Testipenkissä: Yamaha CG142C + NTX900FM

Klassisista (nylonkielisista) kitaroista löytyy yllättävän vähän tietoa netissä, ja myös musiikkilehdissä niistä puhutaan vain todella harvoin.

Oli siis korkea aika tehdä asialle jotain:

Yamahan C- ja CG-sarjojen klassiset kitarat ovat erittäin suosittuja Suomessa. Testattavaksi saimme kokopuisella setrikannella varustetun CG142C-mallin.

Yamaha NTX900FM taas on mielenkiintoinen hybridimalli – mikitetty nylonkielinen kapeammalla kaulaprofiililla.

****

Yamaha CG142C (F-Musiikin hinta: 299 €) on firman tapaan erittäin siististi rakennettu klassinen kitara hillityllä charmilla. Kaikilla CG-sarjan soittimilla on kokopuiset kannet. Jokaisesta mallista on kaksi eri versiota – kuusi- (mallitunnus loppuu S-kirjaimella) tai setrikannella (mallitunnuksen viimeinen kirjain on C) varustettuna.

Kaula sekä rungon sivut ja pohja on veistetty nato-puusta, joka on Kaakkois-Aasiasta peräisin oleva, ominaisuuksiltaan mahonkia muistuttava lehtipuulaji (lat. Palaquium). Kaula on kokopuuta, kun taas koppaan on käytetty natovaneria.

Lavan etupuolta koristaa palisanteriviilu.

CG142C:ssä on perinteiset, avoimet viritinkoneistot. Lapa on liitetty taidokkaasti kaulaan.

Mattaviimeistelty kaula koostuu yhdestä pitkästä osasta, johon on käytetty kolme vieräkkäistä natopalaa. Tähän pitkään osaan on liimattu lapa sekä useasta palasta koostuva kaulakorko. Tapa säästää sekä kustannuksia että luonnonvaroja.

Reunalistoitettuun palisanteriotelautaan on istutettu huolellisesti lajille tyyppilliset pienet nauhat.

Kaunis rosetti on CG142C:ssä – kuten lähes kaikissa tämän hintaluokan kitaroissa – ennen lakkaamista kannen päälle liimattu folio. Kalliissa klassisissa taas rosetti on aikaa vievää upotustyötä, joka koostuu pienistä puu-, muovi- ja helmiäispaloista.

Kannessa on viisikerroksinen reunalistoitus.

Pohjan musta reunalistoitus saa ikäänkuin jatkoa kaulakoron päällystyksessä.

Kaunis, tyylikäs, ja konstailematon – tällainen on Yamaha CG142C:n palisanteritalla.

Yamahan klassinen on myös erittäin siisti kopan sisällä.

****

Yamaha NTX900FM (F-Musiikin hinta: 719 €) on APX-kitaroiden nylonkielinen serkku. Se on tarkoitettu sellaisille kitaristeille, joille laadukas etuvahvistin hyvällä sähköisellä soundilla, sekä rivikitaristeille mukava kaulaprofiili ovat tärkeämpiä seikkoja kuin sataprosenttisesti perinteitä kunnioittava klassinen kitara.

NTX900FM:n kansi on kokopuista Engelmann-kuusta.

Natokaula on liitetty loimuvaahtervanerista tehtyyn koppaan perintesesti liimaamalla.

Lavan muoto on tuore ja nykyaikainen…

…ja kauniit, laadukkaat virittimet sopivat kitaran ilmeeseen erittäin hyvin. Myös NTX:n lapa on liimattu kaulaan.

Reunalistoitettu otelauta on tässäkin kitarassa palisanteria.

NTX-kitaroissa on sama runkomuoto kuin teräskielisissä APX-soittimissa, ja myös nylonkielisten NTX:n rungot ovat perinteistä klassista kitaraa litteämpiä (noin 75 %).

NTX900FM:n rosetti on kasattu huolella useista eri puulajeista sekä pienistä helmiäispaloista.

Näyttävä loimuvaahterakoppa on saanut ylleen hunajavärisen lakkakerroksen.

Myös NTX900:n palisanteritallan muotoilu tekee selväksi, ettei kyse ole perinnemallista.

Etuvahvistin on Yamahan oma ART System 61 -malli, joka on kaksitie-järjestelmä. Tämä tarkoittaa, että basso- ja diskanttikielille on erilliset pietsomikrofonit, joiden äänenvoimakkuutta voi säätää toisistaan riippumatta. ART System 61:ssä on tämän lisäksi kolmialueinen EQ, sekä viritysmittari.

Yhdeksän voltin pariston lokero on sijoitettu kaulan viereen.

NTX900FM:ssä on valmiiksi asennettuna kaksi hihnatappia. Rungon hihnatappi on samalla jakkilähtö kitaran signaalille.

Työnjälki kitaran sisäpuolella on jälleen varsin siistiä.

****

Yamaha CG412C on soittotuntumalta tyyppillinen klassinen kitara: kaula on oikeanoppisesti todella leveä (satulan kohdalla 52 mm) ja kaulaprofiili on suhteellisen matala, mutta hyvin harteikas. Perinteisen klassisen kitaran leveä kaula antaa riittävästi tilaa kaikenlaisille sormituksille, mutta barreé-soinnut vaativat enemmän tarkkuutta ja voimaa kuin useimmilla teräskielisillä soittimilla.

Kielten korkeus kuulostaa sähkökitaran näkökulmasta kamalan korkealta – matala E: 3,7 mm, korkea e: 3,2 mm – mutta se on klassisella kitaralla vielä hyvin maltillinen. Nylonkielet ovat teräskieliä huomattavasti pehmeämpiä, ja niiden liikerata on soiton aikana myös paljon suurempi, minkä takia kielten etäisyys nauhoihin täyttyy olla suurempi kuin teräskielisissä kitaroissa.

CG412C soi kauniilla täyteläisellä, mutta samalla avoimella äänellä. Kitara ei projisoi niin hyvin kuin kallis pro-luokan soitin, mutta omassa luokassaan – hyvänä harrastelijakitarana – Yamaha CG142C kuuluu selvästi parhaimmistoon.

Yamaha CG142C

****

Yamaha NTX900FM:n kaula on leveydeltään perinteisen klassisen ja teräskielisen akustisen välillä. Satulan kohdalla leveys on 48 mm. Kapeammat mitat ja täyteläinen D-profiili tekevät kaulasta huomattavasti yleiskitaristille ystävällisemman.

NTX:ssä kielet ovat myös lähempänä otelautaa (ala-E: 3,1 mm/ylä-e: 2,6 mm). Tämä kaventaa akustista soittodynamiikkaa, mutta tekee kitarasta helpommin soitettavan.

Tavallista ohuemman rungon ja runsaan vaahtera-annoksen takia, soi NTX900FM vähän hiljaisemmalla ja ontolla äänellä. Volyymi riittää hyvin omaan harjoittelluun kotona tai biisintekovälineeksi, mutta kitara ei kanna akustisesti niin hyvin kuin ”oikea” nylonkielinen.

Yamaha NTX900FM – akustisesti

Linjasoitossa asiat muuttuvat dramaatisesti, ja Yamaha NTX900FM:stä kuoriutuu erittäin makeasoundinen lisäys soitinarsenaaliin. Yamahan ART-järjestelmä toimii todella hyvin, ja mahdollisuus säätää basso- ja diskanttikielten tasoja itsenäisesti helpottaa huomattavasti soundin hienovirittämistä. Tallan alla sijaitsevat mikrofonit eivät ole liian herkkiä oikean käden aiheuttamille häiriöäänille, ja etuvahvistimesta lähtevässä signaalissa on kiitettävän alhainen kohinataso.

Yamaha NTX900FM on mielestäni hieno peli, jos tarvitaan nylonkielistä soundia teräskielisellä tatsilla – tai, jos haluaa kokeilla nylonsoundia efekteillä.

Yamaha NTX900FM – linjasoitto

****

Yamaha CG142C + NTX900FM – nylonkieliset kitarat

Maahantuoja: F-Musiikki

****

Yamaha CG142C

F-Musiikin hinta: 299 €

Plussat:

+ hinta-laatu-suhde

+ työnjälki

+ perinteinen klassinen kaulaprofiili ja tatsi

+ soundi

Miinukset:

– perinteinen kaulaprofiili vaatii harjoittelua

****

Yamaha NTX900FM

F-Musiikin hinta: 719 €

Plussat:

+ hinta-laatu-suhde

+ työnjälki

+ rivikitaristeille ystävällinen kaulaprofiili ja tatsi

+ mikrofonijärjestelmän soundi

Miinukset:

– ohut akustinen soundi

****

20/06/2012 0

Kahden nailonkielisten testi työn alla +++ Reviewing a couple of nylon-strings

08/06/2012 0

ML-Factory rakennussarja: Osa 4

Sen jälkeen kun öljyvaha oli tarpeeksi kuivunut poistin maalariteipit, ja yritin siistiä reunalistoitukset punaisista jäämistä. Se oli vaikeampi kuin olin ajatellut, etenkin kitaran kannessa.

Käytin antiikkivaha antaakseen maalipinnoille hieman lisää kiiltoa.

Seuraavaksi päätin asentaa tallan ja kieltenpitimen kierreholkit runkoon. Poistin maadoitusjohdosta vielä vähän enemmän sen muovieristeestä, jotta holkin ja kaapelin välillä syntyisi tarpeeksi kontaktipintaa.

Tämän jälkeen käytin asianmukaisesti muovipäisen vasaran holkkien upottamiseen.

ML-Factoryn rakennussarjaan kuuluvat nykyaikaiset suljetut virittimet kiinnitetään samalla sekä lavan edestä (pitkällä kierrehylsyllä) että takapuolella pikkuisilla ruuveilla.

Lavan etupuolella käytetään avainta…

…kun taas takapuolella täytyy esiporata reiät ruuveille. Ruuvi menee helpommin sisään, kun hiertään kierteeseen hieman saippua.

Tehtävä suoritettu onnistuneesti!

Kitaran elektroniikka on suurilta osin jo valmiiksi juotettu johtosarjaaksi. Potikat, kondensaattorit, lähtöjakki sekä vipukytkimelle menevät johdot odottavat jo asennusta.

Kytkimelle menevät johdot kulkevat samassa kanavassa kuin mikrofoneista tulevat kaapelit. Tässä tapauksessa kannatti vetää ensin johdot oikeisiin paikkoihin, asentaa mikrofonit paikoilleen, ja juottaa lopuksi mikrofonijohdot ja vipukytkintä elektroniikkaan.

Mikrofonisignaalia kantavaa johtoa (tässä valkoinen) täytyy liittää potikan tuloon (kuvassa vasemmanpuoleinen kontakti), jossa on jo valmiiksi toinen johto juotettu kiinni. Mikrofonin maadoitus kiinnitetään potentiometrin koteloon. Kannattaa ensin raapia metallipintaa hieman karheaksi (esimerkiksi ruuvimeisselillä), koska se helpottaa juottamista.

Mikrofoni on kytketty.

Tältä näyttää vipukytkin: kaksi keskimmäistä kontaktia toimivat lähtöinä, josta signaali kulkee suoraan lähtöjakille. Ulommat kontaktit taas ovat kytkimen tulot, yksi per volumepotikka. Vastapuolella (joka ei näy kuvassa) on kytkimen oma maadoituspiste.

…ja seuraavaksi laitan kielet päälle ja säädän kitaran soittokuntoon…

22/05/2012 0

Musta kaunotar – Tokai AJB-55BB

Tokai AJB-55 BB ja Seymour Duncan Basslines Quarter Pound -mikrofonit – testi tulossa.

A Tokai AJB-55 BB equipped with Seymour Duncan Basslines Quarter Pound -pickups – a review is in the works.

****

10/05/2012 0

Review: Yamaha A1R and A3R

This review could have carried the title ”Elegant Twins”, as both models from Yamaha’s brand-new A-series look very much alike.

The A-series looks like Yamaha’s answer to Taylor Guitars – it encompasses eight guitars in all, half of them Dreadnoughts and the other half in Grand Concert -size. All models feature a cutaway and a pickup system, as well as a new, organic-feeling type of matte finish rather reminiscent of some Taylors.

****

The Yamaha A1R (current recommended price in Finland: 639 €) is the less expensive guitar of the two on review here. The model’s nicely grained sitka spruce top is solid wood, with the rosewood sides and back being made of veneer.

The A1R’s headstock has received a rosewood facing.

Yamaha uses the same type of sealed tuners on the bulk of their steelstring acoustics. The lower A-series models sport necks made from three long and narrow pieces of mahogany. The separate headstock has also been put together from several pieces, and it has been glued on next to the E-tuners.

Our test sample displayed some nice fret work, as well as stylishly understated tiny dots in its rosewood fingerboard.

The heel of the neck has been built up using smaller pieces of mahogany. This saves cost, as well as natural resources, as the company are able to use smaller neck blanks and wood cut-offs.

The quick access battery compartment can be found next to the heel. Yamaha uses two AA-batteries in all of their A-series preamps.

The A1R’s body is of typical Dreadnought size.

The rosette consists of black and white rings around the soundhole. The faux-tortie scratchplate is similar to plates used on the Gibson Country & Western -model and on many Taylor guitars.

The binding looks very nice with its outer ply of mahogany.

The rosewood bridge is one of Yamaha’s own designs, and feels smooth to the touch. The piezo pickup is situated beneath the compensated saddle.

All A1- ja AC1-guitars come equipped with Yamaha’s analogue System 66 -preamp, which sports a three-band EQ with adjustable midrange frequency, as well as an on-board tuner.

The A-series range features stylish end pins with an integrated output jack.

****

The A1R’s bigger sister, called Yamaha A3R (current recommended price in Finland: 849 €), is somewhat better endowed, as it is an all-solid-wood acoustic guitar. The top is – again – sitka spruce, with solid Indian rosewood used for the rims and the back.

From the front both headstocks look virtually identical…

…but a look at the back reveals a neck made from one piece of mahogany (plus a separate one-piece headstock) on the A3R.

Again, we found fine fretwork on the A3R – this time on a light-coloured ebony board.

Our test sample displayed a heel, which was more carefully matched in colour and grain to the rest of the neck’s mahogany.

Look at that beautiful top with rich cross-silking…

An inner ring put together using mahogany and ebony gives the A3R an touch of added class.

The binding follows the same pattern as on the less expensive model.

The bridge features the same design, but in the A3R’s case it has been crafted from ebony.

The Yamaha A3R is equipped with a System 63 SRT -preamp offering both the analogue pickup signal, as well as three digitally modelled virtual microphones to pick from. SRT-modelling takes the piezo’s signal and digitally morphs it to sound like this particular guitar model being miked up (either close-up or from a little bit further away). You can choose between a virtual large-diaphragm condenser microphone (Type 1), a small-diaphragm condenser (Type 2) or a ribbon microphone (Type 3). You can also adjust the amount of virtual body resonance picked up.

Adding to all this the System 63 SRT features a three-band EQ, an on-board tuner, as well as automatic feedback reduction (A.F.R.).

****

Both Yamahas feel virtually the same, with identical medium-sized D-shape neck profiles and a comfortable medium-low action. The best bit is the new open-grained matte finish that really let’s you feel the neck wood.

Played acoustically both models display a dense, piano-like ring, with plenty of attack and sparkle.

The all-solid construction of the A3R results in a warmer low end and a little more volume. The A1R sounds a tad drier and more upfront.

The A1R’s System 66 gives you a nice, middle-of-the-road piezo tone, with the typical quacking attack and direct dryness of a piezo.

Yamaha A1R – acoustic tone

Yamaha A1R – System 66

The A3R’s System 63 SRT -preamp offers more scope for adjustment.

The SRT-modelling sounds quite realistic, and goes a very long way in removing all piezo-ness in the guitar’s amplified tone – regardless of the chosen virtual mic. The sound is realistic enough for many live and studio applications, even though I’m quite sure a solo guitar-virtuoso will still insist on having his (or her) guitar miked up in the real world.

Yamaha A3R – acoustic tone

Yamaha A3R – SRT Type 1

Yamaha A3R – SRT Type 3

****

Yamaha A-series

Finnish distributor: F-Musiikki

****

Yamaha A1R

639 €

Pros:

+ value for money

+ neck profile

+ neck finish

+ workmanship

+ acoustic tone

+ good piezo sound

Cons:

– typical piezo artifacts

****

Yamaha A3R

849 €

Pros:

+ value for money

+ neck profile

+ neck finish

+ workmanship

+ acoustic tone

+ SRT-modelling

****

20/04/2012 1

Testipenkissä: Yamaha A1R ja A3R

Tämän jutun otsikko voisi hyvinkin olla ”Kaksoset”, koska Yamahan uuden A-sarjan jäsenet A1R ja A3R muistuttavat toisiaan erehdyttävästi.

Uusi A-sarja on selkeästi Yamahan vastaus Taylor Guitarsille – tarjolla on kahdeksan Dreadnought- ja Folk-kokoista kitaraa, joissa kaikissa on soololovi ja mikkisysteemi, sekä kauloissa Taylor-tyylinen mattaviimeistely, jonka läpi voi tuntea puun struktuurin.

****

Yamaha A1R (suositushinta: 639 €) on nyt testatusta kaksikosta se edullisempi. Soittimen kaunis sitkakuusikansi on kokopuinen, kun taas sivut ja pohja ovat palisanterivaneria.

A1R:n viritinlapa on päällystetty palisanteriviilulla.

Yamaha käyttää lähes kaikissa teräskielisissä akustisissa samoja laadukkaita virittimiä. A-sarjan edullisimmissa malleissa kaula koostuu kolmesta vierekkäisestä mahonkipalasta. Lapa on liitetty kaulaan E-virittimien kohdalla.

Palisanteriotelautaan asennetut pienet nauhat on viimeistelty huolellisesti. Pienet pyöreät otemerkit antavat otelaudalle hyvin hillityn ja asiallisen ulkonäön.

Kaulan korko on rakennettu eri paloista, mikä säästää sekä luontoa että kustannuksia. Kaula-aihioksi kelpaa näin paljon ohuempi mahonkilankku, ja kaulakoron valmistuksessa voi hyödyntää myös sellaisia pikkupaloja, jotka ovat jääneet muualla yli.

Helppokäyttöinen paristolokero sijaitsee kaulaliitoksen vieressä. Yamaha käyttää kaikissa A-sarjan etuvahvistimissa kahta AA-paristoa.

Rungolla on tyypillisen Dreadnoughtin ulkomitat.

Kaikuaukon koristelu – niin kutsuttu rosetti – koostuu A1R:ssä useasta mustasta ja valkoisesta renkaasta. Pleksin muotoilu muistuttaa Gibson Country & Western -mallia tai Taylorin soittimia.

Reunalistoituksessa käytetty mahonkinen ulkoreuna on mielestäni erittäin tyylikäs ratkaisu.

Palisanterista veistetty talla on yksi Yamahan vakiomalleista, ja sen muotoilu tuntuu hyvin sulavalta. Kompensoidun tallan alla sijaitsee Yamahan pietsomikrofoni.

A1- ja AC1-malleissa käytetään Yamahan perinteistä analogista System 66 -etuvahvistinta, joka tarjoaa kolmikaistaisen taajuuskorjaimen säädettävällä keskialueella sekä sisäisen viritysmittarin.

Jakkilähtö on molemmissa testikitaroissa yhdistetty hihnatappiin – kaunis ja siisti ratkaisu.

****

A1R:n iso sisar Yamaha A3R (suositushinta: 849 €) on kaksikon prameampi malli, jossa rungon kaikki puut ovat kokopuuta. Kansi on sitkakuusta ja sivut ja pohja palisanteria.

Edestä A3R:n lapa näyttää täysin samanlaiselta kuin A1R:ssä…

…vilkaisu taakse kuitenkin paljastaa, että kaulan pitkä osa on A3R:ssä yhdestä mahonkipalasta tehty, niin kuin myös kitaran lapa.

Yamahan huolellinen nauhatyö – tällä kertaa A3R:n vaaleassa eebenpuuotelaudassa.

Testisoittimen kaulakoron yksittäiset palat on sovitettu väriltään ja syykuvioiltaan yhteen sopiviksi.

Myös A3R:n kuusikannen syykuviot paljastavat puun korkean laadun.

Tämän mallin rosetissa on varsin näyttävä rengas mahongista ja eebenpuusta.

A3R:ssä on sama kaunis reunalistoitus kuin sisarmallissaan.

Kalliimman kitaran talla on samanmuotoinen, mutta se on veistetty eebenpuusta.

Yamaha A3R:ssä käytetty System 63 SRT -etuvahvistin yhdistää analogisen pietsosignaalin (P.U.) ja digitaalisen SRT-mikrofonimallinnuksen (Mic). SRT-mallinnus muokkaa tallan alla olevan kontaktimikrofonin signaalia niin, että lopputulos kuulostaa studiomikrofonilla äänitetyltä. Tarjolla on kolme virtuaalimikkiä – isokalvoinen kondensaattorimikki, pienikalvoinen kondensaattori sekä nauhamikrofoni – lähimikkitettynä (Focus) tai hieman kauemmalta (Wide) äänitettynä. Myös kopan resonanssin määrää/syvyyttä pystyy säätämään.

SRT:n lisäksi System 63:ssa on kolmikaistainen EQ, viritysmittari, sekä automaattinen feedback-poistaja (A.F.R.).

****

Kahden A-sarjan Yamahojen soittotuntuma on käytännössä täysin identtinen. Soittimien D-profiilliset kaulat istuvat hyvin käteen ja tatsi on säädetty oikein mukavaksi ja kevyeksi. Parasta on mielestäni kuitenkin kaulojen viimeistely, joka tuntuu erittäin orgaaniselta.

Akustisesti molemmat Yamahat soivat komeasti. Hyvän pianon lailla soundissa on tarkka atakki, täyteläinen keskialue sekä helisevä diskantti.

Kokopuisen palisanteripohjansa ansiosta A3R:stä löytyy hieman enemmän volyymiä ja aavistuksen verran lämpimämpi basso. A1R taas on kaksikosta se hieman kuivempi ja tarkempi vaihtoehto.

A1R:n System 66 on perushyvä analogi mikkisysteemi, jossa kuulee selvästi pietsosysteemille tyypillisen maiskuvan atakin ja kuivan suorasukaisuuden.

Yamaha A1R – akustisesti

Yamaha A1R – System 66

A3R:n System 63 SRT -etunen antaa runsaasti säätömahdollisuuksia, jotka kaikki vaikuttavat lähtösignaaliin.

SRT-mallinuksen toiminta on aika vaikuttavaa, ja se poistaa signaalista kaikki pietsoon liityvät negatiiviset seikat. Ääni on selkeästi avoimempi ja luonnollisempi – SRT-virtuaalimikrofonivalinnasta riippuumatta. Soundi on niin lähellä studiossa mikitettyä kitaraa, että linjasoitto kelpaa erittäin hyvin monissa live- tai studiotilanteissa, vaikka akustinen soolovirtuoosi varmasti äänittää soittonsa jatkossakin oikeilla mikrofoneilla.

Yamaha A3R – akustisesti

Yamaha A3R – SRT Type 1

Yamaha A3R – SRT Type 3

****

Yamaha A-sarjan teräskielisiä

Maahantuoja: F-Musiikki

****

Yamaha A1R

639 €

Plussat:

+ hinta-laatu-suhde

+ kaulaprofiili

+ kaulan viimeistely

+ työnjälki

+ akustinen ääni

+ perushyvä pietsosoundi

Miinukset:

– tyypilliset pietsosoundin lieveilmiöt

****

Yamaha A3R

849 €

Plussat:

+ hinta-laatu-suhde

+ kaulaprofiili

+ kaulan viimeistely

+ työnjälki

+ akustinen ääni

+ SRT-mallinnus

****

18/04/2012 0

Testipenkissä: Tokai TST-50 + Seymour Duncan Little ’59

****

Musamaailma tarjoaa Suomessa hyvin harvinaisen kustomointipalvelun, jossa asiakas voi tilata – kohtuullista lisämaksua vastaan – kitaraansa haluamansa EMG- tai Seymour Duncan -mikit valmiiksi asennettuina. Firmalla on omat kitaranrakentajat töissä paikan päällä varastossa, jotka hoitavat kitaran säätämisen ja kustomoinnin vankalla ammattitaidolla.

Kitarablogi sai kokeilua varten uuden Tokai TST-50 -mallin (699 €), joka edustaa brändin laadukasta japanilaista mallistoa.

Tokai TST-50:een on talla-asemaan vaihdettu perinteisen yksikelaisen mikrofonin sijaan Seymour Duncanin Little ’59 -humbuckeri (84,60 €), joka lupaa PAF-tyylisiä soundeja Strato-kokoisesta mikrofonista.

****

Tokai TST-50 on perinteitä kunnioittava S-tyylinen sähkökitara varhaisen 1960-luvun speksien mukaan:

Leppärungon muotoilu on hyvin sulava, ja runko on saanut ylleen kolmivärisen sunburst-lakkauksen. Ruuvattu vaahterakaula pienellä viritinlavalla, tumma otelauta palisanterista sekä valkoinen, kolmikerroksinen pleksi täydentävät kuvan.

****

Testiyksilön vaahterakaula on kaunista kanadalaista linnunsilmävaahteraa. Vintage-speksejä kunnioittaen tässä mallissa käytetään Gotohin laadukkaita Kluson-kopioita.

Vintagesta poiketen kaula on viimeistelty erittäin ohuella satiinipintaisella lakalla. Lopputulos tuntuu erittäin mukavalta ja ”nopealta”.

Alkuperäistä korkeammat ja leveämmät nauhat ovat nekin nykyaikaisen maun mukaan, koska ne helpottavat ratkaisevasti kielten venymistä.

Kitaran alkuperäiset mikrofonit tulevat Gotohin Japan Vintage -mallistosta – japanilaista laatutyötä siis. Myös TST-50:n vintagevibra on peräisin saman valmistajan kalliimmasta, japanilaisesta hardware-sarjasta.

Seymour Duncan Little ’59 on nykyään jo itsekin klassikko. Kun tämä mikrofoni esiteltiin yli 20 vuotta sitten, se oli yksi ensimmäisistä Strato-kokoisista humbuckereista, jossa kelat olivat vierekkäin.

Testisoittimen elektroniikkaan ei muuten koskettu — säätimet toimivat perinteisesti siten, että ensimmäinen tone-säädin vaikuttaa vain kaulamikrofoniin ja toinen tone vain keskimikkiin.

****

Ei ole ihme, että Fenderin Stratocaster (ja sen kaikki sen kopiot ja mukaelmat) on myydyin kitara maailmassa – malli istuu esimerkillisesti kehoon soittajan koosta ja ruumiinrakenteesta riippumatta.

Tokai TST-50 on erittäin onnistunut versio samasta teemasta, ja työnjälki on kauttaaltaan ensiluokkainen.

Kaulaprofiiliksi on valittu mukavan ovaali C-poikkileikkaus, josta kaula saa hyvin autenttisen varhaisen kuuskytluvun karakteerin.

Tokain akustinen sointi on tämän lajityypin malliesimerkki – selkeä, naksahtava atakki sekoittuu sopusuhteessa leppärungon ja palisanteriotelaudan tuomaan lämpöön, sekä vintagevibran tuoreuteen.

Monelle kitaristille suoraan lähtöjakkiin kytketty Strato-tyylinen yksikelainen on liian ohut, pureva ja terävä vaihtoehto, etenkin särösoundeissa. Tässä kohtaa Little ’59 astuu kuvioihin. Soundi saa keskiväkevästä humbuckerista selvästi enemmän ryhtiä, potkua ja paksuutta. Puhtaaseen kanavaan syötettynä Little ’59:n aiheuttama hyppy volyymitasossa voi olla joidenkin mielestä liian korostunut, mutta särökäytössä Strato-tyylinen kitara saa pikkuhumbuckerista erittäin maukkaan boostin kermaisia sooloja tai rankkoja riffejä varten.

Äänipätkissä soi aina ensin Tokain kaula- ja keskimikrofoni yhdessä, minkä jälkeen siirrytään Seymour Duncaniin:

Esimerkki 1

Esimerkki 2

Esimerkki 3

****

Tokai-kitarat ja Seymour Duncan -tuotteet

Maahantuoja: Musamaailma

****

Tokai TST-50

699 €

Plussat:

+ erinomainen hinta-laatu–suhde

+ soundi

+ työnjälki

+ laadukas vibrato

****

Seymour Duncan Little ’59 for Strat

84,60 €

Plussat:

+ sopii suoraan S-tyyliseen kitaraan

+ soundi

+ PAF-tyylinen signaalitaso

+ neljä johtoa mahdollistavat erilaisia kytkentöjä

****

13/04/2012 0

Review: Tokai TST-50 + Seymour Duncan Little ’59

****

Finnish importer and retailer Musamaailma offer an in-house customising service, which is still a rather rare thing over here. For a fair price you can order your guitar with your choice of EMG- or Seymour Duncan -pickups. Musamaailma employ their own luthiers, so all this work is done professionally and in-house.

Kitarablogi got to try out the brand-new Tokai TST-50 -model (current price in Finland: 699 €), which is an addition to the brand’s high-quality Japanese line-up.

In our case the Tokai TST-50’s stock, singlecoil bridge pickup has been swapped for a humbucking Seymour Duncan Little ’59 (current price in Finland: 84,60 €), which promises authentic PAF-type tones from a Strat-sized unit.

****

Tokai’s TST-50 gives more than a passing nod to traditional S-style guitars in an early Sixties vein:

The alder body has all the characteristic flowing curves and deep body chamfers, and it has been finished in beautiful three-colour sunburst. The bolt-on maple neck with a small headstock, the rosewood fretboard and the three-ply white scratchplate complete the picture.

****

Gorgeous Canadian hard rock maple has been used for the test sample’s neck – there are even some bird’s eyes sprinkled across the neck. In keeping with the vintage-look the Tokai sports a set of high-end Gotoh Kluson-copies.

For the TST-50 Tokai have nonetheless made the sensible decision to stray from the vintage path by employing a thin satin finish on the neck. The result feels extremely comfortable and ”fast”.

The medium-sized frets are another welcome upgrade, giving you more purchase for precise string-bending action.

This model’s stock pickups come from Gotoh’s Japan Vintage series – pro-quality singlecoils. The TST-50 also sports a vintage-correct, Japanese Gotoh-vibrato.

Seymour Duncan’s Little ’59 has become a classic itself by now. When this model was introduced over two decades ago, it was one of the first Strat-sized humbuckers with side-by-side coils.

The rest of our test sample’s electronics has been left untouched – the controls work in the traditional way, with one tone control for the neck pickup and one for the middle pickup. The bridge pickup is left without a tone control, its signal going only through the master volume.

****

A Strat-style guitar’s great ergonomics are well documented by now, so there’s really no need to reiterate common knowledge. No wonder the Fender Stratocaster (and all its copies) is the best-selling electric guitar of all times – this model sits comfortably in you lap, regardless of the player’s size and physique.

Tokai’s TST-50 is an outstanding variation on this theme, delivered with crisp and clean workmanship.

We find a comfortable, oval C-shaped neck profile, resulting in a quite authentic early Sixties feel.

Acoustically this Tokai displays all of the classic traits of a guitar of this type – a well-defined, clucking attack in fine balance with the warmth and character an alder body and rosewood fingerboard bring, seasoned with a sprinkle of vibrato-induced sparkle.

Many guitarists find the cutting tone of a bridge singlecoil too much to bear with this type of guitar, especially in an overdriven or distorted musical context. This is just where Duncan’s Little ’59 comes to the rescue. This humbucker with its moderate, PAF-type output level lends proceedings a healthy kick up the proverbial. There’s more beef and mid-range in the tone, as well as the dynamics and fat-ness you’d associate with a full-sized humbucker. Staying in clean territory the resulting jump in the guitar’s output might be a bit too much for some purists, but for overdriven Blues, Rock and high-gain tones the Little ’59 is a great way to fly.

The soundbites all feature the stock neck/middle-combination for starters, moving on to the Duncan Little ’59 about halfway through:

Soundbite 1

Soundbite 2

Soundbite 3

****

Tokai-instruments and Seymour Duncan -products

Finnish distributor: Musamaailma

****

Tokai TST-50

Current price in Finland: 699 €

Pros:

+ outstanding value-for-money

+ sound

+ workmanship

+ quality vibrato

****

Seymour Duncan Little ’59 for Strat

Current price in Finland: 84,60 €

Pros:

+ fits most Strat-type guitars directly

+ tone

+ PAF-type output

+ four conductors for different wiring options

****

13/04/2012 1

Classic Basses, part 6: Höfner 500/1

The Höfner 500/1 is a German electric bass guitar, which has been in production since 1956.

It is quite likely that this hollow-body, short-scale model (76,2 cm = 30″) would have been destined to become a mere footnote in bass history, if not for one small incident in 1961. A young, newly ”elected” bass player from Liverpool – named Paul McCartney – was browsing the local instrument stores in Hamburg (Germany), for a mid-priced electric bass, preferably left-handed. He found the Höfner 500/1 – and the rest, as they say, is history…

****

During the first years of production many of the 500/1’s specifications were changed on nearly a yearly basis.

The first production models came equipped with two long and narrow singlecoil pickups, which were placed in the neck and middle positions. An oval control plate sported two volume and two tone controls.

****

In 1959 Höfner changed the control layout: a long rectangular plate offered two separate volume controls, as well as three two-position sliders for turning each pickup on or off and choosing between solo (full power) and rhythm mode (slightly dampened). This switching (Aggregat E2 B) also gives you a fat, treble-deprived signal, whenever the middle (later bridge) pickup is turned off using the slider switch – Reggae-bass galore.

****

The singlecoils were switched to humbucking pickups in 1960. The metal covers on these units are stamped with a diamond and the Höfner-logo. This model is the bass that Paul McCartney bought in Hamburg (it had to be ordered left-handed):

****

In 1962 the second pickup was moved close to the bridge. Shortly hereafter it the 500/1’s humbuckers were switched to the so-called staple-top-pickups, which, despite their look, are singlecoils. The pickups got their nickname, because the bridge-facing polepieces look somewhat like staples. In 1963 Paul McCartney received/bought (the available info is not quite clear on this) this type of Höfner 500/1 – which he continues to use to this day!

****

From 1967 onwards Höfner’s new blade-pickups were installed on the 500/1.

The Höfner 500/1 stayed more or less this way until the latter part of the Nineties, before the Beatles Anthology -series kicked off a renaissance.

My own 500/1 -bass is a January 1990 -model. Then, demand for Beatle-basses was so low, that Höfner only built them on order, and for a very advantageous price.

My Höfner sports a maple neck, which is one-piece save for the neck heel. The tuners are sealed Gotoh guitar models.

The top of the hollow body is spruce plywood, while the sides and back have been crafted from anigré-plywood (lat. aningeria spp.).

The Höfner’s sound is big, fat, huge and warm, but still has ample zing and growl with roundwound strings.

I’m mainly a fingerstyle player, but tend to use a plectrum whenever I play the 500/1, because its strings sit rather high above the body and are quite close to each other.

For some strange reason my Beatle-bass sounds fantastic plugged directly into a mixing console or soundcard, even without using a DI-box!

****

These days Höfner produces the excellent mid-price Contemporary-version (made in China) alongside its more pricier German reissues:

The main difference is that the Contemporary 500/1 is semi-solid, with a maple centre block running the length of its body. This adds some sustain, as well as making the bass less susceptible to feedback than an original.

****

The Höfner 500/1 -sound is probably known to all of us – listen to virtually any Beatles-record pre-1966. Later examples include the Beatles-tracks Get Back and Come Together, as well as McCartney’s solo-single My Brave Face.

You can also check out my Höfner here and here.

…and rounding it all off, here’s a snipped I copied from one of my ProTools-sessions:

Höfner 500/1 sound

29/12/2011 0

Klassikkobassot, osa 6: Höfner 500/1

Saksalainen Höfner 500/1 ilmestyi vuonna 1956.

Hyvin suurella todennäköisyydellä tämä onttokoppainen, lyhyellä mesuurilla (76,2 cm = 30″) varustettu basso olisi muuten jäänyt historian alaviiteeksi, mutta onneksi nuori brittiläinen muusikko Paul McCartney löysi vuonna 1961 Hampurilaisessa musiikkiliikkeessä juuri sellaisen Höfner 500/1 -basson. Höfner-basso oli kevyt, edullinen sekä tilattavissa vasenkätisenä – siis juuri sellainen soitin, jota McCartney etsi.

****

Tuotannon ensimmäisissä vuosissa 500/1-mallin speksit muuttuivat nopeaan tahtiin.

Ihan alussa bassolla oli kaksi kapeaa yksikelaista mikrofonia, jotka asennettiin lähellä toisiaan. Yksi oli heti otelaudan vierellä ja toinen keskiasennossa. Basson neljä säädintä – oma volume ja tone kummallekin mikrofonille – oli asennettu soikeaan muovilevyyn.

****

Vuonna 1959 Höfner muutti elektroniikan speksejä: suorakulmaisessa muovilevyssä oli nyt tarjolla kaksi volume-säädintä. Kolmella liukukytkimillä laitetaan mikrofonit yksitellen päälle/pois, sekä valita täyden tehon soolo-moodin ja hieman vaimennetun rytmi-moodin välillä. Tähän kytkentään on lisätty myös Höfnerin erikoinen tapa poistaa signaalista kaikki diskantit, aina kun laitetaan keskimikrofonin (myöhemmin tallamikin) pois päältä liukukytkimellä – reggae-basistin unelma.

****

Vuonna 1960 päivitettiin 500/1:n mikrofonit humbuckereihin. Mikrofonien metallikuoreen oli painettu vinoneliö sekä Höfner-logo, minkä takia niitä kutsutaan englanniksi Diamond-pickupiksi. Juuri tällaisen basson Paul McCartney tilasi Hampurissa:

****

Vuonna 1962 toinen mikrofonista siirrettiin lähempää tallaa. Mikkien rakenne muutettiin jälleen (nämä mikrofonit ovat ulkonäköönsä huolimatta yksikelaisia): tallanpuoleisellä kelalla oli nyt näkyvät suorakulmeiset napapalat, jotka pilkistivät metallikuoreen läpi. Kaulanpuoleisellä kelalla taas oli säädettävät naparuuvit. Koska kiinteät napapalat muistuttavat ulkonäöltään nitomanastoja näitä mikrofoneja kutsutaan englanniksi staple-top-pickupiksi. Vuonna 1963 Paul McCartney sai tämän version lahjaksi silloiselta brittiläiseltä maahantuojilta Selmer – ja hän käyttä tätä yksilöä yhä!

****

Vuonna 1967 mikrofonit muutettiin sellaiseksi, että yksikelaisten keskellä on pitkä, terämäinen magneetti ja sen yläpuolella on ohuita naparuuveja.

Höfner 500/1 pysyi tällaisena 1990-luvun loppupuoleen saakka, ennen kuin Beatles Anthology -sarjan myötä kiinnostus 500/1-mallia kohti kasvoi jälleen.

Oma Höfner 500/1 -bassoni on valmistettu tammikuussa 1990. Silloin Beatle-basson kysyntä oli niin alhainen, että 500/1-tehtiin ainoastaan tilauksesta, ja hinta oli yllättävän alhainen.

Minun Höfnerissä kaula on veistetty vaahterasta – pitkän yhtenäiseen osaan on liimattu erillinen pala kaulakorkoa varten. Virittimet ovat Gotohin koteloidut kitaravirittimet.

Runko on tutun tapaan täysin ontto. Kansi on kuusivanerista, kun taas sivut ja pohja tehtiin silloin anigré-vanerista (lat. aningeria spp.).

Höfner 500/1:n soundi on iso, lämmin ja pyöreää, mutta bassolta saa myös mukavasti murahdusta mukaan, etenkin roundwound-kielillä.

Vaikka soitan pääsääntöisesti sormityylillä, käytän Höfnerillä aina plektran, koska kielet istuvat melko korkealla kannen yllä ja myös hyvin lähellä toisiaan.

Jostain kumman syystä aidot Beatle-bassot voidaan usein syöttää suoraan mikseriin (tai ulkoiseen äänikortiin) ilman DI-boksia – suora soundi on ja pysyy mehukkaana!

****

Vanhojen mallien uusintapainoksien lisäksi Höfner teettää nykyään myös laadukkaan kiinalaisen Contemporary-sarjan:

Pääero Contemporary-sarjan Beatle-bassossa on, että edullisen mallin runko on puoliakustinen – rungon sisällä on vaahterasta veistetty keskipalkki, minkä ansiosta sustain on hieman pidempi.

****

Höfner 500/1 -mallin soundi on laajasti tuttu kaikista Beatles-levyistä ennen 1966. Hyvät esimerkit ovat myös Beatles-biisit Get Back ja Come Together, sekä McCartneyn soolosinkku My Brave Face.

Soitan oman Höfnerin esimerkiksi tässä ja tässä.

…ja tämän lisäksi vielä lyhyt ote yhden biisin bassoraidasta: Höfner 500/1 sound

27/12/2011 3