Review: Yamaha THR5A, THR10C and THR10X


Yamaha – New THR-amps

Yamaha’s popular series of THR practice amps has recently got three new members:

The brass-metallic coloured THR5A is a 5 Watts combo aimed specifically at electroacoustic guitars, and features digital microphone modelling, amongst other things.

The regular Yamaha THR10 has now gotten two sister models. The black THR10C concentrates on ”classic” and ”boutique” tones to satisfy the friends of classic Sixties and Seventies Rock and Blues. The army-green THR10X is aimed squarely at the connoisseurs of all things hard and heavy, concentrating on Hard Rock-, Metal- and Thrash-tones.


The main design concept is uniform across the THR-range:

Yamaha THR10X – side view

All combos have a sturdy metal chassis with plastic sides. The overall design clearly takes a lot of cues from today’s high-end tube Hi-Fi gear.

All THRs come equipped with a digital tuner.

Yamaha THR5A – back view

All of the small amps feature a built-in USB-soundcard, which can be utilised for recording purposes (Steinberg’s Cubase AI comes with each amp), as well as for using the amp as your personal stereo system.

With the help of Yamaha’s THR Editor software you can also programme your own amp settings via the USB-port. As an added bonus, the THR Editor gives you access to some hidden functions (like the noise gate, or in the THR5A’s case also additional effects) that cannot be accessed from the front panel.

Yamaha THR5A – battery compartment

The Yamahas can be run on AA-batteries, if necessary. The THR5A’s battery compartment has been placed on the combo’s back…

Yamaha THR10X – battery compartment

…while on all THR10-models it has been sunk into the amp’s base plate.

Naturally, a quality, laptop-type PSU is supplied with all models.


Yamaha THR5A – full front

Regardless of the fact that the Yamaha THR5A (current price in Finland: 199,99 €) is one of the world’s smallest acoustic amps, it is still packed chock-full with tasty features.

Yamaha THR5A – controls

The THR5A offers you four different virtual microphones to turn your piezo’s tone into the sound of a mic’ed up acoustic. Three settings are meant for steel-string acoustics, with the fourth being reserved for nylon-string electroacoustic guitars.

The last Mic Type selection reads ”EG Clean”, being a clean electric guitar amp model for your occasional Jazz Box meanderings.

The Blend-control lets you change the balance between the dry piezo signal and the modelled virtual mic.

Offering only a single master tone the THR5A’s EQ-section is rather spartan, but the effect section is far better endowed: The Effect knob gives you compression, chorus or a combination of both. Delay/Reverb delivers delay, reverb and a combination effect.

You can adjust delay times using the Tap Tempo button on the far left.


Yamaha THR10C – front

The vintage-inclined Yamaha THR10C (current price in Finland: 299,99 €) is larger than the THR5A, and it also offers more features.

Yamaha THR10C – controls

The THR10C comes loaded with five guitar amp models, whose names already give you a very good idea of their soundscape:.

In addition, there’s one bass amp model, as well as a setting for acoustic guitar. The neutral sounding Flat-selection is a good choice if you want to amplify a synth or digital piano.

The THR10C’s EQ-section is a three-band affair, while the effect department offers eight different effects. Turning the Effect-knob gives you access to a chorus, a flanger, a phaser and a tremolo effect. Delay/Reverb offers you tape echo, spring reverb, hall reverb, as well as a echo/reverb-combination setting.

All THR10-models sport five memory slots to store your favourite amp settings.

The Output-section offers you two volume controls, with one being the guitar section’s master volume and the other dealing with the signal coming in via USB (or the auxiliary input).


Yamaha THR10X – full front

It may be small, but it still is fierce – the Yamaha THR10X (current price in Finland: 299,99 €) is tailoured to all Rock and Metal.

Yamaha THR10X – controls

The THR10X’s Amp-department holds in store five high gain amp models, each with its own tonal footprint, with differences in areas such as bass punch and overall compression.

A Clean model is also supplied for the occasional ballad or two, along with a Bass amp and the Flat setting.

The THR10X features the same type of three-band EQ as it’s sister model.

The effect department is also nearly identical, save for the THR10X’s brighter Delay-effect.


Yamaha THR10C – running

I think it’s great that Yamaha have designed their entire THR-range as stereophonic combos, because this way the amps also have a clear appeal as ”lifestyle accessories”. As pure guitar amps, stereo brings out the depth in some effects, especially reverbs, but when used as a personal micro-Hi-Fi stereo is the only way to go.

Yamaha’s decades-long experience in the Hi-Fi-field really shows in the sound of these small combos. The sound is full, clear, punchy and dynamic. The tiny THR5A already sounds better than most built-in computer sound systems, even if the breadth of the stereo picture isn’t as wide, and the bass response as deep as in the larger combos. The THR10s really hit the sonic jackpot, and will blow many micro-Hi-Fis off the table, hands down. For a guitarist the THR-series is a stylish way to combine an mp3-boombox with a practice amp.



I must admit that the THR5A’s raison d’être is not quite clear to me. At home you normally wouldn’t need to use and amp with an acoustic guitar, but on the other hand this tiny combo really doesn’t cut it at, say, a pub gig. Maybe the THR5A is meant mainly for busking.

On the other hand I can’t deny that this dwarf’s virtual microphones sound surprisingly realistic, so maybe this combo’s main function is to serve as a specialised soundcard in your home or project studio. The amp’s cool mic modelling really manages to turn those dry and upfront piezo tones into something organic and beautiful.

The effects also sound very good.

I have recorded these examples with a Zoom H1 recorder. I played a Taylor 110CE:

Yamaha THR5A – Condenser + Compressor + Hall

Yamaha THR5A – Dynamic + Compressor + Hall

Yamaha THR5A – Tube + Compressor + Hall



Ooh, man, I really dig this combo! I wouldn’t change a single amp model on the Yamaha THR10C – each sounds great and has plenty of depth and character.

The effects also sound great, with the spring reverb coming over especially realistically.

These three examples have been recorded using a Les Paul -style guitar:

Yamaha THR10C – British Blues + Hall

Yamaha THR10C – Class A + Chorus + Tape Echo

Yamaha THR10C – Deluxe + Tremolo + Spring Reverb



Some jokers occasionally quip that all Heavy and Metal guitar tones sound alike.

The truth is nevertheless that there are all sorts of different types of overdriven and distorted guitar tones to be found in Hard Rock, Metal and Thrash. The most distinct differences are usually found in the mid-range character and the bass response of saturated distortion tones.

To my knowledge, Yamaha’s THR10X is the world’s first and only practice amp devoted specifically to full-on Hard Rock and Metal. And what a great job it does!

These three examples have been recorded using a Les Paul -style guitar:

Yamaha THR10X – Brown II + Hall

Yamaha THR10X – Power II + Flanger + Delay

Yamaha THR10X – Southern Hi + Phaser + Delay


Yamaha THR10C – close-up

In my opinion these new THR-models are a great move by Yamaha. These specialised combos will satisfy those guitarists who have wished for more of their own genre in the same combo, while leaving the successful basic models – the THR5 and THR10 – untouched, and the overall concept of the THR-series intact.


Three new Yamaha THR -models

• THR5A – 199,99 €

• THR10C and THR10X – 299,99 €

Finnish distributor: F-Musiikki


Pros (all models):

+ sturdy chassis

+ USB-soundcard

+ quality of amp/mic models

+ quality of effects

+ great sound as micro-Hi-Fis

+ value-for-money

Testipenkissä: Yamaha THR5A, THR10C ja THR10X


Yamaha – New THR-amps

Yamahan suosittu THR-harjoitusvahvistimien perhe on hiljattain saanut kolme uutta jäsentä:

Messinginhohtoinen THR5A on viisiwattinen pikkukombo akustiselle kitaralle, joka on varustettu mm. mikrofonimallinnuksilla.

Yamaha THR10 on saanut kaksi rinnakaismallia, joista musta THR10C on tarkoitettu 1960- ja 70-luvun Rock- ja Blues-klasikkosoundien ystäville, kun taas armeijanvihreän THR10X:n erikoisalaa ovat Hard Rock-, Metal- ja Thrash-genrejä.


Koko THR-malliston pääpiirteet ovat yhteisiä:

Yamaha THR10X – side view

Komboilla on kestävä kotelo taitetusta metallista, sekä muovista. Vahvarien tyylitelty ulkonäkö on saanut selviä vaikutteita high end -audiolaitteista.

Kaikissa THR-komboissa on sisäinen viritysmittari.

Yamaha THR5A – back view

Kaikissa THR:eissä on sisäänrakennettu usb-äänikortti. Komboja voi käyttää sekä kitararaitojen tietokonepohjaiseen äänittämiseen (Steinberg Cubase AI kuuluu hintaan) että muusiikin kuunteluun.

Yamahan THR Editor -softalla pystyy usb:n kautta myös ohjelmoimaan oman THR-kombonsa. Softalla pääsee käsiksi myös muutamaan ”piilotettuun”, sisäiseen parametriin (esimerkiksi kohinaportin asetuksiin), sekä THR5A:n tapauksessa myös lisäefekteihin.

Yamaha THR5A – battery compartment

Yamaha-komboja voi käyttää myös AA-paristoilla. THR5A:ssa paristolokero sijaitsee laitteen takaseinässä…

Yamaha THR10X – battery compartment

…kun taas THR10-malleissa se on upotettu vahvistimen pohjaan.

Laadukas virtalähde kuuluu luonnollisesti kaikissa malleissa pakettiin.


Yamaha THR5A – full front

Vaikka Yamaha THR5A (199,99 €) on yksi maailman pienimmistä vahvistimista akustisille kitaroille, on kärpässarjalaiseen kuitenkin mahdutettu pitkä lista ominaisuuksia.

Yamaha THR5A – controls

THR5A tarjoaa neljä virtuaalimikrofonia pietsomikrofonilla varustetuille akustisille. Näistä kolme on tarkoitettu käytettäviksi teräskielisten kanssa, ja viimeinen on erikoistunut nailonkielisiin.

Mic Type -valitsimen viimeinen pykälä – EG Clean – on puhtaan kitarakombon vahvistinmallinnus, jonka voi valita silloin, kun haluaa soittaa THR5A:n kautta sähkökitaraa.

Blend-säätimellä voi asettaa pietsosignaalin ja mikkimallinnuksen keskenäistä suhdetta.

Pikku-Yamahan EQ-osasto on yhdellä Tone-säätimellä hyvin pelkistetty, sen sijaan kombo tarjoaa peräti kuutta efektiä. Effect-lohkosta saa joko kompressorin tai choruksen tai sitten yhdistelmän näistä kahdesta. Delay/Reverb-osasto tarjoaa nimensä mukaisesti viivettä, kaikua tai viiveen ja kaiun komboefektiä.

Viiveajan voi säätää kätevästi Tap Tempo -napilla.


Yamaha THR10C – front

Vintage-puoleen kallistuva Yamaha THR10C (299,99 €) on hieman THR5A:ta isompi värkki, ja isoveljellä on myös enemmän ominaisuuksia tarjottavana.

Yamaha THR10C – controls

THR10C:ssä on viisi vahvistinmallinnusta, joiden nimistä saa jo hyvän vihjeen, millaisia soundeja on odotettavissa.

Niiden lisäksi löytyy basistille myös kelpo bassovahvistinmalli, sekä yksi akustiselle kitaralle tarkoitettu asetus. Neutraali Flat-pykälä taas sopii hyvin esimerkiksi synan vahvistamiseen.

THR10C:n EQ-osasto on kolmialueinen, kun taas efektejä on tarjolla kahdeksan kappaletta. Effect-puolelta löytyy chorus, flanger, phaser ja tremolo, kun taas Delay/Reverb-lohkosta irtoavat nauhakaiun, jousikaiun ja hallikaiun vaihtoehtoja, kuten myös yksi viiveen ja kaiun yhdistelmä.

Kaikissa THR10-malleissa on viisi muistipaikkaa soittajan omia luomuksia varten.

Output-osasto tarjoaa peräti kaksi volume-säädintä – yksi kitarapuolelle ja toinen usb-väylältä (tai Aux-tulolta) tulevalle ulkoiselle signaalille.


Yamaha THR10X – full front

Pieni, mutta pippurinen Yamaha THR10X (299,99 €) on optimoitu metallimiehille (ja tietysti -naisillekin) sopivaksi.

Yamaha THR10X – controls

THR10X:n Amp-lohkosta löytyy peräti viisi erilaista high gain -särökanavaa, joista jokaisella on oma soundinsa, sekä erilaisia luonteita esimerkiksi basson tiukkuudessa tai kompressoinnissa.

Satunnaista heavy-balladihetkiä varten mukaan on mahdutettu myös yksi puhdas virtuaalivahvistin, sekä Bass- ja Flat-asetukset.

Myös THR10X:ssä on kolmialueinen taajuskorjain.

Efektiosastot ovat lähes samat kuin THR10C-kombossa, THR10X:n kirkkaampaa Delay-efektiä lukuunotamatta.


Yamaha THR10C – running

Mielestäni on erittäin hienoa, että Yamaha on suunnittellut koko THR-mallistonsa stereofoniseksi, koska nämä kombot toimivat tällä tavoin loistavasti myös lifestyle-lisälaitteina. Stereofonia tarjoaa kitarakäytössä etenkin laajempia kaikuja, mutta erittäin tärkeää se onkin musiikin toistossa.

Yamaha-konsernin pitkä kokemus laadukkaiden hifi-laitteiden valmistajana kuuluu selvästi. Soundi on mehevä, puhdas ja dynaaminen. Pieneltä THR5A-kombolta saa jo huomattavasti paremman musiikkinautinnon kuin tavallisista tietokonekaiuttimista, vaikka stereokuva ei ole niin leveä, eikä bassotoisto niin muhkea kuin THR10-sarjalaisilla. Isojen kombojen soundi taas on todella ällystättävä ja pyyhkii monet pikkustereot pöydältä. Kitaristille Yamahan THR-sarjalaiset korvaavat tyylikkästi mp3-soittimen vahvistinjärjestelmää, samalla kun toimivat laadukkaina kotivahvistimina.



Pienen, elektroakustiselle tarkoitetun vahvistimen järkevyydestä voi toki olla montaa mieltä, kun kotona soitettaessa vahvistinta yleensä ei tarvita eikä haluta. Keikoissa taas Yamaha THR5A:n kokoinen laite on yleensä tehojensa vuoksi melko alakynnessä. Kombon olemassaolon tarkoitus on kenties katusoitossa.

Toisaalta täytyy myöntää, että pikku-Yamahan mikrofonimallinnukset toimivat yllättävän hienosti ja uskottavasti, joten on ehkä luontevinta käyttää THR5A-komboa elektroakustiselle erkoistuneena äänikorttina kotiäänityksissä tai projektistudiossa. Vahvarin mikrofonimallinnukset nimittäin onnistuvat kiitettävästi pietsosysteemin kuivuuden ja suorasukkaisuuden poistamisessa.

Myös pikkukombon efektiosasto toimii hyvin, ja tarjoaa akustiselle sopivimmat efektit.

Ääniesimerkit on äänitetty Zoom H1 -tallentimilla. Käytin Taylor Guitarsin 110CE-mallia:

Yamaha THR5A – Condenser + Compressor + Hall

Yamaha THR5A – Dynamic + Compressor + Hall

Yamaha THR5A – Tube + Compressor + Hall



Mahtavaa meininkiä! En vaihtaisi Yamaha THR10C:n vahvistinmallinnuksista yhtäkään pois – jokainen vahvistintyyppi kuulostaa hyvältä ja vastaa ainakin omat odotukseni siihen.

Myös efektien laatu on hieno sekä modulaatioefektien kannalta että kaikujen ja viiveiden osilta. Jousikaiun mallinnuksessa on onnistettu mielestäni erittäin hyvin.

Kaikki kolme ääniesimerkkiä on soitettu Les Paul -tyylisellä kitaralla:

Yamaha THR10C – British Blues + Hall

Yamaha THR10C – Class A + Chorus + Tape Echo

Yamaha THR10C – Deluxe + Tremolo + Spring Reverb



Pintapuoliset kriitikot väittävät, että kaikki Heavy- ja Metal-soundit kuulostavat samalta moottorisahalta.

Totuus on kuitenkin, että myös Hard Rockissa, Metal-genressä ja Thrashissa käytetään monia eri särösoundeja ja vivahteita. Etenkin keskialueen soinnissa ja basson tiukkuudessa on olemassa monta eri vaihtoehtoa.

Yamahan THR10X on tietääkseni maailman ainoa harjoitusvahvistin, joka on kokonaan omistettu raskaalle musiikille, ja se lunastaa kaikki lupauksensa avokätisesti!

Myös THR10X:n tapauksessa käytin LP-tyylistä kitaraa:

Yamaha THR10X – Brown II + Hall

Yamaha THR10X – Power II + Flanger + Delay

Yamaha THR10X – Southern Hi + Phaser + Delay


Yamaha THR10C – close-up

Uudet THR-mallit ovat mielestäni todella hyvä veto Yamahalta. Erikoismalleilla tyydytetään sellaisten kitaristien toiveita, jotka toivoivat tietyille genreille enemmän vaihtoehtoisia soundeja, kuin mihin yleishyödylliset perusmallit – THR5 ja THR10 – pystyvät, mutta ilman että THR-sarjan hyvin toimiva yleiskonsepti muuttuu.


Uudet Yamaha THR-mallit

• THR5A – 199,99 €

• THR10C ja THR10X – 299,99 €

Maahantuoja: F-Musiikki


Plussat (kaikki mallit):

+ vankka kotelo

+ usb-äänikortti

+ mallinnuksien laatu

+ efektien laatu

+ äänenlaatu musiikin toistossa

+ hinta-laatu-suhde

Review: ML-Factory LP-style kit, self-assembled

This is a review of an electric guitar kit I have assembled myself:

I had ordered an LP-style kit from ML-Factory in Germany (the price is around 200 €, depending on the chosen model).

One of the most critical and tricky operations has already been executed in this kit – it comes with the mahogany neck already glued into the body.

If you stick to an easy-to-apply oil and wax finish, the assembly of a kit such as this is a nice project for one day (or, maybe better, one weekend). The only slightly more advanced step left to you would then be sinking the back plates into the routings in the body’s back.

I had decided to apply an Osmo Color wood wax finish to the kit, which, naturally, added a few days more to the process, due to wood preparation, masking, and drying times.

Interestingly, I found it harder to apply a consistent finish to the top’s ash veneer, compared to the mahogany used for both body and neck. The wax colour was harder to get even and flat, and much more red seeped beneath the masking tape onto the multi-ply binding.

On the back and the neck working with Osmo Color was much more fun, easier, and quicker in drying. The end result is a nice tomato soupish red hue, with the finish feeling quite organic – a bit like Gibson’s Faded-series.

In my opinion the bound headstock on this ML-Factory kit is rather pretty, even though there are a couple of discoloured spots on the mahogany veneer (glue, perhaps?). I left the headstock face au naturel, using oil and wax.

The eagle-eyed may notice that the headstock isn’t 100-percent straight, which is why the tuners on the left are not quite on the same height as the ones on the right side. Luckily, this is merely a small cosmetic issue, which doesn’t affect the finished guitar’s functionality and playability in the slightest.

The kit’s sealed tuners work well.

The fingerboard oil I applied brings out the beauty of the rosewood.

ML-Factory’s LP-style kit has a body that is a tad flatter (by about 3 mm) compared to a real Gibson Les Paul. You notice the difference only when you measure the guitar, especially as my kit guitar has a similarly substantial weight as many Gibson originals.

The bridge and tailpiece are of similar quality as those used on many affordable-to-mid-priced guitars. The Tune-o-Matic-copy here is even a modern version, which doesn’t need the annoyingly rattling retaining wire found on so many other bridges of this type.

The humbuckers supplied with this kit are wax potted to reduce their susceptibility to feedback howling. We found straight-bottomed bezels for this arched top guitar – perhaps not the most stylish and sturdy choice…

The toggle switch came supplied with both the classic knurled thumb wheel (which needs a specialist tool for tightening), as well as a standard nut. I used the nut, because the switch’s thread was rather tight and the switch couldn’t be mounted without resorting to a spanner.

The kit’s controls work well.

Here’s the view from a player’s perspective.


Let’s get this message out of the way first:
No – you cannot get quality akin to a 3.000 € custom shop guitar from a 200 € DIY-kit! The quality of the wood used, as well as the workmanship and the supplied parts (at least, judging from my guitar) are simply of a much more modest standard.

But: If you’re good at woodworking and fret dressing, and if you have some experience in applying sprayed-on lacquer finishes, you can easily get a kit such as this up to the standard of a 600–800 € instrument. And once you get these things sorted, there’s no reason why you shouldn’t be able to customise a kit guitar even further.


I would have liked to have seen cleaner woodwork on this Far-Eastern kit. The router bits and drills used on my kit left the cavities and holes rather messy. Nothing that would have stood in the way of completing the instrument, but not really pretty workmanship either.

I probably will give the frets a little more care later, as they feel a little rough beneath the strings right out of the box. I also had to file the 10th fret down carefully by a fraction of a millimetre beneath the high e-string, as the fret was a little high in this spot, causing sitar-like rattling. Certainly nothing a complete rookie would be able to diagnose or rectify easily.

I might also exchange the top nut some time in the future. There isn’t anything really wrong about the supplied nut; it’s only that I am a rather forceful player, and this nut is cut a whiff too low for my playing style, meaning I get rattling open strings (E, A and D) every once in a while.

The not quite flat finish, as well as the colour smeared onto the bindings are all my own doing, and down to my inexperience in all matters dealing with paints and lacquers.


But in the greater scheme of things, and keeping in mind the extremely affordable price of this kit, there’s really a lot to like about the ML-Factory LP-style guitar kit. 

Assembling this guitar was a pleasant experience, and I now have one more working guitar in my arsenal.

The truss rod works well, same goes for the tuners and the bridge. As supplied, the fretwork isn’t top notch, but I had no problems in setting up this kit to my favoured action (low E: 2.4 mm/high e 2.0 mm) using a 10–52 gauge set of strings.

The guitar was easy to intonate and it plays in tune across the whole fretboard.

The neck profile on my guitar is a straight copy off of Gibson’s 60s-neck – a very comfortable, medium-thickness ”D”.

Acoustically, the ML-Factory guitar is in the right ballpark for an LP-type guitar, displaying a fresh, but round-nosed attack, a warm overall character, and bags of sustain.

The pickups supplied with the ML-Factory-kit are surprisingly good. Naturally, nobody should expect Harry Häussel-, Jason Lollar- or Seymour Duncan Antiquity -type clarity, tone and panache – remember: This kit costs less than many high-end pickups.

The pickups on my guitar have a slightly higher-than-vintage output, but still enough clarity and character for my taste. In light of the low price of this kit, the pickups aren’t bad at all.

I’ve recorded three soundbites for you. Each example starts with the three-way toggle set to the neck pickup:

Jazzy clean




ML-Factory LP-style kit with ash veneer top 

price around 200 € (plus packing and postage)


In Finland you can get guitar kits from these two retailers: Millbrook Musiikki and SP-Elektroniikka.


ML-Factory rakennussarja: Osa 5 – loppuraportti

Tämä oli siis alkutilanne: ML-Factorylta Saksasta tilattu sähkökitaran rakennussarja (hinta noin 200 €, tarkasta mallista riippuen).

Yksi vaikeimmista ja tärkeimmista työvaiheista on tässä setissä jo suoritettu etukäteen – mahonkikaula oli valmiiksi liimattu runkoon.

Jos käytetään viimeistelyyn ainoastaan oljyä ja vahaa, kitaran kasaaminen on yhden päivän (tai viikonlopun) projekti. Ainoa vaativampi toimenpide on silloin kahden muovikansien upottaminen runkoon.

Itse halusin nimenomaan kokeilla maalin-kaltaista Osmo Color -öljyvahaa tässä projektissa, mikä lisää luonnollisesti työvaiheita, sekä odottelua, kunnes maali on kuiva.

Saarniviilun värjääminen oli tuntuvasti vaikeampi kuin mahonkikaulan ja -rungon viimeistely. Kannelle oli vaikeampi saada tasaista maalipintaa, kuivuminen kesti kauemmin, ja sain reunalistoitukselle melkoisen määrän punaisia jälkiä teippauksesta huolimatta.

Kitaran takapuolen viimeistely oli sujuvampi saada aikaiseksi Osmo Colorilla. Lopputulos on hauskan värinen – muistuttaa jotenkin tomaattisoppaa – ja tuntuu hyvin orgaaniselta, vähän Gibsonin Faded-sarjan tyylisesti.

Mielestäni ML-Factory-kitaran hyvin kompakti, reunalistoitettu viritinlapa on kaunis, vaikka sen mahonkiviilu on pikkusen epäsiisti (liimajälkeä?). Viimeistelin lavan etupuolen öljyllä ja (antiikki-) vahalla.

Tarkkasilmäinen huomaa, että lapapala on liimattu kaulaan hieman vinosti, minkä takia viritinparit eivät ole sataprosenttisesti samoilla linjoilla keskenään. Tämä pieni kosmeettinen haitta ei kuitenkaan vaikuta kitaran toimintaan lainkaan – etenkin kun muistaa rakennussarjan erittäin edullisen hinnan.

Suljetut virittimet toimivat moiteettomasti.

Pieni tilkka öljyä tuo palisanteriotelaudan kauneuden esiin.

ML-Factory LP-tyylisen rakennussarjan runko on hivenen verran (noin 3 mm) ohuempi kuin sen esikuva. Eron huomaa vain mittaamalla, etenkin kuin itsekasatun soittimen paino on samassa keskiraskaassa luokassa kuin moni alkuperäinen Les Paul.

ML-kitaran talla ja kieltenpidin ovat samaa asiallista laatua kuin useissa edullisissa kitaroissa. Tässä Tune-o-Matic-kopiossa ei käytetä muuten sitä vintage-tyylistä jousta tallapalojen alaspitämiseen, mikä on mielestäni plussaa, koska tässä mikään ei surise soitettaessa häiritsevästi mukaan.

Rakennussarjan humbuckerit on edullisesta hinnasta huolimatta vahattu feedback-ulinaa vasten. Mikrofonit istuvat suorissa kehyksissä, joita on ruuvaamalla pakotettu kitaran kaarevan kanteen sopiviksi – ei ehkä tyylikkäin tai kestävin ratkaisu…

Vipukytkimen mukaan tulivat kaksi mutteria – alkuperäistyylinen pikkuhampailla (johon tarvitsee erikoistyökalun) ja tavallinen mutteri. Käytin tavallisen kuusikanttisen mutterin, koska kytkimen kierre jumiutti hieman ja mutterin tiukentamiseen tarvittiin avain.

ML-Factory-kitin pienet potentiometrit toimivat jouhevasti, ja myös muuten elektroniikka toimii kuin pitää.

Tältä kitara näyttää soittajan suunnasta.


Ensin se tärkein viesti:
Ei – kahdensadan euron kitaran rakennussarjasta ei saa kolmentuhannen euron custom shop -laatua! Moiseen kitissä käytetyt puut ja osat, sekä (ainakin tässä testitapauksessa) puutyön laatu ei yksinkertaisesti riitä.

Jos osaa puutyöt, nauhahiontaa, oikeanoppista lakkaamista ja lakkapinnan viimeistelyä, tämänkaltaisesta edullisesta rakennussarjasta voi kuitenkin saada kauniin ja toimivan soittopelin, joka painaa jo samassa sarjassa kuin useat 600–800 euron soittimet. Ja kun kerran alusta on toimiva, ei ole syyttä pidättäytyä lisäkustomoinista.


Omassa kitarassani olisin toivonnut, että tehtaassa käytettäisin paremmat (terävämmät) työkalut. Runkoon jyrsityt kolot ovat kaikki epäsiistiä – pahimmat olivat aukot mikrofoneille – ja myös poraukset virittimiä varten olisivat nekin voineet olla siistimpiä.

Nauhatyöhön pitää luultavasti vielä vähän satsatta – suoraan paketista nauhat olivat pikkuisen karheat. Kymmenes nauha oli myös aavistuksen verran liian korkea ylä-e-kielen alla, joka surisi vähän sitä vasten. Sain sen varovaisesti viilaamalla korjattua, mutta tällaisen ongelman oikea tunnistaminen vaati jo vähän kokemusta.

Vaihdan ehkä myös joskus myöhemmin uuden satulan tähän kitaraan. Valmiiksi asennettu toimii sinänsä, mutta minulla on taipumus soittaa vähän raskaamalla kädellä, joten satula voisi olla minunkaltaiselle soittajalle hieman korkeampi.

Muut sotkut menevät täysin minun tilille, minun kokemattomuuteni maalausasioissa takia.


Plussapuolella täytyy mainita, että minulla on nyt yksi toimiva sähkökitara lisää.

Kaularauta toimii, samoin virittimet ja talla. Vaikka nauhatyö suoraan paketista ei ole aivan täydellinen, sain kitarani säädettyä 10–52-kielisatsilla minun käyttämälle korkeudelle (Matala E: 2,4 mm/korkea e: 2,0 mm).

Kitara soi puhtaasti koko otelaudalla.

Kaulaprofiili on minun kitarassani suora kopio Gibsonin 60s-kaulaprofiilista – mukavan matala, muttei liian ohut.

Akustinen soundi täyttää sopivasti kaikki tyypillisimmät kriteerit LP-tyyliselle kitaralle. Soinnissa on tuorehko, selkeä, muttei piikkikäs atakki, lämmin perusluonne, sekä pitkä sustainvaihe.

ML-Factory-setin mikrofonit ovat asiallista laatua. Tässä ei luonnollisesti voi odottaa Harry Häussel-, Jason Lollar- tai Seymour Duncan Antiquity -tyylistä äärimmäistä tyylikkyyttä ja laatua – kitarasetti kun maksaa vähemmän kuin jotkut yksittäiset mikrofonit.

Rakennussarjan mikrofoneilla on hieman vintagea korkeampi lähtötaso, mutta soinnissa silti riittävästi avoimuutta minun makuuni. Hintaan nähdän laatu ei todellakaan ole hassumpaa.

Tässä kolme esimerkkipätkää, jossa aloitan aina kaulamikrofonilla, jatkan kytkimen keskiasennolla, ja lopetan tallamikrofonilla.

Pehmeä ja puhdas




ML-Factory LP-style kit, kannessa saarniviilu 

hinta noin 200 euroa (plus postituskulut)


Suomessa kitaran rakennussarjat myyvät ainakin Millbrook Musiikki ja SP-Elektroniikka.


ML-Factory rakennussarja: Osa 4

Sen jälkeen kun öljyvaha oli tarpeeksi kuivunut poistin maalariteipit, ja yritin siistiä reunalistoitukset punaisista jäämistä. Se oli vaikeampi kuin olin ajatellut, etenkin kitaran kannessa.

Käytin antiikkivaha antaakseen maalipinnoille hieman lisää kiiltoa.

Seuraavaksi päätin asentaa tallan ja kieltenpitimen kierreholkit runkoon. Poistin maadoitusjohdosta vielä vähän enemmän sen muovieristeestä, jotta holkin ja kaapelin välillä syntyisi tarpeeksi kontaktipintaa.

Tämän jälkeen käytin asianmukaisesti muovipäisen vasaran holkkien upottamiseen.

ML-Factoryn rakennussarjaan kuuluvat nykyaikaiset suljetut virittimet kiinnitetään samalla sekä lavan edestä (pitkällä kierrehylsyllä) että takapuolella pikkuisilla ruuveilla.

Lavan etupuolella käytetään avainta…

…kun taas takapuolella täytyy esiporata reiät ruuveille. Ruuvi menee helpommin sisään, kun hiertään kierteeseen hieman saippua.

Tehtävä suoritettu onnistuneesti!

Kitaran elektroniikka on suurilta osin jo valmiiksi juotettu johtosarjaaksi. Potikat, kondensaattorit, lähtöjakki sekä vipukytkimelle menevät johdot odottavat jo asennusta.

Kytkimelle menevät johdot kulkevat samassa kanavassa kuin mikrofoneista tulevat kaapelit. Tässä tapauksessa kannatti vetää ensin johdot oikeisiin paikkoihin, asentaa mikrofonit paikoilleen, ja juottaa lopuksi mikrofonijohdot ja vipukytkintä elektroniikkaan.

Mikrofonisignaalia kantavaa johtoa (tässä valkoinen) täytyy liittää potikan tuloon (kuvassa vasemmanpuoleinen kontakti), jossa on jo valmiiksi toinen johto juotettu kiinni. Mikrofonin maadoitus kiinnitetään potentiometrin koteloon. Kannattaa ensin raapia metallipintaa hieman karheaksi (esimerkiksi ruuvimeisselillä), koska se helpottaa juottamista.

Mikrofoni on kytketty.

Tältä näyttää vipukytkin: kaksi keskimmäistä kontaktia toimivat lähtöinä, josta signaali kulkee suoraan lähtöjakille. Ulommat kontaktit taas ovat kytkimen tulot, yksi per volumepotikka. Vastapuolella (joka ei näy kuvassa) on kytkimen oma maadoituspiste.

…ja seuraavaksi laitan kielet päälle ja säädän kitaran soittokuntoon…

ML-Factory rakennussarja: Osa 3

Sen jälkeen kun kannen toinen kerros Osmo Color oli kuivunnut enemmän kuin 12 tuntia, oli aika valmistella rungon takaosaa värikerroksia varten.

Takaosan kolot ovat sinänsä valmiiksi jyrsityt, mutta niiden reunat eivät ole muovikansia varten upotettuja.

Sovitin ensin elektroniikkalokeron kansi, jolla oli – mielenkiintoista kyllä – ”suunta”; tarkoitan: kansi ei ole täysin symmetrinen, vaan se sopii ainoastaan yhdellä tavalla kolon kanssa yhteen niin, että jokaisen reiän alla on puuta.

Kytkinkanavan kansi taas oli helpompi kohdistaa.

Koska meillä ei ole yläjyrsin kotona, enkä osaisi edes käyttää sellaista, käytettiin talttoja tähän hommaan.

Myönnän sen: vaimoni on minua taitavampi puutöissä, ja hän hoiti tämän osuuden.

Täältä lopputulos näyttää…

Reunat eivät ole niin tarkat kuin jyrsimillä tehdyt, mutta näinkin kannet saadaan sopimaan paikoilleen.

Seuraavaksi suojasin maalarinteipillä kaulan ja rungon reunalistoitukset rungon takaosan maalaamista varten.

Tältä runko näyttää kahdella Osmo Color -kerroksilla maalattuna.

ML-Factory rakennussarja: Osa 2

Päätin käsitellä ainakin kitaran kantta punaisella Osmo Color öljyvahalla, joka ei peittää puun kauniita syykuvioita.

Hioin siis ensimmäiseksi hiomapaperilla (karkeus 240) varovasti kannen saarniviilua sulavaksi – kahden milin paksuus ei anna isoa virhemarginaalia! Sen jälkeen annoin hiomapaperilla myös kaulakorolle loppullisen muotonsa.

Huomasin, että rungossa ei vielä ollut kanava kielten maadoitusta varten. Maadoitusjohto tai -lanka menee tavallisissa Les Paul –tyylisissä kitaroissa elektroniikkalokerosta kielipidimen holkkia varten porattuun reikään.

Lokerossa maadoitus on juotettu potentiometrin kuoreen, ja toisessa päässä metalliholkki liittää kielet maadoitukseen. Perinteiset sähkökitarat hurisevat ikävästi, jos niiden kielet eivät ole liitettyjä maahan.

Koska stopbar-holkin reikä on lähellä kaulavolumen potikkareikää, ja elektroniikkalokerossa oli riittävästi tilaa, reiän poraaminen akkuporakoneella oli suhteellisen helppo.

Avasin hyvin varovasti laadukkaalla senkkausterällä vipukytkimen reiän. Sen jälkeen laitoin maalariteippiä reunalistoituksen ja rungon päällä makaavan otelautapätkän päälle, jotta punainen väri tarttuisi varmasti vain saarniviiluun.

Sitten vaan vinyylihanskat päälle: Osmo Coloria täytyy ensin sekoittaa huolellisesti.

Öljyvaha levitetään ohuesti, mutta tasaisesti siveltimellä tai rätillä.

Tältä ensimmäinen kerros näyttää vielä märkänä. Öljyvahan pitää nyt kuivua ainakin 12 tuntia, ennen kun voi levittää toisen kerroksen sen päälle.

On tärkeä muistaa, että puuvahalla kastettu rätti voi tietyissä tilanteissa sytyttää tuleen ihan itsestään. Sytytysvaaran vuoksi rätin pitää aina hävittää asianmukaisesti, eikä jätä sen lojumaan jossain nurkassa tai ”kuivumaan” auringossa. Helpointa on huuhdella käytetyn rätin runsaasti vedellä, minkä jälkeen sitä heitetään pois ilmatiiviissa pakkauksessa. Toinen vaihtoehto on polttaa sen heti käytön jälkeen.


ML-Factory rakennussarja: Osa 1

Eilen posti toi sen sähkökitaran rakennussarjan, jonka olin tilannut hieman yli viikko sitten saksalaiselta firmalta nimeltään ML-Factory.

ML-Factory tarjoaa laajan valikoiman edullisia kitara- ja bassosarjoja, joita tehdään ilmeisesti Kiinassa. Päätin saada selvillä millainen kitara syntyy noin kahdensadan euron LP-rakennussarjasta.

Yllä olevat kuvat näyttävät viimeistelemättömän kitara-aihion, ja osa mukana tulevista osista. Tässä rakennussarjassa kitaran mahonkikaula on jo valmiiksi liimattu runkoon. Paketista löytyy kaikki mitä tarvitaan – mikrofonit, elektroniikka, virittimet, talla ja muoviosat – ja osat vaikuttavat olevan laaduiltaan käyttökelvollista kauko-itäistä keskivertoa. Tämän kitarapaketin hinta oli 199 euroa, johon lisätään vielä noin 18 euroa postituskulut.

Rungon takaosa on kasattu kolmesta mahonkipalasta.

Mahongin päälle on liimattu vaahterakansi (? tai joku muu vaalea puulaji) useasta palasta, ja tämän päälle ohut (noin 2 mm) saarniviilu.

Rungossa on jäänyt muutama pieni naarmu ja hiomajälki – hiomapaperi on siis syytä käyttää ennen viimeistelyä.

Mikrofonikolot on jyrsitty ilmeisesti tylsällä työkalulla, ja ne ovat rakennussarjan puutyön heikoin kohta.

Kaulan korko tarvitsee sekin vielä vähän hiontaa.

Otelauta ja otemerkit näyttävät kauniilta, ja myös nauhoitus vaikuttaa hyvin asialliselta.

Reunalistoitettu lapa näyttää tyylikkäältä, ei se ole niin kömpelön näköinen kuin esimerkiksi Epiphonen ratkaisu.

Lapa on liimattu kaulaan E-virittimien korkeudella.

Tässä vielä toinen kuva kaulaliitoksesta.

Mielenkiintoinen ratkaisu: kytkimen auko on porattu itse kannen, muttei saarniviilun läpi. Tätäkin täyttyy sitten hoitaa itse, samoin kuin muovikansien upottaminen runkoon.

Elektroniikan kolo on paljon siistimpi kuin aukot mikrofonille. Tässä hintaryhmässä olisi järjetön odottaa Custom Shop -laatua.

Ensivaikutelmani on siis aika optimistinen – kyllä tästä kitara saadaan.

Seuraava työvaihe on siis hiominen…ja täyttyy miettiä sitä viimeistelyäkin…

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑