Pisin jatkuvassa tuotannossa ollut Gibson-sähkökitara on Gibson ES-175.

Kun sitä esiteltiin ensimmäistä kertaa vuonna 1949 malli oli varustettu ainoastaan yhdellä P-90-mikrofonilla, joka sijaitsi lähellä kaulaa. Koska ES-175 oli alusta asti tarkoitettu sähköistettuksi jazzkitaraksi, runkoa rakennettiin muottiin prässätystä vaahteravanerista, eikä kokopuusta. Kitaran kaula on mahongista ja reunalistoitettu otelauta on palisanteria.

Ensimmäisinä vuosina kitaran talla oli kokonaan puusta, mutta 1950-luvun loppupuolesta lähtien on käytetty lähes aina Tune-o-matic-tallaa.

ES-175-mallissa esintyvät kaksi erilaista kieltenpidinmallia: ensimmäisissä tuotantomalleissa oli trapetsin muotoinen kieltenpidin (katso Gibsonia ylhäällä), myöhemmin kitara sai ihan oman mallinsa, jonka näkyy Epiphonen ES-175-versiossa. Molemmat versiot käytettiin vaihtelevasti 1970-luvusta lähtien.

Vuonna 1953 syntyi se varsinainen klassikko – kahdella mikrofonilla varustettu ES-175D. Vuodelta 1957 lähtien humbuckerit kuuluvat molemman mallin vakiovarusteisiin.

Vuonna 1971 lopetettiin yksimikrofonisen version sarjatuotantoa, ja kaksimikkisesta mallista tuli ES-175, ilman D:tä.

ES-175 on orkesterikitaroiden klassikko – kitara, joka on yhä monen orkesterikitaran esikuva.

Yes-yhtiön Steve Howe on rock-piireissä mallin tunnetuin käyttäjä.

Vuosina 1952-’58 oli ES-175:lla myös hieman näyttävämpi sisarmalli, nimeltään ES-295:

ES-295 on periaatteessa sama kitara kuin ES-175, paitsi että se on kokonaan kullanvärinen, muoviosat ovat valkoisia, ja alussa ES-295:llä oli alkuperäisen Les Paul -mallin pitkä trapetsitalla.

Monien mielestä ES-295 on se ”Elvis-malli”, koska Presleyn alkuperäinen kitaristi, Scotty Moore, käytti tätä soitinta usein.

Save

The Gibson ES-175 is the Gibson guitar, that has been in continuous production for the longest.

When it was first introduced in 1949 it was a single-pickup model, with a P-90 in the neck position. The ES-175 was meant to be an electric Jazz-guitar from the start, so the body was constructed from laminated, pressed maple, instead of featuring a solid carved top. The neck is mahogany and the bound fingerboard made from rosewood.

For the first few years the guitar was equipped with a pre-compensated ebony bridge, later models feature a tune-o-matic bridge.

Two different tailpieces can be found on an ES-175: at first it featured a trapeze, like the Gibson at the top, later models were equipped with the special T-shaped tailpiece of the Epiphone below, but since the 1970s both types have been used on and off.

In 1953 the original ES-175 was joined by the now classic two-pickup model, the ES-175D. From 1957 onwards both models have been equipped with humbucking pickups.

In 1971 the single-pickup model was deleted from Gibson’s range, and the two-pickup model’s designation thus changed to ES-175 without the ”D”.

The ES-175 is an absolut classic among full-body Jazz-guitars, and its has become the yardstick most newcomers have to live up to.

In Rock-circles Steve Howe of Yes is by far the most famous user.

From 1952 to ’58 the ES-175 also had a foxier sister, called the ES-295:

The ES-295 is built exactly like an ES-175, except for the all-gold finish, the cream pickguard, and the fact that the original incarnation featured the long Les Paul -trapeze-bridge.

Most people associate this model with early Rock’n’Roll as well as Country-music. Elvis Presley’s original guitarist, Scotty Moore, was often spotted with an ES-295.

Save