Kategoria: testi

Testipenkissä: Manne Ventura Satin

”Mikä ihmeen Manne?” – tällainen on varmasti monen suomalaisen kitaristin ensireaktio, vaikka Manne Guitars on ollut pystyssä jo vuodesta 1987.

Manne Guitars on pohjois-italialainen kitarapaja, joiden futuristisista kitaroista löytyy monia omintakeisia yksityiskohtia. Myös vastuullinen luonnonvarojen käyttö on Manne Guitarsin erikoispiirre – kaikki heidän kitaroissaan käytetyt puut ovat sertifioituja tai paikallisia italialaisia puita.

Testissä on Mannen työjuhta – Ventura Satin (1.855 €, laadukas pussi kuuluu hintaan).

Venturan linjat ovat raikkaat, mutta niitä toteutettaessa on ajateltu myös ergonomiaa.

Pitkä yläsarvi ulottuu 12. nauhan kohdalle, minkä ansiosta balanssi hihnassa on erinomainen, ja sarvien rohkea leikkaus mahdollistaa vapaan pääsyn 24. nauhalle.

Manne Ventura on todellinen pulttikaulainen kitara, jossa kuusiokololla varustetut pultit purevat lujasti kaulaan upotetuun metallilevyyn. Tästä syntyy erittäin vankka kaulaliitos.

Kaulan kulma saavutetaan Manne-kitaroissa runkoa päin paksuuntuvalla kaulakorolla.

Niinsanotut multilaminaattikaulat, joissa kaula veistetään paksusta vaneriblokista, olivat hyvin tavallisia monissa eurooppalaisissa kitaroissa 1950-, 60-, ja 70-luvuilla. Lujasta vanerista tehdystä kaulasta voitiin usein jättää kaularauta kokonaan pois, mikä säästi silloin kustannuksia.

Manne Guitars on kaivanut vanhan rakennustavan esiin, mutta käyttää sitä sustainin parantamiseen. Kaula muodostuu Venturassa ulko-osista, jotka ovat kovaa vaahteraa, ja lujasta, pyökkivanerista tehdystä keskiosasta. Tämä pyökkiydin jäykistää kaulaa juuri siinä, missä se on ohennettu kaularaudan kanavan takia.

Jouhevasti toimivat mustat virittimet tulevat Gotohilta.

Viritinlavan ulkonäkö vastaa runkoa – mattapintainen valkoinen viimeistely ja musta reunalistoitus. Mustan satulan vieressä on ohut metallilevy, jonka alta löytyy kaksisuuntaisen kaularaudan säätöruuvi.

Manne käyttää otelautana kaikissa soittimissaan omaa synteettistä Resin-F-materiaaliaan. Nauhat ovat Dunlopin 6110 -kokoisia jumbonauhoja.

Manne Guitars käyttää pitkää metristä mensuuria, joka on 64 senttimetrillään vain muutaman millin lyhyempi kuin Fender-standardi.

Mikrofonienkin suhteen Manne Guitars luottaa omiin luomuksiin: Venturassa on kaksi Manne-humbuckeria, joissa on terämaiset magneetit.

Sekä volume- että tone-säätimissä on nostokytkin: ala-asennossa mikrofoni toimii tavallisesti humbuckerina sarjakytkennässä, kun taas yläasennossa saadaan hieman kirkkaampi soundi rinnakaiskytkennässä olevista keloista. Volume-potikan kytkin vaikuttaa kaulamikrofoniin, kun taas tonen kytkin on tarkoitettu tallamikrofonille.

Virittimien lailla myös talla ja palkkimainen kieltenpidin on poimittu Gotohin-mallistosta.

Runkopuuksi on valittu legendaarinen korina, joka on monelle tuttu 1950-luvun Gibson Explorer- ja Flying V -malleista. Korina (tai limba, lat. terminalia superba) on hyvin kevyt, vaalea puu läntisestä Afrikasta, joka ei ole uhanalainen. Korinassa ensiintyy tavallisesti syykuvioiden lisäksi joko vaaleita (white limba) tai tummia raitoja (black limba).

Venturan läpikuultava valkoinen mattaviimeistely tuntuu hyvin miellyttävältä, ja se tuo puun syykuviot herkullisesti esiin.

Testikitarassa rungon etupuolen reunalistoituksen päälle on muutamassa kohdassa sotkettu vähän valkoista väriä, mikä on harmillinen kosmetiikkavirhe tämänhintaisessa kitarassa.

Venturan elektroniikkalokero on esimerkillisen siisti ja taidokkaasti suojattu ulkoisilta häiriöiltä.

****

Manne Ventura on kevyt soitin, joka istuu rauhallisesti sylissä ja roikkuu mukavasti hihnassa.

Joillekuille runko ilman mukavuusviisteitä voi olla ongelma, mutta luulenpa että Venturan kaulaprofiili tulee jakamaan mielipiteitä sitäkin enemmän. Epäsymmetrinen profiilli, joka on bassopuolella hieman paksumpi kuin diskanttipuolella, on nimittäin kuin Ibanez Wizard -kaulojen hieman tuhdimipi isoveli.

Monista tällainen matala D-muoto tuntuu liian kulmikkaalta ja leveältä, toisille taas tämä profiili on kaiken nopean riffailun ja sooloilun alku.

Manne Guitars on tehnyt tässä selkeästi rohkean periaatepäätöksen, eikä laadukasta toteutusta voi mitenkään moittia. Kannattaa kuitenkin kokeilla tätä kitaraa itse ja tehdä omat päätelmät kaulasta!

Venturan sounditkin edustavat laatua isolla L:llä. Manne on onnistunut luomaan tehokkaat humbuckerit, jotka ovat kuitenkin soundiltaan hyvin avoimet ja tuoreet. Rinnakaiskytkentä ohentaa mikrofonien soundeja juuri sopivasti, ilman dramaattisia pudotuksia signaalitasossa tai hurinoita.

Tässä muutama soundiesimerkki:

Manne Ventura – puhdas – kaulamikki sarja

Manne Ventura – puhdas – kaulamikki rinnakkaiset kelat

Manne Ventura – puhdas – kaulamikki rinnakkaiset kelat + tallamikki sarja

Manne Ventura – puhdas – tallamikki sarja

Manne Ventura – puhdas – tallamikki rinnakkaiset kelat

Manne Ventura – särö – kaulamikki sarja

Manne Ventura – särö – kaulamikki rinnakkaiset kelat

Manne Ventura – särö – kaulamikki rinnakkaiset kelat + tallamikki sarja

Manne Ventura – särö – tallamikki sarja

Manne Ventura – särö – tallamikki rinnakkaiset kelat

Manne Guitars Ventura on loistava, piensarjassa tehty laatukitara sellaiselle kitaristille, joka arvostaa rohkeita ratkaisuja sekä ulkönäön että soitettavuuden kannalta.

****

Manne Guitars Ventura Satin

1.855 €

Maahantuoja: Nord Sound

****

Plussat

+ työnjälki

+ soitettavuus

+ soundi

+ monipuolisuus

+ paino

Miinukset

– viimeistelyn tarkkuus reunalistojen kohdalla

1

Carlos Santana is my Tone God!

Last Monday Carlos Santana and his excellent band played in Helsinki’s football stadium (that’s soccer to you Americans).

Fantastic sound, great musicianship – it really was one of the best concerts I’ve ever been to!

If you have a chance to see Santana on the current European tour, you should really do so  😉

____________________________

I simply adore Carlos’ lead sound.

Here’s a short bit paying homage to the man: Hairloss Manana

I recorded it using two review guitars:

• a PRS SE Custom for the rhythm parts

• a PRS McCarty for the lead

I’m not ashamed to admit I used a Behringer V-Amp2 in front of my Pro Tools -system.

________________________________

Last month I recorded this song to test a Tascam Portastudio for Riffi: Guitar (G-A-S)

I didn’t plan on recording something Santana-ish – it simply happened.

By the way, the whole thing was recorded using only real instruments (and without a click-track).

The guitar is an Epiphone Slash Goldtop through a Mad Professor Little Green Wonder into a Fender ’57 Twin-Amp reissue.

0

RIFFI 4/2011 on nyt kaupoissa ja kioskeissa!

Riffi-lehden kesänumero on ilmestynyt!

******************************************

Kitaristeille on tarjoilla kaksi vintage-painoitteista juttua:

• Timo Koskisen perusteellinen haastattelu vintage-guru George Gruhnin kanssa

• Kari Antilan juttu oman unelma-Stratocasterin ostamisesta

***********************************************

Lisäksi näytämme miten Juha Lottonen korjasi lehden testikitaran.

*******************************************

Laitetestit mm.:

• Plutoneium Chi-Wah-Wah -pedaali

• Furch Little Jane -matkakitara

• Whirlwind Rochester -pedaalit

• Fender Mustang III -kitaravahvistin

*************************************

Sekä Pekka Nurmen juttu Knucklebone Oscar -bändin kamoista.

0

Berka testaa, osa 1: Squier Vintage Modified Precision Bass TB

Berka testaa -sarjassa esittelen soittimia ja laitteita, jotka eivät ylitä Riffi-lehden uutiskynnystä.

Fenderin ensimmäinen uusintapainos vanhasta mallista ilmestyi jo vuonna 1968. Silloin CBS/Fender kaivoi esiin ensimmäisten Precision-bassojen speksit ja toi uusinnan markkinoille nimellä Fender Telecaster Bass.

Telecaster-bassolla oli pieni lapa, kulmikas runko ilman viisteitä ja yksikelainen, Telecaster-kitaran tallamikkiä muistuttava mikrofoni.

Koska Telecaster-basso ei ollut suuri myyntimenestys, koki malli perusteellisen uudistuksen jo vuonna 1972. Pääero ensimmäisen ja toisen version välillä on uudistetun mallin isokokoinen humbucker kaulan lähellä. Mikrofoni oli humbuckerin keksijän, Seth Loverin, käsialaa.

Juuri tämän basson saa (vuodesta 2007) Fenderin edulliselta Squier-tytäryhtiöltä: Squier Vintage Modified Precision Bass TB.

Squier Precision TB on hyvin uskollinen esikuvalleen, mutta eroja ja nykyaikaisia parannuksiakin löytyy:

TB:n vaahterakaula on kiinnitetty tiukasti perinteisellä ruuviliitoksella, jossa käytetään neljä ruuvia. Alkuperäisversiolla oli CBS/Fenderin myöhemmin epäluuloja herättänyt Tilt-Neck-liitos.

Kaulan ohut mattalakkaus näyttää ehkä hieman aneemiselta, mutta tuntuu paljon ”nopeammalta” kuin vanhan paksu polyesterikerros. Soittotuntuma on myös nykyaikaistettu loivemmalla otelaudan radiuksella ja paksuilla nauhoilla.

Runko on veistetty lehmuksesta, mutta sekä etu- että takapuoli ovat saaneet ylleen näyttävät saarnivanerit, jotka antavat mallille sen oikean 1970-luvun ulkonäön. Kolmivärinen liukuväritys on kaunis ja asiallisesti viimeistelty. Mukavuudestakin on huolehdittu Squierissa – Precision TB:n rungossa on etuosassa viiste käsivarsille.

Metalliosat ovat perinteen mukaisia: kookkaat, vintage-tyyliset avoimet virittimet, jotka tuntuvat asialliselta, sekä 1951-tyylinen Fender-talla kahdella messinki-tallapaloilla. Intonaation säätö ei ehkä ole ihan samaa luokkaa kuin nykybassoissa, mutta kielitys läpi rungon pitää huolta hyvästä sustainesta.

Elektroniikka on passivista – kookas kaulahumbucker, volume- ja tone-säädin, siinä kaikki.

Squier Vintage Modified Precision TB:n soundi on iso, mehukas ja varsin leveä, muttei koskaan tukkoinen. Pitkä mensuuri sekä vaahterakaula pitävät huolen siitä, että soinnin selkeys säilyy myös kaulahumbuckerilla. Ja jos kaipaa oikeaa syväbassoa, tone-säädin hoitaa asian hetkessä.

Squierin TB on mielestäni loistava basso blues-, reggae- tai r&b-bändin basistille.

1

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑