Posts tagged ‘Tanglewood’

17/10/2018

Testipenkissä: Vox AC30S1

”Älä muuta mitään. AC30 on sinun lapsesi, ja sen tarina tulee jatkumaan ikuisesti!”

Näin sanoi Voxin alkuperäisen emoyhtiön, JMI:n, perustaja ja pomo Tom Jennings hänen pääsuunnittelijalle, Dick Denneylle (kuvassa), joskus 1960-luvulla.

Jo ennen kuin Marshall-vahvistimien tuotantoa edes suunniteltiin, Voxista oli jo tullut ensimmäinen brittivahvistimien legenda. Alkuperäistä Vox AC30:tä kehiteltiin vuonna 1959 The Shadows -yhtyeelle, AC15-mallin isommaksi versioksi. Hank Marvinilla ja Bruce Welchillä alkoi nimittäin tulla vaikeuksia saada kitaransoittoansa kuulumaan, koska bändin (ja Cliff Richardin) yleisöt ja keikkapaikat kasvoivat yhä nopeammin.

Vox AC30:n ensimmäinen versio oli yhdellä 12-tuumaisella kaiuttimella varustettu kombo. Kun The Beatles -yhtiön kitaristit alkoivat käyttää AC30:tä vahvistin oli jo kasvanut kahdella 12-tuumaisella varustetuksi versioksi, jota Vox kutsui ”Twiniksi”. John Lennon ja George Harrison olivat myös ensimmäisten joukossa saaneet kombon (silloin) uusimman version Top Boost -piirillä. Maailmaa järisyttävä Beatlemania oli Voxille parasta mahdollista mainontaa ikinä.

Voxin AC30 Twinistä Top Boostilla tuli Vox Amplificationin lippulaiva, joka on edelleen yksi maailman ikonisimpia kitaravahvistimia. Kiitos tästä kuuluu myös kaikille näille kitaristeille, kuten Brian May (Queen), Rory Gallagher, Lenny Kravitz ja U2:n The Edge, joille AC30 on ollut ja/tai on edelleen oman soundin kulmakivi.

Alkuperäisiä AC30-komboja (ja niiden uudelleenpainoksia) arvostellaan usein niiden koon ja painon vuoksi. Joillakin alkuperäisillä 60-luvun versioilla on myös taipumus kuumentua liikaa, vahvistimen uumenissa sijaitsevien putkien takia. Tämän lisäksi kaikki alkuperäiset AC30:t on rakennettu ilman master volume -säädintä, minkä vuoksi kombon omia särösoundeja saadaan tuotettua vain silloin, kun styrkkari pyörii (lähes) täysillä volyymillä.

Onneksi Voxin nykyisestä mallistosta löytyy monta eri nykyaikaisia ja virtaviivaistettua AC30-versioita.

Upouusi Vox AC30S1 (katuhinta noin 780 €) pakkaa AC30:n parhaita soundeja helppokäyttöiseen, master volumella -varustettuun ja helpommin kuljettavaan muotoon.

****

Uusi Vox AC30S1 on firman hyvin suositun kiinalaisen Custom-malliston uusin jäsen.

AC30 Single -kombolla on edelleen klassisen Voxin ulkonäkö, mutta yhdellä 12-tuumaisella varustetun uutukaisen kotelo on hieman perinteistä kapeampi. Tämä versio painaa ”vain” 24,5 kiloa, mikä on peräti yhdeksän kiloa vähemmän kuin Custom-sarjan AC30 Twin (AC30C2).

Uudessa kombossa on yksi kanava kaksikaistaisella EQ:lla, sekä master volume -säätimellä.

Tämän Voxin sisäinen kaiku on digitaalinen mallinnus perinteisestä jousikaiusta.

Ihan niin kuin 60-luvun esi-isällä, AC30S1:llä on puoliksi avoin takaseinä.

Vox Custom -sarjan vahvistimet on suunniteltu nykypäivän sähköturvallisuusmääräyksien mukaisiksi. AC30S1:n tapauksessa tämä näkyy esimerkiksi helposti vaihdettavissa ja hyvin tuuletetuissa vahvistinputkissa, metallisessa turvaverkossa (joka estää suoran pääsyn kuumiin putkiin), sekä irrotettavalla sähköjohdolla IEC-liittimellä.

AC30S1:n etuvahvistin käyttää kahta 12AX7-putkea, kun taas päätevahvistimessa pyörii peräti neljä EL84-putkea.

Kombon kaiutin on 12-tuumainen Celestion VX, joka on suunniteltu varta vasten tälle vahvistimelle.

Takapaneelista löytyy lähtö lisäkaiuttimelle (16 Ω), sekä efektilenkin liittimiä.

AC30S1:n EU-versioihin on lisätty myös Eco-ominaisuus, joka laittaa kombon omatoimisesti pois päältä kahden tunnin tyhjäkäynnin jälkeen.

****

Upouusi Vox AC30S1 on selkeästi helpompi nostaa ja kuljettaa kuin perinteiset Twin-versiot, mikä on varmasti hyvä uutinen meille kaikille.

Nyt seuraa pieni varoitus:

Vaikka Voxin mainoskuvissa uutta AC30 Singleä esitellään monissa olohuone-tyylisissä tilanteissa, tämä kombo ei mielestäni ole oikea valinta olohuonekäyttöön. Vaikka tässä on kyseessä ”vain” yhdellä 12-tuumaisella kaiuttimella varustettu styrkkari, AC30S1:llä ei ole minkäänlaisia ongelmia tarjota henkeäsalpaavia volyymitasoja. Totta, tässä on master volume -säädin, mutta sen toiminta on – ainakin testiyksilössä – epätasainen juuri potikan alkumetreillä, jossa hypätään hiljaisuudesta lähes suoraan noin 30 prosentin teholle. Tämä vahvistin ei kuulu kerrostaloon tai olohuoneeseen, vaan se haluaa isoon studioon tai Rock-klubin lavalle.

Vaikka uutukaisen toimintasäde on hieman Twin-versiota kapeampi (koska kotelosta löytyy vain yksi kaiutin), Vox AC30S1:n soundit ovat kuitenkin täynnä ehtaa AC30-magiaa. Niin kuin AC30:ssä yleensä, puhdasta headroomia ei ole tarjolla niin runsaasti kuin esimerkiksi Blackface-tyylisissä Fendereissä. AC30:n juju on juuri sen tasaisesti kasvavassa reunasärössä, joka lähtee liikkeelle jo kohtuullisen pienellä gainella, sekä crunch-särön tiheydessä ja purevuudessa.

Tästä pätkästä saa hyvän idean AC30S1:n soundimaailmasta. Gain on säädetty täysille ja vahvistimen säröä ohjataan Fender Stratocasterin volume-säätimellä:

AC30S1:n digitaalisesti mallinnettu jousikaiku kuulostaa erinomaiselta – tämä on ehkä paras putkivahvistimen sisäinen digikaiku pitkään aikaan:

Demobiisissä soitan pätkiä neljästä Vox AC30:llä soitetuista klassikkobiiseistä – ”Wonderful Land” (The Shadows), ”I Feel Fine” (The Beatles), ”We Will Rock You” (Queen), sekä ”Pride (In The Name Of Love)” (U2).

• Wonderful Land – Fender Stratocaster

• I Feel Fine – Fender Stratocaster, Fender Telecaster, Epiphone Casino, Tanglewood TW28-CSN (magneettisella Seymour Duncan SA-1 -mikrofonilla)

• We Will Rock You – Fender Stratocaster

• Pride (In The Name Of Love) – Fender Telecaster & Stratocaster

Mikrofonit: AKG C3000 & Shure SM57

Delay-efektejä on lisätty miksausvaiheessa:

****

Minun mielestäni uusi Vox AC30S1 on erinomainen lisäys firman AC30-valikoimaan. Uusi Single-versio tarjoaa miltei kaikkia klassisia Vox-soundeja hieman kompaktimmassa koossa.

****

Vox AC30S1

Katuhinta noin 780 €

Maahantuoja: EM Nordic

Kiitos DLX Musiikille testivahvistimen lainasta!

****

Plussat:

+ paino

+ laadukas digikaiku

+ efektilenkki

+ soundi

+ kovaääninen

Miinukset:

– master volume -potikan jyrkkyys

– kovaääninenSave

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

16/10/2018

Review: Vox AC30S1

”Keep it as it is. The AC30 is your baby, and it will go on forever!”

These prophetic words were spoken by Tom Jennings, the founder and head of Vox’ original parent company JMI, in the mid-1960s to his chief designer Dick Denney (pictured above).

Well before Marshall Amps arrived on the scene, Vox became the UK’s first legendary guitar amplifier brand. The original Vox AC30 was developed in 1959 as a larger version of the AC15 for the group The Shadows. Hank Marvin and Bruce Welch started having problems getting themselves heard over the ever-growing crowds they were drawing at ever-larger venues.

The first version of the Vox AC30 was a combo equipped with a single 12-inch speaker, but by the time the Beatles arrived on the scene the amp had evolved into what Vox called a ”Twin amplifier”, meaning a combo with a pair of 12-inch speakers. The Beatles were also the first band to receive AC30s with the company’s (then) new Top Boost -circuit. Vox couldn’t have dreamt up a more potent way of promoting their products than Beatlemania.

The AC30 Twin with Top Boost became Vox Amplification’s flagship product, which still stands today as one of the most iconic guitar amplifiers of all time. This is thanks in no small part to the great guitarists, such as Brian May (Queen), Rory Gallagher, Lenny Kravitz and U2’s The Edge, who made the combo a vital ingredient of their respective signature sounds.

Vintage AC30s (and faithful reissues) are often criticised for being quite large and heavy. Some 1960s examples also seem to have a tendency for overheating, due to the valve layout inside the chassis. Original AC30s also are non-master volume designs, which means that break-up and crunch sounds can only be had close to full volume levels.

Luckily, Vox’ line-up also includes more modern and streamlined AC30-versions.

The brand-new Vox AC30S1 (current Finnish street price around 780 €) takes everything that is great about the AC30, and puts it into a streamlined, master volume-equipped, and much more portable single speaker combo.

****

The new Vox AC30S1 is part of the company’s very successful Chinese-made Custom range.

The AC30 Single keeps the classic Vox look, but comes in a narrower cabinet. At 24.5 kg the newcomer weighs a good nine kilos less that the Custom Series AC30 Twin (AC30C2).

The new combo offers a single amp channel with a two-band EQ-section and a master volume knob.

The built-in reverb is digital, and modelled after a classic spring reverb.

Just like the classic Sixties design the AC30S1 also sports a half-open back.

Vox’ Custom Series amps have been redesigned and updated to comply with all necessary safety regulations for modern tube amplifiers. In the AC30S1’s case this means well-ventilated valves that are easy to access, a safety grill to prevent anybody from touching piping hot tubes, and a detachable IEC mains cord.

The AC30S1 uses a pair of 12AX7 valves for the preamp section, as well as four EL84s in the power amp.

The speaker is a 12-inch Celestion VX model, designed specifically for use in this combo.

The back panel offers an additional speaker output (16 ohms) and an effects loop.

EU-versions of the AC30S1 also come with a switchable Eco-function, which will turn the amp off automatically when left running unplayed for two hours.

****

The brand-new AC30S1 is noticeably easier to lift and carry than any of the regular Twin versions, which is great news for virtually any of us.

A word of warning first:

Despite Vox’ promo pictures showing the new AC30 Single in different living room set-ups, this isn’t really a combo for noodling on the couch. Despite being a single 12-inch speaker combo, the AC30S1 has no problem whatsoever in dishing out ear-shattering sound pressure levels. Yes, there is a master volume knob, but – at least on our review sample – the pot’s taper isn’t especially even, instead jumping rather abruptly from ”off” to something like 30 percent power. This combo doesn’t belong in a block of flats or in a sitting room, this amp belongs in a full-blown studio or on a club stage.

Despite the inevitably narrower throw of a single speaker (compared to a twin speaker set-up) the sounds gleaned from the Vox AC30S1 are pure AC30 magic. Typically, clean headroom isn’t available in Fender Blackface-style amounts. An AC30’s sound is defined by the smooth and steady break-up at comparatively moderate gain levels, and by the bite and density of its crunchy distortion.

Here’s an example of the range of textures you can get from the AC30S1 with its gain at full, while using a Stratocaster’s volume control:

The AC30S1’s digitally modelled spring reverb sounds terrific; probably the best onboard digital spring reverb I’ve heard in a long time:

The demo track features my covers of four classic Vox AC30 tracks – ”Wonderful Land” (The Shadows), ”I Feel Fine” (The Beatles), ”We Will Rock You” (Queen), and ”Pride (In The Name Of Love)” (U2).

• Wonderful Land – Fender Stratocaster

• I Feel Fine – Fender Stratocaster, Fender Telecaster, Epiphone Casino, Tanglewood TW28-CSN (with Seymour Duncan SA-1 pickup)

• We Will Rock You – Fender Stratocaster

• Pride (In The Name Of Love) – Fender Telecaster & Stratocaster

Microphones used: AKG C3000 & Shure SM57

Any delays were added during mixing:

****

In my view the new Vox AC30S1 is an excellent addition to the company’s AC30 range. This combo gives you virtually all of the classic Vox tones, but with far less bulk.

****

Vox AC30S1

Street price in Finland approx. 780 €

Distributor: EM Nordic

Thanks to DLX Music Helsinki for the loan of the review amp!

****

Pros:

+ lesser weight

+ high-quality spring-style digital reverb

+ effects loop

+ sound

+ high volume levels

Cons:

– master volume taper

– high volume levelsSave

Save

Save

Save

Save

Save

Save

11/10/2018

Vox AC30S1 – the Kitarablogi-video

VOX AC30S1

• Single-channel design inspired by the AC30’s trademark Top Boost

• All tube design featuring two 12AX7 pre-amp tubes and four EL84 power-amp tubes

• Equipped with a single Celestion-made 12-inch speaker, specially voiced for the AC30S1

• Effects send/return and external speaker output are provided for pairing with pedals or external cabinets

• Equipped with digital reverb that simulates a classic spring reverb

****

The demo track features my covers of four classic Vox AC30 tracks – ”Wonderful Land” (The Shadows), ”I Feel Fine” (The Beatles), ”We Will Rock You” (Queen), and ”Pride (In The Name Of Love)” (U2).

• Wonderful Land – Fender Stratocaster

• I Feel Fine – Fender Stratocaster, Fender Telecaster, Epiphone Casino, Tanglewood TW28-CSN (with Seymour Duncan SA-1 pickup)

• We Will Rock You – Fender Stratocaster

• Pride (In The Name Of Love) – Fender Telecaster & Stratocaster

Mics used: AKG C3000 & Shure SM57

Delays added during mixing.

01/10/2018

First Look: Vox AC30S1

VOX AC30S1

• Single-channel design inspired by the AC30’s trademark Top Boost

• All tube design featuring two 12AX7 pre-amp tubes and four EL84 power-amp tubes

• Equipped with a single Celestion-made 12-inch speaker, specially voiced for the AC30S1

• Effects send/return and external speaker output are provided for pairing with pedals or external cabinets

• Equipped with digital reverb that simulates a classic spring reverb

****

The demo track features my covers of four classic Vox AC30 tracks – ”Wonderful Land” (The Shadows), ”I Feel Fine” (The Beatles), ”We Will Rock You” (Queen), and ”Pride (In The Name Of Love)” (U2).

• Wonderful Land – Fender Stratocaster

• I Feel Fine – Fender Stratocaster, Fender Telecaster, Epiphone Casino, Tanglewood TW28-CSN (with Seymour Duncan SA-1 pickup)

• We Will Rock You – Fender Stratocaster

• Pride (In The Name Of Love) – Fender Telecaster & Stratocaster

Mics used: AKG C3000 & Shure SM57

Delays added during mixing.

13/09/2018

Rockway-blogiin tulossa uusi ukuleletesti

Ortega RUDAWN-CE (129,90 €)

• 24”/38,4 cm mensuuri
• mahonkikaula
• otelauta pähkinäpuusta
• 18 nauhaa
• ABS-satula, 35 mm
• reunalistoitettu kaikukoppa okoumevanerista
• pähkinäpuinen talla
• ABS-tallaluu
• suljetut virittimet
• MagusUke-etuvahvistin: volume- ja tone-säätimet, kromaattinen viritysmittari

Reno RU-320E (119 €)

• 24”/38,4 cm mensuuri
• mahonkikaula
• reunalistoitettu blackwoodotelauta
• 18 nauhaa
• luusatula, 35 mm
• kokopuinen kuusikansi
• sivut ja pohja zebranopuuta
• pähkinäpuinen talla
• tallaluu aitoa naudanluuta
• kopan reunalistoitus ja rosetti: abalonepaloja ja ABS-listaa
• avoimet virittimet
• Belcat UK-500T -etuvahvistin: 3-alueinen EQ, kromaattinen viritysmittari

Tanglewood TWT-12E (136 €; gigbag kuuluu hintaan)

• 24”/38,4 cm mensuuri
• okoumekaula kaularaudalla
• puinen otelauta
• 18 nauhaa
• ABS-satula, 35 mm
• kaikukoppa ovangkolvanerista, kaareva pohja
• puinen talla
• ABS-tallaluu
• laserkaiverrettu rosette
• avoimet virittimet
• Tanglewood TEQ-TUT -etuvahvistin: volume- ja tone-säätimet, kromaattinen viritysmittari
• laadukas topattu pussi kuuluu hintaan

30/05/2018

Matkakitaroiden testi on ilmestynyt Rockway-blogiin

Löydät jutun TÄÄLTÄ.

16/05/2018

Matkakitaroiden testi tulossa Rockway-blogiin

08/11/2017

Rockway + Kitarablogi – Ukulelekatsaus on ilmestynyt!

Suuri sopraanoukulelekatsaus on ilmestynyt Rockwayn blogissa.

Katso TÄSTÄ ja TÄSTÄ.

Save

Save

01/11/2017

Ukulele Strings – Nylgut or Fluorocarbon?

Where there’s a forum, there’s a fight – or at least that’s what it looks like.

Electric guitarists like to argue for ages about valve amplifiers and digital amp modellers, and which one is ”better”.

Uke players, for their part, get all hot under the collar when it comes to ukulele strings. There are two main camps – Nylgut-fans and fluorocarbon-connoisseurs. Although the uke is classified as an nylon-string instrument, very few instruments are strung with straight nylon anymore.

Nylgut and Supernylgut strings have been developed in Italy. A string company named Aquila came up with a patented way of manufacturing plastic strings, whose sound and feel is as close as possible to traditional gut strings. Gut strings have always been somewhat problematic, because it is hard to produce a string of uniform quality, when the basic material is of animal origin. Additionally, gut strings react far stronger to changes in humidity and temperature (resulting in pitch fluctuations), compared to plastics like nylon.

Aquila Nylguts have become a de facto industry standard, especially for affordable and mid-price ukuleles.

Nylguts are easy to spot thanks to their milky look and silky surface. First-generation Nylgut strings tended to have a coarser surface, which made them susceptible to a bit of handling noise (faint squeaks), but current versions have managed to do away with this problem (almost) completely.

Aquila Nylguts tend to produce a crisp, bright and open sound, which is why they can be a good choice for darker sounding ukuleles (like many plywood-bodied instruments). Some players, though, dislike the soft bendiness of Nylgut strings.

Fluorocarbon strings are a quite recent addition, too, despite the fact that the material has already been in use for fishing lines for quite some time. Fluorocarbon is a sturdy and dense material that makes it possible to make slightly smaller gauge strings than Nylgut. Fluorocarbons also tend to feel a bit stiffer.

C.F. Martin’s ukuleles come strung with fluorocarbons as standard, and many high-end makers have started to follow Martin’s lead. Fluorocarbon strings are also quite popular with progressive players and many vintage ukulele owners.

Most fluorocarbon strings are clear, even though you can also buy coloured versions of this string type, too. In Finland Martin-strings are the most widely available, but many other manufacturers, like D’Addario, GHS or Worth, make their own quality fluorocarbons.

A seldomly mentioned advantage of fluorocarbon strings is that – because of their slightly smaller diameter – they can sometimes solve intonation problems, if a uke pitches slightly sharp with a set of Nylguts.

Fluorocarbon strings tend to sound meatier and punchier compared to Nylgut strings.

****

The audio clips have been played on a pair of Martin Style 2-type sopranos – a Sigma SUM-2S (Supernylgut) and an Ohana SK-38 (fluorocarbon).

****

Read Kitarablogi’s Ukulele Round-up 2017 HERE.Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

31/10/2017

Ukulelekielet – Nylgut vai fluorocarbon?

Missä nettifoorumi siinä ilmiriita – tai siitä ainakin näyttää.

Sähkökitaristit kinastelevat siitä, onko putkivahvistin parempi kuin digitaalinen vastine.

Ukulelesoittajat taas riitelevät kielistä. On olemassa kaksi pääleiriä – Nylgut-fanit ja fluorocarbon-ystävät.

Nylgut- ja Supernylgut-kielet on keksitty Italiassa. Aquila-niminen kieltenvalmistaja keksi tavan valmistaa muovisia kieliä, joiden soundi ja soittotuntuma on mahdollisimman lähellä laadukkaita suolikieliä. Suolikielten huonot puolet ovat – eläinperäisyyden lisäksi – tasalaatuisuuden saavuttamisen hankaluus, sekä se että kielet elävät tuntuvasti sään mukaan (niiden vire muuttuu).

Aquila Nylgut -kielistä on tullut edullisien ja keskihintaisten ukulelejen keskuudessa tietynlainen laatustandardi.

Nylgutit tunnistaa yleensä kielten maitomaisesta värityksestä ja silkkisestä pinnasta. Vanhoissa Nylgut-kielissä niiden karheammasta pinnasta syntyi joskus kummallisia sivuäänejä (vikinä) soittaessaan, mutta nykyisissä versioissa ongelma on saatu (lähes) sataprosenttisesti halttuun.

Aquila Nylgut -kielten sointi on suhteellisen kirkas ja hyvin avoin, minkä ansiosta ne ovatkin hyvä valinta tummasti soivalle soittimelle (esim. vanerikoppainen ukulele). Jotkut soittajat eivät kuitenkaan tykkää Nylgut-kielten taipuisuudesta.

Fluorocarbon-kielet ovat myös melko uusi keksintö, vaikka materiaalia tunnetaan jo pidemmän ajan kalastussiimoista. Fluorocarbon on hyvin kestävä materiaali, josta saa valmistettua Nylgutia (tai nylonia) ohuempia kieliä, joilla on kuitenkin jäykempi tatsi.

C.F. Martinin ukulelet toimitetaan tehtaasta fluorocarbon-kielillä, ja niiden suosio vintage-ukulelejen omistajien ja progressivisten soittajien keskuudessa on yhä kasvussa.

Fluorocarbon-kielet ovat usein täysin läpinäkyviä, vaikka värillisiä vaihtoehtojakin on olemassa. Yleisimmät fluorocarbon-kielet Suomessa ovat varmasti Martin-kielet.

Yksi etu fluorocarboneissa – josta ei puhuta niin usein – on, että kielet voivat joskus, pienemmän läpimittansa ansiosta, parantaa hieman ylivireisesti soivan ukulelen intonaatiota.

Fluorocarbon-kielet soivat tavallisesti hieman isommalla keskialueella ja volyymillä kuin Nylgut-satsi.

****

Esimerkkipätkät on soitettu kahdella Martin Style 2 -tyylisillä sopraanoukuleleilla – Sigma SUM-2S (Supernylgut) ja Ohana SK-38 (fluorocarbon).

****

Kitarablogin suuri ukulelekatsaus 2017 löytyy TÄÄLTÄ.

Rockwayn sopraanoukulele-katsaus ilmestyy marraskuun alussa: blog.rockway.fi/

Save

Save

Save

Save

Save