic choice for a neck pickup, bringing out all of the Outlaw’s clear and organic character without ever mushing up.

And the Grand Vintage is a perfect match – adding a moderate amount of power, while retaining this guitar’s clarity and dynamics in an exemplary fashion.

Here are two soundbites for you (neck pickup – both – bridge pickup):

Duesenberg Starplayer TV Outlaw – Rockabilly

Duesenberg Starplayer TV Outlaw – crunchy

****

Duesenberg have a strong knack for combining harmoniously vintage class with German ingenuity and precision. The result are stylish instruments with a great feel and an outstanding tone.

The Duesenberg Dragster is a dyed-in-the-wool Rock- and Blues-machine, while the Starplayer TV Outlaw combines very tasty semiacoustic tones, a fine vibrato and great playability into a very enticing package.
Welcome back, Duesenberg!
****

Duesenberg-guitars

Finnish distributor: F-Musiikki

****

Duesenberg Dragster

street price 1,099 € (includes case)

Pros:

+ sound

+ playability

+ workmanship

+ PLEK-set-up

****

Duesenberg Starplayer TV Outlaw

street price 1,729 € (includes case)

Pros:

+ sound

+ playablity

+ workmanship

+ PLEK-set-up

+ vibrato action and return to pitch

****

1

Review: ML-Factory LP-style kit, self-assembled

This is a review of an electric guitar kit I have assembled myself:

I had ordered an LP-style kit from ML-Factory in Germany (the price is around 200 €, depending on the chosen model).

One of the most critical and tricky operations has already been executed in this kit – it comes with the mahogany neck already glued into the body.

If you stick to an easy-to-apply oil and wax finish, the assembly of a kit such as this is a nice project for one day (or, maybe better, one weekend). The only slightly more advanced step left to you would then be sinking the back plates into the routings in the body’s back.

I had decided to apply an Osmo Color wood wax finish to the kit, which, naturally, added a few days more to the process, due to wood preparation, masking, and drying times.

Interestingly, I found it harder to apply a consistent finish to the top’s ash veneer, compared to the mahogany used for both body and neck. The wax colour was harder to get even and flat, and much more red seeped beneath the masking tape onto the multi-ply binding.

On the back and the neck working with Osmo Color was much more fun, easier, and quicker in drying. The end result is a nice tomato soupish red hue, with the finish feeling quite organic – a bit like Gibson’s Faded-series.

In my opinion the bound headstock on this ML-Factory kit is rather pretty, even though there are a couple of discoloured spots on the mahogany veneer (glue, perhaps?). I left the headstock face au naturel, using oil and wax.

The eagle-eyed may notice that the headstock isn’t 100-percent straight, which is why the tuners on the left are not quite on the same height as the ones on the right side. Luckily, this is merely a small cosmetic issue, which doesn’t affect the finished guitar’s functionality and playability in the slightest.

The kit’s sealed tuners work well.

The fingerboard oil I applied brings out the beauty of the rosewood.

ML-Factory’s LP-style kit has a body that is a tad flatter (by about 3 mm) compared to a real Gibson Les Paul. You notice the difference only when you measure the guitar, especially as my kit guitar has a similarly substantial weight as many Gibson originals.

The bridge and tailpiece are of similar quality as those used on many affordable-to-mid-priced guitars. The Tune-o-Matic-copy here is even a modern version, which doesn’t need the annoyingly rattling retaining wire found on so many other bridges of this type.

The humbuckers supplied with this kit are wax potted to reduce their susceptibility to feedback howling. We found straight-bottomed bezels for this arched top guitar – perhaps not the most stylish and sturdy choice…

The toggle switch came supplied with both the classic knurled thumb wheel (which needs a specialist tool for tightening), as well as a standard nut. I used the nut, because the switch’s thread was rather tight and the switch couldn’t be mounted without resorting to a spanner.

The kit’s controls work well.

Here’s the view from a player’s perspective.

****

Let’s get this message out of the way first:
No – you cannot get quality akin to a 3.000 € custom shop guitar from a 200 € DIY-kit! The quality of the wood used, as well as the workmanship and the supplied parts (at least, judging from my guitar) are simply of a much more modest standard.

But: If you’re good at woodworking and fret dressing, and if you have some experience in applying sprayed-on lacquer finishes, you can easily get a kit such as this up to the standard of a 600–800 € instrument. And once you get these things sorted, there’s no reason why you shouldn’t be able to customise a kit guitar even further.

****

I would have liked to have seen cleaner woodwork on this Far-Eastern kit. The router bits and drills used on my kit left the cavities and holes rather messy. Nothing that would have stood in the way of completing the instrument, but not really pretty workmanship either.

I probably will give the frets a little more care later, as they feel a little rough beneath the strings right out of the box. I also had to file the 10th fret down carefully by a fraction of a millimetre beneath the high e-string, as the fret was a little high in this spot, causing sitar-like rattling. Certainly nothing a complete rookie would be able to diagnose or rectify easily.

I might also exchange the top nut some time in the future. There isn’t anything really wrong about the supplied nut; it’s only that I am a rather forceful player, and this nut is cut a whiff too low for my playing style, meaning I get rattling open strings (E, A and D) every once in a while.

The not quite flat finish, as well as the colour smeared onto the bindings are all my own doing, and down to my inexperience in all matters dealing with paints and lacquers.

****

But in the greater scheme of things, and keeping in mind the extremely affordable price of this kit, there’s really a lot to like about the ML-Factory LP-style guitar kit. 

Assembling this guitar was a pleasant experience, and I now have one more working guitar in my arsenal.

The truss rod works well, same goes for the tuners and the bridge. As supplied, the fretwork isn’t top notch, but I had no problems in setting up this kit to my favoured action (low E: 2.4 mm/high e 2.0 mm) using a 10–52 gauge set of strings.

The guitar was easy to intonate and it plays in tune across the whole fretboard.

The neck profile on my guitar is a straight copy off of Gibson’s 60s-neck – a very comfortable, medium-thickness ”D”.

Acoustically, the ML-Factory guitar is in the right ballpark for an LP-type guitar, displaying a fresh, but round-nosed attack, a warm overall character, and bags of sustain.

The pickups supplied with the ML-Factory-kit are surprisingly good. Naturally, nobody should expect Harry Häussel-, Jason Lollar- or Seymour Duncan Antiquity -type clarity, tone and panache – remember: This kit costs less than many high-end pickups.

The pickups on my guitar have a slightly higher-than-vintage output, but still enough clarity and character for my taste. In light of the low price of this kit, the pickups aren’t bad at all.

I’ve recorded three soundbites for you. Each example starts with the three-way toggle set to the neck pickup:

Jazzy clean

Rock-crunch

Metal-distortion

****

ML-Factory LP-style kit with ash veneer top 

price around 200 € (plus packing and postage)

****

In Finland you can get guitar kits from these two retailers: Millbrook Musiikki and SP-Elektroniikka.

****

5

Testipenkissä: Duesenberg Dragster + Starplayer TV Outlaw

Duesenberg Guitars on saksalainen kitara- ja bassovalmistaja, joiden tyylikkäissä soittimissa on aina mukana roima annos nerokkaita detaljiratkaisuja.

Yrityksen perustaja ja kreatiivinen sielu on Dieter Gölsdorf, joka on ollut vaikuttamassa Saksan soitinrakentajapiireissä jo lähes 40 vuotta.

Pidemmän tauon jälkeen Duesenbergit ovat jälleen saatavilla Suomessa, mikä on hyvä syy tutustua heti kahteen mielenkiintoiseen malliin…

****

Tasakanttinen Duesenberg Dragster (katuhinta 1.099 €) vaikuttaa turboahdetulta Les Paul Juniorilta – paljon mahonkia, yksi mikrofoni, wraparound talla ja modattu elektroniikka.

Yksiosainen mahonkikaula on liimattu kitaran mahonkirunkoon.

Lavan muodossa sekä kaularaudan kannessa on selviä vaikutteita amerikkalaisesta Art Decosta.

Virittimet ovat Duesenbergin omat Z-tunerit. Kielityksessä kieli vedetään viritintapin sisään ja kuvassa näkyvän reiän kotelosta ulos. Kieli katkaistaan lähellä viritinrunkoa ja sen terävä pää vedetään takaisin virittimen koteloon. Näin viritinlapa pysyy siistinä, eikä terävät kielten päät ole vaaraksi soittajan sormille.

Palisanteriotelautaan on upotettu siististi sekä jumbo-kokoiset nauhat että kermanvaaleat otemerkit.

Duesenbergin nerokkaat hihnatapit toimivat joko tavallisella hihnalla, jolloin niiden kaartiomainen muoto vähentää hihnan poisliukumisen vaaraa, tai sitten Schaller hihnalukoilla.

Dragsterin väriä kutsutaan Vintage Blondeksi, ja mahonkirungon etupuoli on reunalistoitettu.

Mikrofoniksi on valittu Duesenberg Domino -malli, joka on P90-tyylinen yksikelainen mikrofoni humbuckerkoossa.

Mikkikuoren kaulaan osoittavaan puoleen on lisätty kolmas ruuvi, jolla voi kallistaa mirkofonia niin, että sen koko pinta on samassa etäisyydessä kieliin nähden.

Duesenbergin wraparound-talla on erittäin tanakkaa sorttia, ja se mahdollistaa – tuneomatic-tyylisen yläosansa ansiosta – intonaation tarkkaa säätämistä.

Dragsterissa on kaksi säädintä – master volume ja master tone. Tone-potikka on Duesenbergin keksimä Speed-Pot, joka kääntää vain noin kolmasosan tavallisen säätimen liikeradasta, ja helpottaa näin wah-wah-kaltaisia efektejä.

Kolmiasentoisen kytkimen idea on lainattu Fender Esquireilta: erilaisten kondensaattorien ja vastuksien avulla saadan yksimikkisestä kitarasta kolme eri soundia. Ykkösasento (kuvassa) puskee Domino-mikrofonin luonnollista soundia maailmalle. Keskiasennossa on saatavilla hieman kesytetty ja keskialuella onttompi vaihtoehto, joka muistuttaa kaksimikkisen kitaran keskiasentoa.  Kolmosasento taas mallintaa analogisesti kaula-peeysikymppisen klangia.

****

Vaikka kyse on uudesta kitarasta, on Duesenberg Dragster ergonomialtaan hyvässä mielessä vanhanaikainen. Kaula on sopivasti tukeva ja koko kitara yllyttää soittajaa vaudikkaaseen soittoon. Soitin roikkuu tasapainoisesti hihnasta, ja Dragster on yhtä mukava kantaa kuin esimerkiksi Fender Teleä.

Duesenberg käyttää muuten PLEK-konetta nauhoituksen ja satulan viimeistellyyn, minkä ansiosta soittotuntuma on todella vaivaton.

Vahvistetussa soundissa on aimo ripaus röyhkeyttä ja P90:n tuttua voimaa ja dynamisuutta. Luonnollisen Domino-soundin ja feikatun kaulamikrofoni-asetuksen välinen ero ei ole mielestäni kovin voimakas, mutta sileämpi ja tasaisempi keskiasento on hyvä vaihtoehto puhtaalle P90-soinnille.

Tässä kaksi soundiesimerkkiä (järjestys on ”kaulamikrofoni” – ”keski” – tallamikrofoni):

Duesenberg Dragster – puhdas

Duesenberg Dragster – säröllä

****

Duesenberg Starplayer TV (katuhinta 1.449 €) on firman suosituin malli, ja puoliakustinen on saatavilla monissa eri värivaihtoehtoissa.

Erikoisin versio on Starplayer TV Outlaw (katuhinta 1.729 €), jossa kitaran kansi ja viritinlapa on päällystetty mustalla krokotiilinahan jäljitelmillä – yeah, Rock’n’Roll.

Outlaw-mallissa vanerirungon loimuvaahterapohja on värjätty läpikuultavan mustaksi.

Tältä näyttää siis keinonahalla päälystetty lapa.

Koska Outlaw on varustettu Duesenberg Deluxe Tremola -vibratolla malliin on asennettu Z-Tunersien lukittava versio.

Reunalistoitus lisää Starplayeriin entistä enemmän tyylikkyyttä.

Mustaan kitaraan istuu nikkelöity metalliplektrasuoja kuin nakutettu.

Starplayer TV:n rungon kansi on kuusivaneria, pohja loimuvaahteravaneria ja keskipalkki veistetään kokopuisesta vaahterasta. Keskipalkki ohenee sivusuunnassa rungon viimeisessä osassa tallan takana.

Kaikissa Starplayer TV -variaatioissa yksikelainen Duesenberg Domino toimii kaulamikrofonina ja firman Grand Vintage Humbucker -tallamikrofonina.

Deluxe Tremola on läheistä sukua Bigsby-vibratoille, mutta kahdella Duesenberg-parannuksella – kammen pituuta ja asentoa voi säätää vapaasti, ja kielet pingotetaan tässä akseliin kiinnitetyn reikälevyn läpi, mikä helpottaa ratkaisevasti kieltenvaihtoa.

Master volume, master tone ja kolmiasentoinen mikkivalitsin – virtaviivaistettu ratkaisu.

Tältä näyttää muuten kaikien Duesenbergien lähtöjakki.

Duesenberg-kitaroissa laadukas laukku kuuluu hintaan.

****

Täytyy sanoa, että keinonahka ei ainoastaan näytä hyvältä, vaan se myös tuntuu mukavalta.

Starplayer TV Outlaw on melko kompakti puoliakustinen, jota on mukava soitaa myös pitkällä keikalla hyvin maltillisen painon ansiosta.

Kaulaprofiili on aavistuksen verran ohuempi kuin Dragsterin hyvin lihaksikas ilmestys.

Pienen kopan takia Starplayer TV Outlaw ei ole erityisen äänekäs akustisesti soitettuna, mutta atakki on kuitenkin hyvin terve, kitaran sustainvaihe mielyttävän tasainen ja klangissa vahvasti läsnä kuusikannen tuoma kuivuus.

Domino-mikki on loistava valinta kaulamikrofoniksi, koska soundi on paljon selkeämpi kuin monissa kaulahumbuckereissa. Kaulamikki tuo kauniisti esiin Outlawn lämpimiä ja orgaanisia soundivivahteita.

Grand Vintage taas sopii tähän loistavasti – sen teho on vintagemaisesti maltillinen, minkä ansiosta sointi on avoin ja dynamiikka riittää.

Tässä kaksi esimerkkiä (kaulamikki – molemmat – tallamikki):

Duesenberg Starplayer TV Outlaw – Rockabilly

Duesenberg Starplayer TV Outlaw – säröllä

****

Duesenbergissa osataan yhdistää erittäin harmonisella tavalla klassista sähkökitaran muotoilua ja saksalaista tarkkuutta ja kekseliäisyyttä. Lopputuloksena syntyvät tyylikkäät soittimet nykyaikaisella soitettavuudella ja erinomaisella soundilla.

Duesenberg Dragster on kompromissiton Rock- ja Blues-kitara, kun taas Starplayer TV Outlaw tarjoaa herkullisia puoliakustisia soundeja kompaktissa formatissa jouhevasti toimivalla vibralla höystettynä.
Tervetuloa takaisin, Duesenberg!
****

Duesenberg-kitarat

Maahantuoja: F-Musiikki

****

Duesenberg Dragster

katuhinta 1.099 € (laukku sisältyy hintaan)

Plussat:

+ soundi

+ soitettavuus

+ työnjälki

+ PLEK-käsitelty

****

Duesenberg Starplayer TV Outlaw

katuhinta 1.729 € (laukku sisältyy hintaan)

Plussat:

+ soundi

+ soitettavuus

+ työnjälki

+ PLEK-käsitelty

+ vibraton toiminta

****

0

ML-Factory rakennussarja: Osa 5 – loppuraportti

Tämä oli siis alkutilanne: ML-Factorylta Saksasta tilattu sähkökitaran rakennussarja (hinta noin 200 €, tarkasta mallista riippuen).

Yksi vaikeimmista ja tärkeimmista työvaiheista on tässä setissä jo suoritettu etukäteen – mahonkikaula oli valmiiksi liimattu runkoon.

Jos käytetään viimeistelyyn ainoastaan oljyä ja vahaa, kitaran kasaaminen on yhden päivän (tai viikonlopun) projekti. Ainoa vaativampi toimenpide on silloin kahden muovikansien upottaminen runkoon.

Itse halusin nimenomaan kokeilla maalin-kaltaista Osmo Color -öljyvahaa tässä projektissa, mikä lisää luonnollisesti työvaiheita, sekä odottelua, kunnes maali on kuiva.

Saarniviilun värjääminen oli tuntuvasti vaikeampi kuin mahonkikaulan ja -rungon viimeistely. Kannelle oli vaikeampi saada tasaista maalipintaa, kuivuminen kesti kauemmin, ja sain reunalistoitukselle melkoisen määrän punaisia jälkiä teippauksesta huolimatta.

Kitaran takapuolen viimeistely oli sujuvampi saada aikaiseksi Osmo Colorilla. Lopputulos on hauskan värinen – muistuttaa jotenkin tomaattisoppaa – ja tuntuu hyvin orgaaniselta, vähän Gibsonin Faded-sarjan tyylisesti.

Mielestäni ML-Factory-kitaran hyvin kompakti, reunalistoitettu viritinlapa on kaunis, vaikka sen mahonkiviilu on pikkusen epäsiisti (liimajälkeä?). Viimeistelin lavan etupuolen öljyllä ja (antiikki-) vahalla.

Tarkkasilmäinen huomaa, että lapapala on liimattu kaulaan hieman vinosti, minkä takia viritinparit eivät ole sataprosenttisesti samoilla linjoilla keskenään. Tämä pieni kosmeettinen haitta ei kuitenkaan vaikuta kitaran toimintaan lainkaan – etenkin kun muistaa rakennussarjan erittäin edullisen hinnan.

Suljetut virittimet toimivat moiteettomasti.

Pieni tilkka öljyä tuo palisanteriotelaudan kauneuden esiin.

ML-Factory LP-tyylisen rakennussarjan runko on hivenen verran (noin 3 mm) ohuempi kuin sen esikuva. Eron huomaa vain mittaamalla, etenkin kuin itsekasatun soittimen paino on samassa keskiraskaassa luokassa kuin moni alkuperäinen Les Paul.

ML-kitaran talla ja kieltenpidin ovat samaa asiallista laatua kuin useissa edullisissa kitaroissa. Tässä Tune-o-Matic-kopiossa ei käytetä muuten sitä vintage-tyylistä jousta tallapalojen alaspitämiseen, mikä on mielestäni plussaa, koska tässä mikään ei surise soitettaessa häiritsevästi mukaan.

Rakennussarjan humbuckerit on edullisesta hinnasta huolimatta vahattu feedback-ulinaa vasten. Mikrofonit istuvat suorissa kehyksissä, joita on ruuvaamalla pakotettu kitaran kaarevan kanteen sopiviksi – ei ehkä tyylikkäin tai kestävin ratkaisu…

Vipukytkimen mukaan tulivat kaksi mutteria – alkuperäistyylinen pikkuhampailla (johon tarvitsee erikoistyökalun) ja tavallinen mutteri. Käytin tavallisen kuusikanttisen mutterin, koska kytkimen kierre jumiutti hieman ja mutterin tiukentamiseen tarvittiin avain.

ML-Factory-kitin pienet potentiometrit toimivat jouhevasti, ja myös muuten elektroniikka toimii kuin pitää.

Tältä kitara näyttää soittajan suunnasta.

****

Ensin se tärkein viesti:
Ei – kahdensadan euron kitaran rakennussarjasta ei saa kolmentuhannen euron custom shop -laatua! Moiseen kitissä käytetyt puut ja osat, sekä (ainakin tässä testitapauksessa) puutyön laatu ei yksinkertaisesti riitä.

Jos osaa puutyöt, nauhahiontaa, oikeanoppista lakkaamista ja lakkapinnan viimeistelyä, tämänkaltaisesta edullisesta rakennussarjasta voi kuitenkin saada kauniin ja toimivan soittopelin, joka painaa jo samassa sarjassa kuin useat 600–800 euron soittimet. Ja kun kerran alusta on toimiva, ei ole syyttä pidättäytyä lisäkustomoinista.

****

Omassa kitarassani olisin toivonnut, että tehtaassa käytettäisin paremmat (terävämmät) työkalut. Runkoon jyrsityt kolot ovat kaikki epäsiistiä – pahimmat olivat aukot mikrofoneille – ja myös poraukset virittimiä varten olisivat nekin voineet olla siistimpiä.

Nauhatyöhön pitää luultavasti vielä vähän satsatta – suoraan paketista nauhat olivat pikkuisen karheat. Kymmenes nauha oli myös aavistuksen verran liian korkea ylä-e-kielen alla, joka surisi vähän sitä vasten. Sain sen varovaisesti viilaamalla korjattua, mutta tällaisen ongelman oikea tunnistaminen vaati jo vähän kokemusta.

Vaihdan ehkä myös joskus myöhemmin uuden satulan tähän kitaraan. Valmiiksi asennettu toimii sinänsä, mutta minulla on taipumus soittaa vähän raskaamalla kädellä, joten satula voisi olla minunkaltaiselle soittajalle hieman korkeampi.

Muut sotkut menevät täysin minun tilille, minun kokemattomuuteni maalausasioissa takia.

****

Plussapuolella täytyy mainita, että minulla on nyt yksi toimiva sähkökitara lisää.

Kaularauta toimii, samoin virittimet ja talla. Vaikka nauhatyö suoraan paketista ei ole aivan täydellinen, sain kitarani säädettyä 10–52-kielisatsilla minun käyttämälle korkeudelle (Matala E: 2,4 mm/korkea e: 2,0 mm).

Kitara soi puhtaasti koko otelaudalla.

Kaulaprofiili on minun kitarassani suora kopio Gibsonin 60s-kaulaprofiilista – mukavan matala, muttei liian ohut.

Akustinen soundi täyttää sopivasti kaikki tyypillisimmät kriteerit LP-tyyliselle kitaralle. Soinnissa on tuorehko, selkeä, muttei piikkikäs atakki, lämmin perusluonne, sekä pitkä sustainvaihe.

ML-Factory-setin mikrofonit ovat asiallista laatua. Tässä ei luonnollisesti voi odottaa Harry Häussel-, Jason Lollar- tai Seymour Duncan Antiquity -tyylistä äärimmäistä tyylikkyyttä ja laatua – kitarasetti kun maksaa vähemmän kuin jotkut yksittäiset mikrofonit.

Rakennussarjan mikrofoneilla on hieman vintagea korkeampi lähtötaso, mutta soinnissa silti riittävästi avoimuutta minun makuuni. Hintaan nähdän laatu ei todellakaan ole hassumpaa.

Tässä kolme esimerkkipätkää, jossa aloitan aina kaulamikrofonilla, jatkan kytkimen keskiasennolla, ja lopetan tallamikrofonilla.

Pehmeä ja puhdas

Rock-särö

Metal-särö

****

ML-Factory LP-style kit, kannessa saarniviilu 

hinta noin 200 euroa (plus postituskulut)

****

Suomessa kitaran rakennussarjat myyvät ainakin Millbrook Musiikki ja SP-Elektroniikka.

****

1

ML-Factory rakennussarja: Osa 4

Sen jälkeen kun öljyvaha oli tarpeeksi kuivunut poistin maalariteipit, ja yritin siistiä reunalistoitukset punaisista jäämistä. Se oli vaikeampi kuin olin ajatellut, etenkin kitaran kannessa.

Käytin antiikkivaha antaakseen maalipinnoille hieman lisää kiiltoa.

Seuraavaksi päätin asentaa tallan ja kieltenpitimen kierreholkit runkoon. Poistin maadoitusjohdosta vielä vähän enemmän sen muovieristeestä, jotta holkin ja kaapelin välillä syntyisi tarpeeksi kontaktipintaa.

Tämän jälkeen käytin asianmukaisesti muovipäisen vasaran holkkien upottamiseen.

ML-Factoryn rakennussarjaan kuuluvat nykyaikaiset suljetut virittimet kiinnitetään samalla sekä lavan edestä (pitkällä kierrehylsyllä) että takapuolella pikkuisilla ruuveilla.

Lavan etupuolella käytetään avainta…

…kun taas takapuolella täytyy esiporata reiät ruuveille. Ruuvi menee helpommin sisään, kun hiertään kierteeseen hieman saippua.

Tehtävä suoritettu onnistuneesti!

Kitaran elektroniikka on suurilta osin jo valmiiksi juotettu johtosarjaaksi. Potikat, kondensaattorit, lähtöjakki sekä vipukytkimelle menevät johdot odottavat jo asennusta.

Kytkimelle menevät johdot kulkevat samassa kanavassa kuin mikrofoneista tulevat kaapelit. Tässä tapauksessa kannatti vetää ensin johdot oikeisiin paikkoihin, asentaa mikrofonit paikoilleen, ja juottaa lopuksi mikrofonijohdot ja vipukytkintä elektroniikkaan.

Mikrofonisignaalia kantavaa johtoa (tässä valkoinen) täytyy liittää potikan tuloon (kuvassa vasemmanpuoleinen kontakti), jossa on jo valmiiksi toinen johto juotettu kiinni. Mikrofonin maadoitus kiinnitetään potentiometrin koteloon. Kannattaa ensin raapia metallipintaa hieman karheaksi (esimerkiksi ruuvimeisselillä), koska se helpottaa juottamista.

Mikrofoni on kytketty.

Tältä näyttää vipukytkin: kaksi keskimmäistä kontaktia toimivat lähtöinä, josta signaali kulkee suoraan lähtöjakille. Ulommat kontaktit taas ovat kytkimen tulot, yksi per volumepotikka. Vastapuolella (joka ei näy kuvassa) on kytkimen oma maadoituspiste.

…ja seuraavaksi laitan kielet päälle ja säädän kitaran soittokuntoon…

0

ML-Factory rakennussarja: Osa 3

Sen jälkeen kun kannen toinen kerros Osmo Color oli kuivunnut enemmän kuin 12 tuntia, oli aika valmistella rungon takaosaa värikerroksia varten.

Takaosan kolot ovat sinänsä valmiiksi jyrsityt, mutta niiden reunat eivät ole muovikansia varten upotettuja.

Sovitin ensin elektroniikkalokeron kansi, jolla oli – mielenkiintoista kyllä – ”suunta”; tarkoitan: kansi ei ole täysin symmetrinen, vaan se sopii ainoastaan yhdellä tavalla kolon kanssa yhteen niin, että jokaisen reiän alla on puuta.

Kytkinkanavan kansi taas oli helpompi kohdistaa.

Koska meillä ei ole yläjyrsin kotona, enkä osaisi edes käyttää sellaista, käytettiin talttoja tähän hommaan.

Myönnän sen: vaimoni on minua taitavampi puutöissä, ja hän hoiti tämän osuuden.

Täältä lopputulos näyttää…

Reunat eivät ole niin tarkat kuin jyrsimillä tehdyt, mutta näinkin kannet saadaan sopimaan paikoilleen.

Seuraavaksi suojasin maalarinteipillä kaulan ja rungon reunalistoitukset rungon takaosan maalaamista varten.

Tältä runko näyttää kahdella Osmo Color -kerroksilla maalattuna.

0

ML-Factory rakennussarja: Osa 2

Päätin käsitellä ainakin kitaran kantta punaisella Osmo Color öljyvahalla, joka ei peittää puun kauniita syykuvioita.

Hioin siis ensimmäiseksi hiomapaperilla (karkeus 240) varovasti kannen saarniviilua sulavaksi – kahden milin paksuus ei anna isoa virhemarginaalia! Sen jälkeen annoin hiomapaperilla myös kaulakorolle loppullisen muotonsa.

Huomasin, että rungossa ei vielä ollut kanava kielten maadoitusta varten. Maadoitusjohto tai -lanka menee tavallisissa Les Paul –tyylisissä kitaroissa elektroniikkalokerosta kielipidimen holkkia varten porattuun reikään.

Lokerossa maadoitus on juotettu potentiometrin kuoreen, ja toisessa päässä metalliholkki liittää kielet maadoitukseen. Perinteiset sähkökitarat hurisevat ikävästi, jos niiden kielet eivät ole liitettyjä maahan.

Koska stopbar-holkin reikä on lähellä kaulavolumen potikkareikää, ja elektroniikkalokerossa oli riittävästi tilaa, reiän poraaminen akkuporakoneella oli suhteellisen helppo.

Avasin hyvin varovasti laadukkaalla senkkausterällä vipukytkimen reiän. Sen jälkeen laitoin maalariteippiä reunalistoituksen ja rungon päällä makaavan otelautapätkän päälle, jotta punainen väri tarttuisi varmasti vain saarniviiluun.

Sitten vaan vinyylihanskat päälle: Osmo Coloria täytyy ensin sekoittaa huolellisesti.

Öljyvaha levitetään ohuesti, mutta tasaisesti siveltimellä tai rätillä.

Tältä ensimmäinen kerros näyttää vielä märkänä. Öljyvahan pitää nyt kuivua ainakin 12 tuntia, ennen kun voi levittää toisen kerroksen sen päälle.

On tärkeä muistaa, että puuvahalla kastettu rätti voi tietyissä tilanteissa sytyttää tuleen ihan itsestään. Sytytysvaaran vuoksi rätin pitää aina hävittää asianmukaisesti, eikä jätä sen lojumaan jossain nurkassa tai ”kuivumaan” auringossa. Helpointa on huuhdella käytetyn rätin runsaasti vedellä, minkä jälkeen sitä heitetään pois ilmatiiviissa pakkauksessa. Toinen vaihtoehto on polttaa sen heti käytön jälkeen.

****

0

ML-Factory rakennussarja: Osa 1

Eilen posti toi sen sähkökitaran rakennussarjan, jonka olin tilannut hieman yli viikko sitten saksalaiselta firmalta nimeltään ML-Factory.

ML-Factory tarjoaa laajan valikoiman edullisia kitara- ja bassosarjoja, joita tehdään ilmeisesti Kiinassa. Päätin saada selvillä millainen kitara syntyy noin kahdensadan euron LP-rakennussarjasta.

Yllä olevat kuvat näyttävät viimeistelemättömän kitara-aihion, ja osa mukana tulevista osista. Tässä rakennussarjassa kitaran mahonkikaula on jo valmiiksi liimattu runkoon. Paketista löytyy kaikki mitä tarvitaan – mikrofonit, elektroniikka, virittimet, talla ja muoviosat – ja osat vaikuttavat olevan laaduiltaan käyttökelvollista kauko-itäistä keskivertoa. Tämän kitarapaketin hinta oli 199 euroa, johon lisätään vielä noin 18 euroa postituskulut.

Rungon takaosa on kasattu kolmesta mahonkipalasta.

Mahongin päälle on liimattu vaahterakansi (? tai joku muu vaalea puulaji) useasta palasta, ja tämän päälle ohut (noin 2 mm) saarniviilu.

Rungossa on jäänyt muutama pieni naarmu ja hiomajälki – hiomapaperi on siis syytä käyttää ennen viimeistelyä.

Mikrofonikolot on jyrsitty ilmeisesti tylsällä työkalulla, ja ne ovat rakennussarjan puutyön heikoin kohta.

Kaulan korko tarvitsee sekin vielä vähän hiontaa.

Otelauta ja otemerkit näyttävät kauniilta, ja myös nauhoitus vaikuttaa hyvin asialliselta.

Reunalistoitettu lapa näyttää tyylikkäältä, ei se ole niin kömpelön näköinen kuin esimerkiksi Epiphonen ratkaisu.

Lapa on liimattu kaulaan E-virittimien korkeudella.

Tässä vielä toinen kuva kaulaliitoksesta.

Mielenkiintoinen ratkaisu: kytkimen auko on porattu itse kannen, muttei saarniviilun läpi. Tätäkin täyttyy sitten hoitaa itse, samoin kuin muovikansien upottaminen runkoon.

Elektroniikan kolo on paljon siistimpi kuin aukot mikrofonille. Tässä hintaryhmässä olisi järjetön odottaa Custom Shop -laatua.

Ensivaikutelmani on siis aika optimistinen – kyllä tästä kitara saadaan.

Seuraava työvaihe on siis hiominen…ja täyttyy miettiä sitä viimeistelyäkin…

0

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑