Päätin käsitellä ainakin kitaran kantta punaisella Osmo Color öljyvahalla, joka ei peittää puun kauniita syykuvioita.
Hioin siis ensimmäiseksi hiomapaperilla (karkeus 240) varovasti kannen saarniviilua sulavaksi – kahden milin paksuus ei anna isoa virhemarginaalia! Sen jälkeen annoin hiomapaperilla myös kaulakorolle loppullisen muotonsa.
Huomasin, että rungossa ei vielä ollut kanava kielten maadoitusta varten. Maadoitusjohto tai -lanka menee tavallisissa Les Paul –tyylisissä kitaroissa elektroniikkalokerosta kielipidimen holkkia varten porattuun reikään.
Lokerossa maadoitus on juotettu potentiometrin kuoreen, ja toisessa päässä metalliholkki liittää kielet maadoitukseen. Perinteiset sähkökitarat hurisevat ikävästi, jos niiden kielet eivät ole liitettyjä maahan.
Koska stopbar-holkin reikä on lähellä kaulavolumen potikkareikää, ja elektroniikkalokerossa oli riittävästi tilaa, reiän poraaminen akkuporakoneella oli suhteellisen helppo.
Avasin hyvin varovasti laadukkaalla senkkausterällä vipukytkimen reiän. Sen jälkeen laitoin maalariteippiä reunalistoituksen ja rungon päällä makaavan otelautapätkän päälle, jotta punainen väri tarttuisi varmasti vain saarniviiluun.
Sitten vaan vinyylihanskat päälle: Osmo Coloria täytyy ensin sekoittaa huolellisesti.
Öljyvaha levitetään ohuesti, mutta tasaisesti siveltimellä tai rätillä.
Tältä ensimmäinen kerros näyttää vielä märkänä. Öljyvahan pitää nyt kuivua ainakin 12 tuntia, ennen kun voi levittää toisen kerroksen sen päälle.
On tärkeä muistaa, että puuvahalla kastettu rätti voi tietyissä tilanteissa sytyttää tuleen ihan itsestään. Sytytysvaaran vuoksi rätin pitää aina hävittää asianmukaisesti, eikä jätä sen lojumaan jossain nurkassa tai ”kuivumaan” auringossa. Helpointa on huuhdella käytetyn rätin runsaasti vedellä, minkä jälkeen sitä heitetään pois ilmatiiviissa pakkauksessa. Toinen vaihtoehto on polttaa sen heti käytön jälkeen.
Eilen posti toi sen sähkökitaran rakennussarjan, jonka olin tilannut hieman yli viikko sitten saksalaiselta firmalta nimeltään ML-Factory.
ML-Factory tarjoaa laajan valikoiman edullisia kitara- ja bassosarjoja, joita tehdään ilmeisesti Kiinassa. Päätin saada selvillä millainen kitara syntyy noin kahdensadan euron LP-rakennussarjasta.
Yllä olevat kuvat näyttävät viimeistelemättömän kitara-aihion, ja osa mukana tulevista osista. Tässä rakennussarjassa kitaran mahonkikaula on jo valmiiksi liimattu runkoon. Paketista löytyy kaikki mitä tarvitaan – mikrofonit, elektroniikka, virittimet, talla ja muoviosat – ja osat vaikuttavat olevan laaduiltaan käyttökelvollista kauko-itäistä keskivertoa. Tämän kitarapaketin hinta oli 199 euroa, johon lisätään vielä noin 18 euroa postituskulut.
Rungon takaosa on kasattu kolmesta mahonkipalasta.
Mahongin päälle on liimattu vaahterakansi (? tai joku muu vaalea puulaji) useasta palasta, ja tämän päälle ohut (noin 2 mm) saarniviilu.
Rungossa on jäänyt muutama pieni naarmu ja hiomajälki – hiomapaperi on siis syytä käyttää ennen viimeistelyä.
Mikrofonikolot on jyrsitty ilmeisesti tylsällä työkalulla, ja ne ovat rakennussarjan puutyön heikoin kohta.
Kaulan korko tarvitsee sekin vielä vähän hiontaa.
Otelauta ja otemerkit näyttävät kauniilta, ja myös nauhoitus vaikuttaa hyvin asialliselta.
Reunalistoitettu lapa näyttää tyylikkäältä, ei se ole niin kömpelön näköinen kuin esimerkiksi Epiphonen ratkaisu.
Lapa on liimattu kaulaan E-virittimien korkeudella.
Tässä vielä toinen kuva kaulaliitoksesta.
Mielenkiintoinen ratkaisu: kytkimen auko on porattu itse kannen, muttei saarniviilun läpi. Tätäkin täyttyy sitten hoitaa itse, samoin kuin muovikansien upottaminen runkoon.
Elektroniikan kolo on paljon siistimpi kuin aukot mikrofonille. Tässä hintaryhmässä olisi järjetön odottaa Custom Shop -laatua.
Ensivaikutelmani on siis aika optimistinen – kyllä tästä kitara saadaan.
Seuraava työvaihe on siis hiominen…ja täyttyy miettiä sitä viimeistelyäkin…
AJB-55BB? Onko kyse Tokain Big Brother -erikoispainoksesta? Ei!
Mallitunnuksen BB-lyhenne tulee englannikielisistä sanoista ”big blocks”.
****
Tällä kertaa testissä oleva Tokai AJB-55BB on erikoispainos firman Jazz-basson johdannaisesta, jolla on tavallisten, pistemäisten otemerkkien sijaan isokokoisia neliskulmaisia upotuksia otelaudassa. Testiä varten Musamaailma on vaihtanut mikrofonit Seymour Duncan Basslines SJB-3-malleihin, jotka lupaavat vintagea kuumempaa signaalitasoa. Koko komeuden hinta on noin 888 €.
Japanissa valmistettu sähköbasso on sulavalinjainen kaunotar vaahteraotelaudalla ja kilpikonna-kuvioisella pleksillä (tuotantoerästä riippuen käytetään joissakin yksilöissä myös kolmikerroksista mustaa pleksiä).
Vaikka basson etupuoli näyttääkin suoraan 1970-luvulta poimitulta, ovat AJB-55BB:n mukava paino sekä rungon erittäin syvät viistokset nyökkäys kuuskytluvun Fender-klassikkoiden suuntaan.
Tokai käyttää tässä mallissa Gotohin laatuvirittimia, joiden tapit ovat läpimitaltaan hieman pienemmät kuin perinteiset Kluson- tai Schaller-vastineet.
Solakampien viritintappien sekä pienempien pohjalevyjen ansiosta virittimien paino kevenee, mikä parantaa AJB-55BB:n tasapainoa.
Koko kaula on viimeistelty erittäin ohuella mattalakalla – myös Tokain vaahteraotelauta. Sekä upoukset otelaudassa että nauhoitus näyttää esimerkillisen siistiltä. AJB-55BB:n otelauta tarjoaa 20 keskikokoista nauhaa.
Vaahterakaula on liitetty basson leppärunkoon perinteisesti neljällä puuruuvilla ja metallisella aluslevyllä. Testiyksilössä liitos oli erittäin tarkka ja luja.
Tavallisesti AJB-55BB:hen kuuluvat Tokai JB-Vintage MK2 -mikrofonit, jotka ovat firman laadukkaat versiot 1960-luvun Jazz-basso mikeistä.
Kuten mainitsin jo jutun alussa, testiyksilöön on asennettu maahantuojan toimesta Basslines SJB-3 -mikkejä, jotka tunnetaan myös nimellä Quarter Pound. Mikrofonien suurikokoiset napapalat – niiden läpimitta on tasan 0,25 tuumaa (engl. quarter inch) – on jätetty tahallaan mikrofonikuorien sisään. Näin kielet eivät osu soitettaessa niihin, mikä muuten aiheuttaisi ikäviä ja kovaäänisiä naksahduksia vahvistimesta.
Jostain syystä testibasson kaulamikrofoni oli upotettu tallamikrofonille tarkoitettuun mikrofonikuoreen, minkä takia napapalat ja kuoreessa olevat reiät eivät kohtaa sataprosenttisesti. Tämä on pikkuinen kosmettinen lipsahdus, joka ei vaikuta millään tavalla soittimen soundiin tai soitettavuuteen.
Tokai AJB-55BB:n elektroniikka on perinteiden mukainen – siis: passiivi – ja se tarjoaa kaksi volumea (yksi per mikrofoni) sekä yhden master tonen.
Japanilaisia laatuosia ja siistiä juotostyötä – Tokai tarjoaa iloa sekä silmille että korville.
AJB:n talla on Gotohin versio 1970-luvun Fender-tallasta – yksinkertainen, mutta erittäin toimiva.
Tokai on asentanut tallan samaan kohtaan kuin missä se oli 70-luvun Fendereissä, mikä on noin kolme millimetriä kauemmas kaulasta, jos verrataan klassikkomallin 60-luvun yksilöihin. Tämän takia talla tarjoaa tavallisella kielisatsilla vain melko vähän säätövaraa eteenpäin (kaulaa kohti), koska tallapalat istuvat ihan säätöruuvien kärjillä. Ääritapauksissa tämä voi johtaa siihen, että (etenkin g-kielen) intonaation säätöruuvi irtoaa ajan myötä itsestään tallapalasta ja putoaa pois kesken soiton noloin seurauksin. Tokailla olisi tässä mielestäni hieman parantamisen varaa.
****
Monien mielestä Jazz-basso – ja sen johdannaiset – on kaikista klassikkobassoista se mukavin vaihtoehto. Syyt tähän ovat soittimen erinomainen tasapaino, kaulan kapea ja pyöreä profiili, sekä basson kahden yksikelaisten tuoma soundillinen monipuolisuus.
Tokai AJB-55BB on erinomainen tulkinta tästä teemasta: basso istuu kun nakutettu, kaula tuntuu erittäin nopealta ja tutulta, ja sen soundi…
Täytyy myöntää, että olen tavallisesti hieman skeptinen ”kuumien” mikrofonien suhteen, mutta Duncanin Quarter Poundit kyllä räjäyttävät potin. Nämä Basslines-mikit eivät kavenna soittimen dynamiikkaa lainkaan, vaan basson luonnollinen ääni pysyy mallikkaasti ennallaan ja sen karakteeri säilyy. SJB-3-mallin lähtökohta on se perinteinen klassikkosoundi, jonka mikki ikäänkuin remasteroi tätä päivää varten – lopputulos on äänekkäämpi, isompi ja vielä entistäkin herkullisempi.
Legendaarinen basisti, soulbasson uranuurtaja Donald ”Duck” Dunn kuoli eilen Tokiossa, jossa hän oli keikalla vanhan ystävänsä Steve Cropperin kanssa.
Duck Dunnin kekseliäät bassolinjat kuuluu sellaisissa Stax-klassikoissa kuin esimerkiksi ”Respect” (Otis Redding), ”I’m A Soul Man” (Sam & Dave), ”In the Midnight Hour” (Wilson Pickett), sekä Blues Brothers -filmeissä.
Digital amp-modelling has come to stay, no doubt about it. But while some form of amp-modelling is used almost daily by many guitarists, the good old valve amp isn’t really fading away. On the contrary – it seems that these days especially low-powered valve amps are experiencing something of a renaissance.
A good example of this type of all-valve amp is Ampeg’s new GVT15-112.
****
The Ampeg GVT15-112 (current street price in Finland: 620 €) is a relatively compact 15-Watt valve amp, which can also be used at home, thanks to its half-power power amp mode.
Made in South Korea, the combo’s cabinet seems very well made, and the amp’s looks have a stylish retro touch. Our test sample receives a small cosmetic mark-down, because the decorative metal rail below the control panel sits slightly askew.
The clean and understated look carries over onto the Ampeg’s back as well. The cabinet is half-closed, with the Celestion Seventy 80 -speaker visible behind a metal grille.
The Ampeg GVT15-112 is a single-channel design. The controls comprise gain, treble, middle, bass, master volume and reverb level. The standby switch is a three-way toggle giving you the full 15 Watts in the ”up” position, as well as half-power when switched downward.
The preamp section is powered by two 12AX7/ECC83-valves (or ”toobs” as the Americans say), while two 6V6-valves take care of business on the power amp side of things – this means we can expect an American-type tone and response.
The spring reverb has been placed at the bottom of the cabinet, neatly tucked away in its own padded bag.
The back panel is home to the speaker outputs, as well as the connectors for the effects loop. You can also connect a footswitch (not included) to the combo to mute the reverb and the effects loop on the fly.
****
The Ampeg GVT15-112 has been designed as a classic 1960s clean amp with loads of headroom. Using a guitar with traditional singlecoil pickups, you’d be hard pressed to get the combo to distort even at the highest gain levels.
The sound is warm, big and organic, with a nice ring and sheen in the top end. The Ampeg’s reverb-circuit is one of the best spring reverbs I have heard on a new amp for quite some while.
If you’re into classy clean tones this Ampeg is just the amp for you. The GVT15-112 has a great clean tone and a gorgeous spring reverb. Just pack one or two overdrive pedals, and maybe a chorus or delay – and you’re ready to gig!
The red Zoom B3 (current price in Finland: 219 €) is a multi-effect for bass, and the bass equivalent of Zoom’s grey G3 guitar pedal.
Both effect boards are based on the same user-friendly interface and they share their basic structure. Central to the B3 is the idea to combine a huge palette of different effects with the ease-of-use of three traditional single-effect pedals side-by-side.
The Zoom B3’s offers astounding flexibility: each of the pedal’s three sections offers a whopping 111 different effect types, which can be assigned freely according to taste and personal requirements. The selection of effect types, as well as adjusting their parameters, is fast and easy thanks to the pushbuttons above each display, as well as the control knobs below the displays.
A chain of three effects is called a patch in Zoom-speak, with the B3 offering 100 freely programmable memory slots for patches.
The back panel sports a surprising array of connectors: the input jack can be switched to accept high gain active circuits alongside traditional passive basses. The output jacks can be run in stereo or mono, and the left side jack also doubles as a headphones output. Additionally, the B3 also features a professional balanced XLR-output for direct injection into a mixing console. Using two small pushbuttons you can decide, whether to send the dry or wet signal to the mixer, and you can safely cut the ground connection to defeat hum from grounding problems. The USB-port can be used to exchange effect patches between the B3 and your computer (Win/Mac).
Additionally the Zoom can also be run as a USB-soundcard for direct recording into your sequencer.
There are three ways to power the Zoom B3 – using the supplied power supply, using four AA-batteries or utilizing USB-power.
The Zoom B3 has two main display modes – Patch and Home. In Patch-mode you use the footswitches to select an effect patch. Using either the middle or the right side switch on their own you step down or up one patch at a time. You can also jump ten patches at once by stepping onto the left and middle or the middle and right footswitch simultaneously – this is as intuitive as it is quick.
Home-mode shows you the effects used in the chosen patch side-by-side, and the footswitches can be used to switch each effect on or off separately. Home-view is also the place where you can fine-tune each effect’s parameters or create a new patch from scratch.
I found the Zoom’s graphic design and user-interface really easy to use – the icons used for the effect- and amp-types give you a very good idea of where each effect is heading sonically, and the control settings in the icons follow the actual current parameter values.
As you can see in these pictures…
…the B3 offers a wide variety of different effects and modelled amplifiers.
As compressors are an important part of many a bassist’s signature sound, this effect is offered in several different permutations, with each featuring its own tonal fingerprint.
In addition to its effects and amp models the red Zoom also sports a chromatic tuner, a simple rhythm box/metronome…
…an a 40-second looper, which can also be synched to the internal rhythm machine.
As a bonus Steinberg’s Sequel LE -sequencer (Win/Mac) is included in the box. Zoom also offers its own Edit & Share editor software for download, which runs on both Windows and Mac, and which enables you to edit patches, as well as share them with other B3-users.
****
In my opinion the Zoom B3 is a very well-designed multi-effect for bass, and one of the best units currently on offer in its price bracket. The effects on offer sound great and the range of different effects on offer is very broad. Being designed especially for bass, the B3 always preserves the signal’s punch.
The user-interface is very intuitive and easy to grasp – you can really enjoy the B3’s the wealth of different effects, because you get to grips with the unit straight away. Making your own patches is fast, easy and enjoyable.
This all makes the Zoom B3 a great choice regardless of your own musical preferences.
All examples have been recorded using my trusty Japanese Squier Jazz Bass, going via the XLR-output into Apple Garageband:
Warwickin Jack Bruce Survivor yhdistää vanhan Gibson EB-3 -basson rungon pitkäskaalaiseen Warwick-kaulaan. Nimikkomallissa on kaksi yksikelaista mikrofonia, sekä MEC:n etuvahvistin kaksialueisella EQ:lla.
Kitarablogi.com – Finland's premier Guitar and Bass blog 