Rammstein-kitaristi Paul Landers on saanut Gibsonilta oman nimikkosoittimensa.
Tuhti kaula on veistetty mahongista, ja otemerkitön otelauta on apassista (obeche). Runko taas on valmistettu perinteisellä tavalla paksusta mahonkitakaosasta ja kaarevasta vaahterakannesta.
Paul Landers Les Paul on varustettu kovaa kyytiä kestävillä metalliosilla: virittimet ovat lukittavat Grover-koneistot, ja Tune-o-Matic-talla tulee TonePros:n mallistolta.
Landers-mallissa käytetään kaksi aktiivista EMG-mikrofonia – EMG 60 kaulamikrofonina ja EMG 81 tallahumbuckerina.
Rammstein-kitaristille riittää yksi volume-säädin tallamikrofonin lähellä.
These days Schecter seems to have a fairly Hard Rock-, Metal- and Widdlemeister-image, especially over here in Finland. It’s true that many of the company’s better-known models are fast Rock-machines equipped with active pickups, but there has always been a more classic side to Schecter, too. The first production models, for example, were Pete Townshend’s Tele-style guitars, and Mark Knopfler (Dire Straits) also played a few Strato-type Schecters.
One of the current guitars, which follow classic lines, is the Solo-6 Custom.
****
The Schecter Solo-6 Custom (current price in Finland: 915 €) is by no means a straight copy, still, it clearly draws some influences from Gibson’s Les Paul Custom: the mahogany neck – made of three long stripes in the Schecter’s case – is glued to a mahogany body with a maple top.
The ”Custom” in the name points to this model’s multiply binding and ebony fretboard.
****
A beautiful flame maple veneer tops the Solo-6 Custom’s bound headstock. The Tusq-saddle – made from man-made bone-like material – is the right recipe for juicy tone and full-bodied sustain.
The Schecter-branded tuners are locking units, which keep the tuning rock steady.
Luscious, deep-black ebony is used as the fingerboard material, with genuine mother-of-pearl used for the inlays.
The Schecter’s asymmetrical neck joint feels very comfortable and makes it easy to reach the neck’s ”dusty end”.
****
The guitar’s nicely-shaped body sports a bound top. There are separate volume controls for the Solo-6’s humbuckers, as well as a master tone.
A quality Tune-o-matic and stopbar pairing completes the guitar’s hardware.
****
The humbuckers have been chosen from Seymour Duncan’s range of USA-made pickups: We find a Seymour Duncan Custom Custom [sic!] SH-11 in the bridge position – a humbucker with a somewhat hotter-than-vintage output, but whose Alnico II -magnet brings a warm bottom end and plenty of mid-range character into the mix. The best-selling ’59 SH-1N has been chosen for the neck position, promising vintage tone and output.
Schecter’s ingenious control knobs include a ribbed sure-grip surface, so sweaty live situations won’t stand in the way of total control. The tone pot’s push/pull switch splits both humbuckers in its up-position for singlecoil tones.
The Solo-6’s clean workmanship is carried over into the control cavity also. Conductive paint and a foil-lined lid take care of shielding against extraneous interference.
****
Schecter’s Solo-6 Custom is a gorgeous piece of work, with our test sample even displaying a very comfortable low weight. The instrument balances well and its back contour makes it feel comfortable against your midriff.
A full ”D” shape has been implemented as this guitar’s neck profile – there’s a reassuring amount of wood in your palm, without the neck ever too fat. Schecter’s fine workmanship and out test samples good fret job resulted in a well-playing guitar with a light and comfortable action.
Schecter’s design team must have known exactly what they were doing with regard to this model’s pickups – the results speak for themselves.
The powerful, but still pleasantly warm and juicy bridge humbucker works surprisingly well in conjunction with the vintage-type unit in the neck position on the Solo-6 Custom – regardless whether you’re using the full ’buckers or the coil-split mode. The jump in output going from the neck to the bridge pickup sounds very organic.
Splitting the humbuckers isn’t a mere afterthought in the Schecter Solo-6 Custom, but an extremely useful tool for obtaining quite authentic singlecoil sounds. Thanks to its versatility the Solo-6 Custom is a perfect choice for any guitarist, who wants to get the widest possible palette of sounds from the minimum amount of gear.
In these soundbites you get the split humbucker selections first (neck, both, bridge) followed by the full humbuckers:
Schecter-soittimia luonnehditaan Suomessa usein pelkiksi Rock- ja Metal-kitaroiksi. On totta, että usea tunnettu malli on aktiivimikrofoneilla varustettu vauhtikeppi, mutta firmalla on myös toinen, klassisempi puoli. Ensimmäiset Schecter-mallit olivat Pete Townshendin Tele-tyylisiä soittimia, sekä Mark Knopflerin (Dire Straits) Strato-tyylisiä kitaroita.
Schecterin tämänhetkisestä mallistosta löytyy myös perinteiseen makuun sopivia kitaroita – niin kuin esimerkiksi Solo-6 Custom.
****
Schecter Solo-6 Custom (915 €) ei ole suora kopio, mutta kitara polveutuu selvästi Gibson Les Paulista: humbucker-kitaran liimattu kaula koostuu kolmesta pitkästä, vierekäisesta mahonkipalasta, kun taas runko koostuu mahonkipohjasta ja kaarevasta vaahterakannesta.
Custom-lisäys nimessä viittaa runsaaseen koristeluun ja eebenpuiseen otelautaan.
****
Viritinlavan etupuoli on koristettu loimuvaahteraviilulla ja reunalistoituksella. Kova Tusq-satula keinotekoisesta luusta parantaa kitaran soundia ja helpottaa virittämistä.
Schecter-nimellä varustetut lukkovirittimet näyttävät hyvältä ja toimivat jouhevasti.
Otelauta on tehty komeasta, sysimustasta eebenpuusta, johon on siististi upotettu aidot helmiäisotemerkit.
Schecter Solo-6:n epäsymmetrinen kaulaliitos tuntuu erittäin mukavalta, ja se mahdollistaa vapaan pääsyn ylimmille nauhoille.
****
Kauniisti muotoiltu runko on edestä reunalistoitettu. Kahdella humbuckerilla varustettu Solo-6 tarjoaa kummallekin mikrofonille oman volume-säätimensä sekä yhteisen tonen.
Laadukas tune-o-maticin ja stoptailin yhdistelmä kunnioittaa perinteitä ja hoittaa hommansa samalla sujuvasti.
****
Mikrofoneiksi on valittu kaksi varsinaista herkkupalaa Seymour Duncanin laajasta valikoimasta: tallamikiksi on valittu Seymour Duncan Custom Custom [sic!] SH-11 -mikrofoni, jossa on vintagea enemmän tehoa, mutta Alnico II -magneettinsa ansiosta lämmin botnea ja sävykäs keskialue. Kaulahumbuckerina taas toimii ’59 SH-1N -malli, joka on vintage-tyylinen mikrofoni – niin soundinsa kuin myös lähtötehonsa puolesta.
Schecterin nupeissa on kätevät liukuesteet, jotka helpottavat nopeata säätämistä, esimerkiksi pikkurilliä käytettäessä. Tone-potikkaan on piilotettu nostokytkin, joka yläasennossa puolittaa humbuckerit yksikelaisiksi.
Huolellinen ja erittäin siisti työnjälki on esillä myös Schecterin elektroniikkalokerossa. Häiriösuojaus on hoidettu Solo-6 Customissa grafiittimaalilla ja alumiinifoliolla vuorettulla kannella.
****
Schecterin Solo-6 Custom on kyllä komea ilmestys, ja testiyksilö ilahduttaa myös soittimen keveydellä. Kitara on hyvässä balanssissa ja rungon takapuolen viisteen ansiosta soitin istuu myös eritäin mukavasti kehoa vasten.
Kaulaprofiili on täyteläinen ”D”, joka pysyy kuitenkin paksuudeltaan mukavan maltillisella puolella. Huolellinen työnjälki, etenkin nauhatyössä, mahdollistaamukavan trimmin ja kevyen tatsin.
Schecterin sunnitteluosastolla on selvästi mietitty tarkkaan tämän mallin mikrofonivarustus – lopputulos on ensiluokkainen ja erittäin monipuolinen.
Tehokas, mutta silti miellyttävän lämmin ja ilmava tallahumbuckeri sopii yllättävän hyvin yhteen kaulamikiksi valitun vintage-mallin kanssa, sekä puolitetussa käytössä että humbucker-moodissa. Lähtösignaalin muutos kaulamikistä tallamikkiin kuulostaa hyvin luonnolliselta, eikä lainkaan hypi häiritsevästi silmään.
Schecter Solo-6 Customissa mikrofonien puolitus ei ole vain väkinäinen lisäominaiuus, vaan se avaa oven melko autenttisiin singlecoil-soundeihin. Tämän ansiosta Solo-6 Custom on mainio keikka- tai studiokitara, silloin kun haluaa kuljettaa mahdollisimman vähän tavaraa mukanaan, ilman soundivalikoiman kaventamista.
Soundiesimerkeissä soivat aina ensin puolitetut vaihtoehdot (kaula, molemmat ja talla) ja sen jälkeen täydet humbuckerit:
Mielestäni Schecter Solo-6 Custom on loistava, monipuolinen ja ammattilaisten vaatimuksetkin täyttävä sähkökitara, uskomattoman hyvällä hinta-laatu-suhteella.
The active Mannedesign Newport 4T bass (current price in Finland: 883,14 €) is part of Manne’s mid-price range of Mannedesign instruments, all manufactured in the Far East to the Italian maker’s specs. The bass closely follows its more expensive Italian sibling in general looks, but offers different solutions in the finer details.
****
Both the body’s as well as the headstock’s front have been adorned with beautiful flamed maple veneers, which have been finished in a rich honey-coloured hue.
Quality tuners, made by Gotoh, keep the tuning well and stable.
****
Italian Manne instruments feature maple necks with multi-laminated beech cores for added rigidity. The Mannedesign Newport 4T sports a one-piece maple nack, with an additional piece for the headstock and the first frets. You can only just spot the scarf-joint on the reviewed bass.
****
Here we see a genuine bolt-on neck, instead of the traditional screwed-on variety used widely.
****
The bass’ flat fingerboard radius, as well as its jumbo frets, give the Newport 4T a comfortable and contemporary feel. The fretting is of a very satisfactory standard.
****
This Mannedesign’s body comes with a thick, two-piece mahogany back and a thin maple top, accentuated by a thin, dark veneer (walnut, possibly?). The topmost layer is a thin, book-matched flame maple veneer. Custom Shop looks at a very moderate price – nice!
****
Super-J/MM-pickup combinations are en vogue these days, and the Newport 4T sports a ceramic singlecoil in the neck position with an alnico-based, large MM-type humbucker next to the bridge.
Our review sample’s control cavity was nice and clean, with the lid housing the quick-release compartment for the 9 V battery.
We find four controls on the Newport 4T – master volume, pickup balance, bass boost/cut, and treble boost/cut.
****
The bridge is Gotoh’s sturdy update of the time-honoured Fender-bridge.
****
The Newport comes in its own, high-quality gig bag.
****
Our review sample was comfortably lightweight. Thanks to the instrument’s long top horn, strapped-on balance is superb, which makes it easy to find your preferred playing position.
Even though there aren’t any conspicuous beer-belly or forearm chamfers on the Newport, the bass still feels much less angular than a Rickenbacker 4003, for example. The secret here are very gentle and flowing long curvatures that Menne’s designers have put into some parts of the body. If you look closely you’ll realise that the body’s thickness is smaller right where your right arm is resting than, for example, directly behind the bridge. These flowing lines keep the crisp angular look of the Newport intact, while adding significantly to the bass’ comfortable feel.
****
The Newport 4T sounds nicely balanced played through an amplifier. Both note attacks and playing dynamics are reproduced well, and the signal is clean and clear.
The quality Mannedesign’s active electronics was a very positive surprise, indeed. The EQs have a juicy, musical quality about them, and the whole circuit is refreshingly low-noise.
The singlecoil neck pickup naturally picks up some extraneous buzz when mixed in, but the noise stays at unproblematic levels. The bridge humbucker is somewhat punchier, but never swamps the agile neck pickup.
Here are three soundbites (neck pickup – both – bridge pickup):
The Mannedesign Newport 4T is a beautiful mid-priced bass, with a strong voice and a very personal look. This quality instrument can deal with virtually all musical styles.
Mannedesign Newport 4T -aktiivibasso (883,14 €) on osa Mannen keskihintaista, Kauko-Idässä valmistettua mallistoa. Soitin on edullisempi versio italialaisesta Newport-bassosta, jolla on sama ulkonäkö mutta erilaisia detajiratkaisuja.
****
Sekä rungon että lavan etupuoleen on liimattu varsin näyttäviä loimuvaahteraviiluja, ja lopputulos on viimeistelty silmää hivelevällä, läpikuultavalla hunajanvärisellä lakalla.
Laadukkaat Gotoh-virittimet pitävät basson mallikkaasti vireessä.
****
Italialaisissa Manne-soittimissa käytetään yleensä vaahterasta ja pyökistä valmistettuja multilaminaattikauloja. Newport 4T:n kaula on yksiosainen, paitsi että viritinlapaa ja kolmea ensimmäistä nauhaa varten on käytetty lisäkappaletta. Liimasauma on lähes näkymätön.
****
Mannedesign-basson kaulaliitos on aito pulttiliitos.
****
Suuri otelautaradius ja jumbo-nauhat antavat solakalle kaulalle mukavan nykyaikaisen tuntuman. Nauhatyö on hyvin kiitettävää tasoa.
****
Runko on koottu huolellisesti paksusta, kaksiosaisesta mahonkipohjasta, jolle on liimattu ohut tumma puuviilu (pähkinäpuuta?) sekä ohut vaahterakansi. Päällimmäisenä on kaunis bookmatched loimuvaahteraviilu. Custom Shop -tyylinen koristelu tavallisen pulliaisen rahapussille siis…
****
Mikrofonivarustus tulee muodikkaan Super-J/MM-yhdistelmän muodossa, jossa Mannedesignin tapauksessa keraamisella magneetilla varustettu J-kokoinen yksikelainen kaulamikrofoni saa aisaparikseen alnico-pohjaisen MM-humbuckerin.
Elektroniikkalokero näyttää ilahduttavan siistiltä ja paristolle on oma osastonsa muovikannessa.
Newport 4T:lla on neljä säädintä – master volume, mikkibalanssi, basson korostus/vaimennus, sekä diskanttin korostus/vaimennus.
****
Virittimien tavoin myös Newportin talla on Gotoh:n laatuosa – vintagea jämäkämpi versio perinnetallasta.
****
Laadukas, paksusti topattu laukku kuuluu hintaan.
****
Testisoitin on mukavan kevyt yksilö. Pitkän yläsarven ansiosta Mannedesign Newport 4T:n balanssi on erinomainen myös hihnalla, ja basso asettuu nätisti haluttuun soittoasentoon.
Vaikka rungossa ei ole lainkaan Fender-kaltaisia mukavuusviistoja, Newport tuntuu huomattavasti pehmeämältä kuin esimerkiksi kulmikkuudestaan tunnettu Rickenbacker 4003. Mannen suunnittelijat ovat nimittäin hyvin huomaamattomasti lisänneet bassoonsa kaarevuuta joissakin kohdissa – esimerkiksi oikean käsivarren alla runko on ohuempi kuin muualla. Tämän ansiosta Newport on huomattavasti mukavampi tuttavuus kuin edellämainittu klassikko.
****
Newport 4T:n vahvistettu soundi on erittäin hyvässä balanssissa. Atakki ja dynamiikka ovat hyvässä kunnossa, ja sointi on vapaa häiritsevistä sivuäänistä tai resonansseista.
Hyvin laadukas aktiivinen elektroniikka oli positiivinen yllätys – taajuuskorjaimet toimivat musikaalisesti, ja etuvahvistimen kohinataso on hyvin alhainen.
Yksikelainen kaulamikrofoni poimii luonnollisesti pienen annoksen ulkoisia häiriöitä mukaan, silloin kuin se on miksattu mukaan, mutta ei lainkaan ongelmallisissa määrissä. Tehokas tallahumbuckeri tekee itsestään hieman isomman numeron, muttei koskaan pääse täysin dominoimaan ketterää kaulamikrofonia.
Tässä kolme esimerkkisoundia (järjestyksessä: kaulamikki – molemmat – tallamikki):
Mannedesign Newport 4T on kaunis, omaperäinen ja vahvalla äänellä puhuva keskihintainen laatusoitin, joka sopii käytännössä kaikkiin musiikkityleihin yhtä hyvin.
Kyllä, myönnän sen: en ole mikään tosimies, kun kyse on askartelusta, puutöistä tai tee-se-itse-projekteista! Ei aina voi olla paras… 😉
Uskon kuitenkin, että lähes jokainen meistä voisi (ja ehkä pitäisikin) kokeilla oman kitaran tai basson ”rakentamista”. En puhu mistään puuaihiosta aloittamisesta, vaan siitä että kasaa oman soittimensa ostetuista osista.
On totta, ettei itse-kasattu kitara ole välttämättä ostettua massatuotannon tuotetta halvempi, mutta sellaisen projektin idea onkin siinä, että saa käsin kosketeltavaa tietoa siitä, miten sähköistettu lankkusoitin toimii. Se voi olla jopa hauskaakin…
****
Kasasin tämän kitaran – voidaan nimetä sitä ”Berka T” -malliksi – vuonna 2004. Halusin saada selvillä, millainen soitin syntyy juuri edullisista aineista.
Hankin kaikki Berka T:n osat SP-Elektroniikalta, tähtäimessä oli sellainen ”riisuttu” öljy-ja-vaha-meininki perloidipleksillä.
****
Runko on kolmesta leppäpalasta, joiden syykuviot ei ole yhteensovittu – tämä on tavallinen käytäntö edullisissa runkoissa. Rungon muotoilu on tyydyttävä ja työnjälki oli siisti myös kolojen ja kanavien osalta.
Ainoastaan hieman liian kapeaksi jäänyt kaulatasku oli pikkuisen yllättävää. Sain kuitenkin kaulaa asennettua ongelmitta suoraasti runkoon, mutta tällaiset jutut voivat tapahtua edullisilla osilla tai jos osat eivät ole peräisin samalta valmistajalta.
****
Kaula on vaahteraa, kun taas otelautaan on käytetty kauniisti kuvioitu palaa sonokeling-palisanteria.
Otelaudan radius on vintagea loivempi. Keskikokoiset nauhat on istutettu riittävän huolellisesti ainakin käyttämäni kieltenkorkeutta varten.
****
Kaulan kiinnitys taas on hyvinkin perinteinen – neljä ruuvia sekä teräksestä tehty kaulalevy.
****
Sekä talla että mikrofonit ovat peräisin Gotoh:n mallistolta: nykyaikaisessa tallassa on paksu pohjalevy sekä kuusi yksittäistä tallapalaa. Mikrofoneissa on pitkä, keraaminen tankomagneetti liimattu kelan alle, eikä vintage-tyylisesti kuusi lyhyttä alnico-magneettia.
Minun piti viilata tallamikin kansilevyä hieman kapeammaksi, koska se ei sellaisenaan sopinutkaan tallan aukon läpi. Jälleen yksi edullisista osista syntynyt pieni mutka matkassa.
****
Berka T -projekti ei ollut minun ensimmäinen kokeilu, joten kytkinnän juottaminen ei ollut mitenkään ongelmallista. Jotkut valmistajat tarjoilevat myös rakennussarjoja, joissa ei tarvita juotoskolvia, niin kuin TÄSSÄ.
Kolmiasentoinen kytkin oli yllättäen hieman liian iso rungon koloa varten. Poistin taltalla varovasti vähän puuta kolon pohjasta, ja sain lopulta kannen kiinni.
****
Nykyaikaisten virittimien asentaminen oli lastenleikkiä…
…mutta epäonnistuin pahasti kielikanavien poraamisessa ja holkkien asentamisessa.
Ensi kerralla pitäisi käyttää sapluunan sekä poraustelineen!
****
Kaikki kaikessa olen melko tyytyväinen valmiiseen Berka T:hen! Sen osat maksoivat hieman yli 300 €, mutta opin jälleen kaikenlaista tämän projektin kautta.
Kitaran soitettavuus on ihan OK, vaikka kaulaprofiili voisi mielestäni olla pyöreämpi ja hieman paksumpi. Edullisista Gotoh-mikeistä lähtee yllättävän hyvä soundi, vaikka ne ovatkin vähän vintagea – twängiä kuitenkin löytyy.
I can declare freely and from the bottom of my heart that I am not the most handy when it comes to DIY and using tools! You can’t win ’em all… 😉
Still, most of us could, and probably should, try their hands at ”building” their own electric solidbody guitar or bass. I use the quotation marks here, because I’m not talking about building, as in ”raw wood”, but rather about assembling an instrument from prefabricated parts.
A self-assembled guitar is almost certainly not cheaper than buying a mass-produced item. The idea behind the whole process is rather to get a true, hands-on insight into what makes an electric guitar tick. And it’s fun…
****
I assembled this guitar – let’s call her the ”Berka T” – in 2004. I specifically wanted to find out what kind of instrument you end up with using comparatively inexpensive parts.
I got all the ingredients for the Berka T from SP-Elektroniikka in Oulu (Finland), aiming for stripped Tele-with-pearloid-pickguard-look in an oil and wax finish.
****
The body is a three-piece alder affair, with the pieces’ grain not really matched, which is absolutely normal at this price level. The shaping is OK and the routings reasonably clean.
The only strange thing is that the treble facing side of the neck pocket doesn’t quite line up with the neck’s heel. I nevertheless got the neck installed correctly, but things like these can happen when buying less expensive parts.
****
The neck is maple, which I finished with wax and oil, while the fretboard is made from a nice and lively piece of sonokeling.
The ’board has a flat radius and medium-sized frets, which had been installed sufficiently well for a nice medium action.
****
The neck has been mated to the body in time-honoured fashion via four screws and a steel plate.
****
The bridge and pickups – all made by Gotoh – are decidedly non-vintage: The bridge features a thick base-plate and six separate saddles, while the singlecoil pickups are cheap units with ceramic bar magnets stuck to the bottom of their bobbins, instead of traditional alnico slug magnets.
I had to file the bridge pickup’s top plate down by a tiny little bit, because it wouldn’t fit through the bridge otherwise. Again, not untypical when using inexpensive parts.
****
This hadn’t been my first project, so I had no problems wiring and soldering the electronic components correctly. Some companies also offer pre-wired kits for the complete newcomer.
The nice three-way switch was deeper than the body channel, so I had to gouge out a little bit of wood by hand to make the assembly fit the body.
****
I had no problems installing the modern tuners…
…but made a mess of a hack job of installing the string ferrules.
Mental note: Do prepare a jig! Use a drill stand for drilling the holes next time!
****
All in all, I’m rather satisfied with my Berka T! It cost a little over 300 € to make, and I learned a few new lessons during assembly.
The guitar plays well, even though I would prefer a rounder and fatter neck profile. The cheap Gotoh-pickups sound surprisingly good – they’re a little hotter and fatter than a standard vintage-style Tele-set, but still have enough spank and quack to satisfy.
Kramer Pacer on hyvä esimerkki 1980-luvun syntyneestä Superstr*to kitaralajista, ja sillä on kaikki tyypilliset perusominaisuudet:
Stratocaster-tyylinen runko, Gibson Explorerista lainattu lätkämailan muotoinen lapa, tallahumbuckeri, sekä Floyd Rose -vibra.
VintageKramer-sivuston mukaan tämä Pacer Custom II on American-sarjan kitara vuosilta ’87 –’89.
Alun perin (1970-luvun loppupuolella) Kramer-kitaroiden erikoisuus oli alumiinista tehty kaula. 1980-luvun loppupuolella firma oli siirtynyt kuitenkin takaisin perinteisiin puukauloihin. Kaulat ja rungot ostettiin yhteistyökumppaneilta – Pacer Custom II:n tapauksessa Japanista ESP:n tehtaalta – mutta soittimet koottiin USAssa käyttäen firman omaa elektroniikkaa sekä aitoja Floyd Roseja.
Sulava runko on tässä kitarassa poppelista, kaula vaahterasta ja otelauta palisanterista.
Tässä versiossa lapa on Kramerin teräväkärkinen malli. Palkkimainen alasvedin pitää kielet tiukasti lukkosatulaa vasten.
Paksut nauhat ja loiva otelauta kuuluvat nekin Superstr*toon – silloisen sankarikitaristin työkaluun.
Kaula on rakennettu kolmesta pitkästä vaahterapalasta…
…ja se liitetty runkoon perinteisellä tavalla ruuvaamalla.
Vaikka Floikalla varustetussa kitarassa lavan virittimet käytetään ani harvoin, ovat nekin Pacer Custom II:ssa aitoa laatutavaraa saksalaisvalmistajalta Schaller. USA-Floydin kuusiokoloavaimet on hyvä pitää aina mukanaan, sillä ilman niitä kielten vaihtaminen ei onnistuu.
Custom II:ssa on kaksi yksikelaista mikrofonia sekä yksi humbucker tallan lähellä.
Säätimet toimivat kuten normi-Stratossa – master volume, kaulan tone ja keskimikrofonin tone-säädin. Minikytkimellä saadaan kolme erilaista kytkentävaihtoehtoa tallamikrofonista: perinteinen humbucker (sarjakytkentä), yksikelainen (vain tallan puoleinen kela) sekä kirkkaampi humbucker (rinnakkaiskytkentä).
Tämä kitara on mukavan kevyt soitin. Kaulan profiili on silloiselle vauhtikitaralle tyypillinen hyvin laakea ”D” – mikä on minulle hieman liian ohut ja leveä – mutta tämä Pacer on loistavassa trimmissä. Kramer Pacer Custom II on vanha laatukitara – ulkonäkö voi olla hieman vanhentunut, mutta sen soitettavuus ja soundi ovat vielä täysin ajankohtaiset.
ESP’s Eclipse is one of the company’s most successful models, because it fuses effortlessly a classic outline with modern features.
The ESP Eclipse is available in many different variations, of which the ESP Eclipse-I CTM (current price in Finland: 1.668 €) is the series’ equivalent to the venerable Gibson Les Paul Custom.
A matte-black finish with a yellow-ish overcoat, multi-laminated binding, gold-coloured hardware, an ebony fretboard with large pearloid inlays, as well as a pair of EMG-pickups endow the Eclipse-I CTM with an extremely stylish look. This Japanese guitar is sold in its own high-quality case.
Sound-fetishists will be more than happy about the ESP’s genuine bone nut, as well as the vintage-style truss rod. This type of truss rod requires a much narrower rout compared to many modern designs, and removing less of the neck’s mahogany will most likely result in a fuller-bodied tone and stronger attack.
ESP is using Gotoh’s excellent self-locking Magnum Lock tuners. Changing strings is a breeze and tuning stability is rock solid.
The Eclipse displays exemplary fret work, resulting in a fast and slippery feel.
Despite being made from the most traditional of raw materials – a mahogany back with a maple top – this ESP cuts down considerably on weight thanks to a thinner body, compared to a vintage guitar of this type.
The Eclipse-I’s controls follow tradition, offering separate volume and tone controls for each pickup.
The two active humbuckers are EMG’s best-selling pairing of an EMG 60 in the neck position with a hotter EMG 81 next to the bridge.
Golden-finished Gotoh-quality for the stopbar and tune-o-matic-bridge combination.
A generous rib-cage contour is another of the Eclipse-I’s contemporary improvements.
I can understand ESP’s reason for not including a separate battery compartment, which would spoil the guitar’s classic look. Still, the solution on offer doesn’t earn full marks in my book.
I’m quite sure that the foam padding doesn’t make the Eclipse any less gig-worthy, but it looks somewhat half-baked nontheless. I’d much rather see a battery clip attached to the inside of the control cavity’s lid, as well as machine screws with threaded inlets in the body to keep the lid firmly in place.
EMG’s own pots and capacitors are used in the clean and well-screened cavity.
****
The ESP Eclipse clearly is a pro-quality electric guitar.
I don’t think one can overstate the positive effect of this model’s low weight on one’s playing. A light guitar, such as this, tends to become a natural extension of the players body, letting the music flow effortlessly and unimpeded.
Personally, I really like this model’s slightly-structured Vintage Black matte finish, which calls to mind Music Man’s Stealth-series of instruments. This modern finish feels rather organic and offers the fretting hand good support, even in sweaty situations. I can understand, though, that some people would prefer a vintage-type gloss finish on a guitar like this – horses for courses.
The Eclipse-I’s flattish D-profile is a good all-rounder, which will fit easily into most guitarist’s hands.
EMG’s electronics work fantastically on this ESP. You can get all the types of sounds you’d come to expect from a guitar of this style effortlessly. From soft Jazz tones to out and out, balls-to-the-wall Metal Mania, this guitar delivers all the goods with no extraneous noise or interference whatsoever.
Yes, most probably the majority of potential buyers will use this guitar to rock out mercilessly, but I’d still warmly recommend the Eclipse’s clean sounds as well. Some vintage anorak might even be surprised by the organic sound emanating from the active pickups!
ESP:n Eclipse on yksi firman suosituimmasta kitaramalleista, koska se yhdistää sulavasti klassisen ulkonäön ja nykyaikaiset detajiratkaisut.
ESP Eclipse on saatavilla monena eri versiona, joista ESP Eclipse-I CTM (1.668 €) on malliston lähin vastine kuuluisalle Gibson Les Paul Custom -klassikolle.
Tämä laadukas japanilainen soitin myydään omassa kotelossaan.
Mattamusta viimeistely, kellertävät reunalistoitukset, kultaiset metalliosat, eebenpuinen otelauta isoine otemerkkeineen ja mustat EMG-mikrofonit tuovat Eclipse-I CTM:een äärimmäistä tyylikkyyttä.
Soundiritareiden iloksi ESP käyttää tässä mallissa aidon luusatulan lisäksi perinteistä kaularautaa, jonka asennukseen ei tarvitse niin leveää kanavaa. Näin jää huomattavasti enemmän kaulan puuta (tässä tapauksessa mahonkia) paikoilleen, mikä edesauttaa kitaran atakkia ja sointia.
Gotoh:n virittimet näyttävät hyvin perinteisiltä, mutta todellisuudessa ne ovat valmistajan nykyaikaisia, itselukittuvia Magnum Lock -koneistoja. Kieltenvaihto nopeutuu tuntuvasti ja vire pitää.
ESP:n nauhatyö on suorastaan esimerkkillistä. Eclipsen 22 jumbo-kokoista nauhaa tarjoavat nopean ja tarkan soittoalustan.
Vaikka ainekset sinänsä ovat perinteisiä – mahonkirunko vaahterakannella – on ESP keventänyt soittajan taakkaa huomaattavasti ohentamalla mahonkista takaosaa lähes puoleen perinnemalliin nähden.
Eclipse-I:n säädinosasto sen sijaan on perinteen mukainen: kummallekin mikrofonille on omat volume- ja tone-säätimet.
Mikrofonit ovat aktiivisia humbuckereita ja ne tulevat EMG:n valikoimasta. Kaulamikrofonina toimii EMG 60, kun taas hieman kuumempi EMG 81 on valittu tallamikrofoniksi.
Laadukkaat mattakultaiset Gotoh-osat ovat mielestäni tyylikäs valinta Eclipse-I CTM -malliin.
ESP:n nykyaikaisiin parannuksiin kuuluu myös rungon takapuoleen lisätty mukavuusviiste.
Huolellinen suojaus ulkoisia häiriöitä vastaan jopa vipukytkimen kolossa rauhoittaa käyttäjän mieltä.
ESP:llä ei selvästi haluttu rikkoa Eclipsen klassisia linjoja jyrsimällä runkoon lisäkoloa paristoa varten, mutta käytännön toteutus ei tyydytä minua täysin.
On totta että näinkin, vaahtomuovia käyttäen, kitara tulee varmaankin toimimaan täysin luotettavasti. Kaipaisin kuitenkin paristolle kunnon kiinnitystä, esimerkiksi kannen sisäpuolelle kinnitettyyn klipsiin, ja näkisin mielellään kannen kiinnityksessä kunnon koneruuveja runkopuuhun upotettuine vastakappaleineen.
Siistissä ja huolellisesti grafiittimaalilla suojatussa kolossa istuu EMG:n omaa elektroniikkaa.
****
ESP:n Eclipse on selvästi ammattiluokan laatusoitin.
Ei voi mielestäni korostaa liikaa kuinka positiivisesti ESP Eclipse-I:n keveys ja sen ohennettu runko vaikuttavat soittotuntumaan. Kevyt ja mukavasti istuva soitin ikäänkuin vapauttaa kitaristin ylimääräisistä hidasteista. Soittimesta tulee kehon luonnollinen, ekspressiivinen jatke, ja musiikkia alkaa virrata vapaasti.
Pidän myös todella paljon testisoittimen Vintage Black -mattaviimeistelystä, jonka hienosti strukturoitu pinta toi mieleen Music Manin taannoisen Stealth-malliston. Etenkin kaulassa viimeistelyn pinta antoi peukalolle varman otteen myös hikisissä tilanteissa. Olen kuitenkin melko varma, että joku toinen näkisi tässä mallissa mieluummin kiiltävänpintaisen viimeistelyn.
Eclipsen hieman laakea ”D”-muoto on hyvä ja yleispätevä valinta kaulaprofiiliksi.
EMG:n elektroniikka toimii vallan mainiosti myös ESP:n Eclipsessä. Kitara täyttää kevyesti kaikki Les Paul -tyyliselle kitaralle asetetut soundivaatimukset – jazz ja varhainen rokkimusiikki soivat yhtä luontevasti kuin rankimmat metalliriffit, joissa aktiivielektroniikan hiljaisuus ja tarkkuus pääsee erityisesti loistamaan.
Kannattaa kuitenkin kokeilla myös Eclipsen puhtaita soundeja – ennakkoluuloinen vintage-puristi varmasti yllättyy aktiivielektroniikan organisuudesta!
Kitarablogi.com – Finland's premier Guitar and Bass blog 
