Löydät testin TÄÄLTÄ.

****
Kitarablogi.com – Finland's premier Guitar and Bass blog
Juttuja kitaroista ja bassoista
The Bluetone Black King 15 Reverb is a lightweight 15-watt all-valve guitar combo handmade in Finland. The preamp is inspired by a Fender Vibro King amp. The power amp runs on two 6V6GT tubes. Find out more HERE.
****
• lead guitar: Hamer USA Studio Custom; neck pickup; distortion adjusted with the guitar’s volume control
• rhythm guitars: Fender (Japan) ’62 Telecaster Custom reissue + Epiphone Casino with Göldo pickups
• all guitar tracks were recorded with a Shure SM7B microphone running into a Cranborne Audio Camden EC2 preamp
• no pedals used
• a little bit of delay and reverb was added during mix down
****
• rhythm guitars: Brownsville Choirboy 12-string electric (left), Fender Stratocaster (centre), Fender Telecaster (right) – no pedals used
• lead guitar: Hamer USA Studio Custom through a Uraltone Fuzz Face Si clone with delay added at mixdown
• mic used: Shure SM7B
• audio interface: Universal Audio Volt 2
Listen to these examples through a good set of stereo speakers or using headphones.
Before 5.1 or Atmos, back in the 1960s, there was only mono and stereo audio. True mono meant that there was only a single audio track that was played back through a single speaker.
• Once stereo arrived on the scene, mono was put out as the exact same signal coming from both speakers at the exact same time. As stereo started becoming the norm, many record labels set about to reprocess mono recordings to produce a quasi-stereo signal.
• ”Regular” Fake Stereo simply slashed all the treble from one stereo channel and all the bass from the other, sometimes adding a hint of reverb to the treble channel. As both channels remained in synchronisation, fake stereo folded back nicely into mono.
• Capitol Records’ Duophonic process added a time delay of a few milliseconds to the treble channel in order to create more (fake) spatial information. Sometimes the mastering engineer also added an additional layer of compression/limiting to the signal to make it seem more lively. The problem with Duophonic was (and is) that the mono signal sounds a mess, because the left and right channels aren’t in synchronisation anymore.

****
Testissä ovat mukana:
• Admira Juanita 3/4
• Kala NY-23
• Ortega RPPC34

****
Äänitetty RÖDE M5 -mikrofoniparilla ja CRANBORNE AUDIO EC2 -etuasteella.
****
****
****

Vanhan koulukunnan bluesiin kuuluu luonnollisesti huuliharppu, joko puhtaana PA:n kautta tai sitten murealla säröllä höystettynä pienen tweed-vahvistimen läpi soitettuna.
Ihme kyllä perinteisesti bluesia on soitettu tahallaan väärinkäyttämällä iloisia kansanlauluja varten keksittyä duuri-pohjaista soitinta. Perushuuliharppu on kymmenreikäinen soitin ns. Richter-vireessä. Böömiläinen Joseph Richter keksi tätä viritystä noin 200 vuotta sitten juuri sitä varten, että sillä pystyi soittamaan sekä melodian, että perussoinnut vaivattomasti.
Joskus 1880-90 luvulla muusikot Yhdysvalloissa keksivät, että aloittamalla huuliharpun skaalaa toisesta reiästä vetämällä – ns cross harp -soitto – ja bendaamalla muutama soittimen äänistä, duuri-soittimesta tuli suhteellisen helposti bluesille sopiva soitin. ”Suhteellinen” on tässä yhteydessä se ratkaiseva sana, koska bendaamiselle tarvittavat tekniikat – oikea hengitys, oikea suun muoto, oikea kielen käyttö – vaativat jonkin verran opettelua ja harjoittelua.
Huuliharppujen valmistajat ovat jo pitkään tarjonneet eri genreille sopivia hieman muunneltuja virityksia, niin kuin esimerkiksi Seydelin rock-musiikille optimoitu Wilde-viritys, mitkä kaikki kuitenkin ovat Richter-virityksen johdannaisia, joissa kaikissa bendaukset ovat yhä tärkeässä osassa.

Hohnerin PentaHarp (hinta noin 55 €) menee tässä selvästi pidemmälle. Tässä on huuliharppu, joka on tarkoitettu vaivattomaan blues- ja rock-soittoon, ilman tarvetta bendaamiselle tai muille erikoistekniikoille. PentaHarpin kanssa riittää, että pystyy puhaltamaan ilmaa tasaisesti ulos (ja vetämään sisään).

Hohner PentaHarp perustuu firman erittäin suosittuun Special 20 -malliin. Soittimen sininen runko viittaa siihen, että kyseessä on erikoisesta huuliharpusta.

PentaHarpin viritys tarjoaa hieman kolmen oktaavin verran pentatonista molli-skaalaa, johon on lisätty alennettu kvartti (ns. blue note). Kitaristien keskuudessa niin suositussa E-bluesissa äänet ovat siis: e-g-a-ais/b- h-d, minkä jälkeen sama toistuu seuraavassa oktaavissa.
PentaHarpilla pystyy siis soittamaan ongelmitta kitaristille tutulla ”in the box” -ajatelulla, ilman mitään kommervenkkejä soittotekniikan osalta. Hohner on perustanut PentaHarpille oman nettisivuston, jossa voi tutustua laajemmin mallin tuomien mahdollisuuksiin.

Hohnerin PentaHarp on laadukas soitin, joka tarjoaa perusharppua helpomman tavan tutustua bluesharpun soittamiseen. Jos haluat esimerkiksi lisätä silloin tällöin huuliharppua omaan soittoosi, ilman bendauksien opettelua, PentaHarpilla kyllä onnistuu.
PentaHarpin viritys tekee tästä huuliharpusta kuitenkin myös hieman rajoitetun, koska soittimella ei voi vaihtaa bluesista tai rockista suoraan folkille tai kantrille. PentaHarpissa ei oikeastaan onnistu vaivaton sointujen tai terssistemmojen soittaminen, koska vierekkäiden kanavien soittaminen ei aina soi harmonisella tavalla, toisin kuin Richter-harpuissa.
Hohnerin PentaHarp on hyvä soitin aloittelijoille, koska oikeiden nuottien etsimisen sijaan uusi bluesharpisti voi/täyttyy keskittyä hyvän perustekniikkaan, nimittäin oikean kanavan löytämiseen ja tasaiseen sisään- ja uloshengittämiseen. Etenkin liian voimakas ilman sisään vetäminen voi aiheuttaa tahattomia bendauksia tai ongelmia äänen syttymisen kanssa – huuliharpun virityksestä riipumatta.
****