Viime aikoina kysytään yhä useammin Telecaster-kitaran sopivuudesta Metal-musiikkiin, niin ajattelin vastata siihen:
1980-luvulla alkoi syntyä sellainen käsitys, että Hard Rock- tai Metal-soittamiseen voi käyttää vain juuri siihen tarkoitukseen sunniteltu sähkökitaraa. Todellisuudessa ei ole olemassa varsinaista Metal-kitaran alalaji, vaan käytännössä kaikilla Hard Rock -soittimilla on esi-isä jossain klassikkomallissa – usein ne ovat Gibson-klassikkojen johdannaisia.
Fender Telecaster sopii alustana yhtä hyvin Metal-soittimeksi kuin useimmat muut lankkukitarat, jos vain ei ole tarkoitus vetää täyttä moshausta vintage-tyylisellä mallilla.
Vintage Telen ”ongelmakohdat” tässä yhteydessä ovat yksikelaiset mikrofonit, laatikkomainen talla, ohuet nauhat ja hyvin kupera otelauta.
Yksikelaiset mikrofonit ottavat vastaan aivan liikkaa ulkoista huminaa ja hurinaa, minkä takia suurilla gaineilla soitetaan yleensä humbuckereilla. Tämän lisäksi etumikrofonin kuori ja tallamikrofonin alla oleva metallilevy aiheuttavat kovilla volyymillä usein feedback-ulinaa.
Vintage Telen tallassa piilee kaksi ongelmaa: intonaatio ei ole koskaan täysin kohdallaan, koska on vain kolme tallapalaa, ja suhteellisen ohut metallilevy aiheuttaa myös itse jonkin verran feedback-ongelmia.
Pienet nauhat ja otelaudan voimakas kaarevuus taas tekevät kielten venytyksistä vaikeaa.
****
Helpoin tapa ”korjata” näitä ongelmakohtia on hankkia jo valmiiksi nykyaikaistettu Telecaster-malli, jossa on kuudella tallapalalla varustettu talla, humbuckerit ja loivempi otelauta isoimmilla nauhoilla, kuten esimerkiksi:
Upouusi Squier Surf Stratocaster on saanut selviä vaikutteita Stevie Ray Vaughanin kuuluisalta ”Charley Stratolta”, jonka mestari hankki itselleen Dallasissa Charlie Wirzin Charley’s Guitar Shopilta.
Kyse on lehmusrunkoisesta, 1960-luvun-tyylisestä Stratosta, johon on asennettu satsi Danelectro-kitaroista tuttuja Lipstick-mikrofoneja. Squier Surf Straton mikrofonit ovat Seymour Duncanin Duncan Designed -sarjan LS-102-mikrofonit.
Vintagea loivempi otelaudan radius (9,5″) ja paksummat nauhat helpottavat kielten venymistä, mutta SRV:n suosimat erikoispaksut kielet jätettiin Squierilta onneksi pois.
To a guitarist overdrive- and distortion-pedals are like handbags to women – you can never have too many!
No wonder, as distortions and overdrives vary widely in character and sound, while being the most important ingredients in most players’ tone.
The Akai Analog Custom Shop’s new range of effect pedals has recently arrived in Finland, which provided a handy opportunity for test-driving three of their shiny boxes.
****
The Akai Drive3 Fuzz (current street price in Finland: 69 €) is Akai’s stylish solution to all your fuzzy needs.
The Drive3 monicker alludes to one special treat, called up by the mini-switch on the face of the pedal: the Fuzz-pedal is equipped with two different fuzz circuits – in Warm-mode the signal is run through a diode-based circuit, while Muffy (named in honour of a certain Electro-Harmonix classic) uses an LED to break up the sound. The centre position, named Boost, runs the signal through both circuits at once, which boosts the signal significantly, while providing yet another colour to play with.
All Analog Custom Shop pedals use bent stainless steel for their chassis, giving them a very sturdy and trustworthy feel. The whole range is build with true bypass, meaning that whenever a pedal is switched off, the signal is routed directly from the input to the output.
The Akai pedals are powered either via a 9 V battery (included) or a Boss-type power supply (optional).
The fuzz-effect is the forefather of all distortion pedals, and works by mercilessly clipping and overloading its internal circuit. It is the caveman of distortions and solves every job by using a big club, and loving it.
This is why fuzz-pedals tend to completely run the show once they’re engaged, negating much in the way of a guitar’s own character and inherent dynamics in the process.
The Akai Drive3 Fuzz is a stonking fuzz-pedal, and surprisingly versatile, mostly thanks to the Drive3-switch and its useful tone control. Set to Warm the Fuzz’ sound is just that and creamier than what I would have expected. The Muffy mode, on the other hand, gives you plenty of unruly bite. In Boost the Akai Fuzz turns into the mother-of-all-fuzz-pedals, a dense über-fuzz pumped up with an additional 6 dB worth of boost.
Rough and edgy is the name of the game with compression levels bordering on the insane – just what the doctor ordered! Keeping the fuzz control below 9 o’clock you can even play chords, but the Akai Fuzz’ bread and butter are dirty power chords and snarling lead lines – just like it should be. Fuzz-a-licious!
This is what my Strat sounded like played through the Akai Fuzz (all guitar tracks): Akai Drive3 Fuzz
****
The Akai Blues Overdrive (current street price in Finland: 69 €) is the company’s offering for the purist. You only have to deal with two knobs – Drive and Level – that’s it.
The Akai Blues Overdrive’s sound is precisely what I look for in a good overdrive effect. The Drive-pot takes you from a warm clean boost all the way to creamy and chunky Bluesrock, with many different shadings along the way.
The pedal preserves all of your chosen instrument’s character, and responds very nicely to different playing techniques and dynamics, as well as to volume control use. Because of the Blues Overdrive’s warm nature I never felt the need for a tone control on the pedal.
This is truly a fine overdrive with a high goosebumps-factor!
If ultimate versatility floats your boat, Akai’s Analog Custom Shop also has the right pedal for you: the Akai Deluxe Distortion (current street price in Finland: 79 €) is a control freak’s wet dream, offering 3-Band EQ (with adjustable mids), as well as switches for Drive3-selection, EQ-Mode, High Cut and Dir Rec (= direct recording).
Just as in the Fuzz pedal, the Drive3-feature allows you to select either diode- or LED-distortion, as well as using them both in conjunction. The High Cut switch is self-explanatory, cutting some top end off of the signal. The EQ-Mode-switch gives you access to three different types of EQ-curves, so you can tailor your sound more precisely to your needs. Dir Rec, for its part, engages the pedal’s analogue speaker-simulator, should you decide to inject the Deluxe Distortion directly into a mixing console or a soundcard.
Akai’s Deluxe Distortion is a versatility monster, with plenty of gain on offer to cover all bases. Coupled with the excellent EQ-section the pedal opens the door to the whole gamut of distortion tones:
– 70s Rock? No problem, man!
– Creamy Fusion-solos? Here we go!
– Mercilessly cutting Thrash Metal? Covered!
– Demented detuned Doom-riffs? Count it in!
In the highest gain settings there’s some hiss creeping into the picture, naturally, but it’s not really a problem. If you want one distortion pedal to do it all, you should definitely check out the Akai Deluxe Distortion!
Upouusi Zoom G5 on G3-pedaalin isoveli. Pedaalilauta tarjoaa neljä multiefektiä samassa patchissa. Niiden lisäksi G5:een on lisätty putkella toimiva boosteri (jopa 18 dB), jolla on oma tone-säädin.
Zoom G5:ssa löytyy myös firman erinomainen Z-Pedal-pedaali, joka mahdollistaa useamman efektiparametrin säätämistä samanaikaisesti.
****
Basistillekin on tarjolla uusi maustepurkki nimeltään Zoom B3. Laitteella on sama arkkitehtuuri kuin G3-kitaraefektissä, mutta juuri bassolle sopivaksi räätälöityjä mallinnuksia ja efektejä.
Säröpedaalit ovat kuin kitaristin käsilaukut – niitä ei voi koskaan olla liikaa!
Eipä ole ihme, sillä säröjen luonteita on monenlaisia, ja särö on efektinä lähes kaikkien kitaristien tärkein työkalu.
Akai Analog Custom Shopin uudet efektipedaalit ovat hiljattain saapuneet Suomeen, ja sen myötä tarjoutui tilaisuus valita mallistosta kolme säröpedaalia Kitarablogi-testiin.
****
Akai Drive3 Fuzz (katuhinta: 69 €) on Akain tyylikäs kokonaisratkaisu kaikille fuzz-särön ystäville.
Drive3-nimitys viittaa kolmiasentoisen minikytkimen tarjoamiin herkkuihin: Fuzz-pedaaliin on mahdutettu mukaan kaksi erilaista fuzz-piiriä – Warm-moodissa efektin tuottaa diodikytkentä, kun taas Electro-Harmonix-fuzziin viittaavassa Muffy-tilassa särön moottorina toimii ledi. Kytkimen keskiasennossa (Boost) kitaran signaali ohjataan samanaikaisesti kummankin piirin läpi, mikä vaikuttaa soundin lisäksi myös pedaalin lähtötehoon.
Kaikkien muidenkin Analog Custom Shop -pedaalien lailla, myös Drive3 Fuzzissa vankka kotelo on valmistettu taivutetusta teräksestä, ja tulos on hyvin luotettavan tuntuinen. Kaikki efektit on rakennettu true bypass -periaatteella – kun efekti on pois päältä, signaali kulkee suoraan tulojakista lähtöjakkiin.
Akai-pedaalit saavat virtansa joko yhdeksän voltin paristosta (kuuluu hintaan) tai Boss-standardin mukaisesta virtalähteestä (ostettava erikseen).
Fuzz-efekti on kaikkien säröpedaalien esi-isä, ja sen toiminta perustuu sisäisen kytkennän armottomaan yliohjaukseen ja signaalin klippaamiseen. Neandertal-miehen tavalla oikea fuzz-pedaali ratkaisee kaiken isolla nuijalla, täysin ilman turhaa hienostelua.
Tämän takia fuzz-efekti yleensä ottaa koko shown haltuunsa poistamalla soundista suurimman osan soittimen luonteesta ja dynamiikasta.
Akai Drive3 Fuzz on loistava fuzz-pedaali, ja lajin edustajaksi yllättävän monipuolinen, Drive3-kytkimen sekä Tone-säätimen ansiosta. Warm-tilassa Drive3 Fuzzin sointi on nimen mukaisesti lämmin ja kermaisempi kuin mitä odotin fuzzilta. Muffy-moodi taas kallistuu selvästi purevampaan suuntaan. Boost-tilassa Akai Fuzzista kuoriuttuu sitten kaikkien fuzz-pedaalien äiti, tiheä über-fuzz höystetty kuuden desibelin lisäpowerilla.
Tarjolla on siis karheat kulmat ja rankka kompressointi, niin kuin asiaan kuuluukin. Fuzz-säätimen miedoilla asetuksilla pystyy jopa soittamaan kokonaisia sointuja, mutta likaiset voimasoinnut ja leadit ovat – kuten kaikissa fuzz-pedaaleissa – Akai Drive3 Fuzz -pedaalin varsinainen toimiala. Herkullista!
Akai Blues Overdrive (katuhinta: 69 €) on firman säröpedaali puristeille. Se tarjoaa ainoastaan kaksi säädintä, joista Drive säätää signaalin yliohjausta kun taas Level määrittää efektin lähtötason.
Akai Blues Overdrive -pedaalilla on juuri sellainen soundi, jota haen overdrive-tyypiseltä efektiltä. Drive-säätimen vaikutus ulottuu lämpimästä clean-boostista kermaiseen bluesrock-säröön, ja välimaastoon mahtuu monia eri vivahteita.
Valitun soittimen ominaissointi pysyy mallikkaasti ehjänä, ja pedaali reagoi erittäin hienosti myös soittodynamiikkaan ja kitaran volume-säätimeen. Blues Overdriven lämpimän perusluonteen ansiosta, en jäänyt kaipaamaan tone-säädintä lainkaan.
Hieno säröpedaali, jolla on korkea kananliha-faktori!
Akai Analog Custom Shopilla on mallistossaan juuri oikea säröpedaali myös monipuolisuuden ystäville: Akai Deluxe Distortion (katuhinta: 79 €) on säädinfriikin märkä unelma, ja se tarjoaa kolmekaistaisen EQ:n (säädettävällä keskialueella) lisäksi vielä Drive3-, High Cut- EQ-Mode ja Dir Rec -kytkimet.
Drive3-kytkimellä voi (Fuzz-pedaalin lailla) valita ledi- ja diodisärön välillä, tai jopa käyttää molempia samanaikaisesti. High Cut leikkaa nimensä mukaisesti hieman diskanttia signaalista. EQ-Mode-kytkin taas tarjoaa kolme erilaista taajuuskorjaimien toimitilaa. Ja lopulta Dir Rec -kytkimellä saa pedaalin oman kaiutinsimulaation päälle, jos haluaa kytkeä pedaalin suoraan äänikorttiin tai mikseriin.
Akai Deluxe Distortion on oikea monipuolisuuden ihme, jonka gain-varat riittävät suvereenisti mihin vaan. Loistavalla EQ-osastolla toteuttuu käytännössä koko skaala distortion-tyylisiä soundeja:
Suurimmilla gain-asetuksilla mukaan astuu luonnollisesti myös vähän kohinaa, mutta sen kanssa voi hyvin elää. Jos hakee kaikki distortion-tarpeet kattavaa pedaalia, voin vain suositella lähempää tutustumista Akai Deluxe Distortioniin!
Epiphone on uusinut suositut Les Paul Prophecy -mallinsa. Uusissa Prophecy-kitaroissa on nyt parannettu pääsy ylimmille nauhoille sekä perinteinen kaksi volumea kaksi tonea -säädinosasto. Gibson-humbuckereilla varustetussa GX-mallissa on nyt myös nostokytkimet volume-potikoissa, jolla pystyy puolittamaan kummankin mikrofonin.
The legendary Vox AC30 was the first successful British guitar amplifier.
Originally the 2 x 12 -combo had been designed especially for The Shadows, aiming at a louder and cleaner tone than what their old AC15s could provide. It didn’t take long, though, for experimentally inclined guitarists to realise they could get nicely toasted drive sounds out of the amp, especially when using a distortion- or treble booster -pedal in front of the combo.
In addition to the Shadows, famous AC30-users are (or have been) The Beatles, The Kinks, Queen, Bryan Adams, Tom Petty and U2’s The Edge.
The famous combo’s greatest drawback – in its original guise – is the lack of a master volume control, meaning meaty, overdriven tones only could be had at great volume.
Luckily, these days we have the wonders of digital amp modelling at our disposal, which means classic tones without the need for ripping one’s head off.
****
The new Boss BC-2 Combo Drive -pedal (current price in Finland: 106 €) is specialised in producing the whole range of AC30-type sounds. You’re supposed to use it like a regular overdrive pedal in front of your amp or, say, a recording interface. The BC-2 can be run on either a 9 V battery or a regular Boss power supply (not included).
The BC-2 is very easy to use. The Sound-control works similarly to a distortion pedal’s gain knob. Next up you’ll find controls for treble and bass, as well as the master volume control, labelled ”Level”.
****
The sound of the digital Boss BC-2 is astonishingly close to the valve-driven original combo.
Clean sounds have the same type of dry mid-range and slight boxiness of the original, along with its clarity and presence bite. Just the ticket for playing British guitar instrumentals:
U2’s guitar wizard The Edge often uses his AC30s inside their fabulous gray area of slightly roasted sounds, where the guitar sounds almost clean, but breaks up nicely. The BC-2 has no problems in delivering fine examples of these types of tones:
Turning the Sound knob all the way up gives you the legendary tones of Queen’s Brian May in all their throaty and creamy glory. Boss have managed to build in both the extra amount of gain produced by a virtual overdrive plugged into the virtual amp, as well as the resonance of an AC30’s cabinet running at full tilt. Here’s what I came up with using only a maple-necked Fender Stratocaster, the BC-2 and a sprinkling of reverb from the sequencer:
Englantilainen Vox AC30 on legendaarinen kombovahvistin, ja ensimmäinen menestyksekäs brittivahvistin.
Alun perin kombo oli sunnitteltu The Shadowsia varten, ja tarkoitus oli tuottaa mahdollisimman kovaääninen ja puhdas rautalankasoundi. Kitaristit kuitenkin huomasivat hyvin pian, että mallista saa myös mahtavia puolilikaisia soundeja, sekä treble-boosterin (tai säröpedaalin) kanssa myös varsin maukkaita, tiheitä särösoundeja.
Käyttäjäkaartiin kuuluvat The Shadowsin lisäksi esimerkiksi The Beatles, The Kinks, Queen, Bryan Adams, Tom Petty ja U2:n The Edge.
Vanhojen AC30-kombojen suurin ongelma oli, ettei vahvistimessa ollut master volume -säädintä, minkä seurauksena vahvistimen omat säröt sai esiin vain todella kovilla volyymeillä.
Onneksi meillä on tänä päivänä digitaalinen mallinnusteknologia, jolla legendaarisien vahvistimien soundeihin pääsee käsiksi helposti ja korvia särkemättä.
****
Upouusi Boss BC-2 Combo Drive (106 €) on erikoistunut AC30-tyylisiin soundeihin. Pedaali kytketään tavallisen kitaraefektin tavoin vahvistimen tuloon (tai tietokoneen äänikorttiin). Pedaali toimii joko 9 V -paristolla tai virtalähteellä (ei kuulu hintaan).
BC-2:n käyttö on erittäin helppoa. Sound-säädin vastaa käytännössä säröpedaalin gain-säädintä. Sen jälkeen on tarjolla kaksikaistainen EQ-osasto, ja signaalitien lopussa on volume-säädin nimeltään Level.
****
Digitaalisen Boss BC-2:n soundi on ällistyttävän lähellä legendaarista putkikäyttöistä esikuvaansa.
Puhtaissa soundeissa on se alkuperäisestä kombosta tuttu keskialueen kuivuus ja laatikkomaisuus, sekä diskantin maukas ja hieman rouhea purevuus. Juuri tämä soundi on aidon brittirautalangan peruspilari:
U2-yhtyeen kitaristi The Edge käyttää usein AC30:n laajaa ”harmaata” breakup-aluetta, jossa kitarasoundi ei ole enää täysin puhdas, vaan kevyt särö maustaa signaalin juuri tälle vahvistimelle tunnusomaisella rapeudella. Nämäkin soundit saa BC-2:sta kuulolle helposti ja yllättävän autenttisesti:
Kun vääntää Sound-säädintä vielä enemmän auki, esillä astuvat yhä maukkaampia särösoundeja. Kasvavalla gain-määrällä myös esikuvan tuttu laulava nasaalisuus nousee hienosti esiin. Boss on nimittäin mallintanut myös AC30:n avoimen kaapin tuoman lisävärin taitavasti BC-2:ssa. Pedaalin Drive-soundeja voi käyttää esimerkiksi rakentaakseen Brian May -tyylisiä kitarasymfonioitat:
