Lisätiedot: Vantaan Musiikki
Kitarablogi.com – Finland's premier Guitar and Bass blog
Juttuja kitaroista ja bassoista
Olli Viitasaari on nuori soitinrakentaja, jolla on oma paja Järvenpäässä.
IKATA:sta valmistunut Viitasaari on kehittänyt – korjaus- ja customointihommien ohella – omaa sähkökitaramallia, joka oli jo esillä viime (ja tämän) vuoden Fuzz Show:ssa, sekä viime syksyn Turenki Tonefestillä.
Kitaran nimi on Viitasaari OM (OM = Offset Model, hinnat alk. 2.500 €; Hiscox-laukku kuuluu hintaan) ja se edustaa Ollin näkemystä huippulaadukkaasta ihanne-Jazzmasterista. Yleisö on ottanut uuden mallin hyvin vastaan, ja useampi Viitasaari OM on jo suomalaisten ja ruotsalaisten kitaristien aktiivikäytössä.
Kitarablogi haluaisi kiittää muusikko Juha Pöysää henkilökohtaisen kitaransa lainaamisesta tätä juttua varten!
****
Viitasaari OM -kitara lähtee liikkeelle tutuilla – ja hyväksi havaituilla – Fender-peruspalikoilla:
OM:n runko on veistetty lepästä, ja soittimen ruuvikaulaan taas käytetään vaahteraa. Otelauta on ruusupuuta.
Ensimmäinen ero vanhaan Fender-klassikkoon on uutuuskitaran hieman lyhyempi mensuuri. Viitasaari käyttää PRS-kitaroistakin tuttua 25 tuuman mensuuria, joka edustaa toimivaa välimaastoa Fender- ja Gibson-maailmojen välissä.
Koska Viitasaari Guitars on aito custom-paja, jää asiakkaille rutkasti valinnanvaraa, esimerkiksi viimeistelyn suhteen.
Juha Pöysän OM on viimeistelty kokonaan mattalakkauksella. Rungon ja viritinlavan väriksi on valittu erittäin kaunis, läpikuultava sininen. Olli Viitasaari tarjoaa kuitenkin myös kiiltäviä lakkauksia, sekä öljyviimeistelyt OM-mallin vaihtoehdoiksi.
Kitaran virittimiksi on valittu Gotoh HAP -koneistot, joiden tappien korkeutta pystyy säätämään vapaasti.
Leo Fenderin alkuperäistä Jazzmaster/Jaguar-vibratoa sekä rakastetaan että vihataan kitaristipiireissä. Vibraton todella pehmeää toimintaa arvostetaan, mutta alkuperäisen erillisen tallan toteutus saa oikeutetusti paljon kritiikkiä niskaan.
Pienten tallapalojen korkeussäätöruuvit löystyvät usein soiton aikana, mikä sotkee kitaran säädöt. Lisäksi kielten loiva kulma tallan yli aiheuttaa tallapalojen resonointia. Nykyaikaisten ohuiden kielten kanssa alkuperäisellä Jazzmaster-vibratolla tulee vielä lisää ongelmia – kielet hyppivät helposti ulos tallapalojen matalista urista (etenkin venytyksissä), ja joskus koko tallapala voi soiton aikana kääntyä yllättäen ylösalaisin.
Yhdysvaltalainen valmistaja Mastery on poistanut näitä ongelmia tehokkaasti omalla loistavalla Offset Bridge -tallalla, minkä vuoksi tämä systeemi onkin oiva valinta Viitasaari OM -malliin.
Soittimen loivempi otelautaradius (9,5 tuumaa) sekä vintagea korkeammat nauhat antavat OM:lle nykyaikaisen soittotuntuman.
Viitasaari-kitarassa käytetään kahta humbucker-kokoista P90-mikrofonia, jotka on kehitetty yhteistyössä Jarno Salon kanssa.
Näissä Viitasaari/Salo-mikrofoneissa on erikoisuutena tupla-coil-tap-ominaisuus, mikä tarkoittaa että mikrofonin kelasta voi käyttää kokonaisen kelan lisäksi kahta variaatiota, joissa käytetään vain osaa koko kelasta. Näistä kolmesta vaihtoehdoista voi valita sopivan kummallekin mikille kolmiasentoisilla liukukytkimillä.
OM-mallin kolmiasentoisen mikrofonikytkennän voi toteuttaa joko kiertokytkimellä tai (niin kuin tässä) vipukytkimellä.
Säätimet ovat master volume ja master tone. Lisäoptiona on myös saatavilla sisäistä fuzz-säröä, joka laitetaan päälle tone-säätimeen piilotetulla nostokytkimellä.
****
Testissä käynyt Viitasaari OM on kevyt, mukavantuntuinen ja helpposoittoinen peli.
Ero Viitasaaren ja liukuhihnakitaran välillä on hyvin selvä – jo valmiiksi ergonomiset ja sulavat offset-muodot muuttuvat käsintehdyssä kitarassa ylellisen pehmeäksi kokemukseksi. Soittimesta tulee kitaristin kehon luonnollinen jatke.
Työnjälki ja viimeistely on ensiluokkaista ja esimerkillistä. Soittotuntuma on 0105-kielisatsilla [sic!] tarkka, mutta kevyt.
Masteryn Offset-järjestelmää ei voi mielestäni kehua liikkaa! Juuri näin pehmeästi ja tarkasti homman olisi pitänyt toimia jo vuodessa 1958. Mastery-järjestelmä kestää mukisematta kovaakin kyytiä, ilman että kielet hyppäsivät paikasta toiseen, ja myös täysin ilman vireongelmia. Eikä ihmekään, että monet nimekkäät Jazzmaster- ja Jaguar-soittajat ovat jo vaihtaneet omissa soittimissa alkuperäisen tallan ja vibraton Mastery Offset -järjestelmään.
Viitasaari OM -mallin puhdas soundi on Fender-tyylisesti raikas. Soundi on erittäin laadukas versio klassisesta Jazzmaster-soundista, vaikka P90-mikrofonien lähtötaso onkin hieman korkeampi kuin Fender Jazzmaster -mikeissä. Viitasaari/Salo-mikit ovat myös tuntuvasti vähemmän herkkiä häiriöille kuin klassikkokitaran mikrofonit.
Coil-tap-asetuksilla saa täyden kelan soundin lisäksi kaksi hieman hiljaisempaa ja tummepaa vaihtoehtoa.
Tässä kaulamikrofonin kolme vaihtoehtoa:
Ja sama tallamikrofonilla:
P90-mikrofoneja sopivat tunnetusti myös erittäin hyvin särökäyttöön, ja Viitasaarestakin lähtevät rouheat ja hyvällä tavalla purevat Rock-soundit:
Viitasaari OM:n coil-tap-kytkimet mahdollistavat mielestäni juuri särösoundeissa sellaista rhythm/lead-lähestymistapaa, ilman että tarvitsee polkaista säröpedaalia päälle ja pois. Lyhyempi mikrofonikela antaa mukavasti hieman siistimmät ja vaimeammat soundit, ja soolo-osuuksia varten voi vaihtaa liukukytkimellä täydelle P90-mikille.
Tässä kaulamikrofonin kolme vaihtoehtoa:
Ja sama tallamikillä:
Demobiisin kitararaidat on äänitetty T-Rex Replicator -nauhakaiun läpi:
****
Minun mielestäni Viitasaari OM on loistava sähkökitara. Se on yksinkertaisesti paras Jazzmaster-tyylinen kitara, jota olen koskaan kokeillut.
Työnjälki on ehtaa boutique-laatua ja OM:n soitettavuus on ensiluokkainen. Mastery on tehnyt sellaisen vibraton, jota voi ja kehtaakin käyttää vakavastikin.
Parasta OM-mallissa on minusta kuitenkin elektroniikan toteutus, jossa alkuperäinen Jazzmasterin ajatus nopeasta vaihtamisesta komppi- ja soolosoundien välillä on säilytetty, mutta samalla viety nykyaikaan tarjoamalla kolme eri perussoundia kummallekin mikrofonille.
****
Viitasaari Guitars OM
alk. 2.500 €
Lisätiedot: Viitasaari Guitars
Plussat:
+ käsintehty Suomessa
+ työnjälki
+ viimeistely
+ suomalaiset mikrofonit
+ vibraton toiminta
+ soundi
Farida M-2NS + B-10E
• solid tops (M-2NS: cedar; B-10E: spruce)
• mahogany backs and sides
• set mahogany necks
• rosewood fretboards
• rosewood bridges with compensated bridge saddles
• Farida B-10E equipped with Fishman Isys pickup and preamp
****
Demo Track
• left rhythm guitar: M-2NS parlour
• right rhythm guitar: B-10E round shoulder dreadnought
• all tracks recorded with a pair of Shure SM57 microphones
Lisätiedot: Vantaan Musiikki
• Handcrafted electric guitar
• Made in Finland
• Alder body
• Maple neck
• Rosewood fretboard
• 25-inch scale
• Moose bone nut
• Viitasaari Custom P-90s; made by Jarno Salo
• Three-way slide switches for each pickup – full P-90 plus two different coil taps
• Master volume & master tone
• Three-position pickup selector
• Gotoh tuners
• Mastery vibrato bridge
• Custom options available
viitasaariguitars.com/ov/wordpress/
****
Demo Track
• Guitars recorded using a T-Rex Replicator tape echo and a Blackstar HT-1R valve combo
Contact: Viitasaari Guitars
Tanskalainen efektivalmistaja T-Rex aiheutti aikamoisen kohun sen uudella efektipedaalilla. Replicator-niminen laite on nimittäin Tanskassa käsintehty aito nauhakaiku. Nauhakaiut ovat jo sinänsä nykyään melko harvinaisia laitteita, mutta T-Rexin uutuus tarjoaa ensimmäisenä maailmassa digiefekteistä tutun tap tempo -ominaisuuden.
****
Nauhakaiku oli ensimmäinen varsinainen efekti äänitysstudioissa (Rock ’n’ Rollin syntymän aikoina), ja se luotiin alun perin väärinkäyttämällä studion kelanauhuria tahallaan.
Kelanauhuri on 1930-luvun saksalaiskeksintö (alkuperäinen nimi oli Magnetophon), jossa tallennusvälineenä toimi magnetoitavilla metallihiukkasilla päällystetty muovinauha.
Tyhjässä – tai pyyhityssä – nauhassa kaikki metallihiukkaset ovat siistissä rivissä ja osoittavat samaan suuntaan. Tästä syntyy teoreettinen hiljaisuus ja todellisuudessa nauhan kohina.
Äänitysvaiheessa äänipää muuttaa tulevan signaalin muuttuvaksi magneettikentäksi, joka magnetisoi nauhan metallihiukkasia ja muuttaa näin niiden suuntaa. Toistovaiheessa äänipää taas lukee näitä nauhaan tallennettuja ”magneettiryppyjä”, jotka muutetaan takaisin audiosignaaliksi.
Kelanauhureissa (ja kasettisoittimissa) äänenlaatuun vaikuttavat monet tekijät, kuten nauhan fyysinen kunto, nauhan leveys, nauhan kulkunopeus, äänipään ja nauhurin kuljetusmekanismin kunto, tai äänipään asento nauhaan nähden.
C-kasettinauhureissa on yleensä vain kaksi päätä – poistopää ja yhdistetty äänitys- ja toistopää – mutta studiokäyttöön tarkoitetuissa kelanauhureissa on tavallisesti ainakin kolme päätä – poistopää, äänityspää ja toistopää. Erillisen äänitys- ja toistopään järjestelmän ansiosta on mahdollista kuunnella jo äänityksen aikana, miltä äänite kuulostaa nauhalla (esimerkiksi särön tai rikkinäisen nauhan varalta).
Koska äänitys- ja toistopään välillä on fyysinen matka, toistopään signaali on aina vähän tulosignaalia jäljessä. Aikaeron pituus on riippuvainen päiden välisestä etäisyydestä ja nauhan kulkunopeudesta.
Lopulta joku keksi hankkia studioon kaksi kelanauhuria. Toinen oli master-nauhuri, jonne äänitettiin biisin lopullinen (live-) miksaus, kun taas toiseen lähetettiin mikserista ne signaalit, joihin haluttiin lisätä erillisen toistopään tuottama viive-efekti (yksi toisto). Syöttämällä osan efektinauhurista tulevasta signaalista takaisin saman nauhurin tuloon saatiin haluttaessa syntymään kokonainen toistojen ketju.
Live-käyttöön tarkoitetuissa nauhakaiuissa on usein enemmän kuin yksi toistopää, minkä ansiosta eri pituisten viive-efektien ja/tai rytmisten toistojen tuottaminen helpottuu. Lisäksi tallennusvälineenä toimii miltei aina nauhasilmukka, joka pyörii omassa erikoiskasetissa.
T-Rex Replicatorissa on neljä päätä:
Musta pää on poistopää, seuraavaksi on äänityspää, ja kaksi viimeistä ovat toistopäitä.
****
Vintage-teemaan sopivasti T-Rex Replicator (849 €) myydään omassa keinonahkaisessa kantolaukussa, josta löytyy efektilaitteen lisäksi ulkoinen virtalähde, toinen nauhakasetti, selkeät käyttöohjeet, sekä muutama vanupuikko äänipäiden ja koneiston varovaiseen putsaamiseen (isopropyylillä).
Replicator on todella tukevasti valmistettu laite, joka on nähtävästi suunniteltu myös live-käyttöä varten.
Ainoastaan laitteen mukana tuleva muovinen 24 VDC -verkkomuunnin, ja etenkin sen ohut johto saavat testaajalta muutaman miinuspisteen.
Takapaneelista löytyy tarvittavat liittimet:
Tulo- ja lähtöjakkien lisäksi löytyy vielä kaksi liitintä, joiden kautta pystyy säätämään ekspressiopedaaleilla sekä delay-ajan (nauhan nopeuden) että signaalin takaisinkytkennän (Feedback).
Kill Dry -kytkimellä saa poistettua tulosignaalin kokonaan Replicatorin lähtösignaalista. Tämä on tärkeä ominaisuus, jos haluaa käyttää nauhakaikua rinnakkaisessa efektilenkissä tai send/return-periaatteella pedaalilaudassa tai mikserin kanssa.
T-Rex Replicator tarjoaa käyttäjälle kuusi säädintä ja neljä jalkakytkintä:
On/Off-kytkimellä laitetaan – luonnollisesti – nauhakaiku päälle tai pois; kun Replicator on pois päältä nauha ei pyöri.
Heads-kytkimellä valitaan nauhakaiun toistopäitä – vihreä valo tarkoittaa pidempiä viiveaikoja (noin 250 – 1.200 ms), punaisessa moodissa toinen pää antaa puoleksi lyhyemmät viiveajat (125 – 600 ms), ja oranssi merkkivalo palaa silloin kun molemmat toistopäät toimivat yhtä aikaa.
Chorus-kytkimellä ja Chorus-säätimellä voidaan lisätä tahallista nauhan huojuntaa, mikä vaikuttaa toistojen sävelkorkeuteen:
Tap Tempo -kytkin on tämän nauhakaiun uusi, ennennäkemätön ominaisuus. Digitaalisesti synkronoitu moottori mahdollistaa Replicatorin intuitiivista ja nopeata säätämistä.
Saturate-säätimellä on tärkeä rooli, koska sillä säädetään nauhakaiun äänitystasoa. Saturate-asetuksesta riippuu toistojen puhtaus ja kompressointi.
Delay Timen ja Feedbackin säätäminen lennossa tuottaa villejä efektejä (Feedbackin tapauksessa jopa itseoskillaatioon asti).
****
Vaikka olen itse 1960-luvun lapsi, joka on käyttänyt koulubändini aikoina vielä aitoa nauhakaikua, täytyy myöntää, että digitaalisen vallankumouksen takia kuuloni on tottunut sen verran puhtaisiin, tasaisiin ja kirkkaisiin viive-efekteihin, että ensivaikutelma oli ”Onko laitteessa joku vika?”
Muisto menneistä soundeista kuitenkin palasi hyvinkin nopeasti, ja sen myötä Replicatorin aitojen nauhakaikusoundien diggailu ja nautinto. On kuitenkin muistettava, että T-Rexin uutuuslaite on tarkoitettu kitaristin (tai kiipparistin) pedaalilautaan mahtuvaksi efektipedaaliksi. Näissä raameissa olisi täysin epärealistista odottaa Replicatorilta Queen-tyylisiä superpitkiä, mutta samalla studiolaatuisia toistoja (joita on tehty studiossa kahdella tai kolmella isokokoisella master-nauhurilla).
Nauhan kulkunopeudella on iso vaikutus toistojen äänenlaatuun – nopeasti kulkevasta nauhasta (= lyhyet delay-ajat) tulee tuoreempaa ja laadullisesti vakaampaa jälkeä kuin hitaasti kulkevasta nauhasta (= pitkät delay-ajat). Ensimmäisessä pätkässä on valittu lyhyin mahdollinen delay-aika, kun taas toisessa pätkässä kuulee maksimiviiveen soundeja (kaikissa Heads-variaatioissa):
Mielestäni T-Rex Replicator on erittäin laadukas nauhakaiku. Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että aito nauhakaiku on toimintaperiaatteeltaan aina (!) lo-fi-laite. Mutta se on juuri tämä aitous, se soundin lämpöä, sekä nauhan tuoma tietynlainen ”vaara” ja ”arvaamattomuus”, mikä tekee Replicatorin käytöstä niin nautittavan. T-Rexin toistot eivät kuulosta päälle liimatuilta, vaan niistä tulee kitarasoundin harmoninen osa.
Ei voi mielestäni yliarvioida Replicatorissa tap tempo -toiminnon tuomaa hyötyä. Nauhakaiun synkronointi biisiin ei koskaan ollut näin vaivatonta.
Äänitin T-Rex Replicatorilla kaksi erityylistä demobiisiä, joista voi kuulla uutuuslaitteen soundeja bändisovituksen kontekstissa.
Demobiisi 1
Demobiisi 2
****
Ei kannata kierrellä ja kaarrella, vaan suurin (käytännössä ainoa) rajoittava seikka T-Rex Replicator -nauhakaiun käyttössä on sen korkea hinta. Tavalliselle keskivertokitaristille yli 800 euroa yhdestä lo-fi-efektilaitteesta on yksinkertaisesti liikkaa. Meille kuolevaisille nauhakaiun laadukas digitaalinen mallinnus (esimerkiksi Strymon El Capistan) tyydyttää omia lo-fi-tarpeita enemmän kuin riittävän hyvin.
Huolellisesti Tanskassa käsin rakennetun Replicatorin käyttäjäkunta löytyy varmaan enemmän vintage-keräilijöiden joukosta, sekä boutique-vahvistimien ja -soittimien käyttäjien leiristä. Jos on aito 1950/60-luvun sähkökitara ja vahvistin, saa T-Rexistä näiden rinnalle autenttisen, mekaanisesti toimivan viive-efektin, joka toimii varmasti luotettavammin kuin loppuun kulunut vintage-nauhakaiku.
Onko T-Rex Replicator paras nauhakaiku ikinä? Tietääkseni maailmassa on tällä hetkellä kolme nauhakaikua sarjatuotannossa, ja kaikissa on soundi kohdallaan. Minä valitsisin kuitenkin Replicatorin, koska se mahtuu (isoon) pedaalilautaan ja koska sillä on tap tempo -toiminto.
****
T-Rex Replicator
849 €
Maahantuoja: Custom Sounds
****
Plussat:
+ käsintehty Tanskassa
+ tap tempo
+ kaksi toistopäätä
+ helppo nauhan vaihto
+ autenttinen soundi
+ kompakti koko
Miinukset:
– virtalähteen johto
– hinta
Blackstar Amplificationin uusi Artist-sarja on tavallaan uusi aluevaltaus firmalle. Tähän mennessä Blackstar-vahvistimilla oli vahvat sukujuuret Marshall-perinteessä, mikä tarkoitti että päätevahvistimet on rakennettu EL34- tai EL84-putkien ympäri.
Uusissa Artist-komboissa taas päätevahvistimen perustana toimivat monista Fender-vahvistimista tutut 6L6-putket. Uutuuskombojen perusidea on valmistajan mukaan ollut nimenomaan yhdistää brittiläisen A-luokan soundi (etuvahvistimessa kaksi ECC83-putkia) kahden 6L6-putken dynamiikan ja helinän kanssa.
Kitarablogissa kävi nyt testissä Artist-kaksikon pienempi malli – Blackstar Artist 15 (799 €).
****
Blackstar Artist on ulkonäöltään tyypillinen Blackstar-kombo – musta keinonahkapäällyste, sekä tumman harmaa etukangas.
Vaikka kyse on ”vain” yhdellä 12-tuumaisella kaiuttimella varustetusta kombovahvistimesta, Artistin kotelo on suhteellisen iso. Syy tähän paljastuu kääntämällä koko komeus.
Artistin Celestion V-Type G12 -kaiutin on sijoitettu etuseinän reunalle tyypillisen keskipaikan sijasta. Blackstar ei kerro tarkkaa syytä tähän, mutta veikkaisin että tässä haettiin jäykän etulevyn ja ison kotelon soundillisien etujen yhdistämistä – siis tarkkaa atakkia ja lämmintä bassotoistoa.
Celestion V-Type on keraamisella magneetilla varustettu kaiutin, jolla on valmistajan mukaan klassinen sointi, mutta nykyaikainen tehonkesto.
Blackstar-kombon takapaneelista löytyy mm. liittimet lisäkaiuttimille, linjatasoinen lähtö kaiutinmallinnuksella, efektilenkki, sekä liitin vahvistimen mukana tulevalle kanavanvaihto-kytkimelle.
****
Viisitoistawattinen Blackstar Artist 15 on kaksikanavainen kombo:
Ykköskanava on kombon ns. boutique-kanava, jossa kitaran ja kaiuttimen väliin on sijoitettu mahdollisimman vähän komponentteja. Ykköskanavassa on ainoastaan kaksi säädintä – volume ja tone – ennen kuin signaali lähtee eteenpäin vahvistimen master-lohkoon.
Kakkoskanavasta taas löytyy täysi Blackstar-kattaus – erilliset gain- ja volume-säätimet, kolmikaistainen EQ-osasto, sekä firman kuuluisa yleisluonteen säädin (ISF). ISF-säädin nollassa saa esiin kakkoskanavasta Fender Blackface -tyylisiä kirkkaita ja jänteviä soundeja, kun taas täysin avattuna ISF antaa kombolle Marshall-tyylistä potkua ja tukevaa botnea.
Master-lohkoon on sijoitettu master volumen lisäksi vielä Artistin digitaalinen kaiku.
Ykköskanavan perussoundi on selvästi pyöreämpi kuin Blackstarin kakkoskanava. Puhtaissa soundeissa Channel 1 on lämpimämpi ja alamiddleä tuhdimpi kuin Fender-tyylisesti helisevässä Channel 2:ssa.
Tällaiset ovat ykköskanavan puhtaat soundit Epiphone Casinolla ja Gibson Melody Maker SG:llä soitettuna:
…ja tällaiselta kakkoskanava kuulostaa samoilla kitaroilla:
Särösoundeissä Artist-kombon kanavia erottaa myös tarjolla oleva gain-määrä:
Ykköskanava menee puhtaasta kevyelle Rockabilly- ja Blues-särölle, kun taas kakkoskanavasta irtoaa täydellä gainella jo hyvin lihaksikas Rock-särö.
Tässä ykköskanavan soundit täydellä gainella (Casino ja Melody Maker SG):
…ja tässä kakkoskanavan vastineet:
Demobiisin komppiraidat on soitettu Kasugan ES-335-kopiolla (vasen kanava) ja Fender Stratocasterilla (oikea kanava). Soolo-osuudet on äänitetty Kasugalla:
****
Blackstar Artist 15 ei ole ihan tyypillinen kaksikanavainen kitarakombo, jossa ykköskanava on puhdas ja kakkoskanava varattu pelkästään särösoundeille, vaan tässä on kyse monipuolisuudesta ja valinnanvarasta.
Blackstar on nimittäin huomannut, että isot pedaalilaudat ovat nykyään muodissa, minkä vuoksi firma tarjoaa Artist-sarjallaan kaksi komboa, joilla on kummassakin kanavassa riittävästi headroomia clean-käyttöön.
Artist 15:n arkkitehtuurin etu on, että pedaalien suurkuluttajille on nyt kaksi laadukasta puhdasta kanavaa käytettävissä. Ykköskanava on pelkistetty boutique-/AC30-kaltainen vaihtoehto, kun taas kakkoskanavasta irtoa laajempi kirjo clean-soundeja Blackfacesta nyky-Marshalliin.
Blackstar Artist 15 toimii toki myös perinteisellä tavalla, jolloin kakkoskanavan monipuolisuudesta on myös kombon omissa, laadukkaissa särösoundeissa todella paljon iloa.
Kannattaa kokeilla.
****
Blackstar Artist 15
799 €
Maahantuoja: Musamaailma
Plussat:
+ työnjälki
+ puhdas headroom
+ monipuolinen soundi
+ kaiun soundi