Posts tagged ‘P-Bass’

12/09/2018

Review: Green Guitars P-Bass

Green Guitars is a new Swedish brand that offers affordable and mid-priced electric guitars and basses, which are made in China. Green’s line-up even includes a few Korean Custom Shop models.

For the most part Green instruments are straight copies of classic models, but as a special feature some instruments are available with relic’d finishes. There’s also a choice of different pickups for many models.

****

Green Guitars’ P-Bass (current price in Finland: 375 €) is the brand’s own version of a 1960s Fender Precision Bass.

Our review instrument’s basswood body comes finished in a very pretty Sonic Blue.

One player-friendly change comes in the guise of a modern truss rod, which is adjusted from the headstock end. No need for taking the neck off on a Green P-Bass.

The bolt-on neck is made from maple, with the fingerboard being a slab of rosewood. The neck sports a thin satin finish.

The Green’s machine heads are modern updates of the classic open tuner theme, and they seem to be of very decent quality.

The bridge has been updated, too. The base plate is considerably thicker than on the classic Fender bridge. The bridge saddles’ height-adjustment screws run in grooves to prevent sustain-robbing sideways movement.

The Green P-Bass comes equipped with a Kent Armstrong split-coil pickup. This Far Eastern version uses a ceramic magnet stuck to the bottom of each half’s bobbins with soft steel pole pieces, instead of the separate slug magnets on original 60s Fenders.

****

Many P-bass copies in this price bracket deliberately use a different neck profile than the Fender original. A genuine Precision’s neck is relatively wide and a bit flattish at the top nut – some bassists like this, others don’t. Most affordable copies of this classic use a more middle-of-the-road, narrower C-profile.

I like a Precision-style bass to feel like a Precision, which is why I applaud Green Guitars’ decision to build their P-Bass with a traditional neck profile. This bass feels like it should.

The Green bass also wins me over in terms of its sound. I used my own 1976 Fender as a benchmark, and the Green P-Bass growls just like it should. The low register is punchy, and the top end is open, but never sharp or brittle.

The original Fender Precision is the classic of all classics; it was the first electric bass, and its sound is familiar to us all from thousands of recordings. I have chosen to record a little Motown-tribute as a demo song. The Green P-Bass went through a SansAmp Bass Driver and then into a Focusrite interface:

****

We could, no doubt, spend hours on end discussing the ethics and the raison d’être of copy instruments. The truth is, though, that there’s an abundance of affordable copies of classic designs on the market.

Green’s P-Bass is definitely worth trying, if you’re shopping for this style of bass in this price segment. This bass feels and sounds very much like the original classic that served as its inspiration. Judging by the review bass, Green’s workmanship seems very clean and crisp for the price.

****

Green Guitars P-Bass

375 €

Finnish distributor: Nordsound

Pros:

+ value for money

+ authentic neck profile

+ soundSave

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

27/08/2018

Testipenkissä: Green Guitars P-Bass

Green Guitars on nuori ruotsalainen brändi, joka tarjoaa sekä edullisia että keskihintaisia Kiinassa valmistettuja sähkökitaroita ja -bassoja. Mallistoon mahtuu myös muutama Etelä-Koreasta peräisin oleva Custom Shop -malli.

Suurilta osin Green-soittimet ovat kopiosoittimia, mutta yhtenä erikoisuutena voi mainita, että brändi tarjoaa joissakin malleissa myös relic-viimeistelyjä, sekä useita mikrofonivaihtoehtoja.

****

Green Guitars P-Bass (375 €) on firman versio 1960-luvun Fender Precision -bassosta.

Testisoittimen runko on tehty lehmuksesta, ja se on viimeistelty siististi klassisellaa vaaleansinisellä sävyllä.

Yksi soittajaystävällinen muutos Green P-bassossa on kaularaudan säätöruuvin sijainti viritinlavan puolella, jonka ansiosta säätäminen sujuu nopeasti ja helposti.

Ruuvikaula on veistetty vaahterasta, kun taas basson otelauta tehdään ruusupuusta. Kaulassa on satiinipintainen mattaviimeistely.

Greenin avoimet virittimet vaikuttavat laadukkailta.

Basson talla on hieman tukevampi versio Fenderin vintage-tallasta. Greenin tallassa on paksumpi pohjalevy, jossa on myös urat, jotka estävät tallapalojen sivuttaista liikkumista.

Green P-bassoon on valittu Kent Armstrongin suunnittelema presarimikki. Tässä Kauko-Idässä valmistetussa versiossa mikrofonipuoliskojen magneetit on kiinnitetty mikkikelojen alapuolelle. Perinteisissä Fender-mikeissä taas näkyvissä olevat navat ovat yksittäisiä pyöreitä magneetteja.

****

Monet tämän hintaluokan presarikopiot poikkeavat kaulaprofiilin suhteen alkuperäisestä Fender-bassosta. Alkuperäisellä Precisionilla on nimittäin satulan lähellä suhteellisen leveä ja hieman laakeakin profiili, joka on perinteisesti hieman jakanut basisteja. Monissa edullisissa kopiosoittimissa on tämän vuoksi alkuperäistä pyöreämpi ja kapeampi kaula.

Onneksi Green Guitarsin P-bassossa on perinteinen kaulaprofiili, joka on minusta tärkeä seikka, kun puhutaan presarin luonteesta ja soittotuntumasta.

Soundin kannaltakin Green-basso pärjää mainiosti oman 70-luvun Fenderin vieressä. Greenin ”versio” murisee ja murahtaa oikeaoppisesti ja diskantissa löytyy mukavasti avoimuutta.

Alkuperäinen Fender Precision on klassikkojen klassikko; maailman ensimmäinen sähköbasso, jonka soundi on tuttu tuhansista äänityksistä. Tällä kertaa päätin äänittää lyhyen Motown-tribuutin demobiisiksi. Green P-basso meni SansAmp Bass Driverin kautta suoraan äänikortille:

****

Kopiosoittimien järkevyydestä ja eettisyydestä voisi varmaan väitellä loputtomiin – tosiasia on kuitenkin, että niitä löytyy runsaasti markkinoilla.

Green P-Bass on omassa hintaluokassaan todella positiivinen tuttavuus. Tässä edullisessa soitimessa löytyy runsaasti aidon presarin tuntumaa ja soundia. Myös Greenin työnjälki on testiyksilön perusteella hyvin siisti.

****

Green Guitars P-Bass

375 €

Maahantuoja: Nordsound

Plussat:

+ hinta-laatu-suhde

+ kaulaprofiili

+ soundiSave

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

23/08/2018

Green Guitars P-Bass – the Kitarablogi-video

Green Guitars P-Bass

• basswood body

• hard maple neck

• rosewood fretboard

• 20 frets

• 34″ scale

• open cloverleaf tuners

• Kent Armstrong PB pickup

• 1 volume, 1 tone control

Finnish distributor: Nordsound

06/08/2018

Green Guitars P-Bass – Now on SoundCloud

Maahantuoja/Distributor: Nordsound

02/08/2018

Green Guitars P-Bass ++ Testi tulossa ++ Review coming soon

Maahantuoja/Distributor: Nordsound

09/02/2011

Classic Basses, part 1: Fender Precision

Leo Fender’s and George Fullerton’s Precision Bass was the world’s first electric bass guitar. It was introduced to the puzzled public in 1951.

Tony Bacon and Barry Moorehouse quote Fender’s old production chief from the 50s and 60s, Forrest White, on the initial impact the new-fangled instrument had (in their well-written ”The Bass Book”):

”Those who were not sure if Leo was crazy when he brought out the solidbody guitar were darn sure he was crazy now, since he came up with an electric bass. They were convinced a person had to be out of their mind to play that thing.”

Leo and George took the Telecaster-concept and adapted it for a bass instrument. At the same time they hit upon some standards – almost by mistake – that are still valid these days. The most important ones are the body’s additional long upper horn, which helped in balancing such a long-necked instrument, as well as the scale length of 34 inches (84,6 cm).

Initial problems in the project were the total lack of appropriate strings, which had to be custom-ordered from V.C. Squier, as well as tuning machines. At first they used sawed off double bass tuners, before they were able to order Kluson-machines, manufactured to Fender’s own specifications.

The first edition of the Precision Bass, made between 1951 and 1954, had a yellowish, semi-opaque-finished (blonde) slab ash body, a black Bakelite scratchplate, a Telecaster-style single coil pickup and a one-piece maple neck with a Telecaster-headstock. The simple bridge had only two saddles, which were first made from plastic and later from metal.

When the Stratocaster was introduced in 1954 the P-Bass received a slight make-over: the body gained Fender’s comfort contours, the scratchplate changed to single-ply white plastic and the standard finish became two-tone sunburst.

The Sting Signature Precision is based on a ’54-’56 P-Bass:

But Leo Fender still wasn’t quite satisfied with his creation: the pickup was picking up too much buzz, and its spiky signal tended to trash a lot of Bassman-amp speakers. Adding to this the Precision’s intonation wasn’t really very precise, because of the spartan bridge. And lastly it seemed that the small headstock had something to do with some dead notes on the g-string around the 5th fret.

All these problems were addressed in the major overhaul (in 1957), which turned the Precision into the classic we all know today: with a large Strat-style headstock, a bridge with four individual saddles and a brand-new split-coil pickup.

This new pickup consisted of two halves, one each for the E- and A-string as well as the D- and g-string, wound reverse and with opposing magnetic polarities. Once hooked up in series the split-coil pickup produces a humbucking signal with a singlecoil sound. Placing each string between its own pair of magnets (in contrast to the single magnet below each string in the old design) also smoothed out the attack phase of each note, which in turn resulted in a signal that was much easier on a bass amp’s speakers.

The very first ”new and improved” Precisions also featured a gold-coloured aluminium scratchplate.

In 1959 Fender switched to rosewood fingerboards on all of their string instruments. Since the end of the 60s the P-Bass has been available both with a one-piece maple neck as well as with a rosewood fretboard.

Nowadays Squier and Fender offer a Precision-model for all seasons and budgets, from vintage replicas to modern updates.

___________________________________________________________

You can listen to the sound of a 1976 fretless Fender Precision here.

The song was written by my late friend Pauli Rissanen, who also sings on the recording.

06/02/2011

Klassikkobassot, osa 1: Fender Precision

Leo Fenderin ja George Fullertonin kehittämä Precision Bass oli maailman ensimmäinen sähköbasso, ja se ilmestyi vuonna 1951.

Tony Baconin ja Barry Moorehousen loistavassa kirjassa ”The Bass Book” Fenderin 1950/60-luvun tuotantopäällikkö Forrest White kertoi musiikkimaailman reaktioista uuteen soittimeen:

”Ne ihmiset, jotka eivät olleet Telecasterin ilmestymisen yhteydessä ihan varmoja, oliko Leolla muutama ruuvi löysällä, olivat nyt täysin varmoja siitä, että ukko on hullu!”

Leo ja George ottivat Telecasterista mallin ja laajensivat konseptin bassosoittimelle sopivaksi. Samalla ne keksivät lähes ”vahingossa” muutamia sähköbasson standardia, jotka ovat vielä tänä päivänäkin voimassa. Tärkeimmät ovat rungon pitkä yläsarvi, jonka ansiosta basson pitkä kaula ei vaikuta negatiivisesti soittimen balanssiin, ja mensuurin pituus (34 tuumaa/84,6 cm).

Isoja hankaluuksia aiheutti sopivien kielien puuttuminen (ensimmäiset tilattiin juuri P-bassoa varten V.C. Squierilta), ja virittimetkin piti kustomoida itse sahaamalla kontrabasson virittimia poikki, ennen kuin Klusonilta saatiin tilattua Fenderin speksien mukaisia kapistuksia.

Vuodelta 1951-1954 Presarilla oli (Telecasterin lailla) kellertävän viimeistelty suorakantinen saarnirunko, iso musta pleksi, Telecaster-tyylinen yksikelainen mikrofoni, sekä kitaralta lainattu lapa. Tallassa oli vain kaksi tallapalaa (ensin muovista, sen jälkeen metallista).

Kun Stratocaster-kitara saatiin valmis (1954), muutettiin P-bassoa hieman Straton mukaiseksi: rungolla oli nyt mukavuusviisteet, viimeistelly oli sunburst ja pleksi valkoinen.

Stingin nimikkomalli on sellaisen Precisionin (1954-56) uusintapainos:

Leo Fender ei kuitenkaan ollut vielä ihan tyytyväinen luomukseensa: mikrofoni oli häiriöherkkä ja sen tuhti potku rikkoi herkästi Bassman-vahvistimen kaiuttimia. Intonaatiokin ei ollut aivan kohdallaan, ja pieni lapa aiheutti selvästi kuolleita kohtia g-kielellä (4-5:n nauhan kohdalla).

Uudesta päivityksestä tuli meille kaikille tuttu Presari, jossa on Stratocaster-lapa, neljällä tallapaloilla varustettu talla ja uusi splitcoil mikrofoni.

Uudessa mikissä on erilliset puoliskot E- ja A-kielille ja D- ja g-kielillä, jotka ovat sekä magneettisesti että kelojensa suhteen vastavaiheessa toisiaan. Kun puoliskot kytketään sarjaan tulee niistä käytännössä humbucker yksikelaisen mikrofonin soundilla. Uudessa mikrofonissa on myös aina kaksi magneettia jokaisen kielen molemmin puolin, minkä ansiosta atakista tulee hieman miedompaa (kun vertaa aikaisempaan mikrofoniin).

Ensimmäisissä ”uusissa” Presarissa oli myös alumiinista valmistettu kullanvärinen plektrasuoja.

Vuonna 1959 kaikki Fender-kitarat ja myös Precision saivat palisanteriotelaudan. 1960-luvun loppupuolelta taas alkoi P-bassoissa valinnanvapaus otelaudan suhteen, ja myös tänä päivänä saa oman maun mukaan vaahtera- tai palisanteriotelaudalla varustetun mallin.

Squierilta ja Fenderilta saa jokaiselle budjetille sopivan version Presarilta – vanhojen mallien uusintapainoksista nykyaikaiseen päivitykseen.

___________________________________________________________

Oman nauhattoman Presarin (vuodelta 1976) soundia voi kuunnella esimerkiksi tässä.

Biisin on kirjoittanut edesmennyt ystäväni Pauli Rissanen, joka myös laulaa siinä demossa.