Testipenkissä: Bluetone Black Prince Reverb – vuoden 2021 päivitetty versio

Testasin Bluetone Black Prince Reverb -komboa ensimmäistä kertaa vuonna 2016 ja tykkäsin siitä kovasti. Paljon on kuitenkin tapahtunut tämän jälkeen, ja tänä vuonna Bluetone on yhdistänyt kaikki Black Princen halutuimmat custom optiot ja laittanut ne uuteen ja parannettuun 2021 -versioon, joka korvaa edeltäjänsä.

Ensimmäiseksi huomataan varmaan kaikki kosmetiset seikat. Vanhalla versiolla oli hyvin siisti ja asiallinen ulkonäkö. Uuden version myötä Bluetone on viennyt suosikkimallinsa ulkonäköä kuitenkin selkeästi Boutique-vahvistimien piiriin – Fender-tyylisessä kombossa on nyt western-tyylinen keinonahkapäällystys, etupaneeli ja säätimien nupit ovat Blackface-tyylisiä, ja vahvistimen etukangas muistuttaa väriltään vehnän oljet.

Ratkaisevat päivitykset on tehty kuitenkin Black Prince Reverbin elektroniseen varustukseen.

Tämän putkikombon sähköinen rakenne perustuu edelleen löyhästi Fenderin klassiseen Blackface Princetoniin – gain-rakenteen, tremolon ja jousikaiun suhteessa – mutta uutena ominaisuutena on lisätty jalkakytkimellä toimiva Solo-boostaus.

Kenties tärkein parannus Black Princen uudessa versiossa on uusi, isompi kaiutin. Vanhassa mallissa oli mukana Princeton-tyylisesti 10 tuuman elementti. Nykyiseen vahvistimeen voi valita yhden kahdesta 12-tuumaisista vaihtoehdoista – joko Celestionin G12 Neo Creamback -kaiutin (niin kuin testikoneessa) tai Warehouse Guitar Speakersin malli G-12 C/S. Isomman kaiuttimen vuoksi nykyversiossa on entistä isompi kotelo, joka on lähellä Blackface Deluxen kokoluokkaa.

Bluetonen Harry Knecktin mukaan myös jousikaiun (ja sen vahvistuspiirin) tarkkaa rakennetta on parannettu entisestä, minkä ansiosta kaiku soi paremmin ja sen omakohina on selkeästi vähennetty. Black Princen lyhyt jousitankki tulee Accutronicsin mallistosta.

Tämän Bluetone-vahvistimen etuvahvistin on rakennettu kolme 12AX7-putkia käyttäen, kun taas päätevahvistin käyttää kaksi putkia.

Päätevahvistin tarjoaa maksimaalista soundillista monipuolisuuta, sillä sen rakenne mahdollistaa käytännössä kaikien oktaaliputkien käyttöä. Päätevahvistimeen voi laitta 6V6GT-, 6L6GC-, 5881-, EL34-, KT66- ja KT77-putkipareja ilman tarvetta biasointiin!

Parilla 6V6GT-putkilla Black Prince Reverb -kombosta lähtee ääntä noin 15 watin voimalla, kun taas kahdesta 6L6GC-putkista (niin kuin testikoneessa) tai EL34:stä vahvistimen teho nousee noin 28-30 wattiin.

Vaikka kombo ei vaadi uudelleenbiasointia, on hyvinkin tärkeä laittaa pääteputkien ja toroidisen muuntajan välistä pikkukytkintä oikeaan asentoon (katso käyttöohjetta), muuten pääteputket (tai jopa sisäiset kompponentit) voivat pahimmassa tapauksessa hajota liian suurten sähkövirtojen takia.

Takapaneelista löytyy kolme kaiutinlähtöä, sekä DIN-mukainen liitin pakettiin kuuluvaa jalkakytkinyksikköä varten.

****

Näitä klippejä on äänitetty Fender Stratocaster -kitaralla ja Shure SM57 -mikrofonilla.

Ensimmäinen seikka jota huomataan, kun laittaa uuden Bluetone Black Prince Reverb -vahvistimen päälle, on miten hiljaa se on tyhjäkäynnissä. Brummin tai kohinan määrä on pitkälti riippuvainen laadukkaista komponenteista ja osien fyysisesta sijoittelusta, esimerkiksi päämuuntajaan nähden. On selvää, että Bluetonen väki tietää mitä se tekee.

Koska Black Prince ei yritä olla tarkka Princeton-klooni, Bluetonen kombo voi tarjota laajemman soundivalikoiman kuin vanha Fenderin klassikko. Tässä tarjotaan kaikkea mikä on hyvä Blackface-kombojen soundissa, ilman klassikkovahvistimien huonoja puolia, niin kuin esimerkiksi välillä löysästi soivia Jensen-kaiuttimia tai – Princetonin tapauksessa – EQ:sta puuttuvaa keskialuen säädin ja alkuperäinen pieni kaiutin.

Sooloboosteri on erittäin tervetullut uudistus, kun taas Bluetonen Master Volume -säätimen ansiosta saa omat lempisoundit tarvittaessa esille myös hiljaisella volyymillä.

Päätevahvistimen monipuolisuus mahdollistaa myös erilaisia hybridisoundeja, yhdistämällä kombon Fender-tyylisen etuvahvistimen myös britti-tyyliseen päätevahvistimeen (EL34), perinteisten 6V6GT- ja 6L6GC-parivaljakkojen sijaan.

Black Princen tremolo on suorastaan herkullinen, ja se tarjoaariittävästi säätövaraa sekä efektin nopeudessa että sen syvyydessä. Itse tykkään erittäin paljon myös kombon päivitetystä jousikaiusta, koska se kuulostaa kermaiselta ja sillä on aitoa syvyyttä. Jotkut rautalankka-kitaristit voisivat ehkä toivoa vielä enemmän kaiun ”roisketta”, mutta se on selvästi makuasia…

Demobiisin kitararaidat on äänitetty nauhamikrofonilla. Soolokitarana toimii Hamer USA Studio Custom -kitara, kun taas komppiosuudet on soitettu Gibson Les Paul Juniorilla (vasen kanava) ja Fender ’62 Telecaster Custom -uusintapainoksella (oikea kanava).

****

Bluetonen vuoden 2021 Black Prince Reverb -painos on huippuluokan versio Blackface-aikakauden täysputkikombosta, höystettynä erilaisilla päivityksillä ja nykyaikaisilla parannuksilla. Tästä kombosta on käytännössä mahdotonta saada huonoa soundia.

Niin kuin kaikki Bluetone-tuotteet, myös Black Prince Reverbiä tehdään käsityönä Suomessa. Tästä huolimatta tämä kombo on jopa edullisempi kuin Fenderin oma tämänhetkinen ’64 Princeton -uusintapainos.

Ei ole siis ihme, että Bluetone Black Prince Reverb on ollut jo jonkun aikaa firman eniten myyty vahvistin. Itse asiassa uuden Black Princen soundi oli niin hyvä, että testikombosta tuli – Bluetone Shadows Jr. -kombon lisäksi – Kitarablogin referenssivahvistin.

****

Bluetone Black Prince Reverb

• Hinnat alkaen 1.450 €

Review: Bluetone Black Prince Reverb – the 2021 Update

I first reviewed the Bluetone Black Prince Reverb in 2016, and I really liked it. A lot has happened since then, though, and this year Bluetone has bundled all of the most requested custom updates of the Black Prince and put them into a new and improved 2021 version (prices starting from 1,450 €) that supersedes the previous issue.

The first things you’ll notice are the cosmetic features; the old version of the Black Prince Reverb was a very clean looking combo with a very business-like appearance. The new version takes the amp’s look clearly into boutique Blackface territory with its Fender-style cabinet, its Country and Western tolex, its faceplate and control knobs, and with the wheat-coloured speaker grille.

But the improvements go much deeper in the Black Prince than mere cosmetics.

The preamp section’s architecture regarding the combo’s gain structure, spring reverb and tremolo effect are still loosely based on Fender’s classic Blackface Princeton, but Bluetone now adds a footswitch operated Solo-boost circuit to the proceedings.

In terms of the amp’s sound the most important update is the choice of a larger speaker. The older model followed the Princeton by using a 10-inch speaker. The current model has been updated with a choice of two 12-inch speakers – either a Celestion G12 Neo Creamback (as reviewed) or a WGS G-12 C/S. To accommodate the larger speaker the Black Prince Reverb’s cabinet has been enlargened to a size similar to a Fender Blackface Deluxe.

As Bluetone’s Harry Kneckt told me, the Black Prince’s genuine spring reverb’s circuit has been further improved for a fuller sound with even less hiss. The short reverb tank is an Accutronics model.

The Bluetone’s preamp runs three 12AX7 valves, while the power amp is handled by a pair of tubes.

The power amp has been designed with tonal flexibility in mind, by accepting all regular octal power tubes like 6V6GT, 6L6GC, 5881, EL34, KT66 and KT77 models without re-biasing.

With a pair of 6V6GTs the Black Prince Reverb will give you approximately 15 watts of power, while a pair of 6L6GCs (as supplied) or EL34s raises the output to 28-30 watts.

Even though re-biasing isn’t necessary, you have to make sure that the mini-switch between the second power tube and the toroidal transformer is set correctly to ensure the amp works properly, and to avoid possible component failure!

The back panel sports three speaker outputs, as well as the five-pin DIN-connector for the combo’s three-button footswitch unit (supplied with the amp).

****

These clips have been recorded with a Fender Stratocaster and a Shure SM57.

In terms of its sound, the first thing you’ll notice about the Bluetone Black Prince Reverb is how quiet it is when it comes to hum and hiss. Unwanted noise in an all-valve amplifier has a lot to do with the physical layout of the components, and Bluetone’s team clearly know what they’re doing.

The Black Prince’s sound offers a wider scope than a straight Princeton-clone (which it isn’t). There’s all of the original Blackface-era goodness without any of the drawbacks, like the sometimes flabby Jensen speakers, and – in the case of old Princetons – the missing mid-range EQ and smaller speaker.

The solo boost is a great new feature, and the Master Volume control makes sure that you can dial in your tone at the volume level you need.

Being able to step outside the typically Fender-ish 6V6GT- and 6L6GC-realm in the power amp section allows you to experiment with hybrid tonalities, like a Blackface with a British accent.

The tremolo sounds great and it offers enough scope in terms of speed and depth. I like the spring reverb very much, because it sounds creamy and full. Some will like even ”wetter” and ”sploshier” reverb types, but you can’t please everyone…

The demo’s guitar tracks have been recorded with a ribbon mic. The lead guitar is a Hamer USA Studio Custom, while the rhythm guitar tracks are played on a Gibson Les Paul Junior (left channel) and a Fender ’62 Telecaster Custom reissue (right).

****

Bluetone’s 2021 version of its Black Prince Reverb is a high-end version of what people love about Blackface-era amps combined with a number of sensible updates and improvements.

The Bluetone Black Prince Reverb is a handwired and handcrafted all-tube combo, made here in Finland. In light of this you can only call the price tag very fair, coming in several hundreds of euros lower than Fender’s current handwired ’64 Princeton Reissue.

No wonder that the Black Prince has been Bluetone’s best selling model for quite some time now. In fact, I liked the combo so much that the review sample has now joined my Bluetone Shadows Jr. as Kitarablogi’s reference amp.

****

Bluetone Black Prince Reverb

• Prices start at 1,450 euros

Testipenkissä: Bluetone Bluesmaster – suoraan asiaan

Tässä videossa ei ole käytetty efektipedaaleja.
Alkuperäinen Musicmaster Bass 1970-luvulta oli bassolle tarkoitettu harjoitusvahvistin.

Fenderin alkuperäinen Musicmaster Bass -kombo oli mielenkiintoinen tapaus. Musicmasteria oli ajateltu alkavalle basistille sopivaksi harjoitusvahvistimeksi, ja sitä myytiin jopa paketissa samannimisen ”halpabasson” kanssa. Kombo oli kuitenkin jonkinasteinen pettymys, sillä sen soundi oli suhteellisen ponneton ja potkuton.

Viime vuosina jotkut kitaristit ovat kuitenkin alkaneet nähdä Musicmaster-komboa edulliseksi mahdollisuudeksi päästä käsiiksi aitoon Silverface-soundiin. Totta, tämä kombo on varsin riisuttu ilmestys, mutta se on kuitenkin täysputkikone. Lisäksi se ei ole keräilymalli, minkä ansiosta Musicmasterin modaaminen omaan tarpeisiin ei tunnu lainkaan pahalta ratkaisulta.

Tästä ilmiöstä meidän stoori alkaa:

Suomalainen vahvistinpaja Bluetone on hiljattain alkanut valmistaa oman käsintehdyn ja parannetun version Fender Musicmasterista. Uutukainen on tarkoitettu nimenomaan kitaristille. Uuden kombon nimi on Bluetone Bluesmaster, ja sen hinta on – valituista optioista riippuen – jossain 960 ja 1.190 euron välillä.

Bluesmasterin signaalitie on periaatteessa sama kuin alkuperäisessä styrkkarissa, mutta muutamalla parannuksilla, kuten Low Cut -bassoleikkuri ja Bluetonen oma OPC-tehosäädin. Kolmiasentoisen OPC:n (Output Power Control) ansiosta Bluesmasterin lähtötehoa pystyy pudottamaan jopa vain kahteen wattiin, ilman että kombon soundi muuttuisi ratkaisevasti.

Koska alkuperäinen Musicmaster oli tarkoitettu halpavehkeeksi, Fenderin insinöörit poistivat kaikki ylimääräiset komponentit, jotka eivät olleet välttämättömiä saada bassosignaalia vahvistetuksi kaiuttimelle. Ehkä epätavallisin ratkaisu oli toteuttaa Musicmasterin vaiheenkääntäjää muuntajalla, kun se hoidetaan yleisesti putkella.

Niin kuin näkee kuvassa (yllä) Bluetone on käyttänyt samaa ratkaisua myös uudessa Bluesmasterissa. Putkien lisäksi – yksi 12AX7-putki (etuaste), sekä kaksi 6V6GT-putkia (pääte) – siellä näkyy kolme muuntajaa. Piennemmät niistä ovat vaiheenkääntäjä ja audiomuuntaja, kun taas se isompi musta kapistus on kombon sähkönsyöttöä varten.

Kitaristien suosituin modifikaatio vanhaan Musicmasteriin on alkuperäisen Fender-kaiuttimen vaihtaminen johonkin soundilta tukevampaan.

Bluetonen Bluesmasterissa on jo valmiiksi asennettu alkuperäistä laadukkaampi ämyri. Kymmenentuumainen Warehouse Guitar Speakerin G10C/S kuuluu WGS:n American Vintage -mallistoon, ja sitä tunnetaan sen selkeästä ja lämpimästä soundista. Tämä malli tykkää myös efektipedaaleista. Bluetone tarjoaa optiona myös toisentyypistä kaiutinta Bluesmasteriin (tsekkaa Bluetonen tuotesivulta).

Takapaneeliin on asennettu virtakytkimen ja pääsulakkeen lisäksi ainoastaan kolme kaiutinlähtöä.

****

Vaikka Bluetone Bluesmaster -kombo voi vaikuttaa ensituntumalta hieman kuivakkaalta ja suorasukkaiselta, se lisää eittämättä jotain maagista lisämaustetta soundiin.

Vahvistin lisää nimittäin annoksen hienon musikaalista kompressiota jo puhtaaseen meininkiin. En puhu sellaisesta kompressiosta, joka puristaa nuottien atakkia kasaan, vaan tässä vahvistin ikäänkuin lisää nuotien häntäpäähän lisää eloa. Bluesmasterista saa näin enemmän sustainia vaikkapa puhtaaseen kantri- ja bluessoittoon, ilman että atakin napakkuus kärsisi tästä.

Koska Bluesmasterissa on kyse matalatehoisesta putkivahvarista ilman master volyymiä, kannattaa mielestäni ehdottomasti kokeilla rauhassa läpi minkätyypisiä soundeja saa aikaiseksi Volume-säätimellä, sekä vaihtamalla Low- ja High-tulojakkien välillä.

Bluetonen Bluesmaster-kombo ei tarjoa massivisiä määriä puhdasta headroomia, mutta sen sijaan siltä saa esillä todella herkullisia reunasärösoundeja, jotka reagoivat erinomaisesti soittajan dynamiikkaan ja kitaran volume-säätimeen. Kombo toimii hyvin myös efektipedaaleilla.

Volume-säätimen ”loppumetreillä” pikkukombosta lähtevät myös maukkaita särösoundeja. Huom: koska kyseessä on non-master volume kombo, Bluesmaster soi täydellä säröllä suhteellisen isolla äänellä, jopa kaksiwattisena, ja voi silloin olla liian äänekäs kerrostaloon.

Kaikki demobiisin kitararaidat on soitettu suoraan Bluetone Bluesmasteriin ilman pedaaleja. Kitararaidat äänitettiin Shure 545SD -mikrofonilla Cranborne Audio Camden -mikkivahvistimen kautta audiosekvensseriin.

• Komppikitarat: Gibson Les Paul Junior (vasen kanava), Fender Stratocaster (keskellä), Fender Telecaster (oikea kanava)

• Soolokitara: Hamer USA Studio Custom

****

Uusi Bluetone Bluesmaster lunastaa kaikken mitä se lupaa. Minun mielestäni tämä on erinomainen Silverface-tyylinen putkikone blueskitaristille. Bluesmaster on käsintehty laatuvahvistin, joka tarjoaa rutkasti parempaa työnjälkeä kuin esikuvansa, ja joka on valmiiksi modattu kitaristille sopivaksi. Bluesmasterin ”riisuttu” olemus myös tarkoittaa, että soittimesi soundi pysyy mallikkaasti ehjänä matkalla tulojakista kaiuttimeen.

****

Bluetone Bluesmaster

Hinta alk. 960 €

• Perustuu Fender Musicmaster Bass -kytkentään

• 10-12 W putkitehoa

• 1 x 12AX7; 2 x 6V6GT

• Volume- ja Tone-säädin, Low Cut -kytkin, sekä kolmiasentoinen OPC-kiertokytkin

• 1 x 10″ Warehouse Guitar Speakers G10C/S -kaiutin

Review: Bluetone Bluesmaster – Straightforward and to the point

No effect pedals were used on the guitar parts in this demo.
The original Fender Musicmaster Amp is a practice bass amp from the 70s and early 80s.

Fender’s original Musicmaster Bass amplifier was an odd concoction. The Musicmaster Amp was meant as a practice amplifier for beginning bassists – and sometimes even sold in a pack with the starter bass guitar of the same name – but it fell strangely flat of expectaions. The amp was underpowered and sounded flabby and uninspiring as a bass amp.

More recently, though, guitarists on the hunt for good bargains have come to realise that the Musicmaster Amp is a relatively inexpensive way to buy a genuine ”silverface” Fender. It’s a stripped-down valve amp for sure, but it still deliveres a lot of character, when used with an electric guitar. And because it isn’t a collectable Fender model, people feel free to modify the original for their own purposes.

This is where it starts to get interesting:

Finnish boutique amp maker Bluetone has released its own handcrafted and improved version of the Fender Musicmaster a few weeks ago, meant expressly for guitarists. This new guitar combo is called the Bluetone Bluesmaster, and it will set you back between 960 to 1,190 euros, depending on your chosen options and finish.

The signal path closely follows that of the original, but the Bluetone Bluesmaster adds such handy features as a Low Cut switch and the company’s own three-way rotary OPC-switch. The OPC-circuit (Output Power Control) enables you to drop the Bluesmaster’s output power from its full 10-12 watts down to something like 2 watts, virtually without any negative impact on the amplifier’s tone.

The original Musicmaster amp had been designed to reflect its low price tag. Fender’s engineers got rid of any components that weren’t strictly necessary to get the audio signal from the input to the speaker. Their most interesting – and quite unique, as it turns out – decision was to use an audio transformer for phase inverter-duties, instead of the much more common option of using a valve.

As you can see in the photo above, Bluetone has used the same basic design for the new Bluesmaster combo. Next to the three tubes – a single 12AX7 for the preamp, and a pair of 6V6GTs for the power amp – there are three (!) transformers. Two small ones for phase inversion and signal output, respectively, as well as a larger toroidal transformer for the combo’s power requirements.

The favourite modification on old Musicmasters is swapping the weedy-sounding original Fender for a beefier speaker.

The Bluetone Bluesmaster does this for you and comes workshop-equipped with a 10-inch Warehouse Guitar Speaker G10C/S. The G10C/S is part of WGS’s American Vintage range and is known for its clear, but round top end, as well as for its pedal-friendliness and smooth breakup. Other speakers are available as an option, too (see Bluetone’s website).

Apart from the power switch, the back panel offers a trio of speaker outputs.

****

Although the Bluetone Bluesmaster seems very straightforward and upfront at the beginning, there really is some sort of magic tone thing going on with this all-valve combo.

The sound may seem a bit dryish at first, but you will quickly notice a very enticing dose of juicy compression, even on very clean tones. This compression isn’t the ducking type, well known from many master volume amps and distortion pedals, which ducks the note attack and squashes the whole signal. Here we have a Country- and clean Blues-friendly type of compression that seems to lift the sustain phase of each ringing note.

Because this is a relatively low-powered tube combo without separate gain and master volume controls, it really makes sense to experiment with the Bluesmaster’s High- and Low-inputs and the combo’s volume control, to get the full picture of what sounds you can glean from which combination of guitar and settings.

The Bluetone Bluesmaster doesn’t offer tons of clean headroom, instead it has that magic clean-but-breaking-up tone zone down to a tee. The combo also works well with effect pedals.

There are also some chunky overdrive and distortion voicings available in the higher reaches of the Bluesmaster’s Volume-control. You should be aware, though, that, this being a non-master volume combo, running this amp at full tilt even at only 2 watts of output might get you into trouble with your neighbours in a block of flats.

All of the demo song’s guitar parts were played through the Bluetone Bluesmaster without any effect pedals. The guitar tracks were recorded with a Shure 545SD going into a Cranborne Audio Camden preamp.

• Rhythm guitars: Gibson Les Paul Junior (left), Fender Stratocaster (middle), Fender Telecaster (right)

• Lead guitar: Hamer USA Studio Custom

****

The Bluetone Bluesmaster does what it says on the proverbial tin. In my opinion, this is a very nice and straightforward silverface-inspired Blues amp for guitar. The excellent build quality and very sensible modifications and improvements result in a quality tube combo that will surely give you a lifetime of aural pleasure.

****

Bluetone Bluesmaster

Prices starting from € 960.

• Based on a Fender Musicmaster Bass Amp

• 10-12 W of all-valve power

• 1 x 12AX7; 2 x 6V6GT

• Volume, Tone, Low Cut-switch, and three-stage OPC rotary switch

• 1 x 10″ Warehouse Guitar Speakers model G10C/S

Bluetone Bluesmaster – now on You Tube!

All guitar parts played through the Bluetone Bluesmaster all-valve combo, straight without any effect pedals.

All guitar tracks recorded with a Shure 545SD going into a Cranborne Audio Camden preamp.

• Rhythm guitars: Gibson Les Paul Junior (left), Fender Stratocaster (middle), Fender Telecaster (right)

• Lead guitar: Hamer USA Studio Custom

****

Bluetone Bluesmaster

• Based on a Fender Music Master

• 10-12 W of all-valve power

• 1 x 12AX7; 2 x 6V6GT • Volume, Tone, Low Cut-switch, and three-stage OPC rotary switch

• 1 x 10″ Warehouse Guitar Speakers model G10C/S

Tulossa Rockway-blogiin: Encore Blaster -kitarat

Encore Blaster E2 & E6

• solid paulownia body
• maple neck; bolt on
• rosewood fretboard; 22 frets
• Guitar Tech (by JHS) hardware
• Guitar Tech (by JHS) pickups

Contact: Aron Soitin
****
The demo song is a short cover version of ”Wonderful Land” (Jerry Lordan) in the style of The Shadows.
• Encore Blaster E2 – rhythm guitars
• Encore Blaster E6 – lead guitar
All guitar tracks played on a Bluetone Shadows Jr valve combo and an Electro-Harmonix Memory Toy. Recorded to Garageband using a Shure SM57 and a Focusrite Saffire 6 USB.

Testipenkissä: Mooer SD75

Viime vuosina Mooer on onnistunut saamaan vankan jalansijan edullisien, mutta silti laadukkaiden kitaraefektien valmistajana. Brändinä firma tuli aluksi tunnetuksi mikrokokoisista pedaaleistaan, mutta Mooer valmistaa myös isompia multiefektejä.

Vuoden 2018 Hornet-mallisto antoi jo vihjeen siitä, että Mooerilta oli tulossa uusia tuotteita, ja nyt firman ensimmäiset ”täysikasvuiset” mallintavat kitarakombot ovat ilmestyneet – Mooer SD30 ja SD75.

****

Upouusi Mooer SD75 (378 €) on hybridikombo digitaalisella etuasteella ja transistoripohjaisella päätevahvistimella (75 W; A/B-luokka).

Kauniista kaksivärisestä kaiutinkotelosta löytyy 12-tuumainen Mooer-kaiutin 100 watin tehonkestolla (8 Ω).

SD75 painaa vain 18 kiloa.

Kombon takapaneeli tarjoaa liittimet lisäkaiuttimelle, efektilenkille, balansoidulle DI-lähdölle (kytkettävällä kaiutinsimulaatiolla), sekä USB-portti firmware-päivitykseen.

Mooerin säädinpaneeliin pääsee ylhäältä:

Mustaan osaan on aseteltu vahvistimen näyttö, Value-pyörä, sekä taustavalaistut painonapit, joilla pääsee käsiksi kombon ohjelmamuistiin, sekä etuvahvistimen kaikkiin vahvistin- ja efektiosioihin. Napinpainaluksilla pääsee myös Mooerin Jam Mode -tilaan, jossa voi käyttää vahvistimen sisäistä audioloopperia (150 sekuntia äänitysaikaa) ja SD75:n rumpukonetta/metronomia (40 rumpupatternia; 10 eri metronomivaihtoehtoa). Uutuuskombossa on myös sisäinen kromaattinen viritysmittari.

Vahvistimen pääsäädöt tehdään tässäkin perinteisillä säätimillä – tarjolla on Gain, Volume, Bass, Middle, Treble, Presence ja Master. Kaikkien säätimien asetukset – paitsi Masteria – voi tallentaa efektiasetuksien lisäksi SD75:n presetmuistiin, joka tarjoaa 40 muistipaikkaa.

Mooer SD75 -kombossa on myös Bluetooth-valmius:

Kombon mukaan tulee Mooerin Airswitch jalkakytkin neljällä kytkimellä, jolla pystyy vaihtamaan presettejä ja ohjata loopperia. Bluetoothin kautta pystyy myös striimaamaan audiota älylaitteista.

****

Veikkaisin, että käytännössä jokainen kitaristi kokeilee ensin tällaisen vahvistimen tehtaalla ladatut preset-ohjelmat läpi, ennen kuin kokeilee itse mallintavan vahvistimen ohjelmointia. Kyllä tehdasohjelmista saa jonkinlaisen käsitteen Mooer SD75 -kombon tarjoamista mahdollisuuksista, vaikka mielestäni lähes kaikki presetit ovat tässä liian bombastisia minun makuun.

Minusta tutustumista varten kannattaa valita yksi presetti ja painaa kaikki efektiosiot pois päältä. Tämän jälkeen voi ensin valita yhden vahvistinmalleista ja ruuvata sen parametreja rauhassa kuntoon. Seuraavaksi voi sitten mennä kaikki efektiosiot läpi ja kokeilla mitä kaikkea kivaa sieltä löytyy.

Mooerin vahvistinkokoelmaan kuuluu 25 eri mallinnusta. Pedaalivalikoima taas koostuu OD/DS-osiosta (yksi puhdas boosti, sekä seitsemän eri säröä), yhdeksän modulaatioefektiä (choruksesta kehämodulaattoriin), viisi viivettä (nauhakaiusta ducking delayhin), sekä kuusi eri kaikua. Jokaisesta efektiosiosta voi valita yhden efektin.

Parametrien säätäminen on hyvin helppoa taustavalaistujen nappien ja kätevän Value-pyörän ansiosta. Jokaisessa vahvistinmallissa pystyy vaikuttamaan seitsemään parametriin, joihin sisältyvät SD75:n kuusi fyysistä säädintä, sekä sen lisäksi kohinasalpa. Pedaaliefektit on jätetty tahallaan helppokäyttöisiksi, ja ne tarjoavat ainoastaan kolme parametria, niin kuin monet fyysiset pedaalitkin.

Myös muutoksien tallentaminen ja presetin nimeäminen on nopeaa ja helppoa, minkä ansiosta esimerkiksi asetuksien hiominen treeneissä on vaivatonta, ja muutokset voi tallentaa keikkoja varten kahdella painalluksella. Ohjelmamuistossa on tilaa 40 presetille – kymmenen pankkia neljällä presetillä – mikä tarkoittaa, että komboon pystyy ohjelmoimaan etukäteen vaikkapa koko bändisetin verran eri kitarasoundeja.

Mooer SD75:n Jam Mode -tila on kätevä lisä jammailuun, harjoitteluun tai uusien ideoiden kehittämiseen. Kombon sisäinen loopperi toimii todella hyvin. Rumpukoneen soundi ei ehkä ole parasta studiolaatua, mutta se toimii kokonaisuutta (ja hintaa) nähden hyvin.

Johdoton Mooerin Airswitch -kytkin on tässä hintaluokassa harvinainen herkku, jonka ansiosta kitaristin jalkoihin jää yksi johto vähemmän.

Mooerin SD75 kuulostaa todella hyvältä. Kombo tarjoaa mielestäni loistavaa vastinetta rahallesi. Kaksitoistatuumaisen kaiuttimensa ja tuhdin päätevahvistimensa ansiosta SD75 olisi fantastinen valinta coverbändin kitaristille tai bändiluokalle tai vaikkapa (vuokraus-) harjoituskämpälle.

Kuulen jo kysymyksen: ”Onko uusi Mooer parempi kuin kallis vahvistin ja muutama boutique-luokan pedaali?” Vastaukseni on – tietysti – ei ole! Hei, hieman realismia kehiin, tämä on todella edullinen peli.

Mutta:

Näillä spekseillä, tällä hinnalla, ja näillä soundeilla Mooer SD75 on erittäin hyvä valinta viikonlopun kitarasankareille, jolla on tiukka budjetti.

• Komppikitarat: Fender Telecaster (vasen kanava) & Arvo 2-P90 (oikea kanava)
• Soolokitara: Epiphone G-400 Bigsby-vibratolla
• Kitararaidoissa käytetään ainoastaa Mooer SD75 -kombon omia efektejä
• Äänitetty Shure SM57 -mikrofonilla

****

• Komppikitarat: Epiphone SG (G-400; vasen kanava) & Fender Stratocaster (oikea kanava)
• Likkikitarat: Arvo Guitars 2-P90
• Soolokitara: Arvo 2-P90
• Kitararaidoissa käytetään ainoastaa Mooer SD75 -kombon omia efektejä
• Äänitetty Shure SM57 -mikrofonilla

****

Mooer SD75

378 €

Maahantuoja: Musamaailma

****

Plussat:

+ laaja soundivalikoima

+ helppo käyttää

+ sisärakennettu loopperi ja rumpukone

+ DI-lähtö kaiutinmallinnuksella

+ soundi

+ hinta

Minukset:

– rumpusoundien laatuSave

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑