ML-Factory rakennussarja: Osa 5 – loppuraportti

Tämä oli siis alkutilanne: ML-Factorylta Saksasta tilattu sähkökitaran rakennussarja (hinta noin 200 €, tarkasta mallista riippuen).

Yksi vaikeimmista ja tärkeimmista työvaiheista on tässä setissä jo suoritettu etukäteen – mahonkikaula oli valmiiksi liimattu runkoon.

Jos käytetään viimeistelyyn ainoastaan oljyä ja vahaa, kitaran kasaaminen on yhden päivän (tai viikonlopun) projekti. Ainoa vaativampi toimenpide on silloin kahden muovikansien upottaminen runkoon.

Itse halusin nimenomaan kokeilla maalin-kaltaista Osmo Color -öljyvahaa tässä projektissa, mikä lisää luonnollisesti työvaiheita, sekä odottelua, kunnes maali on kuiva.

Saarniviilun värjääminen oli tuntuvasti vaikeampi kuin mahonkikaulan ja -rungon viimeistely. Kannelle oli vaikeampi saada tasaista maalipintaa, kuivuminen kesti kauemmin, ja sain reunalistoitukselle melkoisen määrän punaisia jälkiä teippauksesta huolimatta.

Kitaran takapuolen viimeistely oli sujuvampi saada aikaiseksi Osmo Colorilla. Lopputulos on hauskan värinen – muistuttaa jotenkin tomaattisoppaa – ja tuntuu hyvin orgaaniselta, vähän Gibsonin Faded-sarjan tyylisesti.

Mielestäni ML-Factory-kitaran hyvin kompakti, reunalistoitettu viritinlapa on kaunis, vaikka sen mahonkiviilu on pikkusen epäsiisti (liimajälkeä?). Viimeistelin lavan etupuolen öljyllä ja (antiikki-) vahalla.

Tarkkasilmäinen huomaa, että lapapala on liimattu kaulaan hieman vinosti, minkä takia viritinparit eivät ole sataprosenttisesti samoilla linjoilla keskenään. Tämä pieni kosmeettinen haitta ei kuitenkaan vaikuta kitaran toimintaan lainkaan – etenkin kun muistaa rakennussarjan erittäin edullisen hinnan.

Suljetut virittimet toimivat moiteettomasti.

Pieni tilkka öljyä tuo palisanteriotelaudan kauneuden esiin.

ML-Factory LP-tyylisen rakennussarjan runko on hivenen verran (noin 3 mm) ohuempi kuin sen esikuva. Eron huomaa vain mittaamalla, etenkin kuin itsekasatun soittimen paino on samassa keskiraskaassa luokassa kuin moni alkuperäinen Les Paul.

ML-kitaran talla ja kieltenpidin ovat samaa asiallista laatua kuin useissa edullisissa kitaroissa. Tässä Tune-o-Matic-kopiossa ei käytetä muuten sitä vintage-tyylistä jousta tallapalojen alaspitämiseen, mikä on mielestäni plussaa, koska tässä mikään ei surise soitettaessa häiritsevästi mukaan.

Rakennussarjan humbuckerit on edullisesta hinnasta huolimatta vahattu feedback-ulinaa vasten. Mikrofonit istuvat suorissa kehyksissä, joita on ruuvaamalla pakotettu kitaran kaarevan kanteen sopiviksi – ei ehkä tyylikkäin tai kestävin ratkaisu…

Vipukytkimen mukaan tulivat kaksi mutteria – alkuperäistyylinen pikkuhampailla (johon tarvitsee erikoistyökalun) ja tavallinen mutteri. Käytin tavallisen kuusikanttisen mutterin, koska kytkimen kierre jumiutti hieman ja mutterin tiukentamiseen tarvittiin avain.

ML-Factory-kitin pienet potentiometrit toimivat jouhevasti, ja myös muuten elektroniikka toimii kuin pitää.

Tältä kitara näyttää soittajan suunnasta.

****

Ensin se tärkein viesti:
Ei – kahdensadan euron kitaran rakennussarjasta ei saa kolmentuhannen euron custom shop -laatua! Moiseen kitissä käytetyt puut ja osat, sekä (ainakin tässä testitapauksessa) puutyön laatu ei yksinkertaisesti riitä.

Jos osaa puutyöt, nauhahiontaa, oikeanoppista lakkaamista ja lakkapinnan viimeistelyä, tämänkaltaisesta edullisesta rakennussarjasta voi kuitenkin saada kauniin ja toimivan soittopelin, joka painaa jo samassa sarjassa kuin useat 600–800 euron soittimet. Ja kun kerran alusta on toimiva, ei ole syyttä pidättäytyä lisäkustomoinista.

****

Omassa kitarassani olisin toivonnut, että tehtaassa käytettäisin paremmat (terävämmät) työkalut. Runkoon jyrsityt kolot ovat kaikki epäsiistiä – pahimmat olivat aukot mikrofoneille – ja myös poraukset virittimiä varten olisivat nekin voineet olla siistimpiä.

Nauhatyöhön pitää luultavasti vielä vähän satsatta – suoraan paketista nauhat olivat pikkuisen karheat. Kymmenes nauha oli myös aavistuksen verran liian korkea ylä-e-kielen alla, joka surisi vähän sitä vasten. Sain sen varovaisesti viilaamalla korjattua, mutta tällaisen ongelman oikea tunnistaminen vaati jo vähän kokemusta.

Vaihdan ehkä myös joskus myöhemmin uuden satulan tähän kitaraan. Valmiiksi asennettu toimii sinänsä, mutta minulla on taipumus soittaa vähän raskaamalla kädellä, joten satula voisi olla minunkaltaiselle soittajalle hieman korkeampi.

Muut sotkut menevät täysin minun tilille, minun kokemattomuuteni maalausasioissa takia.

****

Plussapuolella täytyy mainita, että minulla on nyt yksi toimiva sähkökitara lisää.

Kaularauta toimii, samoin virittimet ja talla. Vaikka nauhatyö suoraan paketista ei ole aivan täydellinen, sain kitarani säädettyä 10–52-kielisatsilla minun käyttämälle korkeudelle (Matala E: 2,4 mm/korkea e: 2,0 mm).

Kitara soi puhtaasti koko otelaudalla.

Kaulaprofiili on minun kitarassani suora kopio Gibsonin 60s-kaulaprofiilista – mukavan matala, muttei liian ohut.

Akustinen soundi täyttää sopivasti kaikki tyypillisimmät kriteerit LP-tyyliselle kitaralle. Soinnissa on tuorehko, selkeä, muttei piikkikäs atakki, lämmin perusluonne, sekä pitkä sustainvaihe.

ML-Factory-setin mikrofonit ovat asiallista laatua. Tässä ei luonnollisesti voi odottaa Harry Häussel-, Jason Lollar- tai Seymour Duncan Antiquity -tyylistä äärimmäistä tyylikkyyttä ja laatua – kitarasetti kun maksaa vähemmän kuin jotkut yksittäiset mikrofonit.

Rakennussarjan mikrofoneilla on hieman vintagea korkeampi lähtötaso, mutta soinnissa silti riittävästi avoimuutta minun makuuni. Hintaan nähdän laatu ei todellakaan ole hassumpaa.

Tässä kolme esimerkkipätkää, jossa aloitan aina kaulamikrofonilla, jatkan kytkimen keskiasennolla, ja lopetan tallamikrofonilla.

Pehmeä ja puhdas

Rock-särö

Metal-särö

****

ML-Factory LP-style kit, kannessa saarniviilu 

hinta noin 200 euroa (plus postituskulut)

****

Suomessa kitaran rakennussarjat myyvät ainakin Millbrook Musiikki ja SP-Elektroniikka.

****

Testipenkissä: Orange AD200 Bass Mk3 + OBC410

****

Brittiläisellä Orange Amplificationilla on pitkä historia, joka ulottuu vuoteen 1968 asti.

Vaikka nykyään monet Orangen tuotteista tulevat Kiinasta, jotta hinnat pysyisivät malttillisina, rakennetaan edelleenkin firman putkiparhaimmisto Englannissa. Orangen hedelmistä voivat nauttia myös basistit – tällä kertaa on testissä firman täysputkinuppi AD200 Bass MK3 (1.510 €) ja siihen sopiva kaappi OBC410 (799 €).

****

Orange AD200 Bass -nupista ja OBC410-kaapista syntyvä stäkki näyttää tyypilliseltä Orange-vahvistimelta. Nupissa on se kuuluisa, valtava valkoinen naamataulu suurikokoisilla Gain- ja Master-nuppeilla. Koteloiden oranssi päällysmateriaali, sekä kaiutinkaapin musta etukangas ovat nekin tuttuja klassikoita.

Tämä bassostäkki on tehty rankkaa kiertue-elämää varten: sekä nupin, että kaapin kotelot valmistetaan kestävästä 13-kerroksisesta koivuvanerista. OBC410 on tämän lisäksi sisäisesti jäykistetty vahvilla väliseinillä, mikä lisää kestävyyttä, sekä minimoi kaapin omia, ei-toivottua resonansseja.

Orange käyttää tässäkin metallisia kulmasuojaimia, ja lisäksi kaapin alle on asennettu vahvoja metallikiskoja lisäsuojaksi.

Koko tämä jämäkkyys ja kestävyys ovat iloksi ammattibasistille (ja hänen tekniikolle), mutta ne lisäävät luonnollisesti roimasti painoa – AD200 Bass -nuppi painaa 25 kiloa ja OBC410 kaappi jopa 43 kiloa. Terveisiä roudareille siis…

OBC-kaappi kestää jopa 600 Watin rms-tehoa, minkä ansiosta se tulee mukisematta toimeen AD200:n 200 Watin kanssa. Neljän kymmentuumaisten lisäksi kaapissa toimii myös diskanttitorvi, jolla on oma kolmiasentoinen kytkin kaapin takapaneelissa.

Orange AD 200 Bass -nupin ulkonäkö on klassinen ja sen käyttö erittäin suoraviivainen: Gainin ja Masterin lisäksi on tarjolla kolmikaistainen EQ — siinä kaikki.

Takapaneelista löytyy kolme kaappilähtöä, sekä pääsulakkeen lisäksi vielä erillisiä sulakkeita pääteputkia varten. Slave-lähdöllä voi turvallisesti ketjuttaa kaksi AD200 Bass -nuppia erittäin suuria keikkoja varten (tai silloin kun haluaa liikuttaa rumpusettiä keikan aikana matalalla H-kielellä).

Takaritilän takana löytyy nupin putkia: iso Orange toimii sekä KT88-pääteputkilla tai 6550-tyypeillä. Testinuppiin oli asennettuna neljä 6550-pääteputkea. AD200:n etuaste toimii kahdella ECC83/12AX7- sekä yhdellä ECC81/12AT7-putkella, jotka on sijoitettu pääteputkien taakse.

****

Tehdään heti yksi asia selväksi – tämä stäkki ei ole olohuonekäyttöä varten suunniteltu.

Orange AD200:n ja OBC410:n muodostama stäkki on erittäin tehokas muskelipaketti uskomattoman suurilla voimavaroilla. Hyvin jouhevasti toimivan master volumen ansiosta AD200:n ulosantia saa kyllä väänettyä alas tavallisille bändiharjoituksille sopivaksi, mutta Orange-vahvistimen luonnollisin käyttöympäristö löytyy isoissa keikoissa, jolloin styrkkarin isoista voimavaroista on todellakin iloa.

Orange-stäkin soundi on hyvin monipuolinen. Sävynsäätimet toimivat hyvin tehokkaasti ja gain-säätimen vaikutusalue menee juurevasta puhtaasta lämpimään putkisäröön. AD200 ei ole oikea valinta silloin, kun haetaan hienotunteista hifistelyä, mutta nuppi on eittämättä monipuolisempi kuin mitä Orangen Rock-imago antaa ymmärtää.

Soundiesimerkit on soitettu Jazz-bassolla sekä kotitekoisella, Precision-tyylisellä bassolla, jossa on passiivinen MM-humbucker:

Jazz Bass – sormisoitto

P-Man – sormisoitto

Jazz Bass – slap

P-Man – slap

Jazz Bass – plektralla

P-Man – plektralla

Jazz Bass – säröllä

P-Man – säröllä

****

Orange AD200 Bass Mk3 + OBC410

Maahantuoja: Musamaailma

****

Orange AD200 Bass Mk3

1.510 €

Plussat:

+ soundi

+ monipuolisuus

+ teho

+ erittäin kestävä rakenne

+ työnjälki

Miinukset:

– paino

****

Orange OBC410

799 €

Plussat:

+ soundi

+ tehonkesto

+ säädettävä diskanttitorvi

+ erittäin kestävä rakenne

+ työnjälki

Miinukset:

– paino

****

Testipenkissä: TC Electronic Röttweiler + The Dreamscape

****

TC Electronicin Röttweiler-särö (katuhinta 129 €) on erikoistunut rankkoihin soundeihin, eikä haaskaa aikaa turhalle hienostelulle.

Gain-säätimen vaikutusalue ulottuu kovasta säröstä vielä kovempaan — Blues-tyylisiä pikkusärösoundeja on Röttweilerilta siis turha etsiä. Kaksiasentoinen Voice-kytkin tarjoaa kaksi eri perussoundia: off-asennossa keskialue on tuhdimpi klassisia Hard Rock- ja Metal-soundeja varten, kun taas on-asennossa Röttweilerista lähtevät purevammat Thrash-soundit, joissa on selvästi vähemmän matalaa keskialuetta (engl. scooped mids). Soundien hienosäätöön pedaali tarjoaa vielä sävynsäätimet bassolle ja diskantille.

TC Electronic Röttweiler on loistava erikoistyökalu metallimusiikin ystäville, joka saa jokaisen vahvistimen kuulostamaan tulikuumalta high gain -stäkiltä.

Tässä kolme esimerkkisoundia, joita Miloš Berka soitti seitsenkielisillä Schecterillä puhtaan vahvistimeen:

Röttweiler off

Röttweiler on, voice off

Röttweiler on, voice on

****

TC Electronic The Dreamscape (katuhinta 245 €) on John Petruccin nimikkopedaali, joka sisältää kuusi modulaatioefektiä sekä yhden Tone Print -muistipaikan.

Dreamscape-pedaalia voi käyttää sekä mono- että stereofonisissä ympäristöissä. Pohjalevyn alla löytyy muista Tone Print -efekteistä tutut kaksi minikytkintä, jolla voi valita suoran tai bufferoidun bypass-tilan välillä, sekä kytkeä efektoimattoman signalin kokonaan pois pedaalin lähtöistä, kun käyttää rinnakaiskytkennöllä olevaa efektilenkkiä.

Dreamscapen säätimillä voi vaikuttaa valitun efektin syvyteen (depth), vatkauksen nopeuteen (speed), sekä pedaalin lähtötasoon. Kolmiasentoinen minikytkin tarjoaa efektoidun signaalin kolmella eri kirkkaudella – tummasta ja miedosta Dark-vaihtoehdosta kirkkaan ja selkeään Bright-valintaan.

John Petruccin valitsemat efektit on ryhmitetty kitarasankarin omien tarpeiden mukaan niin, että kolmen efektin ykkösvaihtoehto on sellainen, jonka Petrucci käyttää puhtaissa soundeissa, ja kakkonen on tarkoitettu särösoundeille. Itse en vetäisi rajan ollenkaan niin tiukasti, sillä sain kaikilla kuudella efektillä hyviä soundeja aikaiseksi. Pedaalin juju on mielestäni juuri siinä, että jokaisesta efektityypistä on olemassa kaksi erilaisia versiota, joilla on hieman erilainen soundi, ja jotka reagoivat eri tavalla säätöihin.

Olen äänittänyt tällaiset pätkät Fender Stratocasterilla:

Chorus 1

Flanger 1

Vibrato 1

Chorus 2

Flanger 2

Vibrato 2

TC Electronic The Dreamscape on 245:llä eurolla kallein Tone Print -pedaali. Osa hinnasta on luultavasti nimikkomallin lisäys, mutta toisaalta tarjoaa tämä pedaali samassa paketissa peräti kuusi erilaista, laadukasta modulaatioefektiä sekä yhden Tone Print -muistipaikan. Pedaalin monipuolisuuden valossa hinta ei kuulostaa enää kovin pahalta.

****

TC Electronic -kitarapedaaleja

Maahantuoja: Soundtools

****

Röttweiler Distortion

katuhinta 129 €

Plussat:

+ kompakti

+ erikoistunut Metal-musiikkiin

+ hyvä soundi

+ omassa genressään monipuolinen

Miinukset:

– Voice-kytkin ahtaassa paikassa

****

The Dreamscape

katuhinta 245 €

Plussat:

+ kompakti

+ kuusi modulaatioefektiä

+ Tone Print -muistipaikka

+ monipuolinen

+ stereofoninen

Miinukset:

– muita Tone Print -pedaaleja korkeampi hinta

– Bright-kytkin ahtaassa paikassa

****

Review: Tokai AJB-55BB + Basslines SJB-3

AJB-55BB? Is this bass Tokai’s Big Brother -special edition? No!
The BB stands for ”big blocks”.

****

The Tokai AJB-55BB is a special edition run of the company’s Jazz Bass -inspired model with block inlays instead of the usual small dots. Finnish importer Musamaailma has equipped the test sample with a pair of Seymour Duncan Basslines SJB-3s, which promise a hotter-than-vintage output. As supplied, the whole package would set you back about 888 € here in Finland.

This Japanese bass is a streamlined beauty with a maple fingerboard and a tortie-type scratchplate (sometimes this model also comes with a three-ply black pickguard).

Even though the large block inlays invoke a Seventies-look, the Tokai’s deep body chamfers talke you back all the way to the Sixties-period Fender Jazz.

Tokai uses Gotoh-tuners with smaller diameter tuning posts on the AJB-55BB, compared to the usual Kluson- or Schaller-types on many other basses of this type.

Slimmer tuning posts, as well as smaller base plates, translate into less weight on the headstock – which is great for the instrument’s overall balance.

The whole of the neck – fingerboard and all – has been finished in a super-smooth clear satin finish. The fretwork as well as the workmanship on the inlays is exemplary. The AJB-55BB sports 20 medium-sized frets.

The test sample’s sturdy and tight neck joint is executed in traditional fashion, employing four wood screws and a steel neck plate.

The Tokai AJB-55BB leaves the factory with the company’s own, high-quality 60s-type MK2-pickups.

As already mentioned before, this bass has been customised by Musamaailma with two Basslines SJB-3 -pickups, which are also known as Quarter Pounds for Jazz Bass, as their polepieces have a diameter of a quarter of an inch. The polepieces are left inside the pickup covers on purpose, to avoid the unpleasant noises made by the strings hitting the polepieces.

For some reason the test bass’ neck pickup was contained in a (slightly wider) bridge pickup cover, which is why the holes in the cover don’t correlate exactly with the polepiece positions. But this is really only a small cosmetic glitch, which doesn’t affect the bass’ playability or amplified performance in any way.

The Tokai AJB-55BB’s passive controls follow tradition offering two volume controls (one per pickup) and a shared master tone control.

Japanese quality-parts and clean soldering – what more can one ask for?

The AJB’s bridge is Gotoh’s copy of a 70s Fender bass bridge – simple, yet toneful.

For some reason Tokai have chosen to place the bridge in the same position it was on Fender’s 1970s originals, meaning about 3 mm further from the neck as on 60s examples. With normal string gauges this placement often results in the bridge saddles sitting near the tip of the intonation screws. In extreme cases the intonation screw (especially on the g-string) may work itself loose, and fall off in the middle of a performance, leaving the bassist red-faced. The current set-up works OK, but I’d rather see a Sixties-style bridge placement on Tokai-basses in the future.

****

Many players feel that the Jazz Bass – as well as the basses it inspired – is the best of the classic designs. The reasons for this are its excellent balance, its narrow and tapered neck, as well as the versatility of its singlecoil pickups.

The Tokai AJB-55BB nails these features to a tee: It is a winner in the ergonomics stakes and sounds great.

I have to admit, I was a bit sceptical concerning hot pickups, but the Duncan Quarter Pounds are really doing it for me. These Basslines pickups offer plenty of dynamics and don’t take away anything from the bass’ inherent tonal character. The SJB-3s take the vintage Jazz Bass tone and remaster it for today’s bassist – the bass sounds louder, bigger and even better.

Tokai AJB-55BB – fingerstyle

Tokai AJB-55BB – slap

Tokai-AJB55BB – plectrum

****

Tokai AJB-55BB + Basslines SJB-3

Current price in Finland: 888 €

Finnish distributor: Musamaailma

Pros:

+ value-for-money

+ workmanship

+ playability

+ sound

Cons:

– bridge placement

– neck pickup’s cover (see text)
****

Testipenkissä: Tokai AJB-55BB + Basslines SJB-3

AJB-55BB? Onko kyse Tokain Big Brother -erikoispainoksesta? Ei!
Mallitunnuksen BB-lyhenne tulee englannikielisistä sanoista ”big blocks”.

****

Tällä kertaa testissä oleva Tokai AJB-55BB on erikoispainos firman Jazz-basson johdannaisesta, jolla on tavallisten, pistemäisten otemerkkien sijaan isokokoisia neliskulmaisia upotuksia otelaudassa. Testiä varten Musamaailma on vaihtanut mikrofonit Seymour Duncan Basslines SJB-3-malleihin, jotka lupaavat vintagea kuumempaa signaalitasoa. Koko komeuden hinta on noin 888 €.

Japanissa valmistettu sähköbasso on sulavalinjainen kaunotar vaahteraotelaudalla ja kilpikonna-kuvioisella pleksillä (tuotantoerästä riippuen käytetään joissakin yksilöissä myös kolmikerroksista mustaa pleksiä).

Vaikka basson etupuoli näyttääkin suoraan 1970-luvulta poimitulta, ovat AJB-55BB:n mukava paino sekä rungon erittäin syvät viistokset nyökkäys kuuskytluvun Fender-klassikkoiden suuntaan.

Tokai käyttää tässä mallissa Gotohin laatuvirittimia, joiden tapit ovat läpimitaltaan hieman pienemmät kuin perinteiset Kluson- tai Schaller-vastineet.

Solakampien viritintappien sekä pienempien pohjalevyjen ansiosta virittimien paino kevenee, mikä parantaa AJB-55BB:n tasapainoa.

Koko kaula on viimeistelty erittäin ohuella mattalakalla – myös Tokain vaahteraotelauta. Sekä upoukset otelaudassa että nauhoitus näyttää esimerkillisen siistiltä. AJB-55BB:n otelauta tarjoaa 20 keskikokoista nauhaa.

Vaahterakaula on liitetty basson leppärunkoon perinteisesti neljällä puuruuvilla ja metallisella aluslevyllä. Testiyksilössä liitos oli erittäin tarkka ja luja.

Tavallisesti AJB-55BB:hen kuuluvat Tokai JB-Vintage MK2 -mikrofonit, jotka ovat firman laadukkaat versiot 1960-luvun Jazz-basso mikeistä.

Kuten mainitsin jo jutun alussa, testiyksilöön on asennettu maahantuojan toimesta Basslines SJB-3 -mikkejä, jotka tunnetaan myös nimellä Quarter Pound. Mikrofonien suurikokoiset napapalat – niiden läpimitta on tasan 0,25 tuumaa (engl. quarter inch) – on jätetty tahallaan mikrofonikuorien sisään. Näin kielet eivät osu soitettaessa niihin, mikä muuten aiheuttaisi ikäviä ja kovaäänisiä naksahduksia vahvistimesta.

Jostain syystä testibasson kaulamikrofoni oli upotettu tallamikrofonille tarkoitettuun mikrofonikuoreen, minkä takia napapalat ja kuoreessa olevat reiät eivät kohtaa sataprosenttisesti. Tämä on pikkuinen kosmettinen lipsahdus, joka ei vaikuta millään tavalla soittimen soundiin tai soitettavuuteen.

Tokai AJB-55BB:n elektroniikka on perinteiden mukainen – siis: passiivi – ja se tarjoaa kaksi volumea (yksi per mikrofoni) sekä yhden master tonen.

Japanilaisia laatuosia ja siistiä juotostyötä – Tokai tarjoaa iloa sekä silmille että korville.

AJB:n talla on Gotohin versio 1970-luvun Fender-tallasta – yksinkertainen, mutta erittäin toimiva.

Tokai on asentanut tallan samaan kohtaan kuin missä se oli 70-luvun Fendereissä, mikä on noin kolme millimetriä kauemmas kaulasta, jos verrataan klassikkomallin 60-luvun yksilöihin. Tämän takia talla tarjoaa tavallisella kielisatsilla vain melko vähän säätövaraa eteenpäin (kaulaa kohti), koska tallapalat istuvat ihan säätöruuvien kärjillä. Ääritapauksissa tämä voi johtaa siihen, että (etenkin g-kielen) intonaation säätöruuvi irtoaa ajan myötä itsestään tallapalasta ja putoaa pois kesken soiton noloin seurauksin. Tokailla olisi tässä mielestäni hieman parantamisen varaa.

****

Monien mielestä Jazz-basso – ja sen johdannaiset – on kaikista klassikkobassoista se mukavin vaihtoehto. Syyt tähän ovat soittimen erinomainen tasapaino, kaulan kapea ja pyöreä profiili, sekä basson kahden yksikelaisten tuoma soundillinen monipuolisuus.

Tokai AJB-55BB on erinomainen tulkinta tästä teemasta: basso istuu kun nakutettu, kaula tuntuu erittäin nopealta ja tutulta, ja sen soundi…

Täytyy myöntää, että olen tavallisesti hieman skeptinen ”kuumien” mikrofonien suhteen, mutta Duncanin Quarter Poundit kyllä räjäyttävät potin. Nämä Basslines-mikit eivät kavenna soittimen dynamiikkaa lainkaan, vaan basson luonnollinen ääni pysyy mallikkaasti ennallaan ja sen karakteeri säilyy. SJB-3-mallin lähtökohta on se perinteinen klassikkosoundi, jonka mikki ikäänkuin remasteroi tätä päivää varten – lopputulos on äänekkäämpi, isompi ja vielä entistäkin herkullisempi.

Tokai AJB-55BB – sormisoitto

Tokai AJB-55BB – släppäys

Tokai-AJB55BB – plektralla

****

Tokai AJB-55BB + Basslines SJB-3 -mikkisetti

888 €

Maahantuoja: Musamaailma

Plussat:

+ hinta-laatu-suhde

+ työnjälki

+ soitettavuus

+ soundi

Miinukset:

– tallan sijainti

– kaulamikin kuori (kts. teksti)
****

Review: Ampeg GVT15-112

****

Digital amp-modelling has come to stay, no doubt about it. But while some form of amp-modelling is used almost daily by many guitarists, the good old valve amp isn’t really fading away. On the contrary – it seems that these days especially low-powered valve amps are experiencing something of a renaissance.

A good example of this type of all-valve amp is Ampeg’s new GVT15-112.

****

The Ampeg GVT15-112 (current street price in Finland: 620 €) is a relatively compact 15-Watt valve amp, which can also be used at home, thanks to its half-power power amp mode.

Made in South Korea, the combo’s cabinet seems very well made, and the amp’s looks have a stylish retro touch. Our test sample receives a small cosmetic mark-down, because the decorative metal rail below the control panel sits slightly askew.

The clean and understated look carries over onto the Ampeg’s back as well. The cabinet is half-closed, with the Celestion Seventy 80 -speaker visible behind a metal grille.

The Ampeg GVT15-112 is a single-channel design. The controls comprise gain, treble, middle, bass, master volume and reverb level. The standby switch is a three-way toggle giving you the full 15 Watts in the ”up” position, as well as half-power when switched downward.

The preamp section is powered by two 12AX7/ECC83-valves (or ”toobs” as the Americans say), while two 6V6-valves take care of business on the power amp side of things – this means we can expect an American-type tone and response.

The spring reverb has been placed at the bottom of the cabinet, neatly tucked away in its own padded bag.

The back panel is home to the speaker outputs, as well as the connectors for the effects loop. You can also connect a footswitch (not included) to the combo to mute the reverb and the effects loop on the fly.

****

The Ampeg GVT15-112 has been designed as a classic 1960s clean amp with loads of headroom. Using a guitar with traditional singlecoil pickups, you’d be hard pressed to get the combo to distort even at the highest gain levels.

The sound is warm, big and organic, with a nice ring and sheen in the top end. The Ampeg’s reverb-circuit is one of the best spring reverbs I have heard on a new amp for quite some while.

Stratocaster – clean

To coax dirty sounds out of this combo with a Strat or Tele you will have to resort to either a booster or an overdrive/distortion pedal:

Stratocaster + overdrive pedal (Boss SD-1)

****

The Ampeg also loves humbuckers:

SG – clean

At full gain a humbucker will drive the GVT15-112 into gritty and dynamic break-up overdrive, which some Blues- and slide-enthusiasts may like.

SG – at full gain

For fat overdrive and singing lead tones you will still need to use a pedal:

SG + overdrive pedal (Boss SD-1)

If you’re into classy clean tones this Ampeg is just the amp for you. The GVT15-112 has a great clean tone and a gorgeous spring reverb. Just pack one or two overdrive pedals, and maybe a chorus or delay – and you’re ready to gig!

****

Ampeg GVT15-112

Street price: 620 €

Finnish distributor: Soundtools

****

Pros:

+ price

+ sound

+ lush spring reverb

+ workmanship

Cons:

– one minor cosmetic wobble (see text)

****

Review: Zoom B3

****

The red Zoom B3 (current price in Finland: 219 €) is a multi-effect for bass, and the bass equivalent of Zoom’s grey G3 guitar pedal.

Both effect boards are based on the same user-friendly interface and they share their basic structure. Central to the B3 is the idea to combine a huge palette of different effects with the ease-of-use of three traditional single-effect pedals side-by-side.

The Zoom B3’s offers astounding flexibility: each of the pedal’s three sections offers a whopping 111 different effect types, which can be assigned freely according to taste and personal requirements. The selection of effect types, as well as adjusting their parameters, is fast and easy thanks to the pushbuttons above each display, as well as the control knobs below the displays.

A chain of three effects is called a patch in Zoom-speak, with the B3 offering 100 freely programmable memory slots for patches.

The back panel sports a surprising array of connectors: the input jack can be switched to accept high gain active circuits alongside traditional passive basses. The output jacks can be run in stereo or mono, and the left side jack also doubles as a headphones output. Additionally, the B3 also features a professional balanced XLR-output for direct injection into a mixing console. Using two small pushbuttons you can decide, whether to send the dry or wet signal to the mixer, and you can safely cut the ground connection to defeat hum from grounding problems. The USB-port can be used to exchange effect patches between the B3 and your computer (Win/Mac).

Additionally the Zoom can also be run as a USB-soundcard for direct recording into your sequencer.

There are three ways to power the Zoom B3 – using the supplied power supply, using four AA-batteries or utilizing USB-power.

The Zoom B3 has two main display modes – Patch and Home. In Patch-mode you use the footswitches to select an effect patch. Using either the middle or the right side switch on their own you step down or up one patch at a time. You can also jump ten patches at once by stepping onto the left and middle or the middle and right footswitch simultaneously – this is as intuitive as it is quick.

Home-mode shows you the effects used in the chosen patch side-by-side, and the footswitches can be used to switch each effect on or off separately. Home-view is also the place where you can fine-tune each effect’s parameters or create a new patch from scratch.

I found the Zoom’s graphic design and user-interface really easy to use – the icons used for the effect- and amp-types give you a very good idea of where each effect is heading sonically, and the control settings in the icons follow the actual current parameter values.

As you can see in these pictures…

…the B3 offers a wide variety of different effects and modelled amplifiers.

As compressors are an important part of many a bassist’s signature sound, this effect is offered in several different permutations, with each featuring its own tonal fingerprint.

In addition to its effects and amp models the red Zoom also sports a chromatic tuner, a simple rhythm box/metronome…

…an a 40-second looper, which can also be synched to the internal rhythm machine.

As a bonus Steinberg’s Sequel LE -sequencer (Win/Mac) is included in the box. Zoom also offers its own Edit & Share editor software for download, which runs on both Windows and Mac, and which enables you to edit patches, as well as share them with other B3-users.

****

In my opinion the Zoom B3 is a very well-designed multi-effect for bass, and one of the best units currently on offer in its price bracket. The effects on offer sound great and the range of different effects on offer is very broad. Being designed especially for bass, the B3 always preserves the signal’s punch.

The user-interface is very intuitive and easy to grasp – you can really enjoy the B3’s the wealth of different effects, because you get to grips with the unit straight away. Making your own patches is fast, easy and enjoyable.

This all makes the Zoom B3 a great choice regardless of your own musical preferences.

All examples have been recorded using my trusty Japanese Squier Jazz Bass, going via the XLR-output into Apple Garageband:

Zoom B3 – clean amp (Mark Bass -style)

Zoom B3 – flanger

Zoom B3 – fat octaver

Zoom B3 – envelope filter

Zoom B3 – Jaco’s defretter

Zoom B3 – octave distortion

Zoom B3 – synthesizer

Zoom B3 – drum machine pattern

****

Zoom B3

Current price in Finland: 213 €

Finnish distributor: Studiotec

****

Pros:

+ sound

+ sturdy build

+ compact size

+ wide variety of amp models and effect types

+ intuitive user-interface

+ can be run on batteries

+ USB-soundcard

****

Testipenkissä: Ampeg GVT15-112

****

Vaikka monelle kitaristille digitaalinen vahvistinmallinnus on hyvinkin tuttua ja päivittäisessä käytössä, se ei kuitenkaan ole tarkoittanut putkivahvistimien kuolemaa. Päinvastoin – tuntuu siitä, että tällä hetkellä etenkin pienitehoiset putkivahvistimet kokevat uuden tulemisen.

Hyvä esimerkki tästä ilmiöstä on Ampegin uusi GVT15-112.

****

Ampeg GVT15-112 (katuhinta: 620 €) on suhteellisen kompakti, 15-wattinen putkikombo, joka soveltuu tehonpuolituskytkimensä ansiosta sekä koti-, keikka- että studiokäyttöön.

Etelä-Koreassa valmistetun kombon vanerikotelo vaikuttaa hyvin kestävältä, ja vahvistimen ulkonäkö on tyylikkään retrohenkinen. Ainoastaan testiyksilön hieman vinosti asennetusta koristelistasta annetaan pieni kosmeettinen miinuspiste.

Erittäin siisti ja asiallisen tyylikäs linja jatkuu myös Ampegin takapuolella. Kotelon rakenne on puolisuljettu, ja metalliritilän läpi näkyy laadukas 12-tuumainen Celestion Seventy 80 -kaiutin.

Ampeg GVT15-112 on yksikanavainen. Etupaneelissa on säätimet gainille, diskantille, keskialueelle, bassolle, master volumelle ja jousikaiulle. Päälle/pois-kytkimen vieressä sijaitsee kolmiasentoinen vipukytkin, jolla voi valita standby-tilan sekä täyden ja puolen päätetehon väliltä.

Etuaste pyörii kahden 12AX7/ECC83-putken voimalla, kun taas päätteessä toimii kaksi 6V6-putkea – perinteinen amerikalainen soundi on siis odotettavissa.

Jousikaiun kotelo on sijoitettu perinteisellä tavalla kotelon pohjaan omassa suojapussissaan.

Takapaneelista löytyy liitännät efektilenkille ja kaiuttimille. Jalkakytkimellä (ei kuulu hintaan) voi tarvittaessa mykistää jousikaiun sekä efektilenkin signaalin.

****

Ampeg GVT15-112 on suunniteltu varhaisen 1960-luvun hengessä hyvin puhtaaksi komboksi. Tavallisilla yksikelaisilla mikrofoneilla Ampeg pysyy puhtaana koko sen gain-skaalalla.

Soundi on lämmin, muhkea ja täyteläinen, ja diskantissa on kaunis, samettisen kimmeltävä sävy. GVT15-112:n jousikaiku on selvästi kauneimpia, joita olen viime aikoina kuulut.

Stratocaster – puhdas

Säröä saa Stratolla aikaiseksi ainoastaan boosterilla tai säröpedaalilla:

Stratocaster + säröpedaali (Boss SD-1)

****

Myös PAF-tyylinen humbucker soi kauniisti Ampegin kautta:

SG – puhdas

Humbuckereita käyttämällä ja täydellä gainilla GVT15-112:n saa juurevaan Blues-säröön. Kompressointi on silloin melko lievää, mikä edesauttaa dynaamista soittamista.

SG – gain täysillä

Tiheämpiä särösoundeja varten tarvitsee kuitenkin myös SG:n kanssa säröpedaalia:

SG + säröpedaali (Boss SD-1)

Ampegin uutukainen on mainio putkikombo perinteiselle kitaristille. GVT15-112:n soundi on kaunis ja sen jousikaiku on erittäin maukas. Ampeg-kombo, kaksi säröpedaalia, yksi chorus ja ehkä yksi viive-pedaali – ja eikun keikalle vaan!

****

Ampeg GVT15-112

katuhinta: 620 €

Maahantuoja: Soundtools

****

Plussat:

+ hinta

+ soundi

+ erinomainen jousikaiku

+ vankka rakenne

Miinukset:

– testiyksilössä vino koristelista

****

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑