Kategoria: musiikki

Testipenkissä: Tokai TST-50 Modern

Japanilaisen Tokai Guitarsin erittäin laadukkaat, mutta suhteellisen edulliset – kröhöm – kunnianosoitukset 1950- ja ’60-luvun klassikkosoittimille olivat yksi pääasiallinen syy sille, että esimerkiksi Fender ja Gibson perustivat 1980-luvun alussa omat aasialaiset tytärmerkkinsä Squier ja Epiphone.

Tokai ei kuitenkaan elä menneisyydessä, vaan valmistaa pikkutarkkojen klassikkokopioiden lisäksi Japanissa myös nykysoittajien tarpeisiin vastaavia kitaroita ja bassoja. Uusin modernimpi malli on Tokai Guitars Nordicin kanssa yhteistyössä kehitetty Tokai TST-50 Modern (999 €; kova laukku sis. hintaan), nykyaikainen Stratotyylinen sähkökitara.

****

Ensisilmäyksellä TST-50 Modern näyttää 1960-luvun vintage reissuelta, ja monet kitaran perusaineksista ovatkin perinteisiä:

Vaahterainen ruuvikaula ruusupuuotelaudalla, sekä premium-luokan lepästä veistetty runko kaksivärisellä liukuvärityksellä.

Mutta jo viritinlavasta näkee, että tämä ei ole rivi-TST-50:

TST-50 Modernin kaularautaan pääsee nimittäin suoraan käsiksi sen bullet-tyylisen säätöruuvin ansiosta, kun taas vintage-tyylinen ruuvikaula täytyy usein irrottaa rungosta kaularaudan säätämistä varten, koska säätöruuvi sijaitsee rungon puoleisessa päässä.

Tokai TST-50 Modern -mallin 9,5 tuuman otelautaradius on loivempi kuin vintage-Stratoissa (joissa se on 7,25 tuumaa), mutta yhä kaarevampi (= Fendermäisempi) kuin esimerkiksi Gibson-kitaroissa (12 tuumaa). Kitaraan on myös asennettu vintagea tuhdimmat nauhat (Dunlop 6105), minkä ansiosta soittotuntuma on nopeampi ja vaivattomampi kuin vanhanaikaisilla, ohuilla nauhoilla. Yhdessä loivemman otelaudan kanssa, korkeammat nauhat tekevät myös bendauksista helpompia. Piste iin päällä on Modern-mallin tarjoama lisänauha (22.).

Perinteinen, kuuden ruuvin varaan laakeroitu Strato-vibra oli vuonna 1954 todella mullistava keksintö. Se tarjosi muita vibroja runsaasti laajemman liikeradan, ja sen “soundi” ja vireisyys olivat hyvät.

Nyt, 60 vuotta myöhemmin, monet soittajat vaativat kuitenkin hienostuneempaa vibratoa vintagea jouhevammalla ja tarkemmalla käyttökokemuksella. Heille Tokai TST-50 Modern tarjoaa nykyaikaisen, veitsenterälaakeroidun Gotoh 510T -vibratallan.

Gotoh 510T -tallassa on firman mullistava FST-blokki. FST-blokissa kielikanavat on porattu niin, että kielet on ankkuroitu vintagea lähemmäksi vibran pohjalevyä. Kielet myös kulkevat pohjalevyn läpi loivassa kulmassa, jolloin ne eivät hankaa reikien reunoja vasten. FST-blokin ansiosta kielet pysyvät myös rankassa käytössä paremmin paikoillaan, mikä parantaa tallan vireisyyttä. Kielet myös katkeilevat huomattavasti vähemmän, koska ne eivät painaudu voimakkaasti teräviä metallireunoja vasten, kuten Straton vintage-vibratossa yleensä.

Mikkien ja elektroniikan suhteen Tokai TST-50 Modern luottaa klassikkoaineksiin – kolme Tokai Vintage ST -yksikelaista, sekä master volume ja kaksi tonea (kaula- ja keskimikeille). Kolmikerroksisen pleksin alle on kuitenkin jo tehtaalla tehty tallamikrofonille humbucker-kokoinen kolo mahdollistamaan vaivattoman lisäkustomoinnin.

****

Nykyaikainen tai ei, Strato-tyyliseltä kitaralta odotetaan aina mahdollisimman hyvää ergonomiaa, ja Tokain japanilaiset TST-mallit edustavat kyllä lajinsa huippua. Rungon muotoilu on kopioitu suoraan 1957/58-vuosien Stratoilta – sulavampaa runkoa saa kyllä hakea.

Mattalakatussa kaulassa on ovaali C-profiili – juuri sellainen varhaisen 60-luvun muoto, jollaisesta tykkään S-tyylisissä kitaroissa eniten. Loivan otelaudan ja medium-jumbo nauhojen ansiosta soittotuntuma on kuin paljon soitetussa, uusilla nauhoilla varustetussa vintage-kitarassa (mutta tietysti ilman naarmuja tai painaumia).

Gotoh 510T -vibratalla toimii mallikkaasti. Tallan toiminta on jouhevaa ja tarkkaa, mutta se ei tuo soundiin minkäänlaista ei-toivottua terävyyttä (jollaista esiintyy monien Floyd Rose -tyylisten tallojen yhteydessä).

Soundiltaan Tokai TST-50 Modern on aito laatu-Strato isolla L:llä.

Tässä Tokai TST-50 Modern on kytketty käsinjuotettuun Tweed Champ -klooniin (Juketone True Blood):

Demobiisissä on käytetty Electro-Harmonix Germanium 4 Big Muff Pi- ja Nano Big Muff Pi -säröjä Tokain ja Blackstar HT-1R -kombon lisäksi:

****

Laitetestaajia aina patistetaan kertomaan “likaisia totuuksia” heidän testaamistaan laitteista, mutta en todellakaan löydä mitään negatiivista sanottavaa Tokai TST-50 Modern -kitarasta. Se on erittäin laadukas sähkökitara, jossa on nykyaikainen soitettavuus, mutta herkullinen vintage-soundi.

****
Tokai Guitars TST-50 Modern

999 euroa (laadukas laukku kuuluu hintaan)

Maahantuoja: Musamaailma

Plussat:

+ japanilaista laatutyötä

+ käytännöllisiä päivityksiä

+ soitettavuus

+ soundi

+ erinomainen hinta-laatu-suhde

Save

Save

Save

Save

Save

Save

2

Now on SoundCloud: Mustang GT40

Fender Mustang GT40

• Digital practice and recording amp
• 40 W power (2x 20 W)
• Speakers: 2x 6.5″
• 21 Amp models
• 47 Effects
• Controls for Gain, Volume, Treble, Bass & Master
• Three layer buttons
• Tap button
• USB recording output
• Aux input
• Headphone output
• Digital chromatic tuner
• Bluetooth audio streaming
• Easy WIFI firmware and feature updates
• Editing and sharing via Fender Tone app (iOS & Android)

****

Demo tracks recorded with a pair of Shure SM57s.
Guitars used – Fender (Japan) ’62 Telecaster Custom reissue & Hamer USA Studio Custom

0

Ukulele Strings – Nylgut or Fluorocarbon?

Where there’s a forum, there’s a fight – or at least that’s what it looks like.

Electric guitarists like to argue for ages about valve amplifiers and digital amp modellers, and which one is ”better”.

Uke players, for their part, get all hot under the collar when it comes to ukulele strings. There are two main camps – Nylgut-fans and fluorocarbon-connoisseurs. Although the uke is classified as an nylon-string instrument, very few instruments are strung with straight nylon anymore.

Nylgut and Supernylgut strings have been developed in Italy. A string company named Aquila came up with a patented way of manufacturing plastic strings, whose sound and feel is as close as possible to traditional gut strings. Gut strings have always been somewhat problematic, because it is hard to produce a string of uniform quality, when the basic material is of animal origin. Additionally, gut strings react far stronger to changes in humidity and temperature (resulting in pitch fluctuations), compared to plastics like nylon.

Aquila Nylguts have become a de facto industry standard, especially for affordable and mid-price ukuleles.

Nylguts are easy to spot thanks to their milky look and silky surface. First-generation Nylgut strings tended to have a coarser surface, which made them susceptible to a bit of handling noise (faint squeaks), but current versions have managed to do away with this problem (almost) completely.

Aquila Nylguts tend to produce a crisp, bright and open sound, which is why they can be a good choice for darker sounding ukuleles (like many plywood-bodied instruments). Some players, though, dislike the soft bendiness of Nylgut strings.

Fluorocarbon strings are a quite recent addition, too, despite the fact that the material has already been in use for fishing lines for quite some time. Fluorocarbon is a sturdy and dense material that makes it possible to make slightly smaller gauge strings than Nylgut. Fluorocarbons also tend to feel a bit stiffer.

C.F. Martin’s ukuleles come strung with fluorocarbons as standard, and many high-end makers have started to follow Martin’s lead. Fluorocarbon strings are also quite popular with progressive players and many vintage ukulele owners.

Most fluorocarbon strings are clear, even though you can also buy coloured versions of this string type, too. In Finland Martin-strings are the most widely available, but many other manufacturers, like D’Addario, GHS or Worth, make their own quality fluorocarbons.

A seldomly mentioned advantage of fluorocarbon strings is that – because of their slightly smaller diameter – they can sometimes solve intonation problems, if a uke pitches slightly sharp with a set of Nylguts.

Fluorocarbon strings tend to sound meatier and punchier compared to Nylgut strings.

****

The audio clips have been played on a pair of Martin Style 2-type sopranos – a Sigma SUM-2S (Supernylgut) and an Ohana SK-38 (fluorocarbon).

****

Read Kitarablogi’s Ukulele Round-up 2017 HERE.Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

1

Ukulelekielet – Nylgut vai fluorocarbon?

Missä nettifoorumi siinä ilmiriita – tai siitä ainakin näyttää.

Sähkökitaristit kinastelevat siitä, onko putkivahvistin parempi kuin digitaalinen vastine.

Ukulelesoittajat taas riitelevät kielistä. On olemassa kaksi pääleiriä – Nylgut-fanit ja fluorocarbon-ystävät.

Nylgut- ja Supernylgut-kielet on keksitty Italiassa. Aquila-niminen kieltenvalmistaja keksi tavan valmistaa muovisia kieliä, joiden soundi ja soittotuntuma on mahdollisimman lähellä laadukkaita suolikieliä. Suolikielten huonot puolet ovat – eläinperäisyyden lisäksi – tasalaatuisuuden saavuttamisen hankaluus, sekä se että kielet elävät tuntuvasti sään mukaan (niiden vire muuttuu).

Aquila Nylgut -kielistä on tullut edullisien ja keskihintaisten ukulelejen keskuudessa tietynlainen laatustandardi.

Nylgutit tunnistaa yleensä kielten maitomaisesta värityksestä ja silkkisestä pinnasta. Vanhoissa Nylgut-kielissä niiden karheammasta pinnasta syntyi joskus kummallisia sivuäänejä (vikinä) soittaessaan, mutta nykyisissä versioissa ongelma on saatu (lähes) sataprosenttisesti halttuun.

Aquila Nylgut -kielten sointi on suhteellisen kirkas ja hyvin avoin, minkä ansiosta ne ovatkin hyvä valinta tummasti soivalle soittimelle (esim. vanerikoppainen ukulele). Jotkut soittajat eivät kuitenkaan tykkää Nylgut-kielten taipuisuudesta.

Fluorocarbon-kielet ovat myös melko uusi keksintö, vaikka materiaalia tunnetaan jo pidemmän ajan kalastussiimoista. Fluorocarbon on hyvin kestävä materiaali, josta saa valmistettua Nylgutia (tai nylonia) ohuempia kieliä, joilla on kuitenkin jäykempi tatsi.

C.F. Martinin ukulelet toimitetaan tehtaasta fluorocarbon-kielillä, ja niiden suosio vintage-ukulelejen omistajien ja progressivisten soittajien keskuudessa on yhä kasvussa.

Fluorocarbon-kielet ovat usein täysin läpinäkyviä, vaikka värillisiä vaihtoehtojakin on olemassa. Yleisimmät fluorocarbon-kielet Suomessa ovat varmasti Martin-kielet.

Yksi etu fluorocarboneissa – josta ei puhuta niin usein – on, että kielet voivat joskus, pienemmän läpimittansa ansiosta, parantaa hieman ylivireisesti soivan ukulelen intonaatiota.

Fluorocarbon-kielet soivat tavallisesti hieman isommalla keskialueella ja volyymillä kuin Nylgut-satsi.

****

Esimerkkipätkät on soitettu kahdella Martin Style 2 -tyylisillä sopraanoukuleleilla – Sigma SUM-2S (Supernylgut) ja Ohana SK-38 (fluorocarbon).

****

Kitarablogin suuri ukulelekatsaus 2017 löytyy TÄÄLTÄ.

Rockwayn sopraanoukulele-katsaus ilmestyy marraskuun alussa: blog.rockway.fi/

Save

Save

Save

Save

Save

1

Testipenkissä: Valeton Dapper, Dapper Dark & Dapper Mini

****

Valetonin Dapper-mallisto on sarja erittäin kompakteja multiefektejä, jotka on tarkoitettu paljon matkustavan kitaristin työkaluiksi. Dapper-perheen laitteet toimivat joko isomman efektilaudan korvaajana vahvistimen edessä tai vaihtoehtoisesti niillä voi myös soittaa suoraan linjaan ilman vahvistinta.

Inspiraation lähteenä on selvästi toiminut Tech 21:n Fly Rig 5, mutta Valeton Dapperien ominaisuuksien lähempi tarkastelu paljastaa merkittäviä eroja niiden esikuvaan nähden.

Tässä testissä keskitytään sähkökitaralle tarkoitettuihin Dapper-efekteihin, mutta myös sähköbassolle ja mikitetylle akustisille kitaralle on tarjolla omat efektilankkunsa.

Perus-Dapperissa (169 €) on neljä efektiä samassa, kestävän oloisessa metallikotelossa. Tarjolla on viritysmittari (joka mykistää käytön aikana Dapperin lähdön), kaksi eri säröä, sekä delay-viive tap tempo -toiminnolla. Säröefekteistä ketjussa ensimmäisenä on miedompi overdrive (OD) ja toisena purevampi distortion (DIST).

Valeton Dapper Dark (179 €) on raskaamman musiikin kitarasoundeihin erikoistunut viiden efektin versio perus-Dapperista. Signaaliketjun alkuun on sijoitettu säädettävä boosteri sekä viritysmittari. Näistä kumpikin käyttää samaa jalkakytkintä – lyhyt polkaisu kytkee boostin päälle tai pois, kun taas hieman pidemmäksi ajaksi alas painettuna kytkin aktivoi viritysmittarin ja mykistää lähtösignaalin. Dark-version high-gain-särö tarjoaa kolmikaistaisen sävynsäädön, sekä oivan, älykkään kohinaportin (NR = noise reduction), joka on asetettu särön perään. Kohinaportista löytyy reilusti säätövaraa, minkä ansiosta on erittäin helppoa löytää kitaraan, soundiin ja soittotyyliin sopivat säädöt. Signaaliketjun häntäpäästä löytyy lisäksi vielä muhkea chorus ja tap-tempolla varustettu delay.

Valeton Dapper Mini (99 €) on perus-Dapperin pienempi veli, jossa siinäkin on kuitenkin tarjolla peräti neljä efektiä. Dapper Minin viritysmittari on piilotettu chorus-kytkimen taakse, eikä sille ole Minin pienemmässä kotelossa omaa näyttöä. Näytön sijaan Mini käyttää viritystilassa multiefektin taustavalaistuja säätimiä sävelkorkeuden ja vireen ilmaisuun. Varsinaiseen äänenmuokkaukseen Dapper Mini tarjoaa kolme palikkaa: säröosastossa (DRIVE) voi mikrokytkimellä valita overdrive- ja distortion-tyylisen särön välillä. Seuraavaksi löytyy chorus-efekti ja viimeisenä tulee delay. Myös Dapper Minissä viiveelle on tarjolla tap tempo, mutta se on tilasyistä piilotettu delay-osaston kytkimeen, mikä tekee sen käytöstä hiukan monimutkaisempaa isompiin Dappereihin verrattuna.

Sekä Dapperin, että Dapper Darkin takapaneelista löytyy ulkoisille efekteille efektilenkki, joka sijaitsee signaaliketjussa juuri ennen delaytä. Molemmissa “isoissa” Dappereissa on myös sisäinen kytkettävä kaappimallinnus, minkä ansiosta niiden kautta voi soittaa myös suoraan PA-järjestelmän mikseriin.

Valeton Mini taas tarjoaa kaksi eri lähtöä – isosta Out-jakista tuleva signaali on ilman kaappisimulaatiota ja se on tarkoitettu vahvistimeen syötettäväksi. Kuulokelähdön signaalissa taas on kaappimallinnus miellyttävää harjoittelua varten. Kuulokesignaalille löytyy myös oma volumesäädin.

Kaikki kolme Dapper-efektiä toimivat Boss-standardin mukaisella virtalähteellä (9V/500 mA; kuuluu pakettiin).

Minusta testissä käyneet kolme sähkökitara-Dapperia ovat todella hyödyllisiä pelejä paljon liikkuvalle kitaristille, ja ne voivat keikalla toimia myös hienosti varakalustona, jos soittajan päälaitteistoon sattuisi tulemaan jokin yllättävä vika. Näiden multiefektien tarjoamat efektit edustavat vankkaa peruslaatua, joilla saa hoidettua keikan kuin keikan kunnialla.

Jostain syystä äärimmäisen kompakti Dapper Mini puhuttelee minua ehkä eniten, koska se sisältää juuri ne kolme efektiä, joita itse tarvitsen keikalla eniten (kaksikanavaisen, jousikaiulla varustetun kombon lisäksi) – särön, choruksen ja viiveen. Toisaalta kahden jalkakytkimen tuplatoiminnot tekevät Ministä eittämättä tietyissä tilanteissa aavistuksen verran kömpelön. Pätevä sveitsiläinen linkkuveitsi se on joka tapauksessa.

En voi kiistää, etteikö täysikokoisen Valeton Dapperin käyttö olisi Mini-versiota selvästi mukavampaa. Perus-Dapperin suurena etuna ovat myös sen kaksi erillistä särömoduulia, jotka tarjoavat yhdessä laajemman skaalan soundeja, etenkin kun niitä voi käyttää myös samanaikaisesti. Valetonin eteen vielä wah-pedaali ja Dapperin looppiin erillinen chorus-poljin, ja tarjolla on jo varsin kattava soundivalikoima Pop-, Rock- tai tanssibändin kitaristille. Ja jos vahvistin on mennyt rikki, voi Valeton Dapper -lankun kytkeä suoraan tiskiin.

Koska kyseessä on heavymusiikin erikoistyökalu, on Valeton Dapper Darkissa sen high-gain-särö ja boosteri keskeisissä rooleissa. Darkin säröosasto on sopivan rankka ja armoton, ja sen sävynsäätimistä löytyy reilusti säätövaraa, minkä ansiosta sen tuottamat soundit sopivat kaikkeen vanhan koulukunnan kasarihevistä moderniin extended range -mättöön. Boosterilla leadit saa nostettua sopivasti esille, ja särömoduulin perään sijoitettu, musikaalisesti toimiva kohinaportti on tällaisessa multiefektissä miltei pakollinen varustus.

Valetonin Dapper-mallisto tarjoaa mielestäni todella käytännönläheisiä, kompakteja ja hyväsoundisia efektiratkaisuja kitaristeille, joita ei todellakaan ole hinnalla pilattu.

Valeton Dapper

Valeton Dapper – 169 €

Valeton Dapper Dark – 179 €

Valeton Dapper Mini – 99 €

Maahantuoja: R-JAM GroupSave

Save

0

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑