Upouusi American Professional -sarja on vanhan American Standard -sarjan perusteellisesti päivitetty seuraaja.
Ratkaisevin kohta uudistuksiin löytyy kitaroiden ja bassojen mikrofoniosastolta:
Fenderin oma mikrofoniguru Tim Shaw on kehittellyt jokaista mallia varten oman V-Mod-mikrofonisetin. V-Mod-mikrofonien erikoisuus löytyy tarkkaan valikoiduista magneeteista – esimerkiksi American Pro Stratocasterissa on eri alnicovahvuuksia mikrofonista toiseen, sekä yksittäisen mikrofonin sisällä basso- ja diskanttikielille.
American Pro Telecasterissa on vintage-tyylinen talla, jossa on kuitenkin kolme esikompensoitua tallapalaa.
Tällä hetkellä mallistosta löytyy American Professional Stratocaster, HSS ja HH Stratocaster Shawbuckereilla, Telecaster, Telecaster Deluxe Shawbuckereilla, Jaguar, Jazzmaster, neli- ja viisikieliset Jazz-bassot (myös nelikielinen nauhaton), sekä neli- ja viisikieliset Presarit. Myös vasenkätisiä versioita on tarjolla.
There was this strange booth at Frankfurt Musikmesse 2015 that had everybody stop and take notice:
A company called Ogre displayed a variety of very goth effect pedals, but the real show-stopper was a medieval-looking electric guitar made completely out of magnesium alloy, called the Magnox-M1.
Thanks to Finnish distributor R-Jam Group we were able to take a closer look at this intriguing new concept.
****
The all-metal Ogre Magnox-M1 (current price in Finland: 1,399 €) truly is a sight to behold. It isn’t often you get to see an instrument that looks like old metal, and which features beautiful rose-and-thorns reliefs on its body.
The twin-cutaway Ogre Magnox-M1 has a scale of 25.5 inches (64.8 cm), and its thin body is partly hollow.
Our two review instruments both come with a pair of humbuckers, but there’s also an HSS-loaded Magnox-M1 available.
The back of the body sports a deep ribcage bevel.
The output jack sits in its own recess.
The top nut is also made from magnesium alloy. Even though it looks a bit like a locking nut, the strings aren’t locked.
Ogre go for top-drawer quality in the tuner department by using Sperzel locking tuners equipped with Ogre’s own metal tuner buttons.
The pewter-coloured Magnox-M1 sports black dot markers.
The position markers on the bronze-coloured Ogre are golden.
The Magnox comes with 22 medium jumbo frets.
Ogre’s neck joint is very smooth, so you can widdle your way up to the dusty end with ease.
The wraparound bridge is Ogre’s own design, its base cast from the same metal alloy as the rest of the guitar.
Twin-humbucker equipped Magnox-M1 models are available with two different sets of pickups:
In our case, the pewter Ogre sports a pair of the company’s own PAF-style ’buckers.
The bronze-coloured Magnox comes with a Seymour Duncan ’59 at the neck, and a JB model at the bridge.
These Ogres are equipped with a three-way toggle switch, as well as master volume and tone controls. There’s a push/pull-switch hidden in the master tone control, which allows you to split the humbuckers for singlecoil tones.
A close look under the hood reveals quality parts and clean workmanship.
A fancy carbon fibre hard case is included in the price.
****
Thanks to its semi-hollow body the Ogre Magnox-M1 only weighs a very comfortable 3.8 kg. Despite the fact that the neck and fingerboard are not hollowed out, the M1 stays perfectly balanced .
Ogre’s expertise in the finishing department is really something else:
Both guitars look old, rusty, and oxidised, and some parts even look coarse and scratched, but this is all a very cool illusion conjured up by the excellent finishing job. In reality the Magnox-M1 feels very smooth and friendly, even if it’s a tad cool when pulled out of its case. The only things that are real are the beautiful reliefs on the front and back of the body (as well as on the control cavity lid), all other dings and scratches are an optical effect.
In my opinion Ogre’s not-too-chunky C-profiled neck feels really great. The fretwork is excellent, and the fretboard’s edges are comfortably smooth.
Ogre’s own PAF-style humbuckers have a very dynamic, crisp and open sound, thanks to their moderate output levels. The split-coil settings sound remarkably Fender-like.
The sound clips both feature the split humbuckers first, followed by the full humbucker settings, both starting with the neck pickup:
The Seymour Duncan set is higher in output, and the sounds have a fatter mid-range character. Played into a clean channel, the bridge humbucker can sound a bit honky at times, but using crunchy settings will make the JB model rock even harder than the Ogre bridge humbucker.
The sound clips both feature the split humbuckers first, followed by the full humbucker settings, both starting with the neck pickup:
The demo track features the pewter-hued Magnox-M1 exclusively for the first half, while all the guitar tracks in the second half have been played on the bronze Ogre model.
• rhythm guitars (split pickups) – left channel: both pickups, right channel: bridge pickup
• lead guitar – full neck humbucker
****
The Ogre Magnox-M1 is a very fine electric guitar, which offers a viable alternative to traditional wooden instruments. I really like the visual design of these guitars, too, but some might disagree. The best thing about the Magnox-M1 guitars, though, is the great sound they make. These are very inspiring instruments, indeed!
Ogre-nimisen firman ständi Frankfurt Musikmesse 2015 -messuilla oli oikea katseenvangitsija. Siellä nähtiin monta goottityylistä kitaraefektiä, sekä täysin magnesiumseoksesta valettuja Magnox-M1-sähkökitaroita, jotka muistuttavat keskiaikaisia koriste-esineitä.
Suomalainen maahantuoja R-Jam Group tuo tätä mielenkiintoista kitaramallia nyt myös meidän ulottuville.
****
Täysin metallista valmistettu Ogre Magnox-M1 (promootiohinta 1.399 €) on kyllä erikoinen näky, etenkin sen reliefeillä koristetun rungon (ja lavan), sekä kitaran relikoidun viimeistelyn ansiosta.
Kahdella soololovella varustetun Ogre Magnox-M1:n mensuuri on täyspitkä 25,5 tuumaa (64,8 cm), ja sen runko on osittain ontto.
Testillä käyneillä kitaroilla on kaksi humbucker-mikrofonia, mutta Magnox-M1-mallia saa myös HSS-varustuksella.
Rungon takapuolella on reilunkokoinen mukavuusviiste.
Lähtöjakki on upotettu omaan syvennykseen kitaran alareunaan.
Kitaran (ei-lukittava) satula on – samoin kuin koko muu soitin – tehty magnesiumista.
Virittimet ovat laadukkaat Sperzel-lukkokoneistot, jotka on varustettu Ogren omilla mustilla metallinupeilla.
Vaalealla – tinaa tai vanhaa hopeaa muistuttavalla – kitaralla on otelautaan upotettuja mustia otemerkkejä.
Pronssinvärisessä mallissa taas on kullanväriset otemerkit.
Magnoxeissa on 22 medium jumbo -kokoista nauhaa.
Ogren kaulaliitos on erittäin sulava, mikä mahdollistaa esteettömän pääsyn myös ylimmille nauhoille.
Wraparound-tallan runko on valettu samasta magnesiumseoksesta, jota käytetään myös kitaran muita osia varten.
Kahdella humbuckerilla varustetut Magnox-M1-kitarat saa kahdenlaisilla mikrofoneilla:
Tinanväriseen testisoittimeen on asennettu kaksi Ogren valmistamaa, PAF-tyylistä humbuckeria.
Pronssi-Magnoxissa taas löytyy Seymour Duncanin ’59-kaulamikrofoni, sekä JB-malli tallahumbuckerina.
Ogressa käytetään kolmiasentoisen mikkikytkimen lisäksi master volume- ja master tone -säätimiä. Tonessa on lisäksi vielä nostokytkin, jolla puolitetaan humbuckerit.
Elektroniikkalokerossa näkyy laadukkaita osia ja siistiä työnjälkeä.
Kitaran hintaan kuuluu myös laadukas ja modernistinen hiilikuidusta valmistettu kova laukku.
****
Ohuen ja osittain onton runkonsa ansiosta Ogre Magnox-M1:n paino jää 3,3 kilolla jopa alle monen Stratocasterin painon. Koska kaula ja otelauaa on jätetty soundin ja sustainin maksimoinnin vuoksi massiivisemmaksi, malli on kuitenkin hivenen verran kaulapainoinen. Laadukkaalla nahkahihnalla tämä lievä taipumus saadaan kuitenkin hoidettua tehokkaasti.
UPDATE (15.09.2015): Testissä käyneet kitarat tulivat varhaisesta tuotantoerästä. Uusissa Ogre Magnox-M1 -erissä balanssiongelma on korjattu lisäämällä rungolle noin 500 grammaa painoa.
Ogren viimeistely on kyllä ihan omaa laatuaan:
Vaikka molemmat kitarat näyttävät vanhalta, hieman hapetetulta metallilta, ja niiden pinta näyttää karhealta ja osittain jopa naarmuuntuneelta, Magnoxit tuntuvat todellisuudessa hyvin sileiltä ja aluksi myös aavistuksen verran kylmiltä. Ainoastaan rungon ja lavan etupuolella (sekä elektroniikkalokeron kannessa) näkyvät reliefit ja kohokuvat ovat siis aitoja, kaikki muu karheus on vain illuusio.
Minun mielestäni Ogren valitsema keskipaksu ja pyöreähkö C-profiili tuntuu erittäin mukavalta. Nauhatyö on ensiluokkaista, ja myös otelaudan reunat on pyöristetty mukavan sileiksi.
Ogren omilla PAF-tyylisillä humbuckereilla on maltillinen teho ja hyvin avoin soundi. Puolitettu tallamikki kuulostaa yllättävän Fender-tyylisen kirkkaalta.
Audiopätkissä soitetaan aina ensin puolitetut vaihtoehdot ja sen jälkeen täysillä humbuckereilla. Järjestys on kaulamikki –> molemmat yhdessä –> tallamikki:
Seymour Duncan -mikrofoneilla on vähän enemmän tehoa, ja niiden keskialue on selvästi pyöreämpi. Puhtaissa soundeissa täysi tallahumbuckeri voi jopa kuulostaa hieman honottavalta, kun taas särösoundeissa JB-mallilla on ehkä hieman enemmän potkua kuin Ogre-tallamikissä.
Audiopätkissä soitetaan aina ensin puolitetut vaihtoehdot ja sen jälkeen täysillä humbuckereilla. Järjestys on kaulamikki –> molemmat yhdessä –> tallamikki:
Demobiisissä ensimmäisen puoliskon kaikki kitararaidat on soitettu hopeanvärisellä Magnox-M1-kitaralla, ja toisessa puoliskossa kuullaan vain pronssivärisellä Ogrella soitettuja soundeja.
• komppikitarat (puolitetut mikit) – vasen kanava: molemmat mikit, oikea kanava: tallamikki
• soolokitara – täysi kaulahumbucker
****
Ogre Magnox-M1 on erittäin laadukas, hyväntuntuinen ja hyvältä kuulostava vaihtoehto puusta tehdylle sähkökitaralle. Minusta myös kitaroiden visuaalinen puoli on erittäin hyvin onnistunut, vaikka tämä on varmaan makukysymys. Olin kuitenkin positiivisesti yllättänyt, kuinka hyviltä nämä kitarat tuntuivat ja kuulostivat. Inspiroivia soittimia molemmat!
Ari Kataja’s Kataja Custom Shop is a small builder from Tampere (Finland), who has concentrated on one-offs for his clients up to now (alongside repair work).
Kataja Guitars have recently come out with their line of Fender-inspired basses, produced in small runs; the new models were also on display at this year’s Bassopäivä (the annual Bass Day at the Pop-Jazz-Academy in Helsinki).
Kitarablogi.com jumped at the opportunity to get three models for a review:
Ari Kataja’s version of a P-bass…
…a model based on a 1960 Jazz…
…as well as a ca 1962/63 Jazz Bass -based bass (current prices in Finland start from 1,920 €, incl gigbag).
****
Kataja Custom basses are crafted in Finland – start to finish. Even though there is quite a number of so-called custom builders, who use pre-fabricated bodies and necks as their basic ingredients, this is not the way for Mr Kataja. His instruments start life as wood blanks, carefully dried to a correct moisture content.
Shared features among the three review basses are bodies crafted from alder and maple necks sporting rosewood fingerboards.
Ari Kataja is also a stickler for period-correct parts and hardware. Take the tortie ’guard on the white 1960 J-model, for example, which is a special item using vintage-style celluloid for its top layer.
All three models have been finished using a modern type of nitrocellulose lacquer. The resulting finish is very thin and hard, protecting the wood, but not inhibiting the instruments’ vibrations.
The P-model’s headstock comes finished in clear lacquer…
…while both of the J-models on review here…
…sport colour finishes, matching their bodies.
The tuning machines are modern reproduction of the reverse-action Klusons from the 1950’s and 60s. The keys still have to be turned the ”wrong” way around, compared to modern machine heads, but the tuning ratio is finer on these improved vintage reissues.
The review basses sport gorgeous Madagascar rosewood fingerboards.
The white 60 J comes with small vintage-sized frets…
…while the P-model and the 62 J both come equipped with medium-sized frets.
The neck joints are traditional. Following a late-50s/early-60s pattern, all basses have deep contouring for added comfort.
All three instruments come with a period-correct vintage bridge with threaded bridge saddles. This makes it possible to set the distance between the strings simply by lifting each string from one ”groove” to another.
****
The Kataja 60 P and 60 J have pickups loaded with 0,195″-diameter (4,95 mm) alnico magnets with bevelled tips.
The bevelling was used to prevent the magnets from chipping the vulcanised fibreboard coil formers, when the magnets were tapped through their holes.
The guitar boom of the 1960s made it paramount to increase production numbers and production efficiency. One step was bringing down the diameter of the pickup magnets marginally to 0,187″ (4,75 mm). The slightly slimmer magnets were easier to get through the fibreboard coil formers, which made the bevelling unnecessary. Thrue to style, Kataja’s 62 J model uses this type of magnet in its pickups.
There are also other differences between the pickups that aren’t easy to spot: The P and 60 J models’ pickups are wound with the period-correct Heavy Formvar -wire, while the blue Kataja’s pickups use the Plain Enamel -variety. Also, the fibreboard coil formers are coloured differently, according to the bass’ respective ”vintage”.
The white J-type features two stacked, concentric controls, with the silver top being each pickup’s volume control, and the lower ”ring” being the pickup’s own tone roll-off.
This set-up was changed in 1962 to the control lay-out we all know and love so well – separate volumes, one per pickup, with a shared master tone control.
****
These three basses by the Kataja Custom Shop are amazing, top-drawer instruments, designed for the vintage fanatic. The workmanship on display is first-rate, and the way with which Ari Kataja is able to zone in on each minute detail says a lot about this craftsman’s dedication and passion.
As is implied in the name, a Custom Shop’s forte is the flexibility with which it can accommodate a customer’s special wishes into the finished instrument. In the case of these three basses, Mr Kataja fattend up the neck profiles a little bit to his own preference.
The Kataja basses play like a dream and sound fantastic.
I recorded the following soundbites direct, using a Sans Amp Bass Driver DI plugged into a Focusrite Saffire 6 USB -soundcard. Each style has been recorded with one set of Sans Amp settings, taking care to keep the differences between each bass in terms of output level and sound intact. With the J-types each bass line is first played using only the neck pickup, then repeated with both pickups on full, and lastly recorded via the bridge unit on its own.
As you can clearly hear, the Kataja-basses deliver great, vintage tones. The pickups vintage-style medium output only helps in achieving the clear and dynamic tones the originals of yore are so famous for.
In light of the offered build quality and the tasty tones on tap, Kataja’s pricing can only be seen as truly affordable.
If you’re on the lookout for an investment-grade, vintage-style bass, you should definitely try one of Kataja Custom Shop’s creations!
****
Kataja Custom Shop – vintage-style basses
current prices in Finland start from 1,920 €, incl gigbag
Ari Katajan vetämä Kataja Custom Shop on Tamperelainen paja, joka on tähän mennessä keskittynyt rakentamaan yksilöllisiä soittimia asiakkaiden toiveiden mukaan (korjaus- ja kustomointipalvelujen ohella).
Kataja Guitars on hiljattain ruvennut tuottamaan vahvasti Fender-henkisiä bassomalleja piensarjassa, joista muutama oli esillä myös tämän vuoden Bassopäivällä.
Kitarablogi.com tarttui heti tilaisuuteen ja pyysi kolme bassoa testiin:
Ari Katajan näkemys vuoden 1960 P-bassosta…
…varhaiseen, vuoden 1960 Jazz-bassoon perustuva soitin…
… sekä 1962/63 Jazz-bassoon pohjautuva malli (hinnat alk. 1.920 €, sis. gigbag).
****
Kataja Custom -bassot ovat kokonaan aitoa suomalaista käsityötä. Vaikka maailma on pullollaan Fender-mittoihin tehtyjä kauloja ja runkoja, veistetään Kataja-soittimet täydellisen laadun varmistamiseksi aina kokonaan itse, monta vuotta rauhassa kuivuneista puulankuista.
Kolmen testibasson rungot ovat leppää ja kaulat vaahteraa.
Ari Kataja on myös todella tarkka muista käyttämistään osista. Esimerkiksi kilpikonnakuvioiset pleksit ovat erikoisvalmisteisia, joissa käytetään päällimmäisessä kerroksessa alkuperäistä selluloidi-materiaalia.
Kaikki kolme mallia on lakattu alkydivahvistetulla nitroseluloosalakalla, mikä mahdollistaa erittäin ohuen, mutta samalla kovan maalipinnan, joka ei vaimenna puun värähtelyä.
Bassojen viritinlavoilla on klassinen muotoilu. P-tyylisessä bassossa lavan etupuoli on viimeistelty värittömällä lakalla…
…kun taas testin J-tyylisissä soittimissa…
…lavoissa toistuu rungon väri.
Virittimet ovat nykyaikaisia versioita alkuperäisistä Kluson-koneistoista: virittäminen toimii edelleen ”väärinpäin” — ylöspäin mennään myötä- ja alas vastapäivään – mutta välityssuhde on nykyään isompi, mikä helpottaa hienovirittämistä.
Testisoittimissa otelautoihin on käytetty kaunista ja kovaa Madagaskarin palisanteria.
Valkoiseen 60 J -bassoon on asennettu vintage-kokoiset bassonauhat…
…kun taas P-tyylisessa ja metallinsinisessä 62 J -mallissa on käytetty keskikokoista nauhaa.
Kaulan kiinnitys on perinteinen. Sähköbassojen mukavuusviisteet ovat varhaisen 1960-luvun tapaan todella syviä, ja niiden ansiosta bassot istuvat erittäin mukavasti soittajan kehoa vasten.
Kaikissa malleissa on käytetty samaa 50/60-lukujen taitteesta peräisin olevaa tallamallia, jossa tallapalat on tehty kierretangosta. Tämän tallan etu on, että kielten välistä etäisyyttä pystyy säätämään nostamalla kieli viereiseen ”uraan”.
****
Sekä Kataja 60 P- että 60 J -mallissa käytetään Kataja-mikrofoneissa alnico-magneetteja, joiden läpimitta on 0,195 tuumaa (4,95 mm), ja joiden päitä on hieman viistoitettu.
Viistoitukset auttoivat estämään kuitulevyen vaurioittuminen, silloin kun magneetit taputettiin kelarungon reikien läpi mikrofonin rakentamisen alkuvaiheessa.
1960-luvun kitara- ja bändibuumi kuitenkin johti tuotantomäärien räjähdysmäiseen nousuun, minkä takia yhden soittimen rakentamiseen tarvittu aika piti saada lyhyemmäksi. Yksi rationalisaation askel oli hieman ohuempien magneettien käyttö mikrofoneissa. Uusi koko oli läpimittoiltaan 0,187 tuumaa (4,75 mm), ja se meni samoista rei’istä helpommin läpi, minkä ansiosta magneettien hiominen putosi työvaiheena pois. Kataja 62 J -bassossa käytetään tyylinmukaisesti juuri tällaisia magneetteja yksikelaisissa Kataja-mikrofoneissa.
Testisoittimien mikrofoneissa on myös toisenlaisia eroja, joita ei huomaa avaamatta niitä: P-tyylisessä bassossa ja 60 J -mallissa käytetään ajanjakson mukaisesti Heavy Formvar -nimistä käämilankaa, kun taas sinisessä Katajassa käämilanka on Plain Enamel -laatua. Myös magneettien pituuksissa ja kelarunkojen väreissä on eroja bassojen ”vuosikertojen” mukaisesti.
Valkoisessa J-tyylisessä soittimessa on tuplapotikat, joista päällimmäinen nuppi on mikrofonin volyymisäädin ja musta levy sen alla mikrofonin oma tone-säädin.
Vuonna 1962 elektroniikka muutettiin meille kaikille tutuksi Jazz Bass -asetelmaksi – kummallekin mikrofonille on oma volume-säätimensä ja kolmas säädin on yhteinen master tone.
****
Kataja Custom Shopin kolme bassoa ovat laatusoittimia isolla L:llä, jotka lämmittävät jokaisen perinnebassojen ystävän sydäntä. Työnjälki on ensiluokkaista, ja Ari Katajan into hienovirittää myös bassojensa pienimpiä yksityiskohtia juuri oikeanlaisiksi kertoo paljon tämän kitararakentajan omistautumisesta aihepiiriin.
Custom-pajan suuri etu on, että jokaista soitinta pystyy tarvittaessa myös muokkaamaan asiakkaan pyyntöjen mukaisesti. Testikolmikon kohdalla Kataja suunnitteli bassot juuri itselleen sopiviksi, minkä vuoksi kaikkien kolmen basson kaulaprofiili on alkuperäistä aavistuksen verran tuhdimpi.
Kataja-bassojen soitettavuus on ensiluokkainen, samoin niiden soundi.
Äänitin seuraavat esimerkkipätkät Sans Amp Bass Driver DI -boksin ja Focusrite Saffire 6 USB -äänikortin kautta suoraan Garagebandiin. Jokaisen soittotyyli-ryhmän pätkät on äänitetty ja miksattu keskenään samoilla säädöillä, bassojen välisiä soundieroja säilymällä. J-tyylisillä bassoilla sama kuvio soitetaan aina ensin kaulamikrofonilla, minkä jälkeen kuvio toistetaan molemmilla mikrofonilla poimitettuna, ja lopuksi soi tallamikrofoni yksin.
Kuten jokainen voi klipeistä kuulla, Kataja-bassojen soundi on loistava ja perinteille uskollinen. Mikrofonien teho pysyy vintage-tyylisesti hyvin maltillisena, mikä on, oikeiden magneettien ja käämilangan ohella, omiaan antamaan soittimille esimerkkillisen avoimen ja dynaamisen soundin.
Laaduiltaan nämä soittimet ovat ainakin ison F:n Custom Shopin tasolla, mutta niiden hinta on selvästi amerikkalais-serkkujaan alhaisempi.
Jos etsit sitä ultimatiivista vintage-tyylistä soitinta, kannattaa mielestäni ilman muuta tutustua Kataja Custom -soittimiin!
Uusi Fender Select -sarja edustaa parasta mitä firman sarjantuotannolla on tarjota.
Mallistossa löytyy uusia versiota Fenderin neljästä päämallista – Telecaster, Precision Bass, Stratocaster ja Jazz Bass. Rungoissa on erittäin kauniit kannet loimuvaahterasta tai koa-puusta, ja soittimien muut speksit vastaavat American Deluxe -sarjaa.
Minulla oli toisesta rakennusprojektista vielä palaa khaya ivorensis -mahonkia jäljellä. Jotenkin se aiheutti minussa palavan halun rakentaa soittimen siitä.
Syksyllä 2003 pyysin sitten appiukkoni Peteriä sahaamaan minulle khayasta Precision-rungon. Muut osat hankin Saksasta Rockingerilta.
Maadoituskanavan sekä elektroniikkalokeron kannet Peter valmisti wengestä.
Tältä valmis bassoni näyttää:
Runko on petsattu tumman viinipunaiseksi ja se on ohuesti lakattu, kun taas vaahterkaulaa on viimeistelty pelkästään aseöljyllä.
Alun perin P-Manilla ei ollut viiste oikealle käsivarrelle, koska se näytti mielestäni hyvältä näin. Mutta pidemmän soiton seurauksena sain lieviä kipuja oikeaan käteen, minkä takia veistin näin jälkikäteen etuviisteen runkoon.
Satula on itsevoitelevasta grafiitti-muovi-seoksesta (Graphtech), ja vintage-tyylinen talla on luultavasti Gotoh:n valmistama:
P-Man-bassoni on erittäin ja olen hyvin tyytyväinen soittimen sointiin. Mahonkirungon ja ison humbuckerin ansiosta soundi on orgaaninen ja täyteläinen – runkopuun karaktääri tulee hyvin esiin kuivassa keskialueessa.
Leo Fender’s and George Fullerton’s Precision Bass was the world’s first electric bass guitar. It was introduced to the puzzled public in 1951.
Tony Bacon and Barry Moorehouse quote Fender’s old production chief from the 50s and 60s, Forrest White, on the initial impact the new-fangled instrument had (in their well-written ”The Bass Book”):
”Those who were not sure if Leo was crazy when he brought out the solidbody guitar were darn sure he was crazy now, since he came up with an electric bass. They were convinced a person had to be out of their mind to play that thing.”
Leo and George took the Telecaster-concept and adapted it for a bass instrument. At the same time they hit upon some standards – almost by mistake – that are still valid these days. The most important ones are the body’s additional long upper horn, which helped in balancing such a long-necked instrument, as well as the scale length of 34 inches (84,6 cm).
Initial problems in the project were the total lack of appropriate strings, which had to be custom-ordered from V.C. Squier, as well as tuning machines. At first they used sawed off double bass tuners, before they were able to order Kluson-machines, manufactured to Fender’s own specifications.
The first edition of the Precision Bass, made between 1951 and 1954, had a yellowish, semi-opaque-finished (blonde) slab ash body, a black Bakelite scratchplate, a Telecaster-style single coil pickup and a one-piece maple neck with a Telecaster-headstock. The simple bridge had only two saddles, which were first made from plastic and later from metal.
When the Stratocaster was introduced in 1954 the P-Bass received a slight make-over: the body gained Fender’s comfort contours, the scratchplate changed to single-ply white plastic and the standard finish became two-tone sunburst.
The Sting Signature Precision is based on a ’54-’56 P-Bass:
But Leo Fender still wasn’t quite satisfied with his creation: the pickup was picking up too much buzz, and its spiky signal tended to trash a lot of Bassman-amp speakers. Adding to this the Precision’s intonation wasn’t really very precise, because of the spartan bridge. And lastly it seemed that the small headstock had something to do with some dead notes on the g-string around the 5th fret.
All these problems were addressed in the major overhaul (in 1957), which turned the Precision into the classic we all know today: with a large Strat-style headstock, a bridge with four individual saddles and a brand-new split-coil pickup.
This new pickup consisted of two halves, one each for the E- and A-string as well as the D- and g-string, wound reverse and with opposing magnetic polarities. Once hooked up in series the split-coil pickup produces a humbucking signal with a singlecoil sound. Placing each string between its own pair of magnets (in contrast to the single magnet below each string in the old design) also smoothed out the attack phase of each note, which in turn resulted in a signal that was much easier on a bass amp’s speakers.
The very first ”new and improved” Precisions also featured a gold-coloured aluminium scratchplate.
In 1959 Fender switched to rosewood fingerboards on all of their string instruments. Since the end of the 60s the P-Bass has been available both with a one-piece maple neck as well as with a rosewood fretboard.
Nowadays Squier and Fender offer a Precision-model for all seasons and budgets, from vintage replicas to modern updates.
Kitarablogi.com – Finland's premier Guitar and Bass blog 