Testipenkissä: Yamaha A1R ja A3R

Tämän jutun otsikko voisi hyvinkin olla ”Kaksoset”, koska Yamahan uuden A-sarjan jäsenet A1R ja A3R muistuttavat toisiaan erehdyttävästi.

Uusi A-sarja on selkeästi Yamahan vastaus Taylor Guitarsille – tarjolla on kahdeksan Dreadnought- ja Folk-kokoista kitaraa, joissa kaikissa on soololovi ja mikkisysteemi, sekä kauloissa Taylor-tyylinen mattaviimeistely, jonka läpi voi tuntea puun struktuurin.

****

Yamaha A1R (suositushinta: 639 €) on nyt testatusta kaksikosta se edullisempi. Soittimen kaunis sitkakuusikansi on kokopuinen, kun taas sivut ja pohja ovat palisanterivaneria.

A1R:n viritinlapa on päällystetty palisanteriviilulla.

Yamaha käyttää lähes kaikissa teräskielisissä akustisissa samoja laadukkaita virittimiä. A-sarjan edullisimmissa malleissa kaula koostuu kolmesta vierekkäisestä mahonkipalasta. Lapa on liitetty kaulaan E-virittimien kohdalla.

Palisanteriotelautaan asennetut pienet nauhat on viimeistelty huolellisesti. Pienet pyöreät otemerkit antavat otelaudalle hyvin hillityn ja asiallisen ulkonäön.

Kaulan korko on rakennettu eri paloista, mikä säästää sekä luontoa että kustannuksia. Kaula-aihioksi kelpaa näin paljon ohuempi mahonkilankku, ja kaulakoron valmistuksessa voi hyödyntää myös sellaisia pikkupaloja, jotka ovat jääneet muualla yli.

Helppokäyttöinen paristolokero sijaitsee kaulaliitoksen vieressä. Yamaha käyttää kaikissa A-sarjan etuvahvistimissa kahta AA-paristoa.

Rungolla on tyypillisen Dreadnoughtin ulkomitat.

Kaikuaukon koristelu – niin kutsuttu rosetti – koostuu A1R:ssä useasta mustasta ja valkoisesta renkaasta. Pleksin muotoilu muistuttaa Gibson Country & Western -mallia tai Taylorin soittimia.

Reunalistoituksessa käytetty mahonkinen ulkoreuna on mielestäni erittäin tyylikäs ratkaisu.

Palisanterista veistetty talla on yksi Yamahan vakiomalleista, ja sen muotoilu tuntuu hyvin sulavalta. Kompensoidun tallan alla sijaitsee Yamahan pietsomikrofoni.

A1- ja AC1-malleissa käytetään Yamahan perinteistä analogista System 66 -etuvahvistinta, joka tarjoaa kolmikaistaisen taajuuskorjaimen säädettävällä keskialueella sekä sisäisen viritysmittarin.

Jakkilähtö on molemmissa testikitaroissa yhdistetty hihnatappiin – kaunis ja siisti ratkaisu.

****

A1R:n iso sisar Yamaha A3R (suositushinta: 849 €) on kaksikon prameampi malli, jossa rungon kaikki puut ovat kokopuuta. Kansi on sitkakuusta ja sivut ja pohja palisanteria.

Edestä A3R:n lapa näyttää täysin samanlaiselta kuin A1R:ssä…

…vilkaisu taakse kuitenkin paljastaa, että kaulan pitkä osa on A3R:ssä yhdestä mahonkipalasta tehty, niin kuin myös kitaran lapa.

Yamahan huolellinen nauhatyö – tällä kertaa A3R:n vaaleassa eebenpuuotelaudassa.

Testisoittimen kaulakoron yksittäiset palat on sovitettu väriltään ja syykuvioiltaan yhteen sopiviksi.

Myös A3R:n kuusikannen syykuviot paljastavat puun korkean laadun.

Tämän mallin rosetissa on varsin näyttävä rengas mahongista ja eebenpuusta.

A3R:ssä on sama kaunis reunalistoitus kuin sisarmallissaan.

Kalliimman kitaran talla on samanmuotoinen, mutta se on veistetty eebenpuusta.

Yamaha A3R:ssä käytetty System 63 SRT -etuvahvistin yhdistää analogisen pietsosignaalin (P.U.) ja digitaalisen SRT-mikrofonimallinnuksen (Mic). SRT-mallinnus muokkaa tallan alla olevan kontaktimikrofonin signaalia niin, että lopputulos kuulostaa studiomikrofonilla äänitetyltä. Tarjolla on kolme virtuaalimikkiä – isokalvoinen kondensaattorimikki, pienikalvoinen kondensaattori sekä nauhamikrofoni – lähimikkitettynä (Focus) tai hieman kauemmalta (Wide) äänitettynä. Myös kopan resonanssin määrää/syvyyttä pystyy säätämään.

SRT:n lisäksi System 63:ssa on kolmikaistainen EQ, viritysmittari, sekä automaattinen feedback-poistaja (A.F.R.).

****

Kahden A-sarjan Yamahojen soittotuntuma on käytännössä täysin identtinen. Soittimien D-profiilliset kaulat istuvat hyvin käteen ja tatsi on säädetty oikein mukavaksi ja kevyeksi. Parasta on mielestäni kuitenkin kaulojen viimeistely, joka tuntuu erittäin orgaaniselta.

Akustisesti molemmat Yamahat soivat komeasti. Hyvän pianon lailla soundissa on tarkka atakki, täyteläinen keskialue sekä helisevä diskantti.

Kokopuisen palisanteripohjansa ansiosta A3R:stä löytyy hieman enemmän volyymiä ja aavistuksen verran lämpimämpi basso. A1R taas on kaksikosta se hieman kuivempi ja tarkempi vaihtoehto.

A1R:n System 66 on perushyvä analogi mikkisysteemi, jossa kuulee selvästi pietsosysteemille tyypillisen maiskuvan atakin ja kuivan suorasukaisuuden.

Yamaha A1R – akustisesti

Yamaha A1R – System 66

A3R:n System 63 SRT -etunen antaa runsaasti säätömahdollisuuksia, jotka kaikki vaikuttavat lähtösignaaliin.

SRT-mallinuksen toiminta on aika vaikuttavaa, ja se poistaa signaalista kaikki pietsoon liityvät negatiiviset seikat. Ääni on selkeästi avoimempi ja luonnollisempi – SRT-virtuaalimikrofonivalinnasta riippuumatta. Soundi on niin lähellä studiossa mikitettyä kitaraa, että linjasoitto kelpaa erittäin hyvin monissa live- tai studiotilanteissa, vaikka akustinen soolovirtuoosi varmasti äänittää soittonsa jatkossakin oikeilla mikrofoneilla.

Yamaha A3R – akustisesti

Yamaha A3R – SRT Type 1

Yamaha A3R – SRT Type 3

****

Yamaha A-sarjan teräskielisiä

Maahantuoja: F-Musiikki

****

Yamaha A1R

639 €

Plussat:

+ hinta-laatu-suhde

+ kaulaprofiili

+ kaulan viimeistely

+ työnjälki

+ akustinen ääni

+ perushyvä pietsosoundi

Miinukset:

– tyypilliset pietsosoundin lieveilmiöt

****

Yamaha A3R

849 €

Plussat:

+ hinta-laatu-suhde

+ kaulaprofiili

+ kaulan viimeistely

+ työnjälki

+ akustinen ääni

+ SRT-mallinnus

****

18/04/2012 0

A great book for any lover of the guitar – The Ramirez Guitar Museum Collection

****

In this beautiful book guitarist Brian Whitehouse describes many of the Ramirez Guitar Museum’s historic Spanish guitars, which he then plays on the accompanying CD.

12/04/2012 0

Review: Tanglewood T6

****

A dedicated amplifier for acoustic guitar opens up plenty of interesting possibilities: most small pub gigs won’t require a PA-system anymore, because the majority of acoustic combos are equipped with a second input channel for a microphone. For larger gigs you can assign the acoustic combo to monitoring duties, putting yourself in full control over your stage sound, and then feeding your signal on to the FOH mixer.

****

The Tanglewood T6 (current price in Finland: 396 €) is a very compact, two-channel combo, pumping out 60 Watts of power through an 8-inch speaker. The T6 weighs a mere 11 kilos, and is very easy to transport thanks to the nice gigbag that comes with the amp.

The Tanglewood feels rugged enough for regular gigging, with its cabinet covered in textured nylon. A fat foam grille protects the speaker.

The T6’s first channel is meant for use with an acoustic guitar (or similar instrument), offering controls for gain and the 3-band EQ. The High/Low-selector lets you tame hot guitar preamps, while Contour adds brilliance to a dull signal.

Channel number two is the right place to connect a microphone or a line level signal source. It sports an XLR/jack-combo connector, a Mic/Line-selector, as well as controls for gain and 2-band EQ.

Tanglewood’s effects section lets you choose between four different effects – two different reverbs (Hall and Plate), one combination effect (Chorus/Room) and one delay. The Effect Pan -knob lets you assign the signals from both channels to the effect section’s input. Going all the way counterclockwise will feed only the signal off channel one to the effect, while going all the way clockwise only sends channel two’s signal to the effect processor. The Level control adjusts the amount of wet signal in the output mix.

The back panel holds all the connectors necessary for the T6 to communicate with an auxiliary signal, an mp3-player, your tuner, a mixer or soundcard (XLR or line out), a pair of headphones, as well as a footswitch (for muting the effects on the fly).

If need be you can even hoist the Tanglewood T6 up onto a speaker stand.

****

I must admit that the quality of the T6’s basic sound came as a surprise to me. Even without resorting to the EQ controls this combo rings out clear and true, with a fresh and punchy tone that’s never brittle or abrasive (all soundbites have been recorded using a Taylor 110CE -guitar):

T6 – dry sound

The Tanglewood’s Hall-reverb sounds lush and dense, with just the right amount of presence:

T6 – Hall-reverb

Switching to Plate-reverb I found a good amount freshness and a nice, unobtrusive charcter:

T6 – Plate-reverb

For my taste I would have preferred for the Chorus/Room-combination to contain a larger amount of chorus with added depth – still, the effect is more than useable in its present form, too:

T6 – Chorus/Room

The Delay-effect feels a little half-hearted; not because of its sound, but because the delay time is factory-set to a medium value, which will only fit some songs. A better solution would have been to have offered either a selector – slapback/medium – giving you two different time presets, or a full-blown tap tempo function, which would allow you to set song-specific delay times.

T6 – Delay

****

If you’re on the lookout for an easy-to-use, good-sounding acoustic combo that won’t cost you an arm and a leg, I suggest you rush out to your Tanglewood dealer. With the T6 you only have to set your gain levels and the master volume, adjust the effect section to your liking, and you’re ready to roll. The amount of amplification is ample for most small pub gigs, and the T6 works well as a backline stage monitor, as long as you don’t play in a raucous Hard Rock band.

The Tanglewood’s only real drawback is the complete absence of dedicated feedback-prevention tools, like a notch-filter or an automatic feedback defeater. Nevertheless, you can well work your way around this by positioning the T6 sensibly, and maybe closing you guitar’s soundhole, should you require high sound levels.

****

Tanglewood T6

Current price in Finland: 396 €

Finnish Distributor: Musamaailma

****

Pros:

+ lightweight

+ compact

+ basic sound

+ quality effects

+ stand adapter built in

+ affordable

Cons:

– delay-time fixed

– no anti-feedback tools

****

04/04/2012 1

Testipenkissä: Tanglewood T6

****

Akustiselle kitaralle erikoistunut kitaravahvistin avaa soittajalle monia teitä: pienimuotoiset pubikeikat voi hoitaa kokonaan sellaisella vahvistimella, sillä niissä on usein myös toinen tulo mikrofonia (tai muita äänilähteitä) varten. Isommalla keikalla taas oman lavasoundin ja henkilökohtaisen monitoroinnin pystyy vahvistimen ansiosta säätämään itse lavalta käsin, eikä soittaja ole enää täysin miksaajan armoilla.

****

Tanglewood T6 (396 €) on erittäin kompakti kaksikanavainen kombovahvistin, jolla on kahdeksan tuuman kaiutin ja pääteteho peräti 60 wattia. T6 painaa vain 11 kiloa ja se kulkee mukavasti mukana omassa gigbägissään (kuuluu hintaan).

Tanglewoodilla on kestävän tuntuinen kotelo, joka on päällystetty mustalla muovilla. Paksu vaahtomuovilevy suojaa kombon kaiutinta.

T6:n ykköskanava on varattu akustiselle kitaralle: tarjolla on gain-säädin, sekä kolmialueinen EQ. High/Low-kytkimellä voi vaimentaa liian kuumaa tulosignaalia, kun taas Contour-kytkimellä voidaan lisätä enemmän eloa liian tummaan signaaliin.

Kakkoskanavaa voi käyttää joko mikrofonin tai linjatasoisen signaalin vahvistimiseen ja muokkaamiseen. Tarjolla on tässä XLR/jakki-komboliitin, Line/Mic-kytkin, gain-säädin, sekä kaksialueinen EQ.

Efektiosastossa voi valita yhden neljästä eri efekteistä, joista kaksi ovat kaikuja, kolmas kaiun ja choruksen yhdistelmä, ja neljäs viive-efekti. Effect Pan -säätimellä määritetään, millainen signaali ajetaan efektipiirin läpi. Nupin vasemassa äärilaidassa vain ykköskanavan signaali läpäisee efektiosaston, kun taas sen oikealla reunalla vain kakkoskanavan signaalia maustetaan. Level-nupilla säädetään efektin äänenvoimakkuutta kohdallaan.

Takapaneeliin on sijoitettu kaksi tuloa – Aux In ja MP3 – sekä liittimet viritysmittarille, efektilenkille, DI-lähdolle (XLR), linjalähdölle, kuulokkeille ja jalkakytkimelle (jolla voi mykistää efektiosaston).

Tarvittaessa Tanglewood T6:n voi myös kätevästi nostaa kaiutintelineelle.

****

Täyttyy myöntää, että T6:n erittäin terve perussoundi oli minulle positiivinen yllätys. Vahvistimesta lähtee jo ilman että koskee EQ:hun raikas ja tuore, muttei missään nimessä yli-innokas sointi (kaikki esimerkit soitettu Taylor 110CE -kitaralla):

T6 – kuiva soundi

Tanglewoodin hallikaiku on mielyttävän tiheä, dynaaminen ja juuri oikealla tavalla ”läsnä”:

T6 – Hall-kaiku

Plate-vaihtoehdolla taas on sopivasti jäntevyyttä, ja on selvästi hallia kevyempi mauste:

T6 – Plate-kaiku

Yhdistelmäefektissä – Chorus/Room – chorus olisi saanut olla mielestäni vähän voimakkaampi, mutta näinkin tämä vaihtoehto on enemmän kuin käyttökelpoinen:

T6 – Chorus/Room-efekti

Delayssä olisin toivonnut joko kaksi eri vaihtoehtoa viiveajalle – slapback ja medium – tai sitten viiveelle oma tap tempo -nappi, jolla viiveajan olisi voinut säätää täysin oman maun (tai biisin tempon) sopivaksi. Yhdellä vakioajalla varustettu viive-efekti tuo kyllä mukavasti syvyyttä kuvaan, eikä sen soundissakaan ole valittamista, mutta yksi tempo ei sovi kaikille biiseille yhtä hyvin:

T6 – Delay-viive

****

Jos etsit suoraviivaista, hyväsoundista ja edullista komboa akustiselle kitaralle, voin vain suositella lähempää tutustumista Tanglewood T6:een. Tällä kombolla täytyy ainoastaa laittaa gainit ja volyymit kohdalleen, valita efekteistä sen mieluisimman – ja eikun menoksi. Volyymit riittävät mainiosti pubi- tai laivatrubaduurille, sekä klubikeikan lavamonitoriksi, niin kauan kun kyseessä ei ole väkevämpi Hard Rock -bändi.

Ainoana todellisena miinuksena voi pitää sitä, ettei Tanglewoodissa ole kierronpoistajaa tai kaistanestosuodatinta (notch filter). Mutta ilman niitäkin voi elää, kun vain sijoittaa kombon järkevästi ja sulkee ääniaukon feedbackestokiekolla.

****

Tanglewood T6

396 €

Maahantuoja: Musamaailma

****

Plussat:

+ kevyt ja kompakti

+ perussoundi

+ laadukkaat kaiut

+ telineadapteri

+ hinta

Miinukset:

– kiinteä viiveaika

– ei erityistä kierronestoa

****

03/04/2012 0

Kitarablogi @ 50k

****

02/04/2012 0

Kielten vaihtaminen nailonkielisessä kitarassa

Kuvat: Miloš Berka

****

Tässä alkutilanne: uuden kielisatsin lisäksi tarvitset viritysmittarin, sekä kelaamisen nopeuttajaksi pienen muovivivun. Kun kerran poistetaan kaikki kielet kitarasta, on ehkä hyvä idea myös puhdistaa soitin. Puhdistusliinalla voi myös suojata kitaraa kolhuilta. Itse käytän myös saksia yhdessä työvaiheessa (katso lopusta).

Myös nailonkielisille kitaroille on tarjolla erilaisia kielisatseja. Klassisen kitaran tapauksessa kielisatseja ei tarjota paksuuden mukaan lajiteltuna, vaan ratkaiseva kriteeri on kielten veto/jäykkyys. High tension -satsi tuntuu jäykemmältä ja soi hieman kirkkaammalta kuin low tension -satsin kielet. Myös valmiiksi kustomoituja kielipakkauksia on olemassa, joissa esimerkiksi punotut bassokielet ja kirkkaat diskanttikielet ovat peräisin saman valmistajan kahdesta eri sarjasta.

Nailonkielisessä kitarassa kielisatsin vaihtaminen ei vaikuta dramaattisesti kitaran intonaatioon tai säätöihin, kyse on enemmän eri soittotatsista ja soundista. Kokeilumielessä voi siis vaihtaa turvallisesti yhdestä lajista toiseen, niin kauan kun kielet on tarkoitettu nimenomaan klassiselle tai Flamenco-kitaralle.

Itse olen suurikokoinen mies, jolla on voimakas soittotyyli – valitsen siis high tension -kieliä.

****

Ensin vanhat kielet löysätään kokonaan – vivulla tämä käy käden käänteessä. Jos kitarasi koneistot tuntuvat epätavallisen jäykiltä, voit lisätä pari tippaa öljyä hammasradan ja kierretangon väliin tai ehkä myös löysätä hammasratojen kiinnitysruuveja aavistuksen verran.

****

Kun kielet ovat täysin velttoja, leikkaan kielet kylmästi kahtia. Näin ei tarvitse vetää koko kieltä tallan tai virittimen läpi, ja vaihtaminen nopeutuu.

****

Avaan vanhojen kielten solmut…

…ja poistan ne sekä tallasta…

…että virittimistä.

****

Uusi kieli työnnetään ensin kaulan puoleiselta sivulta tallasta läpi.

Lyhyt pätkä kielestä vedetään tallasta ulos ja ylös…

…ja vedetään ensin kerran pitkän kielipalan alitse, ja sen jälkeen muutaman kerran itsensä ympäri.

Lopputuloksen pitäisi näyttää tämänkaltaiselta.

Jotkut soittajat käyttävät bassokielillä erilaista menetelmää, jossa kielet lukitaan yhdellä isolla silmukalla. Molemmat versiot toimivat ja ovat ”sallittuja” – makukysymyksiä luultavasti. Tässä on kuva yhdestä Ramírez-kitarasta, jossa käytetään sitä toista kiinnitystapaa:

****

Kielen toinen pää pujotetaan virittimen läpi…

…minkä jälkeen kielen voi lukita itseensä vetämällä kielen vapaata päätä sen otelautaan menevän osaan alitse.

Seuraavaksi voi jo virittää uuden kielen.

Ja tällainen on suunnilleen onnistuneen toimenpiteen lopputulos.

****

Itse aloitan aina satulan ulkoreunoista ja jatkan sieltä poispäin kielipareissa (E-e, A-h, D-g).

Ei ole yhtään huono idea venyttää uusia kieliä samalla lailla kuin teräskielisissä tai sähkökitaroissa. Tosiasia on kuitenkin, että nailonkielet tarvitsevat huomattavasti pidemmän ajan, ennen kuin ne pysyvät vireessä. Ei ole siis syytä turhautua, jos joutuu ensimmäisinä päivinä kieltenvaihdon jälkeen virittää useasti!

Muuten: useat ammattilaiskitaristit eivät vaihda nailonkielisessä heti koko satsia kerrallaan. Usein on nimittäin niin, että täysin muovista valmistetut diskanttikielet kestävät soittoa huomattavasti pidempään kuin saman satsin bassokielet, joissa on suhteellisen ohuen silkkikudoksen ympärille punottu pehmeää metallia.

Nailonkielisessä kitarassa ei voi (eikä tarvitse) säätää intonaatiota – kun uudet kielet ovat päällä, soitto voi alkaa.

Save

02/04/2012 13

Changing strings – nylon-string classical guitar

Photos: Miloš Berka

****

Here’s what you need for the procedure: A string winder comes in very handy for taking off and putting on the strings, and a tuner is needed to get the guitar up to pitch. I use a pair of scissors to make life a little easier for myself (see below). A polishing cloth may come in handy for cleaning and/or protecting your guitar.

There are different string tensions available. Unlike on a steel string or an electric, you can use any type of classical guitar string on your guitar without the need for a complete set-up. A differently tensioned set won’t noticeably affect your intonation, but it will make a difference in the guitar’s feel, action and sound – feel free to experiment.

I’m a big guy with a strong touch, so I use high-tension sets…

****

First you need to slacken the strings completely. If your guitar’s tuners are particularly hard to turn, use one or two drops of light oil on the cogs, or try loosening the (black) screws which hold the cogs to the tuner posts by a tiny amount.

****

Once the strings are free from tension, I use the scissors to cut each string into two pieces. I find this makes taking the strings off a little easier, because you don’t have to feed all the string through either the tuner or the bridge for removal.

****

Untie the knot at the bridge…

…then remove the old string from the bridge…

…as well as the tuner.

****

Feed one end of the fresh string through the neck-facing side of the bridge.

Take the short end sticking out towards end of the body…

…and tie it into a sling, by first feeding the short end under the long piece and then tying to itself.

The final result should look somewhat like this.

Some guitarists use a different technique on the lower three strings, utilising only one large loop. Both ways are valid, but the slightly more elaborate way seems to work best for me.

Here’s a picture of a Ramírez strung in the other way:

****

Feed the other end of the string through the appropriate tuner…

…pull it through and lock it in by putting the string end underneath the part going to the fingerboard…

…and then wind it to pitch.

This is what the result should look like.

****

I find it easiest to string up a classical guitar from the nut upward, so I work in pairs – E-e, A-b, D-g.

You can do some string-stretching on a nylon-strung guitar, just the way you’d do it on an steel-string or electric, but in general nylon strings need much longer to settle into pitch. So, don’t be annoyed or alarmed if you have to retune rather often during the first few days of use!

By the way: Some professional classical guitarists don’t change the whole set each time. The three top strings, which are all-nylon, usually tend to stay useable for longer than the three bass strings, made of a thin fiber core and spun with soft metal.

There’s no real scope for intonation-adjustment on a classical guitar, so once the strings are on you’re ready to go.

28/03/2012 0