Lisätiedot: Vantaan Musiikki
Farida Guitars B-10E – The Kitarablogi video
Now on Soundcloud: Farida Guitars M-2NS & B-10E
Farida M-2NS + B-10E
• solid tops (M-2NS: cedar; B-10E: spruce)
• mahogany backs and sides
• set mahogany necks
• rosewood fretboards
• rosewood bridges with compensated bridge saddles
• Farida B-10E equipped with Fishman Isys pickup and preamp
****
Demo Track
• left rhythm guitar: M-2NS parlour
• right rhythm guitar: B-10E round shoulder dreadnought
• all tracks recorded with a pair of Shure SM57 microphones
Lisätiedot: Vantaan Musiikki
Review: Yamaha LL6 ARE
Yamaha has recently upgraded its very successful L-Series of steel-string guitars.
The most important update, at least in terms of sound quality, is the use of A.R.E.-treated spruce tops across the whole range of models. Yamaha’s proprietary Acoustic Resonance Enhancement is a wood treatment that uses heat, changes in humidity and pressure, to artificially age tonewoods. The aim is to produce brand-new acoustic instruments, which sound played-in from the get-go.
L-Series guitars come in three body sizes – LJ (Medium Jumbo), LS (Small Body = Folk-sized) and LL (Original Jumbo = Dreadnought-sized).
Kitarablogi had the pleasure to take a Yamaha LL6 ARE (current price in Finland: 534,90 €) for a spin.
****
Yamaha’s Original Jumbo body style is the company’s own design, set apart from a traditional Dreadnought by its slimmer shoulders and its more rounded lower bout. The result looks nicely balanced.
Yamaha uses solid Engelmann spruce for all of their L-Series tops. Engelmann spruce has a reputation for sounding warmer and less constricted, when compared to Sitka spruce.
The LL6 is available in four different finishes – natural, brown sunburst, black and Dark Tinted (a deep reddish-brown hue).
The Yamaha LL6’s sides and back are made from beautifully grained laminated rosewood. There’s a mahogany backed version available, too, the Yamaha LL6M ARE.
The guitar’s body has received a gloss finish, while the back of the neck sports a thin satin finish.
The bound headstock is home to a set of TM-29G tuning machines.
All new L-Series instruments come with five-piece necks. In the LL6’s case this means three pieces of mahogany with two strips of rosewood sandwiched between them. The idea behind this type of construction is to add stiffness to the neck, and thus sustain.
The LL6’s headstock and neck heel are crafted from separate pieces of mahogany, which are then glued to the main part.
The quality of the fretwork on this Yamaha is very good.
Another new feature across all L-Series models are rolled-in fingerboard edges for an even more comfortable playing experience.
Yamaha uses a modified type of non-scalloped X-bracing on all L-Series tops, which is meant to add a healthy dose of punch and warmth into the mix.
The centre ring of this beautiful soundhole rosette has been crafted from genuine abalone shell.
There’s multiple binding on the Yamaha’s top, as well as single ply cream binding around the back.
The LL6 comes with a Yamaha SRT Zero Impact piezo pickup hidden beneath its compensated bridge saddle.
As the main focus of the LL6 lies on its acoustic performance, Yamaha wanted an unobtrusive pickup system without the need for an on-board preamp or a battery compartment. This is why the LL6 comes equipped with a passive pickup that is wired directly to the output jack.
Yamaha’s LL6 ARE is sold in its own soft case, which is a nice hybrid of a gig bag and a hard case.
****
It speaks volumes about Yamaha’s high standards of craftsmanship, as well as the company’s stringent quality control, when the importer’s product specialist takes you to the warehouse, and simply hands you an untouched shipping carton, without even opening it. His only question was: ”Which colour would you prefer?”
And, judging from the review guitar, this trust in Yamaha’s quality control seems totally justified. When I opened the soft case I found a great instrument in fine fettle.
The neck’s new-and-improved oval C-profile feels fantastic, and the nut width of 44 mm offers enough room for complex fingerings. Yamaha have gone for a good working compromise at the bridge, too, with an E-to-e-string spacing of 55 mm, that most strummers and fingerpickers will get to grips with nicely.
The playability was first rate (remember this is a sub-600 € guitar):
The action with the factory-installed 012-gauge set was really comfortable (string height at the 12th fret: low E – 2.1 mm/high e – 1.6 mm), and the guitar played beautifully, without any rattles or buzzes whatsoever.
It’s virtually impossible to verify any claims that Yamaha’s A.R.E.-treatment makes the LL6 ARE sound like well played-in ”old ’un”, because no two vintage guitars are the same, and also because I didn’t have a ”non-A.R.E.” Yamaha to hand.
What I can say, though, is that the Yamaha LL6 ARE sounds very open, dynamic and mature, right out of the shipping carton. Many brand-new steel-string acoustics require a playing-in period to lose a certain restricted sense of dynamics and a spiky top end. The LL6 ARE sounds warm, well-balanced and open right from the start.
Fingerstyle playing comes across well-articulated. The LL6 has a clear top end and a rich bass register; it’s a warm tone, but the bottom end never gets overbearing.
The first example has been close-miked with an AKG C3000 microphone:
For a no-frills, passive piezo system the LL6’s SRT-pickup sounds rather nice:
Combining both signals works well, too:
Strumming the LL6 gives you great punch, a sparkling top end, and plenty of mid-range character (AKG C3000):
The piezo-powered version is a bit drier, but still work well in my view:
Using both signals together sounds like this:
The rhythm guitar tracks in this short Beatles-cover have been recorded with a Shure SM57, while the lead guitar parts have been recorded direct off the built-in pickup:
****
The Yamaha LL6 ARE might be the most-affordable member of the L-Series, but it most certainly is a thoroughbred example of its species. The improved neck profile is a real treat, and the A.R.E.-treatment seems to make a clear difference. This is a beautiful instrument with a voice to match. I also like the straightforward pickup system, which offers a decent sound with no fuss. I’d really recommend you try out one of these guitars, as the LL6 ARE punches well above its weight.
****
Yamaha LL6 ARE
534,90 €
Finnish distributor: F-Musiikki
****
Pros:
+ workmanship
+ A.R.E.-treated solid top
+ neck profile
+ acoustic sound
+ unobtrusive pickup system
+ soft case included
Testipenkissä: Yamaha LL6 ARE
Yamaha on hiljattain päivittänyt erittäin suositun L-sarjan teräskielisiä kitaroita.
Soundin kannalta tärkein uudistus on, että koko sarjassa käytetään nyt Yamaha A.R.E. -prosessin läpi käyneitä kansia. Acoustic Resonance Enhancement on firman kehittämä puunkäsittelytapa, jossa esivanhennetaan soitinpuita lämpökäsittelyllä, sekä ilmankosteutta ja ilmanpainetta tarkoin säätämällä. Koko prosessin idea on saada uusia kitaroita soimaan heti kättelyssä sisäänsoitetun soittimen lailla.
L-sarjan kitaroita tarjotaan kolmessa eri koppakoossa – LJ (Medium Jumbo), LS (Small Body = Folk-kokoinen) ja LL (Original Jumbo = Dreadnought-kokoinen).
Kitarablogi sai tällä kertaa testattavaksi Yamaha LL6 ARE -mallin (534,90 €).
****
Yamahan Original Jumbo -koppa on firman omaa designia, jolla on selvästi kapeammat hartiat ja pyöreämpi alaosa kuin perinteisissä Martin D -malleissa. Lopputulos on sulava ja sopusuhtainen.
Yamaha käyttää LL6 ARE -mallissa (niin kuin nykyisin koko L-sarjassa) kokopuista Engelmann-kuusta kansimateriaalina. Engelmann-kuusen soundista sanotaan, että se on usein lämpimämpi ja avoimempi kuin sitkankuusikannella varustetuissa kitaroissa.
LL6-mallia saa natural-vaihtoehdon lisäksi myös sunburst-värityksellä, sekä mustana ja ruskeana.
Yamaha LL6:n sivut ja pohja on tehty kauniista ruusupuuvanerista. Mallista on saatavilla kuitenkin myös LL6M ARE -versio, jos tykkää enemmän mahongista.
Kitaran runko on lakattu kiiltäväksi, kun taas sen kaulaa on mattaviimeistelty.
Reunalistoitettuun lapaan on asennettu kuusi nykyaikaista TM-29G-viritinä.
Uudistetun LL6:n kaula tehdään kolmesta pitkästä mahonkipalasta ja kahdesta ruusupuupalasta. Rakenteen tarkoitus on lisätä kaulan lujuutta.
LL6:n viritinlapa sekä kaulakorko on veistetty kahdesta erillisestä mahonkipalasta, jotka on liimattu kaulan pitkänomaiseen osaan.
Yamahan nauhatyö on hyvin kiitettävällä tasolla.
Reunalistoitetun palisanteriotelaudan reunoja on hieman pyöristetty, mikä lisää tuntuvasti LL6:n soittomukavuutta.
L-sarjan kansissa käytetään Yamahan omaa versiota perinteisestä X-rimoituksesta (non-scalloped), jolla halutaan lisätä sopivasti potkua ja lämpöä raikkaaseen kuusikansi-perussoundiin.
Kitaran kauniissa rosetissa keskimmäinen rengas on koottu abalone-helmiäisestä.
Kannessa on monikerroksinen reunalistoitus.
LL6:n kompensoidun tallaluun alle on piilotettu Yamahan oma SRT Zero Impact -piezomikrofoni.
LL6:ssa pääpaino on kitaran akustisessa soundissa, eikä soitinta haluttu pilata monimutkaisella etuvahvistimella tai paristolokerolla. Tämän vuoksi LL6:n systeemi on täysin passiivinen ja SRT-mikrofoni on kytketty suoraan lähtöjakkiin.
Yamaha LL6 ARE:n hintaan kuuluu myös erittäin laadukas soft case -laukku, joka on oiva kovan laukun ja tavallisen gigbagin hybridi.
****
Se sanoo mielestäni aika paljon Yamahan työnjäljestä ja laadunvalvonnasta, kun maahantuojan tuotespesialisti ottaa testaajan mukaan varastoon ja antaa hänelle täysin avaamattoman kuljetuslaatikon suoraan hyllyltä. Ainoa kysymys oli: ”Minkä värin haluat?”
Ja tämä luottamus Yamahan laatuun oli täysin oikeutettua, sillä testiin saapunut kitara on todella hyvässä trimmissä oleva laatusoitin.
Kaulan uudistettu, ovaali C-profiili tuntuu erittäin mukavalta kädessä, ja 44:n millimetrin kaulaleveys satulan kohdalla antaa otekädelle riittävästi liikkumatilaa myös monimutkaisia sointuja varten. Myös Yamahan valitsema e-kielten välinen etäisyys tallan kohdalla (55 mm) on loistavasti toimiva kompromissi sekä plektra- että sormisoittoa varten.
Soittotatsi oli testiyksilössä säädetty tehtaassa hyvin mukavaksi 012-paksuisella kielisatsilla (kielten korkeus 12. nauhan kohdalla – matala-E: 2,1 mm/korkea-e: 1,6 mm), ja LL6 ARE soi kauniisti ja täysin rämisemättä.
On mielestäni miltei mahdotonta sanoa, soiko tämä Yamaha ARE-prosessin ansiosta ”kuin vanha vintage-soitin”, koska vintage-kitaroissakin on isoja eroja, eikä minulla ole ollut mahdollisuutta verratta LL6 ARE -mallia suoraan vastaavaan ”ei-ARE-Yamahaan”.
Minun on kuitenkin todettava, että Yamaha LL6 ARE soi uunituoreenakin hyvin avoimella ja dynaamisella äänellä. Tässä ei esiinny lainkaan – niin monia uusia (= ei sisäänsoitettuja) teräskielisiä vaivaava – uudenkarheus tai dynamiikan ja diskantin kireys, vaan ääni on lämmin, avoin ja erittäin hyvässä tasapainossa.
Sormisoitossa LL6 ARE artikuloi erittäin hyvin. Soitossa on aimo annos helisevää diskanttia ja lämmintä bassoa, mutta bassot eivät kumise tai dominoi tämän mallin äänimaailmaa.
Tätä pätkää on lähimikitetty AKG C3000 -mikrofonilla:
Passiiviseksi piezosysteemiksi LL6:n SRT-mikrofoni soi mielestäni hyvin kauniisti:
Myös stereoyhdistelmä molemmista signaaleista kuulostaa hyvältä:
Plektrasoitossa kuuluu LL6:n mukavasti helmeilevä atakki ja sen lämmin, mutta avoin keskialue (C3000):
Piezoversio on suorasukkaisempi, muttei missään nimessä huono:
Yhdistelmä kuuluu tältä:
Tässä Beatles-coverissa komppiraidat on äänitetty dynaamisella Shure SM57 -mikrofonilla, kun taas soolo-osuudet on poimittu mukaan linjasoittoina:
****
Vaikka Yamaha LL6 ARE on edullisin tapa tutustua L-sarjan konseptiin, on malli silti täysverinen lajinsa edustaja. Päivitetyn kaulaprofiilin ansiosta LL6 ARE on entistäkin mukavampaa soittaa, ja kannen A.R.E.-käsittely näyttää toimivan. Tämä on kaunis ja kaunisääninen soitin. Pidän myös tämän Yamaha-mallin kytke-ja-unohda-periaatteella toimivasta mikkisysteemistä. LL6 ARE on mielestäni ehdottomasti kokeilemisen arvoinen teräskielinen. Tämän Yamahan rahkeet riittävät – edullisen hintansa huolimatta – varmasti myös ammattikäyttöön.
****
Yamaha LL6 ARE
534,90 €
Maahantuoja: F-Musiikki
****
Plussat:
+ työnjälki
+ A.R.E.-käsitelty kansi
+ kaulaprofiili
+ akustinen soundi
+ huomaamaton mikkisysteemi
+ soft case kuuluu hintaan
Kielten vaihtaminen teräskielisessä kitarassa
Kielten vaihtamiseen tarvitaan teräskielisessä kitarassa kielisatsin lisäksi terävän leikkurin, sekä viritysmittarin. Halpa muovikampi nopeuttaa virittimien kääntämistä.
Metalliviivoittimella taas mitataan ennen kuin aloitetaan kielten korkeus 12:n nauhan kohdalla. Mittaamisen ansiosta kaularaudan säätäminen helpottuu huomattavasti, jos uusi kielisatsi on ohuempi tai paksumpi kuin vanha. Parasta olisi kuitenkin aina vaihtaa samanpaksuiset kielet päälle – näin soittotuntuma pysyy muuttamattomana, eikä kaularautaa tarvitse silloin tavallisesti säätää.
Mielestäni on helpointa ottaa ensin kaikki kielet pois.
Jotkut väittävät, että akustisissa kitaroissa kaikkien kielten yhtäaikainen poistaminen olisi jotenkin soittimelle vahingollista, mutta itse olen aina (vuodesta 1977 lähtien) vaihtanut kielet näin, enkä ole tähän mennessä vielä rikkonut yhtäkään kitaraa. Myös Martin Guitarsin omassa videossa poistetaan heti koko kielisatsi.
Kun kielet ovat täysin löysiä, leikkaan ne keskeltä poikki.
Tämä ei ole välttämättömyys, mutta minusta lyhyet pätkät ovat helpompia käsitellä kuin täyspitkät kitaran kielet.
Teräskielisissä kitaroissa kielet on kiinnitetty tallaan ns. tallanastoilla (engl. bridge pin), jotka voivat olla muovista, luusta, puusta tai metallista.
Tallanastojen nostamiseen on lähes kaikissa viritinvivuissa pieni syvennys. Tavallisesti tallanasta ja kielen ball-end-rengas ovat näin jumissa, että vipua ei kannata käyttää nastan nostamiseksi, ainakaan heti.
Useimmissa tapauksissa kielen saa pois käsipelillä:
Työnnä ensin kielen hieman tallan läpi runkoon.
Tämä vapauttaa yleensä tallanastan ball-end-renkaan lukituksesta, ja nastan voi nostaa helposti ulos.
Jos tallanastaa ei saa – yrityksistä huolimatta – pois käsipelillä, suosittelisin talouspaperin (tai ohuen kangaspalan) käyttämistä tallan ja tallanastan suojaksi.
Joissakin kitaroissa – etenkin tietyissä Ovation- ja Takamine-malleissa – löytyy myös nastattomia tallaratkaisuja. Näissä talloissa kielet pujotetaan yksinkertaisesti tallan takaosan läpi.
Tämän jälkeen poistetaan vanhat kielet myös virittimien tapeista.
Kun kaikki vanhat kielet on poistettu, voi tarvittaessa öljytä otelaudan ja tallan sopivalla otelautaöljyllä.
Uudet kielet kiinnitetään aina ensin soittimen tallaan, laittamalla ball-endin ja tallanastan paikoilleen.
Seuraavaksi kieli vedetään kevyesti ulospäin, samalla kun pidetään tallanastaa paikalla. Näin kiilataan se tallanasta ball-endin avulla kiinni tallaan.
Lavalla kieli työnnetään virittimen läpi…
…vedetään viritintapin ympäri…
…ja lukitaan paikoilleen vetämällä sitä rungosta poispäin.
Yksi käsi painaa kielen alas, kun toinen kiertää sen kireäksi. Kielen pitää kiertää tapin ympäri ylhäältä yhä alemmas.
Kun viritin alkaa kiristää kieltä yhä enemmän, otan toisen käteni pois lavalta, jotta voin tarvittaessa estää tallanastan nousemista ulos tallasta.
Suosittelen ylijäävän palan poistamista – kun kieli on viritetty – katkaisemalla sen läheltä viritintappia. Sen jälkeen taivutan varovaisesti kielityngän hieman kohti lapaa. Ole varovainen, katkaistu kieli on hyvin terävä!
Laitan uudet kielet kitaralle tavallisesti pareittain – ensin E-e, sitten A-h ja viimeiseksi D-g.
Onnistunut lopputulos näyttää tällaiselta.
Tallanastat istuvat tasaisesti tallassa.
Kielet pitävät vireen nopeammin, jos niitä venytetään ensimmäisten viritysten yhteydessä: ensin viritetään, sitten venytetään… neljän-viiden kerran jälkeen virityksen pitäisi alkaa asettua.
Otekäsi pitää kielen alhaalla venymisen yhteydessä, jottei satulaan kohdistuisi liikkaa rasitusta.
****
Kun kitara on viritetty, voidaan tarkistaa vielä uusien kielten korkeus 12:n nauhan yllä.
Jos kielten korkeus on selvästi suurempi kuin ennen kielten vaihtamista, uusi kielisatsi oli luultavasti paksumpi kuin vanha. Silloin kannattaa kiristää kaularautaa (sopivalla avaimella) noin neljänneskierrosta (korkeintaan puolen kierroksen).
Jos kielten korkeus on selvästi pienempi kuin ennen kielten vaihtamista, uusi kielisatsi oli luultavasti ohuempi kuin vanha. Silloin kannattaa löysätä kaularautaa (sopivalla avaimella) noin neljänneskierrosta (korkeintaan puolen kierroksen).
Kaularaudan tarkoitus on säätää kaulan loivaa kaarevuutta (ns. neck relief). Vaikka kaulan reliefilla on suora vaikutus kielten korkeuteen, kaularauta ei ole varsinaisesti tarkoitettu säätämään kielten korkeutta. Kielten korkeuden oikeaoppinen muuttaminen on soitinrakentajan homma, ja sitä hoidetaan hiomalla (tai vaihtamalla) soittimen tallaluu.
Changing strings on a steel-string guitar
Here’s what you need:
In addition to a fresh set of strings, you should have a wire cutter and a tuner at the ready. An inexpensive string winder makes the process much faster.
A steel rule will come in handy, should you want to double-check your ”before” and ”after” setups. Measure your string height at the 12th fret (top of fret to bottom of string) before taking the old strings off. That way you will be able to use the steel rule to ascertain that your setup has stayed unchanged. Alternatively, you could also measure the neck relief at the seventh fret directly, by using a capo at the first fret, while pressing down the low E-string at the 14th fret.
Ideally, though, you should stick to the exact same string gauge (and even string brand) to avoid inadvertently changing the playability of your acoustic guitar.
I find it most convenient to take off all strings at once.
There are some people who claim that taking all six strings off at the same time may cause damage to your instrument. Let me tell you, I have been changing strings on steel-string guitars since 1977, always removing the whole set at once, and have never had any problems at all. Even Martin Guitars suggest you do it this way in their own video, and they should know!
Once the strings are completely loose and flabby, I cut them in half.
This isn’t something you must do, but I find the shorter lengths easier to handle, than having to deal with the whole string.
For the largest part, steel-string acoustics come with pin bridges. The bridge pins – made out of plastic, bone, wood or even metal – keep the ball-ends locked into place.
Most string winders sport a small cut-out for lifting the bridge pins. I’d suggest, though, that you first try extracting the pins by hand, because, very often, the ball-ends have jammed the pins in place fairly tightly. Trying to pull them out directly might damage your string winder or the bridge pins, or, even worse, the bridge itself.
Most of the time you will be able to extract the bridge pins by hand:
Start by pushing the ball-end down (into the body) by a centimetre, or so.
Usually, this is all that’s needed to unjam the bridge pin.
If a pin really is stuck, and can’t be lifted out with your fingers, I’d strongly suggest using a piece of tissue paper (or a piece of cloth) as a cushion to protect the pin and the bridge’s surface.
Some acoustic guitars come equipped with a pinless bridge – most notable Ovation and some Takamines. With these bridges, all you have to do is pull the ball-ends out of the back of the bridge.
At the headstock end you have to untie the strings and take them off the tuner posts.
If your guitar’s fretboard and/or bridge feel (or look) a little dry, now would be the perfect time for applying a little fretboard oil.
You start putting on a new string by feeding the ball-end into the appropriate bridge hole, while inserting the bridge pin.
By pulling the string up a little, while holding the pin down, you will conveniently get the ball-end to jam the bridge pin in place.
Next you feed the string through the tuner’s post…
…pull the string away from the body, and around the post…
…and, finally, lock the string end in place.
Keep the string pressed downwards, while you’re turning the crank. Each new winding should pass under the one before it.
When the string starts getting taut, I move my hand from the headstock to the bridge, to make sure the bridge pin stays firmly in place.
I’d recommend cutting off the surplus string in close proximity to the tuning post. Then I bend the stub down towards the headstock face. Be careful, a cut-off string is very sharp!
I put on the fresh strings in pairs, working my way away from the nut – first the two e-strings, then the pair of A and b, and lastly the D- and g-strings.
This is what the result should look like at the headstock end.
The bridge pins should sit at a uniform height above the surface of the bridge.
Getting new strings to stay in tune is a much faster process, if you stretch each string carefully. It works like this: First you tune to pitch, then you stretch each string, and retune again. Once you’ve repeated this process four to five times, you should be ready to go.
Your fretting hand should hold down the string you’re stretching at the first or second fret to avoid damage to the top nut.
****
Once the guitar is in tune you could check the string action at the 12th fret and compare it with the values measured with the old string set.
If the action is noticeably higher, chances are you’ve put on a heavier gauge set of strings. You need to compensate for the stronger string pull by tightening the truss rod (with the correct tool) by a quarter of a turn (or half a turn, at the most).
If the action is noticeably lower, chances are you’ve put on a lighter gauge set of strings. You need to compensate for the weaker string pull by loosening the truss rod (with the correct tool) by a quarter of a turn (or half a turn, at the most).
The truss rod is meant solely for neck relief adjustment. Even though adjusting the neck relief does have an impact on the action, string height adjustment isn’t really what the truss rod is meant for. Adjusting the action on a steel-string acoustic is usually a job for a luthier, and is achieved by changing the height of the bridge saddle.
Kitarablogi.com – Finland's premier Guitar and Bass blog 